Skip to main content

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Yhdenvertaisuuden puolesta​

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Tavoitteemme
Liity jäseneksi
Käy kaupassa
Testaa, oletko vapaa-ajattelija!

Huttusen höttöset

Kari Hännikäinen
Kari Hännikäinen
22.9.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Yleensä olen kuunnellut Ylen Horisontti-ohjelmaa mielenkiinnolla. Viime aikoina sen tyyli on kuitenkin muuttunut. Varsinkin minua on alkanut nyppimään ohjelmassa lisääntynyt tapa keskustella uskonnottomista, vapaa-ajattelijoista ja sekulaareista lähinnä luterilaisten pappien suulla. Ilman, että yhtään vaparia, uskonnotonta tai sekulaaria on mailla halmeilla. 

***

Niinkuin nyt taannoisessa jaksossakin, missä Helsingin yliopiston dosentti, teologian tohtori Niko Huttunen pääsi päästelemään ilmoille pehmoisia ajatuksiaan sekularismista. 

***

Hieman pohjatietoa. Sekulaari valtio on uskontoihin nähden puolueeton ja siinä valtiolliset käytänteet ja instituutiot toimivat irrallaan kaikista uskonnoista ja uskonnollisista näkemyksistä. Vain sekulaarissa valtiossa erilaiset uskonnot ja katsomukset voivat aidosti olla yhdenvertaisessa asemassa. 

***

Huttusen mukaan sekularismi on kuitenkin meillä johtanut juristien tekemään valtiolliseen teologiaan siitä, mitä uskonto on ja missä se voi tulla esiin, vastaamatta minkään tunnustuskunnan käsitystä. Hänen mukaansa graavein tilanne on turvapaikanhakijoiden vakaumusten tutkinta, jossa Huttusen mukaan pyritään löytämään juristiteologian uskonnon määritelmä eikä hakijan omaa uskontoa. Tämä kehitys on Huttusen mukaan uskonnonvapausongelma. 

***

Niko Huttusta voisi sivistää siitä, että demokraattisessa erilaisten yksilöiden ja katsomusten yhteiskunnassa asioita joudutaan määrittelemään, niistä joudutaan neuvottelemaan ja tekemään sopimuksia. Uskonto ei ole tästä mikään irrallinen ilmiö. Mikäli näin ei olisi, me eläisimme diktatuurissa. Ehkä Huttunen ikävöi tämän hallntotavan uskonnollista versiota eli teokratiaa. 

***

Olen Huttusen kanssa samaa mieltä siitä, että kun valtio alkaa puuttua uskonnon sisältöön, se on ongelma. Mutta tämä tarve ei ole lähtöisin sekularismista. Meillä julkinen valta määrittelee uskontojen sisältöjä oman uskonnon opetuksessa. Kirkko on vahvasti ollut sitä mieltä, että oman uskonnon opetus on turvattava. Käytännössä tämä tarkoittaa tällä väestöpohjalla ja systeemillä sitä, että ainoastaan evankelis-luterilaisen uskonnon opetus on turvattu. Oman uskonnon opetus ei VARMASTI vastaa sekulaaria ajatusta ja minä näen sen opetuksen nykymallin mm. uskonnonvapausongelmana. Jos Huttunen on kirkon kanssa samoilla linjoilla, niin tätä ”valtioteologiaa” Huttunen ei vastustane. 

***

Meillä myös määritetään ehdot uskontokunnan rekisteriöintiä varten. Uskonnonvapauslain 2. luvussa uskonnolta edellytetään uskontunnustusta, pyhinä pidettyjä kirjoituksia tai muita pyhiä toimintoja. Lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä mutta lain pääsisältö kuitenkin näyttää olevan tuon uskonnon määrittelemisessä. Tämäkään tarve ei ole lähtöisin sekularismista. Itseasiassa kun VA-liiton entinen puheenjohtaja Petri Karisma totesi, että kyseinen laki on tarpeeton ja se voitaisiin lakkauttaa, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen tulkitsi asian niin, että Karisma haluaa lakkauttaa uskonnonvapauden. 

***

Huttusen mukaan ajatus julkisen vallan uskontoneutraalisesta luonteesta on epärealistinen. Hänen mukaansa suomalainen kulttuuri on syväluterilaista ja uskontoneutraalius johtaa pohjoismaisen yhteiskuntaetiikan rapautumiseen. Hänen mukaansa negatiivinen uskonnonvapaus on taattava mutta kaikesta ei tarvitsisi poistaa Jumala- tai Jeesus-sanoja tai järjestää korvaavia tilaisuuksia jokaiselle. Syväluterilaisuuden tunnustamisen vuoksi näihin sanoihin voitaisiin hänen mukaansa suhtautua luontevasti. Uskonnon kohtaaminen ei hänen mielestään ole uskovaiseksi pakottamista. 

***

Huttunen myös kysyy, onko suvaitseva luterilaisuus edelleen se tie, jota myöten suomalaista yhteiskuntaa tulee kehittää. Siihen on helppo vastata: ei ole. Yhteiskunta kehittyy jäsentensä myötä. Ja jos jäsenissä on muitakin kuin yhden uskontokunnan edustajia, niin tätä yksin ei voi ottaa ohjenuoraksi.

***

Kaikki hyvä suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole peräisin evankelisluterilaisuudesta. Kuolemantuomion meiltä käytännössä poisti Venäjän tsaari Nikolai I. Kustaa III yritti aikaisemmin samaa mutta säädyt, ETUNENÄSSÄ LUTERILAISET PAPIT, vastustivat tätä. Tämä noin esimerkkinä. 

***

Mihin Huttunen vetäisi rajan tässä ”uskontojen kohtaamisessa”? Uskonnonvapaus on yksilön vapautta. Se ei ole valtion, kunnan, koulun tai minkään muun julkisen laitoksen oikeutta harjoittaa uskontoa. Päin vastoin: julkisella vallalla on velvollisuus taata vapausoikeuksien toteutuminen. Se, että julkinen valta järjestää uskonnonharjoittamista, ei ole uskonnon kohtaamista. Uskonnon kohtaamista on uskonnollisten yksilöiden kohtaaminen.  Uskonnonvapaus toteutuu, kun opettajan antaa lapsen lausua ruokorukouksen. Mutta se ei toteudu, kun opettaja pistää lapset lausumaan rukouksen. 

***

Kun päiväkoti vie lapset paikallisen seurakunnan Raamattuhuoneelle ”Godly Play” -tilaisuuteen, jossa ihminen kohtaa Jumalan ja Jumala ihmisen, niin onko tämä Huttusen mielestä vain suomalaisen yhteiskunnan syväluterilaisuuden tunnustamista? Ei mitään tekemistä ”varsinaisen” uskonnollisuuden kanssa?

***

Jos negatiivisen uskonnonvapauden toteutuminen ei edellytä Jumalan ja Jeesuksen poistamista niin ei myöskään luterilaisuuden vaikutusten tunnustaminen edellytä Jumalan ja Jeesuksen tunkemista joka väliin. 

***

Nämä kirkon huttuset ovat nyt tällä vuosituhannella heränneet huomaamaan, mistä perustuslain 11 ja 6 pykälissä on kysymys silloin, kun asia otetaan vakavasti. Että ihmisillä on ihan oikeasti vapaus valita osallistuvatko he (tottakai evlut) uskonnon harjoittamiseen vai eivät. Tästä syystä heidän uusi strategiansa onkin nimittää osaa tästä toiminnasta ”syväluterilaisuudeksi”, joka heidän mukaansa ei nyt varsinaista uskontoa olekaan, jonka he itse määrittelevät, josta ei ole oikeus kieltäytyä ja josta ei edes keskustella. Heiltä on turha odottaa kykyä tunnistaa asiaan liittyvää yksilönvapausongelmaa siinä tilanteessa, kun (evankelisluterilaisen) uskonnonharjoittamisen järjestää julkinen valta. Siis, että julkista valtaa käytetään uskonnon harjoittamiseen ja kohteena on yksilö, jolla tämä vapaus itse asiassa pitäisi oikeasti olla. Esimerkiksi koulussa tai armeijassa. 

***

Heille uskonnonvapaudessa ei ole kyse yksilön oikeudesta uskontoon vaan uskonnon oikeudesta yksilöön. Näin tehdään vapaudesta velvollisuus. 

************************

Lainauksia:

”Negatiivinen uskonnonvapaus eli oikeus kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta tulee taata, mutta se ei voi tarkoittaa Jumala- ja Jeesus-sanojen poistamista eikä korvaavien tilaisuuksien järjestämistä kaikkialle, missä J-sanoja saattaa vilahtaa. Kun kulttuurin syväluterilainen luonne tunnustetaan, näihin sanoihinkin voidaan suhtautua luontevasti ja vapaasti. Uskonnon kohtaaminen ja sen tunteminen ei ole uskovaiseksi pakottamista. ”

https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/300460/Suomi_l_pelk_uskontoa.pdf?sequence=1

” On varmaan kaks mahdollista kehistyslinjaa. Yks on tää tällanen neutraliteetti-ideologia, joka ajattelee, että sekularismi on sellanen kattokäsite, jonka alla kaikki voi niinkun turvallisesti olla. Mut siin… Tää on se ensimmäinen juttu. Sen ongelma on ehkä se, et se määrittelee, se joutuu määrittelmään, ja niinkuin meidän yhteiskunta on joutunut jo määrittelemään, mikä on se uskonto ja mikä sen paikka on. Ja meillä on kehittymässä siis erilaisten näiden päätösten perusteella tämmönen niinkun juristien tekemä valtiollinen teologia siitä, mitä uskonto on, miten se ilmenee ja missä se voi tulla esiin. Ja se ei vastaa minkään tunnustuskunnan käsitystä. Ja kaikkein graaveimmillaanhan tää näkyy siis näiden turvapaikanhakijoiden vakaumusten tutkinnoissa, joissa siis ei suinkaan käy niin, että turvapaikanhakija vastaisi oman uskontokuntansa mukaisesti niihin kysymyksiin vaan sen pitää tietää, mikä on tää juristiteologian uskonnon määritelmä. Ja sen pitäis vastata sitä. Ja meillon kähittymässä siis jännästi tän sekularisaation aikana tämmönen valtioteologia ja mun mielestä tää on uskonnonvapausongelma jos tää menee eteenpäin.”

Dosentti Niko Huttunen, Horisontissa 25.8.2019

https://areena.yle.fi/1-50201871

Avainsanat

Yhteiseen sotilasvakuutukseen tai sotilasvalaan

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
10.7.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Alokaskauden lopulla varusmiehet valitsevat ja antavat joko sotilasvalan tai sotilasvakuutuksen. Ne ovat muuten samoja, mutta sotilasvalan alussa on uskonnollisesti julistuksellinen osuus ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”. Sotilasvakuutuksen vastaava kohta kuuluu: ”kunniani ja omantuntoni kautta”.

Kun sotilasvakuutus ja sotilasvala annetaan erikseen, valintapakko jakaa joukon kahteen osaan. Arkaluontoisen ”uskonasian” valintatilanne saatetaan kokea kiusallisena yksityisyyden suojan näkökulmasta.

Vaikka toistaiseksi sotilasvala on ollut suositumpi kuin sotilasvakuutus, tilanne voi olla lähivuosina muuttumassa yhteiskunnan maallistumiskehityksen myötä. Nuorisobarometrin (2018) mukaan 57 % nuorista pitää itseään ei-uskonnollisena, vain 22 % uskonnollisena ja 21 % neutraalina.

Siirtyminen yhteiseen, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti neutraaliin juhlalliseen seremoniaan lisäisi varusmiesten ja sotilaiden yhtenäisyyttä. Kun puolustusvoimain ylipäällikkö eli tasavallan presidentti antaa virkaan astuessa juhlallisen vakuutuksen ilman uskonnollista julistusta, sellainen sopii kyllä myös kaikille varusmiehille ja sotilaille.

Koska sotilasvala-termillä on pitkä historia, kompromissina voisi olla, että sotilasvala nimenä säilytetään, mutta otetaan neutraalin sotilasvakuutuksen teksti ”kunniani ja omantuntoni kautta”. On muitakin ei-uskonnollisia valoja. Toki juhlallisella vakuutuksellakin on pitkät perinteet.

Termistä riippumatta olennaista on, että uusien sotilaiden yhtäläinen juhlallinen velvoittautuminen voi tapahtua kaikille yhteisessä seremoniassa, mikä lisäisi yhteiskunnallista koheesiota ja yhdenvertaisuutta Puolustusvoimissa.

PS.
Asia vertautuu myös ministerien virkaanastumisseremoniaan. Sitä koskevasta uudistusehdotuksesta Oikeuskanslerin lausunnossa todettiin seuraavaa: ”Perustuslaista, uskonnonvapauslaista ja tuomioistuinlaista ilmenevien periaatteiden valossa oikeudellisesti paremmin perusteltu vaihtoehto olisi kuitenkin se, että ministerin ainoa juhlallisen velvoittautumisen muoto olisi ministerin vakuutus. Tämä vaihtoehto olisi myös yhdenmukainen tasavallan presidenttiä koskevan sääntelyn kanssa: Perustuslain 56 §:n mukaan tasavallan presidentti antaa toimeensa ryhtyessään juhlallisen vakuutuksen. Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti käyttävät molemmat ylintä hallitusvaltaa, joten niitä koskevien juhlallisen velvoittautumisen muotojen olisi perusteltua olla samojen periaatteiden mukaisia.”

Avainsanat

Ministerin vakuutukseen ja virkamiesvakuutukseen

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
4.7.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kun tasavallan presidentti ja eduskunnan puhemies antavat tehtävään astuessaan uskonnollisesti neutraalin juhlallisen vakuutuksen, eikö sellainen sopisi nykymaailmassa myös uusille ministereille? Nythän kaikki uudet ministerit jo antoivat katsomusneutraalin tuomarin vakuutuksen.

Tähän voidaan edetä kahta kautta. Ensinnäkin voidaan luopua uskonnollisesti julistuksellisesta virkamiesvalasta saamaan tapaan kuin on jo luovuttu tuomarin valasta ja siirtyä kaikille yhteiseen virkamiesvakuutukseen samoin kuin on tuomarin vakuutus. Kyseessä on kuitenkin tuomarien tapaan maallinen tehtävä niin virkamiehillä kuin ministereillä. Uudet ministerit antaisivat siten sekä tuomarinvakuutuksen että virkamiesvakuutuksen.

Toisaalta on mahdollista säätää uusi laki ministerin vakuutuksesta. Sipilän hallitushan valtioneuvoston kanslian valmistelemana antoi lakiesityksen ministerin valasta ja vakuutuksesta. Esitystä pidettiin laajasti epäonnistuneena, eikä sitä ehditty käsitellä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Monet oikeusoppineet pitivät lausunnoissaan parempana yhteistä ministerin vakuutusta.

Oikeuskanslerin lausunnossa todettiin seuraavaa: ”Perustuslaista, uskonnonvapauslaista ja tuomioistuinlaista ilmenevien periaatteiden valossa oikeudellisesti paremmin perusteltu vaihtoehto olisi kuitenkin se, että ministerin ainoa juhlallisen velvoittautumisen muoto olisi ministerin vakuutus. Tämä vaihtoehto olisi myös yhdenmukainen tasavallan presidenttiä koskevan sääntelyn kanssa: Perustuslain 56 §:n mukaan tasavallan presidentti antaa toimeensa ryhtyessään juhlallisen vakuutuksen. Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti käyttävät molemmat ylintä hallitusvaltaa, joten niitä koskevien juhlallisen velvoittautumisen muotojen olisi perusteltua olla samojen periaatteiden mukaisia.”

Mikäli annetaan esitys ministerin vakuutuksesta, samassa yhteydessä olisi hyvä antaa myös esitys yhteiseen virkamiesvakuutukseen siirtymisestä. Näin myös virkamiesten ja tuomarien velvoittautumisen muodot olisivat samojen periaatteiden mukaisia.

Avainsanat

Minä ja Suvivirsi

Kari Hännikäinen
Kari Hännikäinen
26.5.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Koululaisten laidunkauden avajaiset ovat taas ensi viikonloppuna käsillä. Nähdään oppilaiden esityksiä,  todistukset jaetaan, kiitospuheita pidetään, kukituksia tehdään ja sitten lauletaan Suvivirsi. 

*

Minulle Suvivirsi merkitsi kesän alkua, lämpimiä ilmoja, aherruksen loppua ja lomalle pääsyä. Tämä siis kun itse aikanani olin koululainen, lukiolainen tai opiskelija. Sillä ei ollut merkitystä, että en kovin uskonnoista ollut kiinnostunut. Se oli perinne ja tuntui yhtä paljon olevan sidoksissa uskontoon kuin tonttuleikit. Se ei siis tuntunut uskonnon harjoittamiselta. 

*

Tähän malliin ajatukseni kulki edelleen omien lasteni koulutien alkaessa. Tuntui hienolta kajauttaa Suvivirsi yhdessä opettajien, koululaisten ja muiden kylän vanhempien kanssa, kun kersoilla oli kukat ja todistukset kädessä. 

*

Tuli vuosi 2013. Helsinkiläinen huoltaja kysyi apulaisoikeuskanslerilta, onko koulujen asiallista järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kouluaikana, kun otetaan huomioon nykyiset yhdenvertaisuus- ja uskonnonvapaussäännökset. Kantelussa ei puhuttu mitään Suvivirrestä.  

*

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen vastasi, että koulupäivän aikana järjestettävät tilaisuudet ovat ongelmallisia ja totesi, että Opetushallituksen olisi aiheellista tarkistaa asiaa koskevat ohjeensa. Hän ei tehnyt päätöstä Suvivirren kieltämisestä. 

*

Ja mistäs sitten puhuttiinkaan?

”Suvivirren laulaminen kouluissa saatetaan kieltää” (Iltasanomat 24.3.2014)

”Lilli Paasikivi: ”Vain Suomi on tällainen kyykkijöiden maa” ”Hän ihmettelee puheita siitä, että Suvivirsi pitäisi kitkeä pois kevätjuhlista.” (Iltasanomat 31.3.2014)

”Suvivirsi joutuu tulilinjalle. ” (Ulla Appelsin Iltasanomissa 25.3.2014

”Suvivirsi ja joulukuvaelmat voidaankin kieltää?” (Helsingin Uutiset 24.3.2014)

Laulu saa jatkua kouluissa – Jukka Keskitalo: ”Viisas linjaus Suvivirrestä” (Demokraatti 25.4.2014)

”Suvivirttä on kevään kuluessa yritetty savustaa pois kouluista, mutta kansa haluaa pitää perinteestä kiinni samoin kuin merkittävin osa päättäjistämme” (Paikallislehti jossain päin Suomea 22.5.2014)

”Kevään Suvivirsi-sota päättyi – kouluille uudet ohjeet uskonnon harjoittamisesta” (Suomenkuvalehti 26.5.2014)

*

Kaikista absurdeimman esityksen todistin Ylen A-Studiota (tai A-Talkia) katsellessani. AOK Puumalainen totesi, että jos hän vaikka haluaisikin kieltää Suvivirren, ei hän sitä voi tehdä. Eikä hän sitä halunnut. 

Vapaa-ajattelijoiden silloinen puheenjohtaja Petri Karisma totesi Puumalaisen puheenvuoron jälkeen, että kaikukoon Suvivirsi koulujen kevätjuhlissa. Opponenttina ollut Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo teki tästä sen päätelmän, että kyllä he oikeasti kieltävät Suvivirren. 

WTF??!!

Suvivirren puolesta järjestettiin yhtä sun toista tilaisuutta ja keskustelusivuilla, kolumneissa ja mielipidepalstoilla ihmeteltiin, kuinka joku voi olla niin pikkumainen, että haluaa kieltää Suvivirren koulujen kevätjuhlasta. 

*

Tämän kohun saattelemana perustuslakivaliokunta järjesti asiaa koskevan kuulemisen, jossa kuultiin mm. valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasta. Ojanen luonnehti tilaisuutta näytösoikeudenkäynniksi, jossa lopputulos oli päätetty jo etukäteen (HS 4.4.2014). Hänen mukaansa valiokunnan joillakin jäsenillä oli painetta tehdä toisenlaista linjausta, kuin mitä apulaisoikeuskansleri oli tehnyt. Tämä kuuleminen järjestettiin valiokunnan ”joidenkin” jäsenien toimesta. 

*

Ja tämä näkyy sitten päätöksessä, jonka perustuslakivaliokunta antoi. 

*

Ja eihän sitä Suvivirttä tietenkään sitten kielletty. Hip huraa! Voitto kotiin! Taistelu Suvivirrestä on verrattavissa tenniksen yksinpeluuseen.

*

Varsinainen asia (uskonnon ja omantunnon vapauden ja oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutuminen kouluissa) vesitettiin keskusteluksi koskemaan yhtä virttä. Eikä tilanne ole tuosta paljoa muuttunut. 

*

Sama itku alkaa aina keväällä ja vaalien alla. Eikä kukaan ole vaatinut Suvivirren poistamista koulujen kevätjuhlasta. Kun kysyy, kuka sitä on vaatinut ja missä, niin tuuli puissa humisee. 

*

Tämä kaikki muutti suhtautumustani Suvivirteen. Ei se edelleenkään ole minulle mitään uskonnon harjoittamista mutta ei se myöskään enää merkitse minulle kesän alkua, lämpimiä ilmoja, aherruksen loppua jne. 

Suvivirsi on minulle se saapas, jolla luterilainen jengi potkii päähän katsomuksellisia vähemmistöjä. 

Kaikukoon suvivirsi koulujen kevätjuhlassa. 

Itse en sitä enää laula. 

Avainsanat

Hautaustoimen yhdenvertaisuusongelmat hallitusohjelmaan

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
28.4.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Eri hautausmaiden ja krematorioiden sisätilassa, kappelissa joko voidaan tai ei voida pitää ei-uskonnollinen hautajaistilaisuus, jossa vainaja on arkussa. Helsinki KYLLÄ, Espoo EI, Vantaa KYLLÄ, Kerava EI, Nurmijärvi KYLLÄ, Tuusula EI, Hyvinkää KYLLÄ, Järvenpää EI, Riihimäki KYLLÄ, Lahti EI, Kotka KYLLÄ, Lappeenranta EI, Tampere KYLLÄ, Jyväskylä EI, Turku KYLLÄ, Pori EI, jne.

Ristiriitaisuus lämpimien tilojen käytössä koskee ev.-lut. kirkon seurakuntien hautausmaita, ja kirkko on tässä(kin) asiassa jakaantunut puhdasoppiseen siipeen ja avarakatseisempaan suuntaan. Suomessa yleinen hautaustoimi on säädetty ev.-lut kirkon seurakuntien hautausmaiden tehtäväksi, mutta hautaustoimilaki ei säädä kappelien, hautausmaiden lämpimien tilojen käytöstä.

(Sekaannusten välttämiseksi: hautajaisiin usein liittyvä ns. muistotilaisuus on eri asia kuin saatto- tai jäähyväistilaisuus. Muistotilaisuuksia voidaan vainajan arkkuhautauksen tai krematointiin jättämisen jälkeen pitää useissa eri tiloissa, ja kysymys ei ole nyt niistä.)

Eduskunta antaa kirkolle budjettirahoitusta 114 miljoonaa euroa ns. yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon, ja valtaosa käytetään hautaustoimeen. Seurakunnat saavat valtiolta hautaustoimeen noin 20 euroa/kuntalainen/vuosi koko kunnan väkiluvusta laskettuna.

Hauta-, uurna- ja sirottelupaikan ja krematoinnin hinta onkin sama uskonnottomille, toisuskoisille ja kirkon jäsenille. Sen sijaan hautausmaiden lämpimien tilojen käytössä on edellä kuvattua kaksijakoisuutta – tai kolmijakoisuutta, sillä joillakin hautausmailla kappeli luovutetaan toisuskoisille, jotka eivät ole ev.-lut. kirkon jäseniä, mutta EI siviilihautajaisiin.

Niillä hautausmailla, joilla kappelin käyttö sallitaan, siviilihautajaisissa on yleensä ns. saattotilaisuus, jossa vainaja on arkussa, ennen arkkuhautausta tai krematointia. Uskonnottomassa saattotilaisuudessa ei ole mitään erityisiä ”pakanallisia” tai ketään loukkaavia riittejä, vaan suomalaiseen tapaan muistopuhe, musiikkia ja jäähyväisten (ja kukkien) jättäminen. Kappelin vuokrahinta on kirkkoon kuulumattomille korkeampi kuin seurakunnan jäsenille.

Vaikka osa uskonnottomista vainajista haudataan myös kirkollisin menoin, jolloin papin johtama siunaustilaisuus on kappelissa, on selvää, että uskonnottomien siviilihautajaisten määrä lisääntyy vuosi vuodelta samalla kun kirkkoon kuulumattomien vainajien osuus lisääntyy ja maallistumiskehitys jatkuu. Nykyinen tilanne hautaustoimessa rikkoo ihmisten yhdenvertaisuuden periaatetta. Perustuslaki ja yhdenvertaisuuslaki velvoittavat julkista valtaa yhdenvertaisuuden edistämiseen eli syrjinnän poistamiseen.

Hautaustoimen yhdenvertaisuuskysymykset hallitusohjelmaan

Hautaustoimilaki kokonaisuudessaan sekä hautaustoimen budjettirahoituksen pelisäännöt tulee ottaa tarkasteluun. Ovatko sellaiset hautausmaat, jotka eivät tarjoa lämpimiä tilojaan hautajaistilaisuuteen, oikeutettuja saman suuruiseen korvaukseen kuin ne, jotka myöntävät?

Ratkaisuna voidaan harkita myös, että kunnat alkavat yhteistoimin valtion rahoituksella perustaa tunnustuksettomia seremoniatiloja sekä uusia krematorioita ja (uurna)hautausmaita erityisesti niillä alueilla, joilla ns. yleisten hautausmaiden käyttömahdollisuus ei ole yhdenvertainen.

Lopuksi voidaan kysyä, miksi esimerkiksi vapaa-ajattelijain yhdistysten ylläpitämät hautausmaat eivät ole oikeutettuja minkäänlaiseen valtion rahoitukseen tai edes avustuksiin. Korjaus tässä fiskaalisesti pienessä asiassa ei muuta kokonaistilannetta, koska vapaa-ajattelijain yhdistysten hautausmaita on vain kymmenkunta.

Avainsanat

Teemun teesit uskonnon opetuksesta

Kari Hännikäinen
Kari Hännikäinen
7.4.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kun Teemu Laajasalo aloittaa puheenvuoronsa sanoilla ”nyt on niin että”, niin kuulija voi olla melko varma, että sitä seuraavat asiat eivät ole välttämättä ”niin” eivätkä edes ”nyt”. Näin Laajasalo aloittaa YouTubessa videonsa ”Piispa Teemun teesit, osa 2: Lapsille pitää opettaa omaa uskontoa koulussa”. 

Teemun teesit tässä asiassa ovat siis seuraavat. 

”Lapsille pitää opettaa omaa uskontoa koulussa, koska…”

1.

”…monikultuuristuvassa maailmassa oman uskonnon ja oman taustan ymmärtäminen on yhä tärkeämpää, jotta voisi ymmärtää ja kunnioittaa toisia. Siihen uskonnon opetus antaa loistavat välineet.” 

Koulun tulee jakaa siis oppilaat eri ryhmiin näiden katsomusten mukaan. Omissa ryhmissä opetellaan sitten ensin omaa katsomusta ja ihmetellään tämän jälkeen sen oman katsomuksen linssin läpi muiden katsomuksia. Tämän jälkeen mennään välitunnille äimistelemään niitä muita. 

??

Meitä on tässä suomalaisessa yhteiskunnassa kirjava joukko erilaisia katsomuksia omaavia ihmisiä. Olennaista meidän yhteiskuntamme jatkuvuuden kannalta on se, miten me näine katsomuksinemme tulemme täällä keskenämme toimeen. 

Nykyistä oman uskonnon opettamisen mallia on toteutettu jo vuosikymmeniä (käytännössä oppilaiden enemmistön tunnustaman uskonnon mukaisen opetuksen malli on ollut olemassa vuodesta 1923). Mielestäni voitaisiin tarkastella, kuinka hyvin se on onnistunut ohjannut meitä kunnioittamaan ja ymmärtämään toisia. En nyt ole ihan vakuuttunut, että tehtävässä ollaan onnistuttu.

2.

”…lapsille katsomusten opettaminen on aina katsomuksellista. On paljon reilumpaa, että opetuksen ja opettajan viitekehys sanotaan selkeästi ääneen. ”

Tässä ei ole mitään järkeä varsinkaan kun Laajasalo ei avaa sitä yhtään enempää. Täytyy siis olettaa, että Laajasalon mielestä opettajan katsomuksella on merkitystä katsomus-/uskonnonopetuksessa. 

Edes nyt opettajan katsomus ei välttämättä ole sama kuin opetettava katsomus. Suomessa ateisti saattaa opettaa islamia tai luterilaisuutta ja kristitty tai muslimi ET:a. Ja näin käytännössä tapahtuukin. Esim. oman poikani ET:on opettaja on myös uskonnon ja filosofian opettaja. Ja tietääkseni ”viitekehykseltään” evankelisluterilainen kristitty. 

Opettajan pätevyys opettaa katsomusainetta ei muodostu hänen katsomuksestaan vaan siitä, millaisen koulutuksen hän on saanut. 

Jos Laajasalo on oikeasti sitä mieltä, että opettaja saa opettaa vain omaa katsomustaan, hänen olisi loogista vaatia oman uskonnon opetusta uskonnollisille yhteisöille ja pois julkisista kouluista. 

3.

”…oman uskonnon opetus on loistavaa vähemmistöpolitiikkaa. Sillä tavalla pienet uskonnot ja vähemmistöt saavat laadukasta, hyvää omaa opetusta.”

Mutta kun näin ei tapahdu. 

Suomen suurin katsomuksellinen vähemmistö ovat uskonnottomat, jotka eivät kuulu uskontokuntiin. Vähemmistö elämänkatsomustietoon oikeutetuista oppilaista opiskelee sitä. Tämä johtuu pitkälti opetusjärjestelyistä, opetuksen laadusta, puutteellisesta infosta jne. 

 Edu.fi-sivuston mukaan Suomessa ei tällä hetkellä ole mahdollista suorittaa korkeakouluopintoja esimerkiksi islamin uskonnossa. Vuonna 2007 oli opettajien kohdalla tilanne se, että käytännössä noin puolet ET:n aineenopettajista ja pienryhmäisten uskontojen opettajat paria poikkeusta lukuunottamatta eivät täyttäneet opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen vaatimuksia. 

Uskonnonopetusta koskevat ratkaisut ovat olleet usein vastauksia siihen kohdistuneisiin polittisiin paineisiin. Esimerkiksi enemmistöön kuuluvien pakollinen ja uskontosidonnainen uskonnonnonopetus on peruja 1960- ja 1970 luvulta. Ei liene epäselvää, minkä uskontokunnan tarpeista tuolloin oli kysymys. Mutta on vähintäänkin kyseenalaista voiko aikojen saatossa muotoutunutta luterilaista uskonnonopetusta pitää suoraan mallina vähemmistöjen uskonnonopetuksen järjestämisessä puhumattakaan uskontokuntiin kuulumattomista. 

Luterilainen uskonnonopetus on erotettu kirkon opetuksesta vuosikymmeniä sitten eikä se ole teologisessa mielessä ”tunnustuksellista”. Tunnustukseton opetus määräytyy koulun pedagogisista lähtökohdista käsin, ja se on selkeästi erotettu uskonnon harjoittamisesta.

Ainakin pitäisi olla.

Pienuskontojen opetusta yritetään ahtaa tähän samaan muottiin, mikä tarkoittaa, että opetus niissäkin pyritään irrottamaan tunnustuksellisuudesta. Tämä ajatus ei kuitenkaan kaikkiin uskontoihin välttämättä sovi. 

Muutama vuosi sitten olin Tampereen Vapriikissa seuraamassa paneelikeskustelua katsomusaineiden opetuksesta. Paneelissa olivat edustettuina useat uskonnot sekä Vapareiden edustaja. Luterilaisen seurakunnan edustajaa lukuun ottamatta kaikki muut valittivat oppiaineen sisällöstä, opetusjärjestelyistä, opettajista jne. Roomalaiskatolisen seurakunnan edustaja suoraan sanoi, ettei hän ymmärrä, miten uskonnonopetus voi olla tunnustuksetonta. 

Käytännössä nykyinen malli turvaa ainoastaan luterilaisen uskonnon ”laadukkaan ja hyvän” opetuksen mutta ei mitään muuta.

Ja malli myös vahvistaa luterilaisen uskonnon opetuksen asemaa. Kunnat ovat velvoitettuja järjestämään enemmistön mukaista uskonnon (ja nimenomaan uskonnon eikä katsomuksen) mukaista opetusta. Käytännössä tämä tarkoittaa luterilaista opetusta, koska ei ole realistista olettaa, että mikään uskontokunta ohittaisi jäsenmäärällään luterilaista kirkkoa vuosikymmeniin.

Siis vaikka uskontokuntiin kuulumattomat olisivat joskus enemmistö jossakin kunnassa, ei elämänkatsomustiedon opetuksella tule olemaan luterilaisen uskonnon opetuksen asemaa. Lisäksi luterilainen opetus on kirkkoon kuuluvalle oppilaalle pakollista. Siis tämän enemmistöaseman seurauksena.

Näillä sanoilla asetan Laajasalon perustelut oman uskonnon opetukselle kyseenalaisiksi. Olkoonkin, että perustelujen esittäjä on kasvatustieteen tohtori.

Väitän, että katsomusaineiden opettamiseen löytyisi muitakin malleja, jotka ottaisivat paremmin huomioon tämän ajan, suomalaisen katsomusympäristön ja yhteiskunnan, uskonnon ja omantunnon vapauden toteutumisen sekä ennen kaikkea oppilaat.

Jos nyt edes sen ET:n saisi kaikille vapaasti valittavaksi. 

Luettavaa:

Arto Kallioniemi ja Eero Salmenkivi (toim.): Katsomusaineiden kehittämishaasteita

Tuula Sakaranaho ja Eero Salmenkivi: Tasavertaisen katsomusopetuksen haasteet: pienryhmäisten uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetus Suomessa

Avainsanat

Kiitos eduskuntakaudesta! Jotain jäi vaalien jälkeiseen aikaankin..

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
5.4.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Hyvä kansanedustaja

Hei, uskonnottomien ihmisoikeus- ja kulttuuritoiminnan näkökulmasta haluan tervehtiä ja kiittää teitä kuluneesta vaalikaudesta. Erityinen kiitos siitä, että päätitte avioliittolain tasa-arvoistamisesta kansalaisaloitteen virittämänä – Kirkkohallituksen lausunnossaan ilmaisemasta kielteisestä kannasta huolimatta.

Samassa yhteydessä sääditte, että nyt molemmat huoltajat päättävät yhdessä, liitetäänkö vauva johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan vai jätetäänkö liittämättä. Pienempänä asiana mainittakoon, että poistitte myös ehtoollisviinien verovapauden – Kirkkohallituksen vastustuksesta huolimatta, vaikka varat alkoholiveron maksuun uhattiin ottaa pois nimenomaan kirkon diakoniatyöstä.

Toisaalta Vapaa-ajattelijain liitonkaan lausunnoissaan esittämät kannanotot eivät likikään kaikki tulleet hyväksytyiksi tai edes käsittelyyn. Erityisen pettyneitä olemme, että lukiolain käsittelyn yhteydessä lukion ja peruskoulun elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi ei saanut eduskunnan äänestyksessä riittävää kannatusta. Myönteisenä on toki pidettävä, että kuitenkin se sai äänestyksessä varsin laajan tuen – ja keskustelussa lupaavasti vielä laajempaakin kannatusta.

Kiitämme lämpimästi elämänkatsomustiedon avaamisasiassa – ja muissakin asioissa – kohtaamastamme myönteisestä suhtautumisesta.

Ihmisten uskonnosta tai vakaumuksesta riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun sekä uskonnon ja katsomuksen vapauden näkökulmasta teiltä jäi siis jotain vielä seuraavan eduskunnan hommaksi, kuten seuraavista hallitusohjelmapoliittisista tavoitteistamme voi huomata: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/12/31/vapaa-ajattelijain-liiton-hallitusohjelmatavoitteet/

Samaan aikaa toisaalla: maallistuminen edennyt

Hyvä kansanedustaja, tässä yhteydessä haluamme kiinnittää huomiotanne nyt siihen, että kiireisen ja monille raskaan eduskuntakauden aikanakin suomalaisen yhteiskunnan maallistuminen on jatkunut huomionarvoisella tavalla. Keisarilla ei ole vaatteita!?

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuus on neljässä vuodessa noussut hieman yli neljä prosenttiyksikköä ja on nyt 27,4 prosenttia. Ev.-lut. kirkkoon kuuluu alle 70 prosenttia.

Muodolliset jäsenyydet eivät kerro kaikkea! Vuonna 2016 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 55,5 % väestöstä pitää itseään ”ei-uskonnollisena”, kun ”uskonnollisena” itseään pitää 38,5 % ja ”vahvasti uskonnollisena” 6 %. (Anja Terkamo-Moisio 2016. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2198-7/urn_isbn_978-952-61-2198-7.pdf.)

Nuorisobarometrin (2018, s. 93) kyselyn mukaan 57 % pitää itseään ”ei-uskonnollisena” ja 27 % ”uskonnollisena”, ja lisäksi 21 % asemoi itsensä niiden väliin. Kahdeksassa vuodessa ei-uskonnollisten osuus on kasvanut noin 20 prosenttiyksikköä.

Kansainvälisen Pewreserach-tutkimuskeskuksen mukaan (2018) Suomen uskonnollisuuden aste on 25. sijalla 34 maasta Euroopassa; 13% aikuisista on vahvasti uskonnollisia (“highly religious”) ja 10% (27/34) sanoo uskonnon olevan hyvin tärkeää elämässään. http://www.pewresearch.org/fact-tank/2018/12/05/how-do-european-countries-differ-in-religious-commitment/

Kansainvälisessä ISSP (International Social Survey Programme) -kyselyssä (2018) teemana oli uskonto ja uskonnollisuuden muutokset. Suomessa kyselyn mukaan 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä oli eniten vastaajia, jotka ilmoittivat jumalauskonsa muuttuneen suuntaan tai toiseen. Tämän ikäryhmän naisista 29 prosenttia ja miehistä 22 prosenttia ilmoitti luopuneensa jumalauskosta, kun molempien sukupuolien edustajista 8 prosenttia ilmoitti alkaneensa uskoa Jumalaan.

Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan uskonnollisuuden merkitys identiteetille jakaantuu seuraavasti: erittäin tärkeä 12 %, jokseenkin tärkeä 21%, ei kovin tärkeä 31 % ja ei lainkaan tärkeä 34 %. (Suomalaiset identiteeteiltään yllättävän samanlaisia, s. 11 ja 21. e2 2018. http://e2.fi/article/104.)

Suomen kulttuurirahasto ja e2 Tutkimuskeskus kysyivät myös, mikä on suomalaisille ”pyhää” (http://e2.fi/publication/68). Pyhiksi asioiksi yli 2/3 valitsi rakkauden ja läheiset ihmissuhteet. Yli 50 %:n kannatuksen saivat rauha, koti, turvallisuus ja ihmisarvo. Luontoa piti pyhänä 48 %. Sen sijaan vain 15 % piti pyhänä uskontoa ja kirkkoa.

Suomalaisen yhteiskunnan luottamusrankingissa kirkko on sijalla 19/25. Se tosin päivitti puolueet (25/25)., vaikka puolueilla – samoin kuin yhä myös kirkolla – on suuri rooli julkisen vallan käytössä ja yhteiskunnassa.

Myös kirkon tutkimuskeskuksen Gallup Ecclesiastica -kyselyn (2015) mukaan kristinuskon opettamaan Jumalaan uskoo vain kolmannes sekä Jeesuksen sovitustyöhön ja kuolleista nousemiseen vajaa neljännes kaikista suomalaisista, nuorista vielä vähemmän.

Kirkollisvaalien äänestysprosentti oli 14,4 % (alle 18-vuotiasta 8,4 %). Se tarkoittaa, että 10 % kaikista äänestysikäisistä suomalaisista äänesti. Kyseessä ei ole kuitenkaan yhtenäinen vaikuttajaryhmä, sillä kirkollisvaaleissa äänestäneet ja tehtäviin valitut ovat monista asioista varsin erimielisiä.

Lainsäädäntö laahaa perässä

Edellä esitetyt monen eri tutkimuksen tulokset kertovat vakuuttavasti, että suomalaisessa yhteiskunnassa on viimeisen neljän vuoden aikana jatkunut selvästi maallistumiskehitys. Trendi on sama kuin kaikissa Pohjoismaissa ja monissa Länsi-Euroopan maissa.

Julkisen vallan neutraalisuusperiaate kuuluu eurooppalaisiin arvoihin. On tullut aika laatia ja aloittaa kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman purkuohjelman ja toteuttaa ihmisten yhdenvertainen kohtelu myös heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan katsomatta uskonnon ja katsomuksen vapautta kunnioittaen.

Toivon että merkittävinä yhteiskunnallisina vaikuttajina, jatkattepa vaalien jälkeen eduskunnassa taikka ihan muissa rooleissa, voitte olla tukemassa lainsäädännön saattamista vastaamaan yhteiskunnan maallistumiskehitystä. Maallistuminen ei tarkoita arvotyhjiötä vaan ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä humanistista, ihmislähtöistä etiikkaa arvojen perustana. Maallistuminen eli sekularismi nojaa demokratiaan, humanismiin, tiedepohjaisuuteen ja rationaalisuuteen.

Avainsanat

Essayah tulkitsee perustuslakivaliokunnan lausuntoa – omalla tavallaan

Kari Hännikäinen
Kari Hännikäinen
17.2.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kristillisdemokraattien puhenjohtaja Sari Essayah on ryhtynyt vaalityöhön ja kertoo mielipiteitään koulussa tapahtuvasta uskonnon harjoittamisesta 15.2.2019 sekä Ylen uutisessa että Seurakuntalainen-lehdessä.

Essayahin näkemykset kaipaavat hieman lähempää tarkastelua. Serakuntalaisen jutussa mm. kirjoitetaan:

”Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo, ettei peruskouluissa osata tai ymmärretä tukeutua perustuslakivaliokunnan viime vuonna vahvistamaan linjaukseen. Perustuslakivaliokunnan huhtikuisen mietinnön mukaan esimerkiksi virret voivat vastaisuudessakin kuulua koulujen kevät- ja joulujuhlien ohjelmistoon.”

Ja:

”Valiokunnan mukaan koulujen juhlatilaisuuksissa ei esimerkiksi virsien laulamista voida pitää uskonnon harjoittamisena. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että muitakin uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin.”

Totuus on hieman erilainen.

Perustuslakivaliokunta on vuonna mietinnössään PeVM 2/2014 todennut virsien ja juhlien osalta näin:

”Edellä esitetyn valossa perustuslakivaliokunta ei näe tarvetta muuttaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta. Tällaisia juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina. Perustuslakivaliokunta katsoo, että muitakin vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin.”

Perustuslakivaliokunta ei ole antanut sellaista mietintöä huhtikuussa 2018, missä se linjaisi, että virret eivät ole uskonnon harjoittamista. Sen sijaan Eduskunnan kirjaston tietopalvelulta on kysytty miten PeV on linjannut suvivirren laulantaa kouluissa. Vastauksessaan 20.4.2018 Tietopalvelut viittaa mietintöön 2/2014 ja vastaus alkaa näin:”Yksittäisen virren laulaminen ei tee koko tilaisuudesta uskonnollista.”

Eli mitä?

Sopivasti Seurakuntalaisen jutussa jätetään lainaamatta mietintöä mitenkään syvällisemmin. Mietinnössä mm. puhutaan indoktrinaation kiellosta, julkisen vallan neutraalisuuden vaatimuksesta sekä uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta ja moniarvoisuudesta, jotka kaikki on otettava koulun toiminnassa huomioon. Seurakuntalaisen juttu ei ymmärrettävistä syistä korosta näitä seikkoja vaan keskittyy keskittyy kristilliseen juhlaperinteeseen ja kristillisiin arvoihin.

Varsinkin Essayahin kommenteista saa sen kuvan, että hän on ainostaan lukenut kohdan, jossa sanotaan, että virsiä saa juhlissa laulaa. Ja kovasti Essayah ja Seurakuntalainen yrittävät vääntää tämänkin siihen muotoon, että niitä pitää laulaa.


Todellisuudessa PeV:n lausunto tarkoittaa myös sitä, että muidenkin uskontojen perinteitä voi olla juhlassa mukana (uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus). Miten mahtaa Essayah ja Seurakuntalainen suhtautua islamilaisten perinteiden tuomiseen mukaan koulujen joulujuhlaan?

Koulujen joulu- ja kevätjuhlat ovat osa opetusta. Ne siis lähtökohtaisesti ovat oppilaille pakollisia tilaisuuksia eikä niistä voi saada vapautusta. Tästä syystä niitä ei myöskään tule järjestää uskonnollisina tilaisuuksina. Kas kun perustuslain mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.  

Ja sitten on vielä tuo indoktrinaation kielto ja julkisen vallan neutraliteetti.

Ihan niinkuin siinä Essayahin mainitsemassa perustuslakivaliokunnan mietinnössä todetaan.

Essayahin tapaan minäkin kehotan kaikkia lukemaan tuon perustuslakivaliokunnan mietinnön. Mutta lukekaa se ajatuksen kanssa kokonaan eikä vain sitä kohtaa, missä sanotaan, että virsiä saa laulaa.

Avainsanat

Vaalikone uskonnonvapaudesta

Jori Mäntysalo
Jori Mäntysalo
9.2.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Uskonnonvapaus.fi-sivulla on jo neljänsissä eduskuntavaaleissa vaalikone. Kysymykset koskevat kirkon ja valtion suhteita, jumalanpilkkalakia, huivin käyttöä jne. Kone löytyy täältä:

uskonnonvapaus.fi/vaalit/eduskunta2019

Tähän mennessä ehdokkaita on vastannut vasta noin 200. Uusia vastauksia koneeseen tulee jatkuvasti lisää, mutta jo nyt erottuvat toisistaan sekä puolueet että saman puolueen ehdokkaat.

Esimerkiksi poikien ympärileikkauksen uskonnollisista syistä sallisi kolmannes Keskustan ehdokkaista, Kokoomuksen ehdokkaista alle kymmenesosa. Elämänkatsomustiedon vapauttamista kannatetaan yli puoluerajojen, poikkeuksia Kristillisdemokraatit joista puolet vastustaa.


Vahva usko, heikko epäusko

Jori Mäntysalo
Jori Mäntysalo
31.1.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

”Miksi ette mene Saudi-Arabiaan julistamaan ateismia?”

Jotain tuollaista esitetään välillä vapaa-ajattelijoille. Enemmän tai vähemmän suoraan sanotaan, ettei ateismi aitoa, jos sen vuoksi ei olla valmis uhraamaan omaa henkeä.

On totta, että uskovat ovat valmiita enempään uskonsa vuoksi. Negatiivisia ääriesimerkkejä ovat varmaan kuolemaan syöksyneet WTC-iskujen tekijät tai verensiirrosta kieltäytymällä lähes varman kuoleman valinneet Jehovan todistajat. Positiiviseen suuntaan esimerkkejä löytyy vaikkapa Natsi-Saksan ajoilta.

Ateismi sen sijaan ei ole uskonto, eikä vertailukohtaa tarvitse hakea ääritilanteista. Ei esimerkiksi lapsen saaminen ET-opetukseen ole mikään pyhä asia, sellainen joka ohittaisi kaiken muun. Tulevissa vaaleissa vapaa-ajattelijat hakevat ehdokkaita jotka tukevat kirkon ja valtion eroa — mutta vain yhtenä kriteerinä, muuten hyvä ehdokas voi saada ainakin minun ääneni vaikka olisimme tästä eri mieltä.

Vapaa-ajattelu rinnastuu toimintaan esimerkiksi jossain puolueessa. Keskustan jäsen haluaa Keskustalle lisää ääniä, mutta ei ole valmis mihin tahansa saadaakseen väkeä tupailtaan demarien vaalitilaisuuden sijaan. Eikä kukaan kuvittele, että ase ohimolla Antti Rinteenkin pitäisi kieltäytyä julistamasta alkiolaisuuden sanomaa.

Tämä äärimmäisyyden välttäminen on yksi syy olla mieluummin vapaa-ajattelija.