Kuka päättää matkakuluistamme (syyskuu 2026)

Kallistuvat polttoaineet ovat viime aikoina tuottaneet yhteiskunnallemme päänvaivaa. Kahden euron yläpuolelle vakiintuneet bensanhinnat vaikeuttavat monien elinkeinojen toimintaa. Hintoja nostaviin tekijöihin kuuluu kaksi uskonnollisesti motivoitunutta vallanpitäjää, Iranin islamilainen vallankumouskaarti ja Jemenissä valtaa pitävä huthiliike. Nämä kaksi globaalisti keskeisten öljynkuljetusreittien rannoilla valtaa pitävää liikettä ovat onnistuneet rajoittamaan öljynkuljetuksia niin, että vaikutukset näkyvät bensiinipumpuilla ympäri maailman.

Länsimailla on kova tarve ja halu saada nuo kaksi liikettä kukistettua, mutta ei oikein tehokkaita keinoja siihen. Sotilaalliset iskut eivät näytä vievän kohti haluttua tulosta, vaan paikallinen väestö asettuu vain entistä vahvemmin paikallisten vallanpitäjien tueksi, kun länsimaitten tekemät ja tukemat sotilastoimet koetaan vain ulkoiseksi miehityspyrkimykseksi. Nähtäväksi jää, keksitäänkö parempia keinoja vai pitävätkö islamistiset liikkeet öljyvaroja otteessaan jonnekin määrittelemättömään tulevaisuuteen asti, ehkä jopa siihen asti, kun fossiilisten polttoaineitten talous kulkee tiensä päähän.

Viimeaikaisten hintapiikkien ei pidä antaa hämärtää sitä, että fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla energialla ei pitkällä tähtäimellä voi olla muuta suuntaa kuin kallistuva hinta ja väistyminen jonkin muunlaisen energiatalouden tieltä. Kokonaiskuva fossiiliseen lähteeseen perustuvassa polttoaineessa kuitenkin on, että halpa helppo öljy on maailmasta jo pumpattu maaperästä ja käytetty, jatkossa käytettävissä on vain jatkuvasti entistä vaikeammin saatavaa ja kalliimpaa öljyä.

Oman lisänsä tilanteeseen tuo tieto ilmaston muuttumisesta ja kysymys, ymmärrämmekö, mitä olemme tekemässä ilmastolle polttamalla kaikki saatavissa olevat fossiiliset polttoainevarat ilmastoa lämmittäväksi hiilidioksidiksi. Viimeaikaiset uutisetkin taas kertovat, että maailma on muuttunut entistä lämpimämmäksi, erilaisia lämpöennätyksiä tulee tietoon jatkuvasti.

En olekaan varma, olisiko parempi jatkaa konfliktia Irania ja Jemenin huthihallintoa vastaan ja siten aiheuttaa öljykuljetusten rajoituksia, vai antaa islamistihallintojen olla ja lisätä öljynkuljetuksia, ehkä voida jonkin aikaa hyvin öljytulojen avulla, mutta sitten ehkä aikaa myöten lopulta kaatua omaan mahdottomuuteensa. Ilmastonmuutoksen kannalta ensinmainittu vaihtoehto antaisi varmaankin pientä helpotusta pahimpien ilmastovaikutusten toteutumiseen. Jälkimmäinen voi olla kuitenkin se, mihin lopulta päädytään, jos konfliktin jatkaminen todetaan länsimaitten valtiontalouksien kannalta kestämättömäksi.

Raha on kuitenkin aika tinkimätön konsultti. Niin jokaisen yksityiselämässä päätettäessä, minkä energianlähteen voimin päivittäisiä välttämättömiä matkojaan tekee, kuin valtiollisten päättäjien valinnoissakin.

Mikko Mäkitalo,
30.9.2026

Jätä kommentti