Kohti uskonnotonta koulua (syyskuu 2023)

Koulun oppilaitten vanhemmille järjestettiin äänestys aiheesta jatketaanko uskonnollisten ja ei-uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä koulussa seuraavana lukuvuonna. 59 prosenttia äänesti järjestämisen puolesta. Kaukana ei siis olla enää siitä, että enemmistö huomaisi, että koulutyössä ei tarvittaisi uskontoa. Melko varmasti tuossa äänestivät uskonnollisesti aktiiviset ihmiset enemmän kuin uskonnottomat, joten todellisuudessa enemmistö voi hyvinkin olla jo sitä mieltä, että uskonnollisia … Lue lisää

Tuskallista rangaistusta odotellessa (elokuu 2023)

Viime aikoina olemme saaneet seurata vähitellen yltyvää keskustelua erään uskonnollisen kirjan julkisesta polttamisesta. Meillä Suomessa on oikein poliisin julkisesti lausumana otettu aika yllättävä kanta, että jonkin uskonnon pyhänä pitämän kirjan julkinen polttaminen olisi katsottava uskonrauhan rikkomiseksi ja siten laittomaksi. Tämä uskonrauhan rikkomisen lakipykälä on jäänne vanhasta jumalanpilkan käsitteestä ja sopii kovin huonosti nykyaikaiseen yhteiskuntaan. Ruotsissa … Lue lisää

Valikoitua totuutta neljäsosasta suomalaisista (heinäkuu 2023)

Mainitsin kesäkuun blogissani, että suomalaisista korkeintaan neljäsosa uskoo jumalaan. Tuo muistinvaraisesti mainittu tietoni oli ehkä vähän optimistinen ja valikoitua totuutta, sillä tarkkaan ottaen tuon suuruusluokan tuloksia tutkimuksissa on saatu kysyttäessä, kuinka moni uskoo kristinuskon jumalaan. Sen päälle tulevat muunlaiseen jumalaan uskovat. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusta “Uskonto arjessa ja juhlassa – Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016 – … Lue lisää

Vannomatta paras (kesäkuu 2023)

Uusi hallitus nyt sitten on äskettäin antanut valansa ja vakuutuksensa virkatehtäviään varten. Videotallenne vala- ja vakuutustilaisuudesta on mm. youtubesta nähtävissä. On jotenkin liikuttavaa ja hieman surkuhupaisaakin katsoa, miten uudet ministerit kuuliaisesti astelevat esiin, asettavat kättä raamatulle tai lakikirjalle, ja toistavat virkamiehen perässä tietyt kaavanmukaiset lauseet. Ikään kuin käden asettaminen tietylle kirjalle ja tiettyjen sanojen lausuminen … Lue lisää

Peruskansan kokoomusdemokraattinen hallitus? (toukokuu 2023)

Kevään eduskuntavaalien jälkeen maassamme on käyty hallitusneuvotteluja, joita kuvataan erityisen vaikeiksi. Seuraavina viikkoina neuvottelut ovat ratkaisuvaiheissaan, joissa päätetään, millaisella linjalla maata seuraavat neljä vuotta johdetaan. Yhtenä keskeisenä kiistakysymyksenä on maahanmuuttokysymys. Maahanmuuton rajoittaminen tavalla tai toisella on tulossa hallituksen linjaksi. Meidän vapaa-ajattelijoitten agendaan maahanmuuttokysymys liittyy lähinnä siten, että maahanmuuttajissa on paljon muita kuin kristinuskoa tunnustavia, etenkin … Lue lisää

Ei mitään kovin tärkeää (huhtikuu 2023)

Viime vuoden huhtikuun blogissani kirjoitin, että vappu on suomalaisille juhla, jolloin luullaan, että kesäiset säät alkavat, mutta todellisuus on koleaa ja tuulista. Siltä näyttää tämänkin vuoden vapun sää. Muuten minulla ei taida olla nyt aikaa kirjoitella sen pitempiä pohdintoja kuin viime vuonnakaan samaan aikaan, sillä meillä puutarhan ja kasvimaan harrastajilla tämä vuodenaika menee aika paljon … Lue lisää

Blogitekstit toukokuu 2022 – maaliskuu 2023

Vaaleja kohti (maaliskuu 2023) Eduskuntavaalit ovat ovella, ennakkoäänestys jo mennytkin ja enää varsinainen vaalipäivä sunnuntaina edessä, joten vielä on viimeiset hetket valita ehdokas. Varmaankin harva pitää suhdetta uskontoon ratkaisevana äänestyspäätöksessään, mutta uskonnonvapaus.fi -sivustolla on kuitenkin tälläkin kertaa vaalikone, https://uskonnonvapaus.fi/vaalit/eduskunta2023/ . Vaikka välillä voi tuntua, että eikö meillä nyt ole jo valtio ja lainsäädäntö sen verran erotettuna uskonnosta, … Lue lisää

Kesälaitumille! (huhtikuu 2022)

Hyvää vappua kaikille! Tällä kertaa minulla ei ole aikaa kirjoitella kovin pitkiä pohdintoja, vaan totean lähinnä sen, että on aika viettää vappua, juhlaa, joka viime vuosikymmeninä on kulttuurissamme ollut yleisten juhlapäivien joukossa yksi uskontovapaimmista. Monelle yleiselle juhlapäivälle on olemassa täysin looginen ilmastoon ja luonnonilmiöitten kiertoon pohjautuva perusteensa. Joulu on talvipäivänseisauksen juhla, juhannus vastaavasti kesäpäivänseisauksen, ja … Lue lisää

Puhumista uskonnosta (maaliskuu 2022)

Viime päivinä on jonkin verran ylittänyt uutiskynnystä tutkimus, jossa tutkittiin suomalaisten ja neljän muun maan asukkaitten tapoja puhua uskonnosta ja elämänkatsomuksista perheen ja ystävysten kesken. Tutkimuksessa on saatu esille joitakin eroja eri maitten ja myös eri sukupolvien välillä. Suomalaiset osoittautuivat jonkin verran muita kansoja vähemmän uskonnosta keskusteleviksi. Johtuuko tämä sitten suomalaisten yleisestä vaiteliaisuudesta vai siitä, … Lue lisää

Karnevaali keskelle talvea (helmikuu 2022)

Kävin eilen poikieni kanssa luistelemassa. Paikalla meitä odotti pieni mukava yllätys, kun luistelukentälle oli järjestetty laskiaistapahtuma. Emme olleet siitä etukäteen tietoisia, vaan olimme vain menossa luistelemaan samaan tapaan kuin meillä on tapana talvisin suunnilleen viikoittain käydä. Päivästä tulikin sitten ihan mielenkiintoinen ja hauska piristys, kun saimme tavallisten luistelupuuhiemme lisäksi nauttia musiikista, luistelukilpailuista, kaakaotarjoilusta ja taitoluisteluesityksistä. … Lue lisää