Juha Hänniselle Väinö Voipio -palkinto
Saattohoitolääkäri Juha Hänninen sai Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinnon toiminnastaan eutanasialain puolesta. Hänninen on monivuotinen Oikeus arvokkaaseen kuolemaan ry:n puheenjohtaja ja ensimmäinen allekirjoittaja eutanasiaa koskevassa kansalaisaloitteessa, joka...
Kirkon lisätuloja ei pidä maksattaa hautausmaamaksujen korotuksilla
Vapaa-ajattelijat esittää, että evankelis-luterilainen kirkko velvoitetaan siirtämään 20 miljoonaa euroa hautausmaidensa toiminnan rahoitukseen, kun kirkko saa verojärjestelmän muutoksen johdosta noin 45 miljoonaa euroa ylimääräistä kirkollisverotuloa ja valtion budjettirahoitusta...
Päiväkotikohtaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat säilytettävä
Päiväkotikohtaisen yhdenvertaisuussuunnitelman tekeminen yhdessä ohjaa koko työyhteisöä ajattelemaan käytännön toimintaa yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Siksi suunnitelmat tulee säilyttää. Uskontojen osalta parasta olisi kokonaan luopua päiväkotien ns. pikkukirkoista ja muista...
Silpomisen eli ns. ympärileikkausten kielto ulotettava myös poikiin
Vapaa-ajattelijain liitto esittää, että tyttöjen sukuelinten silpomisen eli ns. ympärileikkauksen lisäksi samassa yhteydessä kielletään kaikkien lasten silpominen heidän sukupuolestaan riippumatta. Jos uskonnonvapaus ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ovat ristiriidassa,...
Tartuntautien torjunnassa jumalanpalveluksille ei erityisasemaa
Uskontoa ei pidä erikseen huomioida tartuntatautilaissa, vaan jumalanpalveluksia tulee säädellä samalla tavalla kuin muitakin kokoontumisia. Taudinaiheuttaja leviää yhteislaulutilaisuudessa samalla tavalla, laulettiinpa virsiä tai maallisia lauluja.
USKONNOTON TAPAKULTTUURI SUOMESSA - Vuodenkierto ja elämän käännekohdat
Uusi oppimateriaali kertoo vuodenkierron juhlien vietosta ilman uskonnollista sisältöä sekä elämän käännekohtien juhlistamisesta. Käsitellään nimenantojuhlaa eli nimiäisiä, aikuistumisen juhlistamista, seksiä ja seurustelua, avoliiton ja yhteen muuttamisen juhlistamista sekä...
Kirkon jäsenmäärä 2023 – eroaminen, liittyminen ja vauvakasteet vähenivät
Ev.-lut. kirkosta erosi viime vuonna 55 354 henkeä. Se on 13,1 % vähemmän kuin
vuonna 2022. Vuoden lopulla kirkkoon kuului 63,5 % suomalaisista. Vuotta aiemmin osuus oli 65,1 %.
Uskonnollinen sitouttamattomuus ja nuoret
Lausunto kiinnittää erityistä huomiota uskonnollisen ja katsomuksellisen sitouttamattomuuden edistämiseen nuorisotyön toimintaympäristössä, erityisesti kouluissa ja oppilaitoksissa.
Lisäksi todetaan, että Puolustusvoimien varusmiespalveluksessa alokkaiden juhlallisessa velvoittautumisessa...
eroakirkosta.fi 20 vuotta
Eroakirkosta.fi avattiin 21.11.2003. Palvelun kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Medianäkyvyyttä ovat vuosikymmenten varrella tuoneet muun muassa eropiikit ja mainoskampanjaväännöt. Konsepti on myös kopioitu useisiin muihin maihin,...
YLEn ohjelmiin hartauksien sijaan tieteellistä lukutaitoa
Ehdotamme hartausohjelmien poistamista Yleisradion pakollisista tehtävistä. Tilalle esitämme yleisradion tehtäväksi tieteellisen lukutaidon ja kriittisen ajattelun kehittämistä.
21 marraskuun, 2024
Tositarina uskonnon ja todellisuuden törmäyksestä
18 marraskuun, 2024
Kirja-arvostelu: Katri Merikallio, Roosa Himma: Meitä ette murra. Seitsemän afgaaninaisen tarina. Into,...
14 marraskuun, 2024
Faysa Idlen teos kertoo jengiväkivallan keskellä kasvamisesta, yhteiskunnan syrjäyttävistä rakenteista...
11 marraskuun, 2024
Maailman muuttuessa ja monimutkaistuessa omaa elämäänsä tarkasteleva kirjoittaja toteaa arkirutiinien...
07 marraskuun, 2024
Tiedenälkä-sarjan 3. osa esittelee lisää monipuolisia YouTube-sisältöjä tiedonjanoisille kriittiseen...
04 marraskuun, 2024
Kymmenen vuotta Suomessa asunut Görkem Yücesoy seuraa Turkin tilannetta huolestuneena uskonnon vallan...
31 lokakuun, 2024
Länsimaissa sekulaarisuuden kannatus kasvaa vuosittain. Esimerkkitilastoja Saksasta ja Suomesta.
28 lokakuun, 2024
Vapaa-ajattelu kiteyttää monipuolisesti ihmisen elämän eri osa-alueita ja arvoja.
24 lokakuun, 2024
Raamatun syntiinlankeemustarinassa Jumala valehtelee kieltäessään tiedon hedelmän, mutta käärme paljastaa...
21 lokakuun, 2024
Kirkon tilastot eivät tuo esiin kaikkea tietoa jolla voitaisiin seurata vainajien tahdon toteutumista...
17 lokakuun, 2024
Suomalaisessa hautauskulttuurissa on tapahtunut merkittävä muutos, jossa tuhkan sirottelu luontoon on...
14 lokakuun, 2024
Kysyimme muutamilta tänä vuonna vapaa-ajattelijoihin liittyneiltä, mitkä asiat saivat heidät tekemään...
10 lokakuun, 2024
Humanistiset arvot ovat ikivanhoja. Moraali kehittyi kulttuurievoluutiossa ennen uskontoja perustuen...
07 lokakuun, 2024
Ali Jahangiri pohtii komiikan rajoja, uskontojen vaikutusta moraaliin, turvapaikanhakutaustaansa ja komiikan...
03 lokakuun, 2024
Siviilivihkimisten osuus avioliitoista Suomessa on noussut 60 prosenttiin, ja kirkollisten vihkimisten...
Osallistu keskusteluun Vapaa-ajattelijoiden julkisessa Facebook-ryhmässä
Eroakirkosta-palvelussa eronnut: 858504
Tulevat tapahtumat
29.01.25Tuire Malmstedt kertoo uskonnollisista kulteistaTampereen vapaa-ajattelijat20.02.25Teemu Taira: ateismi mediassaTampereen vapaa-ajattelijat24.04.25Risto Puumalainen kertoo kirjastaan uskonnottomasta elämästäTampereen vapaa-ajattelijatMenneet tapahtumat
19.12.24Vapaaklubin jouluTampereen vapaa-ajattelijat16.12.24Sekulaaria meininkiä joulukuun VAbaarissaHelsingin seudun vapaa-ajattelijat ry27.11.24Etsijän matka ateismiinTampereen vapaa-ajattelijat21.11.24Turun vapaa-ajattelijoiden lukupiiriTurun Vapaa-ajattelijatLausunnot
Tuloverolaissa rinnastettava yhdistykset ja uskontokunnat
13 elokuun 2024
Päiväkotikohtaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat säilytettävä
03 elokuun 2024
Silpomisen eli ns. ympärileikkausten kielto ulotettava myös poikiin
13 maaliskuun 2024
Tartuntautien torjunnassa jumalanpalveluksille ei erityisasemaa
16 helmikuun 2024
Uskonnollinen sitouttamattomuus ja nuoret
24 tammikuun 2024
YLEn ohjelmiin hartauksien sijaan tieteellistä lukutaitoa
27 marraskuun 2023
Kiinteistöverolakiin korjauksia
05 syyskuun 2023
Blogikirjoitukset
30 huhtikuun, 2024
Esa Ylikoski
01 maaliskuun, 2024
Esa Ylikoski
01 maaliskuun, 2024
Esa Ylikoski
31 tammikuun, 2024
Esa Ylikoski
21 marraskuun, 2023
Riku Bähr
25 lokakuun, 2023
Esa Ylikoski
01 kesäkuun, 2023
Raimo Rintamäki
05 tammikuun, 2023
Raimo Rintamäki
09 lokakuun, 2022
Raimo Rintamäki
02 syyskuun, 2022
Raimo Rintamäki