Ruben Stillerin ohjelmassa tuli uusintana Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtajan Hanna Salomäen haastattelu. Kumpikin dissasi kilpaa milleniaaleja, jotka ovat maallistunein sukupolvi toistaiseksi. Kiinnitin huomiota, että kouluasioista puhuttaessa Hanna Salomäki korosti väestön enemmistön ja milleniaalien mielipide-eroja suhtautumisessa uskonnonopetukseen ja suvivirteen, mutta hän ohitti kokonaan kysymyksen ev.-lut. kirkon seurakuntien uskonnollisten tilaisuuksien tuomisesta koulujen ja päiväkotien ohjelmaan.
Kuitenkin juuri kirkon jumalanpalvelusten ja uskonnollisten päivänavausten tuominen koulupäivän ohjelmaan on avoin keskustelukysymys. Sitä ei pitäisi ohittaa, siitä ei pidä vaieta. Se on oikeastaan avoin haava, sillä tunnustukselliset tilaisuudet ovat ristiriidassa opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden linjaaman ”uskonnollisen, katsomuksellisen ja puoluepoliittisen sitouttamattomuuden” kanssa.
Puoluepoliittinen sitouttamattomuus kouluissa ja päiväkodeissa yleensä toteutuu, kun puolueet vahtivat toisiaan, mutta kuka valvoo ev.-lut. kirkon vip-korttia ja ohituskaistaa pitää omia uskonnollisia tilaisuuksiaan kouluajalla? Vapaa-ajattelijat ovat yrittäneet, mutta valtio on kiitokseksi lakkauttanut Vapaa-ajattelijain liiton valtionavustuksen. Myös oppilaiden ja päiväkotilasten vanhemmat yrittävät, mutta instituution ojentaminen ei ole yhtään helppoa.
Kirkolliset tilaisuudet aiheuttavat suurta ylimääräistä vaivaa kouluille ja päiväkodeille, koska niiden johdosta lapset pitää jakaa kahteen ryhmään. Rehtorin ja opettajien pitää lähettää koteihin viestejä ja joissa kehotetaan valitsemaan esimerkiksi kirkkojumalanpalveluksen ja sille vaihtoehtoisen tilaisuuden välillä.
Tämä valintapakko voi olla hyvin kiusallista; se rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa. Valtion ei pitäisi pakottaa ihmisiä ilmaisemaan uskonnollista tai uskonnotonta kantaansa lastensa kautta. Eihän vanhempia pakoteta kertomaan sitäkään, miten äänestää vaaleissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausta yksityisyyden suojasta ei Suomessa nyt noudateta.
Lasten jakaminen kahteen ryhmään voi altistaa lapsia kiusaamiselle ja syrjinnälle. Ja vaikka kiusaamista ja syrjintää ei tapahtuisikaan, vanhemmat helposti pelkäävät sitä. Käytännössä toistaiseksi etupäässä pelätään uskonnollista painostusta, jos lasta ei laiteta kirkolliseen tilaisuuteen. Voidaan toki päinvastoin kuvitella myös painostusta olemaan osallistumatta uskonnollisiin tilaisuuksiin, vaikka siitä ei ole vielä ollut merkkejä, koska kirkollinen hegemonia on ollut vahvaa kouluissa.
Kahden rinnakkaisen ohjelman organisointi ja valvominen aiheuttavat myös ylimääräistä työtä. Onko päiväkodeissa edes kaksinkertaista määrää henkilöstöäkään ryhmän kahtia jakamisen vaatimalla tavalla?
Kouluille, rehtoreille ja opettajille sekä vanhemmille ja oppilaille olisi suuri helpotus, kun koulu varsinaisten oppituntien lisäksi voisikin keskittyä kaikille sopivaan yhteiseen toimintaan, kuten teemapäiviin ja retkiin. Toistaiseksi liian harvat päiväkodit ja koulut ovat päättäneet keskittyä vain kaikille sopivaan, opetussuunnitelman mukaiseen toimintaan.