Blogikirjoitukset arkisto - Sivu 11 12:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Kirkollisasioista vastaava ministeri Päivi Räsänen esitti "jäähyväisveroa" kirkosta eronneille Uutisvuoto-ohjelmassa 21.3.2015. Se oli tietenkin olevinaan huumoria. Mutta totuus on tarua ihmeellisempi: itse asiassa tällainen ”jäähyväisvero” on jo olemassa Suomessa.

Kirkosta eronneethan joutuvat nyt maksamaan kirkollisveroa eroamispäivän jälkeen vielä koko vuoden loppuun asti!

Tämä on tietenkin aivan väärin. Jos esimerkiksi ammattiliitot – niille säädetyn lain mukaan – perisivät jäsenmaksua jäsenyyden lopettaneilta koko erovuoden loppuun asti, sitä pidettäisiin skandaalina.

Olemmeko liian tottuneita ev.lut. kirkon kohtuuttomaan suosimiseen, jossa valtiovalta asettaa ihmiset ja sekulaarit kansalaisjärjestöt eriarvoiseen asemaan?

Erityisen katkeraa tämä "jäähyväisverovelvollisuus" on lapsena kirkkoon liitetyille18-vuotiaille, jotka eroavat kirkosta heti, kun se on itsenäisesti mahdollista.

Kirkko saa nyt vuosittain useita miljoonia euroja kirkosta jo eronneiden tuloista erovuoden loppukuukausina perittyjä kirkollisveroja.

"Jäähyväisveron" periminen pitää lopettaa ensi tilassa! Asia on saatava mukaan hallitusneuvotteluihin.

Paras tapa lopettaa "jäähyväisvero" on lopettaa kirkon jäsenmaksun periminen ylipäätään valtion verokarhun toimesta – ja ulosottomiehen uhalla. Tämä kokonaisratkaisu sisältyykin Vapaa-ajattelijain liiton hallitusohjelmatavoitteisiin.

Kirkko saisi ja voisi siirtyä jäsenmaksunsa perinnässä samantapaiseen käytäntöön kuin on ammattiliitoilla ja niiden jäsenillä työnantajien ja pankkien kanssa tehdyllä sopimuksella.

Esa Ylikoski

Avainsanat"jäähyväsvero"jäsenmaksu kirkollisvero Päivi Räsänen Vapaa-ajattelijain liitto

Uudessa, vuoden 2014 Nuorisobarometrissa nuorten kokema syrjintä paljastuu niin yleiseksi, että syrjintä leimaa nuorten arkea. Syrjintäkokemuksia liittyy myös uskontoon tai vakaumukseen. Tieto antaa perustetta puuttua ongelmiin, joita on mm. koulussa ja armeijassa. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2015/03/Nuorisobarometri_2014_web.pdf

Tutkimus kertoo uskonnottomien näkökulmasta myös positiivisia uutisia. Nuorten ”ei-uskonnollisuus” on lisääntynyt ja ”uskonnollisuus” vähentynyt reippaasti neljän vuoden aikana. Vuonna 2014 (suluissa vuoden 2010 lukema) ”ei-uskonnollisten” määrä on yhteensä 53 % (47 %) ja ”uskonnollisten” 23 % (35 %). Haastatellut ovat siis 15-29 -vuotiaita.

Syrjintäkokemukset liittyvät myös vakaumukseen

Nuorista 27 % katsoo itsensä vähemmistöön kuuluvaksi uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen vuoksi.

Pojista 23 % ja tytöistä 24 % pitää syrjintänä sitä, että koulun uskonnonopetus on pakollista evankelisluterilaisen kirkon jäsenille. Pojista 18 % ja tytöistä 19 % pitää syrjintänä sitä, että koulun yhteisissä juhlissa on uskonnollisia osuuksia. (Kuvio 4, s. 30.) Lukemat kertovat myös siitä, että nuorten ihmisoikeuskasvatuksessa on kehittämistarvetta, että syrjinnän tunnistaminen sekä tietoisuus uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kaikista ulottuvuuksista on vajavaista.

Nuorista yhdeksän prosenttia (9 %) oli kokenut syrjintää uskontoon tai vakaumukseen liittyen (kuvio 9, s. 38). Lukemat ilmentänevät yksilöllisiä kokemuksia, ei niinkään rakenteellista syrjintää. Vähemmistön ihmisoikeusnäkökulmasta yhdeksän prosentin syrjintäkokemus koko väestöstä laskettuna on huolestuttavan suuri lukema.

Yksi kysymys unohtui

Tässä kohtaa on harmittavasti jäänyt kysymättä nuorten mielipide kokonaan tunnustuksellisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten (koulupäivään liitetty) jumalanpalvelus tai hartaustilaisuus. Sehän on eri asia kuin koulun yhteisten juhlien uskonnollinen osuus (esimerkiksi Suvivirsi kevätjuhlassa).

Kevätjuhlan Suvivirren kannatus myös nuorten keskuudessa on suurempi kuin koulupäivään liitetyn jumalanpalveluksen kirkossa. Eihän jumalanpalveluksiin osallistuminen kirkossa kuulu kovin monien kotien katsomukselliseen tapakulttuuriin.

Opetushallituksen (www.oph.fi) vanhoissa ja uusissa (syksy 2014) ohjeissa uskonnon asemasta kouluissa on eritelty kolme erillistä asiaa, 1) opetus, joka on tunnustuksetonta, 2) koulun yhteiset juhlat ja niiden yksittäinen virsi ("sallittu") sekä 3) tunnustuksellinen uskonnollinen tilaisuus (kuten koululaisjumalanpalvelus tai aamuhartaus). Kohdasta 3 ei siis nyt Nuorisobarometrissa valitettavasti kysytty.

Kaikkinensa tämä vuosittain julkaistava, noin 2000 hengen kyselyyn perustuva tutkimus antaa tänäkin vuonna paljon hyödyllistä tietoa nuorten asioista kiinnostuneille, niin ammattilaisille kuin muille ihmisoikeustoimijoille.

Esa Ylikoski

Avainsanatei-uskonnollisus nuoret syrjintä uskonnollisuus uskonnonvapaus

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo ottaa sekä Facebook-päivityksessään että Keskisuomalaisessa (9.2.2015) voimakkaasti kantaa Puolustusministeriön eettistä opetusta ja sotilasparaateja koskevaan työryhmäraporttiin. Hänen mukaansa ”raportissa lähdetään selkeästi negatiivisen uskonnonvapauden korostuksesta”. Lisäksi Keskitalon mukaan raportin ehdotusten toteutuminen pakottaisi kristityt sekä muslimivarusmiehet ”harjoittamaan uskonnottomuutta” ja kaventaisi varusmiesten vapautta harjoittaa uskontoa.

Työryhmä esittää, että kirkollinen opetus muutettaisiin kaikille asepalvelusta ja aseetonta palvelusta suorittaville tarkoitetuksi moniammatilliseksi ja vuorovaikutteiseksi kokonaisuudeksi, joka tukee palvelusta suorittavien elämänhallintaa sekä sodan ajan eettistä tomintakykyä. Opetus muutettaisiin tunnustuksettomaksi siten, että oppitunneille osallistuisivat kaikki.

Raportin mukaan sotilasparaatiin kuuluva kenttähartaus säilyisi mutta hartauteen osallistumattomat koottaisiin omiksi ryhmikseen, jotka voisivat poistua hartauden ajaksi. Muut uskonnolliset hartaudet ja jumalanpalvelukset muutettaisiin merkittäväksi palvelusohjelmiin samalla tavalla kuin muukin vapaaehtoinen toiminta.

Minun on nyt pakko väkisinkin miettiä sitä, ymmärtääkö Jukka Keskitalo käsitteiden ”uskonnonvapaus” ja ”perusoikeus” sisältöä. Keskitalon logiikan mukaan uskonnollisten tilaisuuksien muuttaminen pakollisista vapaaehtoisiksi kaventaa uskonnonvapautta. Siis: pakollisuuden muuttaminen vapaudeksi kaventaa vapautta. Kummasta on uskonnonvapaudessa Keskitalon mukaan kyse: uskonnon oikeudesta yksilöön vai yksilön oikeudesta uskontoon?

En myöskään ymmärrä, mitä Keskitalo tarkoittaa ”uskonnottomuuden harjoittamisella”. Käsite tuntuu täysin absurdilta. Uskonnon harjoittamisella tarkoitetaan kaikkia sellaisia toimia, joilla yksilö ilmaisee ja harjoittaa uskontoaan, esim. rituaalit. Haluaisin tietää, mitä sellaisia rituaaleja Keskitalon mielestä uskonnottomuteen kuuluu, joita uskonnottomat harjoittavat ja joita uskovaiset voitaisiin pakottaa harjoittamaan. Samalla logiikalla: onko Keskitalon mielestä harrastus se, että EI pelaa jalkapalloa?

Raportissa oppituntien tunnustuksettomuutta perustellaan sillä, että asevelvollisten osaamisen ja sodan ajan joukkojen toimintakyvyn kannalta tarkasteltuna tarpeellisiksi katsotuille oppitunneille voivat osallistua kaikki asepavelusta suorittavat, riippumatta siitä mihin kansanryhmään tai uskontokuntaan he kuuluvat. Tämä tukee omaa käsitystäni armeijan toiminnasta: jos meidän missään paikassa pitää olla kuin yhdestä puusta veistettyjä ja tuntea kuuluvamme yhteen, niin se paikka on armeija. Miten asevelvollisten jakaminen ryhmiin uskonnon tai kansanryhmän perusteella millään tavalla tukee sitä tehtävää, jota asevelvolliset ovat puolustusvoimissa suorittamassa?

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö päättää FB-päivityksensä näin: ”Todettakoon vielä se, että varusmiehistä lähes 90 % kuuluu kirkkoon eli suurempi osuus kuin kansasta keskimäärin.” Tämä lienee hienoinen vihjaus siitä, että uskonnottomat ovat niin pieni porukka, ettei heitä tarvitse ottaa huomioon. Varusmiespalvelukseen astuu joka vuosi vajaat 30 000 varusmiestä, joista naisia on reilusti alle tuhat. Onko Keskitalo noudattamansa ajatusmallin mukaisesti myös sitä mieltä, että vain miesten tarpeet on syytä koulutusta järjestettäessä ottaa huomioon, koska miesten osuus varusmiehistä on suurempi kuin kansasta keskimäärin? Vessat vain miehille?

Muistan omalta alokasajaltani sen, kuinka kirkkoon kuuluvat/uskonnolliset/evankelis-luterilaiset yms. lähtivät eräänä päivänä kirkkoon harjoittamaan uskontoaan jumalanpalveluksen muodossa. Meidät uskonnottomat/muut kuin evankelis-luterilaiset komennettiin täksi ajaksi siivouspalveluun. Ehkä tämä vastaa Keskitalon käsitystä ”uskonnottomuuden harjoittamisesta”.

Kari Hännikäinen

Olin keskiviikkona 3.2.2015 Tampereen Vapriikissa seuraamassa uskontojen ja katsomusten yhteisymmärryksen teemaviikkoon liittyvää paneelikeskustelua aiheesta ”uskonnon opetus kouluissa ja yhteisöissä”. Paneelin osallistujat olivat Tampereelta roomalais-katolisesta kirkosta, evankelis-luterilaisesta kirkosta, Bahá’í -yhteisöstä, ortodoksisesta seurakunnasta, islamilaisesta yhdyskunnasta ja vapaa-ajattelijoista.

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, mitä panelistit kertoivat mutta tilaisuudessa eniten äänessä oli yleisö, joka pikemminkin julisti omia näkemyksiään eikä varsinaisesti esittänyt kysymyksiä. Voi olla, että joku läsnäolijoista tulkitsee asian toisin mutta minulle ei oikein muodostunut tämän tilaisuuden perusteella sellaista kuvaa, että uskonnot ja katsomukset edes yrittäisivät ymmärtää toisiaan.

Teemaviikon aiheeseen liittyen ihmettelen sitä, missä oli se pyrkimys ymmärtää toisen uskontoa tai katsomusta. Jos pyritään ymmärrykseen niin lähtökohtana pitäisi olla se, että minä pyrin ymmärtämään sinua tai että me ymmärrämme toisiamme. Varsinkin yleisön näkemys näytti olevan se, että teidän on nyt ymmärrettävä minua, koska tämä asia on minulle todella tärkeä! Eikä sinun jutut minua paljoa kiinnosta! HUUTOMERKKI!

Oikeasti: kuinka monta pelkistettyä ilman arvoilla marinoimatonta oikeaa kysymystä tilaisuudessa esitettiin? Ei montaa. Katsomuksesta tai uskonnosta riippumatta.

Mitä meille sitten varsinaisesti uskonnon opetuksesta selvisi? Se, että kaikkien katsomusryhmien opetus on huonosti järjestettyä, sitä on liian vähän, kaikilla on resurssipulaa, opettajapulaa, huonoja oppikirjoja… Veikkaan, että jos salin edessä olisi ollut matematiikan, äidinkielen, fysiikan, kotitalousopin jne. opettajia niin tämä valitusvirsi olisi varmasti ollut aivan sama.

Vielä löytyy korista tilaa eväille toisen ymmärtämiseen.

Olen seurannut ja osallistunut Suomen jumalanpilkkalakia koskevaan keskusteluun. Monella tuntuu menevät puurot ja vellit riemukkaasti sekaisin oman oikeassaolemisen tarpeen ottaessa vallan rationaalisen ajattelun yli. Moni kommentoija oli suorastaan pöyristynyt siitä, että "vihervasemmisto ja ateistit haluavat vapauden pilkata kaikkea". Toiset ovat sitä mieltä, että "sitä saa mitä tilaa". Piti oikein pysähtyä miettimään miten näin räikeään väärään johtopäätökseen voi kukaan tulla.

Näitä väärinymmärtäjiä on alkanut kuulua ja näkyä, kun julkisuudessa on esitetty, että Suomen jumalanpilkkalaki pitäisi poistaa. Vastaava laki on voimassa noin 20% maailman maista. Me olemme ainoa pohjoismaa, jossa jumalat ovat erityisen suojelun kohteena lainsäätäjän toimesta, epäilemättä kirkon tiivis poliittinen toiminta on tämän saanut aikaan. Wikipedian mukaan maailman maista vain 33 pitää jumalanpilkkalakia säädöskokoelmassaan, näistä 21 on islaminuskoisia valtioita. Suomi lienee listan länsimaista ainoa, jossa lakia on sovellettu tuomioon asti 2000 – luvulla.

Se, että joku haluaa pilkata jonkun uskontoa tai jumalaa on yhtä pöyristyttävää kuin Jokereiden, Tapparan, Justin Bieberin tai Matti Vanhasen pilkkaaminen. Suurinta osaa ihmisistä säätelevät yleiset käytösnormit ja oma empatiakyky. Ei siihen lakeja tarvita, että osaa olla julkisesti pilkkaamatta muita – kotikasvatus riittää. Sen sijaan molemminpuolinen naljailu voi olla leikkisää ja hauskaa ja etenkin vallassa olevien kustannuksella nauraminen satiirin keinoin on tervettä kritiikkiä. Satiirin ja pilkan välinen raja tosin on veteen kustu viiva ja välillä jopa suomalainenkin poliittinen satiiri menee ainakin minun mielestäni mauttomuuksiin. Joku viisas on lisäksi sanonut, että alhaalta ylöspäin pilkkaaminen on kritiikkiä – ylhäältä alaspäin pilkkaaminen on syrijntää. Tämä tarkoittaa sitä, että on hyvä aina miettiä millaisen kuvan itsestään antaa vähemmistöjä pilkatessaan. Yleensä ei kovin hyvää…

Lisäksi se, mitä haukkumiseksi ja pilkaksi katsotaan, on myös henkilökohtaista. Joku voi pitää jo väärää käsitystä oman ideologiansa periaatteista solvaavana, kun toinen taas ei kavahda tahallaan viskottuja pilkkaavia ja valheellisia törkeyksiäkään. Kuitenkaan se, että joku kokee tulleensa loukatuksi ei saa sivistysvaltiossa olla lupa edes uhata väkivallalla. Jos jääkiekko-ottelussa voittajajoukkueen kannattaja vinoilee rajusti häviäjälle ja "saa" tästä syystä parkkipaikalla turpiinsa, putkaan heitetään vain päällekarkaaja, ei vinoilija. Samasta syystä ei ole mitään järkeä siinä, että jumalanpilkkalakia puolustellaan "yhteiskuntarauhan ylläpitämisellä". Ei jotenkin tunnu oikealta, että valtio määrittää lakeja lisäpelotteeksi, ettei kukaan uskalla vahingossakaan sanoa poikkipuolista sanaa, ettei vaan jossain heiluisi teräase tai jyrähtäisi. Väkivallalla uhkaaminen ei saa saa olla syy olla tuomatta mielipidettään julki. Toki jokaisella on moraalinen velvollisuus myös harkita, ettei turhaan loukkaa ketään, jokainen kuitenkin käsittäköön omat rajansa itse.

Minulla, tai kenelläkään tuntemallani vapaa-ajattelijalla ei ole hinkua pilkata ja solvata uskontoja, uskovaisia tai heidän jumaliaan. Kuka tahansa voi kuitenkin kuvitella, että hänen sanavapautensa paras ilmenemismuoto on toiselle tärkeiden asioiden törkeä solvaaminen. Länsimaisessa demokratiassa on mahdollista, että tälläinen öykkäri saa viestinsä julkisuuteen. Jos jotain henkilöä riittävän rankasti panetellaan, on Suomen rikoslaissa (39/1889) määritetty "kunnianloukkaus". Tämän on asianomistajarikos eli syyte nostetaan pääasiassa vain, mikäli kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii. Rikokselle on tavallinen ja törkeä tekomuoto. Vähimmillään toisen kunniaa tarkoituksellisesti loukkavalle rapisee sakkoja, pahimmillaan pari vuotta linnaa.

Tarinoiden kautta elävät jumalolennot tuskin tarvitsevat erityistä suojaa öykkäreiden panettelulta ja jos joku henkiolento tai taivaanvaltias tuntee tulleensa suomalaisen taholta loukatuksi, tämä voi tehdä tutkintapyynnön poliisille. Tästä artikkelista loukkaantunutta henkiolentoa kehoitan ensin keskustelemaan alla suoraan minun kanssani, mutta jos ei sopua synny voi ilmoituksen tehdä suoraan poliisille alla olevalla nappulalla:

Kauhistuttavan terroristi-iskun jälkeen ihmiset Ranskassa ja ympäri maailman alkoivat levittää viestiä je suis Charlie, eli suomeksi minä olen Charlie. Tällä viestillä haluttiin kertoa, että terrorismi ei saa tukahduttaa yhteiskunnallista keskustelua, jossa uskontoa käsitellään välillä varsin rajustikin.

Ranska on ollut maallistunut maa jo yli vuosisadan. Tämä Laicite-käsite tarkoittaa sitä, että Ranskan valtio on puolueeton suhteessa uskontoihin ja muihin vakaumuksiin, samoin Ranska kohtelee kaikkia vakaumuksia yhdenvertaisesti.

Laiciteen ansiosta Ranskassa uskonnolla ei ole niin paljon valtaa, kuin monissa muissa Euroopan maissa. Tämän takia Ranskassa poliittinen satiiri on huomattavasti rajumpaa kuin Suomessa.

Suomessa uskonnon asema on hyvin erilainen kuin Ranskassa. Suomessa rikoslaista löytyy edelleen uskonrauhapykälä, joka pahaenteisesti alkaa ”Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa”. Ilmeisesti lainsäätäjä on kirjoittamalla jumalan isolla tarkoittanut juuri kristinuskon Jumalan pilkkaamista. Tässä kristinuskolle annetaan sellainen etuoikeus, joista muut vakaumukset, aatteet, ideologiat ja poliittiset mielipiteet saavat vain haaveilla.

Miksi uskonnolle on annettu Suomen rikoslaissa tällainen pilkkaamiskielto? Miksi yleensäkään nähdään, että uskonnoissa olisi jotain erityisen suojeltavaa tai erityistä. Uskonto nyt kuitenkin on ihmisten kehittämä ja ideoima aatejärjestelmä. Tietenkin joidenkin ihmisten mielestä uskonnoissa on jotakin yliluonnollista ja ihmistä suurempaa, mutta ei ole valtioiden ja yhteiskunnan asia hyväksyä näiden ihmisten väittämää.

Kun Suomen valtio pitää lakikirjassaan Jumalanpilkkalakia ja vaikkapa kirkkolakia, eli evankelis-luterilaisen kirkon sääntöjä, niin se nostaa uskonnon erityisasemaan valtion kannalta. Tämän erityisaseman ansiosta uskolliset johtajat ja uskontojen kannattajat saavat merkittävän vallan päättää, miten uskonnoista saa Suomessa keskustella.

Nostamalla uskonnon erityisasemaan lainsäädännössä valtio tunnustaa uskontojen vallan suhteessa valtioon ja valtio menettää puolueettomuuden. Sallimalla uskonnolle erityisaseman valtio tulee sortaneeksi muiden vakaumusten kannattajia, kuten uskonnottomia.

Uskonto on joillekin ihmisille erittäin tärkeää, mutta uskonnon korottaminen Suomessa lainsäädännössä näin merkittävään asemaan vääristää uskonnon merkitystä. Uskonto tulee ymmärtää samanlaiseksi ideologiaksi, kuin mikä tahansa poliittinen mielipide tai muu aate. Meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia, että uskonto ei ole yhtään sen arvokkaampi tai parempi tapa hahmottaa maailmaa, kuin muut aatteet, kuten humanismi.

Uskonnon erityisyyden korostaminen vaikeuttaa mm. islamistiradikalismin kohtaamista. Euroopassa on ollut aikanaan paljon poliittista terroria. Tämän terrorin kitkeminen on ollut helpompaa, koska näitä poliittisia aatteita ei nostettu jalustalle, vaan ne nähtiin niin vaarallisina ja inhimillisinä, kuin ne olivat.

Sivistysvaltio ei nosta mitään aatejärjestelmää muiden yläpuolelle, vaan se kohtelee kansalaisia ja heidän aatteitaan yhdenvertaisesti.

Rikoslain pykälässä uskonrauhan rikkomisesta sanotaan: ”Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Sananvapaus on eräs keskeisimmistä perusarvoista, joiden päälle sivistyneet yhteiskunnat rakentuvat. Jumalanpilkkakielto rajoittaa sananvapautta epäsymmetrisesti niin, että uskonnot ja heidän Jumalansa saavat täyden suojan, mutta uskonnottomat vakaumukset jäävät ilman suojaa. Jumalanpilkkakiellon poisto rikoslaista toisi uskonnollisia ja uskonnottomia vakaumuksia edustavat ihmiset ajatuksen- ja sananvapauden kannalta yhdenvertaiseen asemaan.

Suomen kuuluisi kansainvälisissä toimielimissä puuttua ensimmäisten joukossa uskontoperustaisiin ihmisoikeusloukkauksiin, josta pahimmillaan on rangaistuksena kuolemantuomio. Koska Suomen rikoslaissa on yhä voimassa jumalanpilkkakielto, Suomi ei voi nyt uskottavasti puuttua maailmalla tapahtuviin uskontopohjaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Tämä on sääli, koska soisi Suomen välittävän maailman uskontojen uhreista, kertoo Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma.

Vapaa-ajattelijain liitto on esittänyt hallitusohjelmatavoitteissaan jumalanpilkan rangaistavuuden poistamista rikoslaista. Ei saa olla epäselvää, voisiko ranskalainen Charlie Hebdo -lehti toimia Suomessa vai ei. Lehden pilakuvien julkaisu Suomessa on tarpeellinen mielenilmaus sananvapauteen kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Nykyisen Jumalanpilkkalain puitteissa näyttää siltä, että ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toiminta olisi Suomessa rikollista ja lehden pilapiirtäjiä ja toimittajia vastaan voitaisiin nostaa syytteet.

Vapaa-ajattelijain liiton hallitusohjelmatavoitteet.

Jumalanpilkkakiellon poistaminen lainsäädännöstä ei luonnollisestikaan tarkoita asiattoman käytöksen sallimista. Uskonnollisten tilaisuuksien samoin kuin muidenkin kokoontumisten suojana on laki julkisrauhan rikkomisesta. Rikoslain kunnianloukkauspykälässä on myös kielletty ihmisiä halventava toiminta. Uskonnollisten käsitysten kohottaminen erityisasemaan on ihmisten yhdenvertaisen kohtelun periaateen vastaista.

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti heidän uskonnostaan tai vakaumuksestaan riippumatta. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava halutessaan pitää yksityisasiana.

Evankelis-luterilainen kirkko on kohdannut merkillisen tilanteen. Tänä vuonna kirkon väkiluku putoaa alle 4 miljoonan ja vuonna 2017 kirkkoon kuuluvien osuus koko väestöstä tulee putoamaan alle 70 prosentin.

Kirkon omien tietojen mukaan sillä oli jäseniä vuoden 2014 lopulla noin 4 041 000 henkilöä. Tähän lukuun on päädytty olettamalla, että kirkosta eronnoita on 74 000 ja liittyneitä on 15 500 vuonna 2014. Laskelmissa ei ole otettu huomioon kastettujen ja kuolleiden kirkon jäsenten erotusta. http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/483BF74C2EABF159C2257DC10049DAE8?OpenDocument&lang=FI

Vuosi 2013 oli ensimmäinen vuosi, jolloin kuolleita kirkon jäseniä oli enemmän, kuin kirkkoon kastettuja lapsia. Vuonna 2013 erotus oli alle 300. Koska kastaminen on entisestään vähentynyt, on vuonna 2014 kastettujen enemmyys mahdollisesti noin 1000 ihmistä. http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/88F3966F93C98AB2C2257995003C9C2C/$FILE/seurakuntien_vaestonmuutokset_2013_final.pdf (sivu 3)

Vanhan perinteen mukaan kirkko arvioi kirkosta eroamisen liian pieneksi. http://eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_21_2014.html?year=2014. Valistuneen arvauksen mukaan kirkosta eroaminen oli vuonna jossain 78 000 ja 80 000 välillä.

Kun huomioidaan kirkosta eroaminen, kirkkoon liittyminen, kastaminen ja kuolleet kirkon jäsenet päästään kirkon jäsenmäärän vähennyksessä vuonna 2014 väliin 58 500 – 65 500 ihmistä.

Toisaalta kokonaisuuden kannalta on epäoleellista, oliko kirkon jäseniä vuoden lopussa tuo kirkon ilmoittama noin 4 041 000 henkilöä, vain todellisuutta lähempänä oleva noin 4 035 000 ihmistä. Kyse on vain siitä, mihin aikaan vuodesta tuo 4 miljoonan raja rikkoutuu.

Jos oletamme, että kirkkoon liittyminen kasvaa samaa tahtia, kuin se on kasvanut viime vuosina, niin vuonna 2015 liittyy noin 16 000 ihmistä. Kirkosta pitäisi erota vuonna 2015 noin 51 000 – 57 000 ihmistä. Viime vuosien kirkosta eroamismäärät huomioon ottaen noin 60 000 kirkosta eronnutta vuonna 2015 ei ole mikään mahdoton.

Toinen mielenkiintoinen luku on kirkon jäsenten osuuden putoaminen alle 70 prosentin. Vuoden vaihteen jälkeen kirkkoon kuului kirkon oman selonteon mukaan alle 74 prosenttia suomalaisista. Täsmällisesti ilmaistuna osuus on jossain 73,6 % ja 73,9 % tienoilla.

Kirkon jäsenten osuus kaikista suomaisista on pudonnut keskimäärin noin 1,2 prosenttia 2010-luvulla. Mikäli tämä eroamisvauhti jatkuu samanlaisena, niin tarvitaan reilu kolme vuotta, että saavutetaan 70 prosentin raja. Tulevina vuosina kirkon jäsenosuus tulee tippumaan selvästi nopeammin. Hyvin todennäköistä on, että päädytään jopa 1,5 prosentin vuosittaiseen vähenemään.

Kastaminen tulee entisestään vähenemään, joten se ei pysty korvaamaan kuolleiden määrää. Kastamisen väheneminen tulee olemaan vähintään yhtä merkittävä kirkon jäsenmäärän pudottaja, kuin kirkosta eroaminen lähivuosina.

Keskustelu kirkon asemasta yhteiskunnassa ja sen valtionkirkollisesta asemasta tuskin tulee vähenemään, päinvastoin keskustelu tulee varmasti kiihtymään. Samoin kirkon sisäiset riidat eivät osoita laantumisen merkkejä. Media tulee olemaan näistä riidoista arkkipiispa Kari Mäkisen aiheuttaman kohun jälkeen erittäin kiinnostunut. Kirkon saama huomio tulee lisäämään kirkosta eroamisia.

Arkkipiispa Kari Mäkisen aiheuttamalla kirkosta eroamispiikillä tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn jälkeen voi olla merkittävämpi vaikutus kirkon itseymmärrykseen ja suhteeseen medioihin, kuin 2010 homoillan eroamispiikillä.

Jos joku ihmettelee, miksi tämä on minulle tärkeää, niin kannattaa lukea vaikka kirjoitus

VAPAA-AJATTELIJOILLA ON OIKEUS VAATIA KIRKON ETUOIKEUKSIEN PURKAMISTA

http://www.orvokki.net/vapaa-ajattelijoilla-on-oikeus-vaatia-kirkon-etuoikeuksien-purkamista/

Aamulehti kirjoitti 28.12.2014 otsikolla Papeilta tylyä tekstiä vapaa-ajattelijoista: "Mitä heillä on tarjota elämän perustaksi"

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194950230117/artikkeli/papeilta+tylya+tekstia+vapaaajattelijoista+mita+heilla+on+tarjota+elaman+perustaksi.html

Vapaa-ajattelijoiden ei tietenkään annettu perustella toimintansa motiiveja, niin kuin tavallista. Tässä muutamia perustelu, mm. siihen, miksi pidämme yllä http://eroakirkosta.fi/ -palvelua.

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on merkittäviä etuoikeuksia, joista muut uskontokunnat ja varsinkin uskonnottomat yhteisöt voivat vain haaveilla.

Evankelis-luterilainen kirkko on julkisyhteisö, näin se vertautuu kuntiin. Kirkkolaki, eli kirkon säännöt mainitaan perustuslain pykälässä 76. Kirkkolaki päätetään eduskunnassa kirkkohallituksen esityksestä niin, että kansanedustajat eivät voi puuttua kirkkolain sisältöön. Minkään muun yhteisön sääntöjä ei käsitellä eduskunnassa.

Kirkko saa periä veroa samoin kuin valtio ja kunnat. Kirkollisvero määräytyy samalla tavalla, kuin kunnallisvero. Kirkon työntekijät ovat virkamiehiä ja he toimivat virkavastuulla samoin kuin kunnan ja valtion työntekijät. Tässä vain pieni poimintoja niistä kirkon etuoikeuksista, jotka vapaa-ajattelijat ovat halunneet purkaa jo vuosia.

Valtion tulisi lainsäädännössään kohdella kaikki uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti antamatta millekään uskontokunnalle erityisoikeuksia. Tätä tavoitetta kohti eroakirkosta.fi-palvelu on tehnyt vuosien ajan töitä. Euroopan neuvosto on samoilla linjoilla vapaa-ajattelijoiden kanssa, kun se on suosittanut, että Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Valtion tulee olla yhdenvertainen ja puolueeton uskontoja ja vakaumuksia kohtaan, näin kaikkia ihmisiä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Eroakirkosta.fi-palvelu myös auttaa suomalaisia toteuttamaan uskonnonvapauttaan. Onhan noin 95 prosenttia suomalaisista liitetty kirkkoon alle vuoden vanhoina, jolloin omaa mielipidettä ei ole voinut kysellä. Suomessa kenelläkään ei ole velvollisuutta kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. On paljon parempi, että uskontokuntaan kuuluminen on oma valinta, ei perinteen pakottama itsestäänselvyys.

Kirkko on aina perustellut erityisoikeuksiaan suurella jäsenmäärällä. Eroakirkosta.fi-palvelu on aiheuttanut kirkon nopean jäsenmäärän vähenemisen. Jäsenmäärän pudotessa on entistä vähemmän perusteita evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkollisille etuoikeuksille. Eroakirkosta.fi-palvelu ja vapaa-ajattelijat tekevät Suomelle palveluksen viemällä Suomea kohti eurooppalaista ajatusta, jossa uskonnollisilla yhteisöillä ei ole erityisoikeuksia.

Talvipäivänseisauksella on monia nimiä ja kyseistä ajankohtaa on juhlittu monilla eri tavoilla ja monista syistä. Roomalaiset antoivat talvipäivänseisaukselle nimen Saturnalia. Myöhemmin he muuttivat sen nimen Sol Invictuseksi, koska se sopi paremmin yhteen sen aikaisen vallassa olevan jumalan kanssa. Sitten kristityt valtaan päästyään muuttivat talvipäivänseisauksen nimen Jouluksi.

On jotenkin suloisen inhimillistä, että ihminen on antanut talvipäivänseisaukselle omia nimiä ja merkityksiä, vaikka pohjimmiltaan on kyse vuoden kiertoon liittyvästä kosmologisesta tosiasiasta.

Ei talvipäivänseisauksen käyttäminen ihmisen omiin tarkoituksiin ole ensimmäinen tai ainutkertainen tapahtuma. Ihmisen on aina ollut vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että hän on biologiansa ja kosmoksen vanki. Ihminen on kautta historian luullut olevansa mahtavampi ja nerokkaampi kuin oikeasti on.

Ehkä suuruudenhulluinta on ollut ajatus, että koko kosmos kiertää maapalloa ja kaikki on suunniteltu ihmistä varten. Toinen samanlainen hullutus löytyy teologian puolelta. Kirkkoisä Augustinus valitteli kovasti sitä, miksi hän ei voi käskeä penistään samalla tavalla, kuin kättään.

Minusta talvipäivänseisaukselle ei tarvitse keksiä mitään kuvitteellisia sisältöjä. Se on itsessään niin hieno vuoden kerron tapahtuma, voittaahan siinä kohtaa valo pimeän ja päivä alkaa pitenemään. Samoin se tuo toivoa uudesta keväästä ja kesän lämmöstä. Minusta tuossa on aivan tarpeeksi juhlittavaa.

Kaikille hyvää talvipäivänseisausta, joulua tai vaikka saturnaliaa. Juhlikoon kaikki tavoillaan ja tyylillään. Tärkeintä on, että juhlitaan rauhassa ja muita kunnioittaen.

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Kirkosta eroavien ”jäähyväisvero” lopetettava!

Nuorten ”ei-uskonnollisuus” lisääntynyt – Nuorisobarometri2014 kertoo myös syrjinnästä

Vapaus vähentää vapautta

Vuoropuhelua?

Sananvapaudesta sivuraiteelle

Suomessa emme saisi olla Charlieita – miksi uskonnolla on etuoikeuksia

Jumalanpilkan kriminalisoiva laki kumottava – ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toiminta Suomessa olisi rikollista

Kirkolla vaikeat ajat – alle 4 miljoonaa jäsentä 2015 ja alle 70 % vuonna 2017

Vapaa-ajattelijoilla on oikeus vaatia kirkon etuoikeuksien purkamista

Hyvää joulua, saturnaliaa, sol invictusta tai ihan vaan talvipäivänseisausta

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi