Blogikirjoitukset arkisto - Sivu 8 12:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Helsingin hiippakunta valitsee uuden piispan ensi syksynä ja ehdokkaaksi on myös ilmoittautunut muuan tv-koomikko. Kallion tärkeä herra, Herran edustaja herra kirkkoherra Teemu Laajasalo pyrkii virkaan.

Periaatteessahan kirkon sisäinen kuohunta ei meikäläisiä pitäisi liikuttaa. Mutta kun Suomen pääkaupungin piispaksi pyrkivän henkilön tietyt ajatukset yhdistää siihen tosiasiaan, että kirkolla on edelleen julkisoikeudellinen asema, pitäisi kaikilla yksityisyyden suojaa sekä uskonnon ja omantunnon vapautta kannattavilla niskakarvat nousta pystyyn. Tai ainakin takaraivossa tuntua pikkuista kihelmöintiä.

Kirkon tukimuskeskuksen seminaarissa 8.4.2013 Laajasalo totesi näin: ”Kirkon työntekijöitä on siis n. 21 000 ja poliiseja on n. 7000. Kirkon työntekijöitä on siis kolme kertaa enemmän kuin poliiseja.”

Sitten Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä 2016: ” Kirkon ongelma onkin, ettei valtavia resursseja osata käyttää oikein. Jos meillä olisi todellinen huoli sielujen pelastumisesta, osaisimme käyttää paremmin hyödyksemme muun muassa sitä, että kirkolla on paljon enemmän työntekijöitä kuin poliisilla ja paremmat rekisteritiedot kuin Suojelupoliisilla.”

Ja omilla kampanjasivuillaan: ”Kirkko instituutiona on edelleen vahva. Kirkon työntekijöitä on n. 20 000 ja poliiseja on n. 7000. Kirkon työntekijöitä on siis kolme kertaa enemmän kuin poliiseja.”

Mikä ihmeen poliisi-fiksaatio tällä tyypillä oikein on?

Laajasalo puhuu siitä, kuinka kirkko tekee hyvää, auttaa köyhiä, tukee nuoria, tukee vanhuksia jne. Joten miksi Laajasalo ei vertaa kirkon työntekijämäärää johonkin saman tyyppiseen ammattikuntaan: psykologeihin, opettajiin, nuorisotyöntekijöihin jne? Miksi valita ammattikunta, jonka tehtävänä on rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen? Jolla käytännössä on väkivaltamonopoli ja oikeus tietyissä olosuhteissa rikkoa henkilön yksityisyyden suoja.

Ehkä seuraava selventää tilannetta. Kun Petri Karisma yritti Ylen Aamu-TV:ssä 11.12.2012 selittää, että ihmisillä on oikeus pitää oma katsomuksensa yksityisasiana niin Laajasalo totesi, että se ei ole yksityisasia.

Laajasalo siis rinnastaa kirkon poliisiin ja SUPOon, kirkon henkilörekisterit SUPOn rekistereihin ja toteaa vielä, että oikeutta katsomuksen yksityisyyteen ei ole. Jos tästä jotain tulee mieleen, niin ehkä kommunistien toiminta entisissä itäblokin maissa. Nimitän tätä DDR-luterilaisuudeksi. Jotenkin en ihmettele sitä, että Laajasalon kannattajiin kuuluu myös pastori, jolle on saanut selittämällä selittää, että ei ole ihan laillista kerätä koululaisilta nimien kera syitä siihen, miksei mene rippikouluun.

Yhteiselomme olisi huomattavasti helpompaa, mikäli Helsingin hiippakunta valitsisi piispakseen henkilön, jolla olisi edes alkeelliset käsitykset yksityisyyden suojasta, uskonnon ja omantunnon vapaudesta ja joka jotenkin kykenisi rakentavaan dialogiin meidän pakanoidenkin kanssa.

Kallion hassuttelevalta Honeckerilta nämä ominaisuudet puuttuvat.

AvainsanatTeemu Laajasalo uskonnonvapaus yksityisyyden suoja

Ken haluaa, lukekoon perustuslain 11 ja 6 pykälät ja pohtikoon, miten tuo Keskitalon lausuma korreloi niiden kanssa. Väitän, että yksipuolisesti traditioon vetoava ei ymmärrä perusoikeuksia. Eikä oikein uskontoakaan. Esitän kolme pointtia.

Perinne ja kulttuuri eivät ole perustuslain sallimia rajoitusperusteita. Tähän tulisi kiinnittää erityistä huomiota, silloin kun kyse on haavoittuvassa asemassa, pakollisen peruskoulun piirissä olevien lasten ihmisoikeuksien toteutumisesta.

Tämä seikka kuitenkaan ei yksinään avaa koko asiaa. Kas kun tontut, pääsiäispuput ja -munat sekä joulukuuset ja aika moni muukin traditio periytyy jostakin uskonnosta. Ja kukaan ei kai tosissaan koe näiden perinteiden muodostavan ongelmia uskonnonvapauden kannalta? Eihän?

Joten jatketaan.

Meillä on joitakin uskonnollista alkuperää olevia perinteitä, joiden ”harjoittamisella” ei ole katsomuksellista ulottuvuutta. Ne ovat yleisellä tasolla menettäneet uskonnollisen merkityksensä eivätkä enää keskustele uskonnollisen alkuperänsä kanssa. Esimerkiksi: paljain silmin erottuvien taivaan kohteiden nimet (islam, antiikin Rooman ja Kreikan uskonnot), viikonpäivien nimet (luonnon uskonnot ja viikinkiusko), 7-päiväinen viikko ja sunnuntai lepopäivänä (juutalaisuus). Nämä eivät ole uskonnon- ja omatunnon vapauden kannalta merkityksellisiä käytänteitä.

Toisaalla meillä on uskonnollisista traditioita, jotka ovat edelleen vahvasti kytköksissä jonkin tietyn (ev-lut) uskonnon uskomuksellisen, moraalisen, sosiaalisen ja kokemuksellisen sisällön kanssa. Esimerkiksi jumalanpalvelus/hartaus. Näillä traditioilla on merkitystä myös uskonnon ja omatunnon vapauden kannalta. Nämä ovat niitä uskonnon harjoittamiseksi luettavia tilanteita, joita perustuslain 11 § koskee.

Se, että torstai on torstai ei ole kunnioitusta ukkosen jumalaa kohtaan (Thors Dag). Se on vain viikon päivän nimi, oli alkuperä mikä tahansa. Se, että koristelemme kotiamme pääsiäisenä tipuilla ja sulkaamunilla, tarkoittaa sitä, että koristelemme kotiamme pääsiäisenä tipuilla ja suklaamunilla.

Jumalanpalveluksen tarkoitus on palvella Jumalaa, sitouttaa ihmiset osaksi seurakuntaa. Jumalanpalvelus on uskon todeksi elämistä, Herran odottamista jne. jne. Tarkoitus ei ole muuttunut miksikään.

Käsityksemme perusoikeuksista on muuttunut.

Noin sata vuotta sitten ei ollut mahdollista olla edes Suomen kansalainen, ellei kuulunut luterilaiseen kirkkoon tai johonkin uskontokuntaan.

Elämänkatsomustietoa on ollut Suomessa mahdollista opiskella 1980-luvun alusta lähtien. Vasta tuolloin Suomen kouluissa käytännössä hyväksyttiin se, että on olemassa muitakin kuin uskonnollisia maailmankatsomuksia. Ja vasta uskonnonvapauslain myötä 2000 luvun alussa, opetus kouluissa muuttui tunnustuksettomaksi (tai olisi ainakin pitänyt muuttua). Nyt uudessa OPSissa opetus on määritelty myös uskonnollisesti sitouttamattomaksi.

Koulu ei ole se taho, jota perusoikeudet koskevat muuten kuin velvoittavina. Eli koulun tehtävä on valvoa, että ne koulun toiminnan piirissä toteutuvat.

Kouluissa uskonnolliset perinteet ovat kehittyneet aikana, jona uskonnottomuutta ei varsinaisesti ole edes tunnistettu ja tunnustettu eikä uskonnon ja omantunnon vapaus vastannut sitä, mitä se 2000-luvulla tarkoittaa. Koska koulujen perinteet ovat peräisin tätä edeltävältä ajalta, meidän pitää olla mahdollista tarkastella niitä myös perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.

Summa summarum. Vaikka käytän neljännestä planeetasta antiikin Rooman sodan jumalan nimeä, en ole vielä törmännyt yhteenkään opettajaan tai muutenkaan ihmiseen, joka oikeasti yrittäisi minut tai jälkipolveni käännyttää Mars-kulttiin. Kristillisten perinteiden kanssa on vähän eri juttu.

Avainsanataamuhartaudet jumalanpalvelus koulu koululaisjumalanpalvelukset peruskoulu uskonnonharjoitus

Uskonto, uskonnottomuus ja vakaumus eivät nouse Helsingin koulujen uusissa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa esille ollenkaan. Pikemminkin asian mainitseminen on lakaistu piiloon jopa yhdenvertaisuuslain lakitekstin referoinnista. Selvitimme asiaa pyytämällä nähtäväksi helsinkiläisten koulujen uusia suunnitelmia, joista saimme opetusviraston välityksellä parinkymmenen koulun otoksen. Johtuuko tämä tulos siitä, että mitään ongelmia ei ole? Vai pidetäänkö asiaa jotenkin niin arkaluontoisena, että siitä vaietaan? Jälkimmäistä vaihtoehtoa kutsutaan tabuksi.

Lain velvoittama suunnitelma

Yhdenvertaisuuslain perusideana on, että tämä perustuslainkin säätämä perusoikeus ei ole käytännössä kaikin osin toteutunut. Siispä yhdenvertaisuutta pitää edistää! Laki velvoittaa kouluja, oppilaitoksia, kunnan toimipaikkoja ja kaikkia vähintään 30 hengen työpaikkoja suunnittelemaan asian edistämistä ja arviointia. Uudet yhdenvertaisuussuunnitelmat on pitänyt laatia vuoden 2017 alkuun mennessä.

Sama edistämisvelvoite on ollut ”laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta”, joka kieltää sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Niinpä on ollut perusteltua, että useimmissa paikoissa on laadittu yhteinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma.

Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän näin: ”Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Muuta henkilöön liittyvää syrjintää voisi olla esimerkiksi punatukkaisten tai vähävaraisten syrjintä.

”Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.”

Karsinta harkitsematonta

Yhdenvertaisuuslain pitkää esimerkkilistaa kielletyistä syrjintäperusteista on väärin alkaa karsia koulujen yhdenvertaisuussuunnitelmissa. Näin on kuitenkin lyhentämisen varjolla käynyt Helsingissä. Se ilmeisesti johtuu opetusviraston antamista ohjeista. Sinänsä ohjeiden antaminen kouluille syksyyn 2016 suunnitelmien valmistelua varten oli hyvä asia.

Lähes poikkeuksetta koulujen suunnitelmien yleisessä todetaan vain, että ”ketään ei saa syrjiä esimerkiksi iän, ihonvärin ja muun henkilöön johtuvan syyn perusteella”. Uskonto, vakaumus tai uskonnottomuus loistavat poissaolollaan. Syrjintäkieltoperusteiden karsiminen opetusviraston suunnitteluohjeissa on selvästi vaikuttanut koulujen suunnitelmien puutteellisen lopputulokseen

Positiivisia poikkeuksia oli vähän. Jakomäen peruskoulun suunnitelmassa mainittiin ”esimerkiksi ihonväri, uskonto, vammaisuus, äidinkieli tai muu henkilöön liittyvä syy”, mutta ei vakaumusta tai uskonnottomuutta. Maatullin ala-asteen koulussa ”kaikki kulttuurit, uskonnot, kielet, juhlat yms. tehdään näkyväksi” ja ”kunnioitetaan kaikkia, oli heidän taustansa, uskontonsa, sukupuolensa mikä tahansa”. Outamon koulussa mainitaan ”uskonnollinen tausta”.

Vakaumus vilahtaa Meri-Rastilassa

Ainoastaan Meri-Rastilan suunnitelmassa kohdassa ”uskonnollisuus ja vakaumus” mainitaan sana vakaumus. Vaikka perheissä ja nuorillakin voi olla vakaumuksia, kaikissa muissa Helsingin kouluissa sana on lakaistu maton alle. Siinäkään ei nosteta esiin uskonnottomuutta tai ei-uskonnollisuutta, jotka kuitenkin liittyvät uskontoon sen kääntöpuolena.

Meri-Rastilan ala-asteen suunnitelma on tavanomaista huomattavasti perusteellisempi, ja siinä tarkastellaan eri syrjintäperusteita ja niihin liittyvän syrjinnän ehkäisyä kohta kohdalta erikseen. Näinhän täytyisi tehdä kaikissa hyvissä suunnitelmissa, koska vain siten saadaan konkreettisuutta. Vammaisuuteen ja vakaumukseen liittyvät syrjintäongelmat ja niiden ehkäisy vaativat eriytettyä tarkastelua. Se tuo konkreettisuutta edistämissuunnitelmiin ja arviointiin.

Miksi uskonnottomuus?

Suomessa uskonnonvapauteen perusoikeutena (Perustuslain 11 §) sisältyy myös uskonnottomuuden vapaus eli oikeus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen, oikeus erota uskonnollisesta yhdyskunnasta ja oikeus ilmaista vakaumuksensa, mikä tarkoittaa myös vapautta elää katsomuksellisen identiteettinsä mukaisesti ilman uskonnollista painostusta.

Niinpä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa tulisi käsitellä, miten edistetään ei-uskonnollisten ja uskonnottomien oppilaiden ja opetushenkilöstön oikeutta olla osallistumatta koulussa mahdollisesti järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tai mieluummin oikeutta opiskella ja tehdä työtä vallan ilman hartauksien ja jumalanpalvelusten ymppäämistä lukuvuoteen ja koulupäivään. Tulisi myös käsitellä, miten käytännössä edistetään uskonnottomien kotien oppilaiden oikeutta saada syrjimättä elämänkatsomustiedon opetusta.

Tästä eteenpäin

Edellä esitetystä kritiikistä huolimatta on syytä todeta, että Helsingin koulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmissa on myös paljon hyvää. Häirintään ja kiusaamiseen on tarkoitus puuttua. Ja voi olla hyvä, että kouluissa on rajattu ja valittu kolme aihetta, mihin erityisesti paneudutaan. Se ei kuitenkaan saisi johtaa katsomusvapauden kysymysten syrjäyttämiseen kokonaan. Muutamissa kouluissa on tarkoitus alkaa juhlistaa Minna Canthin liputuspäivää 19. maaliskuuta.

Syrjintäkieltoluettelon typistäminen ei tietenkään estä käsittelemästä myös uskontoon ja uskonnottomaan vakaumukseen liittyviä asioita. Pidemminkin päinvastoin, tilannehan antaa hyvän syyn käsitellä myös ”niitä muita” kohtia. Eihän tarkoitus tietenkään ole suoranaisesti syrjiä uskonnottomia ja vähätellä noita erikseen mainitsemattomia syrjintäriskin aiheita. Eihän.

Esa Ylikoski
Valtioneuvoston asettaman yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsen

Ps. Jos sinulla on tietoa oman kuntasi oppilaitosten tai kuntien muidenkin laitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista, lähetä tietoa. Jatkamme asian parissa.

Avainsanatperuskoulu syrjimättömyys uskonnonvapaus uskonto tai vakaumus yhdenvertaisuus yhdenvertaisuussuunnitelma

”Tää katsomuksettomuuden ja tunnustuksettomuuden ajatus, josta tää juttu lähti, siinä on kysymys siitä, että halutaan vaikuttaa uskonnonopetukseen ja valtiopäiväjumalanpalvelukseen. Ja yhdenvertaisuuden kokemus ei edellytä sitä, että me näytettäisiin samalta tai että me kannatettaisi samaa katsomuksettomuutta. Katsomukset voivat olla julkisesti omilla tunnuksillaan ja näkyä kivalla tavalla kouluissa ja muuallakin.”

Yllä oleva sekava ryöppy on peräisin Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon aivoista. Samoin kuin tämä:

”Todellisuudessa tää [uskonnon rajoittaminen koulussa] johtaa kaikkeen muuhun paitsi kunnioitukseen. Se johtaa siihen että me puhdistetaan ja pyyhitään ja tasapäistetään jengiä ja estetään aito dialogi, koska dialogia syntyy siitä, että sulla on ensin käsitys omasta identiteetistä. Jos ajatellaan monikulttuurisuusnäkökulmasta näitä vähemmistöjä -ei puhuta isoa majoriteettivaltaa käyttävästä ev-lut-kirkosta vaan vähemmistöistä- niin mikä viesti on identiteetille se, että sä et saa pitää kipaa päässä.”

Ja:

”Ihmisen integriteettiä muka suojellaan sitä rajoittamalla, esim. sanomalla lapselle, että sä et saa pitää tollasta kipaa päässä”

Saavatko oppilaat minun mielestäni käyttää kipaa koulussa? No, aivan varmasti!

En tiedä teistä muista, mutta minä olen aivan äärimmäisen väsynyt siihen, että jotkut piilokonservatiivit kirkkoherrat määrittelevät, mitä minun katsomukseeni kuuluu ja mitä ei. Varsinkin kun näitä ajatuksia temmotaan Teemun tapaan omasta luterilaisesta mielikuvitusmaailmasta.

Siispä kerron omat ajatukseni.

Minulle tunnustuksettomuudessa on kyse julkisen vallan ja katsomusten suhteesta. Pääperiaate on se, että valtion, kuntien, oppilaitosten ja julkisen vallan yleensäkin pitäisi toimessaan olla tunnustukseton. Siis siinä toimessa, jota he kansalaisille tarjoavat. Koska viranomaisen (eng. civil servant) tehtävä on palvella kansalaisia , pitää jokaisen kansalaisen myös tuntea olevansa yhdenvertainen viranomaisessa asioidessaan. Meitä on tässä maassa uskonnollisia sekä uskonnottomia ja kaikkien pitäisi jotenkin tuntea olevansa hyväksyttyjä.

Se ei tarkoita, että uskonto ei saisi näkyä julkisessa tilassa. En usko, että moinen olisi edes mahdollista. Eikä se olisi uskonnon ja omantunnon vapauden mukaista siinä merkityksessä kuin minä sen ymmärrän. Uskonto saa näkyä julkisessa tilassa yksilöiden kautta.

Mutta en pidä hyvänä sitä, jos julkinen tila itsessään on jotenkin katsomuksellinen. Jo perusoikeusuudistuksen esitöissä 1993 todetaan:” Perusoikeuden haltijana on säännönmukaisesti yksilö.” Ja vaikka yksilöt voivat ryhmänä oikeuksista nauttia, oikeudet eivät koske julkista valtaa, kouluja, laitoksia, virastoja jne. Näillä on ainoastaan velvollisuus taata, että yksilöiden perusoikeudet toteutuvat. Siis esimerkiksi jos joku haluaa lausua ruokarukouksen, on koulun taattava, että tämä oikeus toteutuu. Jos joku haluaa pitää kipaa, ei koulu saa tätä estää.

Lause: ”Koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia” on mielestäni ristiriidassa tämän perusoikeuskäsityksen kanssa. Kun koulu järjestää jumalanpalveluksen, se ei enää ole neutraali julkisen vallan edustaja vaan tekee koulusta itsessään uskonnollisen.

Joten: en halua estää lapsia pitämästä kipaa tai lausumasta ruokarukouksia, en halua tasapäistää jengiä tai estää aitoa dialogia. Päinvastoin: toivoisin, että koulut aktiivisesti edistäisivät dialogia, katsomukset ja uskonnot näkyisivät koulussa yksilöiden kautta, eikä kukaan tuntisi oloaan toisarvoiseksi tai painostetuksi.

Noita aikoja odotellessa.

(Kaikki lainaukset ovat Teemu Laajasaloa Ylen Horisontti-ohjelmassa 16.3.2014)

Avainsanatkoulu tunnustuksettomuus yhdenvertaisuus

Suomessa on kaksi kristillistä radiokanavaa. Antennin kautta saa nauttia yhdestä kristillisestä TV-kanavasta ja kaapelitalouksille on tarjolla ainakin yksi lisää. Tämän lisäksi YLEn on lain nojalla lähetettävä hartausohjelmia sekä radiosta että televisiosta. Kovin moni päivä ei ala ja lopu ilman radion hartausohjelmaa. Kaiken näköistä ja kuulosta uskonnollista nettikamaa on tarjolla kaistan täydeltä.

Tällä niemellä ei ole sellaista tuppukylää, jonka paikallislehdessä ei olisi omaa sivua tai aukeamaa seurakunnan asioita varten. Kouluissa on syys-, joulu-, pääsiäis- ja kevätjumalanpalvelusta, viikottaiset seurakunnan aamunavaukset koko koululle, srk-yhteistyötä, oman uskonnon opetusta, Raamattu-visaa, Virsivisaa, rippikouluinfoa jne. jne.

Mitään edellä olevasta ei mainita Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) lausunnossa. Sen sijaan Suomea uhkaavat ”aggressiiviset ateistit” ja ”negatiivinen sekularismi”. Lausunnossa todetaan, että Suomessa on ”pyrkimys työntää uskonnot pelkästään yksityiselle ja näkymättömälle alueelle koko yhteiskunnassa”. Olisikohan tuo edes mahdollista?

Lausunnossa ei tietenkään mainita, kuka tai mikä on tämän pyrkimyksen takana. Konkreettiset esimerkitkin puuttuvat. Tästä syystä lausunnon tämä osa on halpa. Se on niin halpa, että se pitäisi olla tarjolla ainoastaan jonkun sivukylän sekatavarakaupan tarjouskorissa. Ja sielläkin ilmaiseksi.

Täytyy onnitella SENiä siitä, että he ovat lausunnossaan onnistuneet ymppäämään negatiivisuuden ja aggressiivisuuden yhteen sekularismin ja ateismin kanssa. Näin viimeistään käy selväksi, mitkä ovat toooosi pahoja juttuja (tulen käyttämään tätä kikkaa hyväksi myöhemmin tässä tekstissä). Sitä paitsi ei ole olemassa mitään ”negatiivista sekularismia”. Väite siitä, että sekularismi jotenkin uhkaisi kenenkään uskonnonvapautta, on yksinkertaisesti vain tyhmä. Aggressiivinen ateistikin tuntuu tarkoittavan jokaista uskonnotonta, joka suunsa uskaltaa aukaista.

Lausunnon allekirjoittaneista Anna Hyvärinen esitteli sitä YLEn Horisontti-ohjelmassa 17.1.2017. Hyvärisen mukaan tämä ”aggressiivinen ateismi” on Suomessa jo pidemmällä ajalla saanut vahvistusta ja noussut negatiivisen sekularismin ajatuksesta. Siinä pyritään hyökkäämään kaikenlaista julkista uskonnon harjoittamista vastaan ja sitä vastaan, että uskonto olisi millään tavalla läsnä julkisissa laitoksissa, puolustusvoimissa, kouluissa jne. Hyvärinen kuitenkin jatkaa, että Suomessa uskonnonvapaus toteutuu erittäin hyvin eikä ketään estetä harjoittamasta uskontoaan. Kaiken lisäksi viranomaiset pyytävät kristittyjä kirkkokuntia erilaisiin tilanteisiin tuomaan kantansa esille.

Eli mitään todellista uhkaa ei olekaan?

Mikä tämän lausunnon tarkoitus tältä osin sitten on? En nyt keksi mitään muuta kuin, että aggressiivis-kristillinen porukka pyrkii luomaan negatiivisen uskonnonharjoittamisen ympäristön. Tällä pyritään lopettamaan keskustelu pakkouskonnon ja julkisen tilan sekä julkisen vallan suhteesta. Synkän ekumeenisella lausunnolla pyritään kohti julkisen vallan tuottamaa uskontovelvoitetta. SEN harjoittaa ahdasta kristinoppia, johon ei kuulu raportoida niistä positiivisista sekularismiin Suomessa liittyvistä asioista, jotka edesauttavat myös ahdasmielisten uskonnon seuraamista.

Oliko tuossa äskeisessä mitään järkeä tai edes totta? Ei varmasti ainakaan sen vähempää tai enempää kuin Kari Mäkisen, Mari-Anna Pöntisen ja Anna Hyvärisen höpötyksissä ”aggressiivisesta ateismista” ja ”negatiivisesta sekularismista”. Mutta sainpahan SENin lausunnon tapaan paljon pahalta kalskahtavia sanoja yhteen uskonnollisten termien kanssa.

Muuten raportti on ihan ok.

(Jostain syystä onnistuin saamaan artikkelikuvaan Jukka Keskitaloa vain nenästä alaspäin. No, viikset näkyvät sentään.)

Sattui silmääni juttu Imatralaisessa 12.1.2017. Jutussa käsiteltiin sitä, kuinka kirkon viinit ehkä tulevat verolle pantavaksi. Noin niinkuin perinteistä kuvausta käyttäen. Kirkon kansliapäällikön Jukka Keskitalon mukaan ehtoollisviinien veroon kuluvat rahat olisivat pois esimerkiksi diakoniasta ja nuorisotyöstä.

Kyse siis on noin 160 000 euron summasta. Seurakuntien eri tehtäväalueiden kustannukset olivat vuonna 2015 reilut miljardi euroa (käsitellään niiden jakautumista joskus toiste).

Kun tavallinen kansalainen huomaa lempi punkkunsa Alkossa kallistuneen, hän vaihtaa halvempaan tai säästää jostain muusta. Terve kansalainen kuitenkaan tuskin säästää lastensa vaatteista tai perheen ruoasta. Kun terveellä pohjalla toimiva yritys joutuu talousvaikeuksiin, se ei ala karsia ydinosaamisestaan vaan oheistoiminnoistaan.

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla näyttää olevan toisenlainen logiikka.

Kirkon ihmiset syyllistävät meidät kirkkoon kuulumattomat jumalattomat usein siitä, ettemme verotuloin ota osaa tuohon kirkon tekemään diakoniaan ja nuorisotyöhön. Meidän siis pitäisi heidän mukaansa luopua uskonnon ja omantunnon vapaudesta, jotta kirkolla olisi varaa tehdä hyvää. Usein samassa yhteydessä he ovat heti ensimmäisenä sanomassa, että ne varat, joita kirkko ei meiltä saa, ovat suoraan pois kirkon diakoniasta ja nuorisotyöstä.

Oheisessa lehtijutussakin Keskitalo on välittömästi karsimassa tuota 160 000 euroa juuri niistä toiminnoista, joiden perusteella meidän tulisi kirkkoon kuulua ja jotka kirkon oman sanoman mukaan ovat sen toiminnan ydintä. Siis sitä, mitä varten kirkko on olemassa. Keskitalo ei sano, että nyt pitää karsia hallintoa, vähentää seurakuntatyötä, myydä metsää, säästää kiinteistökuluissa…

Meillä uskonnottomilla kyllä on motivaatiota lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, esim. mielenterveys- tai nuorisotyöhön. Mutta jos kirkon kaltainen miljardiorganisaatio alkaa heti pienenkin notkahduksen edessä karsia juuri niitä toimintoja, joiden takia esim. minä mahdollisesti edes harkitsisin liittymistä, niin ei kyllä houkuta.

Puhumattakaan siitä, että tuo kaikki tapahtuisi perusoikeuksista tinkimisen hinnalla.

(Jaa niin meinasi unohtua: on myös olemassa sellaisia hyvää tekeviä järjestöjä, joilla ei mene rahaa ehtoollisviiniin latin latia.)

Avainsanatehtoollisviini Jukka Keskitalo kirkko

Tampereella on tähän saakka toimittu melko mekaanisesti: Jäsenmaksu menee kevätkokouskutsun mukana, rästiläisille toinen syyskokouskutsun mukana, ja seuraavana keväänä erotetaan ellei maksua ole tullut. Päätin kokeilla tänä syksynä vielä yhtä kierrosta, jossa laitoin sähköpostilla rästiläisille muistutuksen. Tuloksena oli kymmenkunta maksanutta jäsentä lisää.

Millainen on käytäntö muissa isoissa va-yhdistyksissä?

Jotain maksujen tehostamiseksi pitäisi joka tapauksessa tehdä. Kuka koodaisi vaikkapa sähköpostilaskumaatin, joka liittäisi sähköiseen laskuun virtuaaliviivakoodin? Uskon että se voisi jo itsessään parantaa tilannetta.

* * *

Olen pitänyt nyt vuoden blogia puheenjohtajan ominaisuudessa. Lopetan tämän tavanomaiseen vuodenaikatoivotukseen: hyvää joulua (”yule”, ei ”christmas”…) ja onnellista uutta vuotta!

Tulin valituksi uudelleen Tampereen yhdistyksen puheenjohtajaksi.

Yhdistyksessä puheenjohtajien toimikausien pituudet ovat vaihdelleet paljon. Useampiakin puheenjohtajia on toiminut vain yhden vuoden, joku vt. puheenjohtajana vähemmänkin. Yksi toimi vuosikymmeniä, ja edeltäjäni Petri Karisma yhdeksän vuotta.

Ei liene hyväksi vaihtaa puheenjohtajaa joka vuosi. Toisaalta uskon toiminnan leipiintyvän ajan myötä. Esitän siis jo nyt toivomuksen: jos loppuvuodesta 2020 olen edelleen puheenjohtaja ja totean ”kai minä jatkan”, ehdottakaa jotakuta muuta.

Kiinnostavaa olisi tietää muidenkin yhdistysten pj-vaihtuvuus.

Hallituksestamme jäi pois kaksi ihmistä ja uusia tuli yksi. Tämä kuulostaa numeroina minusta hyvältä. Jos kausi keskimäärin kestäisi noin kymmenen vuotta, pitäisi suunnilleen yhden ihmisen vaihtua joka vuosi. Toki käytännössä mukana on pitkäaikaisiakin aktiiveja, ja suuri osa toiminee vähemmän kuin vuosikymmenen kerrallaan.

Vapaa-ajattelijoiden tavoitteita ajavan kansalaisaloitteen allekirjoitti noin 8000 jäsentä. Voinee olettaa, että kysyttäessä miljoona suomalaista kertoisi haluavansa erottaa kirkon ja valtion. Katsomuksellisesti ainakin puolet suomalaisista on uskonnottomia rationalisteja.

Vapaa-ajattelijayhdistyksiin kuuluu noin 2000 jäsentä.

Tässä ei tietysti ole mitään kummallista: esimerkiksi Kokoomusta äänestää noin 15 kertaa useampi kuin on puolueen jäsen. Kaikki kasvissyöjät eivät kuulu Vegaaniliittoon, kaikki allergiset eivät ole Astma- ja allergialiiton jäseniä.

Toisaalta kaikki Jehovan todistajat ovat uskonnollisen yhdyskuntansa jäseniä. Tämäkin kertoo, mitä va-liike ei rinnastu uskontoihin, vaan muihin aatteellisiin toimijoihin. Jäsenyys ei ole itsessään tärkeä asia.

Miten perustelemme jäsenyyden merkityksen? Ainakin nykyinen kenttäpiispa on perustellut sen hyvin, hän nimittäin vetoaa siihen miten pieni vapaa-ajattelijoiden joukko on. Jumalien olemassaolo ei ole äänestyskysymys, mutta demokraattisen valtion päätöksenteko on. Jäsenmäärä lisää painoarvoa.

Jos haluaa olla mukana maallistamassa Suomea, kannattaa olla vapaa-ajattelijoiden jäsen.

Mutta miksi edistää nimenomaan maallisempaa valtiota, kun on monta muutakin aatetta ja asiaa edistettävänä? Esitän tässä yhden perustelun:

Tasa-arvoista avioliittolakia vastustetaan varsin laajasti, mutta kannatus on suurempaa. Laki tulee voimaan. Hyvä. Tuleeko perustella vastustajille miksi laki on hyvä asia? Ehkä ei, sillä vastustus on pelkkä oire. Oireen aiheuttava varsinainen ongelma on uskonto, ja sitähän tässä on hoidettava. Ehkäpä samalla kertaa voi auttaa useampaa oiretta.

Minä oikeasti arvostan koulutusta ja tutkimusta sekä omien näkemysten perustamista faktoihin. Siitä syystä tohtorien toteamusten arvostelu ei ihan helposti minulta irtoa. Kuten nyt, kun aion antaa laidallisen koskien teologian tohtorin, Mikkelin piispan Seppo Häkkisen kirjoittelua Suomen Kuvalehden Rajalla-blogissa.

Sitten muistan, että Jussi Halla-ahokin on tohtori.

Viisaus yhdessä asiassa ei tarkoita ylivuotavaa sivistystä kaikessa. Halla-ahon kanssa maallikon tuskin on viisasta väitellä muinaiskirkkoslaavista tai Häkkisen kanssa teologiasta. Perusoikeudet onkin sitten aivan toinen juttu.

Mm. Vapaa-ajattelijat vaativat julkiselta vallalta neutraalisuutta suhteessa katsomuksiin ja uskontoihin. Ihmisiä kun ei pitäisi esimerkiksi koulussa laittaa eriarvoiseen asemaan heidän katsomuksensa perusteella. Häkkisen mielestä tämä johtaa uskonnottomuuteen. Mikkelin piispa ei nähtävästi arvosta oman uskontonsa voimavaroja kovin korkealle, jos ei näe sillä olevan selviytymismahdollisuuksia ilman julkisen vallan agressiivista panostusta. Siis vaikka kirkkoon kuuluu melkein neljä miljoonaa suomalaista.

Häkkinen kirjoittaa blogissaan:”Julkisuudessa on esitetty mielipiteitä, joissa on haluttu kieltää kaikki päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuva uskonnonharjoitus.” Täytyy sanoa, että tämä on mennyt minulta täysin ohi. Vaikka olen uskonnoton aktiivi, en ole kenenkään näissä piireissä kuullut vaativan suukapulan laittamista oppilaalle, jos tämä aikoo lausua ruokarukouksen. Häkkinen ei selvennä sitä, kuka on vaatinut ja missä. Tästä syystä yllä oleva lainaus on juuri sellaista populistista suoltoa, jota saamme kuulla lähinnä perussuomalaisten ja Donald Trumpin suusta. Ikävä huomata, että yhden merkittävän suomalaisen insituution edustaja sortuu samanlaiseen retoriikkaan.

Erityisen masentavaa on jälleen kerran lukea, miten kirkonmies sekoittaa keskenään jumaluskon puutteen ja tuotantovälineiden kansallistamisen. Tuo on jo niin väsynyttä ja väärin. Lopettakaa jo.

Häkkisen kirjoituksen ajatus on: jos et usko Jumalaan uskot kuitenkin johonkin ”mihin-tahansa” ja se on huono homma se. Uskonnon ja omantunnon vapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen saa kuulua evankelis-luterilaiseen seurakuntaan ja uskoa Jumalaan sillä tavalla kuin piispa Häkkinen määrää. Se oli sitä 1800-luvulla. Nyt 2000-luvulla (vihdoin) meillä on oikeus kuulua mihin tahansa uskonnolliseen yhdyskuntaan tai olla kuulumatta mihinkään, uskoa miten haluamme tai ei uskoa. Meillä on oikeus päätyä siihen maailmankatsomukseen, mikä meistä kustakin tuntuu oikealta. Tämä taas edellyttää sitä, että julkinen valta ei yritä saada meitä ajattelemaan jonkin tietyn katsomuksen mukaisesti. Eli on siis neutraali.

Moniarvoisuus ja eri uskontojen ja vakaumusten rinnakkaiselo tarkoittaa sitä, että nämä saavat näkyä julkisessa tilassa yksilöiden kautta ja välityksellä. Ei sitä, että julkinen tila itsessään on uskonnollinen tai vakaumuksellinen. Se, että koulu tai päiväkoti ei yritä iskostaa lapsiin jotain tiettyä uskontoa, ei riistä lapselta oikeutta omaan uskontoon vaan nimenomaan korostaa sitä. Uskonnonvapaudessa kun kyse on yksilön oikeudesta uskontoon eikä uskonnon oikeudesta yksilöön.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo toteaa omassa Rajalla-blogissaan:” Toimivaa monikulttuurista yhteiskuntaa ei saavuteta lakaisemalla uskontoa maton alle, vaan ”siedätyshoidon” kautta opettelemalla aitoa suvaitsevaisuutta.” Aivan oikein. Mutta me emme koulussa saa sellaista ”siedätyshoitoa”, millä mahdollistettaisiin erilaisten katsomusten/uskontojen rinnakkaiseloa. Meillä koulu järjestää luterilaisen uskonnollisen tilaisuuden aina kun jokin syy löytyy ja niiden, jotka eivät tähän halua osallistua, on osallistuttava ”vaihtoehtoiseen tilaisuuteen”. Tässä ei ole kyse ”siedätyshoidosta” vaan iskostamisesta.

Häkkisen ei pidä vaipua kuitenkaan epätoivoon sen takia, että joku on vaatinut hieman sordiinoa päälle koulujen uskonnollisten tilaisuuksien osalta. Vapareiden ja Uskonnottomien Kantelupukki-palvelu on saanut lyhyen olemassa olonsa aikana noin 130 yhteydenottoa liittyen koulujen ja päiväkotien uskonnollisiin tilaisuuksiin. Pääsääntöisesti yhteydenotoissa on kyse siitä, että uskonnollisista tilaisuuksista ja niiden vaihtoehdoista tai sisällöstä ei tiedoteta, vaihtoehtoa ei ole, yhteiset juhlat järjestetään jumalanpalveluksina, ET-opetus järjestetään huonosti tai ei ollenkaan jne. Hämmentävää oli myös viime talvena Educa-messuilla kuunnella opettajia, jotka kertoivat kuinka heiltä on työhaastattelussa kyselty kirkkoon kuulumisesta ja omasta uskosta.

Suomessa. 2000-luvulla.

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Isoveli Helsingin piispaksi

”Pari” sanaa tonttuleikeistä ja muista uskonnollisista tilaisuuksista

Onko uskonnottomuus tabu kouluissa?

”Pari” sanaa julkisesta tilasta

Ja nurkan takana vaanii aggressiivinen ateisti

Porua viinistä ja veroista

Jäsenmaksuja karhuamassa

Puheenjohtajan sopiva toimiaika?

Miksi liittyä jäseneksi?

Seppo Häkkinen ja uskonnon oikeus lapseen

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi