Olympialaisten katsotuimpiin tapahtumiin kuuluu avajaiset. Meneillään olevien kisojen avajaisohjelmasta saatiin aikaan pieni uskonnollisesti motivoitu kohu, kun avajaisten eräässä kohdassa nähtiin yhtäläisyyksiä Leonardo da Vincin kuuluisaan maalaukseen “Viimeinen ehtoollinen”. Jotkut kokivat asetelman olevan parodiallinen versio tuosta maalauksesta ja loukkaavan uskonnollisia tunteita.
Itse katselin avajaisia jotenkin hetkittäin puolella silmällä, enkä ilmeisesti juuri puheena olevan kohtauksen hetkellä katsonut lähetystä, mutta kun sitten jälkeenpäin olen katsellut, mitä niin ihmeellistä siinä olisi mahtanut olla, niin täytyy todeta, että pienestäpä on taas onnistuttu löytämään loukkaantumisen aihetta. Kyllähän puheena oleva kohtaus asetelmaltaan tietenkin helposti voi tuoda mieleen juuri da Vincin maalauksen, joka on lähes kaikille tuttu näkymä, onhan se yksi länsimaisen kulttuurin merkittävimmistä taideteoksista, mutta mikä siinä sitten olisi ollut niin kristinuskoa kohtaan pilkallista, sitä on vaikea ymmärtää.
Eikä avajaisohjelmassa nähty asetelma edes ole oikeasti niin silmiinpistävästi da Vincin maalausta mukaileva, että se välttämättä olisi tarkoituksellista. Jos nyt asetelmana on pitkän pöydän ääressä istuva ryhmä, jonka yksilömäärä suunnilleen tai jopa tarkasti täsmää, niin se nyt ei vielä ole kovin kummoista. On muitakin maalauksia, joissa toistuu suunnilleen samanlainen asetelma.
Mutta vaikka tuo avajaisissa nähty jopa olisi enemmän kuin sattumalta “Viimeistä ehtoollista” esittävää maalausta muistuttava, niin mikä siinä niin loukkaavaa olisi? Heteronormatiivista sukupuolikäsitystä rikkovat hahmotko? Kristinuskoa on aikojen kuluessa monin tavoin valjastettu voimakkaankin heteronormatiivisen ihmiskäsityksen tueksi, mutta eihän alkuperäinen evankeliumien tarinassa esiintyvä Jeesus-hahmo edes ole mitenkään leimallisesti heteronormatiivisen elämäntavan ja ihmiskuvan kannattaja. Jos evankeliumeihin jokin johdomukainen kantava ajatus sisältyy, niin sen ydinajatus on kyllä jotain aivan muuta kuin yksiselitteinen heteronormatiivisuus.
Jotenkin uskonnollisuuden ytimeen vain tuntuu kuuluvan sellainen ajatusmalli, että ollaan jatkuvasti tarkkana havainnoimassa, mikä voisi olla omaa uskontoa loukkaavaa. Uskontojen eräs oleellinen ominaisuus on ajatella, että kaikki, mikä ei ole varauksettomasti oman uskon kannalla, on uhkaavaa ja sellaista, mitä vastaan on taisteltava. Siitä lähtee myös herkkyys tulkita loukkaavaksi kaikki, mikä voidaan.
Lopulta kuitenkin olmpialaisten avajaiskohun lopputulema taisi kääntyä siihen suuntaan, että uskonnolliset loukkaantujat lähinnä munasivat itsensä. Ehkä ihmiskunta nyt alkaa lopulta olla kypsä irtautumaan tuosta uskonnollisen loukkaantumisen perinteestä.
Mikko Mäkitalo, 31.7.2024