Blogikirjoitukset arkisto - Sivu 9 11:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Koulun lukuvuoden vaihdos on paras ajankohta ilmoittaa, että oppilas siirtyy uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon.

Peruskoulun elämänkatsomustieto (ET) on uskontokuntiin kuulumattomille ensisijainen katsomusaine. Oppilas sijoitetaan lain mukaan ET-ryhmään, mikäli vanhemmat eivät toisin ilmoita. Monin paikoin ET on silti koulun oppiaineena vajaakäytössä.

Käytännössä monet lapset aloittavat opintiensä ET:n sijaan uskonnonopetuksessa vastoin vanhempien vakaata toivetta. Jos eka luokalle tulon infossa on kerrottu, että ET-opetusryhmää ei ole, vanhemmat ovat vetäneet ruksin uskonnon kohdalle, eikä ryhmää ole taaskaan ”nollakouluun” syntynyt.

Jo ennen koulun alkua syntyneen katsomusaineen valinnan ei tarvitse olla pysyvä. ET-opetukseen oikeutettu oppilas voi siirtyä alaluokilla aloitetusta uskonnosta ET-ryhmään. Vaihtoilmoitusten myötä voi kouluissa syntyä uusia ET-ryhmiä. Lukuvuoden vaihtuessa on paras ajankohta siirtoilmoitukseen. Siirtoilmoitus lähetetään koulun rehtorille (Wilma, kansia).

Kysymys on lapsen oikeudesta hänelle lain mukaan tarkoitettuun opetukseen. Kuntien, koulujen, rehtorien tulee tehdä kaikki voitavansa, jotta lapsen pääsy oikeuksiin toteutuu – nyt elokuussa 2016 voimaan tulevan uuden, entistäkin ehomman opetussuunnitelman mukaan. Kohtuulliset tukitoimet edistävät yhdenvertaisuuden tosiasiallista toteutumista. Rehtori esimerkiksi voi ilmoittaa tilanteen kehityksestä muiden ET:oon oikeutettujen oppilaiden huoltajille.

Uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden määrä kasvaa vuosi vuodelta, koska aiempaa harvemmat lapset kastetaan. Vanhempien erotessa kirkosta myös lapsi saatetaan erottaa. ET:ssa on yli 30 000 oppilasta, Helsingissä lähes 20 prosenttia oppilaista. Nyt on elämänkatsomustiedon vahvistamisen ja oppilasmäärän lisäämisen aika.

Ja nyt on myös aika toimia ET:n avaamisen puolesta:

Lain mukaan ev.lut. kirkon jäseninä olevat peruskoulun oppilaat ja lukiolaiset eivät voipäästä ET-opetukseen, vaan ev.lut. uskonnonopetus on heille pakollista. Lapsiasiavaltuutetun toimiston lausunnon mukaan tämä tilanne ei vastaa yhdenvertaisuudelle asetettavia vaatimuksia. Lukiolaisten ET-kielto on ristiriidassa myös Lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa; katsotaanhan opiskelijan olevan kypsä kaikkiin muihinkin opiskeluaan koskeviin valintoihin. Nyt vain 18 vuotta täyttäneet saavat valita katsomusaineensa ET:n ja uskonnon väliltä.

ET:n avaamista kaikille mahdolliseksi valittavaksi katsomusaineeksi onkin esitetty eduskunnalle. Tämä muutos lisäisi aineen oppilasmäärää ja vahvistaisi ET:n asemaa kouluissa. Tämä kehitys on tarpeellista myös katsomusopetuksen muun kehittämistyön näkökulmasta. ET:ssä kehitetyt sisällöt ja niiden opetus tulee turvata opetuksen osittaisen yhdistämisen kokeiluissa.

Elämänkatsomustiedosta saa netistä kattavan tietopaketin ja uudistetut esitteet osoitteesta http://et-opetus.fi/et/esittelymateriaalit

Koulupäivään liitetty jumalanpalvelus kirkossa, päiväkodin pikkukirkko tai aamuhartaus ovat eri asioita kuin suvivirsi perinteisessä kevätjuhlassa. Ne ovat Opetushallituksen mukaan uskonnonharjoitusta, ja koko tilaisuuden luonne on uskonnollinen, toisin kuin kevätjuhlassa.

Suomalaiseen tapakulttuuriin eivät kuulu työnantajan järjestämät jumalanpalvelukset työajalla. Ei niitä enää tarvita kouluihinkaan. Ev.lut. kirkon toimintatilastojen mukaan perheiden enemmistö ei käy jumalanpalveluksissa edes kerran vuodessa. Koulun ei pidä olla uskonnollisempi kuin suomalainen yhteiskunta. Perheillä ja nuorilla on mahdollisuus jumalanpalveluksiin vapaa-ajallaan.

Jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen koulun ja päiväkodin päiväohjelmaan rikkoo lasten yhdenvertaista kohtelua ja uskonnonvapautta. Se asettaa toisuskoiset, uskonnottomat, ei-uskonnolliset ja uskontojen suhteen välinpitämättömät perheet eri asemaan ja rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella.

Jumalanpalvelusten organisointi ja markkinointi eivät kuulu kouluviranomaisten tehtäviin. Rehtoreilla ja opettajilla on kylliksi muuta työtä kuin kahden rinnakkaisen ohjelman järjestäminen. Niukoilla resursseilla monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tulee keskittyä koulun yhteisen toiminnan kehittämiseen katsomusten kirjo huomioon ottaen.

Uskonnonharjoitus, kuten rukoileminen, on perusluonteeltaan intiimiä. Uskonnonvapauteen liittyy yksityisyyden suoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on katsonut, että julkisen vallan ei tule järjestää tilannetta, joissa joutuu vasten tahtoaan julkiseen valintaan, josta voidaan suoraan tai välillisesti päätellä, onko hän uskonnollinen tai uskonnoton.

Jos jumalanpalveluksia on koulujen vuosiohjelmassa, monille vanhemmille on kiusallista valita, osallistuuko heidän lapsensa jumalanpalvelukseen vai jääkö pois. Monet kokevat, että rehtori tuputtaa jumalanpalveluksiin osallistumista, vaihtoehtoisesta ohjelmasta ei tiedoteta eikä siihen ole panostettu. Tilanteen painostavuus koskee niin ei-uskonnollisia kuin toisuskoisia, niin kantasuomalaisia kuin uussuomalaisia perheitä.

Vaikka hyvä ja hyvin tiedotettu vaihtoehtoinen ohjelma on parempi kuin huono ohjelma, josta ei kerrota, paras ja kestävä ratkaisu nyky-Suomessa on, että koulut keskittyvät rajallisilla resursseilla kaikille yhteiseen toimintaan.

Perusopetuksen valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan näin: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.” Mitäpä jos rehtorit ja opettajakunta suunnittelevat koulun ensi lukuvuoden toiminnan tältä pohjalta?

Esa Ylikoski
FM, pääsihteeri
Vapaa-ajattelijain Liitto ry

AvainsanatEuroopan ihmisoikeustuomioistuin jumalanpalvelus peruskoulu uskonnonharjoitus uskonnonvapaus yhdenvertaisuus yksityisyyden suoja

Tampereella hallitus kokoontuu neljän viikon välein. Aikaväli on meille sopiva, kerran kuussa kannattaa katsoa tilien saldot, käydä läpi tulleet jäsenhakemukset ja niin edelleen.

Kokoukset ovat melko lyhyitä, ellei satu erityisempää pohdintaa vaativia asioita. Olen ottanut tavaksi käydä läpi kunkin kokouksen virallisen osuuden jälkeen jonkin kohdan toiminnasta.

Yhden ”erityisaiheena” oli vuosikokouskutsujen postitus ja toisen jälkeen siivottiin toimisto. Kerran käytiin läpi taloutta ja kerran pohdittiin www-sivustoja. Viimeksi vuorossa olivat sosiaaliset jäsentapahtumat, kuten baari-illat ja makkaranpaistoretket.

Tapa tuntuu toimivalta, ja suosittelen sitä ainakin muille isommille yhdistyksille.

Yhdistystoimintaan kuuluvat myös ne kokoukset, joissa myönnetään tili- ja vastuuvapaus. Se on periaatteellisesti merkittävä asia: on tilaisuus, jossa jäsenet voivat tutkia tilejä ja tentata edellisen vuoden hallitusta.

Käytännössä kiinnostus on laimeaa. Melkein mistä tahansa asiasta pidettävä palaveri kerää enemmän ihmisiä. Ja hyvä niin: parempi monen miettiä kirkon erottamista valtiosta ja harvan sisäistä hallintoa kuin päinvastoin.

Mutta kun kokous joka tapauksessa on, pitäisikö sitä hyödyntää? Tähän voi vastata kahdella täysin eri tavalla. Ensiksi voi todeta, että koko juttu on aika turha. Tulkoon ketä tulee, jäseniä houkutellaan mieluummin pohtimaan oikeaa asiaa joskus toiste. Tai toisaalta voi yhdistää kokoukseen jotain muuta – talkoot, tai jonkin aiheen pohdinnan.

Minä en tiedä kumpaa kannattaa yrittää. Kokemuksia muista yhdistyksistä saa kertoa.

Vapaa-ajattelijat on tavoitteellinen yhteiskunnallinen ja aatteellinen toimija. Emme siis ole harrastusryhmä, jonka tavoitteena on viihtyä keskenään.

Silti tavoitteetkin etenevät paremmin, kun niitä pohditaan välillä myös muualla kuin toimistolla. Eikä viihtymistä suinkaan ole kielletty. Meillä on hyvä porukka, miksi emme siis tekisi muutakin kuin kokoustaisimme.

Tampereella parhaiten väkeä viime aikoina ovat keränneet baari-illat. Varataan jonkin ravintolan kabinetti ja ilmoitetaan jäsenille ajankohta — vaivaa ei ole käytännössä lainkaan, eikä yhdistyksen rahaakaan kulu. Kokoontumisissa on ollut 10-20 henkilöä paikalla.

Toinen helppo järjestettävä on yksinkertaisesti kävelyretki. Sovitaan mistä lähdetään ja kierretään jokin lenkki. Tampereella hyviä maastoja ovat Kaupin metsä ja Pyynikinharju. Metsä ei ole Suomessa niukka luonnonvara, joten tämä onnistuu kaikilla yhdistyksillä.

Muutakin on toki tehty. Aikanaan oli tapana käydä kesäisin Viikinsaaressa. Makkaraakin on tullut paistettua muutama kerta, eräällä saunalla ollaan istuttu. Rasia tulitikkuja ja muutama makkarapaketti ei paljon maksa, mutta järjestelyä nämä vähän vaativat.

Seuraavana meillä on vuorossa teatteri-ilta jäsenille. Suunnittelen myös lautapeli-iltaa toimistolle, olettaen että muutama muukin kiinnostuu.

Tampereella vuoden 2016 hallitus järjestäytyi joulukuussa 2015.

Todettakoon ensiksi, että tämä on laillista. Hallitus saa järjestää omat sisäiset asiansa — esimerkiksi valita varapuheenjohtajan yms. — jo ennen toimikautensa alkua. Tämä on yhdistyslain vakiintunut tulkinta.

Meillä muut toimihenkilöt kuin puheenjohtaja eivät muuttuneet. Myöskään sisäistä talousohjesääntöä ei muutettu. Kokous kestikin kokonaista kolme minuuttia.

Näen byrokratian asiana, joka kannattaa mieluiten hoitaa heti. On parempi keskittyä oikeaan toimintaan, kun muotoseikat on käsitelty.

Toisaalta muotoseikat luovat turvallista selkänojaa. Kokous kesti kolme minuuttia, mutta se on pidetty. On virallinen pöytäkirja, eikä mikään viranomainen tai muu toimija pääse valittamaan.

Tulin valituksi Tampereen vapaa-ajattelijoiden puheenjohtajaksi. Vaikka monenlaista vapaa-ajattelijoissa on tullut tehtyä, tämä pj-virka on minulle ensimmäinen. Tarkoitukseni on blogata tästä näkökulmasta: enemmän aktiivijäsenille suunnattua virallis-juridistakin juttua ja sisäistä toimintaa, ei niinkään asiaa varsinaisista tavoitteistamme.

Aivan ensimmäinen asia on puheenjohtajan vaihdos, joka on ehdottomasti paikallisen lehdistötiedotteen paikka. Meillä tiedotteen pohjalta uutisoi mm. Aamulehti; tässä kuitenkin malliksi Tamperelaisen juttu: http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/344336-vapaa-ajattelijoiden-pitkaaikainen-puheenjohtaja-jattaa-nuijan.

Tiedote on helppo laatia. Kerrotaan kuka valittiin puheenjohtajaksi ja kuka tehtävästä luopui. Hieman uuden pj:n taustaa, pari lausetta siitä mihin suuntaan yhdistystä aiotaan viedä.

Kaikki tärkeät yhdistykset kertovat johtajavaihdoksista. Ja jos emme edes itse pidä itseämme tärkeinä, eivät varmasti pidä muutkaan. Siispä tiedottamaan!

Lehdissä on taas julkaistu kirkon markkinointikoneiston tiedotteita joulukirkkojen kävijämääristä. Sinällään luvut ovat toki vaikuttavia – puhutaan kymmenistä, jopa sadoista tuhansista suomalaisista. Lisäksi keskusteluissa tuodaan esille joulukirkon kuuluminen suomalaiseen kulttuuriperintöön. Kun lukuja tarkastelee kriittisesti, alkaa todellisuus suurelta vaikuttavien numeroiden takaa paljastua – joulukirkko ei kiinnosta suomalaisia pätkääkään!

Otetaan esimerkiksi kotikuntani Tampere, jossa seurakuntayhtymä kertoi joulun aikaan kirkon eri tilaisuuksissa käyneen noin 15 000 henkilöä. Vaikka lähtisimme siitä oletuksesta, että kukaan ei käynyt useampaa kertaa ja laskemme mukaan myös joululaulutilaisuudet, jotka eivät ole varsinaisia jumalanpalveluksia, saadaan tulokseksi vajaa kahdeksan prosenttia alueen seurakuntien jäsenmäärästä. Se on hävyttömän vähän, kun ottaa huomioon, millaisella äänensävyllä tämä tulos ja se, että kävijämäärä on jonkin verran noussut viime vuodesta on julkistettu. Tosin kävijämäärän nousun syitä ei sen enempää tulkita. On myös mahdollista, että tilaisuuksien määrä ja aikataulu on ollut tänä vuonna eri kuin vertailuajankohtana. Myös kirkolle yleinen laskentavan muutos saattaa selittää nousun.

Mutta asiaan! Joulukirkoissa, jota kirkko mainostaa ”vuoden suosituimpana kirkkotapahtumana” käy häviävän pieni murto-osa suomalaisista. Demografisia tietoja ei ole saatavilla, mutta epäilen ikäjakauman olevan melko yläpainotteinen. Prosentuaalinen osuus joulukirkoissa käyvistä lapsiperheistä on siis vieläkin pienempi, todennäköisesti puhutaan alle viidestä prosentista suomalaisista lapsiperheistä. Kyseessä ei siis ole todellakaan mikään ”suomalainen jouluperinne”, eikä sitä totuuden valossa pitäisi sellaisena mainostaa.

Oman perheemme joulun juhlinta meni uskomattoman perinteisesti. Ripustelimme päivän pitenemisen kunniaksi valoja ulos ja sisälle, polttelimme kynttilöitä, koristelimme kuusen, vietimme aikaa perheen ja sukulaisten parissa, söimme aivan liikaa, annoimme ja saimme lahjoja, joimme glögiä ja kuuntelimme joululauluja. Joissain joululauluissa taisi olla jotain uskontoon liittyviä juttujakin, mutta ne nyt ovat sellaista muinaisperinnettä, joka on omalla tavallaan herttaista, mutta ei kai sitä enää kukaan tosissaan ota. Ei ainakaan kirkon julkistamien lukujen mukaan.

Hyvää jatkoa kaikille 🙂

A: Mun mielestä olis ihan asiallista jos koulun syyslukukauden päättäjäiset olis sisällöltään sellainen juhla, että kaikki vois siihen osallistua. Että se ei esimerkiksi olis jumalanpalvelus kirkossa. Sen jumalanpalveluksen vois järjestää vaikka sen juhlan jälkeen ja sinne vois mennä kaikki, jotka sinne oikeasti haluaa mennä.
K: Tässä sitä taas ollaan! Te agressiiviset ateistit yritätte jälleen rajoittaa teistä poikkeavan vakaumuksen mukaan elämistä!
A: Häh… Miten tuo nyt ollenkaan sopii siihen, mitä sanoin? Kouluissa on muitakin oppilaita kuin kristittyjä ja mun mielestä olis ihan paikallaan, että se juhla olis yhteinen. Ei mulla ole mitään sitä vastaan, että siellä olisi jotain yksittäisiä uskonnollista alkuperää olevia juttuja. Enkeli taivaan on ihan ok. Mutta, että koko juhla olisi uskonnollinen…
K: Teille ”vapaa-ajattelijoille” lähimmäisen vakaumuksen kunnioittaminen on täysin vieras ajatus. Ei sinne kirkkoon ole pakko mennä jos ei halua. Te haluatte vain riistää ihmisiltä uskonnonvapauden.
A: Mistä me nyt puhutaan? Justiinhan mä sanoin, että koululaisille voisi sitten sen yhteisen juhlan päälle olla jumalanpalvelus, jonne ne voi mennä jos haluaa. Ei koulun tehtävä ole harjoittaa uskontoa.
K: Te ns. uskonnottomat haluatte koko ajan tuputtaa omaa aatettanne ja meidän enemmistön pitäisi se vain hyväksyä.
A: Siis, että mielestäsi koulun tehtävä on harjoittaa uskontoa?
K: Suomi on kristitty maa! Jos se ei sulle sovi niin voit muuttaa vaikka Syyriaan!
A: Ei meidän perustuslain mukaan.
K: Te uskonnottomat voitte pitää omat juhlanne ja selittää lapsillenne, miksi ette päästä heitä koulun joulujuhlaan.
A: Eikös se koulu ole kaikille yhteinen? Eihän yhteiseksi tarkoitettu juhla voi olla vain jonkin tietyn uskontokunnan mukainen rituaali!
K: Tässä sitä taas ollaan! Te agressiiviset… etc.

______________________________________

OPH:n ohje koulun yhteisistä juhlista:
Suomalaisella koululla on useita perinteisiä juhlia, kuten joulujuhla, kevätjuhla sekä YK:n päivän juhla ja itsenäisyyspäivän juhla. Opetuksen järjestäjät ja koulut päättävät juhlista ja niiden sisällöstä. Juhliin voi sisältyä myös joitakin uskontoon viittaavia elementtejä. Tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta juhlaa ei voida uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena (perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002 vp ja 2/2014 vp).
Koulun juhlat ovat osa opetusta ja koulun toimintaa, johon oppilaiden tulee osallistua. Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa. Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta, jos huoltaja ei halua oppilaan osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan ohjelmaan. Järjestelyistä sovittaessa tulee ottaa huomioon oppilaan turvallisuus. Järjestelyt, kuten oppilaan poistuminen juhlatilasta osaksi aikaa, tulee toteuttaa hienotunteisesti ja mahdollisimman vähän huomiota herättävästi.

Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen sekä vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioittamista ja luottamusta (Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta 2 §:n 2 mom.). Nämä tavoitteet tulee olla lähtökohtana myös suomalaisen koulujuhlaperinnön vaalimisessa ja kehittämisessä.

Perustuslakivaliokunta on kannanotossaan korostanut uskonnollisen suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden huomioon ottamista koulujen toiminnassa (mietintö 2/2014 vp). Myös eri kieli- ja kulttuuriryhmiä edustavien oppilaiden kotoutumisen kannalta on tärkeää, että heillä on halutessaan mahdollisuus tutustua koulussa ja koulun juhlissa suomalaiseen kulttuuriin.

_____________________________________

Lounais-Suomen aluehallintovirasto: ”Lisäksi oppilaiden yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että lukukausien päätöstilaisuuksia ei järjestetä uskonnollisina tilaisuuksina.”

_____________________________________

K:n mielipiteet on soveltaen ja kootusti lainattu erään maakuntalehden yleisönosastolta.

Vaikka nykyisessä ilmapiirissä monikulttuurisuudelle ja moniarvoisuudelle yritetään antaa kielteinen leima, niin elämä modernissa Suomessa olisi kuitenkin varsin kurjaa ilman niitä. Tuskin kukaan oikeasti haluaa palata aikaan, jolloin Suomessa vallitsi tiukka yhtenäiskulttuuri.

Yhtenäiskulttuurissa yksilöllä oli hyvin vähän liikkumavaraa arvojen ja käytöksen suhteen. Varsinkin jos kuului johonkin vähemmistöön, kuten homoseksuaalit, uskonnottomat tai vammaiset, tai kuului yhteiskunnassa heikoilla olevaan ryhmään, kuten naiset, niin varmasti koki syrjintää monilla elämän alueilla tai seinä vaan yksinkertaisesti nousi pystyyn esim. työmarkkinoilla. Tietenkin syrjintää tapahtuu edelleen, mutta nykyään siitä pystytään puhumaan ja asiantilat yritetään korjata.

Myös miesten karsina, miten sai elää ja olla oli yhtenäiskulttuurissa paljon ahtaampi, kuin nykyinen. Uskon, että nykyiset miesten syrjäytymisongelmat ja pahoinvointi johtuvat osittain tuosta ahtaasta karsinasta. Osa miehistä ei ole huomannut, että maailma on muuttunut.

Hyvänä esimerkkinä siitä, miten yhtenäiskulttuuri määritti yksilön käytöstä, voidaan pitää sitä käytäntöä, että nainen ei saanut mennä ravintolaan ilman miesseuraa. Samoin homoseksuaaliksi tai uskonnottomaksi tunnustautuminen oli ainakin osittainen sosiaalinen itsemurha. Yhtenäiskulttuuri pyrki suojelemaan ihmistä ihmiseltä itseltään, se ei luottanut ollenkaan ihmisen omaan harkintaan, vaan viisaus tuli ihmisen ulko- ja varsinkin yläpuolelta. Yhtenäiskulttuurissa myös aikuinen on holhouksen alainen lapsi.

Yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja moniarvoistuminen on mahdollistanut mm. lainsäädännön ja käytösnormien väljentymisen. Tämä on koskenut kaikkia väestöryhmiä. Oikeastihan sellaista ryhmää ei ole olemassa, jolla olisi todellisuudessa hyvä olla yhtenäiskulttuurissa. Nyt uskonnottomat saavat olla uskonnottomia, homot homoja, eikä naisilla ole sen kummempia käytösnormeja, kuin miehilläkään. Myös miehet voivat näyttää, että heillä on paha olla ja että kaikki ei ole kohdallaan.

Suomessa on viime aikoina ollut paljon vääntöä erilaisista arvokysymyksistä. On väännetty kättä avioliitosta ja ovatpa jotkut nostaneet esille vihonviimeisen matolaatikon eli abortin. Voin väittää, että emme ole vielä tajunneet, että voisimme elää huomattavasti vähemmän jakavassa yhteiskunnassa, jos lainsäädäntö olisi niin liberaalia kuin mahdollista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi elää lain salliman maksimin mukaan. Jokainen voisi noudattaa lakia niin pitkälle, kuin omat arvot antavat myöten.

Edellä kuvattu ajattelu vaatii kaikilta yhteiskunnan toimijoilta ymmärryksen, että kukaan ei omista niin hienoja ja iankaikkisia arvoja, että muidenkin pitäisi elää niiden ohjaamina. Joku tietysti nyt älähtää, että kun minun arvoni ovat niin ja niin vanhat ja J/jumala/t ovat ne ilmoittaneet, niitä on kaikkien kunnioitettava. Näin varmaan, mutta historia osoittaa, että kaikki poliittiset ja uskonnolliset ideologiat ovat pystyneet äärimmäiseen julmuuteen ja väkivaltaan, niin että se niiden arvojen erinomaisuudesta.

Arvot ovat ajan ja paikan suhteen muuttuvia ja niistä on pystyttävä koko ajan neuvottelemaan. Jos jotkut arvot julistetaan kyseenalaistamattomiksi ja muuttumattomiksi, niin suljemme keskustelusta ulos suurimman osan kansalaisista ja heidän arvoistaan, ja palaamme yhtenäiskulttuuriin.

Suomessa saa ottaa avioeron, niin halutessaan. Tietenkin, jos jollakin yksilöllä on sellaiset henkilökohtaiset arvot, että avioero on paha asia, niin eihän kukaan pakota eroamaan. Avioliitossa voi pysyä, vaikka se ei olisikaan niin mukavaa, tietenkin olettaen, että myös puoliso on samaa mieltä. Aivan sama koskee ehkäisyä. Ei olisi oikein, että ehkäisylainsääntö olisi tehty heidän arvojen mukaan, joiden mukaan ehkäisy on suuri synti. Ne käyttävät ehkäisyä, joille se sopii ja ne kieltäytyvät, joiden arvoihin se ei sovi. Näin kaikilla on noin keskimäärin hyvä olla.

Tietenkään tällainen asennemuutos ei tapahdu kovinkaan nopeasti. Tärkeää olisi, että ne ihmiset, joilla on kovin jyrkät arvot joistakin kysymyksistä, kuten abortti tai eutanasia, ymmärtäisivät sen, että kaikki eivät jaa heidän arvojaan. Kaiken kaikkiaan olisi hienoa, jos jokainen hyväksyisi sen perusajatuksen, että muutkin ihmiset ovat ajattelevia yksilöitä ja heidän juttujaan kannattaa kuunnella, vaikka niistä ei aina olisi samaa mieltä.

Kirjoitus julkaistu myös Aamulehdessä 3.12.2015.

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Vaihto uskonnosta elämänkatsomustietoon ajankohtainen

Jumalanpalvelus on eri asia kuin suvivirsi

Hallituksen kokouksiin teemat

Kevätkokous ja mitä sille pitäisi tehdä

Olutta, makkaraa ja noppia eli jäsentapahtumat

Yhdistysten byrokratiasta

Pj-vaihdos on lehdistötiedotteen paikka

Joulukirkko kiinnostaa vain murto-osaa kirkon jäsenistä

Joulu oli ovella

Yhtenäiskulttuurista kohti todellista moniarvoisuutta

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi