Artikkeli arkistot - Sivu 5 53:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

JORI MÄNTYSALO

Ikurin turbiini eli Popedan laulaja Pate Mustajärvi kuoli tapaninpäivänä.

Julkiselta rooliltaan hän oli rokkikukon prototyyppi, mies joka keikkaili ympäri maan, nosti jalkaa isolle kaiuttimelle ja lauloi Kersantti Karoliinasta. Jotain hyvin suomalaisen prototyypiksi sopivaa oli myös hänen maailmankatsomuksensa.

Popedan lauluissa ei mennä kirkkoon virsiä veisaamaan. Toisaalta kun on vuonna 1972 Tin Lizzyn konsertissa rakastuttu, on pari vuosikymmentä myöhemmin vuorossa meidän pojan rippijuhlat. Näinhän se edelleen on: kirkossa käydään tyypillisesti nolla kertaa vuodessa, mutta rippikoulun käy edelleen viisi nuorta kuudesta.

Mustajärven käsityksiä ei tarvitse arvata. Kirkko & Kaupunki -lehden haastattelussa pari vuotta sitten hän pohti: ”Mietin, näetköhän sää Arwo [Mikkonen, kuollut 1986] tämän. Ehkä hän jossain suki tyytyväisenä viiksiään ja poltti valkoista Marlboroa. En tiedä.”

Tässä näkyy ehkä Suomen yleisin uskontunnustus. Ei ateismia, ei kristinuskoa, jotain epämääräistä puolittaista uskoa.

Toisin sanoen: Kirkko ja uskonto ovat jo hävinneet, mutta ei vielä voi sanoa ateismin voittaneen. Kirkon häviön näkee jo tuosta haastattelusta, lehteen on jouduttu kelpuuttamaan noin heikko uskonpilkahdus. Mustajärvi kertoi ymmärtävänsä elämän rajallisuuden, ja siinä olikin enin, mitä hänestä saatiin irti.

Perinteisen kristinuskon arvojen hylkäämisestä kertoo myös hänen haastattelunsa Yleisradiolle vuonna 2018: ”- – sateenkaari on suora kannanotto. Me olemme vain ihmisiä ja kaikilla on samat oikeudet olla ihmisinä täällä keskenään. Me olemme niin äijiä, että sateenkaaret, rakkaus tai ponipiirrokset eivät machoutta hetkauta – -”. Tämäkin ajattelu on jo valtavirtaa Suomessa.

Kuolinilmoituksessa oli risti, mutta ei muuta uskonnollista. Hautajaiset pidettiin tiettävästi kappelissa. Niin tulee olemaan suurella enemmistöllä vielä vuosia. Lopulta nekin jäävät vähemmistöön ja marginaaliin, ja jäljellä on enää sanoja: sadan vuoden kuluttuakin ”kuoli tapaninpäivänä” kertoo lähdön koittaneen joulukuun 26. päivä.

***

Entä mitä jää Patesta jäljelle? Se on ateistin helppo kertoa: ”Mä elän vieläkin, mun levyt vielä soi ja soi ja soi…” (”Mä elän vieläkin”, levytys 2000).

Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja

•

ESA YLIKOSKI

▪ Hietaniemen krematoriokappelin iso kappeli.

Suomen ensimmäinen tuhkaus toteutettiin 24. maaliskuuta 1926 juuri valmistuneessa maan tuolloin ainoassa krematoriossa, Helsingin Hietaniemessä.

Suomeen perustettiin jo vuonna 1889 yhdistys edistämään tuhkahautausta. Kesti 36 vuotta, kunnes tavoite toteutui kirkollisten piirien vastustuksesta huolimatta. Tarvittiin paljon aatteellista keskustelua, käytännön perusteluja sekä taloudellisten voimavarojen hankkimista. Se oli merkittävä sekulaari kulttuuriteko.

Hietaniemen krematorio on paitsi maan vanhin, edelleen myös suurin. Sitä ylläpitää alkuperäisen yhdistyksen suora jälkeläinen: Krematoriosäätiö s.r., jonka toiminta on aatteellista ja voittoa tavoittelematonta. Hietaniemen krematorion yhteydessä on hautajaistilaisuuksia varten iso kappeli, jossa on sata istumapaikkaa, ja pieni kappeli.

Tuhkahautaus on yleistynyt, ja Helsingissä tuhkahautauksen osuus on yli 80 prosenttia. Koska krematorioita ei suuressa osassa maata vielä ole, koko maan tuhkausprosentti on noin 60. Krematorioita on maassamme 23 lähinnä seurakuntien hautausmaiden yhteydessä. Tuhkaus on kaunis ja eettinen hautaustapa, joka tehdään Suomessa pieteetillä, vainajaa ja omaisia kunnioittaen. Se on halvempi kuin arkkuhautaus, ja hautausmaa-alaa tarvitaan vähän. Tuhkaus mahdollistaa tuhkan sirottelun luontoon, maa- tai vesialueille.

Tuhkahautaus Euroopassa

Euroopassa tuhkahautausta alettiin voimakkaasti edistää 1800-luvulla.

Hautausmaaolot olivat monin paikoin heikkoja, ja kun Louis Pasteur selvitti tautien tartuntamekanismin, oli se merkittävä argumentti tuhkauksen puolesta. Ensimmäinen vainajan tuhkaus varta vasten rakennetussa uunissa tapahtui Italiassa vuonna 1876. Sen jälkeen vähitellen kehitettiin tuhkausuuneja jotka täyttivät eettiset, ympäristölliset ja taloudelliset vaatimukset.

Länsi-Euroopassa tuhkaus on hyvin yleinen; vuonna 2014 vainajista tuhkattiin Ruotsissa 80 %, Tanskassa 81 %, Isossa-Britanniassa 75 %, Saksassa 55 % ja Ranskassa 35 %. Japanissa lukema on 99 %.

Ikivanha perinne

Tuhkausta on käytetty hautaustapana jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hautalöydöistä tiedetään, että vainajia polttohaudattiin Suomen alueella jo kivikaudella. Pronssikaudella tapa yleistyi laajempaan käyttöön. Pohjolassa viikingit sovelsivat tätä hautaustapaa ja Intiassa polttohautauksella on vanhat perinteet. Etruskit tuhkasivat vainajansa jo kauan ennen Rooman valtakunnan syntyä ja kätkivät luut pieniin keraamisiin talonmuotoisiin uurniin.

Tuhkahautaus ja hautaus maahan ovat esiintyneet rinnakkain koko historiallisen ajan; tavat ovat vaihdelleet eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Teologisista syistä kristilliset kirkot eivät ole sitä aiemmin hyväksyneet.

Krematoriosäätiön Tuhkaus 100 vuotta – Kremering 100 år -juhlallisuudet järjestetään maaliskuun lopulla Helsingissä.

Lähde: Krematoriosäätiö

•

TIMO KARJALAINEN

Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) kertoi joulukuussa 2025 ministeriön alkavan selvittää erillisten katsomusaineiden yhdistämistä kaikille yhteiseksi.

Adlercreutzin perusteluihin on helppo yhtyä siltä osin, että oppilaiden erottelu uskonnollisen taustan mukaan eri opetusryhmiin ei varmasti ainakaan edistä oppilaiden keskinäistä yhteisyyden kokemusta. Nykyisessä taloustilanteessa, jossa kaikesta leikataan, olisi myös käyttöä rahalle, joka vapautuisi opetuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta, kun katsomustunnit olisivat tavallinen luokan yhteinen tunti siinä missä äidinkieli tai historia. Rahasäästön lisäksi yksinkertaistus myös helpottaisi opettajien, rehtorien ja oppilaiden elämää.

Miksi meillä ylipäätään on erillisiä katsomusaineita ja miksi osa poliitikoista haluaa pitää niistä kynsin hampain kiinni?

Uskonnonopetuksen asemaa kouluissa perustellaan usein tarpeella ymmärtää uskontoja nykymaailmassa. Tätä lausuttua päämäärää ei edistä oppilaiden eristäminen toisistaan eri ryhmiin. Miksi sitten tarvitaan erilliset ryhmät – siksi, että uskonnonopetus käytännössä on uskonnon indoktrinointia oppilaaseen, eikä mikään uskontokunta siedä sitä, että lapseen iskostettaisiin jotain toista uskontoa. Joten emme voi opettaa muslimiperheen lapselle kristinuskoa emmekä kristillisen perheen lapselle islamia. Tavoite toisten uskontojen ymmärtämisestä ei tällä tavalla etene.

Toinen usein kuultu perustelu ”oman” uskonnon tuntemisen tarpeesta on sekin ontto. Enemmän kyse on halusta tehdä opetettavasta uskonnosta oppilaalle oma. Jos tavoite on, että oppilaat tietävät, mistä syystä kristinuskossa vietetään pääsiäistä, se pitää voida kertoa muslimiperheen lapselle ja kristillisen perheen lapselle samalla tavalla. Erillinen opetus on omiaan tuottamaan erilaisia käsityksiä, joka taas heikentää eri tavalla opetettujen välistä toistensa ymmärtämistä.

Näihin kaikkiin tavoitteisiin vastaa ja kaikki ongelmat ratkaisee hyvin yksinkertainen muutos: poistetaan kaikki uskonnonopetus ja jätetään elämänkatsomustieto ainoaksi vaihtoehdoksi.

ET ei ole ateismin opetusta. Se ei ohjaa oppilasta mihinkään muottiin, vaan kehittää omaa ajattelua ja kertoo maailmassa olevista uskonnoista. ET soveltuu siten jokaiselle oppilaalle kotitaustasta riippumatta ja antaa tiedolliset ja sosiaaliset valmiudet kohdata muihin katsomuksiin kuuluvia ihmisiä. Ainoa syy olla tekemättä ET:stä kaikkien katsomusaine voi olla vain se, että toivotaan koulussa olevan uskonnon opetusta, joka leimallisesti nojaa oppilaan ”oman” uskonnon suuntaan. Mutta onko ylipäätään tarkoituksenmukaista tai oikein, että koulu opettaa tiettyä uskontoa oppilaalle ”omaksi”? Yhteiskunnassa on katsottu, että yleinen koulutus jokaiselle on hyvä asia ja siksi siihen ollaan valmiita käyttämään suuri määrä verovaroja. Koulunkäynti paitsi auttaa valtavasti yksilöä selviytymään elämässään ja menestymään taloudellisesti, se on myös yhteiskunnan vauraudelle kriittisen tärkeää. Kaikki kattava koulusivistys ja suurituloistenkin etu on maksaa veroissa vähävaraistenkin lasten koulunkäynti. Koulun merkitys tässä perustuu tietojen, taitojen ja maailman ymmärryksen opettamiseen. Yksittäiset tiedonjyvät ovat tässä kudelmassa toisiaan tukevia lenkkejä, joista muodostuu kokonaisuus.

Yksilön, yhteiskunnan tai veronmaksajien hyödyn kannalta ei ole merkitystä omaksuuko oppilas vanhempiensa tai esivanhempiensa uskonnolliset näkemykset omikseen. Merkityksellistä on, että oppilas on kasvanut ajattelemaan, tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja tietää maailmasta.

•

SIIRI SALMINEN

Koulujen uskonnonopetus on jo itsessään erikoinen jäänne ajalta, jolloin kirkko käytännössä vastasi koulutuksesta ja valtio oli kirkossa tiukasti kiinni. Päiväkodeista uskontokasvatus sentään poistettiin vuonna 2016, mutta kouluissa se jäi elämään kuin historiallinen vahinko, jota kukaan ei ole vielä ehtinyt korjata. Niinpä edelleen seitsemänvuotiaille opetetaan Raamatun tarinoita matematiikan ja ympäristöopin ohessa: luomiskertomus ja Nooan arkki samassa paketissa kuin pluslaskut ja vuodenaikojen vaihtelu.

Seitsemänvuotiaalta ei voi edellyttää kriittistä suhtautumista auktoriteetteihin. Kun opettaja kertoo, että maailma luotiin seitsemässä päivässä, lapsi nyökkää ja kirjoittaa asian vihkoonsa. Tätä kutsutaan sitouttamiseksi, ei neutraaliksi tiedonvälitykseksi. Siksi on silkkaa sivistyspesua väittää, ettei uskonnonopetus olisi tunnustuksellista. Käytännössä lapsi totutetaan yhteen katsomukseen jo ennen kuin hänellä on edellytyksiä arvioida vaihtoehtoja, esimerkiksi neutraaliutta.

Julkisen koulun tehtävä ei kuitenkaan ole ohjata lapsia mihinkään uskontoon. Katsomus on henkilökohtainen asia, eikä sitä pitäisi muovata verovaroin. Ratkaisuksi tähän epämukavaan asetelmaan tarjotaan nyt yhteistä katsomusainetta. Ajatus kuulostaa ensi kuulemalta järkevältä, kunnes opetusministeri tarkentaa, että aine voisi perustua pitkälti nykyiseen uskonnon oppiaineeseen. Eli uskonnonopetus, mutta tällä kertaa kaikille pakollisena. Ei, ei ja vielä kerran ei kiitos! Se on kuin vaihtaisi katekismuksen kannen ja kuvittelisi, että sisältö muuttuisi samalla. Pakkokäännytystä kevyemmällä brändillä siis.

Jos jotain yhteistä tarvitaan, se on elämänkatsomustieto. Aidosti neutraali oppiaine, jossa opetellaan eettistä pohdintaa, argumentointia ja kriittistä ajattelua – ilman että Raamattua tai muita pyhiä tekstejä työnnetään kenenkään kurkusta alas.

Uskonnon opetuksessa sen sijaan jo ensimmäisillä luokilla tuodaan rukoukset ja Raamatun tarinat tutuiksi; myös ne väkivaltaisimmat. Kidutus ja teloitus historiallisena rangaistuskeinona vilahtavat kevyesti pääsiäisen tapahtumaketjussa. Tapahtuman karuus sivuutetaan; ovathan ne vain uskonnon oppiaineessa kerrottuja ristiinnaulitsemisia. Groteski väkivalta normalisoidaan osaksi perinnettä ja juhla-aikaa. Lapsille käytännössä opetetaan, että uskonnon nimissä tapahtuvaa kärsimystä ei tarvitsekaan kauhistella.

Tätäkö on todella sivistysvaltion kasvatusihanne? Kiitos tarjouksesta ministeri, mutta sitä ei tarvita pakollisena ainakaan meidän perheessä.

•

VENLA PARANTAJA

Tänä talvena nostettiin taas esiin yhteinen katsomusaine. Jostain syystä elämänkatsomustieto ei kuitenkaan meinaa kelvata sellaiseksi. Yksi syy on todennäköisesti se, ettei ihmisillä ole käsitystä siitä mitä ET-tunneilla opetetaan. Ensinnäkin:

”Elämänkatsomus tarkoittaa yksilön käsitystä maailmasta ja omasta paikastaan siinä.”

”Elämänkatsomustiedon opetuksen tehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Opetus kehittää oppilaiden valmiuksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi.” (Opetushallitus)

Siinä, missä uskonnon opetus lähtee siitä, mitä opetettava uskonto (ev.lut, ort., islam…) sanoo asiasta, elämänkatsomustiedossa aiheet etsitään oppilaiden omasta elämästä ja niitä tutkitaan ikätason mukaisesti. Lasten kasvaessa sopiva satu tai asian pohtiminen pehmolelun avulla vaihtuu opettajan ohjaamiin keskusteluihin ja oman pohtimisen kirjoittamiseen ylös. Opettajat pyrkivät suunnittelemaan tunnit niin, että niiden tunnelma on turvallinen ja jokainen oppilas uskaltaa osallistua sekä kokee tulevansa paitsi kuulluksi, myös arvostetuksi.

1-2-luokilla tunneilla opetellaan toimimaan yhdessä muiden kanssa, kertomaan omista ajatuksista ja oppimaan. Tunneilla voidaan esimerkiksi keskustella opettajan johdolla siitä, millaisia uskontoja tai katsomuksia lasten perheissä on. Opetettavaa asiaa voidaan tutkia saduilla, leikeillä, musiikilla, piirtämällä tai näyttelemällä.

3-6-luokilla tavoitteena on rohkaista ja tukea oppilaita rakentamaan omaa käsitystä itsestään ja maailmasta. Tunneilla voidaan pohtia oppilaiden kohtaamia moraalisia ongelmia kuten kiusaamista. Lisäksi opetellaan tunnistamaan miten eri kulttuurit näkyvät oppilaiden elämässä ja omista ajatuksista kertomisen lisäksi opetellaan vähitellen perustelemaan niitä.

Yläkoulussa suunnataan katsetta tulevaan: Millaista elämää oppilaat haluavat elää? Miksi? Tiedon lisäksi annetaan tukea oman elämän suunnitteluun. Mistä tunnistaa hyvän roolimallin? Millaisia valintoja kannattaa tehdä ja miksi?

Lukiossa opetuksen tarkoituksena on saada oppilaat pohtimaan, millainen maailmankuva heillä on, miksi, ja mitkä asiat ovat siihen vaikuttaneet. Lisäksi tutkitaan erilaisia yleisiä maailmankatsomuksia, jotka voivat olla esimerkiksi poliittisia, tieteellisiä, elämänfilosofisia, aatteellisia, populaarikulttuurista nousevia tai uskonnollisia. Siis paljon laajemmin kuin uskonnon tunneilla. Voidaan esimerkiksi käsitellä sitä, miten perussuomalaisia äänestävän elämänkatsomus ehkä eroaa vasemmistoa äänestävän katsomuksesta tai millä perusteilla eri somevaikuttajat valitsevat promoamiaan tuotteita.

ET ei perustu vain yhteen tieteenalaan. Tärkeimmät ovat antropologia sekä filosofia; kulttuurin, taiteen ja uskonnon tutkimus, kasvatustiede sekä yhteiskuntatieteet. Oppitunneilla voidaan käsitellä muilla tunneilla opittua ja miettiä sitä eri näkökulmasta. Esimerkiksi historian tunnilla käsiteltyä orjuutta voidaan pohtia siitä näkökulmasta, miksi sitä aikoinaan pidettiin aivan hyväksyttävänä ja miksi nykyään ei, ja mitä sellaista nykyään hyväksymme, mitä tulevaisuudessa pidetään tuomittavana. Elämänkatsomustiedon opiskelu kehittää näkemyksellisyyttä, laaja-alaista kriittistä ajattelua sekä kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja miten eri ilmiöt vaikuttavat toisiinsa.

Nykyään uutisia lukiessa tuntuu, että maailma hyötyisi elämänkatsomustiedon oppitunneista. Jos ei ole koskaan pohtinut omia arvojaan, vaikeissa tilanteissa on hankala tarttua toimeen. Moraalinen kompassi puuttuu. On helpointa olla tekemättä mitään, mutta sekin on valinta. Jos ihminen on ehtinyt pohtia sitä, mikä on hänelle tärkeää, mihin hän suostuu ja mikä on ehdoton ei, hänen on paljon helpompi toimia ja johtaa. Kumpi on tärkeämpää: turkistarhauksen jatkaminen vai uuden pandemian estäminen? Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vai halpa bensiinin hinta? Oma rikastuminen vai yhteinen hyvä? Ja kuinka pitkälle? Jos itselle on tärkeää tukea turkistarhauksen jatkamista, miten tilanteen pitäisi muuttua, että jokin muu muuttuisi tärkeämmäksi? Miksi?

Kun törmätään uuteen ongelmaan, arvopohjaisen keskustelun sijaan tärkeintä tuntuu olevan vihaisen somekohun lietsominen. Entä jos olisimme jo koulussa oppineet ET:n tunneilla keskustelemaan porukalla, mikä ongelma on, millaisia ratkaisuja siihen voisi olla ja mikä niistä olisi ehkä paras ja millä perusteella? Näyttäisivätkö lehtien kirjoitukset erilaisilta? Olisiko somekeskustelu erilaista? Toimisimmeko yhteiskuntana fiksummin?

Uskonto opettaa tottelemaan. Elämänkatsomustieto opettaa ajattelemaan itse. Kumpaa maailma sinun mielestäsi tarvitsee?

•

YKI RÄIKKÄLÄ

Tämä on ensimmäinen pääkirjoitukseni Vapaa Ajattelijan päätoimittajana. Jokusen vuoden olen toiminut toimitusneuvostossa. Kun Esa Ylikoski ilmoitti jättävänsä homman, minulta kysyttiin, lähtisinkö jatkamaan. En ollut innoissani. Pätevämpiäkin tehtävään löytyisi. Ei ilmaantunut.

Esa teki pitkän ja ansiokkaan rupeaman, yhdeksän vuotta. Hän keskittyi paljolti katsomusten yhdenvertaisuusasioihin sekä kirkon erioikeusasemaan maassamme. Näillä näkymin meidän ei tarvitse pelätä, että hän lopettaisi kyseisten asioiden tarkastelun. Ne ovat seikkoja, joiden oikaiseminen kuuluu Vapaa-ajattelijoiden tehtäviin ja olemassaolon tarkoituksiin.

Päätoimittajan vaihdos ei muuta lehden linjaa. Muutoksia on syytä tehdä vain silloin, kun syytä on. En aio vetää jotain omaa linjaani, vaan olen edelleen yksi kirjoittaja muiden joukossa. Olen muilla foorumeilla ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, joskus kärkkäästikin. En tätä piirrettä itsestäni voi tyystin piilottaa, mutta minun on syytä tiedostaa Vapaa-ajattelijoiden jäsenistön heterogeenisyys.

Lehti ilmestyy tänä vuonna jälleen paperisena täydet neljä kertaa. Voima-lehden liitteenä jaettu Vapaa Ajattelija / Uskomaton oli kallis, eikä sen kustannus/teho-suhde liene ollut hyvä. Lehden koko tulee olemaan pääasiassa 32-sivuinen, mikä varmasti riittää laadukkaalle sisällölle. Määrästä voi tinkiä, mutta laadusta ei.

Printtilehtien lukeminen on näinä digiloikan aikoina vähentynyt, varsinkin nuorilla. Kännykän ruutu vähentää lukemisen intensiteettiä. Tulee vilkuiltua somea ja netin loputonta informaatiovirtaa. Paperinen julkaisu on kuitenkin edelleen optimaalinen lukemiseen keskittymisessä. Se ei käy silmien päälle. Se on konkreettinen esine. Lukemisesta tulee kokonaisvaltaista aistimusta, kun tekstiä selaa sormilla, tuntoaisti mukana. On myös merkityksensä sillä, missä muodossa informaatio otetaan vastaan. Kun lukualustat muuttuvat digitaalisiksi, muuttuu helposti myös suhde informaatioon.

Lukeminen auttaa moneen vaivaan. Se auttaa ymmärtämään maailmaa ja toisia ihmisiä, se lisää tietoa, auttaa keskittymisessä, rauhoittaa, laskee pulssia, vähentää ärtyisyyttä ja lisää hyvinvointia. Itselläni parhaita hetkiä ovat ne, kun saan olla pitkälläni sohvalla käsissäni lehti tai kirja sekä illalla vuoteessa lukulamppu päällä. Ainoa hankaluus on, mihin sijoittaa kaikki kirjat, ne konkreettiset esineet, jotka haluan pitää itselläni.

Itse asiassa konkreettisuus, tallenteen käsinkosketeltavuus, on saanut vanhat musiikkimediat, C-kasetit, LP-levyt ja osittain myös CD-levyt palaamaan arvoonsa, ainakin harrastajilla. Uuden LP:n tuoksu on jäänyt muistiini. Samoin tuoreen kirjan tai lehden painomusteen tuoksusta nautiskelen edelleen. Vanhatkin kirjat tuoksuvat hyvälle.

Vapaa-ajattelija olen ollut vasta viitisentoista vuotta sen jälkeen, kun lakkasin olemasta ”hällävälisti”. Tuolloin ryhdyin kirjoittelemaan Kotimaa24-blogistolla. Kerran päätin, että pitää minullakin olla taustaryhmä, kun uskovilla on seurakuntansa ja lahkonsa. Päätökseeni saattoi vaikuttaa sekin, että palstalla kirjoitteli myös eräs Jori Mäntysalo, se toinen uskomaton kirjoittaja. Kirkosta kyllä erosin jo 18 täytettyäni, mutta lähinnä kapinallisuudesta valtakulttuuria vastaan. Mielenkiintoisesti nykyisin monet nuoret miehet uskonnollistuvat vastavetona valtakulttuuriin – konservatismi karkottaa vieraantuneisuuden tunteen.

Kun liityin, en tuntenut ainuttakaan vapaa-ajattelijaa tai tiennyt koko järjestöstä oikein mitään. Lapsuudessani ja vielä nuorenakin kyllä kuulin ja näin juttuja, jotka eivät vapaa-ajattelijoita mairittelevia olleet. Edelleenkin vapaa-ajattelijoista esiintyy virheellisiä käsityksiä. Yksi tuore esimerkki on se, kun saimme testamentatun osuuden perinnöstä. Vainajan leski ilmoitti perunkirjoitustilaisuudessa, että inhoaa Vapaa-ajattelijoita, eikä muidenkaan mukana olleiden suhtautuminen kovin lämpöistä ollut.

Joka tapauksessa Vapaa-ajattelijoiden julkikuvaa on syytä vaalia. Eikä ainakaan huonontaa. Ei nimi järjestöä pahenna, elleivät sitten me toimijat.

•

Helsinki-Vantaan pääsisäänkäynti ja lähtevien terminaali. Tekijä: kallerna - Oma teos, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=117795331 — ⏹ Helsinki-Vantaan pääsisäänkäynti ja lähtevien terminaali. Tekijä: kallerna – Oma teos, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=117795331

TOIMITUS

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on nyt tarjolla rauhaa ja rentoutumista ennen lentoa. Myös Schengen-puolelle on avattu uusi hiljainen tila matkustajille. Vuonna 2023 sellainen avattiin Non-Schengen-alueelle. Tilat sopivat rauhoittumiseen myös lentojen välillä.

”Kummatkin tilat ovat katsomuksellisesti neutraaleja ja soveltuvat niin uskonnottomille kuin eri uskontokuntiin kuuluville”, korostaa Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajakokemuksen kehittämisestä vastaava päällikkö Hanna Hämäläinen Finaviasta.

Non-Schengen-puolella on tilan yhteydessä Laila Pullisen teos sekä liikuntamahdollisuuksia. Schengen-alueen uuden tilan vieressä on lentoaseman esittelytiloja. Uskonnollisia symboleja tiloissa ei ole.

●

Tuhkaa ei luovuteta krematoriosta omaisille ennen kuin hautauspaikka ja -ajankohta on ilmoitettu. Jos tuhka kätketään seurakunnan maahan, seurakunnan edustaja on paikalla. Mutta jos sanoo hautaavansa tuhkan itse omalle maalle, ilmoitus perustuu luottamukseen, että näin todella tapahtuu. Tuhkaa ei saa jakaa osiin. Ihminen on yksi, kokonaisuus.”

Juha Seppälä
Kehtolaulun koordinaatit, 2025

Ensi vuonna 90 vuotta täyttävä Helsingin seudun vapaa-ajattelijat valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Siiri Salmisen. Hän seuraa muutaman vuoden puheenjohtajana toiminutta Esa Ylikoskea sekä tämän edeltäjiä Jape Lovénia ja Binar Mustafaa.

Siiri Salminen on 35-vuotias kahden lapsen äiti Espoosta, koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Yhdistys aikoo juhlistaa 90-vuotistaivaltaan alkusyksyllä 2026. Yhdistys jatkaa Uskomaton -lehden julkaisua yhteistyössä Vapaa Ajattelija -lehden kanssa.

Yhdistys lisää elämänkatsomustiedon stipendien määrää niin peruskoulun päättäville kuin uusille ylioppilaille, ja lisäksi stipendien summaa voidaan yhdistyksen saaman lahjoituksen turvin korottaa vähintään indeksikorotuksen verran.

•

Turun päivänä 21.9. toisensa tapasivat Turun vapaa-ajattelijat ja Luoteis-Lapin vapaa-ajattelijat. Yhdistysten jäsenistä paikalla olivat (vasemmalta) turkulaiset ET-aktivistit Anu Markkanen ja puheenjohtaja Ritva Ahonen sekä lappilaiset sihteeri Martti Vaattovaara ja taloudenhoitaja Paula Vaattovaara. Oikealla on Turun yhdistyksen jäsensihteeri Anu Salminen.

Tapaamisessa Turun vapaa-ajattelijoiden katoksella keskusteltiin liiton tilasta ja kehittämistarpeista mm. Tampereella järjestetyn Jumalattoman viikonlopun puheiden pohjalta. Iloisen yllätystapaamisen hyvästelyjen yhteydessä todettiin, että toiminnan- ja liiton kehittämisestä on runsaasti erilaisia näkemyksiä.

•

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Mun laulut vielä soi

Tuhkaus Suomessa 100 vuotta

Tuhkahautaus Euroopassa

Ikivanha perinne

Elämänkatsomustieto kaikille

Katsomusaine – vai katekismus uudella nimellä?

Elämänkatsomustieto pelastaa maailman

Uusi päätoimittaja esittäytyy

Hiljaista tilaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla

Sekulaari sitaatti – Juha Seppälä

Helsingin vapareille uusi puheenjohtaja

Etelä ja pohjoinen kohtasivat

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi