Uusi vuosi tuo maahan uuden presidentin. Vanha pitää meille vielä huomenna viimeisen uudenvuoden puheensa ja mitä luultavimmin toivottaa meille sen päätteeksi vielä kerran jumalan siunausta.
Pientä puheenaihetta presidentinvaalin edellä on aiheuttanut kysymys, aikooko seuraava presidenttikin toivotella jumalan siunausta. Ehdokkaat yhtä lukuunottamatta tuntuvat olevan sillä kannalla, että jumalaan viittaaminen jatkuu, eroja on lähinnä siinä, että joku aikoo tehdä sen ehdottomasti ja yksiselitteisesti, joku toinen ehkä jotenkin vähän verhotummin ja kiertelevämmin.
Tässäkin tilanne pistää miettimään, ovatko ehdokkaat oikeasti niin uskonnollista joukkoa kuin mitä kanta jumalan siunauksen toivottamisesta viittaisi. Vain yksi tekee selvää eroa uskonnollisesta tervehdyksestä, yksi hakee jonkinlaista neutraalia keskitietä ja kaikki loput seitsemän ovat enemmän tai vähemmän uskonnollisen siunaustoivotuksen kannalla. Vaikea uskoa, että he todella olisivat näin uskonnollisia. Kysymys on ehkä enemmänkin siitä, että poliittisen menestyksen hakemisessa on haettava hyväksyntää mahdollisimman laajalta äänestäjäjoukolta ja uskovaiset äänestäjät, joita tietenkin jonkin merkityksellisen määrän verran on, ovat herkkiä omien tunteittensa loukkaamiselle.
Meidän ateistien ei niinkään lasketa loukkaantuvan oman kantamme vastaisesta julkisesta lausunnosta. Ja niinhän asia onkin: jos joku julkisesti toivottaa jumalan siunausta, niin me ateistit lähinnä kohautamme olkiamme ja toteamme, että siinäpähän toivotat, ei se mitään mihinkään vaikuta, eikä meitä haittaa enempää kuin hyödytäkään.
Eipä tuosta jumalan siunauksesta varmaankaan juuri kukaan tee mitään ratkaisevaa kysymystä omalle äänestyspäätökselleen. Onneksi tuo asia nyt ei ole missään vaalikeskusteluissa mitenkään keskeisessä osassa ollutkaan. Omalta osaltani totean, että jos tulevakin presidentti katsoo asiakseen joka uusi vuosi toivottaa kansalaisille siunausta, niin se vain vähentää halukkuuttani ylipäätään seurata presidentin uudenvuoden puheita.
Kaikkien meidän pitäisi kuitenkin huomata, että presidentin siunaustoivotus ei ole mikään niin ikiaikainen perinne kuin usein luullaan, eikä ole niin, että presidentit perinteisesti aina olisivat käyttäneet sellaista. Presidentteinä meillä on ollut enemmän ja vähemmän uskonnollisia henkilöitä, mutta kyllä he yleensä ovat ymmärtäneet sen, että valtion korkeimman auktoriteetin asia ei ole ottaa kantaa uskontoon. Uskonnollinen siunaus, pelkkää hyvää tarkoittavanakin, on aina omiaan jakamaan kansakuntaa, sillä kaikki eivät missään tapauksessa jaa sellaista maailmankuvaa.
Mikko Mäkitalo,
31.12.2023