Artikkeli arkistot - Sivu 3 53:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

TANJA LAINE

￭

Nykyinen liittokausi lähenee loppuaan ja liittokokous lähenee. Pohdin menneitä kolmea vuotta. Ensimmäiseksi mieleeni nousee hienot tapahtumat ja talkoot, joita on järjestetty aktiivisesti ympäri Suomea. Nämä eivät olisi olleet mahdollisia ilman teitä, aktiivisia jäseniä, jotka vapaa-ajallanne jaksatte ja teette, Kiitos siitä!

On ollut etuoikeus saada työskennellä myös näin osaavan ja hienon liittohallituksen kanssa, toivottavasti liittohallituksen ahkerointi on tunnistettu myös kentällä.

Erityisen mieleenpainuvia asioita on ollut Pohjoismaiden kokoukset Islannissa (2024) ja Ruotsissa (2025), Tampereen Uskomattomat kesäpäivät Ensilässä (2025), Tampereen yhdistyksen 80-vuotisjuhlat (2025), Risto Puumalaisen kirjan Uskomatonta elämää Suomessa julkkarit Tampereella (2025) sekä Vaasan Kullervon aluehautausmaan talkoot (2025).

Mahtavia niistä teki avoin ja lämmin yhteisöllisyys. Tämä yhteisö ja ahkerointi auttavat jaksamaan vapaa-ajalla tehtävää tärkeää työtä uskonnottomien etujen ajamiseksi. Työ ei tullut valmiiksi tällä kaudella, meidän panostamme tarvitaan tulevaisuudessakin, ehkä jopa aiempaa enemmänkin.

Omakohtaisia kokemuksia on riittänyt yllin kyllin viimeiseen kolmeen vuoteen, joka kertoo, että näin on myös valtakunnallisesti. Vuosi sitten Vapaa-ajattelijoiden stipendiä ei suostuttu luovuttamaan koulun tilaisuudessa sen ansainneelle oppilaalle, eikä tänä vuonna vastaanottamaan lainkaan! Kun lukee Uskonnottomien vanhempien fb-ryhmää, tällaisia esimerkkejä on liikaa, ja suurin osa niistä ei edes tule ilmi. Educa-messuilla tapaamani opettajat tuovat samaa viestiä, toistuvia laiminlyöntejä säännöksien noudattamisessa, eivätkä yksilöt aina uskalla näitä nostaa esiin.

Niin, ei uskalleta. Leimataanko meidät vaikeiksi, hankaliksi ja turhamaisiksi, kun edellytämme sääntöjen ja lakien noudattamista lasten yhdenvertaisuuden turvaamiseksi ja halutessamme edistää tätä? Jos kyllä, teen itse sen ilomielin, sillä nykyaikana tuntuu kohtuuttomalta ja käsittämättömältä, että paikassa nimeltä koulu lapsia erotetaan ja suljetaan pois yhteisistä juhlista katsomuksen perusteella. Eihän nyt ole vasta kuin vuosi 2026!

Niinpä jatkakaamme hyvää työtä ilolla, rohkeasti ja ylpeästi. Se, että lapset saisivat olla koulussa yhdessä yhdenvertaisesti ja leimaantumatta, on tavoite, mistä ei voi olla kuin ylpeä. Näitä asioita tulee edistää sopuisasti, perustellusti ja tarpeeseen.

Hyvät jäsenet, te teette liiton: Tulevassa liittokokouksessa valitaan taas liittohallitus- ja valtuusto. Kannustan teitä rohkeasti lähtemään mukaan tähän tärkeään toimintaan.

Ennen kaikkea kiitos, että olen saanut olla liittohallituksessa, kiitos luottamuksesta. Toivottavasti tapaamme Satakunnan vapaa-ajattelijoiden Jumalattomilla kesäpäivillä 25.7.2026.

Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijoiden liiton varapuheenjohtaja

￭

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Kuvakollaasissa vauva, kouluikäinen lapsi ja sotilaita valanvannomistilaisuudessa. Tekijä: Yki Räikkälä — Kuvakollaasi: Yki Räikkälä

ESA YLIKOSKI

￭

Ev.-lut. kirkon oppiin kuuluu ns. lähetyskäsky, jota varsinkin papit sekä uskossa olevat vapaaehtoiset pyrkivät toteuttamaan. ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”

Aikuisiin kohdistetun lähetystyön lisäksi Suomessa tehdään myös lapsilähetystyötä. Se kohdistuu perheisiin, joissa lapset eivät ole kirkon jäseniä, sekä suoraan lapsiin ja nuoriin. Uskonnottomien perheiden näkökulmasta tällainen kirkon oﬀensiivinen toiminta koetaan usein ahdistavana, joskus jopa aggressiivisena.

Mainitsen muutamia ilmenemismuotoja lapsen ja nuoren eri ikävaiheissa.

Jos vastasyntyneen huoltajat ovat ilmoittaneet vauvan nimen Digi- ja väestötietovirastoon suoraan, seurakunnasta otetaan yhteyttä kirkon jäsenenä olevaan vanhempaan ja kirkkojärjestykseen vedoten kehotetaan kastattamaan lapsi. Monessa perheessä vain toinen vanhempi on kirkon jäsen ja toinen ei. Kasteseremonia tarkoittaa samalla lapsen liittämistä kirkon jäsenyyteen valtion väestötietojärjestelmässä juridisine seuraamuksineen.

Monissa päiväkodeissa saatetaan yhä ulkoistaa varhaiskasvatussuunnitelman mukainen sitouttamaton katsomuskasvatus ev.-lut. seurakunnan edustajille. Tällöin sitouttamattomuus vaarantuu. Tämän lisäksi seurakunnat tarjoavat uskonnollisia tilaisuuksia, joille kuuluu järjestää vaihtoehtoista ohjelmaa. Lapsiryhmän jakaminen seurakunnan tilaisuuden takia aiheuttaa henkilökunnalle ylimääräistä työtä, ja monet huoltajat voivat kokea valintatilanteen yksityisyyden suojaa rikkovana ja ahdistavana.

Vastaava tilanne on peruskouluissa. Seurakuntien koulujumalanpalvelukset ja niille vaihtoehtoiset tunnustuksettomat tilaisuudet pakottavat huoltajat ottamaan näkyvästi kantaa uskonnollisen ja vaihtoehtoisen tilaisuuden välille. Rehtorille ja opettajille kaksi rinnakkaista tilaisuutta aiheuttaa ylimääräistä työtä, jolla jaetaan oppilaat kahteen ryhmään. Uskonnolliset tilaisuudet voidaan nähdä lapsilähetystyönä. Kirkon ja virsien näkyvä läsnäolo on myös indoktrinoivaa, kun lapsille kirkko näyttäytyy todellisuutta merkittävämpänä tekijänä.

Peruskoulun alkaessa lapset, jotka eivät ole kirkon jäseniä, voivat opiskella elämänkatsomustietoa. Huoltajat voivat valita elämänkatsomustiedon tilalle uskonnon. Varsinkin pienissä kouluissa ja pienillä paikkakunnilla monet rehtorit ovat suositelleet ev.-lut. uskonnon valitsemista, vaikka elämänkatsomustieto vastaisi paremmin perheen katsomusta. Motiivina voi olla uuden ET-opetusryhmän muodostumisen välttely tai mahdollisesti myös lapsilähetystyö.

Kun monet kouluikäisten huoltajat ovat eronneet kirkosta, myös perheen lapsia on erotettu kirkosta. Tällöin oppilaalle tulee selkeä oikeus siirtyä uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon. On ilmennyt tapauksia, joissa rehtorit ovat keinotekoisin syin yrittäneet estellä siirtymistä elämänkatsomustietoon.

8\. luokan alkaessa monissa kouluissa pidetään ev.-lut. kirkon rippikouluinfoja. Ne on erityisesti suunnattu kirkon jäsenyyteen kuulumattomille nuorille. Kirkkohan voisi tavoittaa jäseninään olevat nuoret viesteillä ja omalla seurakuntatalollaan. Koulujen ei pitäisi alistua rippikoulujen markkinointialustaksi ja oﬀensiivisen kirkollisen lapsilähetystyön apulaiseksi.

Viikon mittaisella rippikoululeirillä käytetään monenlaisia keinoja nuoren saamiseksi liittymään kirkon jäseneksi. Tietämättä perheen tilannetta ja katsomusta nuorelle saatetaan lupailla myös ”rippijuhlassa” saatavia raha- ja muita lahjoja. Tässä vaikuttamistyössä käytetään sumeilematta alaikäisiä nuoria, ns. isosia.

Myös varusmiespalveluksessa tehdään lähetystyötä. Sotilaspapit saavat käyttää työaikaa rippikoulun pitämiseen. Uskonnon ja katsomuksen vapaudesta opettaminen on saatettu antaa sotilaspapille. Näin valinnasta katsomusneutraalin sotilasvakuutuksen ja uskonnollisesti julistavan sotilasvalan välillä voi kertoa sotilaspappi. Samoin hän voi kertoa pitämästään uskonnollisesta tilaisuudesta ja sille vaihtoehtoisesta ohjelmasta ”kuin pukki kaalimaan vartijana”.

Kuinka hyvin alokkaille kerrotaan, että sekä juhlallisesta vakuutuksesta että sotilasvalasta säädetiin jo vuonna 1919 itsenäisyyden alussa, tasavaltaisen hallitusmuodon linjaaman uskonnonvapauden nojalla? Ne ovat yhtä perinteisiä.

•

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

ROBERT J. BROTHERUS

￭

Santtu Sorri: Homo stultus (Calidris Oy).

Santtu Sorrin kirjoittama Homo stultus -teos esittää kirjoittajansa mukaan uuden, mytologiasta ja mystiikasta vapaan selityksen uskontojen olemassaololle. Kirjan keskeinen väite on, että uskonnot ovat biologinen, lajityypillinen ”ohjeistus”, jonka tarkoitus on ohjata yksilöiden toimintaa ihmislajin säilymisen ja menestyksen hyväksi. Ajatus esitetään kirjoittajan omana oivalluksena, jonka hän väittää olevan jotain, mitä “viisaat miehet eivät ole vuosituhansiin ymmärtäneet”.

Ongelma ei ole siinä, että uskontoja tarkastellaan luonnollisina ilmiöinä – tämä on ollut uskontotieteen, evoluutiopsykologian ja kulttuurievoluution tutkimuksen ydintä jo vuosikymmeniä. Ongelma on siinä, miten tämä tehdään. Kirja ei edusta tieteellistä argumentaatiota: se ei vertaile hypoteesiaan aiemman tutkimuksen kanssa, ei viittaa relevanttiin kirjallisuuteen eikä pyri testaamaan väitteitään evidenssiä vasten. Tunnetut teoriat – esimerkiksi uskonnon tarkastelu meemien, ryhmävalinnan, sosiaalisen koheesion tai kognitiivisten vinoumien kautta – sivuutetaan täysin, ikään kuin niitä ei olisi olemassakaan.

Keskeinen väite uskontojen kehittymisestä “lajin edun” vuoksi jää erityisen heikosti perustelluksi. Historiallisesti uskonnot ovat syntyneet pienissä, toisiaan vastaan sotivissa yhteisöissä, joissa koko ihmislajin käsite oli tuntematon. Uskonnot ovat yhtä usein jakaneet ihmisiä kuin yhdistäneet heitä, ja uskonsodat, lahkoriidat ja fanaattisuus haastavat suoraan väitteen niiden lajia suojelevasta roolista. Kirja ei esitä mekanismia, jolla tällainen lajitasoinen ohjaus olisi syntynyt, eikä perustele, miksi uskontojen hyödyt ylittäisivät niiden kiistattomat haitat.

Tyyli vahvistaa vaikutelmaa pseudotieteellisyydestä. Teksti nojaa julistaviin lauseisiin, retorisiin heittoihin ja toistuviin väitteisiin omasta poikkeuksellisesta oivalluksesta. Kielenkäyttö on paikoin arkista ja huolimatonta tavalla, joka ei tue asiantuntijuuden vaikutelmaa. Kun tähän yhdistyy avoin vähättely aiempaa ajattelua kohtaan ilman, että sitä on selvästi edes luettu, syntyy vaikutelma Dunning-Kruger-ilmiöstä: vähäinen perehtyneisyys synnyttää varmuuden omasta ainutlaatuisesta näkemyksestä.

Kirjaa voi lukea esimerkkinä siitä, miltä tieteellinen kieli ja biologiset käsitteet näyttävät irrotettuina tieteellisestä menetelmästä. Vapaa-ajattelijan näkökulmasta teos ei niinkään valaise uskonnon alkuperää kuin havainnollistaa, miksi kriittinen lukutaito, lähteiden tuntemus ja metodinen nöyryys ovat välttämättömiä, kun pyritään ymmärtämään monimutkaisia inhimillisiä ilmiöitä.

•

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

RISTO K. JÄRVINEN

￭

Juha Hänninen: Päästä mut pois – Tietoa ja ajatuksia hyvästä kuolemasta. Joukkorahoitus, 2026.

Eutanasiasta puhumiseen liittyy vaikeita käsitteitä, pahaa mieltä ja loukkaantumista. Kenties loukkaantuminen ja pelko väärinymmärryksestä ovat keskeisiä asioita, jotka saavat meidät rakentamaan esteitä hedelmälliselle keskustelulle. Uskovaisten kanssa tuo keskustelu on erityisen hankalaa.

”Jokainen ihmiselämä sikiämisestä luonnolliseen kuolemaan saakka on pyhä ja äärettömän arvokas, eikä kenelläkään ole oikeutta tuhota sitä.” Näin aloittavat ortodoksinen arkkipiispa Leo ja Suomen katolisen kirkon piispa Goyarrola Helsingin Sanomien kirjoituksessaan 11.7.2024. Piispat poistavat heti kirjoituksensa alussa mahdollisuuden, että heidän näkemyksensä olisi subjektiivinen: ”Jokaisen ihmisen ääretön arvokkuus ei ole minkään yksittäisen ryhmän mielipide tai poliittinen tai edes uskonnollinen näkemys, vaan se nousee objektiivisesta todellisuudesta, jossa olemme ainutlaatuisia ihmispersoonia.”

Lääketieteen lisensiaatti ja palliatiivisen hoidon erikoislääkäri, Terhokodin ylilääkärinä ja johtajana vuosina 1993–2017 toiminut Juha Hänninen vastaa heille tuoreessa kirjassaan: ”Kun kirkonmiehet sanovat, että tämä on objektiivinen totuus, niin se on kai sitten uskottava. Uskonnon ja objektiivisen todellisuuden välinen suhde on mielenkiintoinen, mutta se ei ole tämän kirjan aihe.”

Hänninen pohtii, että eutanasiaa koskevaa kantaamme määrittää näkemyksemme ihmisen perimmäisestä olemuksesta, vapaasta tahdosta tai vaikkapa luomiskertomuksesta. On vaikea saada henkilö, jonka mukaan ihminen on jonkinlaisen jumaluuden luomus, uskomaan että voimme itse määritellä oman elämämme rajat. Tai ainakin saada hänet uskomaan, että elämän ja kuoleman välinen raja on selvä. ”Uskonnollinen ihminen katsoo meidän olevan itsemääräävä omassa elämässämme, muttei kuolemassa.”

Suurin erimielisyys eutanasiasta vallitsee vanhoilliskristittyjen ja käytännössä kaikkien muiden välillä. Eduskunnassa 2025 Kristillisen lääkäriyhdistyksen ja Suomen Kristillisdemokraattien järjestämässä tilaisuudessa väitettiin, että Alankomaat on esimerkki siitä, että lainsäädännöllä ei kyetä hallitsemaan eutanasian käytäntöä – siellä on myös tapauksia, joissa elämän lopettamiseen ei ole potilaan lupaa.

Hänninen vastaa yksiselitteisesti: ”Tuossa kuvailtu ei ole totta. Ilman potilaan lupaa ei voida antaa eutanasiaa, koska vapaaehtoisuus on eutanasian kriteeri. Jos kuolema tuotetaan ilman lupaa, kyseessä on surma.”

Hänninen toteaa suomalaisten selkeästi olevan sitä mieltä, että valtion lakien ei tulisi perustua mihinkään uskontoon. Peräti 81,8 prosenttia oli täysin tai jokseenkin tällä kannalla. Eduskunta on ympäristö, jossa etenkään uskonnollinen retoriikka ei ole suosittua. Puolueiden uskonnollinen särmä onkin hioutunut pois ajan myötä. ”Nähtäväksi jää, kuinka merkittävään rooliin uskonto nousee eduskunnan käsitellessä eutanasiaa koskevaa kansalaisaloitetta keväällä 2026.”

Lokakuussa 2025 Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo Helsingin ja Suomen arkkipiispa Elia ortodoksisesta kirkosta sekä katolisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Raimo Goyarrola julkaisivat kannanoton, jossa he vastustivat eutanasian sallimista ja vetosivat palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämisen puolesta. Heidän mielestään eutanasia ei ole inhimillinen, lääketieteellinen eikä kristillinen ratkaisu kärsivän ihmisen tilanteeseen. He sanoivat, että eutanasia ei poista kärsimystä, vaan se poistaa kärsivän ihmisen. He torjuivat eutanasian, sillä elämän lahja ei ole ihmisen omassa vallassa, vaan sen alku ja loppu kuuluvat Jumalalle.

Hännisen on vaikea nähdä, mikä tässä katsannossa on lääketieteen rooli. Lääketieteen ja sitä ennen erilaisten kansanomaisten parannuskeinojen avulla on vuosituhansien ajan hoidettu ihmisiä ja pelastettu heitä kuolemalta kaikissa elämänvaiheissa. ”Epäselväksi jää, onko tämäkin piispojen mielestä Jumalan tahtoon puuttumista.”

Jotta eutanasiaa ei koettaisi uhkana tai vanhustenhuollon ratkaisuna, tulisi Hännisen mukaan samanaikaisesti eutanasian laillistamisen kanssa huolehtia saattohoidon kehittämisestä ja iäkkäiden hoidon ja vaikuttamiskeinojen lisäämisestä. Eutanasia ei ole hoidosta ja yhteiskuntapolitiikasta irrallinen toimi, vaan osa inhimillistä ja autonomista elämää.

”Kuolema ei ole pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Pahinta on joskus se, ettei kuole.”

•

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

YKI RÄIKKÄLÄ

￭

Juha Seppälä: Kehtolaulun koordinaatit. Siltala, 2025.

Ruumisauto täytyy pesettää usein.
Kuolema kiiltää.
Se on musta.
Laki sallii myös valkoisen ja hopeanharmaan.
Semmoisilla mennään vihille.

Kun kirja alkaa näin, ei kyseessä ole välttämättä viihdekirja. Juha Seppälän viimeisin kirja on lyhyiden lauseiden ja toteavuuden tyylipuhdas ilmentymä. Vaikka Seppälän tyyli on jo vuosikymmeniä ollut tunnistettava tietyssä lakonisuudessaan, on Kehtolaulun koordinaatit -kirjassa tyyli pelkistynyt.

Seppälä ei tee kertomakirjallisuutta mitä tulee ilmaisuun. Mutta tarinoita hän kertoo. Tarinoita vieraantuneisuudesta ja elämisen sietämättömästä keveydestä. Seppälän henkilöiden elämä on niin kevyttä, että se on painavaa kuin lyijy. Kerronta ei ole suoraan etenevää, ei johdonmukaista, vaan fragmentaarista. Kuin elämä itse useimmiten on. Toisinaan yhdelle riville riittää kaksi sanaa. Tai vain yksi. Ja koska ne ovat typografisesti sisennettyjä, voisi pitää niitä sanan tai muutaman mittaisina kappaleina. Välillä ne ovat kuin tajunnanvirtaa. Kuten monesti ihmisen mieli. Vaikka kyseessä on sanataide, ei mieleen tule teennäisyys tai konstailu.

Kerronta ei silti ole koko ajan lakonista tai nihilististä, mikä vaikutelma siitä voi tulla. Päähenkilö miettii nykyisessä työssään viettämäänsä aikaa, ja tuumii: uskomatonta. Mutta jos tyyli olisikin lakonista, ei se estä sen olemista perin inhimillistä. ”Ne, jotka puhuvat kuolemasta, eivät ole kohdanneet sitä.” Tällaiset lyhyet virkkeet sisältävät pohdittavaksi kokonaisen aihealueen ihmisyydestä.

Kirjassa on kertojina ruumisauton kuljettajan lisäksi pari muutakin henkilöä. Kaikkia yhdistää yksinäisyys ja eksistentiaalinen tyhjyys. Ruumisauton kuljettajaksi päähenkilö oli päätynyt sattumalta. Ja sattumalta tämän syntymäpäivä on 5.5.1972, päivä, jolloin kuolemanrangaistus poistettiin Suomen rangaistusjärjestelmästä. Yksi on salaliittoteoreetikko ja äärioikeistolainen oman elämänsä sankari. Eläkkeelle jäänyt ja työnsä yksin puurtanut kulttuuritoimittaja ei kokenut tarvitsevansa mitään, eikä hän kadehtinut ketään. Rahaa oli, mutta hän ei tehnyt sillä mitään, eikä tarvinnut edes sitä mitä rahalla ei saa – kaiken olemisen sietämätön keveys.

Tarinoissa on myös yhteiskunnallisia elementtejä. Kertoja pohtii siivooja Assia (nimeltään Ashia) että tämä on niitä ihmisiä, joiden elämän omassa maassaan länsimaat olivat tehneet mahdottomaksi ja joita sitten pyritään torjumaan ja hukuttamaan Välimereen. Naishenkilö toteaa työstään, että se on naisvaltaista, mikä tarkoittaa enemmistön olevan naisia, ei sitä, että naisilla olisi valtaa.

Somekirjoittelu heijastaa maailmaa missä elämme, ahtaasti ja vääristyneesti. Eräs kirjassa esiintyvä ”Muistikirjasta:”-tajunnanvirta on kuin somekirjoittelu, jossa yksioikoiset käsitykset ja absurdit väärinymmärrykset ilmentävät sivistyksen degeneraatiota.

Kirja kertoo meille eläville yhteisestä asiasta: kuolemasta ja kuoleman jälkihoidosta eli hautaustoimesta. ”Vain elävä voi nähdä unta kuolemasta”. Maailma ei ole vanhana kuoleville sama kuin se joskus oli. Nyt hoitolaitoksissa menehtyvät lähtevät maailmasta, jota eivät tunne käyttäjätunnuksineen ja salasanoineen. Ennen sijoituspaikkaa heidän kotonaan on käynyt lähihoitaja kuuden minuutin käynnillä. Jälkikasvu on jossain muualla. Jotkut noudetaan kotoa vasta kun huoneeseen tuotu kamera välittää sen, että he eivät enää liiku.

Ruumisauton kuljettaja käy läpi hautaustoimen yksityiskohtia mm. krematoinnista (joka muuten Suomessa oli pitkään vain pääkaupunkiseudun varakkaiden piireissä käytäntönä). ”Lopuksi siirrytään kylmästä kuumaan” unohtamatta muita ruumiin hävitysprosesseja. Tuhkan sirottelu mereen, jokeen, puutarhaan jne. ”tapahtui aikana, jolloin ei enää uskottu, vaan ´haluttiin uskoa´”.

Seppälä on sivunnut kirjoissaan uskontoja, uskomista ja uskomattomuutta. Niin myös tässäkin.

”Ei ole tuon puolista maailmaa. Kuollut mies on kuin kuollut härkä”, toteaa eräs hautaustoimiston johtaja. Kulttuuritoimittaja: ”Jumalaa rukoillaan yhteen suuntaan, takaisin ei tule mitään.” Raamattu ei ollut Jumalan sana ja historian Jeesus jäi legendan asteelle. – Niin, se kaikki on tässä. Eikä kukaan saa voittoarpaa.

Seppälä hallitsee suomen kielen tyystin suvereenisti. Virkkeet ovat lyhyitä ja täsmällisiä. Toteavia. Jos huumoria on, on se mustaa. Jos viihdekirjallisuutta kaipaa, kannattaa ehkä Juha Seppälä sivuuttaa. Finlandia-palkinto ei tule Seppälälle osumaan, mutta jos niin kävisi, ei kirja enää olisi tyypillistä Seppälää. Neljä kertaa kirjansa on ollut ehdokkaana, mutta julkistuksissa häntä ei ole näkynyt.

•

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

ESA YLIKOSKI

￭

Papit ja piispat ovat nimitelleet uskontoallergisiksi tavallisia ihmisiä, jotka haluavat vain elää rauhassa niin, etteivät joudu tahtomattaan uskonnollisiin tilaisuuksiin, ja jotka haluavat mahdollistaa tämän lapsilleenkin.

Allergia tarkoittaa elimistön yliherkkyysreaktiota, joka aiheuttaa erilaisia haitallisia oireita. Syyllistävä ilmaus uskontoallergia on loukkaava ja ihmisten perusoikeutta halventava.

Perustuslain 11 §:n mukaan ”kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen”.

Loukkaava ilmaus ilmentää perinteistä kirkollista ylivaltaa. Siihen liittyy ajatus, että kaikkien ja varsinkin lasten kuuluu altistua ja siedättyä kirkolliselle vaikutukselle, jonka takana on lähetyskäsky.

Uskonnonharjoitustilaisuuksille ja muulle vaikuttamiselle altistaminen on lähetystyötä ja alaikäisiin kohdistuessaan lapsilähetystyötä, josta osa voi olla myös piilovaikuttamista, kuten kirkon jatkuvaa näkymistä uskontokuntiin kuulumattomien lasten elämässä.

Voisiko lähetyskäskyn vallassa olevia ja lähetyskäskyä ammatikseen toteuttavia olla oikeutettua nimitellä uskonnottomuusallergisiksi? Sen haitalliset oireet ilmenevät neutraalisuuden ja sitouttamattomuuden vastustamisena esimerkiksi päiväkodissa, peruskoulussa ja armeijassa.

Ev.-lut. kirkon uskonnottomuusallergisten militanttien seurakuntapappien mielestä kirkon tulee saada liittää uskonnollisia tilaisuuksiaan päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten sekä varusmiespalveluksen normaalin toiminnan piiriin.

Heille ei kelpaa, että seurakunnan koulujumalanpalvelus olisikin koulupäivän jälkeen esimerkiksi illalla eikä enää osana koulupäivän ohjelmaa. Heidän mielestään näiden kasvatuksellisten julkisten laitosten toiminnan tulee tanssia kirkon pillin mukaan.

Kuitenkin tällöin lasten ja nuorten yhdenvertainen kohtelu uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta sekä oikeus olla osallistumatta uskonnollisiin tilaisuuksiin toteutuvat huonosti. Samalla kirkolliset tilaisuudet aiheuttavat runsaasti ylimääräistä työtä ja vaivaa varhaiskasvattajille, opettajille ja muulle henkilökunnalle.

Jos niitä vanhempia, jotka kyseenalaistavat kirkollisten tilaisuuksien ylivallan ja perusoikeuksien rikkomukset, yritetään syyllistää uskontoallergisiksi, syyllistäjät on saatettava vastuuseen loukkaavasta ja syrjivästä ammatillisesta toiminnasta.

•

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

TOIMITUS

￭

POHJOIS-IRLANNISSA JO 5000 HUMANISTISTA VIHKIMISTÄ

Pohjois-Irlannissa on vuodesta 2018 ollut virallinen vihkimisoikeus myös uskonnottomien järjestöllä. Lokakuun 4. päivä viime vuonna Jean Barrett Quinn sai kunnian vihkiä 5000. parin humanistisin menoin. Määrä on merkittävä, aiemmin hyvin vahvasti katolisen ja protestanttisen kristinuskon riivaamassa maakunnassa kaikkiaan vihitään reilut 7000 paria vuodessa.

TUNNISTUSPALVELU VALTIONKIRKOILLE MAKSULLISEKSI

Digi- ja väestötietoviraston (DVV) suomi.fi-tunnistuspalvelu muuttuu maksulliseksi organisaatioille, jotka eivät suoraan hoida valtion tai kuntien osana julkisia hallintotehtäviä. Valtionkirkkojen seurakunnille tämä tuottaa arviolta 12 600 euron vuosittaisen kulun. Pieni askel mukavaan suuntaan, mutta edelleen valtionkirkot rinnastuvat esimerkiksi yliopistoihin valtion toiminnan epäsuorina osina.

VALTIONKIRKOILLE VÄHEMMÄN VALTION RAHAA

Valtion rahoitus evankelis-luterilaiselle kirkolle on tänä vuonna noin 95 miljoonaa euroa. Sitä vähennettiin jälleen noin kymmenellä miljoonalla, vuotta aiempi leikkaus oli 20 miljoonaa. Rahoitus on tarkoitettu hautaustoimeen, vanhojen kirkkorakennusten ylläpitoon ja vähäisessä määrin väestökirjanpitoon. Syy leikkaukselle on käytännössä valtion säästöt, mutta sen yhteydessä muistutettiin myös veropohjan muutoksesta, joka kasvattaa todellista kirkollisveron tuottoa, vaikka näennäinen veroprosentti ei muutu.

Vasemmistoliiton ja Vihreiden kansanedustajat olivat leikkausta vastaan. SDP:n edustajat olisivat puolittaneet leikkauksen viiteen miljoonaan.

Ortodoksien valtiontukea supistettiin samalla 200 000 euroa, ja tuki on nyt noin 2,2 miljoonaa.

Valtionkirkkojen leikkaukset menivät hallituksen budjettiesityksen mukaan. Eduskunnassa sen sijaan lähinnä konservatiivikristittyjen ryhmille jaettiin 1,7 miljoonaa euroa. Nämä valtiovarainvaliokunnan ns. joululahjarahat olivat tälle vuodelle poikkeuksellisen runsaita.

Esimerkiksi helluntailiikkeen Iso Kirja ry saa 150 000, lestadiolaisen herätysliikkeen Reisjärven kristillinen kansanopisto 100 000 euroa ja Kansan raamattuseura 80 000 euroa. Pienemmistä erityisavustuksista mainittakoon 20 000 euroa Pelastusarmeijalle vähävaraisten musiikkitoimintaan ja sama summa Herättäjä-Yhdistyksen Aholansaarisäätiölle. Suurin yksittäinen saaja on Kristillisten koulujen ja päiväkotien liitto ry, jolle tipahtaa 200 000 euroa.

Pääosa joululahjarahojen saajista on konservatiivisempia kristittyjä, joille naispappeus ei sovi ja homoseksuaalisuus varsinkaan ei käy.

•••

SEKULAARI SITAATTI

Usko Jumalaan tarkoittaa ehdotonta uskomista johonkin ilman minkäänlaisia todisteita. Usko ihmiskuntaan tarkoittaa ehdotonta uskomista johonkin, josta on valtava määrä todisteita päinvastaiseen. Me olemme todellisia uskovia.

Joss Whedon

•

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

KARI RANTA

￭

Julkisuudessa muutamia hiukkasfysiikan aiheita mystifioidaan tai ainakin annetaan ymmärtää niiden olevan jotenkin merkillisen satunnaisia ja reaalimaailmasta poikkeavia. Toimittajat saattavat vetää mutkat suoriksi ja kirjoittaa otsikoihin jumalhiukkasista tai maailmanlopun hiukkasista. Heillä on omat motiivinsa moiseen. Useimmat nykyajan fyysikoista ovat ateisteja. Tässä artikkelissa käydään läpi hiukkasfysiikan perusteita sähköalan opintojen pohjalta.

Aloitetaan Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta, jonka mukaan alkeishiukkasen paikan ja liikemäärän arvoja ei voida määrittää samanaikaisesti kuin Planckin vakion määrittämällä epätarkkuudella. Syy on periaatteellinen, eikä liity kaikkiin mittauksiin liittyvään mittausepätarkkuuteen. Vastaavanlainen epätarkkuusrelaatio on voimassa myös energialle ja ajalle. Periaatteella voi olla lisäksi tekemistä vahvan ydinvoiman kanssa.

Materialistin kuuluu pitää epätarkkuusperiaatetta aivan luonnollisena, koska alkeishiukkaset ovat niin pieniä, että jo valokvantin energia pääsee vaikuttamaan niihin. Valokvanttia tai gammafotonia kuitenkin tarvittaisiin mittausta tekemään. Onneksi hiukkaskiihdyttimien kuvissa alkeishiukkasten radat kuitenkin näkyvät selvästi.

Hiukkasfysiikan luontainen epätarkkuus johtaa kuitenkin siihen, että hiukkasfysiikan monet lainalaisuudet voidaan todistaa vain todennäköisyyksien kautta, mutta samalla voi jäädä epäselväksi, mitä todella tapahtuu ja miksi. Esimerkiksi osa elektroneista voi tunneloitua energiavallin läpi ja määrää voi laskea todennäköisyyslaskennalla. Selitysmallissa myös hiukkasmaisuus voi korvautua aaltomaisuudella, mikäli hiukkasen tielle osuu ohuita esteitä.

Tästä päästään toiseen vähän vaikeaan teoriaan eli aaltofunktioteoriaan eli Schrödingerin yhtälöön, joka on itse
asiassa differentiaaliyhtälö, jonka ratkaisut ainakin yksinkertaisissa, yksiulotteisissa tapauksissa ovat sin(x)- ja cos(x)-muotoisten funktioiden yhdistelmiä. Fyysikot ja teekkaritkin joutuvat näitä opiskelemaan. Itse aaltofunktion amplitudia sanotaan todennäköisyysamplitudiksi, koska sen neliö osoittaa todennäköisyyden sille, että hiukkanen on tietyllä alueella. Näistä saadaan piirrettyä esim. atomimalleja, jossa elektronit ovat jossain ydintä ympäröivässä kolmiulotteisessa ”pilvessä”. Wikipedian mukaan ne eivät kierrä eivätkä kiepu atomin ytimen ympärillä, mutta ne ovat kuitenkin omassa energiatilassaan. (Elektronit voivat olla myös vapaina atomeista.)

Oma lukunsa on nimitys kvanttimekaniikka, joka minusta korostaa jotain mekaanista, vaikka teoria on ihan muuta. Oli miten oli, mutta alkeishiukkasista, kvarkeista, leptoneista ja bosoneista on nykyään yksimielisyys, ja viimeisenä löydettiin jälkiä raskaasta Higgsin bosonista. Oli nimittäin teoria massiivisesta ja erikoisesta Higgsin bosonista ja odotettiin, että se ilmestyisi tuloksiin, jos vain hiukkaskiihdytin yltäisi entistä suurempiin energioihin. Ja niin todella kävi, eli törmäysenergian nosto tuotti merkkejä siitä vuonna 2012.

Massiiviselle bosonille on ominaista erittäin nopea hajoaminen, ja päättely täytyy tehdä hajoamistuotteista ja tilastomatematiikkaa käyttäen. Voi olla, että vaikka CERN:in hiukkaskiihdytin olisi vieläkin tehokkaampi, mitään raskaampaa ei enää löytyisi. Se tie on ehkä loppuun kuljettu. Raskaat hiukkaset ovat nimittäin epästabiileita ja keveät puolestaan ikuisia.

Mikäli haluaa opiskella hiukkasfysiikkaa vähän eteenpäin, kannattaa omaksua ajatus, että alkeishiukkasilla on varaus ja spin. Ne saavat eksakteja arvoja. Varaus on tietysti helppo käsite ja sitä verrataan elektronin varaukseen. Hämmästyttävää ja ainakin huonosti selitettyä on, että varaus voi olla esim. 2/3 tai -1/3 jne. Eikä varauksen olemusta taideta maallikolle selittää. Spin on myös kvantittunut, mutta se on ymmärretty kulmaliikemääräksi, vaikka fyysikot varoittavat ymmärtämästä sitä pyörimisliikkeeksi, koska fotoneillakin on sitä. Sen kvantittuminen tarkoittaa, että spin saa arvoja 0, 1/2, 1, 3/2 kertaa Planckin vakio.

Atomien osalta elektronien varaus ja protonien sisältämät kolme kvarkkia (2 kpl up ja 1 kpl down) saavat atomien kokonaisvarauksen tasapainoon. Samalla saadaan selitetyksi, kuinka neutronien varaus saadaan nollaksi, niin ikään kolmen kvarkin avulla. Itse asiassa sellainenkin tieto voi olla kiintoisa, että atomin ulkopuolella oleva neutroni on lyhytikäinen eli noin 15 minuuttia. Se hajoaa protoniksi, elektroniksi ja antineutriinoksi.

Jatkamatta syvemmälle täytyy mainita, että hiukkasten massan olemuksen selittäminen on erittäin vaikea juttu ja siinä saatetaan ryhtyä kirjoittamaan kvanttimekaanisesta symmetriasta. Mutta on olemassa myös kilpailevia selityksiä. Jätämme asian tähän, vaikka Higgsin bosonia on kutsuttu myös Jumalhiukkaseksi toimittajien toimesta.

Kolmas hiukkasfysiikasta kirjoittavien toimittajien lempiaihe on lomittuminen, englanniksi entanglement, joka on esimerkiksi kahden hiukkasen ominaisuus. Lomittuneessa tilassa niillä on korrelaatioita, minkä vuoksi mitattaessa yhden ominaisuus tullaan samalla määrittäneeksi toisen vastaava ominaisuus, vaikka toinen olisi kaukana. Tästä aukeni utopia nopeasta tietoliikenteestä, mikä on sittemmin todistettu vääräksi. Toisaalta lomittumista koitetaan käyttää kvanttitietokoneissa.

Loppukommentti: materialismi kaipaisi fyysikon panosta tai modernin kirjan etsintää. Sitä odotellessa Wikipedia on oiva väline opiskella käsitteitä.

Lähteet:
Alonso-Finn: Fundamental university physics, 1972.
Sean Carroll: Maailmanlopun hiukkanen, 2012, URSA.
Ian Stewart: 17 Equations that changed the world, 2012.
Arto Annila: Kaiken maailman kvantit, 2019.

Tekstin tarkistuksesta kiitos Robert Brotherukselle.

￭

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

YKI RÄIKKÄLÄ

￭

Kristillinen lehti, Kotimaa, on perustettu jo vuonna 1905. Se ei ole virallisesti kirkon äänenkannattaja, mutta käytännössä sitä se on. Se otti jo pian perustamisensa jälkeen kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin. Lehdelle myöhemmin harmilliseksi osoittautuneeksi teoksi se hurrasi kansallissosialismin nousulle Saksassa, ja meillä Suomessa tuki Lapuan liikettä sekä vastusti työväenliikkeen emansipaatiota. Mutta vasta tämän vuosituhannen alussa lehdessä esitettiin näistä anteeksipyyntö.

Itse tutustuin Kotimaahan vasta vuonna 2010, kun aloitin sen nettisivuilla ensin kommentoijana ja sitten blogistina. Kaksi ja puoli vuotta ehdin olla, kunnes blogisto raivattiin, siivottiin ja minut eräiden muiden epäsopivien kanssa heivattiin pois. Muut olivat lähinnä kiihkofundamentalistiuskovia, joiden argumentaatio oli vähän sen mukaista. Itse olin varsin moderantti, mutta toimituksessa kaiketi katsottiin, että yksi ateisti blogistolla riittää. Tämä yksi oli Jori Mäntysalo.

Koska Kotimaan nettisaitilla on varsin laaja lukijakunta ja painettua lehteäkin jaetaan 84 000 kpl, on syytä tehdä tuolloin tällöin katsaus, mitä lehti uskon- ja uskontopoliittisista asioista kertoo.

”Tuhat merkkiä taivaasta” on päätoimittaja Freija Özcanin vakipalsta, jossa hän tuhannella merkillä kertoo tarinoita hengellisyydestä ja uskosta. Helmikuun lehdessä hän ilmoittaa, että kärsimys tuottaa selviytymiskykyä ja pyhyys on ”epätäydellisyyttä”. On varsin romanttinen näkemys se, että kärsimys lisäisi resilienssiä ja tuottaisi kirkkaamman kruunun.

Sitten Özcan väittää ilmeisesti tosissaan, että Pyhä kirja kertoo ”Jumalasta, joka loi ensin ihmisen ja valitsi sitten itselleen pienen kansan luotsatakseen sitä haluamaansa kohtaan ja historiaan maailman kartalla”. Tämä jumala siis luotsasi pienen kansansa länsimaiden perustamaan valtioon, jossa tämä ennen pitkää varustautui länsimaiden avustuksella ja aikaa myöten tuli aiheuttamaan suunnattoman hävityksen naapurikansan keskuudessa. Tosin se ei ollut uutta. Vanha testamentti kertoo vastaavista tuhotöistä ja kansanmurhista jo esihistoriallisella ajalla.

Mutta koska maailma on hankala, eikä katastrofeilta, onnettomuuksilta ja vaikeuksilta voi välttyä, on keksittävä aivoja nyrjäyttäviä selityksiä, miksi ”hyvä Jumala” on maailmamme tällaiseksi luonut ja miksi Hän kaiken kurjuuden antaa tapahtua, vaikka on kaikkivaltias. Näin tekee myös Freija Özcan. Hänen mukaansa ”Jumala rakastaa itsepäisyyttä, ymmärtämättömyyttä ja erehdyksiä”. Hyvä ihminen erehtyy ja sortuu virheisiin. ”Vain Jumala on täydellinen ja armollisesti peittää pyhän varjonsa alle ihmisen epätäydellisyyden.” Vanha ”kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunut saat” on myös jumaluskoon liittyviä kiepautuksia, että kärsimyksestä tulee vielä palkinto, ja teodekian eli pahan ongelman selitysyrityksiä.

Jos puhutaan jumalasta entiteettinä, se on tämä yliluonnollinen. Sellaiselle olennolle, josta ei ole minkäänlaista havaintoa tai konkretiaa, voidaan määritellä mitä tahansa ominaisuuksia ja piirteitä. Kuten täydellisyys, mikä on varsin abstrakti käsite. Itse katson kyllä, että täydellisyys on tylsää. Mitä enää tehdä, mihin suunnata, jos kaikki on jo täydellistä? Jos todellakin olisi olemassa se ”taivas”, en suurin surminkaan haluaisi sinne. Täydellisyys siellä tappaisi minut ikävään.

Tämä katsaus käsitteli nyt vain yhtä päätoimittajan lyhytkolumnia. Jatkossakin katsaus tehdään vain yhdestä Kotimaa-lehden jutusta. Helmikuun Kotimaassa on myös mielenkiintoiset artikkelit vapaasta tahdosta sekä ”sinimustista papeista”, joista Antti Jalmari Malinen on vastikään kirjoittanut kirkkohistoriallisen väitöskirjan.

￭

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

YKI RÄIKKÄLÄ

￭

Suomessa kansalaiset menettävät kymmeniä miljoonia vuodessa erilaisissa huijauksissa. Huijatuksi tulemiselta eivät ole välttyneet korkeasti koulutetutkaan. Usein motiiveina toimia huijarin ohjailemana ovat menetyksen pelko tai sitten ahneus. Pankin ”turvallisuushenkilönä” soittava kertoo tilillä olevan epätavallista toimintaa ja varojen häviävän, joten ne pitää siirtää ”turvatilille”, tai on kiire tehdä joku sijoitus, joka tuottaisi nopeasti ja paljon. Tai jenkkiläinen ”varakas komea upseeri” tarvitsee tilapäisesti rahaa päästäkseen Suomeen, jotta pääsisi ”rakkaansa” luo. Huijattuja määriä ei tarkasti koskaan tiedetä, koska monet vaietaan häpeän suohon, mutta summat ovat valtavia.

Jos korkeasti koulutetutkin tulevat hassutetuksi, niin miksipä ei tavallinen kansalainen, jolla välttämättä ei ole kykyä arvioida mikä on totta ja mikä ei. Ja tässä on propagandan ja disinformaation paikka. Medialla on helppo ohjailla mielialoja. Jos media tarjoaa oman näkemyksen vastaista tietoa, se torjutaan, mutta jos se onkin omaa näkemystä vahvistava, otetaan se mielihyvin vastaan. Unohtuu se, jos eilen piti mediavälinettä poliittisesti värittyneenä.

Vahvistusharha on yksi mielen mekanismi, jolla ihminen itse manipuloi omaa ajatteluaan. Omat mielipiteet ovat niin rakkaita, ettei niistä ole helppo luopua. Jos joku tieto on vastoin omaa näkemystä, haetaan vahvistus sille muualta.

Suomalaiset käyvät uimahalleissa enemmän kuin kirkossa

Median tekijätkin, toimittajat, ovat ihmisiä omine inhimillisine heikkouksineen. Toisinaan toimittajat ovat itse tulleet manipuloiduksi tai eivät jotain seikkaa osaa kyseenalaistaa. Yksi esimerkki on valtamedioiden tekemä kirkon asian lobbaaminen. On vaikea uskoa, että lukuisat toimittajat ehdoin tahdoin haluaisivat kantaa seurakunnan ja kirkon ääntä ja näkemyksiä, vaikka poikkeuksiakin on.

Suomalaiset käyvät uimahallissa enemmän kuin kirkossa, museossa tai teatterissa. Kirkon piirissä tämä on varmasti huomattu ja omaa asiaa haluttu tuoda mediassa esille. Seurakunnilla on palkattuja tiedottajia, jotka tekevät lobbaustyötä siinä missä minkä tahansa ison organisaation. Kirkko ei jätä käyttämättä tilaisuuksia saada medianäkyvyyttä.

Viime vuosina valtamedian kielteisiä uutisia kirkon piiristä ovat olleet lähinnä sopimattomasti käyttäytyneet papit ja eräiden seurakuntien talousongelmat. Joku vuosi sitten eräs tutkimus osoitti, että seurakunnissa esiintyy runsaasti työpaikkakiusaamista ja häirintää. Tutkimuksesta uutisoitiin varsin vaatimattomasti, vaikka kyseessä on eräänlainen paradoksi: kirkko edustaa ”rakkauden ja hyvyyden” sanomaa, mutta sen sisällä piileksiikin mörköjä.

Jeesuksesta kouluissa

Toisinaan on uutisoitu vähemmän neutraalisti sitä, kuinka uskonnoton lapsi esim. koulussa on ”kokenut loukkauksen uskonnonvapauttaan kohtaan jouduttuaan osallistumaan tunnustukselliseen uskonnonharjoitukseen”. Uutiskommenteissa ja somessa on sitten tullut vyörytystä tyyliin so what? ja voi voi lapsiraukkaa nauruhymiön kera. Joistakin uutisteksteistä on voinut myös havaita asian vähättelyä.

Marraskuussa 2024 Ylen nettijutussa kerrottiin gospelmuusikko Pekka Simojoen koulukeikoista. ”1700 koulukeikkaa, yksi ongelmatapaus”, kuului yksi väliotsikko. ”Ongelmatapaus” oli se, kun Hämeenlinnan kaupunki joutui maksamaan 1500 euron hyvityksen uskonnottomalle lapselle tämän oltua Simojoen konsertissa. Jutussa Simojoki kertoi varoittaneensa, että ”minulla ei ole vain tipu- ja pupulauluja. Voi käydä niin, että Jeesuskin mainitaan”. Tapa, millä Yle tapauksesta kirjoitti, olisi hyvin sopinut kirkolliseen Kotimaa-lehteen. Tapausta herkuteltiin vielä kertomalla, että Simojoen oli esiintymään kutsunut päihdetyötä tekevä yhdistys. Että on se kumma, jos ei kunnioiteta arvokasta työtä tekevän järjestön valintaa – päihteistähän pääsee eroon vain Jeesuksen avulla!

Jutussa kerrotaan vielä, että Simojoki aikoo esiintyä kouluissa jatkossakin. Lapset ovat hänelle tärkeää yleisöä. Tässä on siis kyse käännytystyöstä, minkä jutun kirjoittanut Ylen toimittaja nähtävästi muitta mutkitta hyväksyy. Simojoen on taas helppo tehdä lähetystyötään (ja laskuttaa duunistaan) kouluissa, koska toistaiseksi vain noin 10 % kouluista on luopunut kouluaikana järjestettävístä uskonnollisista tilaisuuksista, minkä Opetushallituksen ohjeet mahdollistavat.

Kirkko ratsastaa hyväntekeväisyydellä

Yle kertoi tammikuun alussa myötäsukaisesti siitä, kuinka yksityishenkilöiden auttamishalu näkyy suorina lahjoituksina seurakunnille. Vieläpä Ylen jutussa vinkattiin, miten voi lahjoittaa apua verovapaasti. Kun nykyinen hallituksemme on tehnyt radikaaleja leikkauksia sosiaaliturvaan, on seurakunnalla tilaisuus kirkastaa omaa sädekehäänsä. Se sinänsä on hienoa, että kansalaiset haluavat auttaa hädänalaisia. Kirkolle tämä sopii oikein hyvin. Kun kirkko kanavoi yksityisten lahjoitusvaroja, saa se uutta loistoa sädekehäänsä.

Kirkon diakoniatyö saa boostia yksityisten kansalaisten suosiollisella tuella. Juttu on Ylen sivujen osastossa ”hyväntekeväisyys”. Hyväntekeväisyydessä onkin kyse lähinnä ”hyväntekijän” oman kruunun kirkastamisesta. Tässä tapauksessa kirkko kirkastaa kruunuaan nimettömien lahjoittajien avulla.

Hyväntekeväisyys metodina auttaa hädässä olevia on ongelmallinen. Hyväntekeväisyys ei ole yhteiskunnallista infraa, vaan yksityistä toimintaa, jossa hyväntekeväisyyden kohde voidaan valita hyväntekijöiden omien mieltymyksien tai trendien mukaan. Eikä sitä voi pitää pyyteettömänä toimintana. Kirkko mainostaessaan omaa diakoniatyötään syyllistyy Jeesuksen opetusten rikkomiseen: ”Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee”, ja että auttaessaan köyhiä ei pidä tehdä siitä numeroa.

￭

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2026.

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Rakkaat vaparit!

Kirkollisen lapsilähetystyön monet muodot

Teobiologinen selittely ilman tiedettä

Santtu Sorri: Homo stultus (Calidris Oy).

Tyhmyys joka estää meitä ymmärtämästä halua kuolla

Juha Hänninen: Päästä mut pois – Tietoa ja ajatuksia hyvästä kuolemasta. Joukkorahoitus, 2026.

Askeettisuuden koordinaatit

Juha Seppälä: Kehtolaulun koordinaatit. Siltala, 2025.

Uskontoallergiasyytöksistä

Lyhyet uutiset

POHJOIS-IRLANNISSA JO 5000 HUMANISTISTA VIHKIMISTÄ

TUNNISTUSPALVELU VALTIONKIRKOILLE MAKSULLISEKSI

VALTIONKIRKOILLE VÄHEMMÄN VALTION RAHAA

SEKULAARI SITAATTI

Hiukkasfysiikan perusteita sähköalan opintojen pohjalta

KOTIMAAn katsaus

Media kirkon asialla

Suomalaiset käyvät uimahalleissa enemmän kuin kirkossa

Jeesuksesta kouluissa

Kirkko ratsastaa hyväntekeväisyydellä

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi