Taittukoon talvi taas huomenna (helmikuu 2024)

Olen tässä kahtena viime vuotena helmikuun blogiartikkelissani ottanut esille ajatuksen, että koska laskiaisen ajankohta vaihtelee kalenterissa eri vuosina kovin eri ajankohtiin, eivätkä sen myöhäisimmät ajat helmikuun lopussa ja välillä jopa maaliskuun puolella ole säiltään aina oikein talvisia, voitaisiin harkita laskiaisen määrittelemistä uudelleen, kalenterissa vakioisemmalla pysyvällä tavalla, joka pysyisi aina keskitalvessa. Tämä siksi, että koska meillä nyt kuitenkin laskiainen mielletään ja oletetaan talvisten mäenlaskujen ja muitten talviliikuntahuvien juhlaksi, niin on vähän ikävää, jos laskiaisen osuessa vasta kevääseen lumet ovatkin jo sulaneet.

Luonteva määritelmä talvikarnevaalille olisi, että se olisi aina ensimmäinen sellainen sunnuntai, joka on lähempänä kevätpäiväntasausta kuin talvipäivänseisausta. Sunnuntainahan me kuitenkin haluamme karnevaalipäivän olevan, kuten laskiaissunnuntai joka tapauksessa nytkin on.

Tällä tavalla määritelty päivämäärä on aina helmikuun alkupuolella. Tänä vuonna se on huomenna, 11.2. Yleensä se on vähän aikaisempikin päivämäärä, aivan helmikuun alkupäivinä, kuten viime vuonna 5.2., mutta tänä vuonna viime sunnuntain, 4.2., ja talvipäivänseisauksen, joka viime vuonna oli 22.12., välissä oli 43 päivää, kun taas viime sunnuntain ja kevätpäiväntasauksen, 20.3., välissä on vielä 44 päivää, joten huomenna on ensimmäinen sunnuntai lähempänä kevätpäiväntasausta.

Erikoista kyllä, huomenna 11.2. todella on myös laskiainen. Tällainen tilanne sattuu tulemaan siksi, että pääsiäinen sattuu olemaan aikaisin, koska pääsiäisen määrittelevä ensimmäinen kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai osuu jo maaliskuulle, lähes aikaisimpaan mahdolliseen ajankohtaansa. Laskiainen kun on aina tietyn vakiomäärän päiviä ennen pääsiäistä, niin sekin sitten on tänä vuonna varsin aikaisin. Ei se aivan aikaisin mahdollinen ole, ääritapauksessa pääsiäinen ja laskiainen voivat olla jo aikaisempiakin kuin tänä vuonna. Wikipedian mukaan aikaisin mahdollinen laskiaistiistai on 3.2. ja laskiaissunnuntai 1.2., ja se kyllä on sitten jo aikaisempi kuin ensimmäinen sellainen päivä, joka on lähempänä kevätpäiväntasausta kuin talvipäivänseisausta.

Toinen kysymys on sitten se, pitäisikö nimenä säilyttää laskiainen, vaikka päivämäärän määräytymiselle otettaisiin uusi määritelmä, vai otettaisiinko laskiaisen rinnalle toisella nimellä toinen karnevaalipäivä. Helmikuun 2022 artikkelissani heitin muutamankin ajatuksen uudelle päivälle nimeksi. Niitä nyt uudelleen pohtiessani tuntuu siltä, että talventaittajainen olisi mukava, osuva ja suuhun sopiva nimitys.

Mutta joka tapauksessa tuo kevätpäiväntasauksen ja talvipäivänseisauksen kautta laatimani määritelmä johtaisi vakioisempaan ja keskimäärin aikaisempaan karnevaalipäivään, ja siten varmemmin talvisiin säihin. Samalla päivämäärä on kuitenkin sopivasti sen verran kevättalven puolella, että päivänvalon aika ei enää ole aivan lyhyt, ja keskipäivällä aurinko nousee sen verran korkeallekin, että se jopa jonkin verran jaksaa lämmittää, vaikka päivä muuten olisi kirpeääkin pakkasta.

Niinpä tänäkin vuonna säät ovat juuri nyt niin talvisia kuin voivat, mutta samalla kuitenkin mukavan aurinkoisia. Tänään ainakin auringonpaiste riitti muuten kylmässä pakkaspäivässä jonkin verran sulattamaan lumiakin ainakin joiltakin katoilta. Siispä huomenna talventaittajaisia viettämään ainakin jossain muodossa. Varmaankin ainakin otan taas viimeiset jouluvalot huomenna pois, kuten viime talvenakin tein.

Mikko Mäkitalo, 10.2.2024

 

Jätä kommentti