Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Yhdenvertaisuuden puolesta​

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Tavoitteemme
Liity jäseneksi
Käy kaupassa
Testaa, oletko vapaa-ajattelija!

Syrjintää ilman hyväksyttävää perustetta

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
29.10.2025
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Vaikka piispojen mukaan kirkko ja valtio erotettiin jo 1860-luvulla, evankelis-luterilaisen kirkon etuoikeudet ja julkisoikeudellinen erityisasema, myös piispojen virkamiesrooli, jatkuvat 2020-luvulla ja tuntuvat vuosi vuodelta yhä kummallisemmilta. Ne rikkovat ihmisten yhdenvertaisuutta uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.

Perustuslain 6 §:n mukaan ”ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan” myöskään uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Tämä koskee sekä syrjimistä että suosimista. Kirkkoa suositaan, muita syrjitään – ilman hyväksyttäviä perusteita.

Kun maallistuminen etenee ja ev.-lut. kirkon jäsenmäärä vähenee, tämä tuntuu vanhentuneelta. Kirkon aikuisjäsenten väestöosuus on jo alle 60 prosenttia, ja 30-40-vuotiaiden ikäryhmissä väestöosuus on alle 50 prosenttia. Helsingissä kirkon jäseniä on alle 45 prosenttia.

Kuinka kauan kansanedustajat ja puolueiden päättäjät voivat jatkaa niin kuin minkään ei tarvitsisi muuttua?! Eduskuntavaalit ovat vuonna 2027. Kansainvälisen Freedom of Thought -raportin mukaan Suomen tilannetta leimaa systeeminen syrjintä, kirkon julkisoikeudellinen erityisaseman aiheuttama rakenteellinen syrjintä. Etuoikeuksille ei ole hyväksyttävää perustetta.

Perustuslain 76 §:n mukaan eduskunta voi hyväksyä kirkkolain vain kirkolliskokouksen esittämän tekstin mukaisesti. Tälle ei ole hyväksyttävää perustetta. Patentti- ja rekisterihallitus PRH voisi hoitaa kirkon sääntöjen tarkastuksen niin kuin muidenkin yhteisöjen. Jos tarvitaan lakia, se pitää säätää kuin kaikki muutkin lait.

Uskonnonopetuksen suuri määrä ja opetuksen pakollisuus kirkon jäsenille ilmentää kirkon ylivaltaa peruskoulussa ja lukiossa. Elämänkatsomustietoa on syrjitty 40 vuotta niin säädöksillä kuin käytännön tasolla – ilman mitään hyväksyttävää perustetta.
Verottajan ja ulosottovoudin käyttö kirkon jäsenmaksujen perintään on suosimista. Kirkosta eroajien rankaisu kirkollisverovelvollisuudella koko eroamisvuoden loppuun on syrjimistä. Millekään näistä ei ole hyväksyttävää perustetta.

Yleinen hautaustoimi on jätetty ev.-lut. kirkon uskonnottomia syrjiväksi monopoliksi, joka on valtion hallinnossa ”kirkollisasia”. Vaikka kirkko saa lähes 100 miljoonaa euroa valtion budjettiavustusta, seurakuntien kappelit on tarkoitettu kirkollisiin hautajaisiin eikä muiden ihmisten hautajaistiloista ole huolehdittu. Eri asemaan asettamiselle ei ole hyväksyttävää perustetta.

Uskonnon rekisteröinti väestötiedoissa johtuu vain kirkon verotustarpeista ja uskonnonopetuksen pakollisuudesta. Sille ei ole hyväksyttävää perustetta. Seurakuntien rinnakkaistoiminnalle vauvojen rekisteröinnissä

Uskonnon rekisteröinti väestötiedoissa on tarpeeton ja johtuu vain kirkon verotustarpeista ja uskonnonopetuksen pakollisuudesta. Sille ei ole hyväksyttävää perustetta, kuten ei seurakuntien rinnakkaistoiminnalle vauvojen rekisteröinnissä.

Eduskunnan valtiopäivien avajaisten ohjelmassa on avajaisjumalanpalvelus ja eduskuntakauden päättäjäisten ohjelmassa päättäjäisjumalanpalvelus. Tunnustuksettoman tilaisuuden eri asemaan asettamiselle ei ole hyväksyttävää perustetta.

Juhlallisessa velvoittautumisessa moniin julkisiin tehtäviin yhä käytetään uskonnollisesti julistuksellista valaa (virkamiehet, ministerit, varusmiehet ja sotilaat). Tällaiselle arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan rikkomiselle ei ole hyväksyttävää perustetta.

Valtio maksaa pappien palkat puolustusvoimissa ja vankiloissa. Pappien yksinomaiselle erityisasemalle henkisen tuen järjestämisessä suljettuihin oloihin ei ole hyväksyttävää perustetta.

Ammatillisen kriisiavun ja henkisen tuen resurssointi ja kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä puolustusvoimissa on puutteellista.

Teologialla on yliopistoissa erillinen tiedekunta, joka hoitaa maksutta myös kirkon pappien koulutuksesta suurimman osan. Oppiaineet riittäisivät. Tälle suosimiselle ei ole hyväksyttävää perustetta.

Lakisääteiset jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat Yleisradion radio- ja tv-kanavilla ovat erityisoikeus, johon ei ole hyväksyttävää perustetta.

Jumalan pilkkaaminen on kriminalisoitu rikoslaissa; rangaistuksena sakko tai vankeutta. Tällekään ei ole hyväksyttävää perustetta.
Käytännössä ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia liitetään päiväkotien ja koulujen päiväohjelmaan, vaikka opetussuunnitelmassa on linjattu ”uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus”.

Avainsanat

ET:n avaamista esitetään lukioon mutta ei perusopetukseen

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
5.3.2025
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Elämänkatsomustiedon avaamista esitetään vain lukioon mutta ei perusopetukseen

Opetushallituksen katsomusaineiden kehittämisryhmän (2023-24) loppuraportti on vihdoin julkaistu. Raportti sisältää eri tahoille pettymyksiä, hyviä uutisia sekä mielenkiintoisia aloitteita.
https://www.oph.fi/fi/uutiset/2025/katsomusaineiden-kehittamisryhman-loppuraportti-julki-osa-ehdotuksista-vaatii

Vapaa-ajattelijan kannalta selvä iso plussa on esitys, että ”epäyhdenvertaisuuden korjaamiseksi lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että katsomusaineiden valinta avattaisiin opiskelijoille lukiokoulutuksessa”. Osa työryhmän jäsenistä jätti siitä eriävän mielipiteensä.

Tätä plussaa isompi miinus kuitenkin on, että katsomusaineiden valintaa ei avata perusopetuksessa, vaikka tarve epäyhdenvertaisuuden korjaamiseksi on suurempi kuin lukiossa. Siihen puolestaan jätti eriävän mielipiteen Vapaa-ajattelijain edustajana työryhmässä ollut Esa Ylikoski.

Myönteistä tähän liittyen on kuitenkin tuen ilmaisu sille, että ”katsomusaineiden valinnanvapauden epäyhdenvertaisuus ratkaistaan lyhyen aikavälin tavoitteena”.

Niin ikään erittäin hyvä ajatus on lisätä keinoja, joilla voidaan vahvistaa katsomusaineiden opetuksen järjestämiseen liittyvää laillisuusvalvontaa. Samoin on hyvin tarpeellista, että katsomusaineiden opettajien täydennyskoulutustarve huomioidaan riippumatta katsomusaineiden opetuksen järjestämismallista.

Ns. hybridimallia kokeillaan

Erityistä huomiota ansaitsee esitys siitä, että toteutetaan tutkimukseen perustuva opetuskokeilu osittain integroidusta katsomusaineiden opetuksesta perusopetuksessa. Virallisen opetuskokeilun ei tarvitsisi perustua vain nykyisiin opetussuunnitelmiin. Esimerkiksi etiikan osuutta voisi lisätä. Mikä olisi yhteisen opetuksen ja mikä eriytetyn opetuksen osuus, voisi luultavasti myös vaihdella kokeilussa.

Esitetään myös työryhmää, joka hahmottelee katsomusaineiden opettamisen kehittämiseksi esimerkiksi pedagogisia ja didaktisia ratkaisuja sekä mahdollisia katsomusaineiden opettamisen yhteisiä malleja, muotoja ja sisältöjä.

Edellä esitetyt tarkoittavat sitä, että elämänkatsomustieto oppilaineensa säilyy ja että sen kasvu ja vahvistuminen uskonnottomien näkökulmasta korostuu. Samalla loppuraportti ei esitä julkisissa keskusteluissa esillä ollutta kaikille yhteistä katsomusainetta (tai uskontotietoa, elämänkatsomustietoa).

Raportissa mainitut tiedot katsomusaineiden oppilasosuuksista ovat vuodelta 2022. Uusimmat tiedot lukuvuodesta 2024-2025 kertovat, että elämänkatsomustiedon vuosikasvu on 1-2 prosenttiyksikköä lukuvuoteen 2023-2024 verrattuna, ja samaa luokkaa oli viime lukuvuoden kasvu lukuvuoteen 2022- 2023 verrattuna. Näin olleen 11,1 prosentin lukema on tällä hetkellä noin 13 prosenttia. Helsingissä oppilasosuus on yli 30 prosenttia, ja elämänkatsomustieto on suurin katsomusaine 14 peruskoulussa.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla varsin merkittävää olisi, että oppilas tai opiskelija ei jatkossa voisi olla osallistumatta koulun katsomusaineiden opetukseen. Nykylainsäädännön mukaan se on mahdollista osalle oppilaita ja opiskelijoita. Oppilaan ja opiskelijan oikeus osallistua oman uskonnollisen yhdyskuntansa antamaan opetukseen poistettaisiin katsomusaineiden opetusta korvaavan opetuksen tai muun toiminnan sijaan.

Myönteistä olisi aikuisten perusopetusta koskevaa muutos siten, että vastaavasti kuin lukiokoulutuksessa, aikuisten perusopetuksessa opiskelevien alle 18-vuotiaiden katsomusaineisiin liittyvistä valinnoista päättää huoltajan sijaan opiskelija itse.

Lyhyen aikavälin ratkaisuna ylioppilastutkintoon lisätään islamin uskonnon koe. Tämä edellyttää, että islamin uskonto mainitaan valtioneuvoston asetuksessa ylioppilastutkinnosta.

Työryhmän selvä enemmistö ei kannattanut Ylikosken esittämää vähennystä katsomusaineisiin käytettäviin oppitunteihin eikä uskontojen ja katsomusten käsittelyä useiden eri oppiaineiden kautta.

Vapaa-ajattelijain edustajalta eriävä mielipide:

Alla Esa Ylikosken eriävät mielipiteet siitä, että perusopetus jätettiin pois elämänkatsomustiedon avaamisesta, ja siitä, että oppituntimääräkysymys ohitettiin.

”Raporttiluonnoksessa todettu vakava yhdenvertaisuusongelma koskee perusopetusta laadullisesti yhtä lailla kuin lukiota ja määrällisesti moninkertaisesti, koska peruskoulun kesto on 9 vuotta, siinä on koko ikäluokka ja sen suorittaminen on käytännössä pakollista. Lasten syrjintä jatkuu, eikä sitä muuta se, että valintojen tekeminen tai sen mahdollisuuden puuttuminen on lapsen huoltajien vastuulla.
Nykytilanne ja sen jatkuminen aiheuttavat eriskummallisen varjon elämänkatsomustiedon päälle oppiaineena, koska jotain epäilyttävää siinä ilmeisesti on, kun se on niin monilta kielletty, vaikka asiallisesti aineessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Oikeasti tässä vakavassa yhdenvertaisuusongelmassa on kysymys lasten ja nuorten uskonnollisesta valtiokirkollisesta holhouksesta, johon koululaitos on alistettu ja johon ilmeisesti edelleen halutaan suostua, mikä on Suomelle häpeällistä.

Elämänkatsomustieto on tämän periaatteellisen syrjinnän ja siihen nojaavan käytännön tason syrjinnän vuoksi edelleen vajaakäytössä, vaikka elämänkatsomustiedon oppilasosuus nouseekin vuosi vuodelta; uusimmat tiedot lukuvuodesta 2024-2025 kertovat, että elämänkatsomustiedon vuosikasvu on 1-2 prosenttiyksikköä lukuvuoteen 2023-2024 verrattuna, ja samaa luokkaa oli viime lukuvuoden kasvu lukuvuoteen 2022- 2023 verrattuna.”

”Toivon, että ministeriössä ja eduskunnassa tämä vakava yhdenvertaisuusongelma puretaan nopeasti. Esimerkiksi katsomusaineiden osittaisen yhteisopetuksen kokeilun kannalta olisi tarpeen, että elämänkatsomustieto ei olisi syrjityssä asemassa minkään kokoisissa kunnissa ja kouluissa.”

Tämän lisäksi Ylikoski nosti esiin oppituntimäärän ja uskonnonopetuksen tarpeen:

”Mielestäni perusopetuksessa katsomusaineiden tuntimäärää, joka on nyt 10 vuosiviikkotuntia tuntien kattaen kaikki vuosiluokat 1-9, tulisi tarkastella kriittisesti katsomusopetuksen kehittämisen yhteydessä. Uskonnonopetusta on peruskoulussa tarpeettoman paljon. Sen aloittaminen jo 1. luokalla antaa lapsille ylikorostuneen kuvan uskontojen ja kirkkojen merkityksestä eettisen ja moraalisen käyttäytymisen ja lainsäädännön lähteenä.

Vähintään alkuopetukseen luokille 1-2 ei tarvita katsomusopetusta, koska hyvät tavat ja yhteistyö voidaan opettaa ihmisoikeusperustaisesti ja järkiperäisesti ilman viittauksia uskontoihin ja katsomuksiin. Ylemmillä luokalla yksi viikkotunti riittää. Näin katsomusaineiden vuosiviikkotuntimääräksi tulisi seitsemän, vähennystä kolme. Tämä ei vähentäisi aineenopettajien opetuksen tuntimääriä, koska yläkoulussa tuntimäärä pysyisi samana.

Edellisen lisäksi toin mieluusti esille Vapaa-ajattelijain liiton periaatekannan, jonka mukaan uskonnoista ja katsomuksista opettaminen voidaan Suomenkin koulussa hoitaa erityisten katsomusaineiden sijaan muiden oppiaineiden kautta asianomaisissa kohdissa. Uskonnoista ja katsomuksista voidaan opettaa ainakin historiassa, maantiedossa, yhteiskuntaopissa, kuvaamataiteessa, musiikissa, äidinkielessä ja osin myös oppilaille vieraissa kielissä. Näiden lisäksi etiikan opetus voitaisiin aloittaa jo perusopetuksessa, kun se on nyt lukiossa kaikille pakollisena aineena.”

Avainsanat

KD kuntavaaliohjelma herättää kysymään koulujumalanpalveluksista

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
18.2.2025
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kristillisdemokraattien kuntavaaliohjelman esittelyssä puheenjohtaja Essayah valitti kristillisten perinteiden ja kulttuurin olevan uhattuna päiväkodeissa ja kouluissa. Hän totesi, että kristilliset juhlat kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperinteeseen samalla tavalla kuin esimerkiksi Kalevala. Median keskustelupalstoilla nämä kristillisdemokraattien ulostulot herättivät laajaa ja suorasanaista kritiikkiä.

Itse kuntavaaliohjelmassa sanotaan näin: ”Tutustuminen suomalaisiin perinteisiin ja maamme kristilliseen kulttuuriin on tärkeä osa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.” ja ”Kouluissa on tärkeää vaalia suomalaista kristillistä kulttuuria ja perinteitä. Ne antavat aineksia oman identiteetin rakentamiseen sekä luovat pohjan muiden kulttuurien ymmärtämiselle ja arvostamiselle. Esimerkiksi joulukuvaelma tai Suvivirsi ovat tärkeä osa suomalaista koulujen kulttuuriperintöä.”

Kuntavaaliohjelmassa on mielenkiintoinen, merkille pantava asia. Siinä ei suoraan vaadita koulujumalanpalvelusten ja ylipäätään uskonnollisten tilaisuuksien liittämistä koulu- ja päiväkotipäivien ohjelmaan.

Kristillisdemokraattien uhriutuminen on keinotekoista siihen nähden, että tosiasiassa koulujen ja päiväkotien toimintaan yhä hyvin laajasti liitetään uskonnollista toimintaa, kuten koulujumalanpalveluksia ja hartauksia. Peräti 97 prosenttia yli 300 ev.-lut. seurakunnasta järjestää koulujumalanpalveluksia, ilmenee kirkon nelivuotiskertomuksia.

Kristillisdemokraattien näkökulmasta pullat ovatkin hyvin uunissa. Ne ovat niin hyvin uunissa, että koko asiasta on paras vaieta. Niin vaikenee myös kirkko ja sitä myötäilevä media.

Kirkon Gallup Ecclesiastica ja Nuorisobarometri kysyvät kerta toisensa jälkeen mielipidettä Suvivirrestä, mutta sen sijaan ne eivät suin surminkaan ole kysyneet kansalaisten tai nuorten suhtautumista ev.-lut. kirkon jumalanpalvelusten liittämiseen koulu- ja päiväkotipäiviin.

Kyselytutkimusten mukaan suomalaiset uskovat Suvivirteen, mutta eivät Jeesukseen eikä Jumalan. Entä uskovatko he koululaisjumalanpalvelusten tarpeellisuuteen? Sitä ei uskalleta kysyä.

Tosin Gallup Ecclesiasticassa (2022) oli kysytty koko väestön suhtautumista ”seurakunnan edustajan pitämään päivänavaukseen kouluissa”. Vain vähemmistö, 45 prosenttia, suhtautui myönteisesti. Erityisesti 30-39-vuotiaiden ikäryhmässä niihin suhtauduttiin kielteisesti.

Jos päivänavauksiinkin suhtaudutaan kriittisesti, on todennäköistä, että kirkkojumalanpalveluksiin kouluajalla suhtaudutaan vielä kriittisemmin.

Niinpä kuntavaaleissa ja kuntien koulutoimessa onkin syytä nostaa esille tämä Opetushallituksen ohje; “Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Opetushallitus-3903-2022.)

Päiväkotilasten ja koululaisten vanhemmilla herääkin kysymys, miksi Suvivirsi koulun kevätjuhlassa ei riitäkään, vaan lisäksi tarvitaankin ”kevätkirkko” eli ev.-lut. jumalanpalvelus kirkossa? Miksi pääsiäisen monipuolinen käsittely koulussa ei riitä, vaan tarvitaankin vielä ”pääsiäiskirkko” eli ev.-lut. jumalanpalvelus kirkossa?

Vanhempien lisäksi myös opettajat ovat alkaneet kysyä asiasta hyvin käytännönläheisesti työtehtäviinsä liittyen.

Perustuslakivaliokunnan päätöksen mukaan uskonnolliselle tilaisuudelle pitää järjestää rinnakkainen, kaikille sopiva katsomuksellisesti neutraali ohjelma, koska kenenkään ei tarvitse osallistua uskonnonharjoittamiseen.

Tästä seuraa, että henkilökunnan pitää kaikille yhteisen kevätjuhlan lisäksi valmistella ja toteuttaa keväinen rinnakkainen ohjelma oppilaille, jotka eivät osallistu ev.-lut. jumalanpalvelukseen ”kevätkirkossa”. Ja valmistella ja toteuttaa varhaiskeväinen ohjelma heille, jotka eivät osallistu pääsiäiskirkkojumalanpalvelukseen kouluajalla. Niin kuin opettajilla ei olisi muutakin tekemistä!

Koulupäivään liitetty jumalanpalvelus aiheuttaa myös sen, että koulun pitää aina kysyä vanhemmilta, kumpaan ohjelmaan lapsi osallistuu, jumalanpalvelukseen vain rinnakkaiseen, kaikille sopivaan ohjelmaan, ja laatia sen mukaiset oppilaslistat sekä valvoa, että oppilaat osallistuvat heille ilmoitettuun vaihtoehtoon. Onko tässä mitään järkeä?

Eikö tunnustuksellinen uskonnonharjoitus, kuten rukoilu ole henkilökohtainen ja intiimi asia? Eivätkö uskonnolliset tilaisuudet lapsille ole nimenomaan kodin ja mahdollisen seurakunnan asia? Eiväthän ne edes kuulu lain mukaan eivätkä opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden mukaan kunnan palkkaamien opettajien ja varhaiskasvattajin työtehtäviin.

Nyt on aika ottaa kunnissa oikeudellisesti helppo selkeyttävä askel: Koulut ja päiväkodit ovat uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia ja niiden opetus ja kasvatus ovat sitouttamatonta.

Avainsanat

Kommentti Perussuomalaisten kuntavaaliohjelmaan

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
16.2.2025
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Hei! Perussuomalaisten kuntavaaliohjelmassa julistetaan kouluille: ”Suomi on kristillinen maa ja se saa näkyä ja kuulua.” Perustelun sijaan vedotaan tyhmyyteen: ”Emme voi luopua perinteistämme vain koska joukossamme on ihmisiä, jotka ovat liian tyhmiä ymmärtääkseen näkemänsä.” Ohjelman tekstissäkään ei tätä kantaa mitenkään perustella.

Pitääkö perinnejulistus ymmärtää, että perussuomalaisille suvivirsi koulun kevätjuhlassa ei riitäkään, vaan että aina tarvitaan vielä lisäksi ”kevätkirkko” eli ev.-lut. jumalanpalvelus kirkossa? Että pääsiäisen monipuolinen käsittely koulussa ei riitä, vaan aina tarvitaan vielä ”pääsiäiskirkko” eli ev.-lut. jumalanpalvelus kirkossa?

Perustuslakivaliokunnan päätöksen mukaan uskonnolliselle tilaisuudelle pitää järjestää rinnakkainen, kaikille sopiva katsomuksellisesti neutraali ohjelma, koska kenenkään ei tarvitse osallistua uskonnonharjoittamiseen. Kai se on teille ok?

Tästä seuraa, että henkilökunnan pitää kaikille yhteisen kevätjuhlan lisäksi valmistella ja toteuttaa keväinen rinnakkainen ohjelma oppilaille, jotka eivät osallistu ev.-lut. jumalanpalvelukseen ”kevätkirkossa”. Ja valmistella ja toteuttaa varhaiskeväinen ohjelma heille, jotka eivät osallistu pääsiäiskirkkojumalanpalvelukseen kouluajalla. Niin kuin opettajilla ei olisi muutakin tekemistä!

Kai ymmärrätte, että koulupäivään liitetyn jumalanpalveluksen takia koulun pitää aina kysyä vanhemmilta, kumpaan ohjelmaan lapsi osallistuu, jumalanpalvelukseen vain rinnakkaiseen, kaikille sopivaan ohjelmaan ja laatia sen mukaiset oppilaslistat sekä valvoa, että oppilaat osallistuvat heille ilmoitettuun vaihtoehtoon. Onko tässä mitään järkeä?

Huomasin kuitenkin kuntavaaliohjelmassanne tyhmyysjulistuksen lisäksi myös järkeä: ”Perheiden rooli lasten ja nuorten kasvattamisessa on tietenkin ensiarvoinen. Koulu, kunta tai laajemmin valtio ei voi toimia joka asian hoitajana, muuten kuin silloin, kun mikään muu ei ole mahdollista.”

Tämä sopii mainiosti tunnustuksellisiin uskonnonharjoitustilaisuuksiin! Eivätkö ne ole kodin ja mahdollisen seurakunnan asia, ei kunnan palkkaamien opettajien ja varhaiskasvattajin työasia?!

Tervevettä järkeä ja jotain rajaa tarjoaakin tähän Opetushallituksen ohje; “Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Opetushallitus-3903-2022)

Ottakaa järki käteen ja alkakaa kunnissa ajaa ja kannattaa tätä Opetushallituksen tarjoamaa selkeyttävää ratkaisua koulun ja kirkon suhteeseen. Tervettä järkeä ja tiettyjä rajoja tarvitaan lisää. Maltilliseen koulun ja kirkon suhteen uudistamiseen kunnissa!

Esa Ylikoski

Avainsanat

Viesti kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurviselle

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
7.2.2025
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen

Hei! Kommentoin kirjoitustanne Järviseudun sanomissa 26.1.2025. Mielestänne ”uskontokielteisyys tai uskontojen piilottaminen julkisesta tilasta olisi uskonnonvapauden irvikuva”. Torjutte ”tulkinnat, joiden mukaan Suvivirsi koulujen juhlissa, tilaisuuden pitäminen kirkossa taikka Jeesuksen nimen mainitseminen sivulauseessa” loukkaisivat uskonnottomien uskonnonvapautta. Mielestänne Suomessa ”on oltava mahdollisuus ja oikeus avoimesti tuoda esiin ja käsitellä uskonnollisia asioita”. Uskonnottomien vakaumuksen huomioiminen ei voi tarkoittaa sitä, että poistamme kaikki kristilliseen perintöön ja historiaan liittyvän kulttuuristamme.

Kristilliset perinteet sopivat oikeusvaltioon 

Olette käyttänyt monen muu poliitikon tavoin puhetapaa, jossa menevät sekaisin puurot ja vellit, sotketaan eri asioita. Ehkä olette turvautunut ns. toisen käden tietoihin ilman lähdekritiikkiä. Siten tulette lyöneeksi äitiä, joka vain teki kantelun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan siitä, että koulu oli toiminut vastoin Opetushallituksen ohjeita. Sivalteluanne ei hillitse se, että lautakunta yksimielisesti totesi perheen lapsen oikeuksia loukatun ja että koulu myönsi virheensä, jossa ei ollut kysymys Jeesuksen nimen mainitsemisesta.

Suvivirren kieltäminen on 10-20 vuotta esiintynyt lähinnä suomalaisten kristilliskonservatiivisten poliitikkojen kevätpuheissa, sillä perustuslakivaliokunnan tulkinta koulun yhteisestä kevätjuhlasta on ollut koulujen tavanomaista käytäntöä, vaikka virret eivät pakollisia olekaan. Puutteita on paikoin ilmennyt perustuslakivaliokunnan linjaamassa mahdollisuudessa poistua juhlasta virren esittämisen ajaksi.

”Tilaisuuden pitämistä kirkossa” hämärretään nytkin joko tahallaan tai tietämättömyyttään. Koulun yhteisiä juhla on voitu lähinnä poikkeuksellisesti pitää kirkossa, vaikka oikeudenvalvojat evät ole pitäneet sitä suositeltavana. Myös opintokäynnit kirkkoon voivat olla opetussuunnitelman mukaisia.
Sen sijaan koulupäiviin liitetyt uskonnolliset tilaisuudet, kuten ev.-lut. seurakunnan koululaisjumalanpalvelukset kirkossa, ovat eri asia. Ne eivät ole opetusta. Niille pitää järjestää Opetushallituksen ohjeen mukaan ”vaihtoehtoista ohjelmaa” eli katsomuksellisesti neutraalia, kaikille sopivaa ohjelmaa samaan aikaan. Uskonnonharjoitustilaisuudet eivät ole perusopetuslaissa mainittua toimintaa eikä opetussuunnitelman mukaista opetusta, jonka tulee olla sitouttamatonta. Jumalanpalvelukset ja hartaudet ovat selkeästi tunnustuksellisia ja sitouttavia. Sellaiseksi katsotaan myös gospelkonsertti.

Kyllä, Suomessa ”on oltava mahdollisuus ja oikeus avoimesti tuoda esiin ja käsitellä uskonnollisia asioita”. Esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liitto ry ei ole esittänyt, että ”poistaisimme kaikki kristilliseen perintöön ja historiaan liittyvän kulttuuristamme”.

Uskonnollisten asioiden käsittely ei kuitenkaan tarkoita, että kouluilla ja päiväkodeilla olisi velvollisuus sisällyttää toimintaansa ev.-lut. kirkon uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja hartauksia. Hartaus ei ole käsittelyä, eikä käsittely jumalanpalvelus.
Käytännössä kuitenkin uskonnollisia tilaisuuksia sisällytetään koulu- ja päiväkotipäiviin. Kirkon nelivuotiskertomusten mukaan 97 % seurakunnista järjestää koululaisjumalanpalveluksia ja 80 % uskonnollisia päivänavauksia.

Opetushallituksen ohjeen mukaan kuitenkin “Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Opetushallitus-3903-2022)

Kirkonmiesten puheissa ”tilaisuuden pitäminen kirkossa” tarkoittaa ennen muuta puolustuspuhetta koululaisjumalanpalveluksille. Sitä ei kuitenkaan yleensä sanota suoraan, koska asialle ei ole kansalaisten enemmistön kannatusta. Vanhaa käytäntöä puolustetaan ns. sammutetun lyhdyin.
Kirkon Gallup Ecclesiastican (2024) mukaan väestöstä alle puolet kannatti seurakuntien päivänavauksia kouluissa. Vähäisintä kannatus oli 30-39-vuotaiden keskuudessa. Koululaisten kirkkojumalanpalveluksien kannatusta ei ole uskallettu mitata, ei kirkon toimesta eikä Nuorisobarometrissakaan. Suvivirrelle kevätjuhlassa mitataan turvallisesti kerta toisensa jälkeen kannatusta, mutta koululaisjumalanpalvelukselle kirkossa ei.

Tässä tiedoksenne eräitä uskonnottomien näkökohtia asiaan. Keskustelua uskonnon asemasta kouluissa ja varhaiskasvatuksessa käydään jatkossakin. Vapaa-ajattelijain liitto esitti tammikuussa 2025 alla seuraavan ehdotuksen Selkeyttä koulun ja kirkon rooleihin: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/selkeytta-koulun-ja-kirkon-rooleihin/

Esa Ylikoski

Avainsanat

Kuoleman kulttuuri monipuolistuu

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
11.1.2025
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Yhteiskunnan maallistuminen ja uskonnottomien määrän lisääntyminen moninaistavat kuoleman tapakulttuuria nyt ja tulevaisuudessa. Yhdenvertaisuuden edistämisessä on kuitenkin vielä paljon tehtävää.

Kuolema pyritään sulkemaan piiloon suomalaisesta kulttuurista. Hautaustoimikin on typistetty kirkollisasiaksi. Jos ohitetaan itse kuoleminen ja siihen liittyvät hoidot, kuoleman kulttuuriin kuuluvat hautajaiskulttuuri ja vainajan ruumiin tai tuhkan hautaaminen hautausmaille taikka tuhkan sijoittaminen hautausmaiden ulkopuolelle maahan tai veteen. Lisäksi on kyse mahdollisista muistomerkeistä, kuten hautakivistä tai nimilaatoista, sekä vainajan muistamisesta ja muistelemisesta.

Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä. Heidän kuolemansa ja hautajaisensa sekä ruumiin tai tuhkan kätkeminen koskettavat arviolta ainakin miljoonaa muuta ihmistä: läheisiä, muita sukulaisia, ystäviä, naapureita, työkavereita.

Yhteiskunnan maallistumiskehityksen myötä myös uskonnottomien hautajaisten osuus on kasvamassa. Vielä se tosin tulee hiljaa perässä, kun toisaalla siviilivihkimisten osuus on jo yli puolet avioliittoon vihkimisistä.

Siviilihautajaisten kulttuurisessa kehityksessä on haasteena vanhentunut ja uskonnottomia syrjivä hautaustoimilaki, joka delegoi koko asian evankelis-luterilaiselle kirkolle. Tästä seuraa, että seremoniatiloja hautajaisiin, joissa vainaja on arkussa ennen arkkuhautausta tai tuhkausta, on huonosti ja epävarmasti saatavilla. Pulaa on erityisesti uskonnollisesti tunnustuksettomista hautajaistiloista.

Osa evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista ei vuokraa hautausmaidensa kappeleita uskonnottomiin hautajaisiin uskonnollisideologisista syistä, osa seurakunnista vuokraa varsin korkeaan hintaan kuitenkin edellyttäen, että mitään uskonnollisia symboleita ei saa tilapäisesti peittää.

Perinteisesti uskonnottomia hautausseremonioita on pidetty ulkona haudalla, arkun hautaan laskun yhteydessä, minkä jälkeen on tyypillisesti järjestetty muistotilaisuus sisätiloissa. Muistotilaisuuden pitopaikkojahan on hyvin saatavilla: kotien lisäksi ravintoloita, kerhohuoneita, seuran- ja työväentaloja.

Tuhkausten osuus hautauksissa on kasvanut koko maassa jo noin 65 prosenttiin ja pääkaupunkiseudulla yli 90 prosenttiin. Tämä ei sinänsä poista tarvetta hautajaistilaan, jossa vainaja on arkussa paikalla. Krematorioiden kappelit ovat Hietaniemen krematorion kappeleita lukuun ottamatta kirkon hautausmaihin kuuluvia.

Tässä tilanteessa on varsinkin uskonnottomien hautauskulttuurissa tapahtunut osittaista siirtymistä niin sanottuun suoratuhkaukseen, jolloin vain läheisimmät hyvästelevät vainajan ennen ruumiin tuhkausta. Tällöin tuhkauksen jälkeen sosiaalinen hautajaistilaisuus järjestetään usein muistotilaisuutena. Muistotilaisuudessa vainajan tuhkauurna voi olla tilassa läsnä, mutta tilaisuutta on voinut myös edeltää uurnanlaskuseremonia hautausmaalla tai vainajan tuhkan laskeminen maahan tai veteen.

Vuonna 2023 noin yhdeksän prosenttia vainajista sijoitettiin tuhkana evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaiden ulkopuolelle. Vainajien tuhkan sijoittaminen hautausmaiden ulkopuolelle todennäköisesti lisääntyy yleisen maallistumiskehityksen ja hautauskulttuurin monimuotoistumisen myötä. Kehitystä vauhdittaa evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaiden maksujen korotukset, kun valtion budjetista hautaustoimeen myönnetty avustus, 114 miljoonaa euroa vuonna 2024, on ilmeisesti vähentymässä.

Tällä hetkellä evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat saavat hautausmailleen valtion avustusta kuntalaisten määrän mukaan noin 20 euroa kuntalaista kohden vuodessa. Tässä jakoperusteessa ei oteta huomioon, että moni kuntalainen ei ole evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, eikä sitä, että monen vainajan tuhka sijoitetaankin hautausmaan ulkopuolelle.

Vapaa-ajattelijayhdistysten ylläpitämille tai muille yksityisille hautausmaille valtion avustusta ei ole myönnetty ollenkaan, vaikka monilla niistä on omilla paikkakunnillaan huomionarvoinen kulttuurihistoriallinen merkitys. Tämä on syrjivää. Valtiovallan tulisi tunnistaa ja tunnustaa myös yksityisten hautausmaiden kulttuurihistoriallinen ja kulttuuripoliittinen merkitys.

Yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteen näkökulmasta hautaustoimen julkista avustamista tulisi kehittää suoriteperustaiseen suuntaan. Määrärahoja tulisi kohdistaa myös tunnustuksettomien seremoniatilojen ja uusien krematorioiden rakentamiseen. Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaat eivät ole halukkaita tarjoamaan tunnustuksettomia seremoniatiloja uskonnottomiin hautajaistilaisuuksiin – toisin kuin Ruotsissa.

Uskonnottomien siviilihautajaisten perinne on kehittynyt jo 1920-luvulta lähtien vapaa-ajattelijayhdistysten piirissä. Myös muut sekulaarit järjestöt ovat tarjonneet puhujia hautajaisiin. Vuonna 1999 siviilijärjestöt perustivat Pro-Seremoniat-palvelukeskuksen, joka on tarjonnut neuvontaa sekä puhujia ja musiikin esittäjiä hautajaisiin. Puhujapalvelu ulottuu myös muistotilaisuuksiin.

Siviilihautajaisten puhujapalvelua ei pystytä tarjoamaan maksutta – toisin kuin papin puhe evankelis-luterilaisen kirkon siunaustilaisuuksissa. Kirkollisten siunaustilaisuuksien maksuttomuus perustuu kirkollisverojärjestelmän yli miljardin euron vuosituoton tuomiin resursseihin. Uskonnottomien yleisjärjestöille, kuten Vapaa-ajattelijain liitolle tai Humanistiliitolle, ei ole valtion budjetissa esitetty mitään vakiintunutta yleisavustusta vuosiin. Toiminta-avustuksen palauttaminen vähentäisi sekulaarijärjestöjen ja ylipäänsä uskonnottomien syrjintää.

Uskonnollisesti tunnustuksettoman puhujapalvelun hinta on yli 300 euroa, mikä sisältää läheisten haastattelun ja uniikin puheen laadinnan ja pitämisen sekä hautajaistilaisuuden sujuvuuden varmistamisen. Vain eräissä vapaa-ajattelijayhdistyksissä omien jäsenten hautajaisiin puhuja tarjotaan maksuttomasti. Uskonnottomien hautajaispuheiden kehitys on osa suomalaista kuoleman kulttuuria, joka tulisi ottaa huomioon kulttuuripolitiikassa yleensä.

Uskonnottomien hautajaisten puhujapalvelu on myös taloudellisesti laajeneva toimiala, joka tarjoaa mahdollisuuksia uusillekin puhujille osa-aikaiseen toimintaan. Puhujia tarvitaan myös häihin ja nimiäisiin. Pro-Seremoniat on vuosittain tarjonnut puhujakoulutusta ja uusien puhujien perehdytystä. Hautaustoimilain mukaan hautaus on toimitettava vainajan katsomusta ja toiveita kunnioittaen.

Kuoleman kulttuurin monipuolistuminen edellyttää uskonnollisesti ja katsomuksellisesti tunnustuksettomien seremoniatilojen lisäämistä. Nykyiset sairaaloiden hiljentymishuoneet tai rakenteilla olevat kuolematilat eivät yleensä sovellu kuin varsin pieniin jäähyväistilaisuuksiin. Tiloja voisi olla mahdollista järjestää sairaaloiden ja uusien krematorioiden yhteyteen. Tässä tarvitaan hyvinvointialueiden toimia.

Tarvitaan myös uusia tuhkan sijoituspaikkoja sekä maalle että vesistöihin kautta maan. Merelle tai järviin osoitettujen, veneiden käyttöä edellyttävien paikkojen lisäksi tarvitaan paikkoja myös veden äärelle tuhkan veteen laskemiseen joko sirotellen tai nopeasti hajoavassa vesiuurnassa. Sirottelupaikkojen lisäksi kysyntää on myös vainajien muistamispaikoille. Kuoleman kulttuurin monipuolistamisessa tarvitaan kuntien, mutta myös Metsähallituksen ja muidenkin suurten maa- ja vesialueiden omistajien toimia.

Siviilihautajaiset ovat kasvava työllistäjä muusikoille ja puhujille, hautajaistilojen tarjoajille, hautaustoimistoille ja hautausmaiden ylläpitäjille. Puheita ja esiintymisiä voi olla niin saattotilaisuuksissa kuin muistotilaisuuksissa. Tilojen tarjoajat voivat miettiä myös arkun läsnäolon mahdollistamista. Hautaustoimistoille siviilihautajaisten järjestäminen tarjoaa mahdollisuuden osoittaa palveluhaluaan ja -kykyään myös perinteisistä kaavoista poikkeaviin ratkaisuihin. Hautausmaiden ja niiden ulkopuolisiin sirottelupaikkoihin voi syntyä uudenlaisia vainajien muistelupaikkoja. Hyvä kello kauas kuuluu.

Suomalainen kuoleman kulttuuri muuttuu lähivuosina suuresti niin kuin parisuhteiden solmimisen ja virallistamisen tai vauvojen nimenannon kulttuuri ovat jo muuttuneet.

Esa Ylikoski
Artikkeli on julkaistu Kulttuurivihkoissa 6/2024

Avainsanat

Rippikoulukyselyjen satoa

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
30.4.2024
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Poikien ja nuorten miesten uskonnollisuuden lisääntyminen nousi mediassa huhtikuussa vahvasti esille. Uutisoinnin tiedot perustuivat suureksi osaksi kirkon taholta vielä osittain julkaisemattomiin kyselytietoihin. Kirkon uusi Gallup Ecclesiastica on vasta lähinnä kirkon sisäisessä käytössä, vaikka joitakin tuloksia kerrotaan tipoittain. Myös kirkon tekemät rippikoulukyselyt vuosilta 2019-2023 ovat pääosin julkistamatta. Nuorisobarometri 2023 on tarkoitus julkistaa vasta 21. toukokuuta.

Rippikoulukyselyistä vuosien 2019-2022 tietoihin perustuu julkaisu Kati Tervo-Niemelä & Jouko Porkka, Does Religion Contribute to Youth Wellbeing. Vuoden 2023 tiedot ovat mukana ainakin kirkon tilaisuudessa pidetyssä alustuksessa Jouko Porkka & Jari Pulkkinen, Rippikoulukysely 2023 ja kv rippikoulututkimus 2022.

Uskonnollisuus
Rippikoulukyselyn uskonnollisuuden kasvutiedot perustuvat kysymyksiin ”Uskon, että Jumala on olemassa (%)” ja ”Uskon, että Jeesus on noussut kuolleista (%)”, kummassakin asteikolla 1-7, ne jotka valinneet 5-7 vuosina 2019, 2020, 2021, 2022, 2023.

Tuon mukaan tyttörippikoululaisista 35 % ja poikarippikoululaisista 36 % uskoi Jumalaan vuonna 2019, mutta kun vuonna 2023 tyttörippikoululaisista 37 % uskoi Jumalaan, poikarippikoululaisten usko oli kasvanut 50 %:iin.

Vastaavasti vuonna 2019 tyttörippikoululaisista 31 % ja poikarippikoululaisista 35 % uskoi, että Jeesus on noussut kuolleista, mutta kun vuonna 2023 tyttörippikoululaisista 34 % uskoi Jeesuksen nousseen kuolleista, poikarippikoululaisten usko oli kasvanut 47 %:iin.

Muutos poikien vastauksissa näyttää selvältä. Toisaalta, jos olisin Jumala, en olisi kovin tyytyväinen uskoon arvolla 5/7 enkä edes arvolla 6/7. Minulla ei ole tietoa, millainen oli rippikoululaisten usko arvolla 7/7. Toivottavasti se tieto julkaistaan myös. Selkeästi ja vahvasti uskovien osuus lienee selvästi mainittuja lukemia pienempi.

Konservatiivisuus
Rippikoulukyselyn muista kysymyksistä nostettiin esille vuoden 2023 tietoja, joiden tulkittiin kuvaavan nimenomaan poikien konservatiivisuuden kasvua. Tulkinta lienee oikea alla olevan valossa.

Tytöistä 51 % ja pojista vain 26 % vastasi myönteisesti kysymykseen ”Tunnen myötätuntoa heitä kohtaan, jotka ovat heikommassa asemassa kuin minä. Arvot 7 (%) asteikolla 1-7.”
Kun tytöistä 37 % oli täysin samaa mieltä ja 27 % jokseenkin samaa mieltä, että ”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt pitäisi ottaa paremmin huomioon yhteiskunnassa (%) (v 2023)”, pojista täysin samaa mieltä oli vain 9 % ja jokseenkin samaa mieltä 14 %. Pojista siis vain vajaa neljännes (23 %) oli jollain lailla samaa mieltä, tytöistä liki 2/3 (64 %).

Kysymykseen ”Maahanmuutto on myönteinen asia Suomen tulevaisuudelle (%). (2023 kesä)” tytöistä 18 % oli täysin samaa mieltä ja 31 % jokseenkin samaa mieltä, pojista täysin samaa mieltä oli vain 9 % ja jokseenkin samaa mieltä 19 %. Pojista siis 28 % oli jollain lailla samaa mieltä kysymyksen väitteelle, tytöistä 49 %.

Halu kuulua kirkkoon
Kysymyksessä ”Haluan kuulua kirkkoon. Arvo 7 (%) asteikolla 1-7” muutos on kuitenkin huomattavasti vähäisempää. Kun vuonna 2019 tyttörippikoululaisista 27 % ja poikarippikoululaisista 20 % halusi kuulua kirkkoon, vuonna 2023 tyttörippikoululaisista 25 % ja poikarippikoululaisista 24 % halusi kuulua kirkkoon. Tyttöjen halu oli hieman vähentynyt ja poikien hieman lisääntynyt.

Tässä kuten muissakin kysymyksissä, jossa on käytetty asteikkoa 1-7, on syytä kiinnittää huomiota, onko raportoitu vastauksia arvoon 7 vai 5-7. Vuonna 2019 oli kirkkoon kuulumishalukkuudesta saatu arvoilla 5-7 tulos 57 % (https://vapaa-ajattelijat.fi/wp-content/uploads/2019/11/va-2019-3.pdf).

Ero 7/7 ja 5-7/7 vastausten välillä
Tämä arvojen 7 ja 5-7 ero näkyy myös kysymyksessä ”Ympäristön suojelemiseen liittyvät asiat ovat minulle tärkeitä (%).” Tulokset asteikolla 1-7 eroavat arvon 7 ja arvojen 5-7 välillä. Arvon 7 valitsi rippikoulutytöistä 30 % ja rippikoulupojista 16 %. Arvoilla 5-7 lukemat olivat kuitenkin tytöillä 75 % ja pojilla 55 %. Väljemmillä kriteereillä yli puolet pojistakin pitää ympäristön suojelua tärkeänä.

Mainittakoon, että vuodesta 2019 vuoteen 2023 ympäristön suojelun tärkeys oli vähentynyt arvolla 5-7 sekä tytöillä että pojilla 10 prosenttiyksikköä (85 %  75 % ja 64 %  55 %). Arvolla 7 rippikoulutytöillä ympäristönsuojelus tärkeys oli laskenut 47 %:sta 30 %:iin ja pojilla 22 %:sta 16 %:iin.

Yleisarvio muutoksesta
Voidaan siis todeta, että heti rippikoulun jälkeen mitattuna vuonna 2023 pojista 50 % uskoi Jumalaan ja 47 % Jeesuksen ylösnousemukseen (Arvot 5-7), mutta vain 26 % tunsi myötätuntoa heikommassa asemassa olevia kohtaan (Arvo 7), vain 23 % (9 + 14) oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt pitäisi ottaa paremmin huomioon yhteiskunnassa ja 28 % (9 + 19) oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä maahanmuuton myönteisyydestä Suomen tulevaisuudelle.

Voitaneen todeta, että vuonna 2023 on kysymys ennen muuta konservatiivisuuden kasvusta ja toissijaisesti uskonnollisuuden kasvusta väljästi arvoilla 5-7/7. Näin edellyttäen, että ilmaisua konservatiivisuus voidaan käyttää edellä mainittujen seikkojen perusteella. Vuoden 2023 eduskuntavaalien edellä pidettyjen nuorisovaalien tuloksista kiinnitettiin huomiota kristillis-sosiaaliseksi puolueeksi julistautuneiden perussuomalaisten erityisen suureen kannatukseen monissa kouluissa, mikä liittynee tai ainakin sivuaa edellä esitettyä.

Rippikoulututkimukset 2019-23 on tehty ns. kokonaistutkimuksella (ei otannalla) niissä seurakunnissa, jotka tulleet mukaan. Vastausprosentti on niissä yleensä yli 50 %. Ulkopuolelle jääneissä se on tietysti 0 %. Tuo 39 % on siis suhteessa kaikkiin viime vuoden rippikoululaisiin. Näin ollen tulokset ovat aika luotettavia. Tosin en tiedä, minkä tyyppiset seurakunnat ovat jääneet pois ja vinouttaisiko se tulosta hieman.

Esa Ylikoski

Lipsahtiko Hanna Salomäki demagogian puolelle ohittaessaan kirkolliset tilaisuudet kouluissa?

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
1.3.2024
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Ruben Stillerin ohjelmassa tuli uusintana Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtajan Hanna Salomäen haastattelu. Kumpikin dissasi kilpaa milleniaaleja, jotka ovat maallistunein sukupolvi toistaiseksi. Kiinnitin huomiota, että kouluasioista puhuttaessa Hanna Salomäki korosti väestön enemmistön ja milleniaalien mielipide-eroja suhtautumisessa uskonnonopetukseen ja suvivirteen, mutta hän ohitti kokonaan kysymyksen ev.-lut. kirkon seurakuntien uskonnollisten tilaisuuksien tuomisesta koulujen ja päiväkotien ohjelmaan.

Kuitenkin juuri kirkon jumalanpalvelusten ja uskonnollisten päivänavausten tuominen koulupäivän ohjelmaan on avoin keskustelukysymys. Sitä ei pitäisi ohittaa, siitä ei pidä vaieta. Se on oikeastaan avoin haava, sillä tunnustukselliset tilaisuudet ovat ristiriidassa opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden linjaaman ”uskonnollisen, katsomuksellisen ja puoluepoliittisen sitouttamattomuuden” kanssa.

Puoluepoliittinen sitouttamattomuus kouluissa ja päiväkodeissa yleensä toteutuu, kun puolueet vahtivat toisiaan, mutta kuka valvoo ev.-lut. kirkon vip-korttia ja ohituskaistaa pitää omia uskonnollisia tilaisuuksiaan kouluajalla? Vapaa-ajattelijat ovat yrittäneet, mutta valtio on kiitokseksi lakkauttanut Vapaa-ajattelijain liiton valtionavustuksen. Myös oppilaiden ja päiväkotilasten vanhemmat yrittävät, mutta instituution ojentaminen ei ole yhtään helppoa.

Kirkolliset tilaisuudet aiheuttavat suurta ylimääräistä vaivaa kouluille ja päiväkodeille, koska niiden johdosta lapset pitää jakaa kahteen ryhmään. Rehtorin ja opettajien pitää lähettää koteihin viestejä ja joissa kehotetaan valitsemaan esimerkiksi kirkkojumalanpalveluksen ja sille vaihtoehtoisen tilaisuuden välillä.

Tämä valintapakko voi olla hyvin kiusallista; se rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa. Valtion ei pitäisi pakottaa ihmisiä ilmaisemaan uskonnollista tai uskonnotonta kantaansa lastensa kautta. Eihän vanhempia pakoteta kertomaan sitäkään, miten äänestää vaaleissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausta yksityisyyden suojasta ei Suomessa nyt noudateta.

Lasten jakaminen kahteen ryhmään voi altistaa lapsia kiusaamiselle ja syrjinnälle. Ja vaikka kiusaamista ja syrjintää ei tapahtuisikaan, vanhemmat helposti pelkäävät sitä. Käytännössä toistaiseksi etupäässä pelätään uskonnollista painostusta, jos lasta ei laiteta kirkolliseen tilaisuuteen. Voidaan toki päinvastoin kuvitella myös painostusta olemaan osallistumatta uskonnollisiin tilaisuuksiin, vaikka siitä ei ole vielä ollut merkkejä, koska kirkollinen hegemonia on ollut vahvaa kouluissa.

Kahden rinnakkaisen ohjelman organisointi ja valvominen aiheuttavat myös ylimääräistä työtä. Onko päiväkodeissa edes kaksinkertaista määrää henkilöstöäkään ryhmän kahtia jakamisen vaatimalla tavalla?

Kouluille, rehtoreille ja opettajille sekä vanhemmille ja oppilaille olisi suuri helpotus, kun koulu varsinaisten oppituntien lisäksi voisikin keskittyä kaikille sopivaan yhteiseen toimintaan, kuten teemapäiviin ja retkiin. Toistaiseksi liian harvat päiväkodit ja koulut ovat päättäneet keskittyä vain kaikille sopivaan, opetussuunnitelman mukaiseen toimintaan.

Avainsanat

Uskontoneutraali juhlallinen velvoittautuminen sopisi kaikille

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Tasavallan presidentti antaa tänään 1.3. virkaan astuessaan juhlallisen vakuutuksen. Hän ei ole joutunut valitsemaan uskonnollisesti julistuksellisen valan ja uskonnollisesti neutraalin juhlallisen vakuutuksen välillä, toisin kuin korkeat virkamiehet, ministerit ja armeijan alokkaat.

Tasavallan presidentin lisäksi myös kaikki oikeuden tuomarit ja todistajat antavat tätä nykyä maallisen vakuutuksen. Lakia muutettiin jokunen vuosi sitten niin, että valinnasta uskonnollisen valan ja uskonnollisesti neutraalin vakuutuksen välillä luovuttiin. Raamattu ei ole enää oikeussalissa todistajan edessä Suomen lain vaihtoehtona.

Suomessa olisi paikallaan muuttaa käytäntöjä niin, että myös alokkaat, ministerit ja virkamiehet saisivat hoitaa juhlallisen velvoittautumisen samaan tapaan kuin nyt tasavallan presidentti ja tuomarit. Onhan kaikilla maamme palveluksessa maallinen tehtävä.

Ja kun juhlallinen vakuutus sopii puolustusvoimain ylipäällikölle, sen pitäisi sopia myös alokkaille varusmiespalveluksessa.

Vapaa-ajattelijain liitto on tehnyt aloitteita siirtymisestä kaikille yhteiseen virkamiesvakuutukseen, ministerin vakuutukseen ja alokkaiden juhlalliseen vakuutukseen.

Jos vala-sanan käyttöä haluttaisiin muutoksesta säädettäessä jossain kohtaa, esimerkiksi armeijassa, välttämättä jatkaa, sen sisältö voisi olla uskonnollisesti neutraali, ilman uskonnollista julistusta. Olemme kuitenkin muistuttaneet, että armeijassa juhlallinen vakuutus säädettiin jo itsenäisyyden alussa, vuonna 1919, eli ennen uskonnonvapauslakia, joten se on aivan yhtä perinteinen kuin sotilasvalakin.

Avainsanat

Uskonnottomien kotien nuoria houkutellaan kirkon rippileireille ja jäseniksi myös kyseenalaisin keinoin

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
31.1.2024
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kirkon rippikouluille houkutellaan myös nuoria, jotka eivät ole kirkon jäseniä. Kirkollahan on ns. lähetyskäskynsä ”menkää ja tehkää kaikki…”. Rippikoululeirille saatuja nuoria houkutellaan sitten leirien aikana myös kirkon jäseniksi. Tänä vuonna yli 1500 nuorta onkin liittynyt rippikoulujen kautta. Se on enemmän kuin mitä protuleireille mahtui tai mahtuu ensi kesänä. Kirkon jäseniksi liittyvät oppilaat menettävät oikeutensa osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen.

Rippikouluille houkuttelussa on myös kyseenalaisia puolia. Ensinnäkin kirkko on suostutellut peruskoulut rippikoulujen markkinointialustaksi. Markkinointia on oppituntienkin aikana, ja markkinointitilaisuuksia alaikäisille pidetään koulupäivän ja jopa oppituntien aikana. Ensimmäiset kesää 2024 koskevat tilaisuudet pidettiin eräissä kouluissa jo aivan lukukauden alussa, jopa elokuussa 2023.

Toiseksi, vuotta vanhemmat isoset saattavat osallistua alaikäisiin kohdistuvaan houkutteluun tavoilla, joihin voi liukua huomaamattakin kyseenalaisia keinoja. Ysiluokkalaisilla voi olla moniin kasiluokkalaisiin lattiatasolla jonkinsorttista auktoriteettiasemaa tai muunlaista mageeta vaikuttajaroolia. Harvoin voidaan puhua tietoisesta groomingista, joka tarkoittaa lapsen houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin. Kun viikon leireihin poissa kotoa saattaa 14-15-16-vuotialla nuorilla liittyä myös erilaisia seksuaalisia latauksia, leireille houkuttelun tietoisia tai tiedostamattomia keinoja on paikallaan nostaa kriittiseen keskusteluun. Eettinen vastuu sekä ennakkomarkkinointiin että leirin kulkuun liittyen on myös kirkon isoskoulutuksella.

Edellä sanottu pätee muutettavat muuttaen myös protuleireihin ja apuohjaajien eli apparien koulutukseen. Kun protuleireille kuitenkin haetaan eri puolilta maata eikä vain leiripaikkakunnalta, edellä kuvattua lähiyhteisössä ja kouluissa tapahtuvaa markkinointia tai houkuttelua ei käytännössä juuri päässe tapahtumaan. Eettinen vastuu painottuu enemmän leirin toteutukseen.

Toisenlainen rippileireille houkuttelun keino on raha. Kerrotaan legendaa, että rippijuhlissa nuori saa rutkasti rahaa ja arvokkaita lahjoja. Sellainen tarina voi kuitenkin olla vahvaa liioittelua, puuttumista toisen perheen asioihin. Ehkäpä uskontokuntiin kuulumattomissa perhepiireissä olisi saatettu antaa aivan ilman kirkollista konfirmaatiota runsaita lahjoja 15-vuotisjuhlavuoden merkeissä opintosuorituksista ja muiden kesäleirien jälkeen. Erään konfirmoidun kerrotaankin saaneen lahjaksi mopon sijaan tietokirjan, mikä oli hänelle pettymys.

Avainsanat