Elämänkatsomustiedon opiskelun avaamisesta kaikille kansalaisaloite

Nykyinen tilanne ”on yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lasten oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen”, todetaan lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa. Ihmisoikeudet ovat jakamattomia. Se tarkoittaa, että yhden ryhmän syrjintä on loukkaus kaikkien yhdenvertaisuutta vastaan.
Vapaa-ajattelijat Opetushallitukselle: Aika luopua koulu- ja tarhapäivien jumalanpalveluksista

Opetushallituksen ohjeessa tulee linjata, että uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä päiväkodeissa, peruskouluissa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa luovutaan kokonaan. Kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli on syrjivä ja rikkoo arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa.
Peräti 4/5 avaisi elämänkatsomustiedon kaikille valittavissa olevaksi

Jo 79 prosenttia suomalaisista – 86 prosenttia nuorista – kannattaa sitä, että myös kirkkoon kuuluvat voisivat opiskella elämänkatsomustietoa uskonnonopetuksen sijasta. Kannatus on noussut vuonna 2017 tehdyn kyselyn tuloksesta 3 prosenttiyksikköä.
Uskonnottomien oikeudet mukaan valtioneuvoston ihmisoikeusselontekoon

Lapsen oikeudet, yhdenvertaisuus, yksityisyyden suoja, elämänkatsomustiedon avaaminen, hautaustoimen siirtäminen kirkollisasioista sosiaali- ja terveystoimeen sekä kirkon ja valtion eron valmistelun aloittaminen painottuvat Vapaa-ajattelijain liiton lausunnossa valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon valmistelun evästämiseen.
Lausuntomme lukioasetukseen

Vapaa-ajattelijat esittävät, että katsomusaineiden valinta vapautettaisiin. Näin Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat alle 18-vuotiaatkin voisivat valita elämänkatsomustiedon. Valitettavasti tähän ei voida asetustasolla puuttua, vaan rajoitus on kirjattu suoraan lukiolakiin.
Laaja kannatus elämänkatsomustiedon avaamiselle
Et:n avaamista kannatti selvä enemmistö kaikkien puolueiden äänestäjistä kristillistä liittoa lukuun ottamatta samoin kuin enemmistö iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, ammatista, tulotasosta, perhetilanteesta ja puoluekannatuksesta riippumatta.
Humanistit ja Vapaa-ajattelijat esittävät: Elämänkatsomustieto mahdolliseksi kaikille

Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto esittävät yhdessä perusopetus- ja lukiolain pikaista uudistamista niin, että elämänkatsomustieto avataan kaikille oppilaille mahdolliseksi, vaihtoehtoiseksi katsomusaineeksi.