Viime aikoina olemme saaneet seurata vähitellen yltyvää keskustelua erään uskonnollisen kirjan julkisesta polttamisesta.
Meillä Suomessa on oikein poliisin julkisesti lausumana otettu aika yllättävä kanta, että jonkin uskonnon pyhänä pitämän kirjan julkinen polttaminen olisi katsottava uskonrauhan rikkomiseksi ja siten laittomaksi. Tämä uskonrauhan rikkomisen lakipykälä on jäänne vanhasta jumalanpilkan käsitteestä ja sopii kovin huonosti nykyaikaiseen yhteiskuntaan. Ruotsissa ja Tanskassa tällaista lakia ei enää olekaan, kuten ei monessa muussakaan Euroopan maassa, ja niinpä niissä näitä polttamisia on tehty.
Nyt on uutisoitu, että Ruotsissa ja Tanskassa on viritelty hankkeita lain tai sen tulkinnan muuttamiseksi niin, että kirjan polttaminen voitaisiin katsoa laittomaksi. Tämä kuulostaa äkkiseltään kovin huonolta käänteeltä kehitykseen, jossa uskonnon vaikutusta lakeihin on purettu pois. Meillä vapaa-ajattelijoilla on jo kauan ollut varsin selkeä kanta, jonka mukaan mikään uskonnollinen asia ei tarvitse mitään sellaista suojaa, jota ei ole vastaavalla asialla muutenkin. Uskonnollinen kirja ei tarvitse lain suojaa enempää kuin mikä tahansa kirja, uskonnollinen kokoontuminen ei tarvitse lain suojaa enempää kuin mikä tahansa kokoontuminen, ja vaikkapa uskonnollinen rituaali ei tarvitse lain suojaa enempää kuin mikä tahansa rituaali.
Ruotsin ja Tanskan aikeet kirjan polttamisen kieltämiseksi eivät kuitenkaan tarkemmin asiaa tutkien ole niin huolestuttavia kuin mitä aluksi voi tulla mieleen. Kysymys ei ole kategorisesta kieltämisestä, vaan siitä, että tietyt paikat halutaan rauhoittaa sellaiselta mielenosoitukselliselta polttamiselta, jonka seuraus voisi helposti olla vastakkainasettelujen ja levottomuuksien laajeneminen. Kyllä Ruotsin ja Tanskan poliittiset johtajat selvästi ovat kuitenkin samalla tietoisia siitä, että voimakkaittenkin kannanottojen esittäminen on pidettävä mahdollisena.
Uskontoja en lähtisi millään muotoa kieltämään, vaikka niistä kiistatonta haittaakin on. Uskonnollisia kirjoja saa kyllä painaa siinä missä muitakin kirjoja, jos niillä kysyntää on, samoin kuin uskonnollisia kirjoja saa tarpeettomina tuhota siinä missä muitakin kirjoja. Jätelaki kylläkin kieltää pääsääntöisesti jätteen hävittämisen polttamalla, jos materiaali on uusiomateriaalin valmistamiseen sopivaa, joten mitään kirjoja ei yleensä ole sopivaa polttaa, sillä paperi on helposti kierrätettävissä.
On vaikeaa nähdä minkään kirjan julkista polttamista perusteltuna. Toinen asia sitten on, tulisiko kysymykseen vaikkapa kirjan repiminen, tallominen tai töhriminen. Mieluummin kuitenkin muotoilisin tiettyä kirjaa kritisoivat julkisuustempaukset niin, että kirjan tuhoamisen sijasta nostaisin kirjan sisällöstä esiin argumentoinnin kohteeksi asian, jota haluan kritisoida.
Nostanpa nyt sitten tähänkin erään kirjaa koskevan sitaatin. Kirjojen repimisestä en äkkivilkaisulla löytänyt mitään, mutta onpa kuitenkin olemassa Repeämisen suura, jossa ei kylläkään puhuta kirjojen repimisestä, vaan taivaan repeämisestä, mutta kirjastakin mainitaan, että “Joka saa kirjansa oikeaan käteen, tekee helposti tilinsä, ja palaa perheensä luo iloisena, mutta joka saa kirjansa selkänsä taakse, huutaa kurjuuttaan ja korventuu liekeissä.” Mitähän tuostakin sitten pitäisi ymmärtää? Oikeaa kättä pidetään monesti jotenkin absoluuttisesti parempana kuin vasenta, ja vasenkätiset lasketaan hieman pelottaviksi kummajaisiksi, mutta mihin viittaa kirjan saaminen selkänsä taakse? Liittyykö selkään arabialaisessa kulttuurissa jokin vertauskuva, joka ei suomalaiselle aukene? Vai vihjataanko tuossa, että on oltava jatkuvasti varuillaan sen suhteen, mitä selän takana tapahtuu, tai muuten voi koska tahansa korventua liekeissä vain siksi, että selän taakse sattui osumaan jotain, jota ei huomannut? Ota tuosta nyt sitten selvää. Kirja voisi olla jotenkin selkeämmin kirjoitettu.
Suuran lopulla sentään sanotaan melko selkeästi: “Kerro siis heille sanoma tuskallisesta rangaistuksesta, joka odottaa muita kuin heitä, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä”. Joten eipä tässä sitten muuta kuin odottelemaan.
Mikko Mäkitalo, 30.8.2023