Alokkaan uskonnonvapauden abc

Perusratkaisuna Vapaa-ajattelijain mielestä on, että kaikki uskonnolliset tilaisuudet rinnastetaan harrastustoimintaan ja varusmiesten tiedollinen ja taidollinen koulutus on kaikille yhteistä.
Päiväkoti ja uskonto

Varhaiskasvatuksen on ohjeiden mukaan oltava uskonnollisesti sitoutumatonta, eikä lapsiin saa katsomuksellisesti vaikuttaa. Valitettavan usein näistä ohjeista päiväkodeissa kuitenkin poiketaan.
Nyt elämänkatsomustiedon avaamiseen kaikille

Peräti 79 prosenttia kansalaisista mahdollistaisi ET:n kirkkoon kuuluville. Nuorten keskuudessa kannatus on vielä vahvempaa, yli 85 prosenttia.
Kokoomus – ”kypäräpappien” aika on ohi

Kokoomus taiteilee nyt jonkinlaisella nuoralla: yhtäältä vanhoja kypäräpappeja kaipaavia äänestäjiä elää yhä, toisaalta liberaalien nuorten ääniä ei kalasteta kirkollisuutta korostamalla.
Ympärileikkaus ja jumalanpilkka, kansalaisaloitteet

Allekirjoita kansalaisaloite. Kielletään sekä tyttöjen että poikien silpominen.
Myös jumalanpalveluksia voitava rajoittaa koronaviruksen estämiseksi

Viranomaisilla on oltava mahdollisuus säännellä ja ääritapauksessa kieltää tapahtumat kirkossa ja synagogassa samalla tavoin kuin teatterissa ja työväentalolla.
Pandemian hengellistäminen

Luonnonkatastrofit ja pandemiat on aina hengellistetty. Yhteisöjä koetelleita katastrofeja poppamiehet ja saarnaajat ovat alituiseen julistaneet rangaistuksiksi.
Uskonnottomien pulmia saatto- ja hoivakodeissa

Tänään noin 25 % vanhuspotilaista ja vainajista (Turussa) ei kuulu kirkkoon. Huomattava osa kirkkoon kuuluneistakaan eivät ole uskonnollisia.
Terve, ja kiitos kaloista

Väistyvä puheenjohtaja pohtii tulevia ja menneitä
Koronakeväästä kohti liittokokousta

Meillä on ollut vuosien varrella monia menestyksekkäitä nettiprojekteja; nyt voisi olla hyvä aika esimerkiksi aloittaa uusia.