Skip to main content

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Yhdenvertaisuuden puolesta​

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Liittokokous Lahdessa lokakuussa

Liittokokous logo. Etualalla teksti LIITTOKOKOUS, jonka takana vapaa-ajattelijoiden liekkilogo.

Paikallisyhdistysten valitsemat edustajat kokoontuvat Vapaa-ajattelijain liiton liittokokoukseen Lahdessa lokakuussa

TOIMITUSAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Vapaa-ajattelijain liiton sääntömääräinen liittokokous pidetään 24.-25.10.2026 Lahdessa. Kokouspaikkana toimii Opiston kunkku hotelli-ravintolan auditorio.

Kolmen vuoden välein pidettävässä liittokokouksessa käsitellään kolmivuotiskertomus, hyväksytään strategia ja tavoiteohjelma vuosille 2026-29 sekä valitaan liittovaltuuston puheenjohtaja ja liittovaltuusto sekä liittohallituksen puheenjohtaja ja liittohallitus. Lisäksi käsitellään kokoukselle tehdyt esitykset ja hyväksytään vuoden 2027 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Asioista päättävät yhdistysten valitsemat edustajat, joita liittomaksutilitysten määrän perusteella on seuraavasti: Etelä-Karjala (1), Forssa (1), Helsingin seutu (7), Kainuu (1), Kemi (2), Keski-Suomi (2), Keski-Uudenmaa (1), Kotka (3), Kouvola (1), Lahti (2), Luoteis-Lappi (1), Nokia (1), Oulunseutu (1), Pohjanmaa (1), Rovaniemi (1), Satakunta (2), Tampere (5), Turku (2). Säännöt rajoittavat enimmäismäärän seitsemään edustajaan.

Yhdistysten lisäksi myös henkilöjäsenet voivat tehdä esityksiä eli ns. aloitteita liittokokoukselle. Jotta hallitus ehtii antaa esityksiin vastaukset ja lähettää esitykset ja vastaukset kokousedustajille, esitykset pyydetään tekemään kesäkuun aikana tai viimeistään 15.8. mennessä.

Strategiasta ja tavoiteohjelmasta on elo- ja syyskuulle tulossa luonnos järjestökäsittelyyn ja yleiseen keskusteluun, jonka pohjalta tehdään esitys kokoukseen. Yhdistysten toivotaan pohtivan ja tekevän esityksiä liittohallituksen ja liittovaltuuston jäseniksi, ja myös henkilöjäsenet voivat ilmoittaa kiinnostuksestaan tai suosituksia henkilöistä sähköpostiin val@vapaa-ajattelijat.fi.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Väinö Voipio -palkinto Krematoriosäätiölle

Vapaa-ajattelijoiden logo. Pyöreä oranssinen tausta jossa kolme valkoista liekkiä päällekkäin.

100-vuotiaan palkinnon saajan toiminnassa korostuvat suvaitsevaisuus, ekologisuus ja yksilön kunnioitus

TOIMITUSAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinto myönnettiin 100 vuotta täyttävälle Krematorio-säätiölle, joka ylläpitää Hietaniemen tunnustuksetonta krematoriota ja kappelia.

Palkinto ja kunniakirja luovutettiin Krematoriosäätiön 100-vuotisjuhlassa hotelli Grand Hansassa maaliskuun lopulla. Palkinnon otti vastaan säätiön puheenjohtaja Marcus Rantala. Palkinnon luovuttivat Vapaa-ajattelijain liiton taloudenhoitaja, Pro-Seremoniain puhuja Marja Vinni sekä puheenjohtaja Jori Mäntysalo.

Liiton mukaan säätiö on koko historiansa ajan edistänyt hautauskulttuuria, jossa korostuvat suvaitsevaisuus, ekologisuus ja yksilön kunnioitus. Säätiö kunnioittaa jokaisen maailmankatsomusta, myös uskonnottomien, ja tarjoaa vaihtoehtoja, jotka kunnioittavat jokaisen ihmisen omaa maailmankatsomusta.

Hietaniemen krematoriossa tuhkattiin ensimmäinen vainaja 24.3.1926. Säätiö oli edelläkävijä, sillä toinen krematorio avattiin vasta 40 vuotta myöhemmin. Nykyään helsinkiläisistä vainajista tuhkataan 90 prosenttia. Koko maassa tuhkausten osuus on 65 prosenttia.

Krematorion tiloissa on pidetty lukemattomia saattopuheita. Viimeisen 25 vuoden ajan uskonnottomien hautajaisten puheita on järjestänyt Pro-Seremoniat, jonka osakas Vapaa-ajattelijain liitto on.

Palkinto on nimetty Vapaa-ajattelijain liiton aiemman puheenjohtaja Väinö Voipion mukaan. Edellisen palkinnon sai siviilivihkijä Sanna Harju ja sitä edellisen lääkäri Juha Hänninen Muita palkittuja ovat esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki sekä Nuorten filosofiatapahtumaa Nufitia järjestävä Helsingin nuoret filosofit.

Palkinnon vastaanotti Krematoriosäätiön puheenjohtaja Marcus Rantala (vas.). Luovuttajina toimivat Vapaa-ajattelijain liiton taloudenhoitaja, Pro-Seremoniain puhuja Marja Vinni sekä liiton puheenjohtaja Jori Mäntysalo. Kuva: Esa Ylikoski
■ Palkinnon vastaanotti Krematoriosäätiön puheenjohtaja Marcus Rantala (vas.). Luovuttajina toimivat Vapaa-ajattelijain liiton taloudenhoitaja, Pro-Seremoniain puhuja Marja Vinni sekä liiton puheenjohtaja Jori Mäntysalo. Kuva: Esa Ylikoski

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

”Telaketjuateisti” Lauri Ojala: Uskonnot ovat K18-kamaa – lapsia pitää suojella niiltä

Lauri Ojala. Kuva Jenni Tokola

”Jos aikuiselle ihmiselle tehtäisiin työpaikalla sama, mitä lapsille tehdään kouluissa ja päiväkodeissa, niin työnantaja lynkattaisiin julkisuudessa.”

RISTO K. JÄRVINENAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Kuka olet, Lauri Ojala?

Olen 46-vuotias kahden lapsen isä, matematiikkaan ja luonnontieteisiin vahvasti suuntautunut rationaalinen sekulaari humanisti.

Lapsuuden ja nuoruuden kristinuskosta aiheutunut kärsimys on saanut minut pyrkimään ajamaan uskonnottomien ja erityisesti lasten asiaa. Moni pitänee minua telaketjuateistina ja pidän sitä lähinnä kunnianosoituksena sille, mitä olen tehnyt uskonnottomuuden eteen.

Olen autismin kirjolla. Monien muiden piirteiden lisäksi tämä ilmenee varsin äärimmäisenä oikeudenmukaisuuden ja totuuden kaipuuna sekä kykynä keskittyä ja käyttää lähes rajattomasti aikaa erittäin tarkasti rajattuihin mielenkiinnon kohteisiin.

Millainen lapsuus ja nuoruus sinulla oli?

Kasvoin erittäin vahvasti uskovassa liberaalissa valtavirtaluterilaisessa suvussa Porissa. Uskonto oli kaikessa itsestäänselvyys ja kasvoin sisään tähän mitään kyseenalaistamattomaan sokeaan lapsen uskoon, joka on tunnetusti jeesuksenkin mukaan sitä parasta sorttia olevaa uskoa.

Pyhäkoulu, pihaseurat, säännölliset (joskaan ei läheskään jokaviikkoiset) jumalanpalvelukset ja juhlapyhien uskonnolliset menot olivat arkirutiinia. Noissa piireissä lähtökohtana oli jumalan armon ja rakkauden korostaminen. Mukavat jeesustarinat ja suojelusenkelit olivat keskiössä, eikä helvetillä tai muullakaan pelottelu kuulunut juuri lainkaan agendalle.

Toisaalta noissa piireissä liikkui myös paljon vaikutteita, joiden olen aikuisena tajunnut tulleen yhdysvaltalaisista herätyskristillisistä piireistä. Muistan pohtineeni serkkuni kanssa, tekisinkö ennemmin murhan vai itsemurhan, jos on pakko, tietyissä piireissä kun itsemurhaa pidetään pahimpana mahdollisena rikoksena jumalan luomistyötä kohtaan. Mietin myös, onko masturboiminen todella joukkomurha, tuhotaanhan siinä miljoonittain potentiaalista elämää. Erään perhetutun uuden kesämökin tupaantulijaiset avasi pastorisetäni, joka varmasti mökin omistajien pyynnöstä suoritti pahojen henkien manauksen, jotta mökki olisi turvallinen paikka viettää aikaa.

Kaikenlaista todella kieroutunuttakin uskonnollisuutta siis tuli vastaan ja jäi kaivamaan mieltä. Varsinaisen jumalan vihan ja helvetillä pelottelemisen sain kuitenkin löytää aivan itse kiiltokuvasatujen takaa.

Millaiset ihmiset ja kokemukset ovat vaikuttaneet sinuun eniten?

Valitettavasti olen joutunut löytämään totuuden itse – salassa ja peläten epäilykseni paljastumista. Tämä noin seitsemänvuotiaana alkanut ja täysi-ikäiseksi asti jatkunut epäilyksessä ja pelossa eläminen on vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu.

Vaikka olen myöhemmin oppinut ymmärtämään, että läheiseni ovat itsekin oman uskontonsa uhreja (samoin kuin valtaosa uskovaisista), tämä kokemus on jättänyt todella syvät ja kipeät haavat ja ikuisen katkeruuden valheeseen perustuvaa ideologiaa kohtaan.

Syntisenä ja sorrettuna oleminen tuhosi paljon

Miten oma maailmankatsomuksesi alkoi muodostua?

Viimeistään seitsemänvuotiaana, muistikuvieni mukaan jo vähän ennen kouluikääkin, aloin miettiä erityisesti asiaa, jonka sain aikuisena tietää olevan klassinen pahan ongelma. Mietin, miten hyvä jumala voi sallia kaiken pahan maailmassa ja erityisesti, miten tämä voi tuomita ketään ikuiseen kidutukseen helvetin tulimeressä. En voinut mitenkään väistää sitä, että kristinopin mukaan valtava joukko jo kuolleita ihmisiä oli sinetöinyt kohtalonsa ja tulisi kärsimään ikuisesti.

Olin toisella luokalla koulussa, eli enintään kahdeksanvuotias, kun muistan todenneeni, että en voi uskoa tuollaiseen jumalaan. Tämän hyväksyminen auttoi avaamaan silmät muillekin hulluuksille, kuten jeesuksen nimiin satuilluille silmänkääntötempuille, joiden uskottavuutta olin kyllä ihmetellyt jo aiemmin. Kun olin hyväksynyt, ettei jumalaa ole olemassa, katosi samalla viimeinenkin uskottavuus noista saduista.

Olen aina ollut erityisen kiinnostunut oppimaan ja tietämään totuuden. Opiskeluun myös kannustettiin perheessäni ja lähipiirissäni ja tuosta olen todella iloinen jälkikäteenkin. En osaa sanoa, miten ja milloin ”tiedeuskovaisuuteni” on muovautunut lopulliseen muotoonsa, mutta sen on täytynyt tapahtua todella varhain.

Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys ovat olleet minulle aina tärkeitä ja erityisesti lasten oikeudet omien kokemusteni myötä. Monessa mielessä omakin ajatteluni on kuitenkin kehittynyt vielä pitkään nuoruudessa ja aikuisena. Joudun tunnustamaan olleeni vielä yläasteikäisenä vankka rasisti, ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä olen oppinut puolustamaan vasta aikuisiällä. Pitkälti 30 vuoden täyttämisen jälkeen olen vihdoin oppinut olemaan mielestäni aidosti kaikkien yhtäläisen ihmisarvon ja täysien ihmisoikeuksien puolella. Ymmärrän siis hyvin sen, että kyseessä on kaikille prosessi, joka voi kestää pitkäänkin tai jopa jäädä puolitiehen.

Mitkä kokemukset ovat vaikuttaneet ajatteluusi eniten?

Syntisenä, tuhoon tuomittuna pahana ihmisparkana oleminen yli kymmenen vuoden ajan on sekä tuhonnut paljon että opettanut ymmärtämään toisten sorrettujen asiaa. Vaikka en toivo kenellekään mitään pahaa, tavallaan on totta, että jokaiselle tekisi hyvää elää jonkin aikaa sorrettuna.

Miten päädyit mukaan Vapaa-ajattelijoihin?

Vapaa-ajattelu on täysin omien arvojeni mukaista. Tutkittuun tietoon luottaminen ja organisoidun uskonnon kitkeminen ovat minuuteni ydintä. Yllykkeen lähteä mukaan toimintaan sain kuitenkin vaimoltani, joka kysyi, miksen lähtisi. Tuon kuultuani asia tuntui välittömästi varsin ilmeiseltä, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Haluan minimoida muiden lasten kärsimykset

Toimit myös ”Uskontokuntiin kuulumattomissa vanhemmissa” ja ”Kantelupukki”-verkkopalvelussa?

Olen ollut ”Uskontokuntiin kuulumattomissa vanhemmissa” eräs aktiivisimmista jäsenistä kohta kymmenen vuotta. Liityin mukaan, kuten niin moni muukin, omien lasten tultua kouluikään.

Aloin varsin pian ajaa erityisesti kotikaupunkini Espoon vanhempien asioita laajemminkin. Erityisesti olen profiloitunut määrätietoisen kanteluprosessin puolestapuhujana. ”Kantelupukki”-sivuston kautta voi kuka tahansa ilmoittaa tapauksista, joissa esimerkiksi koulun uskonnolliset tilaisuudet tai velvoitteet koetaan ongelmallisiksi.

Kokemus osoittaa, että ellei tällainen toiminta muutu kerrasta tai viimeistään kahdesta oikeaksi, se tuskin muuttuu myöhemminkään, ellei tätä avusteta ylempien viranomaisten kautta ja mieluusti rahallisen sanktion uhalla. Monesti valvovan viranomaisen nuhteet eivät hetkauta, mutta kun uhkana on pienikin rahallinen seuraamus, lasten ihmisoikeuksien noudattaminen alkaakin kummasti kiinnostaa.

Lisäksi jaat ateistisia meemejä?

Olen vakuuttunut siitä, että yksinkertaistetut ja kärjistetyt meemit ovat erittäin tehokas mielipidemuokkauksen tapa. Tämä on ymmärtääkseni laajasti tunnustettu tosiasia. Mm. erilaiset, usein erityisesti kaikkein vastenmielisimmät, uskonnolliset piirit jakavat paljon omaa ideologiaansa tukevia tarkoitushakuisen vääristeltyjä meemejä. Samassa hengessä olen pyrkinyt jakamaan aktiivisesti uskontoja kritisoivia ja pilkkaavia meemejä, joissa tuodaan kärjistettyinäkin tikun nokkaan uskonnollisten ideologioiden sairaimmat ”ikuiset totuudet” ja niiden seuraukset.

Mikä motivoi sinua olemaan aktiivinen?

Haluan tehdä hyvää ja minimoida muiden lasten kokemat henkiset ja fyysisetkin kärsimykset, joita uskonnot tuottavat. Minulla ei ollut yhtään ihmistä, joka olisi ollut mallina siitä, että uskovaisuus ei ole ainoa mahdollinen tapa elää. Haluan normalisoida uskontojen ongelmiin puuttumisen ja näyttää mallia siitä, että on täysin ok vastustaa ylpeästi julmaa ideologiaa.

Tärkeimmät tavoitteesi?

Organisoidun uskonnon kitkeminen ja uskonnonvapauden kunnioittaminen. Minulle erityisen tärkeää on lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien uskonnonvapaus. Uskonnonvapaus on lapsen oma oikeus, eikä sitä saa rikkoa, ellei lapsi itse anna siihen lupaa. Tällaista lupaa ei puolestaan voi saada henkilöltä, joka ei ole riittävän kypsä ymmärtämään, mihin on antamassa luvan. Lyhyesti sanoen uskonnot ovat K18-kamaa ja lapset tulee suojella niiltä täysin.

Tässä on hyvä tehdä rinnastus fyysiseen koskemattomuuteen, joka on uskonnonvapauden ohella lapsen oma ihmisoikeus. Huoltaja tai muukaan aikuinen ei saa kajota lapseen millään verukkeella. Tällaiseen ei voi antaa lupaa lapsen puolesta, vaan omaa fyysistä koskemattomuuttaan voi sallia rikottavan omissa rajoissaan vasta riittävän vanhana. Näin voi tehdä aikuisten kesken makuuhuoneleikeissä, mutta ei koskaan aikuinen lapselle.

Myös lapsen fyysisen koskemattomuuden rikkomista pidettiin pitkään sallittuna, ja se kriminalisoitiin vasta 80-luvulla. Tämä muutos on kuitenkin saatu onnistuneesti ajettua läpi ja seuraavaksi olisi enemmän kuin korkea aika saada aikuiset vihdoin ymmärtämään, että piiskaamisen lisäksi ei myöskään ole sallittua kajota lapsen uskonnonvapauteen edes huoltajan ”oikeudella”.

Koulujen ”mukavat perinteet” rikkovat lapsen oikeuksia

Mitkä saavutukset ovat sinulle erityisen merkityksellisiä?

Olen iloinen yleisestä sekulaarista kehityksestä. Toki pidän hienona sitä, että olen itse omalta osaltani pystynyt edistämään tätä edes vähän, mutta lopulta on täysin yhdentekevää, kuka ja miten saa muutoksen aikaan.

Lapsiini ja minuun kohdistuneessa suvivirteen liittyvästä syrjintäsaagassa sain aikanaan ilmaista julkisuutta iltapäivälehdissä, kun vaadin Espoon kaupungilta symbolista yhden euron korvausta vakaumukseen perustuvasta syrjinnästä. Jollain kierolla tavalla tämä lämmittää edelleen mieltäni. Kun Espoo ei suostunut maksamaan, valitin asiasta valtioneuvoston alaiselle yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle.

Mitkä asiat kaipaavat edelleen muutosta uskonnon ja valtion suhteessa?

Valtiokirkoilta tulee viedä kaikki erivapaudet. Kirkot tulee saattaa samalle viivalle kaikkien muiden rekisteröityjen yhdistysten kanssa. Normaali yhdistyslainsäädäntö riittää niille. Toki samassa kaikkinainen julkisvallan ja uskonnollisten yhdistysten välinen yhteistyö pitää lopettaa, sillä se rikkoo räikeästi julkisvallan neutraliteettiperiaatetta vastaan. Tämä sisältää mm. koulujen ja päiväkotien uskonnolliset elementit, sotilasvalan, sairaala- ja yliopistopastorit, kenttärovastin, valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksen ja Yleisradion uskonnolliset ohjelmat.

Missä Vapaa-ajattelijat on onnistunut?

Vaikuttamaan lainsäädäntötyössä uskonnottomien oikeuksien tuomiseen muiden katsomusten rinnalle. Myös aktiivisuus erilaisissa tapahtumissa kuten Pridessa tai erilaisilla markkinoilla on hyvää näkyvyyttä.

Missä se voisi mielestäsi tehdä enemmän?

Kasteen poistoja ja muita uskontoja kritisoivia ja parodisoivia tempauksia voisi järjestää vaikka kuinka paljon enemmän, jos vain olisi aktiivisia tekijöitä. Tässä voin toki ensi alkuun katsoa myös peiliin.

Samoin somenäkyvyyttä voisi olla valtavan paljon enemmän. Itse haluaisin Vapaa-ajattelijain yhdistysten ja liiton ottavan myös kärkevämmin esiin uskontojen ongelmat, vaikka näenkin kyllä myös paljon arvoa sillä, että meillä on neutraali toimija, joka hoitaa edunvalvontaa asiallisesti ja jättäytyy suosiolla pois kaikesta kärkevästä toiminnasta.

Onko jokin kohtaaminen muuttanut ajatteluasi?

Monien fiksujen liberaalien uskovaisten kanssa käymäni keskustelut ovat saaneet minut oivaltamaan, että valtaosa uskovaisista on hyvää tahtovia ihmisiä, jotka on vain saatu uskomaan, että uskonto on oikea tapa toteuttaa hyvyyttä.

Mitä vielä haluaisit sanoa lukijoille?

Jos aikuiselle ihmiselle tehtäisiin työpaikalla sama, mitä lapsille tehdään kouluissa ja päiväkodeissa, niin työnantaja lynkattaisiin julkisuudessa, esihenkilöltä lähtisi työpaikka ja rahalliset korvaukset mitattaisiin kymmenissä tuhansissa. Kouluissa ja päiväkodeissa tämä on yhä edelleen ympäri maata ”mukava perinne”. On mahdoton hyväksyä tällaista kaikkein heikoimpien sortamista ja sen katsomista läpi sormien. Minusta on jokaisen velvollisuus puuttua siihen, kun puolustuskyvyttömiä lapsia sorretaan.

Miksi toivot, että jumala kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella tässä haastattelussa?

Itse en koskaan kirjoita jumalaa enkä edes jeesusta isolla. jeesus toki on kiistaton erisnimi, mutta jumala on yleisnimi, jolle on kristinuskossakin olemassa ihan aito erisnimi: jahve, yhwh tai muu vastaava (jotka nekin kieltäydyn kirjoittamasta isolla). Minun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä, että yhdelle kymmenistä tuhansista jumalista, jolla on lisäksi oma erisnimensä, annetaan täysin perusteettomasti kunnia käyttää yleisnimeä isolla kirjoitettuna. Vetoan, että tästä perusteettomasta kristinuskolle kumartavasta käytännöstä luovuttaisiin Vapaa Ajattelija -lehdessä pysyvästi.

Yhdenvertaisuuslautakunnan ratkaisu

Juuri ennen Vapaa Ajattelijan painoon menoa media kertoi, että Lauri Ojalan asiaan on saatu ratkaisu. Ojala on taistellut Espoon kaupungin kanssa kymmenen vuotta Suvivirren laulamista vastaan koulujen juhlissa. Valtioneuvoston alainen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, että Espoo on laiminlyönyt velvollisuutensa edistää yhdenvertaisuutta. Lautakunta määräsi Espoolle 10 000 euron uhkasakon.

Lisäksi lautakunta suositti kaupunkia maksamaan hyvityksenä Ojalalle 750 euroa ja Ojalan lapselle 2500 euroa. Lautakunnan suositus ei ole sitova. Jos Espoon kaupunki ei maksa suositeltuja hyvityksiä, Ojala aikoo viedä asian käräjäoikeuteen. Oman osuutensa hän on luvannut lahjoittaa vapaa-ajattelijoille ja uskontojen uhreille. Ojalaa haastattelivat tapauksesta muun muassa Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Iltalehti ja Ylen Radio Suomi.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Lyhyitä uutisia

LYHYET UUTISET

Nuorisoalojen avustuksista ja Pro-Seremoniain hääseremoniapalveluista

 

TOIMITUSAvaa artikkeli PDF-tiedostona

PRO-SEREMONIAIN HÄÄSEREMONIAPALVELUT AKKREDITOITIIN

_European Humanist Services Networkin_ akkreditointilautakunta kokoontui 9.5. Oslossa ja hyväksyi sekä akkreditoi suomalaisen _Pro-Seremoniain_ hääseremoniapalvelun. Kaikilla akkreditoiduilla palveluilla on oikeus käyttää nimitystä ”EHSN:n akkreditoima humanistinen  hääseremoniapalvelu”. _Pro-Seremoniat_ voi nyt myös käyttää EHSN:n akkreditointimerkkiä julkaisuissaan ja markkinoinnissaan. Palvelulle  luovutetaan diplomi akkreditoinnin todisteeksi EHSN:n seminaarissa Berliinissä syyskuussa.

Humanist wedding service accredited by EHSN European Humanist Services Network

 


NUORISOALAN JÄRJESTÖILLE 18 MILJOONAA – KRISTILLISET JÄRJESTÖT PÄRJÄSIVÄT HYVIN

Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoalan avustukset 2026 jaettiin maaliskuussa. Eniten avustusta saavat Suomen Partiolaiset ry (1 508 700 euroa), Nuorisoala ry (1 299 300 euroa), Suomen Nuorisoseurat ry (1 053 200 euroa) ja Nuorisotutkimusseura ry (956 100 euroa). Prometheus-leirin Tuki ry sai 153 200 euroa.

Kristillisistä järjestöistä eniten avustusta sai kristillinen Lasten ja nuorten keskus ry (entinen Nuori kirkko), 949 400 euroa. Summa on huomattava, kun ottaa huomioon, että ev.-lut. kirkon tulolähteenä lapsija nuorisotyöhön on kirkollisveron tuotto, noin tuhat miljoonaa euroa.

Päätöksessä herätti huomiota, että liikunta-, urheiluja nuorisoministeri __Mika Poutala__ (kd) myönsi virkamiesesittelystä poiketen lisärahoitusta helluntailaisille järjestöille. Uskonnollisista järjestöistä avustuksia saivat Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys 11 500, Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys 70 500, Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto 26 000, Suomen Vapaakirkon Nuoret 60 200, Föreningen Missionskyrkans Ungdom 11 200, Herättäjä-Yhdistys 16 400 ja Iso Kirja 11 500 euroa.

 


 

Sekulaari sitaatti teksti

”Kaksi ja puoli miljoonaa vuotta sitten, kun etäinen sukulaisemme Homo habilis etsi ravintoa Tansanian savannilla, Andromedan galaksista lähti valonsäde ja aloitti matkansa halki maailmankaikkeuden. Kun tuo valonsäde kiisi avaruuden halki valon nopeudella, sukupolvet esi-ihmisiä ja ihmisiä syntyivät ja kuolivat; kokonaisia lajeja kehittyi ja katosi, kunnes yksi tuon katkeamattoman sukulinjan jäsen, minä, sattui katsomaan taivaalle Kassiopeian tähdistön alapuolelle ja kohdistamaan tuon valonsäteen verkkokalvolleen. Kahden ja puolen miljoonan vuoden mittainen matka päättyy synnyttämällä hermosoluihin sähköisen impulssin, joka käynnistää ihmetyksen ketjureaktion monimutkaisessa elimessä nimeltä ihmisaivot – elimessä, jota ei ollut olemassa missään maailmankaikkeudessa silloin, kun matka alkoi.”

Brian Cox

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

60 vuotta Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta

pykälämerkki

Uskonnollisuus rajoitti suomalaisten sananvapautta 60-luvullakin – julkisuus johti lain muutokseen

Kuvassa vasemmalla Juhannustanssit -kirjan kansi, keskellä vankilan ristikkoikkuna jonka alla tuomarin nuija ja oikealla Hannu Salama puvun takki yllään. Kuva Yki Räikkälä.

ESA YLIKOSKIAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Hannu Salaman Juhannustanssit ilmestyi kauppoihin lokakuussa 1964. Alku oli lupaava: kriitikot kiittivät. Sitten roihahti. ”Salama-sota” alkoi arkkipiispa Martti Simojoen puheesta, jonka Kotimaa-lehti julkaisi otsikolla Roskaa kiiltokansissa. Arkkipiispa katsoi Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanissaan kuvaaman humalaisen pilasaarnan loukkaavan kristillisen kansanosan tunteita.

Ennen puhettaan arkkipiispa Simojoki oli käynyt Otavassa kustantajan pakeilla. Ylen Pia Parkkisen jutussa 20.9.2016 Hannu Salama kertoo, että se ärsytti häntä: ”Jos on valittamista, miksei sano suoraan kirjailijalle?” Salama pyysi audienssia Simojoelta. Salama halusi kuulla, mikä Juhannustansseissa hätkähdytti. Piispa luki kohdan. Hannu Salamalta pääsi nauru. Hän pyysi anteeksi: ”Tämä on sen verran koominen tilanne, että en voi sille mitään.” Simojoki julmistui ja löi Juhannustanssit pöytään. Salama kertoo, että käynnin jälkeen piispa oli sanonut, ettei hänellä ole mitään vaatimuksia. Sen jälkeen hän kuitenkin piti piikikkään puheensa, joka sysäsi myllyn käyntiin. ”Ja mä pidin sitä vähän luiperona temppuna. En minä oikein hyvää siitä tykännyt, tietenkään.”

Kampanjoinnilla syytteeseen

Kansanedustaja Margit Borg-Sundmanin (kok.) johdolla 19 kokoomuslaista kansanedustajaa allekirjoitti eduskuntakyselyn jumalaa pilkkaavan ja sukupuolimoraalia loukkaavan kirjallisuuden johdosta.

Samaan aikaan joukko uskovaisia vaati oikeusministeriltä toimenpiteitä väitettyä jumalanpilkkaa vastaan. Juhannustansseja pidettiin kokonaisuudessaan rienaavana. Kun yhdyntäkuvauksista, kiroilusta tai sotapilkasta ei voitu asettaa syytteeseen, tartuttiin jumalanpilkkaan.

Oikeusministeriö nostikin tammikuussa 1965 syytteen Juhannustanssit-romaanin kirjoittajaa, Hannu Salamaa sekä kustantaja Otavaa vastaan.

Juhannustanssit kuvasi nuorison juhannuksen viettoa, alkoholia ja seksiä tavalla, jota oikeusjutun syytteessä pidettiin uskonnon vastaisena, erityisesti hahmo muurari Hiltusen puheiden vuoksi.

Jumalanpilkkaoikeutta käytiin kaksi vuotta jatkuen vuoteen 1966. Puolustus kiisti aluksi pilkkaamistarkoituksen ja puolusti kirjan taiteellisia tarkoituksia.

”Halusin loukata kirkkoa ja papistoa”

Toisessa käsittelyssä Salama yllätti kaikki. Hän jätti saapumatta paikalle, mutta kirjoitti tuomarille kirjeen, jossa julkisuuteen ja oikeusprosessiin kyllästynyt Salama sanoi halunneensa ”pilkata kansalaisten jumalakäsityksiä ja uskonnollisia tunteita”, ”loukata kirkkoa ja papistoa” ja ”saattaa nk. kristilliset arvot kyseenalaiseksi”.

Lähipiirikin soitteli: onko Salama tullut hulluksi. ”Minä taas ajattelin, että oko jupakassa minä taidan olla ainoa tervejärkinen tuomareita, pappeja ja piispoja myöten.” Näin Salama vuonna 2016.

Salama kertoo harkinneensa tunnustusta tarkkaan. Jumalanpilkasta saattoi sentään saada neljä vuotta kuritushuonetta. ”Se oli sietämätöntä se koko meteli ja ehdottomasti väärin. Halusin katsoa, kuinka tässä käy. Olin kiukkuinen ja uhmaava, koska minulla oli varmuus, että kun olen tunnustanut, ei minua ainakaan neljäksi vuodeksi laiteta lusimaan. Se oli sellainen koepallo.”

Raastuvanoikeus ja myöhemmin hovioikeus tuomitsivat Hannu Salaman jumalanpilkasta kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Teoksen katsottiin pilkkaavan Jumalaa ja kirkkoa. Myös kustantaja Kari Reenpää sai sakkoja, ja kirjan koko painos määrättiin hävitettäväksi. Rikoksesta saatu taloudellinen hyöty tuomittiin menetetyksi valtiolle. Se tarkoitti 46 000 markkaa.

Pitkä piina myös masensi

Presidentti Urho Kekkonen armahti Salaman vuonna 1968, mutta tuomio itsessään jäi voimaan. Kirjan uusintapainosten sensurointi jatkui vuoteen 1990 saakka.

Oikeusjuttu johti rikoslain muutokseen vuonna 1970, jolloin pykälän ”jumalanpilkka” otsikko muuttui ”rikokseksi uskonrauhaa vastaan”. Kuitenkin ”Jumalan pilkkaamisen” rangaistavuus jäi tuon rikoslain pykälän heti ensimmäiseen momenttiin. Tilanne on edelleen sama.

Tapaus oli 1960-luvun lopulla merkittävä keskustelu sananvapaudesta ja taiteen vapaudesta suhteessa uskontoon ja moraalikäsityksiin.

80-vuotispäivänsä kynnyksellä, 50 vuotta tuomion jälkeen Salama kiistää koskaan pilkanneensa tai rienanneensa tosi uskovaisia, vaan tätä suomalais-luterilaista tekopyhyyttä.

”Humoristisista piirteistä huolimatta jupakka kokonaisuudessaan herätti masennusta. Minulla ei ollut tajua siitä, miten paljon suomalaisessa lehdistössäkin vielä oli ennakkoluuloisuutta.”

Helsingin vapaa-ajattelijat hereillä

Heti tammikuussa 1965 Helsingin vapaa-ajattelijat järjesti paneelikeskustelun jumalanpilkka ja sananvapaus vain muutama päivä sen jälkeen, kun oikeusministeriö oli nostanut syytteen Juhannustanssit -romaanin kirjoittajaa, Hannu Salamaa sekä kustantaja Otavaa vastaan. Tilaisuus keräsi Hämäläisen Osakunnan 400 hengen salin täyteen ääriään myöten.

Panelistijoukko oli monipuolinen. Paikalla oli myös Salaman vastaisen eduskuntakyselyn ensimmäinen allekirjoittaja Margit Borg-Sundman. Muita keskustelijoita olivat maisteri Pehr Charpentier, maisteri Ralf Friberg sihteeri Taisto Johteinen, kirjailija Markku Lahtela, toimittaja Max Rand ja tuomari Väinö Voipio. Puheenjohtajana oli Vapaa Ajattelijan päätoimittaja, Vapaa-ajattelijain liiton varapuheenjohtaja Timo Vasama.

Keskustelu oli voimakkaasti sananvapautta ja Salamaa puolustava, ja Borg-Sundman jäi melko yksin käsityksiään puolustaessaan.

KIRJASTA SENSUROITUJA KOHTIA

”Ja Jeesus lähti Kapernaumista kolmen lapsen äidin kanssa, pysäytti Mossensa vähän ennen Jerikon tienhaaraa ja poikkesi eukon kanssa tiepuoleen ja sitä paikkaa on siitä alkaen kutsuttu Rabatrabatiksi, se on: kaks aasinhäntää ristissä. Ja Jeesus sanoi jengilleen: oi te uskovat, jos minä en tulisi Jerusalemiin tiineen aasintamman kanssa niin te sanoisitte ettei Jeesus ole Jumalan poika.”

”Kun aamu valkeni, Jeesus katsoi Pietaria ja sanoi: katso ihmistä. Ja Jeesus meni kolmesti kuselle mutta Pietari itki niin katkerasti, että hätä meni ohi.”

”Ja pyramidin esirippu halkesi kahtia, ja riekaleet heilu kolme päivää tuulessa, ja kaikki kukot kieku niin helvetisti saunankiukaalla, ja haudat levisivät kuin Jokisen eväät, ja Jeesus huusi suurella äänellä: Ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa.”

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Tulevaisuus aiheena avajaisten tunnustuksettomassa tilaisuudessa

Eduskunnan logo. Kuvassa sininen viivapiirros eduskuntatalon vasemmasta sivusta sekä tekstit EDUSKUNTA ja RISKDAGEN.

Eduskunnan tunnustuksettomassa avajaistilaisuudessa aiheena sosiaalisen median synnyttämä kulttuuriympäristöjen eriytyminen sukupuolten välillä

ESA YLIKOSKIAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Viime vuosien tapaan eduskunnan vuoden 2026 valtiopäivien avajaispäivän ohjelmaan kuului tunnustukseton tilaisuus eduskunnan tiloissa samaan aikaan, kun Tuomiokirkossa oli avajaisjumalanpalvelus. Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov osallistui tunnustuksettomaan tilaisuuteen, jossa puheen pitivät eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Anna Kontula ja tulevaisuuden tutkimuksen professori Petri Tapio.

Kontula kävi puheessaan läpi Prometheus-myytin historiallisia tulkintoja ja niiden sekä yleisemmin myyttien suhdetta tulevaisuuskuviin. Hän pohti myös sitä, miten käsityksemme tulevaisuudesta rakentuu siihen, mitä voimme tietää, mihin voimme vaikuttaa ja mitä emme tiedä, ja miten nämä ulottuvuudet suhteutuvat aikaan.

Petri Tapion puheen pääteema oli poikien ja miesten koulutuskielteisyys. Peruskoulussa ja lukiossa pojat pärjäävät nykyään heikommin kuin tytöt. Heillä on suurempia keskittymisvaikeuksia oppisisältöön. He keskittyvät tyttöjä useammin mieluummin toimintaan kuin kurinalaiseen lukemiseen ja asioiden ymmärtämiseen kirjallisen pinnistelyn kautta.

Mistä ilmiö johtuu? Useista tekijöistä tärkein on kansainvälisten sosiaalisen median alustojen tuottama kuplaantuminen tyttöjen ja poikien juttuihin. Satojen miljoonien käyttäjien tuottamat ja kuluttamat sisällöt jauhautuvat algoritmien voimasta profiileiksi jakamalla käyttäjät eri kategorioihin, jotka ovat vahvasti sukupuolittuneita. Pojille tarjotaan erityisesti toimintaan perustuvaa sisältöä.

Muitakin syitä on: koulumaailman ensisijainen tehtävä tuntuu olevan opettaa lapsia istumaan hiljaa paikallaan. Liikuntatuntien määrää on vähennetty viime vuosikymmeninä. Perinteisiä lasten välituntileikkejä saatetaan pitää liian vaarallisena.

Negatiiviset skenaariot 1 ja 2

Mihin tämä poikien ja miesten koulutuskielteisyys voi johtaa? Ensimmäinen uhkaskenaario liittyy nuorten miesten syrjäytymiseen. Kun koulussa ei ole tehty riittävästi töitä opintojen eteen, pojat pärjäävät keskimäärin tyttöjä heikommin hakiessaan korkeakouluihin opiskelemaan. Näin ollen yhä suurempi osa heistä jää tutkinto-opiskelun ulkopuolelle. Naiset vievät kiinnostavat työpaikat. Yhteiskunnan eriytyessä sukupuolen mukaan erilaisiin sivistysluokkiin, nuorten miesten arvo parisuhdemarkkinoilla heikkenee. Nuoret miehet katkeroituvat, naisviha ja sen vastavoimaksi nouseva miesviha nostavat päätään.

Toinen uhkaskenaario ei ole yhtään parempi. Siinä nuoret miehet eivät syrjäydy, vaan koulutuskielteisyydestä tulee maan tapa ja tiedevastaisuudesta normi. Työpaikkoja jaetaan hyville tyypeille, ensisijaisesti ”hyville jätkille”, mahdollisesti sukulaisuus- tai muiden suhteiden perusteella. Tällöin itseluottamus korvaa osaamisen työmarkkinoilla. Naisten rooliksi työelämässä jää hoitaa tehokkaasti miesten antamia työtehtäviä ja suorittaa kirjallisia ilmaisuja sisältäviä tehtäviä. Siis palvella miehiä silloin, kun tekoäly ei näitä palvele.

Tässä skenaariossa on naisten vuoro katkeroitua – he tekivät toistakymmentä vuotta ahkerasti töitä opintojensa eteen, mutta hankittua osaamista ei arvostetakaan työnhaun yhteydessä. Tämäkin lisää sukupuolten välistä epäluottamusta. Lopputuloksena suomalaisten yritysten innovaatiokyvykkyys heikkenee – ilman tiedettä ratkaisut tehdään vain mututiedon perusteella.

Positiivinen skenaario

Mikä sitten olisi positiivinen skenaario, joka taklaisi molemmat näistä uhkaskenaarioista? Miten saada koulutuksen arvostus pidettyä korkealla riippumatta sukupuolesta? Kouluissa pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että liikuntatuntien määrää lisättäisiin, älypuhelinten käyttö niin tunneilla kuin välitunneillakin kiellettäisiin ja paikallaan istumisen kestoa tauotettaisiin entistä enemmän. Vastapainoksi tehtäisiin keskittymistä terävöittäviä tehtäviä, joissa oppijan huomio ei harhaile pitkin internetiä.

Tässä hyvässä skenaariossa perheillä on merkittävä rooli lukemisen ja laskemisen tukemisessa. Jo päiväkodeissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että leikkejä ei jaeta tyttöjen ja poikien leikkeihin. Esimerkiksi vanhat pihapelit voisi nostaa kunniaan. Hyvässä skenaariossa rekrytoinnit työpaikkoihin tehdään osaamisen perusteella, ja käytännön sekä teoreettista osaamista arvostetaan yhtä lailla. Tämä koskee kaikkia sukupuolia.

Kaikki edellä mainitut skenaariot ovat Petri Tapion mukaan mahdollisia. Ensimmäinen, nuorten miesten syrjäytymisen skenaario, on jo käynnissä, ja sen vastaveto, sivistyksen ja kirjatiedon vähättely on alkanut. Kumpikin voi kuitenkin kärjistyä huomattavasti lisää.

Kolmannesta toivottavasta skenaariosta on olemassa heikkoja signaaleja, kuten koulujen mahdollisuus kieltää kännyköiden käyttö koulupäivänä tai vaikkapa se, että koululaisten fyysisen toimintakyvyn mittauksissa on pitkän laskun jälkeen ollut lievää paranemista. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää.

Esa Ylikoski

Kommentti Petri Tapio skenaarioon: Kirkon rippikoulujen lopussa tekemien kyselyjen mukaan poikien keskuudessa konservatiiviset arvot ja myös uskonnollisuus olisivat nousseet parin kolmen viime vuoden aikana. Suhtautumisessa heikompiosaisiin, sukupuolivähemmistöihin ja maahanmuuttajiin erot tyttöjen ja poikien välillä ovat olleet silmiinpistävän suuria. Myös uusi Nuorisobarometri 2025 kertoo 15-29-vuotiaiden naisten ja miesten välisistä suurista erosta arvoliberaalisuuden ja arvokonservatiivisuuden suhteen.

Sama

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Kenen näköinen kuolema?

Pro-Seremoniat logo. Viisilehtinen sinisävyinen orvokki.

Uskonnoton hautajaistilaisuus tuo merkitystä surutyöhön muistamalla vainajan elämää ja huomioimalla vainajan toiveet

LAURA MÄNTYSALOAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Suomen hautaustoimistojen liiton laivaseminaarissa käsiteltiin monipuolisesti ajankohtaista aihetta, eli uskonnottomia hautajaisia. Puhujiksi oli kutsuttu alan asiantuntijoita niin yritys-, yliopisto kuin järjestöpuolelta ja pohdinnan alla oli niin hautajaisten esiintyjät kuin muut järjestelyt sekä sanasto, joka jakoi osittain mielipiteitä. Pro-Seremoniat kertoi vainajan näköisen tilaisuuden merkityksestä surutyön osana ja edesauttajana.

Vainajan näköiset hautajaiset

Uskonnottomien hautajaisten jälkeen kuulemme usein kiitosta siitä miten “vainajan näköisen” saattopuheen puhujamme onkaan laatinut, vaikka ei ole koskaan tavannut saati tuntenut syvemmin tätä. Vainajan näköisyys auttaa surutyössä ja rakentuu monenlaisista elementeistä.

Humanistisesta näkökulmasta katsoen ei kuoleman jälkeen ole enää mitään – niin ollen ei vainajakaan käänny haudassaan, saati katso pahalla silmällä pilvenreunalta, mikäli jälkipolvi päättäisikin järjestää maahanpanijaiset toisin kuin vainajan vakaumus tai mielipide olisi ollut.

Uskonnottomat hautajaiset siis ovatkin tilaisuus saattoväelle – ei vainajaa varten. Tällä tosiseikalla silloin tällöin perustellaan myös uskonnollisen seremonian järjestämistä vainajalle – sellaista kun saattaisi joku saattajista kaivata oman surutyönsä tueksi.

Hautajaisten merkitys tilaisuutena vainajan hyvästelylle, surutyölle ja yhteisölliselle suremiselle saa kuitenkin tukevamman pohjan silloin, kun hautajaisten järjestelyt kunnioittavat vainajaa tai parhaimmassa tapauksessa tuovat vainajan persoonaa aidosti esille – auttavat luomaan mielikuvan, eräänlaisen ajatuksissa olevan muotokuvan, valmiiksi.

Vainajan näköiset hautajaiset voivat rakentua monesta elementistä samalla tavoin kuin ihmisen elämäkin. Ne muodostavat kokonaisuuden, joskus ristiriitaisenkin.

Mistä vainajan näköiset hautajaiset muodostuu? Suurin tekijä on tietenkin valittava seremonia, onko se uskonnollinen vai ei, ja millaisia asioita siinä käsitellään – ja miten. Näköisyyttä voidaan myös lisätä kutsumalla saattajiksi monipuolisesti vainajan tunteneita ihmisiä – tämä luonnollisesti vaikuttaa aikatauluun: milloin useimmat pääsevät paikalle.

Suuri vaikutus on myös paikan valinnalla, sillä kappeleissa on eroa, eikä kappeli aina edes ole paras paikka. Vaatteilla niin vainajan kuin saattoväen osalta voidaan tuoda esiin aatemaailmaa.

Muistoja vainajasta rakennetaan myös musiikilla, joka kannattelee tunnelmaa ja tunteitamme. Samoin tehdään käyttämällämme symboliikalla ja kuvilla vainajalle läheisistä asioista esimerkiksi kutsussa, kuolinilmoituksessa ja käsiohjelmissa. Musiikin ei tarvitse olla vain klassista surumusiikkia ja virsiä, jos vainaja ei niitä kuunnellut eläessäänkään, vaan hautajaisissa voi soida iskelmät, lastenlaulut, populaarimusiikki tai nuotiolaulut.

Myös vainajan maallisten jäännösten lopullisessa sijoituksessa voidaan tuoda hänen persoonaansa esiin – onko se sukuhauta, tunturin laki, meren syleily vai mökkipuutarha?

Muistotilaisuuden osalta myös tarjoilujen ja koristeluiden kautta voidaan entistä vahvemmin nostaa esiin muistoja: vainajan lempiväri servieteissä ja huolella valittu kahvileipä. Ehkä paisti on vainajan itsensä kaatamasta hirvestä tai entä jos vieraat saavat pukea jalkaansa tämän neulomat villasukat.

Yhtä lailla oikea tapa on valita klassisia, totuttuja elementtejä silloin kun ne palvelevat hyvin. Lähimmät yleensä tuntevat rakkaansa parhaiten ja osaavat valita sopivimmat osa-alueet. Omaisten avuksi voi myös tehdä etukäteen ohjeet hautauksen varalle esimerkiksi osoitteessa www.siviilihautajaiset.fi.

Muistoja vainajasta rakennetaan myös musiikilla. Hautajaisissa voi soida klassisen musiikin lisäksi vaikkapa iskelmät, lastenlaulut, populaarimusiikki tai nuotiolaulut. ▪ Kuvassa viulua soittava mustiin pukeutunut nainen vierellään kukilla, kynttilöillä ja muistoesineillä katettu pöytä. Taustan seinällä vaaleasävyisiä maisemamaalauksia. ▪ Pro-Seremoniat
Muistoja vainajasta rakennetaan myös musiikilla. Hautajaisissa voi soida klassisen musiikin lisäksi vaikkapa iskelmät, lastenlaulut, populaarimusiikki tai nuotiolaulut.

Mitä ottaa huomioon?

Millainen seremonia?

Uskonnollinen vai uskonnoton? Valinnan pitäisi olla yksinkertainen: mikäli vainaja ei ole ilmaissut toivetta uskonnollisesta seremoniasta suoraan tai uskonnollisen yhteisön jäsenyydellä, tulisi valita siviiliseremonia. Harvempi meistä myöskään erikseen ilmoittaa kieltävänsä, että omissa hautajaisissa soitetaan iskelmiä, pidetään hindulaisia seremonioita tai mitään muutakaan – jos toiveista puhutaan, ne tuotetaan toista kautta.

Pohdittava on myös, onko uskonnottoman ihmisen hautajaiset todellakin oikea paikka uskonnolliselle sielunhoidolle vai olisiko sille oikeampi hetki toisaalla. Uskonnollisen seremonian valitseminen “varmuuden vuoksi” jonkun sukulaisen toiveen tai jopa oletetun toiveen mukaan ei myöskään ole perusteltua, sillä samalla poistetaan mahdollisuus vainajan näköisen tilaisuuden viettämiseen myös kaikilta muilta vierailta – uskonnollinen maailmankatsomus ei suinkaan ole sen arvokkaampi kuin maallinenkaan.

Ketä kutsutaan?

Nykyajan kiireinen aikataulu ei anna armoa eikä aikaa – kuolemallekin vain silloin, kun kyseessä on oma viimeinen hetki. Vapaapäivää ei ole annettava töistä edes omien isovanhempien hautajaisia varten saati sitä kaukaisemman sukulaisen tai ystävän saattotilaisuuteen osallistumiseksi. Näin ollen kutsumisesta huolimatta ei arkipäivätilaisuuteen ole helppo saapua – jos edes kutsua tulee. Ihmissuhteet eivät aina ole vastavuoroisia, emmekä siis aina tiedä, ketkä vainajalle ovat olleet merkityksellisiä ihmisiä tai keille vainaja on ollut tärkeä, ketkä kaikki haluaisivat häntä muistaa.

Joskus myös saattoväen keskiset erimielisyydet ja ristiriidat voivat tehdä tilaisuudesta raskaan. Uskonnottomissa hautajaisissa ei ole mitään estettä järjestää kahta eri tilaisuutta, joko peräkkäin tai jopa eri päivinä ilman, että vain toinen tilaisuus olisi “oikea”.

Missä muistellaan?

Suurin osa uskonnottomista saattotilaisuuksista pidetään kappeleissa – joko Krematoriosäätiön kappelissa tai eri seurakuntien kappeleissa. Nämä tilat on varusteltu hautajaisia varten ja arkun sekä ihmismäärän liikuttelu on sujuvaa ja instrumentit valmiina. Joillekin tuttu paikka tuo lohtua, joillekin se taas on ahdistava. Siviilihautajaisissa myös tilan voi valita vainajan näköiseksi – saattotilaisuus voi olla puutarhassa, seurantalolla, ravintolassa tai vaikka metsäaukiolla. Myös tilaisuuden kulku saattaa poiketa totutusta, ja siihen auttaa käsiohjelmat, joista saattoväen on helppo seurata tilaisuuden kulkua.

Milloin surraan?

Viime vuosina on paljon keskusteltu vainajien kylmäsäilytystilojen riittämättömyydestä. Ratkaisuksi on esitetty säilytysmaksuja ja hautajaisten kiirehtimistä sekä paheksuttu omaisten toivetta tietystä kappelista ja viikonloppuajasta. Samaan aikaan on surtu hautajaisten kutistumista vain pienen lähipiirin tilaisuudeksi.

Vainajan säilyttäminen pitkään voidaan nähdä epäkunnioittavana, mikäli ajatellaan vainajan pääsevän hautaan lepäämään ja olevan jonkinlaisessa välitilassa siihen saakka. Vainajan näköisenä voidaan myös pitää hautajaisia, joihin mahdollisimman moni läheinen pääsee jakamaan surun hetkeä ja kohtaamaan muita vainajalle tärkeitä ihmisiä, mahdollisesti merkityksellisessä paikassa

Suoratuhkaus, jossa ruumis krematoidaan jo ennen seremoniaa, antaa vaihtoehtoja niin hautajaisten aikataulun kuin tilaisuuden pitopaikan suhteen. Toinen ratkaisu on etäyhteyksien hyödyntäminen, jolloin tilaisuuteen on helpompi osallistua myös toiselta puolelta maata tai maapalloa ja jopa arkipäivänä. Hautajaiset voidaan järjestää myös kaksiosaisina – ensin saattotilaisuus lähipiirin kesken, hyvinkin pian ja muutaman kuukauden päästä seremonian äärelle pääsee kokoontumaan laajempi joukko.

Miten pukeudutaan?

Uskonnottomissa hautajaisissa vainajan pukemiselle ei aseta rajoituksia kuin krematorio tai hautausmaa – aivan kaikkea kun eivät edes krematorion uunit polta. Vainaja voidaan pukea perinteisen valkoisen arkkuvaatetuksen sijaan omiin vaatteisiin, vaikkapa nahkatakkiin, lolitamekkoon tai villapaitaan. Saattoväki pukeutuu yleensä mustiin, siisteihin vaatteisiin kulttuurimme mukaisesti, mutta joskus on ollut myös toive pukeutua muihin väreihin tai vainajan arvojen mukaisesti vaikkapa jääkiekkoseuran pelipaitoihin, metsästysasuihin tai sateenkaariväreihin.

Joskus esteeksi osallistumiselle hautajaisiin voi nousta myös oman vaatekaapin kapeus – kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia uutta vaatepartta. Vaatimus kauluspaidasta tai sukkahousuista voi myös saada kiemurtelemaan epämukavuudesta, jolloin hautajaisten perimmäisin tarkoitus – vainajan hyvästeleminen – jää sivuosaan. Onkin hyvä miettiä, mikä on tärkeintä – tyypillinen pukeutuminen vai surutyön mahdollisuus.

Mitä symboleita käytetään?

Kristillinen symboliikka on useimmille tuttua kuolemankuvastoa, mutta merkityksensä vuoksi eivät ristit, enkelit tai rukoilevat kädet kuulu siviilihautajaisiin, vaan kuolemaa on parempi kuvittaa sellaisilla symboleilla, jotka kertovat esimerkiksi luonnon kiertokulusta: (katkenneet) puunrungot, lehvät ja viljantähkät, ankkurit, laivat, veneet, taivaanranta, kynttilät ja kukat sekä linnut ja tähdet.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Kuolema Afrikassa, jos toinenkin

Kuvassa karttapallo jossa näkyy seepiansävyinen Afrikka. Photo by James Wiseman / Unsplash

Ennakkoluulottomien havaintojen ja kokemuksien synnyttämä rikas maailmankuva avaa polun uskomuksista vapautumiseen

RISTO K. JÄRVINENAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Ihminen on yllättävän sopeutuvainen. Varsinkin lapsi. Olin 12-vuotias vuonna 1977, kun kävin kertomassa Keravan keskuskoulun rehtorille, että lopetan koulun, koska perheemme muuttaa Afrikkaan. ”Hyvää matkaa”, rehtori toivotti. ”Kiitos samoin”, vastasin vahingossa.

Viikkoa myöhemmin DC10 laskeutui Nigerian silloiseen pääkaupunkiin Lagosiin. Kun astuin lentokoneesta ulos, kuuma ja kostea ilma löi kasvoille kuin märkä rätti. Luulin hehkun tulevan koneen moottoreista, mutta pian ymmärsin päätyneeni sademetsäilmastoon.

Asuimme kaksi vuotta Benin Cityssä, noin 300 kilometrin päässä Lagosista. Meillä oli ilmastoitu kivitalo, siivooja Emmanuel, autonkuljettaja Godwin ja vartijoita. Osa vartijoista oli muslimeja. Ihmettelin, kun näin heidän palvovan Jumalaa pihalla.

”Rukoilijoiden edestä ei saa kulkea, kun heillä on otsa maassa”, isä opasti.

Isä rakensi muiden suomalaisten kanssa asuntoja paikalliselle varuskunnalle. Pikkusisko kävi englanninkielistä kerhoa, minä suomalaista seitsemän oppilaan koulua. Godwin vei minut aamulla halki kaupungin ja haki iltapäivällä pois. Äiti metsästi ruokatarvikkeita ja innostui punapippurista.

Kaikkeen tottui yllättävän nopeasti. Siihen, että torakat lensivät. Siihen, että vartijat hakkasivat käärmeitä ja myrkkyliskoja hengiltä macheteilla pihallamme. Siihenkin, että joulukinkku ilmestyi etupihalle kokonaisena sianruhona, jonka isä paloitteli viidakkoveitsellä itse.

Nigeria 1977-1979. Risto K. ja Emmanuel. Aurinkoisessa kuvassa nuoret Risto K. ja Emmanuel.
Nigeria 1977-1979. Risto K. ja Emmanuel.

Eräänä aamuna oli mielestämme harvinaisen koleaa, mutta kun katsoimme lämpömittaria, se näytti 27 celsiusta. Suomalaisia pidettiin vähän hulluina, koska olimme ainoita, jotka hakkasivat Benin Clubilla tennispalloa keskipäivän helteessä, jolloin kentille pääsi aina varaamatta aikaa.

Elämä oli erilaista, mutta yllättävän hyvin sopeuduin lähes kaikkeen.

Toki minua pelotti, kun sotilaat pysäyttivät koulumatkalla auton, änkesivät kyytiin kivääreineen ja pakottivat Godwinin viemään heidät varuskuntaan. Tai kun partio pysäytti perheemme yöllä ulkonaliikkumiskiellon aikana ja ilmoitti etsivänsä tapetun heimopäällikön päätä. Muistan, kuinka he innostuivat, kun löysivät takakontista kopisevan pussin ja pettyivät, kun siellä oli vain perunoita.

Kerran näin koulumatkalla pikkupojan ruumiin kadun varressa. Hänen päänsä oli verilammikossa ja toinen jalka sojotti kangistuneena kohti taivasta. Kukaan ei pysähtynyt. Illalla isä selitti, että täällä apuun menevää voidaan syyttää kuolemasta.

Lomamatkalla Lagosiin huomasin valtatien laidassa kuolleen miehen. Viikon päästä, ruumis oli yhä paikallaan, vain entistä litistyneempänä. Hänen ylitseen oli ajettu niin monta kertaa.

Eräältä suomalaismieheltä tulehtui umpisuoli, ja hänet leikattiin Benin Cityn sairaalassa. Hän sai jäykkäkouristusbakteerin ja kuoli. ”Hän vastusti rokotuksia”, isä sanoi, ”mutta ei vastusta enää.”

Keski-Uusimaa-lehden lastenpalstalla julkaistu kirjeeni ”Terveiset Nigeriasta” kertoo ehkä parhaiten siitä, miten nopeasti lapsi alkaa pitää mitä tahansa normaalina:

”Täällä oli vähän aikaa sitten ryöstö. Kahteen suomalaisten taloon murtauduttiin keskiyöllä ja vietiin radiot ja 1200 nairaa. Osa rosvoista on saatu kiinni ja tänään teloitettiin kaksi. Teloitus tulee telkkarista klo 6–7 välillä, mutta minä en pysty katsomaan sitä, koska meillä ei ole telkkaria.”

Paljon ehti sattua kahden vuoden aikana, mutta ehkä merkittävin oli saunailta suomalaisten luona Lagosissa. Isä antoi tyhjän hilseshampoopullon lemmikkiapinoille. Yksi apinoista puri pullon rikki ja sairastui. Minä rukoilin sen puolesta koko yön. Aamulla apina oli kuollut.

Siitä alkoi pitkä ja mutkikas tieni, joka lopulta päätyi elämään ilman uskoa yhteenkään Jumalaan.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Puolustusapua paperilla

Timo Karjalainen

Uskonnolliset opportunistit priorisoivat lähetystyön hädänalaisten auttamista tärkeämmäksi

TIMO KARJALAINENAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Yle kertoi 28.4. että Ukrainaan on lähetetty Suomesta Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman hyökkäyssodan alkamisen jälkeen lähes 15 rekallista Uutta testamenttia, siis sitä Raamatun vähän vähemmän kivikautista puolikasta.

Tuoreeltaan Venäjän hyökättyä Ukrainan presidentti Zelenskyin raportoitiin vastanneen Yhdysvaltojen tarjoukseen evakuoinnista tarvitsevansa ”ammuksia, ei kyytiä”. Sitaatin aitoutta on epäilty, mutta se osuu sikäli oikeaan, että Ukrainan armeijalla oli sodan alkaessa paha vajaus materiaalisessa puolustuskyvyssä. Tätä vajausta on sittemmin paikattu lukuisilla ase­apulähetyksillä. Myös Suomesta on toimitettu kymmeniä eduskunnan päättämiä apupaketteja. Ulkoministeriön mukaan Suomesta on lähetetty ”yli 410 rekkalastillista” materiaaliapua.

Painotus on siis vahvasti ollut kouriintuntuvassa hyödyllisessä avussa, ja hyvä niin. Mutta olisiko noiden 15 rekkalastin ohutpaperipainotuotteiden sijasta voitu enemmänkin auttaa rajun tuhoamissodan kohteena olevia ukrainalaisia?

Oikea kysymyshän tässä kohdassa ei ole se, onko Uusista testamenteista jotain haittaa, vaan se, mitä muuta olisi voitu tehdä. Nuo rekkalastit ovat vieneet tilaa Ukrainaan suuntaavilta kuljetusreiteiltä. Niissäkin lasteissa olisi voinut olla jotain sellaista, mitä Ukrainan armeija olisi oikeasti tarvinnut hyökkäykseltä puolustautumiseen.

Suoraviivaisimmin sanoen kiväärinpatruunoista olisi ollut enemmän hyötyä. Tai lääkintätarvikkeista. Tai työkaluista ja muusta vastaavasta venäläisten pommittamien voimalaitosten, sähkö- ja viestintäverkkojen sekä muun siviili-infrastruktuurin korjaamiseen.

Nyt joku jo esittää vastalauseita, että onhan Uusista testamenteista hyötyä, psykologista turvaa ja stressinhallintaa sodan kauhujen keskellä. Että vähemmän panikoiva sotilas on tehokkaampi puolustaja.

Se on toki selvää, että henkisesti raskaassa tilanteessa tuen ja turvan tunne on avuksi riippumatta tavasta, miten sitä saa. Mutta huomattavasti suurempi merkitys sotilaan selviämiselle ja toimintakyvylle olisi sillä, että hän pysyy lämpimänä, on saanut ruokaa ja ennen kaikkea, että hänellä on jotain, millä ampua takaisin. Melko turha on juoksuhaudassa olla tyyni, jos ei voi muuta kuin odottaa, että vihollinen tulee ja ampuu.

Kaikkein parasta sodan uhreille tietysti olisi, jos hyökkäystä ei olisi koskaan tullut tai se olisi saatu loppumaan jo aiemmin. Vaikka sodan pääasiallinen aloittaja ilmeisesti on Vladimir Putin, ei Venäjän ortodoksinen kirkko ole varsinaisesti pyrkinyt estämään tai rajoittamaan väkivaltaista ryöstö- ja hävitysretkeä, vaan on intomielin mukana pyhittämässä sotaa.

Venäjälläkin olisi ehkä hyvä harrastaa vähemmän Raamatun lukemista ja mieluummin tehdä rauhantyötä.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.

Uskonto ei tarvitse erityissääntelyä

Jori Mäntysalo

Pohdintaa uskontojen etuoikeuksien tarpeellisuudesta lainsäädännön jo turvatessa kansalaisten vapauden uskonnonkin harjoittamiseen

JORI MÄNTYSALOAvaa artikkeli PDF-tiedostona

Rajavartiolaitos ei antanut jehovantodistajille erityislupaa kiertää raja-alueella talosta taloon saarnaamassa, ja hallinto-oikeus vahvisti päätöksen. Rajaturvallisuus perusteluna ohittaa uskonnonvapauden, saarnaamista voidaan rajoittaa samalla tavalla kuin kulkukauppiaalta pärekorien myyntiä.

Hallitus esittää tartuntatautilakia, jossa ei enää olisi erityistä sääntelyä uskonnolliseen toimintaan, vaan kirkko ja kirjasto voitaisiin sulkea samalla tavalla: ”- – myös uskonnonharjoittamiseen käytettävien tilojen käyttö voitaisiin väliaikaisesti kieltää hyvin vakavassa terveydenhuollon häiriötilanteessa, jossa äärimmäiset rajoitustoimet olisivat tarpeen ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi – -”.

Mikään laki ei erikseen määrää nimenomaan ovelta ovelle kiertämistä sallituksi. Mikään säädös ei anna erityistä lupaa kokoontua yhdessä syömään viinistä ja leivästä koostuvaa symbolista ateriaa. Vapaassa maassa saa tehdä sitä, mitä ei ole erikseen kielletty. Uskonnonvapaus seuraa pääosin tästä yleisestä vapaudesta.

Tämä on hyvä lähtökohta. Vastustamme kahden valtionkirkon etuoikeuksia, eikä se ole vapauden vastustamista. Suomessa saisi olla Evlut kirkko ry, joka toimisi samoilla säännöillä kuin muutkin yhdistykset. Emme hyväksy uskonnonvapauden nimenomaista rajoittamista, mutta hyväksymme kaikkia koskevat rajoitukset myös uskontoja koskeviksi.

Hallituksen esityksessä tartuntatautilaiksi huomioitiin uskonnonvapaus kuitenkin erikseen. Tämä on tavallista: Aina kun lakeja säädetään, pohditaan vaikuttaako muutos esimerkiksi elinkeinovapauteen, sukupuolten tasa-arvoon, ympäristöön ja niin edelleen. Uskonnolla tässä mielessä on erityisasema, sitä ajatellaan erikseen vaikka lopputulos ei uskontoa mainitsisi.

Paljon on saavutettu, jos uskonnonvapaus nähdään oletusarvona, jota ei yleensä erikseen tarvitse mainita. Kristitylle on tärkeämpää saada ehtoollista kuin filatelistille kerätä postimerkkejä, ja lakeja säädetään ihmisiä varten eikä abstraktina rakenteena. Silti useimmiten valtion ei silti tarvitse näitä erotella, vaan postimerkkikerho ja helluntaiseurakunta voivat toimia samojen lakien mukaan.

Tarvitaanko joitakin poikkeuksia uskonnonvapauden vuoksi? Ehkäpä: kieltolain aikana kirkoissa sai ehtoollisviiniä, ja voin hyväksyä sellaisen. Periaatteet ovat harvoin ehdottomia, ei myöskään uskontojen ohittaminen laissa ole minusta sellainen.

Toisaalta laissa on myös ns. negatiivinen uskonnonvapaus. Jos koulusta viedään lapset jumalanpalvelukseen, ketään ei saa pakottaa kirkkoon vasten tahtoaan. Tämä on hyvä paikkaus rikkinäiseen lakiin, ei enempää. Ei päiväkodeissa, kouluissa, puolustusvoimissa eikä missään kuntien ja valtion laitoksissa pitäisi olla uskontoa. Se olisi oikea korjaus, eikä lakia paikkaukseen enää tarvittaisi.

Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2026.