Itänaapurissa käytävä sotaisa konflikti se vain ottaa lisää kierroksia. Monellakin tavalla. Venäjä pyrkii materiaalisilla resursseillaan entisestään laajentamaan Ukrainan pommituksia, Ukraina on puolustuskannalla, mutta on vastannut suuntaamalla taitavasti drooni-iskuja Venäjän alueelle. Länsimaissa varustaudutaan ja on alkanut kuulua vähitellen sellaisiakin kantoja, että länsimaisia joukkoja voitaisiin jossain vaiheessa lähettää sotatoimiin.
Aivan viime aikoina konflikti on saanut erityisesti myös uskonnollisia lisäkierroksia, kun Moskovaan tehty aseellinen isku on yhdistetty islamilaiseen terrorismiin. Tähän astihan uskonnolla on ollut asiassa vain pieni sivurooli, kun ukrainalaiset ovat venäläiseen imperialismiin vastanneet ottamalla pesäeroa Moskovan patriarkaatin valtaan, joka perinteisesti on ulottunut ortodoksikirkossa moniin maihin Venäjän ulkopuolelle.
Hämärää on, liittyykö isku varsinaisesti mitenkään Ukrainan tapahtumiin. Venäjän johdon väitteet siitä, että isku olisi ollut Ukrainan järjestämä, ovat ilmiselvää puppua, mutta kuka iskun sitten oikeastaan järjesti ja mikä sen tarkoitus oli, jää ehkä ikuisesti hämäräksi. On arveltu, että iskun järjesti Venäjän johto saadakseen kansan jotenkin järjestymään sen ajatuksen taakse, että on olemassa vakava uhka, jota vastaan on taisteltava.
Uskonnon tuominen mukaan tähänkin sotaan palvelee kyllä aivan varmasti jonkun intressiä. Kyllä sotimisestakin aina joku voittoa käärii. Uskonnolla voidaan ruokkia sitä ajatusta, että vaikka sota konkretian tasolla tuottaa ilmiselvää tuhoa, niin jossain on sellainen salatumpi todellisuuden taso, jossa sotamenestys ehkä lopulta kuitenkin palkitaan. Ja ennen kaikkea uskonto ruokkii sellaista pelkoa, että jossain on olemassa sellainen todellisuuden taso, jossa uhkaa lopullinen rangaistus, jos tässä elämässä tehdään vääriä valintoja. Jossain on sitten myös aina joku, joka tekee ihan tämän elämän puolella voittoa sotatarviketuotannolla, ja se pitää konfliktin käynnissä, vaikka kokonaisuus on vahingollinen.
Islamilainen terroristiorganisaatio ymmärrettävästi vannoo jo kostoa iskun tekijöitten kohtelusta, vaikka ei ole mitenkään selvää, että isku olisi lainkaan kyseisen organisaation järjestämä. Organisaatio ei selvästikään ole niin järjestäytynyt, että se itsekään tietäisi, mitä sen nimissä tehdään ja mitä ei.
Viime aikoina on ollut jo vähän havaittavissa heikkoja merkkejä siitä, että sotaväsymys niin Ukrainan kuin Venäjänkin puolella oli jo vähän viemässä konfliktia kohti mahdollista loppuratkaisua. Nyt uskontoon yhdistetyn aseellisen iskun myötä siitä luultavasti otettiin ja otetaan askeleita poispäin. Mutta jos iskun tilasi Venäjä itse, niin sopii kysyä, kääntyykö asia lopulta Venäjän omaksi eduksi. Jakolinjojen synnyttäminen Venäjän sisällä kristittyjen ja muslimien väliin tuskin lopulta muodostuu Venäjää hyödyttäväksi käänteeksi. Eipä ehkä Venäjän valtiokaan täysin tiedä, mitä sen nimissä tehdään.
Mikko Mäkitalo, 28.3.2024