Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Yhdenvertaisuuden puolesta​

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Tavoitteemme
Liity jäseneksi
Käy kaupassa
Testaa, oletko vapaa-ajattelija!

80-vuotias Vapaa-ajattelijain liitto painottaa lasten oikeuksia

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
20.11.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Vapaa-ajattelijain liitto juhli 80-vuotista toimintaansa työn merkeissä. Kokouksessaan liittovaltuusto hyväksyi vuoden 2018 toimintasuunnitelman, jossa painotetaan lasten ja nuorten oikeuksia. Liitto toimii koulun elämänkatsomustiedon vahvistamiseksi ja kampanjoi aineen avaamiseksi kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi.

Vapaa-ajattelijoiden mielestä päiväkotien ja koulujen ei pidä enää liittää ohjelmaansa jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia, sillä uskonnonharjoitukset ovat perheen ja uskonyhteisöjen oma asia, ei julkiseen palveluun liitettävä asia. Säädösten määräämä ”uskonnollinen ja katsomuksellinen sitouttamattomuus” tulee toteuttaa.

Uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestöksi itsensä luonnehtiva Vapaa-ajattelijain liitto perustettiin vuonna 1937 nimellä Suomen siviilirekisteriyhdistysten keskusliitto. Nykyisen nimensä se otti vuonna 1945.

Liittovaltuuston kokouksessa 18.11. liiton pääsihteeri Esa Ylikoski piti esitelmän 80-vuotispäivän merkeissä. Tärkein lainsäädännöllinen saavutus ennen vuosituhannen vaihteen perusoikeusuudistusta oli hänen mukaansa elämänkatsomustiedon tulo koulun katsomusaineeksi vuonna 1985. Aineen saamista edelsi liiton silloisen pääsihteerin kantelu YK:n ihmisoikeuskomitealle.

Liiton varhaisemmasta toiminnasta Ylikoski totesi mm. seuraavaa:
” Aktiivisuudesta huolimatta vapaa-ajattelijain vaatimukset kirkon ja valtion erottamiseksi eivät vuosikymmenten varrella tuntuneet etenevän juuri ollenkaan. Valtiokirkon vaikutus yhteiskunnassa oli pitkään hyvin vankka. Uskonnottomia syrjittiin vuosikymmenten varrella katsomuksensa vuoksi, ja katsomusvapaus toteutui hyvin heikosti muun muassa oppilaitoksissa ja armeijassa.

Liitto ja yhdistykset tekivät silti merkittävää työtä. Sitä ei voi mitata pelkästään lainsäädännöllisten saavutusten kautta. Yhdistykset ja liitto antoivat keskinäistä tukea ja turvaa uskonnottomille. Ne järjestivät valistustilaisuuksia ja kulttuuriohjelmaa. Ne rohkaisivat pärjäämään syrjinnän keskelläkin. Ne julkaisivat lehtiä ja lentolehtisiä. Ne esittivät uudistusvaatimukset julki.

Ne tarjosivat ”oma apu, paras apu” -periaatteella palveluja lasten nimen annon juhlistamisesta hautajaisiin. Ja kun seurakuntien hautausmaat nyreksivät jopa kirkosta eronneiden ja muiden kirkkoon kuulumattomien hautapaikkojen tarjoamista, monin paikoin ryhdyttiin toimiin ”ei tupata, jos ei tykätä” -ajatuksella: uskonnottomia hautausmaita perustettiin yli kymmenen vapaa-ajattelijayhdistyksen toimesta.”

Liiton pääsihteerin mukaan Vapaa-ajattelijain liiton katsetta nykyhetkessä ja tulevaisuudessa pitävät yhdenvertaisuuden ja katsomusvapauden ongelmat ja haasteet. Samalla todetaan, että perusoikeusuudistuksen jälkeen on Suomessa toteutettu joitakin oikeasuuntaisia osittaisuudistuksia, vaikka kirkolla onkin edelleen yhdenvertaisuusperiaatetta rikkova julkisoikeudellinen erityisasema.

Avainsanat

Miten uusia opetusryhmiä elämänkatsomustietoon?

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
16.11.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Elämänkatsomustiedon (et) aseman parantamiseksi peruskoulussa on toimintakeinoja, jotka on hyvä saada kuntien opetustoimen johdolle ja erityisesti myös peruskoulun rehtoreille huomioon otettavaksi. Lähtökohtana on lapsen pääsy oikeuksiinsa ja sen edistäminen myönteisin erityistoimin. Elämänkatsomustieto on yhä monessa kunnassa vajaakäytössä, vaikka oppilasmäärät kasvavat nopeasti.

Esitän tässä kirjoituksessani, miten et-opetuksen toteutumista peruskoulun alimmilla luokilla voisi käytännössä edistää vuonna 2018. Rehtorien tuki lasten pääsylle lain mukaisen oppiaineensa opetukseen voi olla ratkaisevaa. Toki samalla myös vanhempien panosta tarvitaan vuorovaikutuksessa koulun johdon kanssa.

Taustaksi tilanteesta

Elämänkatsomustieto (et) on ensi sijassa uskontokuntiin kuulumattomille tarkoitettu katsomusaine. Sitä opiskelee nyt noin kuusi prosenttia oppilaista, vaikka siihen oikeutettuja on yli kaksin verroin enemmän. Et on ollut pitkään ja on yhä vajaakäytössä, syyttä suotta.

Tämä tarkoittaa, että kaikki lapset eivät nyt saa heille tarkoitettua opetusta eli pääse oikeuksiinsa. Yhdenvertaisuuslain mukaan yhdenvertaisuuden oikeuksien eli syrjimättömyyden toteutumista pitää tarvittaessa edistää myönteisin tukitoimin (ns. positiivinen erityiskohtelu).

Edistämistä tukee lakien lisäksi myös yleinen kehitys.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärä on kasvanut kaksikertaiseksi vuodesta 2010 vuoteen 2016, ja oppilasmäärän kasvu jatkuu, koska lasten kastaminen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi on vähentynyt koko maassa alle 70 prosentin. Helsingissä lapsikastettujen osuus on jo alle 43 prosenttia.

Toistaiseksi kouluikäisten kirkkoon kuuluvuus on koko maassa vielä 84 prosenttia, mikä on suurempi kuin heidän vanhempiensa ikäluokilla, mutta vuosi kerrallaan elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen määrä kasvaa. Tämä edistää uusien et-opetusryhmien syntyä ja niiden koon kasvua.

Et-opetuksen määrän kasvua nopeuttaa käytännössä myös, kun kirkosta eronneet vanhemmat erottavat lapsiaankin kirkosta. Kun 600 000 aikuista on eronnut kirkosta nettipalvelun kautta, monilla lasten erottaminen kirkosta on viivästynyt, mutta tilanne on muuttumassa.

Miten voi edistää et-opetukseen pääsyä?

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärän kasvua on jarruttanut valtakunnallisesti se, että monissa kouluissa ja koulupiireissä ei ole vieläkään opetusryhmää. Usein tämä tilanne esitellään tulevan ekaluokkalaisen huoltajille lasta kouluun ilmoitettaessa tammikuussa niin – tyyliin ”meillä ei ole ryhmää” – että sen tuloksena kirkkoon kuulumattoman oppilaan katsomusaineeksi ”valitaankin” uskonto.

Jotta lasten pääsy oikeuksiinsa toteutuisi, kuntien koulutoimen ja erityisesti rehtorien pitäisi edistää myönteisin erityistoimin elämänkatsomustiedon opetusryhmien syntyä alaluokilla. Miten?

Yksi asia on hyvä, myönteinen tiedotus, sekä ”tervetuloa kouluun” -oppaissa että erityisesti kouluilla pidettävissä infotilaisuuksissa tulevien ekaluokkalaisten huoltajille. Koulun aloitukseen liittyvien ainevalintojen määrähän ei ole suuri. Tiedotuksessa tulee ottaa lain mukaiseksi myönteiseksi lähtökohdaksi jossittelun sijaan, että et-opetusta tarjotaan uskontokuntiin kuulumattomille.

Toiseksi, jo hyvissä ajoin ennen uuden lukuvuoden alkua pitäisi päivittää myös toisen ja kolmannen luokan oppilaiden perheiden toive – tarkoituksena uuden 1-2 tai 1-3 -luokkien et-opetusryhmän käynnistäminen, mikäli suinkin mahdollista. Onhan todennäköistä, että toisen ja kolmannen luokan oppilaiden vanhemmat edelleen haluavat lapselleen et-opetusta ja siirtoa siihen, kun sellaista voidaan alkaa uusien ekaluokkalaisten kouluun tulon myötä tarjota.

Edellä sanotulla voi vedota erityisesti alakoulujen rehtoreihin sekä tietenkin koulutoimen johtoon.
Elämänkatsomustiedon opiskelun voi lain mukaan aloittaa myös myöhemmin peruskoulun aikana. Katsomusaine ei perustu aiemmin opittuun vieraan kielen tai matematiikan tavoin. Taannoinen ennen ekaluokan alkua aivan erilaisissa olosuhteissa tehty valinta ei sido yhdeksää vuotta. Oma-aloitteista siirtymistä ei pidä estellä eikä paheksua.

Alakoulujen rehtorien lisäksi voi vedota myös yläkoulujen rehtoreihin. Olisi perusteltua päivittää katsomusaineen valinnat yläkouluun siirryttäessä ja siihen liittyen tiedottaa avoimesti perheille ja oppilaille, että uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat voivat siirtyä elämänkatsomustiedon opetukseen, vaikka olisivat olleet uskonnonopetuksessa koko alakoulun ajan.

Myös lukio-opintojaan aloittava, joka on koko peruskoulun lukenut uskontoa, voi ottaa katsomusaineekseen elämänkatsomustiedon – mikäli ei ole julkisoikeuskirkkojen jäsen tai on täyttänyt 18 vuotta.

Avainsanat

Kirkon julkisoikeudellinen asema – valtiokirkko – kirkkovaltio

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
29.10.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Evankelis-luterilaisella kirkolla Suomessa on julkisoikeudellinen asema. Tästä ei ole erimielisyyttä. Sen sijaan aina välillä syntyy keskustelua, voidaanko tästä erityisasemasta käyttää nimitystä valtiokirkko. Julkisoikeuden asiantuntijat puhuvat ainakin valtiokirkollisista piirteistä. Tilastokeskus käyttää kahdesta kirkosta termiä valtiokirkko.

Kirkko itse vastustaa tuota ilmaisua ja haluaisi imagosyistä puhuttavan ”kansankirkosta”. Onpa kirkon piispojen kuultu sanovat, että kirkko ja valtio erotettiin jo 1860-luvulla, kun kunnallishallinto erotettiin kirkosta.

Uusi hassunkurinen sanamittelö valtiokirkosta käytiin lokakuussa 2017. Eroakirkosta.fi -palvelu käytti tiedotteessaan 600 000 palvelun käyttäjän lukeman ylittymisestä valtiokirkko-termiä. STT julkaisi asiasta uutisen (joka ei tosin päätynyt Helsingin Sanomien ja Yleisradion uutisiin). Pari päivää myöhemmin STT julkaisi ”oikaisun”, jossa pahoiteltiin valtiokirkko-sanan käyttöä. Tiedossamme ei ole, kuka piispoista oli vaatinut STT:ltä oikaisua.

Vapaa-ajattelijat pitävät termiä koskevaa sanansaivartelua paljon tärkeämpänä kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman nostamista kriittiseen tarkasteluun jo seuraavan, eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen ohjelmassa. Erityisesti julkisen vallan tulee kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti ”uskonnosta tai katsomuksesta” riippumatta. Jos leikitään, että valtiokirkkoa ei ole, eikö silloin ole sitäkin helpompaa, että kirkon julkisoikeudellinen erityisasema puretaan yhdenvertaisuusperiaatteen nojalla?

Erityisaseman purkaminen voisi tarkoittaa muun muassa seuraavia asioita:

  • Eduskunta ei enää vahvista kirkon sääntöjä eli kirkkolakia kirkolliskokousten esitysten pohjalta. Yhdistysrekisterin käsittely riittää niin kuin muiden uskonnollisten yhdyskuntien, säätiöiden ja yhdistysten sääntöjen hyväksymisessä ja muuttamisessa.
  • Samalla myös perustuslain 76 § voidaan ja pitää poistaa.
  • Verottaja ja vouti eivät enää huolehdi kirkollisverotuksen kautta kirkon rahoituksesta (tuotto yli 900 miljoonaa euroa). Valtion budjettirahoituksen tukea (nyt 114 miljoonaa euroa) harkitaan ja päätetään erikseen kohteiden mukaan tarkastellen (hautaustoimi, väestörekisteri, kirkkorakennukset).
  • Peruskoulun ja lukion pakollinen uskonnonopetus ev.-lut. ja ort. kirkon jäsenille lopetetaan. Elämänkatsomustieto avataan kaikille valittavissa olevaksi oppiaineeksi.
  • Kirkon pappien ja piispojen nykyinen julkisoikeudellinen virka-asema muutetaan normaaliksi työsuhteeksi
  • Valtion tukea saavien hautausmaiden tulee kohdella kaikkia yhdenvertaisesti. Kirkon hautausmaiden yksinoikeudesta valtion tukeen luovutaan ja hautaustoimen monimuotoisuutta lisätään. Kunnat tai uudet sote-alueet alkavat perustaa krematorioita ja niiden yhteyteen tulevia tunnustuksettomia seremoniatiloja.
  • Väestörekisteri ja maistraatti luopuvat kirkon vauvajäsenhankinnan asiamiehenä toimimisesta ja alkaa asioida suoraan kaikkien vanhempien kanssa.
  • Jumalanpilkan kriminalisoinnista rikoslaissa luovutaan.

Kirkon ja valtion ero kuuluu Euroopan Neuvoston päätöslauselman mukaan eurooppalaisiin arvoihin. Yhdenvertaisuuteen ja uskonnonvapauteen kuuluu julkisen vallan neutraliteettiperiaate, jonka saattamisessa säädöksiin ja käytäntöön Suomella on vielä tehtävää. Paikoin kuntien ja jopa valtiopäivien avajaisten käytännöt muistuttavat kirkkovaltiota.

Avainsanat

Koulujen alkaessa

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
9.8.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Aika luopua koulupäivän jumalanpalveluksista

Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä myöskään uskontoon tai vakaumukseen liittyen. Niinpä myös uskonnottomien syrjimättömyyden toteutumista pitää arvioida ja edistää. Koulujen uudet yhdenvertaisuussuunnitelmat pitää ottaa tehokäyttöön. Uskonnottomien syrjintäkokemukset liittyvät evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin, joita koulut ovat liittäneet lukuvuoden ja työpäivän viralliseen ohjelmaansa.

Usein uskonnonharjoitusta tyrkytetään kaikille ensisijaisena ohjelmana, josta ”pois jääville” on jokin vaihtoehto ilman ohjelmakuvausta. Vaikka tasavertainen, hyvin valmisteltu ja tiedotettu ei-uskonnollinen ohjelma samaan aikaan jumalanpalveluksen kanssa olisi parempi kuin ei mitään tai huonosti valmisteltu ja tiedotettu ohjelma, kahden tai useamman rinnakkaisen katsomuksellisen ohjelman mallista on aika luopua.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu jumalanpalveluksien ymppääminen työpäivään, joten ei sellaista tarvita kouluissakaan. Suomessa on kaikilla hyvät mahdollisuudet osallistua oman uskontonsa yhteisiin tilaisuuksiin työpäivien, myös koulutyöpäivien ulkopuolella.

Laki vähintäänkin tukee luopumista: peruskoulu-, lukio- ja varhaiskasvatuslakien mukaan tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestäminen ei kuulu näiden kasvatus- ja oppilaitosten tehtäviin. Lisäksi opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden mukaan opetuksen tulee olla ”oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”. Jumalanpalvelus jos joku on sitouttavaa.

Mitä jos kunnat ja rehtorit alkaisivat toimia näiden säädösten perusteella. Esimerkki löytyy vaikkapa Reykjavikin kaupungin ohjeista kouluille. Eikä kysymys ole uskonnon kieltämisestä, sillä toki uskonnolliset voivat halutessaan rukoilla itsekseen tauoilla tai välitunneilla. Mainittakoon myös, että koulun yhteinen joulu- tai kevätjuhla on eri asia kuin ns. joulukirkko tai kevätkirkko.

Pakko valita oppilaan uskonnollisen ja ei-uskonnollisen ohjelman välillä on ongelmallinen uskonnonvapauteen kytkeytyvän yksityisyyden suojan näkökulmasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan julkisen vallan ei pitäisi velvoittaa tuomaan julki uskonnollista tai uskonnotonta katsomustaan. Valinta koko kouluyhteisön edessä voi olla ahdistavaa sekä kantasuomalaisille että maahanmuuttajaperheille.

Silti rohkenen suositella, että ei-uskonnollisen perheen huoltajat lukuvuoden alkaessa ilmoittavat koululle, että oppilas ei osallistu ”uskonnollisiin tilaisuuksiin”. Kun yhä useammat osallistuvat uskonnollisesti neutraaliin ohjelmaan, ne voivat yhtäältä kehittyä ja laajentua, ja toisaalta rehtorit voivat sitten helpommin päätyä tämän uskontoperustaisen kaksijakoisuuden kokonaan lopettamiseen.

Elämänkatsomustietoa vahvistamaan

Katsomusaineiden opetuksen valinnat ovat hieman eri asia kuin uskonnonharjoitukseen suhtautuminen, koska opetuksen tulee ops:n mukaan olla ”sitouttamatonta”. Koulun katsomuksellista yhdenvertaisuutta kehittäisi elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille valittavaksi katsomusaineeksi sekä opetusjärjestelyjen parantaminen.

Niinpä uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kehittämishaaste liittyy elämänkatsomustiedon (et) käytännön aseman parantamiseen. Kyse on lapsen ja nuoren pääsystä oikeuksiinsa, mahdollisuudesta saada syrjimättä et-opetusta. Monilla alueilla maata opetusryhmiä ei synny alimmilla luokilla, koska niiden syntymistä ei ainakaan tueta koulutoimessa niin kuin pitäisi. Tuntuu kuin lyhyenne olisi silloin ollut enne – tai rehtorin ohjenuora.

Joissakin kunnissa opetusjärjestelyt varsinkin alakoulujen osalta saatetaan kokea syrjiviksi esimerkiksi hyppytunnin vuoksi. Niinpä opetussisällöltään mainio elämänkatsomustieto on ollut vajaakäytössä, tosin osin myös vanhempien turhien pelkojen vuoksi. Kun yhä useammat valitsevat et:n, aineen tilanne kouluissa paranee. Ja epäkohtiin voidaan puuttua muun muassa kantelupukki-palvelun kautta.

Et:n avaaminen kaikille valittavissa olevaksi oppiaineeksi peruskoulussa ja lukiossa on yhdenvertaisuuden ja lapsen oikeuksien näkökulmasta perusteltu vaatimus, jota Vapaa-ajattelijat ja Humanistit esittävät. On paradoksaalista, että lukiolainen voi itse päättää, opiskeleeko lukiossa vai ei ja mitä kurssivalintoja tekee, mutta lapsena tapahtunut kirkkoon liittäminen kasteen kautta kieltää häneltä et:n suorittamisen katsomusaineena. Peruskoululaisen vanhempien tulee tietenkin myös saada oikeus valita katsomusaine riippumatta lapsijäsenyyksistä uskontokunnissa.

Esa Ylikoski
pääsihteeri, Vapaa-ajattelijain liitto

Avainsanat

Uskonnon ja katsomuksen vapaudesta maahanmuuttajatyössä

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
30.5.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Maahanmuuttajatyössä on tärkeää ottaa huomioon ja kertoa, että uskonnonvapauteen Suomessa sisältyy sekä oikeus liittyä, kuulua, harjoittaa ja julistaa uskontoa että oikeus erota, olla kuulumatta ja olla harjoittamatta uskontoa sekä ilmaista vakaumus. Uskonnonvapaus koskee siten myös uskonnottomia, joihin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kuuluu ateisteja, agnostikkoja, skeptikkoja ja uskontojen suhteen välinpitämättömiä. Yhdenvertaisuuslain kieltämissä syrjintäperusteissa on myös ihmisten uskonto tai vakaumus, mikä tarkoittaa suojaa niin monin eri tavoin uskonnollisille kuin sekulaareille, ei-uskonnollisille ja uskonnottomille.

Tämän tulee näkyä käytännön maahanmuuttajatyössä sekä vastaanottokeskuksissa että kotouttamispalveluissa ja -koulutuksessa. Näistä perus- ja ihmisoikeuksista Suomessa tulee kertoa suullisesti ja kirjallisesti niin turvapaikanhakijoille kuin muillekin maahanmuuttajille. Ja niiden pohjalta tulee kohdella maahanmuuttajia viranomaistoiminnassa ja koko yhteiskunnassa.


Turvapaikanhakijat ja vastaanottokeskukset

Uskonnollinen tai uskonnoton katsomus on viime kädessä yksilöllinen asia ja uskonnonvapaus on ensi sijassa yksilön oikeus. Ihmisten katsomus ei ole vain joko-tai -suhteessa esimerkiksi johonkin uskontokuntaan tai rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, vaan uskonnollisuuden, sekulaarisuuden, ei-uskonnollisuuden ja uskonnottomuuden aste vaihtelee yksilö- ja perhekohtaisesti. Maahanmuuttajiin tulee viranomaistoiminnassa suhtautua yksilöinä, ei jonkun uskonnollisen tai muun katsomuksellisen ryhmän edustajina.

Turvapaikanhakijoiden kohdalla on perusteltua vältää maahanmuuttajan lähtömaahan liitettävää uskonto-olettamaa, jonka mukaan esimerkiksi kaikki Lähi-idästä tulevat olisivat islaminuskoisia tai jonkun tietyn uskonhaaran ”edustajia”. Alueelta on muuttanut myös ateisteja ja muita uskonnottomia tai ei-uskonnollisia tai tapakulttuuriltaan sekulaareja ihmisiä. Osa turvapaikanhakijoista on pannut nimenomaisesti myös kokemaansa uskonnollista sortoa. Ateismiin, uskosta luopumiseen ja jumalanpilkkasyytöksiin suhtaudutaan monilla pakolaisten lähtöalueilla kuolemanvakavasti.

Turvapaikanhakijoiden tulee luonnollisesti saada harjoittaa uskontoaan, mutta samalla tulee huolehtia, että ketään ei vastaanottokeskuksissakaan painosteta osallistumaan uskonnonharjoitustilaisuuksiin. Turvapaikanhakijoilla tulee olla myös oikeus vaihtaa uskontoa tai luopua uskonnosta (apostasy), mutta ihmisten hädänalainen psykologinen tilanne huomioon ottaen on tärkeää, että heitä suojellaan uskonnolliselta painostukselta ja ulkopuoliselta uskonnolliselta lähetystyöltä sekä muultakin katsomukselliselta vaikuttamiselta.

Sen sijaan heille tulee kertoa uskonnonvapaudesta mukaan lukien uskonnottomuuden vapaudet sekä ihmisten yhdenvertaisuudesta ylipäätään ja myös suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Samoin heille tulee kertoa, että Suomessa yli 25 % väestöstä ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja että myös monet uskonnollisten yhdyskuntien jäsenet elävät sekulaariin tapaan noudattamatta tarkkaan uskontokuntansa oppeja. Evankelis-luterilaisen kirkon julkisoikeudellinen, erityisasema, jota valtiokirkoksikin sanotaan, ei kuitenkaan tarkoita kirkon ylivaltaa ja kontrollia ihmisten yksityiselämään. Kirkon jäsenten ei ole pakko käydä jumalanpalveluksissa.

Pakolaiset, maahanmuuttajat ja kotouttamistyö

Kotouttamistyössä ja kotouttamiskoulutuksessa tulee laajentaa ja syventää edellä kuvattua perehdytystä ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden sekä yhdenvertaisuuden sisältöön Suomessa. Suomalaisesta kulttuurista ja tapakulttuurista kerrottaessa on paikallaan myös kertoa, että

  • kaikkia lapsia ei ”kasteta” Evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi, että monet vanhemmat päättävät ja ilmoittavat lapsen nimen maistraattiin ja että osa perheistä pitää uskonnottomia nimiäisjuhlia (ja voi pyytää lapselle ”siviilikummeja”),
  • kaikki nuoret eivät käy Ev.-lut. kirkon rippikoulua ja osa nuorista osallistuu katsomuksellisesti sitoutumattomiin Prometheus-leireille,
  • monet parit asuvat yhdessä ns. avoliitossa ennen avioliittoa tai myös ilman avioaietta,
  • avioliitoista yli puolet solmitaan siviilivihkimisen kautta uskonnottomasti,
  • syntyvyyden säännöstely on hyvin yleistä,
  • koulussa uskonnonopetuksen vaihtoehtoehtona on elämänkatsomustieto (et) erityisesti kirkkoon ja uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomilla, sekä lisäksi myös Suomen vähemmistöuskontoihin kuuluvilla, joilla ei ole sopivaa oman uskonnon opetusta koulussa tai kunnassa,
  • ihmisen kuoltua hautaamiseen liittyvät saattoseremoniat ja muistotilaisuudet voivat olla myös uskonnottomia, puhutaan ”siviilihautajaisista”,
  • uskonnottomilla on myös ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestöjä, kuten Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Humanistiliitto, Prometheus-leirin tuki nuorten Protu-leiritoimintaan, Pro-Seremoniat -palvelu siviiliseremonioiden tueksi, Uskontojen uhrien tuki UUT ry ja muitakin sekulaarijärjestöjä,
  • myös uskonnottomat ja sekulaarit maahanmuuttajat ovat perustaneet Suomessa yhdistyksiä ja facebook-ryhmiä.

Edellä sanotun lisäksi on tietenkin selvää, että kotouttamiskoulutuksessa tulee kertoa myös Suomessa vaikuttavista uskonnollisista suuntauksista ja kirkoista sekä niiden toiminnasta. Sen sijaan ei ole käytännössä aina ollut selvää, että koulutuksessa tulee kertoa myös uskonnottomuudesta. Sen takia edellä oleva esimerkinomainen luettelo on perusteltua tuoda esiin.

Uskontoja ja katsomuksia on hyvä välillä tarkastella myös historiallisessa kontekstissa.
Siihen tarjoaa pohjatietoa uusi kirja Monien uskontojen ja katsomusten Suomi, http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/2AA37D11FA0613ACC22580B20038D68B/$FILE/Kirkkohallitus_MUKS%20julkaisu_verkkojulkaisu_17_04_24_B.pdf ock samma på svenska http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=julkaisu&tit=De-m%C3%A5nga-religionernasoch-%C3%A5sk%C3%A5dningarnas-Finlandsvenska
 Kirjasta löytyy myös artikkeli Uskonnottomuus Suomessa (s. 159-169).

Olisi toivottavaa, että uskonnottomasta tapakulttuurista ja toiminnasta voisi maahanmuuttajille, jopa turvapaikanhakijoille, joskus käydä kertomassa myös uskonnottomien ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestöjen edustajia, kokemuskouluttajia. Niillä ei ole palkallisia toimihenkilöitä sitä varten, mutta vapaaehtoistoimintapohjaisesti vierailijoita kotouttamiskoulutukseen ja vastaanottokeskuksiinkin kuitenkin pyritään järjestämään, mikäli pyyntöjä alkaa saapua. Toistaiseksi maahanmuuttajakoulutuksen järjestäjät Suomessa eivät ole juurikaan kääntyneet uskonnottomien järjestöjen ja kokemuskouluttajien puoleen.

Esa Ylikoski
pääsihteeri

Avainsanat

Is there discrimination against Non-Religious Persons in Finland?

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
21.5.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

This year 2017 we have anniversaries in Finland: Independence of Finland 100 years, first Freedom of Religion Law enacted 95 years ago and The Union of Freethinkers 80 years.

Freethinkers of Finland defend and promote human rights, equality as to religion or belief (new Law of Equality) and freedom of expression, religion and belief. Also we work for secular culture and ceremonies and we promote science based, rational and critical worldview and humanistic ethics.

I’ll tell You some information, views and facts about the situation in Finland concerning the freedom of religion and thought – and focusing rights of non-religious people.
Of course the situation is not so bad than in many countries in the world, as we have heard here and can see when we look at the map of the Freedom of Thought Report published by International Humanist and Ethic Union (http://freethoughtreport.com/). The color of Finland in the Map is orange, and it could be red like the color of Denmark as to the Finnish “Blasphemy Law” – in the Finnish Crime Law there is the punishment of blasphemy, the sentence can be fine or six months in prison (Chapter 17, § 10). So we have problems, challenges, discrimination, work to do.

Union of Freethinkers of Finland and Humanist Association of Finland gave together their report FOR UNIVERSAL PERIODIC REVIEW – UPR of UN Human Right Council. The tittle was “Discrimination against non-religious persons in Finland”.
Non-religious persons still face some general as well as specific discrimination on human rights concerning religion or belief in Finland. Laws and public services are not equal, fair and neutral in that sense; both the Evangelical Lutheran and the Orthodox Church have unfair privileges. Freedom of thought, conscience and religion are not realized in kindergartens, schools and the army.
The separation between state and the state-churches is not at all completed. Section 76 of the Constitution formalises the establishment of state church and gives privilege to the Evangelical Lutheran Church with Church Law. The Parliament can legislate Church Law changes only if the Church itself makes an initiative proposal. Instead of the Parliament, the Finnish Patent and Registration Office could look and check quite well the rules of The Evangelical Lutheran Church and the Orthodox Church in similar manner to other religious communities, third sector associations and foundations.
The Evangelical Lutheran and Orthodox Churches have unfair privilege, they receive revenue from member fees by the state tax organization. The church tax is connected to local municipal tax and tax deductions. All others – associations, unions and religious communities – collect their member fees by themselves.
The church tax system is also unfair since a person who has resigned the church membership, is obliged to pay Church tax until end of the year even if he left church on January.
Evangelical Lutheran and Orthodox Churches have unfair privilege regarding compulsory basic education. Those children who are registered with either the Evangelical Lutheran or the Orthodox church are obliged to attend the subject teaching of their own religion. There are in Finnish schools also religiously neutral ethics or life stance education (elämänkatsomustieto) as a subject, but it is restricted from children who are members of these churches. All parents cannot choose this subject for their children. Instead parents of children who are not church members, can choose between the Evangelical Lutheran religion and the ethics as a subject. The system is not symmetric.
There are same problem is in General upper secondary education schools; (the Evangelical Lutheran and the Orthodox Churches have an unfair privilege to have their own religion subject teaching, which is obligatory for young students who are members of the Evangelical Lutheran or the Orthodox Church). These students can freely decide all other choices in their studies, but they are not allowed to choose religiously neutral ethics or life stance education (elämänkatsomustieto) as a subject instead of the Evangelical Lutheran or the Orthodox religion. Instead of that, students who are not church members, can choose between Evangelical Lutheran religion subject and ethics subject (obligatory two courses). The system is not symmetric.
Students under 18 years cannot decide to leave church membership independently but only if both parents give permission. We see that this is against the Convention on The Rights of the Childs (Articla 12 and 14). Students are capable of forming their own views in accordance with the age and maturity, because they are allowed to independently do all other decisions in their curriculum.
We see also, that the official registration of religious status of children in the Population Registration Centre is against children’s rights and Convention on The Rights of the Childs (Art 14 and others). Of course the churches can have their own child member registers, but the official juridical status with tax duty and restriction in school and study choices are not right for children. The age of juridical status should be connected to the right of leaving (the Evangelical Lutheran and the Orthodox) Church’s membership.

The school legislation and curriculums (national basic instruction for local curriculums) have developed in Finland so that the church service and the religious morning assembly do not belong the tasks of schools. Education in schools should not be religiously covenant.
Although many schools still take some confessional church services and religious morning assemblies to their official program during the school year. The National Body of Education gives permission and instructions to arrange these religious ceremonies and even grace before lunch.
We think, that religious ceremonies should not be part of the annual program of schools. If there still are those ceremonies during school year day program, it is better to provide alternative program during that time. We try to help for it. But, the right solution is not a nice alternative program during a religious ceremony, but to stop the old tradition to arrange religious services during school day.
The European Court of Human Rights has decided that there is a right for personal privacy concerning expression of religion or belief of family. Everyone and every family parents should be right not to express, does he/she faith or belief or not in public occasions ja official services (like school). This is not yet in practice and true in Finland – because of tradition and “unofficial curriculum”, schools arrange religious ceremonies. The school authorities should give renewed instructions.
In the Finnish Defense Forces there is a public parade ceremony before march-past, and part of it is a religious ceremony. Those who do not want take part on this religious ceremony get directions to leave parade form just before this religious part of ceremony. This must be done under the tv-cameras and a large audience. This is in practice religious pressure to participate in this confessional religious ceremony, and the right of personal privacy concerning expression of religion or belief does not actualize. Until year 2015 it was obligatory for Church Members to take part on Church Services.
The Evangelical-Lutheran State Church has a monopoly on services for undertaking funerals, maintained by state budget support. There are discrimination in right to use chapels of craveyards and crematories.
Unfortunately, and shame for us, here still exists in the Finnish Crime Law the punishment of blasphemy. The sentence can be fine or six months in prison (Chapter 17, § 10). It’s a shame also internationally, because it also gives plea to defend much harder punishments for blasphemy to rulers of several countries.
We think, that the basic principle for promoting the Freedom of thought, conscience and religion should be a secular state – also in Finnish foreign policy. The ministries and authorities in Finland should take more advice from non-governmental organizations on non-religious people. Sometimes we are asked to give statements, but more often we are not.
The Freedom of Thought Report, which is published by the International Humanist and Ethic Union, has given grade “Systemic Discrimination” in its evaluation on Finland.

Although: Steps of Progress in our laws.

Now we have equal and gender neutral law of marriage; after citizen initiative the Parliament of Finland approved it although the state churches and other churches opposed it.
(Evangelical Lutheran Church is divided and quarreling in the question about marriage between male couples and female couples.)
This year 2017 mothers have no longer privilege right to joint children to church member; now both parents decide together, and the basic situation for children is no relion.
The religious oath for witness and for justicer were rescinded in courts of Finland last and this year, and now there are only a non-religious, neutral oath or vow or affirmation for witnesses and judge. There is a religious oath still for state officials and ministers and in army. We try to change it, because having to choose publicly between religious and non-religious oath is not ok, if we think about right of personal privacy concerning religion or belief. Tasks are secular.
At the beginning of this Year religious education is no longer mentioned in the Law of early childhood education. Same challenges we have in schools. Now we try to get this to the practice in everywhere in Finland.
Separate changes are in general difficult to achieve, but connected to larger changes it could be realistic, I hope. That has been our tactic in some small reforms dealing with the equality and rights of non-religious people or stop certain privileges of Church.

According to the most recent Finnish government statistics, the largest belief group in Finland belongs to the Evangelical-Lutheran State Church which boasts 71,9 % of the population as members. 1.1% of the population identify with the second state religion, the Christian Orthodox Church. By far the second largest bloc are those who don’t identify with any religion, more than 25 %.
Our internet service Leave Church (www.eroakirkosta.fi) was used by 49 000 persons in the year 2016, and during the last ten years 584 400 persons have used it when leaving church membership. Membership rate of Church in Finland 31.12.2016 was 71,9 %.
In reality most Finnish people are quite secular and few people attend church services. Rate of christening ceremony for babies was 68.9 %. More than 52 % of new weddings were held without religious ceremony. Most pairs live together before marriage – or without marriage plans. Most people have not real religious faith; so tell many survey researches.
Young participants from Prometheus-camp youth organization (Protu; www.protu.fi) took part on Nordic youth seminar last summer. Protu arranges protu-camps for about 1000 young people this year in Finland.
The number of non-religious ceremonies arranged by Pro-Ceremonies (www.pro-seremoniat.fi) increased in the year 2016. Additionally, some of our local organizations also help families to get program to their non-religious ceremonies. Families arrange non-religious ceremonies of fests mostly on their own way.
Ten local organizations of Freethinkers maintain their own graveyard.
Freethinkers of Finland have 23 local/areal organizations and about 1600 members.
Our Magazine, Vapaa Ajattelija (Free Thinker) promotes rationalism, humanism, secularism, atheism, free and critical thinking and science based worldview. Our website helps us all in the same work. We have activities, discussions, media service.
Co-operation between Humanist Union and Union of Freethinkers in Finland has been developed, and we gave together some initiatives to parliament and government.

We work together with International Humanist and Ethic Union (IHEU) and European Humanist Federation (EHF). Northern member organization have started annual Meetings, and we had the Meeting and Seminar in Helsinki 4th -5th March 2017. We work also together with Rationalist International and other secular organization and persons – with You.

Esa Ylikoski, General Secretary,
Union of Freethinkers of Finland (https://vapaa-ajattelijat.fi/)
+358 50 4685332 esa.k.ylikoski@gmail.com

Avainsanat

Uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden haasteita Suomessa

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
18.4.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Tarkastelen seuraavassa uskonnon ja katsomuksen vapauden sekä ihmisten yhdenvertaisen kohtelun haasteita Suomessa. Niitä on sekä uskonnottomia syrjivissä laeissa että sinänsä hyvin lakien ja säädösten huonossa soveltamisessa.

 

Hyvä perusoikeuspohja

  • yhdenvertaisuuslaki ja perustuslain yhdenvertaisuuspykälä (6 §)
  • uskonnon, katsomuksen ja omantunnonvapaus perustuslaissa (11 §)

Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä myöskään uskontoon tai vakaumukseen liittyen. Lain lähtökohtana on, että yhdenvertaisuus ei ole vielä käytännössä toteutunut, koska laki edellyttää yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämistä oppilaitosten ja työpaikkojen erityisillä suunnitelmilla ja asian arvioinnilla. Erityisesti julkisen vallan toimintaan kohdistuu uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän neutraliteettiperiaatteen noudattamisvaatimus. Tämä koskee myös julkisia palveluja, kuten päivähoitoa ja koulua.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen kuuluu elimellisenä osana paitsi oikeus liittyä ja kuulua, harjoittaa ja julistaa uskontoa myös oikeus olla kuulumatta, oikeus erota ja oikeus olla harjoittamatta uskontoa. Jokaisella on oikeus ilmaista vakaumus samoin kuin oikeus olla tuomatta julki uskonnollista tai uskonnotonta katsomustaan, mikä on todettu myös Suomea sitovissa YK:n ihmisoikeuskomitean kannanotoissa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa.

Tältä osin uskonnon ja katsomuksen vapauden sekä yhdenvertaisuuden ongelmat ovat Suomessa enemmän käytännöllisiä kuin lainsäädännöllisiä.

On kuitenkin myös lakeja, jotka asettavat ihmiset epäyhdenvertaiseen asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Tärkein niistä on perustuslaki, jonka 76 § antaa Evankelis-luterilaiselle kirkolle valtiokirkollisen julkisoikeudellisen erityisaseman, vaikka Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan.

Julkisoikeudellisen erityisaseman valtiokirkollisia etuoikeuksia

Uskonnottomia syrjiviä lakeja

  • perustuslain 76 § ja kirkkolaki
  • kirkollisvero-oikeus
  • uskonnonopetuksen pakollisuus
  • syrjivä hautaustoimilaki
  • lasten uskonnollinen rekisteröinti

Perustuslain 76 §:n mukaan Evankelis-luterilaisen kirkon ”järjestysmuodosta ja hallinnosta” säädetään kirkkolailla, jonka säätämisjärjestykseen ja sisältöön eduskunta voi tehdä muutoksia vain kirkolliskokouksen ehdotuksesta. Tämä on täysin tarpeeton valtiokirkollinen erioikeus, sillä myös kirkon sääntöjä voitaisiin hallinnoida muiden yhteisöjen tapaan yhdistysrekisterissä.

Toinen valtiokirkollinen etuoikeus Evankelis-luterilaisella kirkolla on sen jäsenmaksun kerääminen valtion verottajan toimesta eli ns. kirkollisverojärjestelmä. Tämä etuoikeus on myös Ortodoksisessa kirkolla. Tämä on kohtuuton etuoikeus, vaikka kirkko voisi kerätä prosenttiperustaisen jäsenmaksunsa esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen tapaan perintäsopimuksilla. Kirkosta jo eronneet joutuvat maksamaan kirkollisveroa koko eroamisvuoden loppuun asti.

Kolmas valtiokirkollinen etuoikeus on uskonnonopetuksen pakollisuus kirkkoon liitetyille lapsille peruskoulussa. Myös lukiossa opiskelunsa alle 18-vuotiaana aloittavan on pakko suorittaa uskonnon pakolliset kurssit saadakseen lukion päästötodistuksen.

Neljäs valtiokirkollinen etuoikeus liittyy hautaustoimeen, joka on säädetty kirkon seurakuntien ylläpitämien hautausmaiden tehtäväksi. Kirkko saa valtion budjetista yli 100 miljoonaa euroa hautaustoimeen, mutta muille hautausmaille ei vastaavaa tukea myönnetä. Kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti monet hautausmaat eivät myönnä hautausmaan kappelia uskonnottomiin saattotilaisuuksiin ennen arkkuhautausta tai vainajan tuhkaamista krematoriossa.

Viides valtiokirkollinen etuoikeus on kirkon jäseneksi kastettujen lasten uskonnollinen rekisteröinti valtion väestötietojärjestelmässä sekä kirkon etuoikeus päästä tekemään liittämismerkintöjä väestörekisteriin.

Hyvien lakien huono soveltaminen

Lakeja ja säädöksiä, joita ei noudateta tai tulkitaan uskonnottomia syrjivästi

  • varhaiskasvatuslaki
  • varhaiskasvatussuunnitelmien perusteet
  • perusopetuslaki
  • perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet
  • lukiolaki
  • lukion opetussuunnitelmien perusteet

Varhaiskasvatuslaissa ei päiväkotien tehtäviin enää kuulu uskontokasvatus niin kuin oli vanhassa päivähoitolaissa. Perusopetuslaissa ja lukiolaissa ei koulujen ja oppilaitosten tehtäviin kuulu uskonnollinen toiminta, kuten uskonnonharjoituksen järjestäminen koulun lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan. Opetushallituksen hyväksymissä varhaiskasvatussuunnitelmien perusteissa sekä perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteissa säädetään, että päiväkotien ja koulun toiminnan tulee olla uskonnollisesti ja poliittisesti sitouttamatonta.

Edellä sanottua vasten on eriskummallista, että monissa päiväkodeissa, peruskouluissa ja lukioissa toimikauden ohjelmarunkoon ja toiminnan päiväohjelmaan on yhä sijoitettu tunnustuksellista uskonnollista ohjelmaa, kuten hartaustilaisuuksia, jumalanpalveluksia ja jopa henkilökunnan johtamaa rukoiluttamista. Päiväkotien, iltapäiväkerhojen, koulujen ja muiden oppilaitosten tehtäviin ei kuulu jumalanpalvelusten ja hartauksien ymppääminen lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan ja niiden tuputtaminen oppilaille ja perheille. Niiden järjestäminen on varsinkin uskonnottomien ja toisuskoisten uskonnon ja omantunnon vapauden sekä yhdenvertaisen kohtelun vastaista, mutta myös kirkkoon kuuluvat perheet, lapset ja nuoret voivat pitää jumalanpalvelusten tarjoamista julkisen viranomaisen taholta uskonnollisena painostuksena.

Tällainen tunnustuksellinen, sitouttava uskonnollinen ohjelma ei ole perusoikeuksien kannalta asianmukaista täysin riippumatta siitä, onko sille tarjolla hyvin järjestettyä ja tiedotettua vaihtoehtoista, ei-uskonnollista ohjelmaa.

Eri asia on, että jos uskonnollista ohjelmaa kuitenkin sisällytetään toimintaan, on tietenkin parempi, että sille tarjottava vaihtoehto on järjestetty hyvin eikä huonosti tai ei ollenkaan ja siitä on tiedotettu kaikille perheille ja oppilaille ajoissa hyvin. Ohjelmaa valmistelemaan on tällöin tarpeen nimetä työryhmä. On äärimmäisen syrjivää, jos jumalanpalvelukselle vaihtoehtoisen ohjelman valmistelee ja toteuttaa vain et-opettaja yksin ja kaikki muut opettajat istuvat ”valvomassa” kirkossa. Vielä syrjivämpää olisi vain, että vaihtoehtoista ohjelmaa ei edes ole tarjolla. Jumalanpalvelukselle vaihtoehtoisena ohjelmana voisi pääsääntöisesti olla retki koulun ulkopuolelle, koska jumalanpalvelus kirkossa on myös eräänlainen retki koulun ulkopuolelle.

Elämänkatsomustieto (et) peruskoulussa ja lukiossa on nyt ensi sijassa uskontokuntiin kuulumattomille tarkoitettu katsomusaine, mutta oppilaiden ja opiskelijoiden pääsy oikeuksiinsa ei kaikissa kouluissa toteudu tai se toteutuu huonosti. Kun monissa alakouluissa tai niiden lähikouluissa ei ole ollut et:n opetusryhmää tai opetusta on tarjolla vain matkan päässä toisessa koulussa, ensimmäiselle luokalle tulevien oppilaiden huoltajille näissä ”nollakouluissa” tarjotaan kohtuullisten mukautusten ja tilanteen parantamisen sijaan uskonnonopetuksen valitsemista lapsen katsomusaineeksi. Lisäksi näissä olosuhteissa syntyneiden valintojen ”pysyvyyttä” koko peruskoulun ajaksi suositellaan, vaikka edellytykset oppilaan siirtymiseen et-opetukseen olisivatkin ylemmillä luokilla parantuneet.

Tällainen uskonnottomia syrjivä et-oppiaineen heikko, puutteellinen tarjonta Suomen koululaitoksessa ilmenee sen vajaakäytössä, sillä ainetta opiskelee vain hieman yli viisi prosenttia oppilaista, vaikka kouluikäisistä siihen oikeutettuja on noin 15 prosenttia. Ihmisoikeusnäkökulmasta kuitenkin jo 5 – 10 prosentin joukko ikäluokasta on suuri lapsia ja nuoria. Ihmisoikeuksissa kyse on yksilön pääsystä oikeuksiinsa. Elämänkatsomustiedon opetuksen toteutumista tulee edistää käyttäen yhdenvertaisuuden perustalta tarvittaessa myös kohtuullisia mukautuksia opetuksen järjestämisessä. Tässä työssä tulee ottaa huomioon, että elämänkatsomustietoon oikeutettujen oppilaiden määrä on koko ajan kasvussa, kun lapsia on yhä vähemmän kastettu kirkon jäseniksi.

Uskonnottomia perheitä ja lapsia syrjiviä käytäntöjä tulee muuttaa vastaamaan ajantasaista lainsäädäntöä ja voimassa olevia opetussuunnitelmia ja yhdenvertaisuussuunnitelmia.

Valitettavasti julkisen vallan instituutioista myös eduskunnalla itsellään yhteisönä on syrjiviä käytäntöjä. Vaikka lainsäädännöllinen velvoite valtiopäivien avajaisiin liitettävästä jumalanpalveluksesta poistettiin jo kauan sitten, käytännössä avajaisia edeltävää jumalanpalvelusta pidetään avajaisten osana, mutta sen sijaan helmikuussa 2017 ensimmäistä kertaa samaan aikaan tarjolla ollutta tunnustuksetonta juhlatilaisuutta puhemiesneuvosto piti vain yksityisenä tilaisuutena, jota eduskunta ei eräitä kansanedustajia lukuun ottamatta virallisesti muutoin noteerannut.  Eduskunnan virkamiesten ja puhemiesneuvoston olisi paikallaan lukea perustuslakivaliokunnan kannanoton uskonnonharjoitustilaisuuksille vaihtoehtoisen ohjelman toteuttamisesta.

Muita syrjiviä lakeja

Lisäksi uskonnottomia syrjitään lainsäädännössä myös seuraavasti:

  • Jumalan pilkkaamisen kriminalisointi rikoslaissa, vaikka vihapuhekielto ja julkisrauhan rikkomiskielto riittäisivät
  • Lakisääteiset hartausohjelmat ja jumalanpalvelukset Yleisradiossa, vaikka lain velvoitteen poistaminen ei kieltäisi hartausohjelmien välittämistä mediassa
  • Viranomaisten lisäksi vain uskonnollisilla yhdyskunnilla on vihkimisoikeus, vaikka uskonnottomilla yhteisöillä on intressiä tarjota palveluja siviilivihkimisiin
  • Alokkaiden, sotilaiden ja virkamiesten uskonnollinen vala, vaikka tehtävä on maallinen
  • Valtion varoista palkatut papit vankiloissa ja puolustusvoimissa, vaikka kirkko voisi palkata papit samoin kuin se maksaa sairaalapappien palkan
  • Kirkosta eroajaa rangaistaan koko vuoden loppuun kestävällä kirkollisverovelvollisuudella ja kirkkoon liittyjälle tarjotaan verovapaata liittymisvuotta, vaikka kirkollisveron maksu voisi päättyä/alkaa kun erotaan/liitytään.


Esa Ylikoski, FM, pääsihteeri, Vapaa-ajattelijain liitto ry

 

Avainsanat

Isoveli Helsingin piispaksi

Kari Hännikäinen
Kari Hännikäinen
17.4.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Helsingin hiippakunta valitsee uuden piispan ensi syksynä ja ehdokkaaksi on myös ilmoittautunut muuan tv-koomikko. Kallion tärkeä herra, Herran edustaja herra kirkkoherra Teemu Laajasalo pyrkii virkaan.

 

Periaatteessahan kirkon sisäinen kuohunta ei meikäläisiä pitäisi liikuttaa. Mutta kun Suomen pääkaupungin piispaksi pyrkivän henkilön tietyt ajatukset yhdistää siihen tosiasiaan, että kirkolla on edelleen julkisoikeudellinen asema, pitäisi kaikilla yksityisyyden suojaa sekä uskonnon ja omantunnon vapautta kannattavilla niskakarvat nousta pystyyn. Tai ainakin takaraivossa tuntua pikkuista kihelmöintiä.

 

Kirkon tukimuskeskuksen seminaarissa 8.4.2013 Laajasalo totesi näin: ”Kirkon työntekijöitä on siis n. 21 000 ja poliiseja on n. 7000. Kirkon työntekijöitä on siis kolme kertaa enemmän kuin poliiseja.”

 

Sitten Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä 2016: ” Kirkon ongelma onkin, ettei valtavia resursseja osata käyttää oikein. Jos meillä olisi todellinen huoli sielujen pelastumisesta, osaisimme käyttää paremmin hyödyksemme muun muassa sitä, että kirkolla on paljon enemmän työntekijöitä kuin poliisilla ja paremmat rekisteritiedot kuin Suojelupoliisilla.”

 

Ja omilla kampanjasivuillaan: ”Kirkko instituutiona on edelleen vahva. Kirkon työntekijöitä on n. 20 000 ja poliiseja on n. 7000. Kirkon työntekijöitä on siis kolme kertaa enemmän kuin poliiseja.”

 

Mikä ihmeen poliisi-fiksaatio tällä tyypillä oikein on?

 

Laajasalo puhuu siitä, kuinka kirkko tekee hyvää, auttaa köyhiä, tukee nuoria, tukee vanhuksia jne. Joten miksi Laajasalo ei vertaa kirkon työntekijämäärää johonkin saman tyyppiseen ammattikuntaan: psykologeihin, opettajiin, nuorisotyöntekijöihin jne? Miksi valita ammattikunta, jonka tehtävänä on rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen? Jolla käytännössä on väkivaltamonopoli ja oikeus tietyissä olosuhteissa rikkoa henkilön yksityisyyden suoja.

 

Ehkä seuraava selventää tilannetta. Kun Petri Karisma yritti Ylen Aamu-TV:ssä 11.12.2012 selittää, että ihmisillä on oikeus pitää oma katsomuksensa yksityisasiana niin Laajasalo totesi, että se ei ole yksityisasia.

 

Laajasalo siis rinnastaa kirkon poliisiin ja SUPOon, kirkon henkilörekisterit SUPOn rekistereihin ja toteaa vielä, että oikeutta katsomuksen yksityisyyteen ei ole. Jos tästä jotain tulee mieleen, niin ehkä kommunistien toiminta entisissä itäblokin maissa. Nimitän tätä DDR-luterilaisuudeksi. Jotenkin en ihmettele sitä, että Laajasalon kannattajiin kuuluu myös pastori, jolle on saanut selittämällä selittää, että ei ole ihan laillista kerätä koululaisilta nimien kera syitä siihen, miksei mene rippikouluun.

 

Yhteiselomme olisi huomattavasti helpompaa, mikäli Helsingin hiippakunta valitsisi piispakseen henkilön, jolla olisi edes alkeelliset käsitykset yksityisyyden suojasta, uskonnon ja omantunnon vapaudesta ja joka jotenkin kykenisi rakentavaan dialogiin meidän pakanoidenkin kanssa.

 

Kallion hassuttelevalta Honeckerilta nämä ominaisuudet puuttuvat.

 

 

Avainsanat

”Pari” sanaa tonttuleikeistä ja muista uskonnollisista tilaisuuksista

Kari Hännikäinen
Kari Hännikäinen
7.4.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Ken haluaa, lukekoon perustuslain 11 ja 6 pykälät ja pohtikoon, miten tuo Keskitalon lausuma korreloi niiden kanssa. Väitän, että yksipuolisesti traditioon vetoava ei ymmärrä perusoikeuksia. Eikä oikein uskontoakaan. Esitän kolme pointtia.

 

1.

Perinne ja kulttuuri eivät ole perustuslain sallimia rajoitusperusteita. Tähän tulisi kiinnittää erityistä huomiota, silloin kun kyse on haavoittuvassa asemassa, pakollisen peruskoulun piirissä olevien lasten ihmisoikeuksien toteutumisesta.

 

Tämä seikka kuitenkaan ei yksinään avaa koko asiaa. Kas kun tontut, pääsiäispuput ja -munat sekä joulukuuset ja aika moni muukin traditio periytyy jostakin uskonnosta. Ja kukaan ei kai tosissaan koe näiden perinteiden muodostavan ongelmia uskonnonvapauden kannalta? Eihän?

 

 

Joten jatketaan.

 

2.

Meillä on joitakin uskonnollista alkuperää olevia perinteitä, joiden ”harjoittamisella” ei ole katsomuksellista ulottuvuutta. Ne ovat yleisellä tasolla menettäneet uskonnollisen merkityksensä eivätkä enää keskustele uskonnollisen alkuperänsä kanssa. Esimerkiksi: paljain silmin erottuvien taivaan kohteiden nimet (islam, antiikin Rooman ja Kreikan uskonnot), viikonpäivien nimet (luonnon uskonnot ja viikinkiusko), 7-päiväinen viikko ja sunnuntai lepopäivänä (juutalaisuus). Nämä eivät ole uskonnon- ja omatunnon vapauden kannalta merkityksellisiä käytänteitä.

 

Toisaalla meillä on uskonnollisista traditioita, jotka ovat edelleen vahvasti kytköksissä jonkin tietyn (ev-lut) uskonnon uskomuksellisen, moraalisen, sosiaalisen ja kokemuksellisen sisällön kanssa. Esimerkiksi jumalanpalvelus/hartaus. Näillä traditioilla on merkitystä myös uskonnon ja omatunnon vapauden kannalta. Nämä ovat niitä uskonnon harjoittamiseksi luettavia tilanteita, joita perustuslain 11 § koskee.

 

Se, että torstai on torstai ei ole kunnioitusta ukkosen jumalaa kohtaan (Thors Dag). Se on vain viikon päivän nimi, oli alkuperä mikä tahansa. Se, että koristelemme kotiamme pääsiäisenä tipuilla ja sulkaamunilla, tarkoittaa sitä, että koristelemme kotiamme pääsiäisenä tipuilla ja suklaamunilla.

 

Jumalanpalveluksen tarkoitus on palvella Jumalaa, sitouttaa ihmiset osaksi seurakuntaa. Jumalanpalvelus on uskon todeksi elämistä, Herran odottamista jne. jne. Tarkoitus ei ole muuttunut miksikään.

 

3.

Käsityksemme perusoikeuksista on muuttunut.

 

Noin sata vuotta sitten ei ollut mahdollista olla edes Suomen kansalainen, ellei kuulunut luterilaiseen kirkkoon tai johonkin uskontokuntaan.

 

Elämänkatsomustietoa on ollut Suomessa mahdollista opiskella 1980-luvun alusta lähtien. Vasta tuolloin Suomen kouluissa käytännössä hyväksyttiin se, että on olemassa muitakin kuin uskonnollisia maailmankatsomuksia. Ja vasta uskonnonvapauslain myötä 2000 luvun alussa, opetus kouluissa muuttui tunnustuksettomaksi (tai olisi ainakin pitänyt muuttua). Nyt uudessa OPSissa opetus on määritelty myös uskonnollisesti sitouttamattomaksi.

 

Koulu ei ole se taho, jota perusoikeudet koskevat muuten kuin velvoittavina. Eli koulun tehtävä on valvoa, että ne koulun toiminnan piirissä toteutuvat.

 

Kouluissa uskonnolliset perinteet ovat kehittyneet aikana, jona uskonnottomuutta ei varsinaisesti ole edes tunnistettu ja tunnustettu eikä uskonnon ja omantunnon vapaus vastannut sitä, mitä se 2000-luvulla tarkoittaa. Koska koulujen perinteet ovat peräisin tätä edeltävältä ajalta, meidän pitää olla mahdollista tarkastella niitä myös perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.

 

Summa summarum. Vaikka käytän neljännestä planeetasta antiikin Rooman sodan jumalan nimeä, en ole vielä törmännyt yhteenkään opettajaan tai muutenkaan ihmiseen, joka oikeasti yrittäisi minut tai jälkipolveni käännyttää Mars-kulttiin. Kristillisten perinteiden kanssa on vähän eri juttu.

 

 

Avainsanat

Onko uskonnottomuus tabu kouluissa?

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
6.4.2017
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Uskonto, uskonnottomuus ja vakaumus eivät nouse Helsingin koulujen uusissa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa esille ollenkaan. Pikemminkin asian mainitseminen on lakaistu piiloon jopa yhdenvertaisuuslain lakitekstin referoinnista. Selvitimme asiaa pyytämällä nähtäväksi helsinkiläisten koulujen uusia suunnitelmia, joista saimme opetusviraston välityksellä parinkymmenen koulun otoksen. Johtuuko tämä tulos siitä, että mitään ongelmia ei ole? Vai pidetäänkö asiaa jotenkin niin arkaluontoisena, että siitä vaietaan? Jälkimmäistä vaihtoehtoa kutsutaan tabuksi.

Lain velvoittama suunnitelma

Yhdenvertaisuuslain perusideana on, että tämä perustuslainkin säätämä perusoikeus ei ole käytännössä kaikin osin toteutunut. Siispä yhdenvertaisuutta pitää edistää! Laki velvoittaa kouluja, oppilaitoksia, kunnan toimipaikkoja ja kaikkia vähintään 30 hengen työpaikkoja suunnittelemaan asian edistämistä ja arviointia. Uudet yhdenvertaisuussuunnitelmat on pitänyt laatia vuoden 2017 alkuun mennessä.

Sama edistämisvelvoite on ollut ”laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta”, joka kieltää sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Niinpä on ollut perusteltua, että useimmissa paikoissa on laadittu yhteinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma.

Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän näin: ”Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Muuta henkilöön liittyvää syrjintää voisi olla esimerkiksi punatukkaisten tai vähävaraisten syrjintä.

”Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.”

Karsinta harkitsematonta

Yhdenvertaisuuslain pitkää esimerkkilistaa kielletyistä syrjintäperusteista on väärin alkaa karsia koulujen yhdenvertaisuussuunnitelmissa. Näin on kuitenkin lyhentämisen varjolla käynyt Helsingissä. Se ilmeisesti johtuu opetusviraston antamista ohjeista. Sinänsä ohjeiden antaminen kouluille syksyyn 2016 suunnitelmien valmistelua varten oli hyvä asia.

Lähes poikkeuksetta koulujen suunnitelmien yleisessä todetaan vain, että ”ketään ei saa syrjiä esimerkiksi iän, ihonvärin ja muun henkilöön johtuvan syyn perusteella”. Uskonto, vakaumus tai uskonnottomuus loistavat poissaolollaan. Syrjintäkieltoperusteiden karsiminen opetusviraston suunnitteluohjeissa on selvästi vaikuttanut koulujen suunnitelmien puutteellisen lopputulokseen

Positiivisia poikkeuksia oli vähän. Jakomäen peruskoulun suunnitelmassa mainittiin ”esimerkiksi ihonväri, uskonto, vammaisuus, äidinkieli tai muu henkilöön liittyvä syy”, mutta ei vakaumusta tai uskonnottomuutta. Maatullin ala-asteen koulussa ”kaikki kulttuurit, uskonnot, kielet, juhlat yms. tehdään näkyväksi” ja ”kunnioitetaan kaikkia, oli heidän taustansa, uskontonsa, sukupuolensa mikä tahansa”. Outamon koulussa mainitaan ”uskonnollinen tausta”.

Vakaumus vilahtaa Meri-Rastilassa

Ainoastaan Meri-Rastilan suunnitelmassa kohdassa ”uskonnollisuus ja vakaumus” mainitaan sana vakaumus. Vaikka perheissä ja nuorillakin voi olla vakaumuksia, kaikissa muissa Helsingin kouluissa sana on lakaistu maton alle. Siinäkään ei nosteta esiin uskonnottomuutta tai ei-uskonnollisuutta, jotka kuitenkin liittyvät uskontoon sen kääntöpuolena.

Meri-Rastilan ala-asteen suunnitelma on tavanomaista huomattavasti perusteellisempi, ja siinä tarkastellaan eri syrjintäperusteita ja niihin liittyvän syrjinnän ehkäisyä kohta kohdalta erikseen. Näinhän täytyisi tehdä kaikissa hyvissä suunnitelmissa, koska vain siten saadaan konkreettisuutta. Vammaisuuteen ja vakaumukseen liittyvät syrjintäongelmat ja niiden ehkäisy vaativat eriytettyä tarkastelua. Se tuo konkreettisuutta edistämissuunnitelmiin ja arviointiin.

Miksi uskonnottomuus?

Suomessa uskonnonvapauteen perusoikeutena (Perustuslain 11 §) sisältyy myös uskonnottomuuden vapaus eli oikeus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen, oikeus erota uskonnollisesta yhdyskunnasta ja oikeus ilmaista vakaumuksensa, mikä tarkoittaa myös vapautta elää katsomuksellisen identiteettinsä mukaisesti ilman uskonnollista painostusta.

Niinpä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa tulisi käsitellä, miten edistetään ei-uskonnollisten ja uskonnottomien oppilaiden ja opetushenkilöstön oikeutta olla osallistumatta koulussa mahdollisesti järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tai mieluummin oikeutta opiskella ja tehdä työtä vallan ilman hartauksien ja jumalanpalvelusten ymppäämistä lukuvuoteen ja koulupäivään. Tulisi myös käsitellä, miten käytännössä edistetään uskonnottomien kotien oppilaiden oikeutta saada syrjimättä elämänkatsomustiedon opetusta.

Tästä eteenpäin

Edellä esitetystä kritiikistä huolimatta on syytä todeta, että Helsingin koulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa on myös paljon hyvää. Häirintään ja kiusaamiseen on tarkoitus puuttua. Ja voi olla hyvä, että kouluissa on rajattu ja valittu kolme aihetta, mihin erityisesti paneudutaan. Se ei kuitenkaan saisi johtaa katsomusvapauden kysymysten syrjäyttämiseen kokonaan. Muutamissa kouluissa on tarkoitus alkaa juhlistaa Minna Canthin liputuspäivää 19. maaliskuuta.

Syrjintäkieltoluettelon typistäminen ei tietenkään estä käsittelemästä myös uskontoon ja uskonnottomaan vakaumukseen liittyviä asioita. Pidemminkin päinvastoin, tilannehan antaa hyvän syyn käsitellä myös ”niitä muita” kohtia. Eihän tarkoitus tietenkään ole suoranaisesti syrjiä uskonnottomia ja vähätellä noita erikseen mainitsemattomia syrjintäriskin aiheita. Eihän.

Esa Ylikoski
Valtioneuvoston asettaman yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsen

Ps. Jos sinulla on tietoa oman kuntasi oppilaitosten tai kuntien muidenkin laitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista, lähetä tietoa. Jatkamme asian parissa.

 

Avainsanat