USKONNOTON TAPAKULTTUURI SUOMESSA Vuodenkierto ja elämän käännekohdat

Uusi oppimateriaali kertoo vuodenkierron juhlien vietosta ilman uskonnollista sisältöä sekä elämän käännekohtien juhlistamisesta. Käsitellään nimenantojuhlaa eli nimiäisiä, aikuistumisen juhlistamista, seksiä ja seurustelua, avoliiton ja yhteen muuttamisen juhlistamista sekä hääjuhlia. Iloisten juhlien lisäksi käsitellään saattohoitoa ja kuolemaa sekä hautajaisten ja hautaamisen erilaisia toteuttamistapoja.
Tilaa maksutta niin näytekappaleet, pienet erät kuin isommat määrät suoraan julkaisijalta sähköpostilla val@vapaa-ajattelijat.fi

Vapaa-ajattelijain liiton kolmivuotiskertomus 2020-23

Liitto toimii

Kauden alkupuoliskon koronarajoituksista huolimatta varsin paljon tehtiin ja tapahtui. Painopisteinä olivat edelleen lasten ja nuorten oikeuksiin liittyvät kysymykset päivähoidossa, peruskoulussa ja lukioissa. Toiseksi painopisteeksi nostettiin uskonnottomien syrjintä hautaustoimessa; laadimme esityksen hautaustoimen yhdenvertaisuuden kehittämiseksi. Viestintää, Vapaa Ajattelija -lehteä, nettisivua ja aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa kehitettiin. Olimme mukana Educa-messuilla, kirjamessuilla, Pride-tapahtumissa sekä Maailma kylässä ja Mahdollisuuksien tori -tapahtumissa. Yhteiskunnan maallistumiskehitys jatkui.

Vapaa-ajattelijat: Tunnustuksettomia hautajaistiloja hyvinvointialueille

Julkisen vallan palvelujen tulee tarjota tunnustuksettomia seremoniatiloja hautajaisten saattotilaisuuksien järjestämiseen. Tilojen tulee olla monikäyttöisiä siten, että niissä voidaan järjestää niin uskonnottomien siviilihautajaisten saattotilaisuuksia kuin monien eri uskontokuntien seremoniaperinteen mukaisia hautajaistilaisuuksia. Tilojen kysyntä kasvaa lähivuosina yhteiskunnan maallistumiskehityksen sekä monikulttuurisuuden edistyessä.