Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Yhdenvertaisuuden puolesta​

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Tavoitteemme
Liity jäseneksi
Käy kaupassa
Testaa, oletko vapaa-ajattelija!

Poliittisesti sitoutumaton liitto

Jori Mäntysalo
Jori Mäntysalo
17.4.2021
Kirjoittajan kaikki artikkelit

”Haluan kirkon irti valtiosta, joten tietenkin kannatan NATO-jäsenyyttä.”

”Koska jumalia ei ole, täytyy veroprogressiota jyrkentää.”

Tällaiset johtopäätökset olisivat järjettömiä. Vapaa-ajattelijoiden tavoitteet ovat selvästi riippumattomia useimmista poliittisista kysymyksistä. Onkin luontevaa, että liitto on poliittisesti sitoutumaton.

Puhutaan myös puoluepoliittisesta sitoutumattomuudesta. Oikeastaan ei pidä kysyä onko toiminta kallellaan esimerkiksi Perussuomalaisten tai Keskustan suuntaan. Sen sijaan voi kysyä tuleeko vapaa-ajattelijoihin liittymällä samalla edistäneeksi esimerkiksi kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentamista tai valtion virastojen hajasijoitusta maakuntiin. Vastaus on selvä: tällaisiin kysymyksiin jäsenyys ei vaikuta.

Oletetaan muun pysyvän entisellään

Joskus on pakko ottaa epäsuorasti kantaa laajemmin. Kun emme esimerkiksi kannata kirkon hautausmonopolia, on vaihtoehdoksi tarjottava käytännössä joko kunnallisia tai yksityisiä hautausmaita. Periaatteena on tällöin oletus muun säilymisestä ennallaan. Kun hautaustoimi nyt on julkinen palvelu jonka valtio epäsuorasti rahoittaa, esitämme kunnallisia hautausmaita. Tämä ei ole kannanotto sopivasta julkisen sektorin koosta.

Halusimme myös poistaa poikkeuksen, joka vapautti ehtoollisviinin alkoholiverosta, ja tavoite toteutuikin muutama vuosi sitten. Näkymättömällä musteella lausunnon alussa luki ”Jos oletetaan alkoholiverotuksen säilyvän nykyisellään, niin”.

Usein näitä taustaoletuksia ei tule edes huomanneeksi. Haluamme sallia elämänkatsomustiedon opetuksen myös kirkkoon kuuluville lapsille ja uskonnollisen sotilasvalan sijaan saada kaikille samanlaisen neutraalin vakuutuksen — taustalla tietenkin oletukset peruskoulun ja asepalveluksen säilymisestä muutoin suunnilleen nykyisellään.

Piilositoutumista?

Poliittista sitoutumista voisi olla myös piilossa. Esimerkiksi ennen vaaleja järjestettyihin paneeleihin voisi kutsua ehdokkaita vain tietyistä puolueista tai Vapaa Ajattelija voisi haastatella tietoisesti nimenomaan yhden puolueen kannattajia.

Itse en ole tällaista huomannut. Todistuksen taakka on sillä, joka väittää näin tapahtuvan.

Eri asia on, että toiset puolueet ovat isoja ja toiset pieniä. Vapaa Ajattelijan juttusarjassa esitellään demarit ja Kokoomus, mutta kommunistit ja liberaalit eivät saa omia artikkeleitaan. Tämä ei ole kannanotto politiikkaan vaan keskittymistä merkittävämpiin toimijoihin. SDP on aika paljon isompi kuin SKP.

Jäsenten puoluekannoista

Jehovan todistajat eivät äänestä lainkaan ja Ortodoksinen kirkko ei salli papeilleen asettumista ehdolle vaaleissa. Meillä tällaisia rajoituksia ei ole. Päinvastoin, kehotamme aktiiviseen toimintaan ja jokaista edistämään tavoitteitamme omassa puolueessaan.

Tämä kirjoitus sai alkunsa Facebook-ketjusta jossa eräs henkilö kysyi puoluekantoja. Tulosten perusteella löytyi joteensakin koko puoluekartta: Keskustaa ja Kokoomusta, Vasemmistoliittoa ja Vihreitä, RKP:n ja SDP:n äänestäjiä ja Perussuomalaisten kannattajia. Mukana oli myös pienpuolueita, SKP ja Liberaalipuolue ja ainakin myös Piraatit ja Avoin puolue mainittiin.

Ketjun aloittaja poisti koko keskustelun ja julisti vapaa-ajattelijoiden olevan vasemmistolaisia. Mielipide oli siis selvillä jo ennen kyselyä, ja kun todellisuus ei sopinutkaan omaan mielikuvaan, piti todellisuus piilottaa.

Tulisiko tehdä kysely ja selvittää, mitkä ovat yleisimmät puoluekannat? Ei. Sillä nimittäin ei ole merkitystä. Sillä on, että liitto järjestönä ei ota kantaa oman toimialansa ulkopuolelle.

Pidän hyvin todennäköisenä, että maanpuolustusjärjestöissä on yliedustus kokoomuslaisilla. Ja entä sitten? Vaikka laulattaa kivääriä reserviläisten ampumaradalla, se ei veroprogressiota loivenna. Sama pätee moniin järjestöihin: Vihreitä lienee paljon Vegaaniliitossa ja Vihreät kannattaa isompaa pakolaiskiintiötä — mutta vaikka miten kehotat syömään lihan sijaan tofua, se ei vaikuta maahanmuuttopolitiikkaan.

Olisi tosin mielenkiintoista nähdä järjestö, jonka jäsenistö pidettäisiin tasaisena puolueiden suhteen… ”Kiitos hakemuksestanne, mutta valitettavasti se on hylätty. Taustaselvityksen mukaan kannatatte Vasemmistoliittoa, ja sen osalta kiintiö on täynnä. Olette heti tervetullut jäseneksemme, jos vaihdatte RKP:n tai Sinisten tukijaksi. Vaihtoehtoisesti voitte odottaa että joku vasemmistoa äänestävä jäsenemme kuolee.”

”Miksi ette ota kantaa myös…”

Yleisimmin siis törmään tällaisiin väitteisiin sitoutumisesta. Niillä yritetään sanoa ettei pidä liittyä vapaa-ajattelijoihin ellei samalla kannata jotain muita aatteita.

Tavallaan päinvastainen on syytös siitä, että vapaa-ajattelijat eivät lainkaan edistä jotain hyvää asiaa. Tällaiset syytökset Vapaa-ajattelijain liittoa kohtaan ovat yhtä järjettömiä kuin syyttää Kuurojen liittoa siitä, ettei se ota kantaa sokeiden puolesta.

Totta on tietysti että liittomme esimerkiksi ei ole luonnonsuojelujärjestö eikä ole koskaan vaatinut lisää pyörätuoliramppeja. Tämä ei tietenkään tarkoita, että liiton jäseniä ei toimisi monien asioiden parissa, joko yksityishenkilönä tai jossain toisessa järjestössä.

Post-ateismi — portti spiritismiin?

Raimo Rintamäki
Raimo Rintamäki
26.2.2021
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kyllä oikean ateistin näkökulmasta näyttää epäilyttävältä, kun syvästi uskonnollinen filosofi Timo Tapio Puolimatka kehuu blogissaan (KSML 25.5.2020) estoitta kaimansa post-ateistifilosofi Timo Airaksisen Jäähyväiset uskonnolle: Henkisyyden puolustus -kirjaa. Liitin tästä lyhyen mielipide kommentin jo Spiritismi eli henkioppi -blogini loppuun. Esa Ylikoski kommentoi Discordissa sitä näin: ”Tuossa on höpsösti jätetty perustelematta väite, että Timo Airaksisen kirja jättäisi oven leveästi auki ”sielunvaellukselle”. Eilen (25.2) kävimme kirjasta kiinnostavan keskustelun myös turkulaisten järjestämässä zoom-lukupiirissä. Yritän nyt perustella näkemystäni vähän tarkemmin.

Airaksinen perustelee post-ateismiaan itse sillä, että kun käsite Jumala on niin epäselvä, ettei Jumalan kieltämistä voi määritellä, on myös mahdotonta sanoa olevansa ateisti. No hyvä on, mutta miksei termi agnostikko kelpaa, mitä post-ateismi oikeastaan tarkoittaa, ketkä mahdollisesti ovat käyttäneet termiä aiemmin ja mistä maallikko voisi lukea asiasta vähän enemmän?

Puolimatka tarttuu blogissaan Airaksisen kirjassaan esittämään ajatukseen, että mielikuvitus voi ylittää ajallisen rajan. Se täyttää tuonpuoleisen tyhjiön (s. 34-35). ”Lupaa avata ovet toiseuteen, tämän maailman toiselle puolelle, sinne missä kaikki kysytyt ja kysymättömät kysymykset saavat vastauksen ja ongelmat ovat ratkenneet. Ainoa mikä jää puuttumaan on todentaminen.” (64) 

 

Ajan rajallisuuden harha

Harhateille mielikuvitus vietellään siten, että ”ajallisen rajan ylitys” samaistetaan tontin rajan ylityksen kaltaiseksi tilassa tapahtuvaksi siirtymäksi. Maailma on kuitenkin olemassa vain tässä ja nyt. Mennyttä ei enää ole, ei ole vielä myöskään tulevaisuutta, on vain nyt. Elossa olevan ihmisen kokeman mielikuvien virran eli mielen tuottaa hänen aivoissaan käynnissä olevat dynaamiset neuraaliset prosessit. Aivokuolemassa nämä prosessit pysähtyvät, mielen olemassaolo päättyy ja ruumiin redusoituminen materiaaliseen kiertokulkuun alkaa.

Näin Airaksinen ei kuitenkaan mieltä (sielua) kuvaa vaan määrittelee sen hämärästi henkisyytenä, jonkinlaisena olemassaolon salaisuuden äärelle pysähtyneen mystikon asenteena: ”Mielikuvitus hahmottaa tuonpuoleisen, kun taas mystikko myöntää, ettei tiedä siitä mitään, ei yhtään mitään.”(38) Airaksinen ei sano uskovansa Jumalaan, mutta jättää avoimeksi onko ihmisellä henkimaailmaan kuuluva sielu vai materiaaliseen todellisuuteen kuuluva mieli. Siis onko ihmisellä mieli vai sielu? Kirja antaa vahvaan vaikutelman, että Airaksisen mystisessä humanismissa on joku tuonpuoleinen sielujen parkkipaikka, josta ei tiedetä mitään. Tämänpuoleisuuteen hän taas liittää sinänsä hienot humaanit arvot kuten suvaitsevuus, moninaisuuden ihmettely ja aitouden etsintä.

 

Raivaa tilaa henkimaailman selityksille

Airaksinen eroaa Richard Dawkinsin ja muiden uusateistien pyrkimyksestä  korvata henkimaailman selitykset naturalismilla. Hänen post-ateismi päinvastoin raivaa lisää tilaa henkimaailman selityksille. Sen varjolla, että hän kokee uskonnolliset opit ja toimitukset outoina ilmiöinä, hän jättää kantansa niihin avoimeksi, mutta myöntää kuitenkin tuntevansa tiettyä viehätystä niihin, koska ne tekevät mahdolliseksi kokea ”outoa toiseuden läsnäoloa” tavalla joka ”liikuttaa esteettisesti kauniina, ylevänä ja arvokkaana” (161).

Esittämäni kritiikin vastapainoksi on todettava, ettei kirja huono ollut. Airaksiselle myönnettiin siitä Vapaa-ajattelijoiden Väinö Voipio -palkinto ja Eero Suorsan kirja-arvostelu Vapaa-ajattelijat lehdessä (27.3.2020) otsikolla ”Maanläheisesti uskonnottomuudesta ja henkisyydestä” avaa kirjaan myös muita näkökulmia. 

Puolustan kuitenkin edellä esittämääni. Kirja voidaan lukea kovin monella tavalla. Sen esittämä post-ateismi on uskontojen tavoin samaan aikaan tragediaa, komediaa ja draamaa. Jos nyt ei ihan Jumalaan uskota, niin ”höpsismille”, spiritismille ja sielunvaellukselle jätetään veräjä kovin leveästi raolleen.

Avainsanat

Spiritismi eli henkioppi

Raimo Rintamäki
Raimo Rintamäki
18.2.2021
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Allan Kardecin (1804-1869) luoma spiritismi eli henkioppi perustuu hänen eri puolilla maailmaa ”hengille” esittämiin tuhansiin kysymyksiin ja niihin muka saamiinsa vastauksiin. Tästä Kardec keitti kokoon antiikin metafysiikkaa (Sokrates ja Platon) ja kristinuskoa (Jeesuksen opit) myötäilevän opin, joka hänen seuraajien mukaan selitti Jeesuksen puheita paremmin ja selvemmin kuin kukaan koskaan.

Kardec kokosi opin viiteen kirjaan: Henkien kirja (1857), Meedioiden kirja (1861),  Evankeliumi spiritismin mukaan (1864), Taivas ja helvetti (1865) sekä Genesis, Ihmeet ja opetukset (1868). Jo kirjojen nimet viestivät humpuukista. Niillä kuitenkin on ollut merkittäviä vaikutuksia monissa uskonnollisissa (esimerkiksi lestadiolaisissa) ja spirituaalisissa piireissä. Spiritismiin ja henkioppiin uskovat sanovat saavansa niistä selkeitä vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin (omat vastaukseni on sulkeissa):

  • Mistä tulemme? (Olemme evoluution luomia materiaalista olioita ja mieli on materian prosessi.)
  • Mihin me menemme? (Mielen olemassaolo päättyy aivokuolemaan ja ruumis redusoituu materian kiertokulkuun.)
  • Miksi meillä on elämässämme niin paljon vaikeuksia? (Usko luomakunnan herruus -lupaukseen ja näkymättömään käteen asettaa luonnon ja ihmisen vastakkain.)
  • Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? (Mielen olemassaolo päättyy ja ruumis lahoaa.)
  • Onko ihmisellä kuolematon sielu eli henki? (Ei ole.)
  • Miten voimme olla yhteydessä henkiin? (Olemattomiin ei voi olla yhteydessä.)
  • Vaikuttavatko henget meihin jollakin tavalla? (Olematon ei vaikuta mitenkään olevaan.)
  • Miten voimme varmistaa onnellisen tulevaisuuden? (Luopumalla luomakunnan herruus -ajatuksesta ja pyrkimällä kestävään symbioosiin luonnon kanssa.)

Tästä Kardecin huuhaasta sikiää myös nykyinen taloudellisiin motiiveihin perustuva ihmisten hyväksikäytön järjestelmä ja sitä palvelevat rokotusten vastustajien, vaihtoehtolääkitsijöiden, henkiparantajien ja muiden puoskarien ammattikunnat. Puoskarilaki on yhä säästämättä, koska vastustajana on isot taloudelliset intressit.

Henkioppi itsessäänkin on laaja kansainvälinen business, tätä maailmankuvaa vahvistavaa kirjallisuutta levitetään ja luetaan lähetysseurojen tavoin toimivissa kansainvälisesti verkostoituneissa yhdistyksissä. Materiaalia myyntiin tuotetaan sotkemalla tiede ja uskonto.

Jälkimaterialistisen tieteen julistuskirja (Manifesto for a Post-Materialist Science) propagoi pseudotiedettä. Se julistaa materiasta erillisen henkimaailman olevan olemassa yrittäen siten hämärtää luonnontieteellisen materialismin perustaa, jonka mukaan materia (aine & energia) ja sen prosessit on ainoa olemassa oleva todellisuus. Monimutkaiset asiat voidaan redusoida kokonaisuuden osiksi ja sen rakenteen mahdollistamiksi osien vuorovaikutusten prosesseiksi.

Spiritisteja kiehtoo myös idän ateistiset uskonnot, jotka kieltävät vain Jumalan, mutta uskovat sielunvaellukseen. Niistä kehitetty mindfulness on tuottoisaa liiketoimintaa. Samaan markkinarakoon solahtaa myös filosofi Timo Airaksisen kirja ”Jäähyväiset uskonnolle — Henkisyyden puolustus”. Se jättää oven liian leveästi avoimeksi ”höpsismille” ja sielunvaellukselle. Toisenlaisiakin tulkintoja toki on. Kirjasta keskustellaan 25.2 Turun vapaa-ajattelijoiden järjestämässä zoom-lukupiirissä. Tervetuloa depatoimaan!

Avainsanat

ET:n kehittämisellä ja avaamisella eteenpäin

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
27.1.2021
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Uskonnottomille elämänkatsomustiedolla (ET) on erittäin tärkeä merkitys uskonnon ja katsomuksen vapauden kannalta – sekä periaatteessa että käytännössä. Elämänkatsomustietoa on ansiokkaasti kehitetty innovatiiviseksi tieto- ja taitoaineeksi, jossa elämän ilmiöitä, eettisiä ja filosofisia kysymyksiä tarkastellaan avoimesti ja annetaan oppilaiden ja opiskelijoiden rakentaa omaa elämän- ja maailmankatsomustaan.

Oppiainehan saatiin aikaan vuonna 1985 Vapaa-ajattelijain YK:n ihmisoikeuskomitealle aiemmin tekemän kantelun jälkeen. Kantelu koski uskontojen historian ja siveysopin uskontopainotteisuutta, jota ihmisoikeuskomitea siis moitti. ET:n korvaaminen jollain uskontopainotteisella pakollisella katsomusaineella johtaisi todennäköisesti valitus- ja kantelutulvaan. Tarvitaan ET:n vahvistamista eikä heikentämistä. Elämänkatsomustiedon likvidointipyrkimykset herättävät huolta.

Huoli liittyy myös eräissä kunnissa tai kouluissa toteutettuun uskonnon ja ET-opetuksen osittaiseen yhdistämiseen. Useiden kanteluiden kautta on tullut esiin, että ET:n sisällöt on syrjäytetty olennaisin osin; joku 9/10 uskontoa ja 1/10 ET:tä ei käy. Erityisen härski yhteisopetuksen toteutus tuli kantelun kautta ilmi Kauhajoella. Valitettavasti AVI ei ole lähettänyt päätöstään tiedoksi ns. Etelä-Pohjanmaan mallin muihin kuntiin. ET:n opetussuunnitelman tulee toteutua.

Uskonnottomien keskuudessa nähdään vakavana ongelmana, että opetussuunnitelman valtakunnallisissa perusteissa säädetty ”uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus” ei toteudu, vaan kollektiivisia uskonnonharjoitustilaisuuksia liitetään koulupäivään. Uskonnollista tai uskonnotonta katsomusta koskeva arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojakaan toteudu, vaan perheitä pakotetaan paljastamaan katsomuksensa, kun heidän pitää valita, osallistuuko heidän lapsensa koulupäivään liitettyyn uskonnonharjoitustilisuuteen vai ei.

Uskonnottomille elämänkatsomustiedolla on näissä olosuhteissa erittäin tärkeä merkitys, mutta valitettavasti oppiaine on paikoin vajaakäytössä. Pienissä kunnissa ja pienillä kouluilla ei välttämättä ole ET:n opetusryhmää. Sitä vuosittain toistelemalla tammikuussa, kun koulutulokaita ilmoitetaan, ja saatu monet huoltajat vastentahtoisesti valitsemaan katsomusaineeksi uskonnon. Liian harvoin positiivisia erityistoimia suunnataan opetusryhmien perustamiseksi ilmoittamalla parin ylemmän luokan oppilaiden huoltajille ET-opetusryhmän syntymisen mahdollisuudesta.

Jos ET-opetusta ei ole tarjolla, ET-opetukseen oikeutettua oppilasta ei ole pakko laittaa uskonnonopetukseen. Katsomusaineesta voi vaan olla pois, jolloin oppilaalla on muuta ohjattua toimintaan. ET-toiveesta kiinni pitäminen voi aikaansaada ryhmän syntymisen.

Myös uusien ET-ryhmien uusien opettajien perehtymiseen tarvitaan täydennyskoulutusta. Työn aloittamista auttaisi myös uusien ET:n oppikirjojen hankkiminen koululle, edes kiertoon. Opetusta voi silti hoitaa monella tavalla.

Vajaakäytöstä huolimatta on hyvä korostaa, että ET ei ole mikään marginaalinen oppiaine. Ei numeroina eikä ihmisoikeusnäkökulmasta. Toiseksi suurimman katsomusaineen noin 10 prosentin ”markkinaosuus” on samaa luokkaa kuin Keskustan tai Vihreiden gallup-kannatus koko väestöstä eli ”nukkuvien puolue” samoin kuin nukkuvat oppilaat mukaan laskien.

ET:n oppilasmäärä on kasvussa, sillä pikkulasten kastaminen kirkon jäsenyyteen on nyt huomattavasti pienempää kuin kirkon jäsenosuus yläkouluikäisten keskuudessa.

Uskonnottomien näkökulmasta on erittäin OK, että elämänkatsomustieto avataan kaikkien valittavissa olevaksi katsomusaineeksi. Nykytilanne on epäsymmetrinen ja epäreilu, se rikkoo yhdenvertaisuutta ja on lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen. (Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018.)
Onneksi tilanne voidaan korjata pienellä sanamuutoksella peruskoulu- ja lukiolaeissa. Muutos voidaan valmistella ja ottaa käyttöön nopeasti, sillä oppiaine- ja tuntijakoa ei tarvitse muuttaa ja tuoreita opetussuunnitelman perusteita ei tarvitse uusia ET:n avaamisen vuoksi. Oppikirjatkin käyvät.

Teettämämme, Taloustutkimuksen normaaliin tapaan toteuttaman mielipidetiedustelun mukaan 79 prosenttia suomalaisista kannattaa ET:n avaamista kaikille valittavissa olevaksi. Nuorista ja opiskelijoista kannatus on 86 ja 87 prosentin luokkaa. Lukiolakia säädettäessä 2019 mm. Kuntaliitto, Lukiolaisten liitto ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto puolsivat ET:n avaamista kaikille.

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan ev.-lut. kirkon jäsenenä on varsin paljon ei-uskonnollisia ihmisiä, jotka eivät usko kristinuskon opinkappaleita, erityisesti kouluikäisten lasten huoltajien ikäluokissa. Heidän lapsensa ovat kirkon jäseninä muista kuin katsomuksellisista syistä. Elämänkatsomustieto vastaisi monen perheen katsomuksellista tilannetta ”omaa uskontoa” paremmin.
Mutta antakaamme se perheiden päätettäväksi – ja lukiolaisille itselleen.

ET:n avaaminen ei kuitenkaan merkitsisi mitään päätepistettä uskontoja, katsomuksia sekä niiden historiaa sekä etiikkaa ja filosofiaa koskevalle keskustelulle. ET:n avaaminen voidaan toki nähdä ”ensimmäisenä askeleena” eteenpäin nykytilanteesta.

Mutta askel minne? Siihen meillä on muita näkökulmia kuin takertuminen yhteen ainoaan oppiaineeseen, joka jatkuisi ja jatkuisi kaikki 9 vuotta peruskoulussa ja päälle 3 vuotta lukiossa.
Kehittämistarpeita on syytä katsoa ikäkausittain, esimerkiksi 1-3-luokkalaisten, 4-6-luokkalaisten, 7-9- luokkalaisten sekä lukiolaisten osalta. Tässä esimerkinomaisesti keskustelussa vilahtaneita esityksiä.
– Ensimmäisinä kouluvuosina ei tarvita ns. katsomusainetta, pelkkä tapa- ja kulttuurikasvatus riittäisi.
– Lukiossa filosofia, etiikka ja kulttuurihistoria riittävät pakollisina kursseina.
– Filosofiaa voitaisiin opettaa jo peruskoulussa, etiikka mukaan lukien.
– Uskonto ja elämänkatsomustieto olisivat peruskoulussa edelleen, mutta nykyistä vähemmän. Vain hyvin rajattu osa uskonnosta/ET:stä voitaisiin opettaa opetusryhmät aina välillä yhdistäen.

ET ei voi jatkossakaan olla mikään pikakurssi, sillä oman elämän- ja maailmankatsomuksen rakentamisen on prosessi, mutta sen ei silti tarvitse koulussa kestää 9 tai 12 vuotta.

Ensimmäisenä askeleena katsomusaineiden opetuksen kehittämisessä on nyt elämänkatsomustiedon avaaminen pikaisesti kaikille valittavissa olevaksi samalla kun erityisesti pienillä paikkakunnilla kiinnitetään huomiota ET-opetukseen pääsyn toteutumiseen ja uusien opettajien täydennyskoulutukseen.

Avainsanat

Uuden ylioppilaan koulumuistoja uskonnon tuputuksesta

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
1.12.2020
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Uuden ylioppilaan koulumuistoja uskonnon tuputuksesta
– ”samojen asioiden veivaamista vuodesta toiseen”


Kirjoittaja on tämän kevään ylioppilas, joka postaili elokuussa tuntojaan 12 vuoden koulutiestä Vapaa-ajattelijain liiton facebook-ryhmässä. Alla poimintoja kahdesta kirjoituksesta. Kirjoittaja on nyt aloittanut opinnot Turun yliopistossa.


Yliopiston häämöttäessä edessä mieli on jälleen eksynyt muistelemaan menneitä kouluaikoja. Niihin noin kolmeentoista vuoteen on mahtunut sekä huippuja, että aallonpohjia, mutta luultavasti olen ymmärtänyt edes jotakin itsestäni ja tästä pallosta, jota me toistaiseksi tallaamme.

Oppiminen on ollut koko elämäni yhtenä johtotähtenä, joka on ohjannut minua elämässä eteenpäin. Arkijärjellä oppiminen henkilöityy usein kouluun, jossa tulisi tietyssä ajassa hallita asiat, joita Opetushallituksen virkailijat pitävät tärkeinä. Koulun tulisi ohjata hyvään kansalaisuuteen, kriittiseen ajatteluun ja opetuksen pitäisi olla uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Oman kokemukseni mukaan näin ei kyllä läheskään aina ole, eikä koulun henkilökunta joskus edes yritä teeskennellä puolueetonta.

Koulun ja uskonnon suhde ja kohtaaminen opintojeni aikana kattaisivat monta postausta. Erityisesti ykkös- ja kakkosluokilla tuputus oli järjestelmällistä, vaikka en sitä silloin tajunnut. Kakkosluokalla esimerkiksi mentiin juhlimaan lähiseurakunnan ”synttäreitä” vanhaan pappilaan. Siellä kierreltiin ”hiljaisuuden rasteja”, joissa ”mukavat tädit” kertoivat Jeesuksen elämästä ja sen jälkeen syötiin kakkua ja juotiin mehua. Jokaiselle jaettiin kutsu ”virallisiin syntymäpäiväjuhliin”, joilla olisi paljon mukavaa toimintaa. Joulun alla mentiin samaiseen pappilaan katsomaan samojen tätien itämaantietäjäleikkejä. Ihmettelen vain, mitä olisin voinut oppia sen sijaan, että olisin kuunnellut sitä lässyttämistä.

Lapsena sitä ei välttämättä ajatellut yhtä syvällisesti, mutta nykyään voin ihan aiheestakin kyseenalaistaa sen, miksi tunnustuksettomassa uskonnonopetuksessa olisi hyväksyttävää tankata kakkosluokkalaisten päähän rukouksia ja uskontunnustuksia kuin rippikoulussa ikään. Myös kaikki ne seurakunnan järjestämät tilaisuudet, jotka veivät aikaa muulta tiedepohjaiselta opetukselta, olivat vähintäänkin arveluttavia. Tuskin ne sivistyksen asiaa palvelivat, sillä samojen asioiden veivaaminen vuodesta toiseen ei opettanut meille mitään uutta, vaan tarkoituksena oli sitouttaa osaksi seurakunnan toimintaa.

Elämäni aikana olen joutunut monta kertaa kyseenalaistetuksi, ja koulumaailmassa suhde uskontoon tuntui korostuvan tarpeettomasti. Iltapäiväkerhossa rukoiltiin Jeesukselta siunausta ennen jokaista välipalaa ja värvättiin lapsia heiluttelemaan muovisia palmunlehviä osana adventtikulkuetta. Minäkin osallistuin niihin yhteisöllisyyden takia, ja siksi, että muita mahdollisuuksia esiintyä ei tuolloin oikein ollut. Toimin siihen aikaan kummallisesti sekä mukautuen että kapinoiden, mutta en epäröinyt kyseenalaistaa ohjaajia heidän näkemyksistään.

 

Vaikka perheeni ei ole mitenkään uskonnollinen, sain aika pienestä oman annokseni raakuudessaan käsittämättömistä Raamatusta löytyvistä tarinoista lähinnä koulussa ja partiossa. Minulle jäi traumat useiksi vuosiksi, mutta tuskin kukaan otti niitä todesta. Pikemminkin niitä vain vahvistettiin.

 

Uskonnottomalla on edelleenkin vaikeaa monessa koulussa henkilökunnan ollessa intomielistä vakaumuksensa julistamisen suhteen. Rehtorit tekevät yhteistyötä seurakuntien kanssa ja tilannetta on vaikea muuttaa luutuneiden asenteiden takia. Joulu- ja kevätkirkot, hartaudet ja muut seurakunnan järjestämät aktiviteetit ovat arkipäivää useassa paikassa, vaikka näin ei varsinkaan uusien linjausten mukaan tulisi olla. Lapsia ja nuoria ei pitäisi jakaa epäreilusti ryhmiin huoltajiensa vakaumuksen takia.

Minulle tilanne oli vielä niin nurinkurinen, että vanhempieni vakaumus tuskin oli sama kuin seurakunnan, mutta silti minut oli koulun toimesta pakotettu niihin tilaisuuksiin.

 

Yleisesti mielipiteenvapaus on minulle asia, joka pitäisi suoda kaikille. Ketään ei saisi pakottaa kirkkoon vastoin tahtoaan eikä oppitunnin tulisi toimia opettajan mahdollisuutena levittää uskoaan, vaikka suhtautuisi siihen kuinka hartaasti. Koulupolkuni peruskoulussa, mutta myös lukiossa, on kenties tehnyt minut valveutuneeksi omista arvoistani ja päämääristäni, mutta oppilaiden vakaumuksenvapautta ei saa loukata vanhojen perinteiden ja henkilökohtaisten suhteiden tähden. Kuinkakohan kauan koulut eriarvoistavat järjestämällä erottavia uskonnollisia tilaisuuksia, joiden tarkoitus ei ole edistää yleisiä oppimistavoitteita?

 

Mun mielestä kirkon valta Suomessa on suhteettoman suuri, kun otetaan huomioon väestön aito uskonnollisuuden taso. Jotenkin olen tuntenut itseni monesti ulkopuoliseksi ajatusteni kanssa. Sekulaarikehityksestä huolimatta tuntuu siltä, että nuoria ei kiinnosta aktiivisesti ajaa vakaumuksenvapautta. Ei uskota, mutta mennään silti rippikouluun, koska niin on tapana ja sen käymisestä saa rahaa.

 

Moni kirkonmies tai -nainen tuntuu kuitenkin ajattelevan rippikoulun käyneiden määrän indikoivan todellista vakaumusta. Minut konfirmoinut pappi oli niin liikuttunut, että kyyneleet valui poskilla ”nuorten ottaessa paikkansa seurakunnan yhteydestä”. Nyt rohkeutta ja itsetuntemusta on kertynyt niin paljon, että en enää menisi rippikouluun vain, koska muutkin käy sen.

 

Kaiken kaikkiaan sekulaari Suomi on tavoite, jonka vuoksi olisin valmis antamaan paljon. Työtä se vaatii, mutta epäreilujen ja pölyttyneiden valtarakenteiden kaatoon kannattaa nähdä vaivaa. Haluaisin, että kukaan ei joutuisi häpeämään uskonnottomuutensa tähden, ja että uskonnot eivät enää pääsisi murtamaan ja tuhoamaan mielenterveyttä kuten monella on käynyt. Olen ylpeästi vapari, vaikka tulen varmasti kohtaamaan nimittelyjä uskontoallergiasta ja saatanallisuudesta. Oikeastaan minun on jo monta kertaa sanottu olevan matkalla helvettiin netin hihhulilaumojen toimesta. 

Olen iloinen, että on olemassa ihmisiä, joiden kanssa voin työskennellä sekulaarin kehityksen puolesta. Toivoisin, että useampi liittyisi mukaan, jotta todellinen mielipiteenvapaus toteutuisi.

Siiri Saarinen
fil.yo, Turku

Kirjoitus on julkaistu lehdessä Uskomaton vapaa ajattelija 3/2020.

Hautauskappelit halutaan myös ei-kirkollisiin hautauksiin

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
26.8.2020
Kirjoittajan kaikki artikkelit


75 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kirkon hautausmaiden kappeleita tulisi voida käyttää myös ei-kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin. 18 prosenttia katsoo, että niitä tulee käyttää vain kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin. 7 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Taloustutkimuksen haastatteli Vapaa-ajattelijain liiton toimeksiannosta
1003 henkilöä 10.-18.8.2020. Virhemarginaali on noin 3 prosenttia suuntaansa.
  
Kysymyksen taustalla on kaksijakoinen tilanne seurakuntien hautausmailla. Eräiden hautausmaiden (esim. Helsinki, Vantaa, Hyvinkää, Tampere) kappeleita voi käyttää ei-kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin, mutta toisilla hautausmailla (esim. Espoo, Kerava, Lahti, Pori, Jyväskylä ym.) kappeleita ei myönnetä muihin kuin kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin. Kirkko on jakautunut tässä asiassa, ja Kirkkohallitus sekä piispainkokous ovat tukeneet ei-linjaa.

Laki ei määrää kappelin käytöstä. Kuitenkin hautaustoimilailla kirkon hautausmaat on säädetty kaikkien, myös uskonnottomien hautaamiseen, ja kirkko saa ns. yleisen hautaustoimen hoitamiseen rahoitusta valtion budjetista. Tuki on noin 20 euroa suomalaista kohti vuodessa.

Erot eri vastaajaryhmien välillä esimerkiksi sukupuolten, ikäryhmien, alueiden, ammattiryhmien, ansiotason ja koulutustaustan suhteen ovat melko pieniä, pääasiassa virhemarginaaliin sijoittuvia. Vain maanviljelijöiltä ja pienituloisimmilta tuki myös ei-kirkollisille hautauksille kappeleissa oli keskitasoa vähäisempää.

Liike Nyt, Vasemmisto, Vihreät ja SDP olivat kärjessä puolueiden kannattajien yli 80 prosentin tuessa ei-kirkollisten hautauksien sallimiselle, mutta tukea sille tuli yli 70 prosentilta myös Kokoomuksen ja Keskustan kannattajista. Vain Kristillisdemokraateilla ei-kirkolliset hautaukset salliva kanta jäi alle puoleen, 33 prosenttiin.

– Tilanne on ihmisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta ongelmallinen, syrjivä. Erityisen ikävää on, jos kappelin käyttökielto tulee uskonnottoman vainajan omaisille yllätyksenä, sanoo Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski.
– Vapaa-ajattelijain liitto esittää hautaustoimen siirtämistä kirkollisasioista Sosiaali- ja terveysministeriön alaiseksi ja hautaustoimilain yhdenvertaistamista. Lähtökohtana tulee olla vainajan omaisten ja muiden läheisten tunteiden kunnioittaminen sekä sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin edistäminen, sanoo Ylikoski.

Kysymys

Kirkon hautausmaat on säädetty kaikkien, myös uskonnottomien hautaamiseen. Kirkko saa siihen valtion rahoitusta. Eräiden hautausmaiden (esim. Helsinki, Vantaa, Tampere) kappeleita voi käyttää ei-kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin, mutta toisilla hautausmailla (esim. Espoo, Lahti, Pori ym.) kappeleita ei myönnetä ei-kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin. Laki ei määrää kappelin käytöstä.

Mitä mieltä olette kappelien käyttömahdollisuudesta?

1. Kappeleita tulisi voida käyttää myös ei-kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin
2. Kappeleita tulee käyttää vain kirkollisiin hautajaistilaisuuksiin
3 En osaa sanoa

Vast.vaih.eht. 1                       2                        3

Kaikki           75                     18                       7

Liite:
Vapaa-ajattelijain liiton lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/08/24/vapaa-ajattelijat-hautaustoimi-kirkollisasioista-sosiaali-ja-terveystoimeen/

Avainsanat

Saadaanko ET vihdoin kaikille valittavaksi?

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
20.12.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Elämänkatsomustiedon (ET) avaamista kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi aineeksi aletaan selvittää Opetusministeriössä. Tiedon kertoi syyskuussa opetusministeri Li Andersson asian noustua esiin kolmasluokkalaisen Lennin, 9 v, kysyttyä Helsingin Sanomissa, miksi kirkkoon kuuluvat eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Andersson sanoi kannattavansa ET:n avaamista. ET:n avaaminen ei ole kuitenkaan hallitusohjelmassa.

Lenni piti monen muun tapaan nykytilannetta epäreiluna. Myös Vapaa-ajattelijain liitto on pitkään esittänyt ja edistänyt ET:n avaamista kaikille peruskoulussa ja lukiossa. 

Asia oli vahvasti esillä vuonna 2018 lukiolakia valmisteltaessa ja säädettäessä. Monissa lausunnoissa esitettiin avaamista. Kesäkuussa 2018 Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Sosialidemokraattien eduskuntaryhmät sekä kaksi Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedusajaa äänestivät lukiolain käsittelyssä ET:n avaamiseen tähtäävän ponnen puolesta. Eduskunnan keskustelussa itse asia sai tukea myös Kokoomuksen sivistysvaliokuntaryhmän vetäjältä Sari Multalalta, joka ei kuitenkaan äänestänyt asian puolesta.

Lehtijutussa Opetushallituksen edustaja kertoi Lennille asiasta päätetyn 20 vuotta sitten ja silloin myös uskonnottomien järjestöjen esittäneen ET:n rajaamista vain uskontokuntiin kuulumattomille. Kuitenkin Vapaa-ajattelijain liitto päätyi jo vuonna 2010 Suomen Humanistiliiton rinnalle kannattamaan ja esittämään ET:n avaamista kaikille valittavaksi peruskoulussa ja lukiossa. Samalla huomautamme, että avaamisen ei tietenkään pidä johtaa ET:n luonteen ja sisällön muuttamiseen. Olisihan uskonnonopetus edelleen vaihtoehtona.

ET voisi oppiaineena vastata monen kirkkoon kuuluvan lapsen ja nuoren sekä heidän perheidensä katsomuksellista identiteettiä. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyssä 2019 rippikoululaisista vain 35 prosenttia vastasi uskovansa Jumalaan ja 32 prosenttia uskoi Jeesuksen nousseen kuolleista. Nuorisobarometrin mukaan 57 prosenttia pitää itseään ei-uskonnollisena ja 22 prosenttia uskonnollisena.

Nopea erillisratkaisu

Elämänkatsomustieto voidaan avata kaikille valittavissa olevaksi nopealla erillisratkaisulla. Muutos on lakiteknisesti helppo. Uudistus ei vaadi oppiaine- ja tuntijaon, opetussuunnitelmien perusteiden eikä oppikirjojen muuttamista. Se voidaan ottaa käyttöön heti. 

Uskonnon ja ET:n ryhmien oppilasmäärät saattaisivat hieman tasoittua. Muutamia uusia opetusryhmiä saattaisi syntyisi niihin kouluihin, joissa ET-opetusta ei ole ollut. ET-oppilaiden määrä on kuitenkin muutenkin kasvussa, kun vauvakasteiden osuus on viime vuosina ollut selvässä laskussa.

ET:n nopeaa avaamista ei pidä jarruttaa asettamalla se vastakkain muiden, pidempää keskustelua ja valmistelua vaativien katsomusopetusta koskevien ideoiden kanssa. Nykyinen peruskoulun oppiaine- ja tuntijako sekä uudet opetussuunnitelmat ja oppikirjat on juuri otettu käytäntöön. Lukiossa uusi ops on tarkoitus ottaa käyttöön vasta vuonna 2021. Näin ollen on selvää, että oppiaineita ja tuntijakoa ei voida muuttaa nopealla aikataululla. Ei myöskään juuri tehtyjä opetussuunnitelmia. Opettajat ja oppilaitokset eivät kannata muutoksia liian tiheään tahtiin.

ET:n avaaminen nyt kiireellisellä erillisuudistuksella ei estä katsomusopetuksen edelleen kehittämistä koskevan keskustelun jatkumista. Siksi esimerkiksi ns. yhteistä katsomusainetta ajaneiden ei ole järkevää mitenkään vastustaa ET:n avamista. Nyt on kyse valinnan vapaudesta ja yhdenvertaisuudesta sekä lapsen oikeuksista (joka koskee myös lukiolaisia). 

Pidemmän tähtäimen keskusteluissa voi nykytilalle nousta muitakin vaihtoehtoja kuin yksi yhteinen 12-vuotinen katsomusaine, 1-9 lk ja lukio. Keskustelussa voisi tarkastella erikseen eri ikäkausia, esimerkiksi 1-3 lk, 4-6 lk, 7-9 lk ja tietenkin lukiolaisia. Esimerkiksi filosofiaa ja etiikkaa voisi opettaa jo peruskoulussa. Alaluokilla ei tarvitse opettaa mitään ”katsomusainetta”, eikä lukiossa. Peruskoulun ylemmille luokille voi pohtia myös hybridimalleja, jossa osa katsomusopetuksesta on eriytettyä ja osa yhteistä.

Laaja kannatus ET:n avaamiselle

Pari vuotta sitten tehdyn kyselytutkimuksessa ET:n avaamista kannatti yli 75 prosenttia suomalaisista. Kannattajia oli enemmistö kaikkien muiden puolueiden paitsi KD:n kannattajista.

Nykytilan ongelmallisuuteen ovat kiinnittäneet huomiota lapsiasiavaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu. Järjestöistä ET:n avaamista lukiolain valmistelun yhteydessä esittivät Vapaa-ajattelijain lisäksi ainakin Kuntaliitto, Lukiolaisten liitto ja Humanistiliitto.

Lapsiasiavaltuutettu sanoi kertomuksessaan eduskunnalle (helmikuussa 2018, sivu 154) nykytilanteesta: ”… Oppilaiden enemmistön mukaiseen uskontokuntaan kuuluvalla lapsella ei ole oikeutta opiskella elämänkatsomustietoa. Sääntely on siten yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklan vastainen.” (Lihavointi lausunnon antajan.)

Lapsiasiavaltuutettu esitti että ”uskonnonopetusta koskevaa lainsäädäntöä tulisi tarkentaa, jotta se takaisi kaikille lapsille yhdenvertaisen oikeuden osallistua tai olla osallistumatta uskonnonopetukseen tai vaihtoehtoisesti elämänkatsomustiedon opetukseen.”

Lukiossa ET-kielto on hyvin epälooginen, sillä lukiolainen voi itse valita muut ainevalinnat ja sen, hakeeko lukioon lainkaan. Katsomusaineiden avaaminen symmetrisesti lisäisi nuoren valinnanvapautta sekä vähentäisi turhaa sääntelyä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto esitti lausunnossaan opetus- ja kulttuuriministeriölle: ”Lukiolaisen tulisi iästään riippumatta voida aina valita, osallistuuko hän uskonnon vai elämänkatsomustiedon opetukseen.” Kuntaliitto totesi, että ministeriön säännösluonnos ”jättää edelleen eri uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat tai kuulumattomat eriarvoiseen asemaan uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen osallistumisen osalta”. Suurin osa lukioista on kuntien ylläpitämiä. 

Opiskelijoita edustava Lukiolaisten liitto katsoi, että nyt ”vähintään lakia tulisi muuttaa siten, että myös opiskelijoiden enemmistön mukaiseen uskontokuntaan kuuluvalla opiskelijalla olisi halutessaan mahdollisuus osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen oman uskonnon opetuksen sijaan”.

ET:n avaamista pitävät hyväksyttävänä myös uskontokuntiin kuulumattomien edustajat, mikä ilmenee Suomen Humanistiliiton ja Vapaa-ajattelijain liiton lausunnoista. Uskonnottomien tilanteen arvioidaan parantuvan, kun ET-opetuksen tarjonta ja opetusjärjestelyt todennäköisesti vahvistuisivat nykytilasta. Edellytyksenä tälle luonnollisesti on, että ET:n opetussuunnitelmaa ei aleta kirkollistaa. Nykyinen oppiaine- ja tuntijako sekä opetussuunnitelmien perusteet kuitenkin säilyvät ennallaan, kun elämänkatsomustieto avataan nopeana erillisratkaisuna.

Oppikirjatilanne parantunut

Alakouluun uuden ET-oppimateriaalin 3-6 luokille julkaisija on Opetushallitus:

Hyvän elämän peili kattaa opetussuunnitelman alueet 1 (kasvaminen hyvään elämään) ja 2 (erilaisia elämäntapoja) ja Maailman peili alueet 3 (yhteiselämän perusteita) ja 4 (luonto ja kestävä tulevaisuus). Tekijöinä Lauri Colonius, Emilia Lehtien, Jaakko Lindfors ja Ritva Tuominen.

Yläkouluun uusi ET-oppikirja on KOMPASSI. 7-9 yläkoulun elämänkatsomustieto. Kirjoittajat Lauri Calonius, Olli Hakala, Ilmari Hirvonen, Eino Huotari, Matti Mäki- kangas ja Feto ry 2018. Kustannusyhtiö Otava. 

Suosittelemme varsinkin yläkoulun kirjaan tutustumista aikuisille riippumatta siitä, onko omia lapsia koulussa.

Kirjoitus on julkaistu Uskomaton Vapaa Ajattelija -lehdessä 3/2019.

Avainsanat

Huttusen höttöset

Kari Hännikäinen
Kari Hännikäinen
22.9.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Yleensä olen kuunnellut Ylen Horisontti-ohjelmaa mielenkiinnolla. Viime aikoina sen tyyli on kuitenkin muuttunut. Varsinkin minua on alkanut nyppimään ohjelmassa lisääntynyt tapa keskustella uskonnottomista, vapaa-ajattelijoista ja sekulaareista lähinnä luterilaisten pappien suulla. Ilman, että yhtään vaparia, uskonnotonta tai sekulaaria on mailla halmeilla. 

***

Niinkuin nyt taannoisessa jaksossakin, missä Helsingin yliopiston dosentti, teologian tohtori Niko Huttunen pääsi päästelemään ilmoille pehmoisia ajatuksiaan sekularismista. 

***

Hieman pohjatietoa. Sekulaari valtio on uskontoihin nähden puolueeton ja siinä valtiolliset käytänteet ja instituutiot toimivat irrallaan kaikista uskonnoista ja uskonnollisista näkemyksistä. Vain sekulaarissa valtiossa erilaiset uskonnot ja katsomukset voivat aidosti olla yhdenvertaisessa asemassa. 

***

Huttusen mukaan sekularismi on kuitenkin meillä johtanut juristien tekemään valtiolliseen teologiaan siitä, mitä uskonto on ja missä se voi tulla esiin, vastaamatta minkään tunnustuskunnan käsitystä. Hänen mukaansa graavein tilanne on turvapaikanhakijoiden vakaumusten tutkinta, jossa Huttusen mukaan pyritään löytämään juristiteologian uskonnon määritelmä eikä hakijan omaa uskontoa. Tämä kehitys on Huttusen mukaan uskonnonvapausongelma. 

***

Niko Huttusta voisi sivistää siitä, että demokraattisessa erilaisten yksilöiden ja katsomusten yhteiskunnassa asioita joudutaan määrittelemään, niistä joudutaan neuvottelemaan ja tekemään sopimuksia. Uskonto ei ole tästä mikään irrallinen ilmiö. Mikäli näin ei olisi, me eläisimme diktatuurissa. Ehkä Huttunen ikävöi tämän hallntotavan uskonnollista versiota eli teokratiaa. 

***

Olen Huttusen kanssa samaa mieltä siitä, että kun valtio alkaa puuttua uskonnon sisältöön, se on ongelma. Mutta tämä tarve ei ole lähtöisin sekularismista. Meillä julkinen valta määrittelee uskontojen sisältöjä oman uskonnon opetuksessa. Kirkko on vahvasti ollut sitä mieltä, että oman uskonnon opetus on turvattava. Käytännössä tämä tarkoittaa tällä väestöpohjalla ja systeemillä sitä, että ainoastaan evankelis-luterilaisen uskonnon opetus on turvattu. Oman uskonnon opetus ei VARMASTI vastaa sekulaaria ajatusta ja minä näen sen opetuksen nykymallin mm. uskonnonvapausongelmana. Jos Huttunen on kirkon kanssa samoilla linjoilla, niin tätä ”valtioteologiaa” Huttunen ei vastustane. 

***

Meillä myös määritetään ehdot uskontokunnan rekisteriöintiä varten. Uskonnonvapauslain 2. luvussa uskonnolta edellytetään uskontunnustusta, pyhinä pidettyjä kirjoituksia tai muita pyhiä toimintoja. Lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä mutta lain pääsisältö kuitenkin näyttää olevan tuon uskonnon määrittelemisessä. Tämäkään tarve ei ole lähtöisin sekularismista. Itseasiassa kun VA-liiton entinen puheenjohtaja Petri Karisma totesi, että kyseinen laki on tarpeeton ja se voitaisiin lakkauttaa, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen tulkitsi asian niin, että Karisma haluaa lakkauttaa uskonnonvapauden. 

***

Huttusen mukaan ajatus julkisen vallan uskontoneutraalisesta luonteesta on epärealistinen. Hänen mukaansa suomalainen kulttuuri on syväluterilaista ja uskontoneutraalius johtaa pohjoismaisen yhteiskuntaetiikan rapautumiseen. Hänen mukaansa negatiivinen uskonnonvapaus on taattava mutta kaikesta ei tarvitsisi poistaa Jumala- tai Jeesus-sanoja tai järjestää korvaavia tilaisuuksia jokaiselle. Syväluterilaisuuden tunnustamisen vuoksi näihin sanoihin voitaisiin hänen mukaansa suhtautua luontevasti. Uskonnon kohtaaminen ei hänen mielestään ole uskovaiseksi pakottamista. 

***

Huttunen myös kysyy, onko suvaitseva luterilaisuus edelleen se tie, jota myöten suomalaista yhteiskuntaa tulee kehittää. Siihen on helppo vastata: ei ole. Yhteiskunta kehittyy jäsentensä myötä. Ja jos jäsenissä on muitakin kuin yhden uskontokunnan edustajia, niin tätä yksin ei voi ottaa ohjenuoraksi.

***

Kaikki hyvä suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole peräisin evankelisluterilaisuudesta. Kuolemantuomion meiltä käytännössä poisti Venäjän tsaari Nikolai I. Kustaa III yritti aikaisemmin samaa mutta säädyt, ETUNENÄSSÄ LUTERILAISET PAPIT, vastustivat tätä. Tämä noin esimerkkinä. 

***

Mihin Huttunen vetäisi rajan tässä ”uskontojen kohtaamisessa”? Uskonnonvapaus on yksilön vapautta. Se ei ole valtion, kunnan, koulun tai minkään muun julkisen laitoksen oikeutta harjoittaa uskontoa. Päin vastoin: julkisella vallalla on velvollisuus taata vapausoikeuksien toteutuminen. Se, että julkinen valta järjestää uskonnonharjoittamista, ei ole uskonnon kohtaamista. Uskonnon kohtaamista on uskonnollisten yksilöiden kohtaaminen.  Uskonnonvapaus toteutuu, kun opettajan antaa lapsen lausua ruokorukouksen. Mutta se ei toteudu, kun opettaja pistää lapset lausumaan rukouksen. 

***

Kun päiväkoti vie lapset paikallisen seurakunnan Raamattuhuoneelle ”Godly Play” -tilaisuuteen, jossa ihminen kohtaa Jumalan ja Jumala ihmisen, niin onko tämä Huttusen mielestä vain suomalaisen yhteiskunnan syväluterilaisuuden tunnustamista? Ei mitään tekemistä ”varsinaisen” uskonnollisuuden kanssa?

***

Jos negatiivisen uskonnonvapauden toteutuminen ei edellytä Jumalan ja Jeesuksen poistamista niin ei myöskään luterilaisuuden vaikutusten tunnustaminen edellytä Jumalan ja Jeesuksen tunkemista joka väliin. 

***

Nämä kirkon huttuset ovat nyt tällä vuosituhannella heränneet huomaamaan, mistä perustuslain 11 ja 6 pykälissä on kysymys silloin, kun asia otetaan vakavasti. Että ihmisillä on ihan oikeasti vapaus valita osallistuvatko he (tottakai evlut) uskonnon harjoittamiseen vai eivät. Tästä syystä heidän uusi strategiansa onkin nimittää osaa tästä toiminnasta ”syväluterilaisuudeksi”, joka heidän mukaansa ei nyt varsinaista uskontoa olekaan, jonka he itse määrittelevät, josta ei ole oikeus kieltäytyä ja josta ei edes keskustella. Heiltä on turha odottaa kykyä tunnistaa asiaan liittyvää yksilönvapausongelmaa siinä tilanteessa, kun (evankelisluterilaisen) uskonnonharjoittamisen järjestää julkinen valta. Siis, että julkista valtaa käytetään uskonnon harjoittamiseen ja kohteena on yksilö, jolla tämä vapaus itse asiassa pitäisi oikeasti olla. Esimerkiksi koulussa tai armeijassa. 

***

Heille uskonnonvapaudessa ei ole kyse yksilön oikeudesta uskontoon vaan uskonnon oikeudesta yksilöön. Näin tehdään vapaudesta velvollisuus. 

************************

Lainauksia:

”Negatiivinen uskonnonvapaus eli oikeus kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta tulee taata, mutta se ei voi tarkoittaa Jumala- ja Jeesus-sanojen poistamista eikä korvaavien tilaisuuksien järjestämistä kaikkialle, missä J-sanoja saattaa vilahtaa. Kun kulttuurin syväluterilainen luonne tunnustetaan, näihin sanoihinkin voidaan suhtautua luontevasti ja vapaasti. Uskonnon kohtaaminen ja sen tunteminen ei ole uskovaiseksi pakottamista. ”

https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/300460/Suomi_l_pelk_uskontoa.pdf?sequence=1

” On varmaan kaks mahdollista kehistyslinjaa. Yks on tää tällanen neutraliteetti-ideologia, joka ajattelee, että sekularismi on sellanen kattokäsite, jonka alla kaikki voi niinkun turvallisesti olla. Mut siin… Tää on se ensimmäinen juttu. Sen ongelma on ehkä se, et se määrittelee, se joutuu määrittelmään, ja niinkuin meidän yhteiskunta on joutunut jo määrittelemään, mikä on se uskonto ja mikä sen paikka on. Ja meillä on kehittymässä siis erilaisten näiden päätösten perusteella tämmönen niinkun juristien tekemä valtiollinen teologia siitä, mitä uskonto on, miten se ilmenee ja missä se voi tulla esiin. Ja se ei vastaa minkään tunnustuskunnan käsitystä. Ja kaikkein graaveimmillaanhan tää näkyy siis näiden turvapaikanhakijoiden vakaumusten tutkinnoissa, joissa siis ei suinkaan käy niin, että turvapaikanhakija vastaisi oman uskontokuntansa mukaisesti niihin kysymyksiin vaan sen pitää tietää, mikä on tää juristiteologian uskonnon määritelmä. Ja sen pitäis vastata sitä. Ja meillon kähittymässä siis jännästi tän sekularisaation aikana tämmönen valtioteologia ja mun mielestä tää on uskonnonvapausongelma jos tää menee eteenpäin.”

Dosentti Niko Huttunen, Horisontissa 25.8.2019

https://areena.yle.fi/1-50201871

Avainsanat

Yhteiseen sotilasvakuutukseen tai sotilasvalaan

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
10.7.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Alokaskauden lopulla varusmiehet valitsevat ja antavat joko sotilasvalan tai sotilasvakuutuksen. Ne ovat muuten samoja, mutta sotilasvalan alussa on uskonnollisesti julistuksellinen osuus ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”. Sotilasvakuutuksen vastaava kohta kuuluu: ”kunniani ja omantuntoni kautta”.

Kun sotilasvakuutus ja sotilasvala annetaan erikseen, valintapakko jakaa joukon kahteen osaan. Arkaluontoisen ”uskonasian” valintatilanne saatetaan kokea kiusallisena yksityisyyden suojan näkökulmasta.

Vaikka toistaiseksi sotilasvala on ollut suositumpi kuin sotilasvakuutus, tilanne voi olla lähivuosina muuttumassa yhteiskunnan maallistumiskehityksen myötä. Nuorisobarometrin (2018) mukaan 57 % nuorista pitää itseään ei-uskonnollisena, vain 22 % uskonnollisena ja 21 % neutraalina.

Siirtyminen yhteiseen, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti neutraaliin juhlalliseen seremoniaan lisäisi varusmiesten ja sotilaiden yhtenäisyyttä. Kun puolustusvoimain ylipäällikkö eli tasavallan presidentti antaa virkaan astuessa juhlallisen vakuutuksen ilman uskonnollista julistusta, sellainen sopii kyllä myös kaikille varusmiehille ja sotilaille.

Koska sotilasvala-termillä on pitkä historia, kompromissina voisi olla, että sotilasvala nimenä säilytetään, mutta otetaan neutraalin sotilasvakuutuksen teksti ”kunniani ja omantuntoni kautta”. On muitakin ei-uskonnollisia valoja. Toki juhlallisella vakuutuksellakin on pitkät perinteet.

Termistä riippumatta olennaista on, että uusien sotilaiden yhtäläinen juhlallinen velvoittautuminen voi tapahtua kaikille yhteisessä seremoniassa, mikä lisäisi yhteiskunnallista koheesiota ja yhdenvertaisuutta Puolustusvoimissa.

PS.
Asia vertautuu myös ministerien virkaanastumisseremoniaan. Sitä koskevasta uudistusehdotuksesta Oikeuskanslerin lausunnossa todettiin seuraavaa: ”Perustuslaista, uskonnonvapauslaista ja tuomioistuinlaista ilmenevien periaatteiden valossa oikeudellisesti paremmin perusteltu vaihtoehto olisi kuitenkin se, että ministerin ainoa juhlallisen velvoittautumisen muoto olisi ministerin vakuutus. Tämä vaihtoehto olisi myös yhdenmukainen tasavallan presidenttiä koskevan sääntelyn kanssa: Perustuslain 56 §:n mukaan tasavallan presidentti antaa toimeensa ryhtyessään juhlallisen vakuutuksen. Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti käyttävät molemmat ylintä hallitusvaltaa, joten niitä koskevien juhlallisen velvoittautumisen muotojen olisi perusteltua olla samojen periaatteiden mukaisia.”

Avainsanat

Ministerin vakuutukseen ja virkamiesvakuutukseen

Esa Ylikoski
Esa Ylikoski
4.7.2019
Kirjoittajan kaikki artikkelit

Kun tasavallan presidentti ja eduskunnan puhemies antavat tehtävään astuessaan uskonnollisesti neutraalin juhlallisen vakuutuksen, eikö sellainen sopisi nykymaailmassa myös uusille ministereille? Nythän kaikki uudet ministerit jo antoivat katsomusneutraalin tuomarin vakuutuksen.

Tähän voidaan edetä kahta kautta. Ensinnäkin voidaan luopua uskonnollisesti julistuksellisesta virkamiesvalasta saamaan tapaan kuin on jo luovuttu tuomarin valasta ja siirtyä kaikille yhteiseen virkamiesvakuutukseen samoin kuin on tuomarin vakuutus. Kyseessä on kuitenkin tuomarien tapaan maallinen tehtävä niin virkamiehillä kuin ministereillä. Uudet ministerit antaisivat siten sekä tuomarinvakuutuksen että virkamiesvakuutuksen.

Toisaalta on mahdollista säätää uusi laki ministerin vakuutuksesta. Sipilän hallitushan valtioneuvoston kanslian valmistelemana antoi lakiesityksen ministerin valasta ja vakuutuksesta. Esitystä pidettiin laajasti epäonnistuneena, eikä sitä ehditty käsitellä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Monet oikeusoppineet pitivät lausunnoissaan parempana yhteistä ministerin vakuutusta.

Oikeuskanslerin lausunnossa todettiin seuraavaa: ”Perustuslaista, uskonnonvapauslaista ja tuomioistuinlaista ilmenevien periaatteiden valossa oikeudellisesti paremmin perusteltu vaihtoehto olisi kuitenkin se, että ministerin ainoa juhlallisen velvoittautumisen muoto olisi ministerin vakuutus. Tämä vaihtoehto olisi myös yhdenmukainen tasavallan presidenttiä koskevan sääntelyn kanssa: Perustuslain 56 §:n mukaan tasavallan presidentti antaa toimeensa ryhtyessään juhlallisen vakuutuksen. Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti käyttävät molemmat ylintä hallitusvaltaa, joten niitä koskevien juhlallisen velvoittautumisen muotojen olisi perusteltua olla samojen periaatteiden mukaisia.”

Mikäli annetaan esitys ministerin vakuutuksesta, samassa yhteydessä olisi hyvä antaa myös esitys yhteiseen virkamiesvakuutukseen siirtymisestä. Näin myös virkamiesten ja tuomarien velvoittautumisen muodot olisivat samojen periaatteiden mukaisia.

Avainsanat