Vaalikoneen tuloksia Pirkanmaalla

Vaalikone uskonnonvapaudesta on auki äänestäjille. Ehdokkaiden vastauksia tulee lisää, mutta jo nyt tuloksista voi kerätä vähän tilastoakin.

Pirkanmaan vaalipiirin ehdokkaita on vastannut tätä kirjoittaessa 69 henkeä. Ahkerimmin ovat vastanneet Vasemmistoliiton, Perussuomalaisten ja Vihreiden ehdokkaat, vähiten Keskustan.

”Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.” Näin vastasi jokainen Vihreän liiton ehdokas, pari Vasemmistoliitosta sekä yksi Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista. Vaihtoehtona oli myös laajentaa verotusoikeus muillekin uskontokunnilla, ja tämän valitsi tasan yksi Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vasemmistoliiton ehdokas. Loput, kuten neljä vastannutta SDP:n ehdokasta, eivät pohtisi muutoksia ainakaan neljään vuoteen.

Laajempaan kirkon ja valtion erottamiseen ei siis ainakaan Pirkanmaan kansanedustajien voimin vielä lähdetä. Tosin esimerkiksi Keskustan Janne Riitakorpi toteaa ”En näe tarvetta alkaa valmistella tätä vielä seuraavan neljän vuoden aikana mutta tunnistan kyllä pidemmällä aikavälillä tarpeen tarkastella myös tätä kriittisesti varsinkin siinä tilanteessa jos enemmistö suomalaisista ei enää kuulu näihin kahteen kirkkoon.” Kääntäen Vihreiden Oras Tynkkynen kannattaa eroa, mutta kirjoittaa myös ”Kyse on kuitenkin sekä käytännössä että periaatteellisesti sen verran isosta uudistuksesta, että se vaatii perusteellisen valmistelun ja yhteiskunnallisen keskustelun.”

Rituaaliteurastusten sallisivat jatkua vain Kokoomuksen Pauli Kiuru sekä Keskustan Minna Sarvijärvi. Hekin kannattavat kompromissia jossa verenlasku alkaa samaan aikaan tainnutuksen kanssa, ja Sarvijärvi toteaa ”Toivottavasti tällä myönnytyksellä saadaan hyödynnettyä Suomessa tuotettua lihaa.” Rituaaliteurastuksen olisi vastauksen mukaan kieltänyt myös Kokoomuksen Jari Kinnunen, joka kuitenkin perustuslakivaliokunnassa äänesti sen sallimisen puolesta.

Jumalanpilkan kielto sai tukea Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten ehdokkailta, mutta kaikissa näissä on myös vastakkaisia kantoja. KD:n Mia Joki tarkensi vielä kantaansa: ”Laissa tulisi kieltää jumalanpilkka, mutta sen tulisi koskea myös kristinuskoa, eikä vain islamia.”

Koululaisjumalanpalvelukset jakoivat kantoja selvästi, Kokoomus jopa tasan: kaksi lopettaisi ne, kaksi jatkaisi evankelis-luterilaisia, kaksi lisäisi muidenkin uskontokuntien jumalanpalveluksia kouluihin. Vihreä liitto kokonaisuudessaan haluaisi ne pois, Vasemmistoliitosta enemmistö. Perussuomalaisista kaikki jatkaisivat jumalanpalveluksia, heistä Tuomo Isokangas laajentaen: ”Tutustumiskäynnit eri uskontojen jumalanpalveluksissa olisi suotavaa yleissivistyksen kannalta.”

Vaalikoneessa kysyttiin myös mm. poikien ympärileikkauksesta, hautaustoimesta ja yhteisestä katsomusaineesta nykyisten uskontojen ja elämänkatsomustiedon sijaan. Kaikki vastaukset ovat saatavilla myös taulukkona niille, jotka haluavat itse laatia tilastoja.