Tampereen kirkostaeronneiden yhdistys perustettiin vuonna 1930, mutta se ehti pitää vain pari kokousta. Tämän varhaisimman edeltäjämme kohtalo on jäänyt epäselväksi. Samoihin aikoihin perustettiin muitakin vastaavia yhdistyksiä, mutta niistä vain Kotkan yhdistys jäi henkiin.
Seuraava yritys oli 1936. Tuolloin syntyi eri puolille maata yhdistyksiä, nyt siviilirekisteriyhdistysten nimellä. Näistä aktiivisin toimi Tampereella, ja se oli myös tärkein tekijä valtakunnallisen liiton perustajana; liiton lehdeksikin otettiin Tampereen yhdistyksen aloittama lehti. Tämä yhdistys kuitenkin lakkautettiin juuri ennen Talvisotaa, liittoa ei. Niinpä muodollisesti liitto on yhdistystä vanhempi, todellisuuden ollessa pikemminkin päinvastoin.
Nykyinen yhdistys perustettiin 28. lokakuuta 1945. Siinä toimi heti alkuun osin samoja henkilöitä kuin kuusi vuotta aiemmin lakkautetussa edeltäjässä. On lähinnä makuasia pitääkö yhdistyksen oikeana perustamisaikana vuotta 1936 vai 1945.
Yhdistyksen noin 75 vuoden historia voidaan likimain jakaa neljään jaksoon.
Vuodet 1945-1956 olivat voimakkaan toiminnan aikaa. Nuori yhdistys toimi aktiivisesti järjestäen mm. keskustelutilaisuuksia. Yhdistyksen jäsenmäärä kävi huipussaan tämän kauden aikana: vuonna 1947 jäseniä oli 400. Aikana ennen televisioita mm. merkittiin pöytäkirjaan pettyneenä, kun tilaisuudessa oli paikalla ”vain” 150 ihmistä.
Vuosien 1956-1975 välinen aika oli toiminnallisesti heikompaa, esimerkiksi vuosilta 1968-1969 ja 1971-1973 ei ole kokouspöytäkirjoja lainkaan. Samaan aikaan kirkollisveroakin alettiin periä muun verotuksen yhteydessä ikään kuin salaa. Yhdistyksen jäsenmääräkin ehti huonoimmillaan, vuosina -69 ja -71, käydä 120 jäsenessä.
Vuodesta 1976 eteenpäin on jälleen vallinnut voimakas nousukausi yhdistyksen toiminnassa. Yhdistyksemme jäsenmäärä ehti käydä lähes kolmessasadassa jäsenessä vuonna -82, joskin on siitä myöhemmin vähentynyt. Vuodet 1978-88 näkyvät yhdistyksen järjestämien kokousten määrän perusteella olleen aktiivisia. Tänä ajanjaksona nimittäin on järjestetty keskimäärin 25 kokousta vuodessa. Tuohon aikaan alkoi myös Pakanasanomat-lehden julkaisu.
Nykyistä toimintaa leimaa voimakkaasti internet. Tämä aika alkoi viimeistään vuonna 2003, jolloin perustettiin eroakirkosta.fi-palvelu. Sitä seurasi myöhemmin et-opetus.fi, ja nykyään jäseniämme toimii mm. Kantelupukin taustalla.
Yhdistyksen toiminta on tuottanut myös tulosta. Vuonna 1945 uskontokuntiin kuulumattomia oli 5,4 % tamperelaisista. 1990-luvun puolivälissä osuus oli reilut 20 prosenttia, ja vuonna 2020 ollaan jo lähellä 40 prosenttia. Samaan aikaan maallistuminen on edennyt myös lainsäädännössä. Yhdistyksellä on kaikki syyt olettaa saavuttavansa erään päätavoitteensa, kirkon ja valtion erottamisen toisistaan.
Historiasta voit lukea lisää mm. Pakanasanomien kirjoitussarjasta: 1, 2, 3, 4, 5, 6.