Skip to main content

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Yhdenvertaisuuden puolesta​

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Kuin unta

36 uurnaa -kirjan kansi. Punainen naishahmo mekossa ja korkokengissä. Taustana puutalokortteli.

Yki Räikkälä arvostelee Sirpa Kähkösen kirjan 36 uurnaa.

YKI RÄIKKÄLÄAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

En tarttunut kirjaan siksi, että se on Finlandia-palkittu. Kirjan nimi jo oli kiehtova ja olin lukenut Kähköseltä pari aiempaa kirjaa, mm. Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi, joka kertoo hänen sukunsa kohtaloista poliittisesti erittäin kuumalla 30-luvulla. 36 uurnaa on henkilökohtainen kertomus kirjailijan vuosi ennen kirjan julkaisua kuolleesta äidistä, tämän suvusta ja hänen omasta suhtautumisestaan monin tavoin ongelmalliseen lähiomaiseen. Oma äitini kuoli viime kesän lopulla, joten omakohtaiset kokemukset nousivat rinnalle kirjaa lukiessa.

Omat kokemukseni eivät vaikuttaneet siihen, että lukeminen ei ollut aluksi aivan helppoa. Kertomisen tyyli oli alussa itselleni hieman vieras. Kirjailija puhuu lähes koko kirjan ajan äidilleen ja isoisälleen, joka nousee kirjassa lähes yhtä tärkeäksi kuin äiti. Nämä ovat kuin läsnä koko kirjan ajan. Teksti on usein kuin tajunnanvirtaa, kuin unta unenomaisine tuokioineen. Kirja on kuin koko sen mitan täyttävä runo. Toisinaan teksti on kerrassaan vaikuttavan upeaa, mutta toisaalta myös proosallisempaan tekstiin tottuneelle uuvuttavaa. Tuolloin tällöin eteen tulevat onomatopoeettiset ilmaisut tai abstraktit mitään ilmaisemattomat sanat tuntuvat vaivaannuttavilta. Toisinaan silmille tulee fraktuurafonttia, mikä ei itsestäni tunnu perustellulta. Mutta kuten aina taiteessa, on tämä näkijän, kuulijan tai lukijan oma subjektiivinen kokemus.

Kuten jo nimestä voi arvella, on kirjan yhtenä läpikulkevana teemana kuolema. Kaikkien elämien päätepisteenä on kuolema. Ja nykyisin varsin usein se päätepiste on uurna. Niin oli veljeni. Kähkönen on kirjoittanut kirjan äitinsä jättämien päiväkirjojen tekstien avaamien mielikuvien ja muistikuvien mukaan. Kuolleet ovat läsnä, samassa huoneessa kirjailijan kanssa. Hän kirjoitti itsensä kuolleiden keskellä olevaksi sivulliseksi. Mukana on koko ajan ”Tuonen tytti”, äidin noutaja. Kirjan nimi saa selityksensä, mikä kirjaa lukematta ei ole selvä, vaan taitavan kirjailijan muodostama käsite tai sen sisältö. Tekstiä voikin mielestäni pitää eräänlaisena käsitetaiteena, vaikka ei olekaan abstraktia, kuten se on kuvataiteissa.

Koko ihmiskunnan historia on sattuman, arviointivirheiden ja hetkellisten tarkkaamattomuuksien sanelemaa. Niin myös Kähkösen ja tämän äidin Riitan kohdalla. Erään henkilön muutaman sekunnin tarkkaamattomuus tuottaa useille ihmisille tapahtumien kulun vuosikymmeniksi tyystin erilaisena kuin olisi ollut ilman sitä hetken tapahtumaa.

Alkoholismilla on usein joku ulkopuolinen lähtösysäys. Kirja käy läpi vuosikymmenien mittaista epävarmuutta siitä mikä äiti oikein oli. Kirjan alaotsikko onkin Väärässä olemisen historia. Itselläni oli ongelmallinen suhde omaan äitiini. Hänenkin alkoholismillaan oli oman näkemykseni mukaan syy, jonka hahmottamiseen minulta meni aikaa. Riitalla, Kähkösen äidillä, se oli nuoruudessa sattunut onnettomuus. Sattuma, joka muutti kaiken. Kähkönen kirjoittaa: ”En sure kuolemaasi, suren elämääsi”. Näin tunsin itsekin oman äitini kuoltua. En surrut hänen kuolemaansa, vaan olin helpottunut siitä, että hänen muistisairauden raunioittama elämänsä päättyi kuitenkin rauhallisesti. Vasta myöhemmin surin hänen elämäänsä, joka olisi voinut mennä paremminkin.

Kirja-arvioihin ei juuri kuulu omien henkilökohtaisten kokemusten esilletuonti, mutta teen sen, koska Kähkönen ei itse säästele, eikä peittele oman sukutarinansa kipukohtia ja asioita, joista yleensä vaietaan. Siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava. Tai sitten kirjoittaa kirja. Näin on Sirpa Kähkönen tehnyt. Kirjoittanut mielenkiintoisen ja vaikuttavan sekoituksen historiankirjoitusta ja autofiktiota. Muistikuvat ja valemuistot sekoittuvat, häpeilemättä ja anteeksipyytelemättä. Monista kirjassa kerrotuista asioista ei Kähkösen lapsuudessa ja nuoruudessa puhuttu. Vasta päiväkirjojen myötä Sirpalle avautui moni seikka, jota ei aiemmin voinut ymmärtää.

Vaikka Finlandia-palkintoa ei juuri arvostaisi tai pitäisi sitä kirjallisuuden laadun takeena, en ihmettele, miksi juuri tämä kirja sen sai. Vaikka en joistain Kähkösen ratkaisuista itse pidä, on kirja kuitenkin niin taidokkaasti kirjoitettu ja niin vaikuttava kertomus eräästä suvusta ja äidin ja tyttären suhteesta monine komplekseineen, ettei tätä voi sivuuttaa olankohautuksella. Tämä on yksi fragmentti lukuisista kompleksisista ja vaikeista perhesuhteista. Elämä ei yleensä ole helppoa, mutta usein kipeät asiat saavat suhteensa ja ratkaisunsa aikaa myöten. Valitettavasti toisten osapuolten kannalta liian myöhään. Hieno kirja.

Merkitystä etsimässä

Merkitystä etsimässä. Kuvassa vaaleanoranssi kivi jossa mustia kohtia.

Onni Aatos Latvalan runo ’Merkitystä etsimässä’.

ONNI AATOS LATVALAAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Ontologia opettaa kaikesta elämän lähteemme
tosiolevaisesta.
Maankuoren muodostuessa kiinteiden kivettymien
värikkäiden vielä
lisäksi on jäänyt tyhjiä tiloja
tulevaa odottamaan!
Myöhemmissä myllerryksissä on sulana ryömivä
harmaa massa vallannut nämä tilat.
Kuvamme kivet esittävät elämän voimia:
harmaa todistaa tuhkaan puhaltamista,
henkistä hedelmättömyyttä,
vallanvaihtoa lisääntyvälle pahuudelle.
Seuraava ajattelu ei suoriutunut tehtävistään,
itsemme luominen ei aina ole
omassa vallassamme.
Luodaan umpeen kurjuuteen asti
köyhiä hautoja,
aurinko saa sääliviä säteitään heittää.

Ontologia on samoin syntyperäisten asioiden yhteyksiä,
aitona toteutuvaa salaista metafysiikkaa.
Kuvamme kivet,
säihkyvin sätein esittävät elämän voimia:
Sielukas, toimiva järki: moderni, luova
hillitty, kohtuullinen, tasainen,
iloinen!
Missä ikinä ihmiset yhdessä näitä löytävät,
siellä siistinä, hymyillen
hyvä elämä alkaa!

Mihin tarvitaan kirkkoa?

KESKUSTELUA

Artikkelissa kerrotaan miten kirkko hyödyntää maallisia toimintatapoja pyrkimyksissään asemansa säilyttämiseksi.

Lammen pinnasta heijastuu sininen taivas, auringonvaloa, ohut pilvipeite, valkoinen kirkko ja ympäröiviä puita.

YKI RÄIKKÄLÄAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Mihin tarvitaan uskontoa? Mihin kirkkoa? Jos uskovalta kysyy, on vastaus yleensä turvallisuus, elämän perusta, ikiaikaisuus jne. Luin jostakin, että se on ainoa paikka, missä vielä puhutaan armosta.

Kirkolla oli aikanaan Suomessa tiettyjä tehtäviä. Se toimi ikään kuin valtion haarakonttoriverkostona silloin, kun kuntien lakisääteisiä tehtäviä ei vielä juuri ollut. Mutta ennen kaikkea kirkko on ollut ja on uskomusjärjestelmän näkyvä merkki ja samalla yksi vallan ilmentymistä.

Uskonnosta uskova sanoo, että meillä jokaisella on sisimmässämme usko korkeampaan voimaan, josta on todisteena uskonnot ylipäätään. Väittävät jotkut uskossaan lujimmat jopa, että me kaikki synnymme uskovina ja että meissä kaikissa on ”jumalan kaipuu”. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Aivan, kuten me opimme puhumaan ja omaksumme kielen, me saamme ulkoapäin kaadettuna oman kulttuuripiirimme uskonnon, mikäli sitä päähän kaadetaan. Ero näillä on lähinnä se, että me kaikki opimme ympäristössämme puhutun kielen, mutta läheskään kaikki eivät omaksu uskoa riippumatta siitä, kuinka paljon sitä indoktrinoidaan.

Väestö vanhenee. Aiemmilla sukupolvilla oli kiinteämpi suhde kirkon jäsenyyteen. Mutta väestö vaihtuu, mihin ei tarvita väestönvaihtosalaliittoteorioitakaan. Uudemmilla sukupolvilla on aiempia löysempi suhde kirkkoon. Yhteiskunta on muuttunut sekulaarimmaksi ja kirkolla on jäljellä enää sen aseman rippeet ja niiden ilmentyminä privilegiot, joista se pitää kynsin hampain kiinni. Kirkolla on myös laaja sen aikojen kuluessa haalima omaisuus, ja papit ym. kirkon johtavissa asemissa olevat ovat varsin hyvin palkattuja. Mutta palkollisten ja koko kirkon ylläpito vaatii maksajia eli kirkollisveroa. Kirkosta eroamisen tahti syystäkin huolestuttaa kirkon johtoa.

Joulukuussa Kotimaa-lehden numerossa 49 lehden toimittaja Niilo Rantala pohtii kirkosta eroamista, jossa eroakirkosta.fi -palvelulla on ollut merkittävä rooli. Itse palvelua hän ei suuremmin käsittele. Toki tuo esille sen, miten _Iltalehti_ kertoi palvelun olevan ”henkitoreissaan”, tosin mainiten syyksi digi- ja väestötietoviraston eropalvelun käytön, ja on lyhyesti haastatellut Petri Karismaa, jonka mukaan tarkoitus oli helpottaa kirkosta eroamista. Rantala kertoo Karismaa harmittavan erityisesti se, että kirkolla on edelleen runsaasti etuoikeuksia, vaikka keskustelu on kuitenkin edennyt Karisman toivomalla tavalla.

Rantala kirjoittaa, että kirkon näkökulmasta eroaminen on vakava asia – mutta siksi, että hengelliset ja teologiset syyt ovat syviä ja vahvoja – ei siksi, että kirkon talous tulee ennen pitkää sakkaamaan eroamisten vuoksi. Rantalan mukaan kirkosta eroaminen ei ole pelkkä ”heppoinen päätös” tai ”huolimaton klikkaus”. Kirkon jäsenestä huolehtimisessa ei ole kyse vain tästä maailmasta, vaan siitä ”toisesta todellisuudesta”, ja sen takia kirkkokin täällä on. Rantalan mukaan kirkon kannalta jäsenyydessä ei ole kyse vain rahan kirstuun kilahtamisesta, vaan ”juhlaväen kokoamisesta Karitsan häihin”. Kirkon johto siis toivoo ihmisten tulevan osaksi ilosta.

Tällaista tekstiä on vaikea ottaa vakavasti vuonna 2024. Tuosta kaikesta absurdista huolimatta kirkon edustajat ovat tosissaan. Eri asia sitten, millä motiivein. Kirkko on talouden logiikalla toimiva laitos, joka toimii maallisin periaattein, vaikka muuta yrittäisikin ilmentää. Suuri osa papeista ei usko työnantajansa edustamaan ideologiaan. Diakoniatyökin on yksi keino todistaa kirkon tarpeellisuutta. Itse työ ei tietenkään ole turhaa, mutta sen luonne on yhteiskunnallista ja sen tulisi olla yhteiskunnan hoidossa.

Mielenkiintoisesti Kirkkohallituksen verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikosken mukaan kirkon olisi itse pitänyt tehdä palvelu, jossa erota kirkosta. Ja syynä se, että olisi voitu tarjota mahdollisuus harkita päätöstä uudelleen ja että yhteys eroajiin olisi ollut tiiviimpi. Tarkoittanee siis, että ihmiset eroavat ”impulsiivisesti ärsyynnyttyään johonkin tapahtumaan tai henkilöön” ja että heille voisi lähettää kirjeen, tekstarin tai mailin, jossa pahoitellaan eroamista ja pyydetään miettimään vielä. Oma poikani erottuaan sai seurakunnalta tällaisen kirjeen.

Marraskuussa Kotimaa-lehden numerossa 47 lehden päätoimittaja Freija Özcan ilmoittaa pääkirjoituksessaan, että ”kirkolla ei ole varaa luopua iltapäiväkerhoista”. Hänestä seurakunnille on vaikea kuvitella suurempaa lahjaa kuin mahdollisuus järjestää pienten koululaisten iltapäivätoimintaa kunnan kanssa. Ja näinhän se on. Pienestä pitäen on hyvä tehdä hyviä seurakuntalaisia – kirkon ylläpitäjiä.

Syy kirjoitukselle löytyy Nurmijärven seurakunnan tekemästä päätöksestä, ettei tämän vuoden alusta enää iltapäiväkerhoissa toteutettaisi kristillistä kasvatusta. Özcanin mukaan ilman seurakuntien iltapäivätoimintaa lapset jäisivät ilman kokemusta seurakunnasta, ja ”siihen ei kirkolla taida olla varaa”.

Totisesti näin on. Kirkko on maallinen toimija, joka miettii ekonomista strategiaansa ja asemaansa tulevaisuudessa. Sillä on oikeus siihen, mutta sen sopisi toimia siinä ilman erityistä asemaa valtiossa.

Vastaus Risto Puumalaiselle

KESKUSTELUA

Jape Lovénin vastaus Risto Puumalaisen kommenttiin Vapaa-ajattelijoiden puoluepoliittisesta sitoutumattomuudesta.

JAPE LOVÉNAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Kirjoitin Vapaa Ajattelijassa 3/23 näin: ”Nykyisen hallituksen arvopohja ei osu ihan vapareiden kanssa yksiin. Toivon marraskuun alussa valittavan liiton johdon ja hallinnon edelleen voivan kuitenkin olla vuoropuhelussa myös valtakunnan johdon kanssa. Rakenteellisesti Suomessa kun on korjattavaa myös uskonnottomien kannalta.” Tätä kritisoitiin lehdessä 4/23 sääntöjen vastaiseksi toiminnaksi.

Budjettipäätöksissä näkyy, mitä tarkoitin tuossa lauseessani. Vaparit jäivät ilman valtionapua ja uskonnolliset toimijat saavat reilusti lisää rahaa. Kyse ei siis ole edelleenkään puolueista millään lailla, vaan päätöksistä, joita maan päättäjät tekevät hallituksen esityksestä ja eduskunnan laillisella päätäntävallalla.

En ole ottanut kantaa puolueisiin. Näkemykseni pohjautui nykyisten ministerien vaalien alla ja sen jälkeen julkisuuteen kertomiin näkemyksiin. Olen ollut itse kirjoittamassa noita liiton sääntöjä, uskoisin niitä noudattavani nyt ja jatkossakin.

Jape Lovén
HVA:n jäsen

Vihapuhe liberaalissa demokratiassa

KESKUSTELUA

Suomen Humanistiliiton puheenjohtaja Irma Peiposen huomioita vihapuheesta ja sananvapaudesta muuttuvassa yhteiskunnassa.

IRMA PEIPONENAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Suomen Humanistiliiton tilaisuudessa Turun yliopiston väitöskirjatutkijat Jasmin Hannonen ja Juho Aalto miettivät, miten toimii vihapuheen rikosoikeudellinen kontrolloinnin ja suojelun perustuslaillisuus liberaalissa demokratiassa. Tässä poimintoja heidän puheistaan:

Sananvapaus on demokratian kulmakivi. Yleisesti rasismin vastustamiskeskustelusta on menty kohti yhdenvertaisuuden suojelua. Yhteiskunta ja oikeus kulkevat yhdessä. Oikeusnormit ovat aina jonkin kulttuurin tuottamia. Kun yhteiskunta muuttuu, se vaikuttaa myös lainsäädäntöön. Esiymmärrys pitää uskaltaa haastaa. Oikeus on sosiaalisen maailman ja kielen vuorovaikutusta. Merkitykset määräytyvät keskustelun kautta lainsäädännöksi.

Vihapuhekin on ajassa oleva ilmiö. Kun keskustelussa määritetään, keitä hyväksytään, samalla määritetään vihapuheen kohteet.

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin tunnistaa ongelmat. Yhteiskunnassa epäsuosittuja ryhmiä ei saa panetella, eikä luoda haitallisia stereotypioita. Haavoittuvassa olevia ryhmiä on suojeltava ”enemmistön tyrannialta”.

Mielenkiintoinen esimerkki puhujilla oli kansanedustaja Päivi Räsäsen tapa puhua homoseksuaaleista kielteisesti Raamattuun vedoten. Puhujat ihmettelivät, miksi hän vetosi Raamattuun juuri tässä asiassa, eikä muissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä, mitä Raamatusta löytyy. Kertooko Räsäsen saama vapauttava tuomio hovioikeudessa poliitikon laajasta sananvapaudesta vai Raamatun asemasta?

Myös jumalanpilkan kriminalisoinnista keskusteltiin. Sillä on puhujien mielestä ollut tarkoitus suojella ihmisten moraalisia tunteita ja yleistä järjestystä, mutta nyt se ei enää ole oikein tähän aikaan sopiva. Uskontoa pidetään nykyään enemmän yksityisenä asiana, mutta tässä kriminalisoinnissa uskonto arvotetaan yli muiden arvojen.

Jumalanpilkkaa ei muissa Pohjoismaissa ole rikoslaissa. Tanska ja Ruotsi ovat reagoineet eri tavalla Koraanin polttamisiin. Tanska sääti lain, millä kielletään pyhien esineiden häpäiseminen. Ruotsi piti kiinni sananvapaudesta, vaikka tämä on saattanut vaikuttaa sen ulkopolitiikkaan. Jos Suomessa olisi esiintynyt samanlaisia polttamisia, arvelevat Hannonen ja Aalto, että niistä olisi selvitty käyttämällä lainsäädäntöä, joka kriminalisoi hyökkäyksen kansanryhmää vastaan.

Tilaisuudessa puhui myös FT Pekka Sauri. Hän korosti, että kommunikaatiota me tarvitsemme, emme vihapuhetta. Molemmat esitykset löytyvät Suomen Humanistiliiton sivulta humanistiliitto.fi. Käypä kuuntelemassa!

Jumalanpilkkapykälästä voitaisiin luopua

Suomessa on rikoslaissa uskonrauhan rikkomisen pykälä ja siinä Suomi on Euroopan mittakaavassa kummallisuus ja ainoa Pohjoismaa. YK:n ihmisoikeuskomitea on huomauttanut, että Suomen tulisi luopua uskonrauhan rikkomisen kriminalisoinnista. Uskonrauhan kriminalisoinnille ei ole kansainvälistä velvoitetta, sananvapaudelle on.

Monet uskonoppineet ja myös oikeusoppinut professori Kimmo Nuotio katsoo, että pykälästä voitaisiin luopua, sillä se rajoittaa sananvapautta. Oikeusoppinut Tuomas Ojanen taas huomauttaa, että perus- ja ihmisoikeuksien suojelun kohteina eivät ole uskonnot tai vakaumukset, vaan ihmiset niiden harjoittajina. Myös kirkon piiristä kuuluu ajatuksia, ettei ihmisten tarvitse suojella Jumalaa, vaan ihmisyhteisöt tarvitsevat suojelua.

Humanismin näkökulmasta voi sanoa, että emme kiistä positiivista uskonnonvapautta. Uskonyhteisöjen tulee kuitenkin olla niin avoimia, että ulkopuolisetkin voivat tietää niiden noudattavan lainsäädäntöä keskuudessaan.

Uskovaisia tai muun vakauden omaavia voidaan suojella, kun rikoslaissa kielletään kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Tuomas Ojanen pitää sitä ongelmattomana, sillä sen perustana ovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet.

Vapaa Ajattelija 60 vuotta sitten

Tyylitelty luku 60 oranssissa kehyksessä.

Koulu-uudistukselle oli tarve jo 60 vuotta sitten.

Vapaa Ajattelija 60 vuotta sitten.

TOIMITUSAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

”Tulevan koulu-uudistuksen yhteydessä pitäisi poistaa se epäkohta, jonka muodostaa yleisbiologian alkeiden puuttuminen nykyisestä keskikoulukurssista. Nykyaikana on kuitenkin katsottava tällaisten perustietojen kuuluvan siihen yleissivistykseen, josta jokaisen kansalaisen tulisi päästä osalliseksi. Kerrassaan masentavaa on se tietämättömyys, joka näissä asioissa vallitsee kansan keskuudessa. Tietämättömyydestä versoo aina taikausko ja kaikenlainen perätön sananselitys tapaa vastakaikua. Jokaisella ihmisellä täytyy olla oikeus tietoon omasta itsestään, biologisesta luonteestaan ja asemastaan maailmankaikkeudessa. – – Ikivanha vaatimuksemme uskonnon opetuksen poistamiseksi koulujen muuten yleensä järkevistä opetusohjelmista pitää luonnollisesti jatkuvasti paikkansa ja on ajankohtainen, mikä tässä yhteydessä tulkoon jälleen kerran todetuksi.”

(Vapaa ajattelija N:o 1. 1964)

Kymmenen diktatoorista määräystä

KESKUSTELUA

Yki Räikkälä havainnoi miten käytännöllisyys johdattaa uskovaisia poikkeamaan uskontojensa opeista.

Kuvassa kahtia revitty pyhä kirjoitus kellertävällä paperilla. Taustalla sotaisa kohtaus vääräuskoisten tappamisesta.

YKI RÄIKKÄLÄAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Maallinen laki on siitä hyvä, että jos joku laki on aikojen kuluessa vanhentunut, on se helppo säätää uusiksi tai kumota ja säätää kokonaan uusi. Kristinuskon kymmenen käskyä edustavat teokratiaa tai diktatuuria. Ne ovat tyystin muuttamattomia, oli sitten muuttamisen takana kuinka suuri määräenemmistö tahansa. Raamatun Jumala, jota kristityt ”suurimmaksi rakkaudeksikin” kutsuvat, on diktaattori, jonka pillin mukaan on tanssittava ilman poikkeuksia. Jos ei tanssi, on rangaistus oleva kauhea. Suurin rakkaus on silloin säälimättömämpi kuin yksikään inhimillinen olento.

Markus Tiittula käsitteli mainiossa kirjassaan Jumalakortti (arvio kirjasta Vapaa Ajattelijassa 4/2023 kymmentä käskyä. Nämä kymmenen käskyä ovat mielenkiintoisia monella tavalla. Ne ovat paradoksaalisia siinä, että ne ovat suomalaisessa mielenmaisemassa varsin arvostettuja ja niiden siteeraus eri tilanteissa on arkea, mutta käytännössä kukaan ei niitä oikein kunnolla tottele. Niitä rikotaan raikkaasti uskovissakin piireissä.

Tiittula nostaa esimerkiksi käskyn lepopäivän pyhityksestä. Eivät pelkästään kirkon palkolliset, jotka suorittavat palkkatöinään jumalanpalveluksia, riko tätä, vaan myös monet kaupat, joiden omistajina ja johtajina on uskovia. Porissa, Raumalla ja Huittisissa toimii eräs umpiuskovan omistama ketjujen ulkopuolinen elintarvikeliike, joka ei aluksi myynyt tupakkaa eikä olutta. Mutta markkinoiden lait ovat armottomat ja niinpä nykyisin näitä synnillisiä nautintoaineita liikkeistä saa. Samoin kävi sunnuntaityön. Ovet käyvät nykyisin taajaan sunnuntaisinkin. Aluksi sunnuntait pidettiin ovet kiinni, mutta markkinoiden laki meni jumalan lain yli.

Suomessa on sanan- ja uskonnonvapaus. Saa uskoa miten ja mihin haluaa. Tähän ovat uskossaan lujat kristityt usein vedonneet varsinkin, kun kyse on Raamatulla läimäisystä, ja heidän puolustaessaan Päivi Räsäsen oikeutta tuomita homoseksuaalit kadotukseen. Räsästä puolustamaan oikeudenkäynnissään on perustettu oikein yhdistys, Sanan- ja uskonnonvapaus ry. Traagisesti vain nämä Päivi Räsäsen vaatimaa Raamatun mukaista järjestystä ja Jumalan lakien noudattamista puolustavat itse rikkovat fundamentaalisti jumalansa ensimmäistä ja tärkeintä käskyä: Minä olen Herra, sinun jumalasi. Sinulla ei pidä olla muita jumalia! Tämä käsky siis kieltää kategorisesti kaikki muut uskonnot. Jumalan valtakuntaan, diktatuuriin tai teokratiaan, ei kuulu uskonnonvapaus.

Kuten Tiittulakin mainitsee ja vähänkin Raamatun historiaan perehtyneet tietävät, tarkoitti käsky älä tapa alun perin käskyä olla tappamatta omiaan. Muita kansoja sen sijaan sai listiä miten lystäsi. Nostihan VT:n Jumala omiaan murskaamaan muita kansoja ja tappamaan kaikki kotieläimiä myöten ja tappoi itsekin, kaiken kaikkiaan Raamatun mukaan arvioiden 25 000 000. Tapot yksilöidystikin Raamatusta laskien 2 821 360 ihmistä. Kun taas kaiken pahan ilmentymä, saatana, on pelkkä amatööri tappohommissa, arvioidusti vain 60 hengellä. Yksilöidysti 10 ja nämäkin Jumalan myötävaikutuksella Jobista vetoa lyötäesssä. Nämä laskut ja arviot on tehnyt Steve Wells mainiossa kirjassaan Drunk with blood – God´s Killings In The Bible.

Älä tapa -käsky alkuperäisessä tarkoituksessaan tulee ilmi nyt, kun Israel käy sotaa Hamasia vastaan Gazassa, jossa pommittaa silmittömästi paikkoja hajalle välittämättä siviileistä. Palestiinalaisen henki ei merkitse mitään ja tappotalkoot tätä kirjoitettaessa riehuvat. Kristinuskon oppaan Katekismuksen mukaan _jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille_. Mutta kun uskovalta kristityltä kysyy kantaa Israelin toimiin, on vastaus suunnilleen, että ”Israelilla on oikeus puolustautua ja jokainen uhri on tietysti aina tragedia” ja se siitä.

VT:n 613 käskyä on tietysti hankala hallita arjessa, joten on kätevää tiivistää olennainen kymmeneen käskyyn, kuten aina suurissa asiakokonaisuuksissa. Oletan siis, että olennainen tiivistyy niihin. Siispä niin monien kiihkeän fundamentaalisen nuivaa suhtautumista homoseksuaalisuuteen, homoavioliittoihin ja naispappeuteen miettiessäni tulee mieleen, että näistä kymmenestä erityisestä käskystä täytyy puuttua pari. Nimittäin käsky miehille olla makaamatta miesten kanssa ja vastaavasti sama naisille, ja käsky naisen olemisesta vaiti silloin, kun miehet puhuvat. Itse asiassa noista käskyistä suurin osa liittyy Jumalan narsistiseen omahyväisyyteen ja yksityisen omaisuuden koskemattomuuteen.

Tuntuu myös oudolta, että kaikkitietävän ja kaikkivoipaisen Jumalan oli laadittava ne kaikki käskynsä luotujensa noudatettaviksi. Miksi ihmeessä? Luulisi omnipotentin ja kaikkitietävän eli tulevaisuuteenkin näkevän kerralla luovan sellaisen otuksen, joka elää ns. ihmisiksi, eikä siis tarvitse ohjeita, käskyjä ja lakeja. Tämä onkin yksi niitä selvimpiä indikaatioita uskontojen ihmisperäisyydestä keksittyine jumalineen. Käskyjen sisäiset ristiriitaisuudet vielä alleviivaavat tätä. Jumala siis antoi Mooseksen kautta 613 käskyä eli lakia, joista tiivistelmä kymmenen käskyä on siis se, mitä meidän nyt tulisi noudattaa. Kuten Tiittula kirjassaan mainitsee, on näiden käskyjen alkuperä paljon vanhempi kuin niiden kirjoittamisajankohta, nimittäin Hammurabin laki. Mooseksen kirjoissa luetellut määräykset ja käskyt ovat kuin suoraan tuosta laista kopsaistuja. Kuten on niin monet muutkin jutut Raamatussa.

Olen keskustellut usein uskovien kanssa arvoista. Heidän mukaansa ”kristilliset” arvot ovat ainoat oikeat ja kunnolliset. Muut ovat ihmisten maallisesti muodostamia. En ole tähän mennessä saanut vielä kunnon vastausta siihen, mitä ovat kristilliset arvot ja mitä ovat sellaiset perusarvot, joita ei universaalisti voisi hyväksyä. Kun tarkastelee objektiivisesti kymmenestä käskystä niitä, jotka koskevat ns. ihmisiksi elämistä, ovat ne tyystin universaaleja sääntöjä, jotka ovat muodostuneet jo ammoin yksinkertaisesti siksi, ettei mikään yhteisö olisi pysynyt koossa, jos niitä ei olisi noudatettu. Suomen laissakin on niistä pykälänsä, vaikka toisin kuin uskovat luulevat, Suomen laki ei perustu kymmeneen käskyyn. Länsimaiden lait yleensä perustuvat roomalaiseen oikeuteen, ei Raamattuun. Kristityt pyrkivät pöllimään muilta omalle uskonnolleen kaiken moraalia myöten, vaikka sen omassa moraalissa, varsinkin sen edustajalla, kirkolla, on runsaasti kyseenalaista. Ja sitä paitsi onhan se 7. käskykin, ”älä varasta”!

Kymmenen käskyä on pieni otos 613 käskystä, joihin kuuluu runsaasti kuolemalla rangaistavia rikoksia. Näitä kaikkia tulisi noudattaa, jotta välttyisi Herran hirmuiselta kostolta. Mielenkiintoisesti uskovat sivuuttavat nämä epämukavat määräykset ”vanhan liiton” juttuina, vaikka ”uuden liiton” Jeesus itse julisti, ettei ollut tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen. Ei ole Herralle otollista sekään, että homoseksuaaliset teot tuomitaan syntinä, mutta ei vaadita tekijöitä kivitettäviksi, kuten Herra laissaan nimenomaan vaatii.


TAPPOKÄSKYILLÄ OIKEAUSKOISUUTEEN

”Kymmenen käskyn” nro 1: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”

Tämä ei ole sattumalta ensimmäisenä, vaan se on Vanhan testamentin keskeistä sisältöä, johon viitataan muuallakin. Esimerkiksi viides Mooseksen kirja ilmoittaa yksityiskohtaisesti, kuinka tulee tappaa kaikki perheenjäsenet, jotka edes suunnittelevat jonkun muun uskonnon ottamista: ”Vaikka oma veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, jota rakastat, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia… älä sääli häntä, osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut.” (5. Moos. 13:7-10.)

Jos epäuskoa on havaittu muissa kaupungeissa, ne on tuhottava: kaikki ihmiset tapettava ja koko paikka poltettava tuhkaksi. (5. Moos. 13:13-17.)

Palveluja kehitetään yhteistyöverkostossa

LIITTO TOIMII

Eurooppalaisilla järjestöillä on käynnistynyt kolmivuotinen humanististen palvelujen verkoston kehittämisprojekti 2024-26.

ESA YLIKOSKIAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Eurooppalaisilla järjestöillä on käynnistynyt kolmivuotinen humanististen palvelujen verkoston kehittämisprojekti 2024-26 European Humanist Services Network. Suomesta mukana on Vapaa-ajattelijain liitto.

Kohteina ovat humanistiset seremoniat, nuorisokasvatus sekä eksistentiaalinen henkinen tuki. Suomalaiset järjestöt ovat jo 25 vuotta organisoineet puhujapalveluja yhteisen Pro-Seremoniat -palvelukeskuksen kautta. Kysytyimpiä Suomessa ja muissakin maissa ovat hautajaispuhujapalvelut.

Projektissa huomio kohdistuu nyt myös hääjuhliin ja avioliittoon vihkimiseen. Palvelun muotoja pyritään standardisoimaan, mihin on perustettu työryhmä. Joissakin maissa humanistijärjestöillä on vihkimisoikeus. Norjan Human-Etisk Förbond voi vihkiä avioliitoon myös suomalaisia pareja Norjassa.

Nuorisokasvatus tarkoittaa projektissa yhtäältä nuorisovihkimykseen tähtääviä ”humanistikouluja” (kursseja) että järjestöjen kouluyhteistyötä. Suomessa vastaavaa toimintaa tarjoavat Protuleirit, mutta Pohjoismaissa käytössä olevaa nuorisovihkimistä ei ole. Vapaa-ajattelijain yhdistykset toteuttavat kouluvierailuja, ja liitto on tuottanut oppimateriaaleja, kuten uusi Uskonnoton tapakulttuuri Suomessa.

Eksistentiaalinen henkinen tuki on paikoin noussut myös humanistien hommaksi. Joissakin maissa valtiovalta on palkannut humanistisia tukihenkilöitä armeijaan, sairaaloihin ja jopa lentokentille uskonnollisten toimijoiden eli pappien rinnalle. Suomessa vapaa-ajattelijat ovat painottaneet ammatillisen henkisen tuen resurssien turvaamista sairaaloissa, armeijassa sekä kriisipalveluissa, joissa on myös koulutettuja vapaaehtoisia. Myös saattohoidon vapaaehtoisiin on tarvetta.

Järjestystä kaaoksesta

KOLUMNI - JUMALHARHAT

Vapaa-ajattelijoiden liittovaltuuston puheenjohtajan Robert Brotheruksen Jumalharhat -kolumni johdattaa tällä kertaa maailmankaikkeuden ilmiöiden viisaaseen tulkintaan.

ROBERT BROTHERUSAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

ARKIKOKEMUKSEMME kertoo, että epäjärjestystä ja tuhoa on helppo saada aikaan, kun taas siivoaminen ja rakentaminen vaativat paljon vaivaa ja osaamista. Yksi pommi voi sekunnissa tuhota vuosien tarkan rakennustyön. Tämä johtuu siitä, että järjestys (vaikkapa ehjä talo) edustaa yhtä erityistä tiettyä tilaa, kun taas erilaisia mahdollisia epäjärjestyneitä tiloja (räjähtäneen talon raunioita) on paljon suurempi määrä.

Robert Brotherus istuu valkoisella keittiöjakkaralla ja katsoo vasemmalle yläviistoon. Kuvan ylempi puolisko on oranssin värinen.Fysiikassa maailmankaikkeuden epäjärjestystä kutsutaan entropiaksi. Yksi tärkeimmistä modernin luonnontieteen löytämistä luonnonlaeista on termodynamiikan toinen laki, jonka mukaan minkä tahansa järjestelmän kokonaisentropia aina kasvaa. Entropia voi paikallisesti vähentyä, vaikkapa kun siivoamme kotimme, mutta siivouskin lisää epäjärjestystä laajemmassa mittakaavassa ja viime kädessä miljardien vuosien kuluttua kaikki päätyy kaaokseen.

Nykytieteen kulmakiviin kuuluu myös alkuräjähdysteoria, jonka mukaan maailmankaikkeus oli alussa hyvin tiheä, kuuma ja tasainen energiasoppa – toisin sanoen maksimaalisen epäjärjestyksen eli entropian tilassa. Nykyään, 14 miljardia vuotta myöhemmin, näemme maailmankaikkeudessa paljon järjestystä: galakseja, aurinkokuntia ja elämää.

Jotkut kreationistit argumentoivat, että tämän järjestyksen aikaansaamiseen tarvitaan Jumalaa, koska järjestyksen syntyminen spontaanisti olisi ollut termodynamiikan toisen lain vastaista. Jos alussa entropiaa on ollut maksimaalisesti ja entropian määrä voi spontaanisti vain lisääntyä, miten nykyinen maailmankaikkeus muka olisi voinut kehittyä alkutilanteesta?

Hyvä lukija, ennen kuin luet alta vastauksen tähän mysteeriin, mieti hetki mielessäsi, keksitkö itse jonkun tavan yhdistää edellä kuvatut teoriat ilman näennäistä ristiriitaa. On tärkeä taito osata pitäytyä “en tiedä” -asenteessa sen sijaan että hyppää huonoon johtopäätökseen.

Tässä vastaus arvoitukseen: Järjestelmän maksimientropian taso riippuu suuresti järjestelmän tilavuudesta. Alkuräjähdyksen aikoihin maailmankaikkeuden tilavuus oli hyvin pieni, joten myös sen maksimientropian taso oli pieni, sanotaan vaikka 100. Se että maailmankaikkeus oli lähes maksimientropian tilassa tarkoitti, että todellinen entropia oli lähellä maksimia eli esim 99,999.

Nykyään maailmankaikkeus on miljardeja kertoja tilavampi, jolloin maksimientropian taso on paljon suurempi, sanotaan vaikka 1 000 000 000. Maailmankaikkeuden nykyinen todellinen entropia puolestaan on paljon suurempi kuin alun 99.999, sanotaan vaikka 10 000, mutta silti vain mitätön murto-osa nykyisestä maksimi-entropiasta. Entropian määrä voi siis kasvaa ja kuitenkin samalla tulla yhä pienemmäksi suhteessa maksimientropiaan. Tämä tarjoaa tilaa nykyisin näkemällemme monitasoiselle järjestykselle.

Vaikka oppineimmat kreationistit epäilemättä tietävät tämän ratkaisun, he eivät kerro sitä omalle yleisölleen, jotta illuusio luojan tarpeesta ei haihdu. Vähemmän oppineet kreationistit epäilemättä vain toistavat argumenttia omahyväisenä edes tietämättä ratkaisua. Kreationistien argumentoinnin onnistuminen perustuu ihmisten tietämättömyyteen: He ovat kuin taikureita, jotka vetävät kaniinin hatusta ja sitten väittävät että fysiikan lakeja on rikottu kun kaniini syntyi tyhjästä.

Ratkaisu sekä fysiikan että taikatemppujen ongelmaan saattaa tuntua yksinkertaiselta kun sen on kuullut, mutta sitä on silti vaikea keksiä spontaanisti. Viisas kuulija ymmärtää tuollaisten väitteiden edessä luottaa jonkinlaisen luonnollisen selityksen olemassaoloon, vaikkei oikeaa selitystä juuri itse sillä hetkellä tietäisikään. Tietämättömyydestä (“en tiedä miten järjestys on syntynyt”) ei voi tässäkään tapauksessa seurata tietoa (“jumala teki sen”) ja taikuus pysyy edelleen hyvin heikkona selityksenä.

Kirkkoon liittyminen väheni, ei kasvanut

Uutisia ja artikkeleita

Kirkon tiedottaminen erkaantuu todellisuudesta.

JORI MÄNTYSALOAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

”Kirkkoon liittyneiden määrä kasvoi”, tiedotti Suomen evankelis-byrokraattinen kirkko, ja media toisti sanomaa uskollisesti. Todellisuudessa määrä väheni.

Kastettavan vauvan nimi ilmoitetaan väestötietoihin yleensä kastavan papin toimesta, ja tällöin kirkon tilastoon tulee merkintä sarakkeeseen ”kastetut”. Nimi on voitu ilmoittaa myös aiemmin. Tällainen ensin maallisen viranomaisen kirjaama vauva merkitään kasteen jälkeen sarakkeeseen ”liittyneet”. Viimeksimainittu on yleistynyt ja kasvoi viime vuonna merkittävästi.

Virallisesti liittyminen vuodesta 2022 vuoteen 2023 kasvoi 20 285 → 21 047 eli +762. Kun luvuista poistetaan ne ”liittyneet”, jotka ovat alle 1-vuotiaita, muutos oli 16 626 → 16 353 eli -273. Liittyminen ei kasvanut, se vähentyi.

Tieto oli piilotettu tiedotteeseen: ”Kirkkoon liittyneissä oli lisäksi viime vuonna poikkeuksellisen paljon (yli 4000) alle 1-vuotiaina kastettuja, jotka oli ehditty merkitä väestökirjanpitoon ennen kastetoimitusta.” Kirkon tiedotus joko ei ymmärtänyt tilastoa tai sitten se suorastaan valehteli.

Kääntäen alle 1-vuotiaiden kastettujen osuus ei ole niin pieni kuin toivoisimme; kastettujen osuus laski viime vuonna odotettua vauhtia, eikä niin nopeasti kuin korjaamaton tilastotieto kertoo.