Lila Lähteen Lucifer -runo
LILA LÄHDE
Jumalan luottoenkeli Lucifer
Paheksui ja arvosteli Jumalan toimia ja ratkaisuja
Yksinvaltiutta
Kiivas ja kiukkuinen Jumala
Luciferin hääsi hallitsemaan Helvettiä
Näin Lucifer Valontuoja joutui
Tuomitsemaan ihmisiä näiden pahoista töistä
Ja syyttä huonon maineen sai Lucifer
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Tämänkertainen sitaatti on Veikko Huovisen käsialaa.
TOIMITUS
”… No, hän joutui Jumalan juttusille. Jumala oli sata metriä pitkä mies, jolla oli riukuvarsisaappaat, ja joka istui ison kirjoituspöydän takana.
– No, mitäpä Leevi Sytky, kysyi Jumala piippua sytytellen.
– Eipä ihmeempiä, vastasi Leevi sävyisästi.
– Miten olet ajatellut viettää iäisyytesi, kysyi Jumala imien piippua posket lommollaan.
– Jos saisi yrittää sielunvaellusta, pyysi Leevi.
– Kyllä se vain sopii, sanoi Jumala. – Millaiseen luotuun olet arvellut siirtyväsi.
– Jos vaikka aloittaisin variksesta, sanoi Leevi.
– Kiva juttu, kiva juttu, sanoi Jumala ja pisti hatun päähänsä. – Lähdetäänpä etsimään mukavaa varista.
Ja niin sitä lähdettiin, Jumala edellä, ja Leevi Sytky kokien perässä tulla.”
Leevi Sytky auto-onnettomuuden jälkeen novellissa Sielunvaellusta Veikko Huovisen teoksessa Rasvamaksa, 1973.
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Kirjoittaja säilyttää optimisminsa ja luottamuksen järjen merkitykseen hyvään elämään pyrkimisessä, vaikka ihmiskunta on jättänyt hyödyntämättä lukuisat tilaisuutensa oppia menneisyyden tapahtumista.
ONNI AATOS LATVALA
Aina siellä, missä valo lisääntyy, myös varjo vähenee. Valistusaika taisteli tietämättömyyttä ja taikauskoa vastaan. Taistelu tarkoittaa jonkin voittamista. Saavutetut tietämisen tapojen monipuoliset ihanat edut kohottivat elämän laatua tavattomasti, vaikka taikauskoa ei kokonaan voitettukaan. Tapaa, joka vaatii meitä elämään elämäämme, kutsumme ajan hengeksi.
Oppikaa menneistä ajoista -kehotus sisältää mahtavan optimistisen latauksen. Mietteen esitti ammoin kirjassaan kreikkalainen ajattelija. Toki jokaisen ajan hengen vallassa ei tapahdu niin hyvää elämää. Elämä voi osoittaa julmuutta, kovasydämisyyttä, uhrimieltä sotaintoon – eikä siinä silloin tavata arvokasta aikaa hyvän oppimiselle. Tänään puhutaan luontokadosta ja muista totaalisista tuhon aikeista.
Riittävästi oppineet näkevät, kuinka elämänhoidon etiikka heitettiin yli laidan. Hegelin oppilaina Karl Marx ja J. V. Snelmann kokivat, ettei luonnon oikeudella ole isoa arvoa; sama koski itsekasvatuksen asiaa. Eikä tässä kaikki: Hegelin on todettu antaneen vain vähäisen arvon yleiselle hyvän elämän etiikalle.
Mutta on aina oleva käsittämätöntä, että ihminen saa jumalansakin tuhoamaan kättensä töitä. Sivistävä historia ja teologia tuntevat ajan, jolloin uhrattiin Raalle, Sammesille, Isikselle, Januukseelle, Plutosillee ja Vestalle, jotka olivat vähintään yhtä vahvoja kuin Jehova ja Herra Sebaot. Niiden nimet lausuttiin suurella pelolla ja vavistuksella. Kokonaisia kansoja tuhottiin näiden julmista vaatimuksista. Jos näiden jumalien täydellisen herruuden aikana olisi ollut nykyiset tuhoaseet, ihmiskunta olisi jo tuolloin joutunut tuhon omaksi.
Vahvemman oikeuden ja taistelun siirtäminen luonnonvalinnasta ihmiskulttuuriin ei ollut viisasta. Kuitenkin opitun idealisminsa ja järjen tuella ihminen on löytänyt ratkaisuja näihin hirvittäviin pulmiin. Melkein unohdettu idealismi löysi koko elämälle tärkeimmät arvot, nämä johdattavat uudelleen löytämään hyveiden maailman, kulkemaan kohti hyvää elämää, johon meillä ihmisillä on edellytykset. Oikea tieto kääntyy hyvien puolelle.
Onni Aatos Latvala
Itseoppinut fillosofi, elämän ja hengen tutkija
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Russell oli vapaa-ajattelija, joka piti uskontoa moraalin kehittymisen pääesteenä. Hän uskoi, että hyvä maailma tarvitsee pelotonta asennetta ja vapaata älyä.
ESA AALLAS
Kun Bertrand Russellilta kerran udeltiin, mitä hän sanoisi, jos löytäisi kuoltuaan itsensä seisomassa Jumalan edessä, tämä ateisti arveli kysyvänsä: ”Herra, miksi ette ole suoneet minulle vakuuttavampaa, silminnähtävämpää todistusta olemassaolostanne?”
Brittiläinen aristokraatti, jaarli Bertrand Russell (1872-1970) oli 1900-luvun merkittävimpiä länsimaalaisia filosofeja, väsymätön oikeudenmukaisuuden puolesta toiminut jumalaton vapaa-ajattelija. Lisäksi hän oli kahdesti vankeuteen tuomittu, ydinaseita vastustanut pasifisti sekä kirjallisuuden Nobelilla 1950 palkittu intellektuelli, joka julkaisi parituhatta artikkelia ja useita kymmeniä teoksia, joista tunnetuin lienee Länsimaisen filosofian historia I-II.
Vuodet 1938-1944 Yhdysvalloissa asunut Russell kutsuttiin 1940 New York City Collegen professoriksi. Anglikaaniset tahot eivät kuitenkaan sulattaneet hänen poliittisia ja sekulaareja näkemyksiään. Yliopisto perui nimityksen.
”New Yorkin piirikunnan kirjaaja sanoi julkisesti, että minut pitäisi tervata ja kierittää höyhenissä ja ajaa pois maasta. Näin maassa, jonka piti olla vapauden ruumiillistuma.”
Filosofi piti uskontoa pääesteenä moraalin kehittymiselle, koska siinä järki hylättiin sydämen eduksi. Platonista lähtien useat filosofit olivat katsoneet, että heidän tehtäviinsä kuuluu keksiä todistuksia kuolemattomuudelle ja Jumalan olemassaololle. Voidakseen saada todistuksensa näyttämään päteviltä heidän oli täytynyt väärentää logiikkaa, tehdä matematiikka mystilliseksi ja väittää syvään juurtuneiden ennakkoluulojen olevan taivaan välittämiä intuitioita ja että tietyt moraaliset periaatteet ovat välittömästi varmoja ilman todistusta.
Älylliseksi pakkopaidaksi muuttunut jäykkä skolastinen järjestelmä alkoi murentua renessanssin aikana 1500-luvulla. Kirkon auktoriteetista vapautuminen johti individualismin kasvuun. Esimerkiksi Machiavelli ei milloinkaan perustanut mitään poliittista argumenttia kristillisille tai raamatullisille pohjille.
Seitsemännellätoista vuosisadalla luonnontieteiden nousu vaikutti syvällisesti filosofiaan, johtotähtenä astronomian ja dynamiikan kaavoja ratkaissut Newton. Tuolloinhan vielä uskoteltiin, että Jumala oli antanut käskyn planeetoille liikkua erityisellä tavalla eikä painovoimalain mukaisesti, jonka Einstein tunnetusti ratkaisi.
Nykyajan filosofit kieltäytyvät jo uskomasta, että on jokin korkeampi tietämisen laji, jonka avulla voimme saada selville tieteeltä ja älyltä salattuja totuuksia.
”Totumme perustamaan uskomuksemme havaintoihin ja päätelmiin, jotka ovat puolueettomia ja niin suuressa määrin vapaita paikallisten olosuhteiden ja temperamenttien erilaisuuden aiheuttamista ennakkokäsityksistä kuin inhimillisille olennoille on mahdollista.”
Sekulaariyhdistyksen Lontoon osaston tilaisuudessa maaliskuussa 1927 pitämässään, suomeksi 1957 julkaistussa esitelmässä Why I am not Christian (Miksi en ole kristitty) Russell kertoo löytäneensä 18-vuotiaana John Stuart Mill`n elämäkerrasta tämän lauseen:
”Isäni opetti minulle, että kysymykseen kuka teki minut, ei voi vastata, koska se heti johdattaa mieleen seuraavan kysymyksen, kuka teki Jumalan.”
Kristuksen eräitä opetuksia, joita jo Lâo-Tsen ja Buddha käyttivät puoli vuosituhatta ennen, Russell piti mainioina, vaikka kyseenalaistikin Kristuksen olemassaolon.
”Älä vastusta pahaa, vaan jos kuka tahansa lyö sinua toiselle poskelle, käännä hänelle toinenkin.”
”Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi” ja monien kristittyjen karsastama: ”Jos haluat tulla täydelliseksi, mene ja myy kaikki mitä omistat ja anna köyhille.”
Russell ei kuitenkaan seuraisi kovin pitkälle Kristuksen tietä, koska pitää monia tämän opetuksista tyhminä. Kuten ihmisen pojan toista tulemista sekä Jeesuksen raivoa saarnojaan kuuntelemattomia kohtaan. ”Te kyykäärmeiden sukukunta, kuinka voisitte päästä pakoon helvetin kadotukselta.”
Helvetin tulella pelottelevaa oppia vapaa-ajattelija pitää julmuuden oppina, jonka mukaan me kaikki olisimme pahoja, jollemme pitäisi kristinuskosta kiinni.
”Minusta näyttää siltä, että ihmiset jotka ovat pitäneet siitä kiinni, ovat olleet enimmältä osalta äärimmäisen pahoja. Oli olemassa inkvisitio kidutuksineen, miljoonia onnettomia naisia poltettiin noitina…”
Kun kuulet ihmisten kirkossa alentavan itseään ja sanovan, että ovat kurjia syntisiä ja kaikkea muuta, se näyttää halveksittavalta ja itseään kunnioittamattoman ihmisen arvoiselta, ateisti tuumi.
Sapekasta palautetta piisasi. Rochesterin piispa Christopher Roften katsoi kirjeessään 1957, että toveriavioliiton apostolina Russell paljastaa irstauden pukinsorkkansa. ”Vain puhdassydämiset voivat nähdä Jumalan. Neljä vaimoa ja kolme avioeroa on varmasti kauhea ja katkera nöyryytys ihmiselle, jolle on uskottu suurenmoiset aivot.”
Marxilaisuutta Russell luonnehtii despoottiseksi uskonnoksi. Vaikka Marx selitti olevansa ateisti, hän säilytti kosmisen optimismin, jonka ainoastaan teismi saattoi oikeuttaa. Vuoden 1917 vallankumous kiinnosti kyllä Leninin Moskovassa 1920 tavannutta liberaalia sosialistia, mutta kommunismi inhotti.
Eksistentialismiin myös perehtyneen Russellin näkemyksissä ihmisestä voi nähdä yhtäläisyyksiä Camus`n kapinoivaan ihmiseen. Kumpikaan ei turvautunut eskapismiin tai Jumalaan eikä luovuttanut tai tehnyt itsemurhaa vaan kapinoi ja taisteli itse määriteltyjen päämäärien puolesta, katsoo Pekka Himanen väitöstyössään Bertrand Russellin haaste (1984).
Russell tiivistää uskonnon perustuvan pelkoon. Pelko on julmuuden äiti. Hyvä maailma tarvitsee pelotonta asennetta ja vapaata älyä. Eikä murheellista menneisyyden ikävöimistä tai vapaan älyn kahlitsemista tietämättömien ihmisten muinaisuudessa lausumilla sanoilla. Vapaa-ajattelijan mielestä tiede voi auttaa meitä pääsemään tämän raukkamaisen pelon yli, jossa ihmiskunta on elänyt monia sukupolvia.
Sotaoikeus tuomitsi nuoren pasifistin yllyttämisestä aseistakieltäytymiseen kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen toukokuussa 1918. Yhtenä syynä oli Asevelvollisuuden vastustamisyhdistyksen lehdessä julkaistu artikkeli, jossa hän kertoi, että amerikkalaisia sotilaita tultaisiin käyttämään lakonrikkureina Englannissa, koska he olivat tottuneet kotimaassaan samaan puuhaan.
”Vankilan portinvartijan kirjatessa henkilötietoni vastasin uskontoa koskevaan kohtaan agnostikko. Vartija kysyi, kuinka sana kirjoitettiin ja huoahti päälle, että onhan sitä monenlaisia uskontoja, mutta kai ne kaikki palvelevat samaa Jumalaa. Huomautus piti minua hilpeällä mielellä pitkään.”
Filosofi Russellin ja fyysikko Einsteinin julistus ydinaseita vastaan 1955 sai tukea useilta tiedemiehiltä. Ihmismieliä ei pidä rakentaa ohjusten laukaisualustoiksi.
BBC:n ydinasekeskustelussa Russellia kauhistutti kuulla Yhdysvaltain presidentin puolison Eleanor Rooseveltin julistavan uskoa, jonka mukaan olisi parempi ihmissuvun tuhoutua kuin alistua kommunismiin.
Englannin ensimmäinen vetypommikoe 1957 nostatti ydinaseriisuntaa vaativan rauhanliikkeen Campaign for Nuclear Disarmament (CND). Kolme vuotta myöhemmin Russell oli perustamassa väkivallatonta suoraa toimintaa atomituhoa vastaan ajavaa Committee of 100 -järjestöä. Sen harakanvarvasmerkit tulivat tutuiksi Suomeenkin 1963 perustetun Sadankomitean myötä.
Lontoon Trafalgar Square -aukiolla helmikuussa 1961 parikymmentätuhatta rauhanaktivistia marssi Whitehalliin puolustusministeriön luo, jossa tuhannet protestoijat jäivät istumaan jalkakäytäville. Mielenosoittajille sateli haasteita julkisesta yllytyksestä passiiviseen vastarintaan. Sekä 88-vuotias Russell että hänen neljäs ja viimeinen puolisonsa Edith Finch Russell (1900-1978) tuomittiin vankeuteen kahdeksi kuukaudeksi. Terveydellisistä syistä tuomio muuttui viikon vankeudeksi.
Vielä tammikuun lopulla 1970 pasifisti tuomitsi Israelin sotatoimet Lähi-idässä.
”Meille kerrotaan yhä uudelleen, että meidän pitää tuntea myötätuntoa Israelia kohtaan, koska juutalaiset kärsivät Euroopassa natsien käsissä. Sitä, mitä Israel tekee nykyään, ei voida suvaita ja menneisyyden kauhujen käyttäminen nykyisten oikeuttamiseksi on mautonta tekopyhyyttä.”
Kairossa 3. helmikuuta 1970 parlamentaarikkojen kokouksessa julkitulleen kannanoton yhteydessä ilmoitettiin, että 97-vuotias Bertrand Russell oli kuollut edellisenä päivänä kotonaan Walesissa. Ateistin ja pasifistin tuhka siroteltiin Walesin kukkuloille kolme päivää krematoinnin jälkeen. Hänen muistopystinsä sijaitsee Lontoon Red Lion -aukiolla.
Lähteet:
Bertrand Russell: Elämäni, 1990.
Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia II, Uuden ajan filosofia, 1948.
Bertrand Russell: Miksi vapaa-ajattelija ei voi olla kristitty -vihko, Vapaa-ajattelijain liitto, 1957.
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Opetushallituksen asettaman katsomusainetyöryhmän raporttia odotellaan
TOIMITUS
Opetushallituksen asettama katsomusainetyöryhmä on saamassa kaksivuotisen työnsä päätökseen. Viimeinen kokous on joulukuun loppupuolella. Työryhmän raportti julkaistaan aikaisintaan tammikuussa, tarkasta ajasta ei ole vielä päätetty. Vapaa‐ajattelijoista työryhmään on kuulunut Esa Ylikoski. Työryhmässä on sovittu, että keskustelut ja mahdolliset välitulokset ovat luottamuksellisia ennen loppuraportin julkaisemista. Lehtemme palaa asiaan numerossa 1/2025.
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Kirja-arvostelussa Magiaa ennen ja nyt -antologia
YKI RÄIKKÄLÄ
Mitä magia on? Arkipäiväinen itsestään selvä käsite, mutta kun miettii, mitä sillä tarkoitetaan, ei se enää olekaan niin yksinkertaista. Meille on tuttu arkinen ilmaisu koputtaa puuta tai naurahdamme, kun musta kissa juoksee tien poikki, että se on huono enne, eikä meidän myöskään sovi kävellä tikapuiden alitse.
Kotikaupungissani on leipomo nimeltään Taikataikina. Jokin asia voi olla taianomainen tai muusikko voi soittaa kuin noiduttuna. Magiaa tarkoittavat sanat ovat arjessa läsnä niitä sen kummemmin miettimättä. Monille magia on edelleen totta.
Kristinuskon arki on sekin silkkaa magiaa yliluonnollisine olentoineen ja voimineen. Mutta kristillisessä ajattelussa uskonto merkitsee todellista kristinuskoa, kun magia taas on vaarallista demonien kutsumista. Uskovalle magia on täyttä totta.
Magiaa ennen ja nyt -antologia on kolmentoista kirjoituksen kooste magian historiasta ja nykyisyydestä. Kirjoittajat edustavat uskontotiedettä, folkloristiikkaa, uskonto- ja aatehistorian, taiteen sekä kulttuurihistorian tutkimusta. Antologian lähtökohtana oli vuonna 2021 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämä seminaari, jossa magiaa käsiteltiin poikkitieteellisesti.
Magiaa on käsitelty suhteessa uskontoon. Magian katsotaan olevan yksityinen, salainen ja mystinen rituaali. Magia ei muodosta kirkkoa, vaan maagikoilla on asiakkaita. Tosin kirkollakin on maksavat asiakkaat. Kirkon näkemyksen mukaan magiaa harjoittavat ”toiset”, epäsosiaaliset yksilöt. Kirkko on aina pyrkinyt toiseuttamaan magian. Se lieneekin ikävä kilpailija. Itse asiassa mihin uskontoa ja kirkkoa tarvittaisikaan ilman maagillista uskomusta persoonalliseen pahaan?
Keskiajalla kirkkoihin maalattiinkin magiaa edustavia moraliteettikuvia, yleensä kirkon eteiseen tai asehuoneeseen. Ne eivät pohjautuneet Raamatun teksteihin, vaan ne poimittiin mm. Exemplumeista, opettavaisista moraalisista tarinoista. Että näin käy, jos et ole kuuliainen Herran palvelija. Hyvät esimerkit näistä löytyvät Lohjan, Kalannin, Espoon ja Hattulan Pyhän Ristin kirkoista. Niiden magiaa esittävissä kuvissa esiintyi paholaishahmoja sarvekkaina, hännäkkäinä ja eläinjalkaisina. Tarkoitus oli osoittaa, että paholaisesta puuttui harmonia. Mielenkiintoisesti usein lypsyaiheissa yhdistyi luudalla lentäminen. Matka Blåkullaan. Lypsäjät olivat tietty naisia. Näistä Janika Ahon ja Katja Fältin mainiossa esseessä Maito, naiset ja paholaiset.
Antiikin ajattelussa tämän ihmisten maailmalle oli olemassa rinnakkainen todellisuus. Erityisen rikasta se oli myöhäisjuutalaisessa apokalyptisessa kirjallisuudessa, josta se periytyi kristinuskoon. Ja niinpä meillä on uskonnoissa esiintyvä eteerinen toinen todellisuus, johon on pyrkiminen.
Raamatun Vanhassa testamentissa tulee ilmi eräs magian syntyteoria, nimittäin Heenokin kirjasta ilmenee, että eräät enkelit syyllistyivät rikokseen, kun opettivat ihmisille salaisia tieteitä. Nähtävästi on siis syyttäminen langenneita Herran enkeleitä siitä, että saivat aikaan maailmaan hirvittävän magian.
1500-luvun reformaatiossa henkiolennot tai enkelit poistettiin kirkonmenoista ja ihmisten läheisyydestä. Enkelit eivät tietty kadonneet kansan arjesta. Ne olivat kaikesta huolimatta yhtä lailla todellisia kuin, hmm, muut kansanhenget. Enemmän kuin luterilaisuudessa, ne alkoivat kummitella kirjallisuudessa, mystiikassa, luonnonfilosofiassa ja teosofian virtauksissa.
Ilona Tuomen kirjoituksessa sammakkoteologia on erityisen hassu ilmiö. Itse sain tietää siitä vasta nyt. Sammakkoja haudattiin eri kirkkojen perustuksiin tai kellotapuleihin pienissä leppäkirstuissa. Hautauksen yhteydessä piti vielä loitsia: ”Missä pappi pauhaa, lukkari laulaa ja messumies mellihtöö”. Kalaonnen piti sitten olla näin siunattu.
Yksi mielenkiintoinen maagillinen rituaali ilmensi eräänlaista kirkon oppien vastaisuutta. Eräs Antti Tokoi loitsui mm. näin: ”Näkyvät ja näkymättömät, puhukaa minun puolestani ja suojelkaa minua, kun papit huutavat ja käyvät päälle kirja kädessään.” Ilmankos hän myöhemmin lyhentyi päänsä verran.
Kirja ei ole mikään köykäinen, enkä suosittelisi sitä rentoutuslukemiseksi. Kirjoitukset ovat tieteilijöiden kirjoittamia ja se näkyy. Tekstit ovat tiukan asiakeskeisiä, eikä kevennyksiä tai huumoria juuri näy. Yhtenä poikkeuksena mainittakoon Marko Nenosen ja Daria Kuznetsovan kirjoitus shamanismista: ”…haastateltavat lurittelivat kaikenlaisia joutavuuksia sikin sokin ja ikään kuin totena.”
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Kirkolliskokous pallottelee piispojen ja kirkkohallituksen hankalia esityksiä kuin kuumia perunoita varoen vaarantamasta kirkollisverotuloja.
YKI RÄIKKÄLÄ
Marraskuun kirkolliskokouksen asialistalla oli piispojen viimekeväinen esitys kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen ottamisesta kirkkojärjestykseen. Ei käsitelty. Se siirrettiin näillä näkymin ensi vuoden toukokuulle. Syytä ei tarvitse arvailla. Tällaisen kirkon kipupisteen käsitteleminen julkisuuteen tulevine uutisineen näin lähellä vuoden loppua merkitsisi kirkosta eroamisten hyppäystä ylös, oli päätös mikä hyvänsä. Mutta toukokuussa tällainen uutisointi ei haittaa niin paljon. Ja eroaja maksaa kirkkoveroa vuoden loppuun asti. Vuodenvaihteeseen mennessä asia on jo vanha, eikä se eroamisiin juuri enää vaikuta.
Piispojen esitys päätettiin kuluvan vuoden toukokuun kokouksessa lähettää lakivaliokuntaan, jonka sitten piti pyytää perustevaliokunnalta lausunto asiasta. Lausunnon sisältö ei ole tiedossa, mutta sillä ei nyt ole suuremmin merkitystä. Monimutkainen byrokratia on hyvä konsti hämärtää päätöksen teko niin, että ”enhän minä, vaan kun se valiokunta”. Epämukava asia on joka tapauksessa siirretty hankalasta ajankohdasta kirkolle turvallisempaan toukokuuhun, jolloin ihmiset heräävät kevääseen, luonnon heräämiseen ja kesän odotukseen, eivätkä kirkon kipuilut niinkään kiinnosta.
Kokous jätti rannalle myös kirkkohallituksen kärkihanke-esityksen ”Monimuotoinen kirkko” talousvaliokunnan esityksen mukaan. Tuon valiokunnan mielestä se voidaan toteuttaa pienessä mittakaavassa, ei kärkihankkeena. Hankkeen nimestä voi päätellä, että siinäkin liikutaan arkaluonteisen rajoilla. Kokouksessa keskusteltiin kuitenkin hyvinkin oleellisista ja tärkeistä yhteiskunnallisista topiikeista, kuten halloween ja kirkon X-tili, josta kirkko on luopunut ”toksisen keskustelukulttuurin” vuoksi.
Oikeus avioliittoon riippumatta sukupuolisesta suuntautumisesta on ihmisoikeuskysymys. Mielenkiintoisesti marraskuun kokouksen avauspuheessaan arkkipiispa Tapio Luoma puhui ihmisoikeuksista mm. näin:
”Yksi suurimmista esteistä ihmisoikeuksien toteutumiselle ovat vallankäyttäjät itse. Sellaiselle vallankäyttäjälle, joka tarrautuu omaan asemaansa ja sen tuomiin etuoikeuksiin, puhe kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista näyttää uhkaavalta.”
Hän kysyi ”miksi toisen ihmisen arvon tunnustaminen – ihmisen näkeminen ihmisenä – on meille niin vaikeaa?” Voi miettiä, oliko tämä hienovarainen vihjaus vaiko suoraa tekstiä kirkolliskokoukselle, jolle sukupuolineutraali avioliitto näyttää olevan ylitsepääsemättömän vaikea kysymys, ja joka piispojen esityksen toiseen kertaan hylkäsi.
Muuten arkkipiispan puhe luonnollisesti sisälsi tavanomaisen tarinoinnin ylösnousseesta syntien sovittajasta, maailman valosta ja niin edelleen.
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Maria Enebäckin Avoimin mielin -runo
MARIA ENEBÄCK
Syyspimeällä sileällä rantakalliolla
tai vaikkapa aukealla vastaleikatulla viljapellolla
pilveettömän taivaan valomeren kirkkaus näkösällä
aivan kuin maailmankaikkeus hengittäis ́ ympärillä
Tuntea vahvasti taivaan ja maan yhteys
ja olla osanen tätä kaikkea, voi pyhä jysäys
ei auta kuin antautua henkeäsalpaavalle ihmeelle
ja lausua hiljaa ylistys ihmisyydelle
Eikä vaikeaa ole ymmärtää ihmeteltäessä
kuinka suuri ja tuntematon on kaikkeus tässä
nostattaa aatos mieltä hetkeks ́
mutta liika voi pian vaihtua ahdistukseks ́
Niin paljon on maailmassa tutkittavaa
eikä ihminen kaikkea voi tiedostaa
mut avoimin mielin on hyvä tallustaa
ja lempeästi katseensa ympäristöön kohdistaa
Vaik ́ olis lapsi, nuori tai jo harmaahapsi
elämä on kuin arvoitus ratkaistavaksi.
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Koulujen uskonnolliset tilaisuudet aiheuttavat ongelmia, mutta ratkaisu on yksinkertainen: kunnat voivat päättää jättää ne pois työsuunnitelmasta. Tämä edistää yhdenvertaisuutta, vähentää työtä ja parantaa perheiden yksityisyyden suojaa.
ESA YLIKOSKI
Koulujen ja päiväkotien uskonnollisten ja niille vaihtoehtoisten tilaisuuksien jatkuvia ongelmia on kuvattu Gordionin solmuksi. Ilmaisulla tarkoitetaan vaikeaa ongelmaa, johon ei löydetä ratkaisua. Tarinan mukaan Aleksanteri Suuri ratkaisi solmun avaamisen miekalla.
Nyky-Suomessa näihin koulujen ja päiväkotien ongelmiin on myös rauhanomainen ratkaisu, johon ei tarvita edes oikeudenvalvojia, aluehallintovirastoja eikä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa.
”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Opetushallitus-3903-2022)
Kun opetuksen järjestäjiä Suomessa ovat pääasiassa kunnat, miten saisi kunnat tarttumaan tähän yksinkertaisen nerokkaaseen ratkaisuun?
Opetushallituksen ohjeeseen viitaten on nyt monissa kunnissa tehty kuntalaisaloitteita uskonnollisen ja katsomuksellisen sitouttamattomuuden toteuttamiseksi perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.
Aloitteita on perusteltu seuraavasti:
”OPH:n ohjeen yhtenä tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja sama tavoite on mainittu ensimmäisenä Kuntaliitonkin hyvän hallinnon perusteissa. Myös Suomen perustuslain mukaan yhdenvertaisuus on tärkeää. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen peruskouluissa ja päiväkodeissa suosii käytännössä yhtä uskonnollista yhdyskuntaa, ainakin niitä jäseniä, jotka haluavat osallistua uskonnonharjoitustilaisuuksiin, ja asettaa muut eri asemaan eli toimii syrjivästi, yhdenvertaisuutta vastaan.
Valintapakko uskonnollisen ja vaihtoehtoisen tilaisuuden välillä rikkoo perheiden yksityisyyden suojaa. Uskontoa ja vakaumusta koskevien erityisten henkilötietoryhmien muodostaminen ja käsittely on lähtökohtaisesti jopa kielletty. Koulun ja päiväkodin ei tulisi pakottaa huoltajia ilmaisemaan lapsensa kautta suhtautumistaan ev.lut. kirkon uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten järjestäminen on ristiriidassa myös Perusopetuksen opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden kanssa, koska niissä todetaan, että opetuksen ja kasvatuksen tulee olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta ja että opetuksen pitää pohjautua tieteelliseen tietoon.
Suomalaiseen kulttuuriin ei aikuisillakaan kuulu uskonnollisten ja niille vaihtoehtoisten tilaisuuksien liittäminen työelämään. Jumalanpalvelukset ja hartaustilaisuudet ovat yksityisen ja yhteisöllisen toiminnan piirissä. Niin tulisi olla myös lasten kasvatuksessa ja koulutuksessa.
Aloitteen toteuttamisesta todetaan seuraavan monenlaisia hyötyjä:
Johtajien, rehtorin ja opettajien ei tarvitse järjestää vaihtoehtoista tilaisuutta, laatia tiedotteita huoltajille valintatilanteesta eikä pyytää miettimään ja päättämään, osallistuuko lapsi kirkollisen ohjelmaan taikka vaihtoehtoiseen ohjelmaan, eikä enää laatia oppilaista tapahtumakohtaisia tai koko lukuvuotta koskevia valintalistoja.
Muutos parantaa perheiden arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa. Uskonnollinen tai uskonnoton vakaumus katsotaan arkaluontoiseksi tiedoksi, jota koskien Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päätöksessään linjannut, että julkisen vallan ei tulisi pakottaa ketään ilmaisemaan vasten tahtoaan julkisesti katsomustaan.
Päiväkodilta ja koululta poistuu riski ja huolehtimisvelvollisuus siitä, että uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen tai osallistumatta jättäminen vaarantaisi lasten ja nuorten yhdenvertaisen kohtelun taikka aiheuttaisi leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.
Kasvattajia ja opettajia ei tarvitse jakaa kirkollisen ohjelman valvojiin tai vaihtoehtoisen ohjelman suunnittelijoihin ja toteuttajiin. (Eikä kumpaankaan vaihtoehtoon osallistumattomien, esim. Jehovan todistajien, valvontaan.) Vaihtoehtoisen tilaisuuden ohjelman järjestämisvelvoite on usein jakautunut epätasaisesti, mikä kohdistuu joihinkin opettajiin ylimääräisenä rasitteena.
Uskonnollisista ja niille vaihtoehtoisista tilaisuuksista luopuminen mahdollistaa keskittymisen perustoimintaan ja kaikille sopivan ja kaikille tarkoitetun iloisen tapahtuman innovointiin ja järjestämiseen.”
• Opetuksen järjestäjiä Suomessa ovat pääasiassa kunnat. Lisäksi on eräitä yksityisiä, kannatusyhdistysten ylläpitämiä kouluja sekä valtion normaalikouluja.
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.
Seurakunnista myös Järvenpää sallii kappelinsa vuokrauksen uskonnottomiin hautajaisiin.
TOIMITUS
Järvenpään seurakunta on päättänyt, että sen hautausmaan kappelia aletaan vuokrata myös uskonnottomiin hautajaisiin. Aiemmin Järvenpään srk on ollut mukana Espoon, Keravan ja Tuusulan seurakuntien kanssa Kirkkohallituksen suosituksen linjalla, jonka mukaan kappelia ei vuokrata uskonnottomiin hautajaisiin.
Näin Järvenpää liittyy Espoon, Vantaan, Kirkkonummen, Nurmijärven ja Hyvinkään ryhmään, joka vuokraa kappeliaan. Kirkko on muiden riitojensa lisäksi myös hautausmaiden kappelien vuokrausasiassa kahtia jakautunut. Maakunnissa kappelin vuokrauksen ovat kieltäneet mm. Jyväskylä, Lahti, Lappeenranta ja Pori.
Saattotilaisuuksia ennen tuhkausta ja arkkuhautausta voidaan luonnollisesti pitää myös muualla kuin seurakunnan hautausmaan kappelissa. Arkkua siirretään ruumisautossa. Myös niin sanottu suoratuhkaus on yleistynyt niin, että laajempi hautajaistilaisuus pidetään tuhkauksen jälkeen muistotilaisuutena.
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.