Sanotaan, että käsiensä peseminen heikomman ja vahvemman välisestä taistelusta ei ole puolueettomuutta, vaan vahvemman puolella oloa. Yleensä tämä viisaus käsittääkseni lasketaan kirjailija Paulo Coelhon lausumaksi, mutta nämä nyt ovat aina näitä, joista silloin tällöin osoitetaan, että joku muu on jo ennen sanonut saman. Mutta ei sillä väliä.
En ole varauksettomasti yllä olevan viisauden kanssa samaa mieltäkään, sillä ei minusta mikään logiikka osoita, että heikomman puolella olisi aina oltava. Kyllä heikompi osapuolikin voi tehdä vääryyttä vahvemmalle, ja toisaalta voidaan ajatella, että elämä onkin jatkuvaa olemassaolon taistelua, jossa heikomman kuuluukin hävitä ja väistyä vahvemman tieltä.
Länsimaat ovat yleisesti asettuneet sille kannalle, että pienemmän ja sotilaallisesti ja taloudellisesti heikomman Ukrainan tueksi on ilman muuta syytä asettua valloitushaluista imperiumia vastaan. Perusteluksi on muotoiltu yleensä lähinnä sellainen ajatus, että jos valloitushaluisen imperiumin annetaan jatkaa valloituksia, se napsii vähitellen aina vain lisää uusia alueita. Näin voi hyvin ollakin, ja vaikka emme voi suoranaisesti todistaa, että Venäjä haluaisi jatkaa laajentumisoperaatioitaan loputtomasti, on syytä lähteä siitä oletuksesta, että niin voisi käydä.
Länsi haluaa kuitenkin olla myös monimuotoinen. Joukkoon mahtuu sellaisiakin mielipiteitä, että ei ole meidän asiamme, mitä Venäjän ja Ukrainan välillä tapahtuu, eivätkä EU:n ja NATO:n tapaiset organisaatiotkaan estä näitä vaihtoehtoisia mielipiteitä saavuttamasta kannatusta ja merkitystä. Se on aivan äskettäin saatu nähdä Itävallan vaalituloksessa. Me voimme pitää Itävallassa yleistynyttä näkökantaa lyhytnäköisenä, mutta emmepä me voi mennä sitä sanomaan, että itävaltalaiset eivät saisi olla sitä mieltä.
Onko moniarvoinen ja monimuotoinen yhteiskunta sitten lopulta maailmassa voittava kanta, johon ihmiskunta pitkällä tähtäimellä lopulta päätyy? Mikään logiikka ei osoita, että niin välttämättä olisi. Kyllä maailma voi päätyä sellaiseenkin tilaan, jossa valloitushaluiset imperiumit käyvät sotia valloittaakseen itseään suuremmaksi ja demokratiaa ja kansalaisten vapauksia toteuttavat yhteiskunnat häviävät. Heikompien ja vahvempien väliseen taisteluun siis, jossa vahvat laajenevat niin kauan kuin ovat vahvoja.
Mikään imperiumi ei ole ollut loputtomasti laajeneva ja voimistuva, kyllä ne aina ovat hajonneet syystä tai toisesta. Ei Rooman valtakunta, ei brittiläinen imperiumi eikä Neuvostoliiton sosialistinen aatekaan kestänyt valtansa huipulla kuin joitakin vuosikymmeniä ennen kuin tuli hajaannus ja romahdus. Toisaalta se, että mikään imperiumi ei tähän mennessä ole laajentunut todelliseksi koko maailmaa hallitsevaksi maailmanvallaksi, ei tarkoita, että sellaista ei koskaan voisi tapahtua.
Toistaiseksi demokratian historia on ollut laajenemisen historiaa. Varsinainen demokratia käytännössä on vain runsaan sadan vuoden ikäinen asia ja on vuosisadan mittaan yleistynyt eri alueilla. Ukraina on yksi niistä maista, jotka viime vuosikymmeninä ovat pyrkineet kohti aitoa toimivaa demokratiaa. Tie vakaaseen ja vakiintuneeseen demokratiaan voi olla pitkä ja mutkikas.
Mikko Mäkitalo, 30.9.2024