Unser Kampf, für Meinungsfreiheit (tammikuu 2022)

Viime päivinä on puhuttanut alkanut oikeudenkäynti, jossa Päivi Räsästä syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan homoseksuaalisuutta koskevien kannanottojen takia. Yhtenä osana syytöksissä on Räsäsen vuonna 2003 kirjoittama “Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” -pamfletti. Se on Luther–säätiön julkaisemana luettavissa internetissä. Pidän aika ylimitoitettuna sitä, että tuon pamfletin kirjoittamisesta pitäisi tuomita. Minusta yleensäkin lakia kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tulisi … Lue lisää

Luterilaisesti perusteltu hyvinvointivaltio (joulukuu 2021)

Uusimmassa Tiede-lehdessä väitetään kokonaisen artikkelin voimalla, että luterilaisuus on johtanut hyvinvointivaltioon. Väite perustuu lähinnä siihen, että luterilaisuus ja hyvinvointivaltio keskittyvät pitkälti samalle maantieteelliselle alueelle, Pohjois-Eurooppaan. Perustelu on kovin heppoinen. Muutama Pohjois-Euroopan maa ei ensinnäkään ole kovin vahva tilastoaineisto siihen, että nämä kaksi asiaa edes mitenkään systemaattisesti sijoittuisivat samoihin paikkoihin. Toiseksi, mikä tärkeämpää, vaikka korrelaation voitaisiin … Lue lisää

Turvallista pikkujoulukautta, koronankin kanssa (marraskuu 2021)

Koronavirus pitää yhteiskuntaamme otteessaan edelleen, vaikka hetkittäin jo ehdimme ajatella sen olevan väistymässä. Heti kun rajoituksia vähän puretaan, tautitapaukset kääntyvät nousuun, ja rokotustenkaan ulottuminen jo suurimpaan osaan väestöstä ei näytä tekevän pandemiasta loppua. Viime aikoina on esille noussut uusi omikron-variantti, joka kiertää tähän asti kehitettyjen rokotteitten suojan. Suurin osa läntisten teollisuusmaitten väestöistä on saanut koronarokotteen. … Lue lisää

Marttyyrien marraskuu (lokakuu 2021)

Kekriviikko, josta olen ottanut tavakseni näitten blogieni lukijoita säännöllisesti näin lokakuun lopussa muistutella, on tällä kertaa päässyt jo aivan viimeisille tunneilleen tätä kirjoittaessani, joten ilmeisesti jotakuinkin kaikki, jotka tämän lukevat, pääsevät lukemaan sen vasta marraskuun puolella ja kekriviikon jo päätyttyä. No, ei se mitään, ja onhan siellä ensi viikolla sitten vielä pyhäinpäivä, joka historialtaan on … Lue lisää

Älä rankaise uhria (syyskuu 2021)

Viime viikkoina on kovasti keskusteltu kannabiksen laillistamisesta. Tähän keskusteluun antoi sysäyksen Vihreän liiton hyväksymä aloite, jonka mukaan puolue tavoittelee kannabiksen laillistamista. Kannabista pidetään yleisesti mietona huumeena, jonka käyttämisestä ei ole kovin suurta haittaa terveydelle. Asiasta on vähän vaikea seuloa kaiken tutkitun tiedon joukosta esiin lopullista totuutta, mutta tuskin kukaan väittää tai uskoo, että kannabis ihmiselle … Lue lisää

Valta omiin käsiin (elokuu 2021)

Olemme monen sukupolven ajan tottuneet näkemään maailmaa, jossa uskonnonvapaus ja sekulaarisuus vähitellen etenevät. Liikkeelle lähdettiin joskus 1700-luvulla tilanteesta, jossa jotakuinkin kaikkialla maailmassa oli jonkinlainen uskonnollinen järjestelmä vallassa. Länsi-Euroopan maissa, lähinnä Englannissa ja Ranskassa, silloin alettiin kehittää valistusajattelua, jonka mukaan ajatusmaailman ja tapojen ei tarvitsekaan olla ylhäältä annetun opin mukaista, vaan jokainen ihminen voi oman järkensä … Lue lisää

Kilpailuasu – vapaa vai pakollinen? (heinäkuu 2021)

Uskonnot ovat vallankäyttövälineitä. Mielestäni ne ovat ehkä ennen kaikkea vallankäyttövälineitä. Ovat ne muutakin, ovat ne muun muassa maailmankuvan jäsentäjiä, elämän rytmittäjiä ja lohdutuksen antajia, mutta mielestäni ennen kaikkea vallankäyttövälineitä. Uskontojen kautta usein määräillään ihmisten pukeutumistapoja, joskus hyvinkin yksityiskohtaisesti. Etenkin islamin määrittämä hijab-tyylinen pukeutuminen on aihe, josta viime vuosina on paljon keskusteltu, ja olen blogikirjoituksissanikin käsitellyt … Lue lisää

Koronaväsymystä (kesäkuu 2021)

Tasan vuoden takaisessa blogissa tulin aloituslauseessa kirjoittaneeksi, että koronaviruksen hallitsema kevät on vaihtunut normalisoituvan ajan kesäksi. Täsmälleen saman voisi todeta nytkin. Mutta tämä nyt on virusten luonteeseen kuuluvaa kausivaihtelua, kesällä virusten leviämiselle on säistä johtuen heikommat edellytykset, joten koronaviruksenkin esiintyvyys vähenee luonnostaan, mutta syksyllä se voi taas lisääntyä. Jotain on kuitenkin myös oleellisesti eri tavalla … Lue lisää

Vanhenevista murhista vielä vähän (toukokuu 2021)

Sattumalta juuri kun viime kuun blogissa olin pohdiskellut sitä, pitäisikö henkirikokset säätää vanhentumaan muutaman vuosikymmenen jälkeen, tuli Turkuun oikeudenkäynti, jossa käsitellään erästä vuosikymmenien takaista henkirikosta. 34 vuoden takaisissa tapahtumissa Tukholman ja Turun välisellä laivamatkalla kuoli yksi saksalainen ja loukkaantui toinen. Tämä sai minut jatkamaan aiheesta vielä tämän toisen blogin verran. Viime blogissa kirjoitin, että murhan … Lue lisää

Ihminen vanhenee, murhako ei vanhene? (huhtikuu 2021)

Suomen laissa tappo vanhenee 20 vuodessa, murha ei vanhene milloinkaan. Eduskunnassa on äskettäin tehty lakialoite siitä, että tappokin muutettaisiin rikokseksi, joka ei vanhene. Sellainen aloite on tehty aiemminkin ja saanut paljon kannatustakin kansanedustajien keskuudessa. Harvoin yksittäisten kansanedustajien lakialoitteet kuitenkaan johtavat lain muutoksiin. Minä olen sitä mieltä, että tapon vanhenemisaikaa ei tarvitse mihinkään muuttaa. Sen sijaan … Lue lisää