Hallituksen ensimmäinen kesätauon jälkeinen kokous.

Tampereen vapaa-ajattelijat ry:n hallitus kokoontui ensimmäistä kertaa kesätauon jälkeen 6.9. Vapaaklubilla. Asiaa oli paljon ja loppuvuoteen mahtuu yhtä sun toista ohjelmaa.

Kesän aikana tapahtunutta

Baari-illassa 8.6. Gastropub Nordicissa oli paikalla 7 henkilöä, joista pari oli aivan uutta. Kävimme tuuliajolla, eli purjehtimassa 28.6. Retki tehtiin kolmen jäsenemme kipparoiman purjeveneen voimin, osallistujia oli 13, sää suosi ja tapahtuma onnistui erinomaisesti. Jumalattomilla kesäpäivillä Porissa 22.7. meitä edusti kaksi henkilöä. Yhdistys korvaa tällaisissa tapauksissa matkakulut osallistujille, eli tämä kannattaa pitää mielessä, jos itse on kiinnostunut osallistumaan aihepiiriin liittyvään tapahtumaan toisella paikkakunnalla.

27.7. järjestimme piknikin Koskipuistossa, josssa meillä oli teltta, muutama lepotuoli ja mölkkypeli. Meitä kävi moikkaamassa useampi henkilö ja keskustelut olivat erittäin antoisia. Humanistiseminaarissa 4.-6.8. Kööpenhaminassa ei ollut varsinaisesti yhdistyksen edustajaa. Jäsenemme Antti Värri edusti tapahtumassa Vapaa-ajattelijain liittoa.

Klubi-illassa 23.8. mentalisti Jose Ahonen kertoi mm. tuoreesta kirjastaan Yli luonnollisen. Paikalla oli ennätysmäärä osallistujia ja tämäkin tallenne on nähtävissä yhdistyksen Youtube-kanavalla

Seuraavat Vapaaklubi livet

  • Torsaina 21.9. Jukka Häkkinen tulee kertomaan salaliittoteorioista ja aiheesta kirjoittamastaan kirjasta.
  • Tiistana 17.10. Hanna Björkstedt tulee alustamaan yhteistyöpeleistä.
  • Marraskuun alustaja ei ole vielä vahvistunut.

Muita aiheita

Hallitus keskusteli kokouksessa myös luonnollisesti taloudesta, joka on edelleen vankalla pohjalla ja mukavasti jäsenmäärämmekin on hieman kasvamaan päin.

Loppuvuoteen liittyykin paljon tapahtumaa. 16.9. on Sampolassa Paneelikeskustelu uskonnonvapaudesta, johon meiltä osallistuu puheenjohtaja, Riku Bähr. Vuosikokous järjestetään 1.11. ja marraskuun 21. päivä täyttää Eroakirkosta.fi pyöreät 20 vuotta! Sen kunniaksi järjestetään kutsuvieraille päivätilaisuus josta tulee lisätietoa lähempänä.

Kuva StartupStockPhotos Pixabaystä