Aloitteet neutraaleista hautajaistiloista ja koulujen sitouttamattomuudesta

Uteliaita festivaalivieraita Vapaa-ajattelijoiden ständillä.

1) Myös siviilihautajaisten järjestämiseen tarvitaan sopivia tiloja. Seurakuntien hautausmaiden kappelit ja krematorioiden kappelit ovat uskonnollisia tilaisuuksia varten. Hautajaistilojen järjestämisessä on kysymys elävien ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä yhdenvertaisuuden edistämisestä.
2) Nyt on aika rauhassa pohtia, miten turhat kiistat uskonnollisista tilaisuuksista kouluissa ja päivä-kodeissa vältetään keväällä ja ensi lukuvuonna. “Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Opetushallitus-3903-2022)

Selkeyttä koulun ja kirkon rooleihin

woman in black long sleeve shirt sitting in front of silver macbook

Jos koulupäiviin liitetään uskonnollisia tilaisuuksia, perustuslakivaliokunnan mukaan niille pitää järjestää vaihtoehtoista, kaikille sopivaa ohjelmaa. Vaihtoehtoisen tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa opettajakunnalle runsaasti ylimääräistä työtä lukukauden kiireisimpään aikaan. Parasta on luopua jumalanpalveluksista osana koulupäivää.

Kirkon lisätuloja ei pidä maksattaa hautausmaamaksujen korotuksilla

Hautausmaa - Photo by Mercedes Reilly

Vapaa-ajattelijat esittää, että evankelis-luterilainen kirkko velvoitetaan siirtämään 20 miljoonaa euroa hautausmaidensa toiminnan rahoitukseen, kun kirkko saa verojärjestelmän muutoksen johdosta noin 45 miljoonaa euroa ylimääräistä kirkollisverotuloa ja valtion budjettirahoitusta kirkolle aiotaan vähentää 20 miljoonalla eurolla.

Päiväkotikohtaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat säilytettävä

Lapset ringissä nurmikolla - Photo by Artem Kniaz

Päiväkotikohtaisen yhdenvertaisuussuunnitelman tekeminen yhdessä ohjaa koko työyhteisöä ajattelemaan käytännön toimintaa yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Siksi suunnitelmat tulee säilyttää. Uskontojen osalta parasta olisi kokonaan luopua päiväkotien ns. pikkukirkoista ja muista hartaushetkistä.

Silpomisen eli ns. ympärileikkausten kielto ulotettava myös poikiin

Vaaleaan puseroon kääritty tyttö lepää mustalla pyöreällä vuoteella. Kuva: Kelly Sikkema

Vapaa-ajattelijain liitto esittää, että tyttöjen sukuelinten silpomisen eli ns. ympärileikkauksen lisäksi samassa yhteydessä kielletään kaikkien lasten silpominen heidän sukupuolestaan riippumatta. Jos uskonnonvapaus ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ovat ristiriidassa, uskonnonvapauden tulee väistyä.

Tartuntautien torjunnassa jumalanpalveluksille ei erityisasemaa

Hengityssuojaimia käyttävät mies ja nainen käsivarren mitan etäisyydellä toisistaan. Nainen koskettaa ojennetulla kädellä miehen olkapäätä. Kuva: Chris Greene

Uskontoa ei pidä erikseen huomioida tartuntatautilaissa, vaan jumalanpalveluksia tulee säädellä samalla tavalla kuin muitakin kokoontumisia. Taudinaiheuttaja leviää yhteislaulutilaisuudessa samalla tavalla, laulettiinpa virsiä tai maallisia lauluja.

USKONNOTON TAPAKULTTUURI SUOMESSA – Vuodenkierto ja elämän käännekohdat

Uskonnoton tapakulttuuri Suomessa - vuodenkierto ja elämän käännekohdat. Kuvassa kolme sukupolvea juhla-aterialla.

Uusi oppimateriaali kertoo vuodenkierron juhlien vietosta ilman uskonnollista sisältöä sekä elämän käännekohtien juhlistamisesta. Käsitellään nimenantojuhlaa eli nimiäisiä, aikuistumisen juhlistamista, seksiä ja seurustelua, avoliiton ja yhteen muuttamisen juhlistamista sekä hääjuhlia. Iloisten juhlien lisäksi käsitellään saattohoitoa ja kuolemaa sekä hautajaisten ja hautaamisen erilaisia toteuttamistapoja.
Tilaa maksutta niin näytekappaleet, pienet erät kuin isommat määrät suoraan julkaisijalta sähköpostilla val@vapaa-ajattelijat.fi