Blogikirjoitukset arkisto - Sivu 6 11:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

”Tunneks sä olevas muka jotenkin toiveikas?”

Yllä olevalla lauseella teologian tohtori, uskontotieteen tutkija ja piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen pyrki analysoimaan maailmankatsomustani Educa-messuilla helmikuussa 2018. Kommentilla Komulainen tietenkin otti kantaa siihen ajatukseen, että meille uskonnottomille ateisteille kuolema on lopullinen. Game over.

Ottaen huomioon Komulaisen koulutuksen ja aseman, tuntui tämä kysymys vähintäänkin pinnalliselta. Ehkä myös vähän moukkamaiselta. Yhtä sivistynyttä olisi minulta ollut kysyä Komulaiselta: ”Uskotsä muka johonkin partaukkoon pilven reunalla.” En kysynyt.

Komulainen on myös kehottanut vapaa-ajattelijoita matkustamaan Intiaan ja tutustumaan Intian uskonnolliseen ympäristöön. Mikä tietysti herättää hieman hämmennystä, sillä Intiassa ateistit saavat pelätä henkensä puolesta. Elleivät sitten pakene Suomeen.

Tietyllä tavalla on ymmärrettävää, että uskonnollisilla ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää uskonnotonta. Mutta siinä, että ei tajua uskonnonvapauden määritelmää tai ulottuvuutta, ei ole mitään ymmärrettävää.

Teemu Laajasalo taannoin väitteli Ylen Aamu-TV:ssä silloisen VA-liiton puheenjohtajan Petri Karisman kanssa koulujen juhlista ja niiden uskonnollisesta sisällöstä. Laajasalon mukaan suurin osa uskonnottomista ja muun uskoisista hyväksyy kristillisyyden koulujen juhlissa. Mutta Petrin aggressiivinen ateistiporukka muodostaa tässä asiassa ongelman. Jaakko Heinimäki nimittää uskontoallergisiksi niitä, jotka eivät ole innostuneita osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Samoin tekee kenttäpiispa Pekka Särkiö.

Minä suomennan teille, mikä näiden edellä mainittujen herrojen (tottakai herrojen!) käsitys on uskonnon ja omantunnon vapaudesta. Se kuuluu: senkun olette ateisteja ja uskonnottomia kunhan rukoilette kun käsketään, veisaatte virsiä kun käsketään, osallistutte jumalanpalvelukseen kun käsketään tai ainakin pidätte turpanne kiinni!

Minusta tuo on sangen kieroutunut käsitys kyseisestä perusoikeudesta.

Twitter-keskusteluissa Komulainen on kehottanut minua lukemaan Ninian Smartin kirjaa ”Uskontojen maailma”. Noh, otin taannoin neuvosta vaarin ja kahlasin sen läpi. Jo ennen tuota Educassa käytyä keskustelua. Heti alkusivuilla Smart kertoo intiaanien vanhasta viisaudesta:”älä tuomitse naapuriasi ennen kuin olet kulkenut mailin hänen mokkasiineissaan.” Ehdotan Komulaiselle, koko kirkolle ja myös omille ”katsomusveljilleni ja -siskoilleni”, että pyrkisimme yhdessä noudattamaan tätä viisautta.

Kari Hännikäinen

Vapaa-ajattelijat, ET-opettajat, lukiolaisten liitto ja monet muut kansalaisjärjestöt ovat jo vuosikausia liputtaneet ET-opetuksen avaamisen puolesta. Nykyisen perusopetuslain ja lukiolain mukaan sellainen lapsi, joka kuuluu Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon ei voi valita katsomusaineekseen elämänkatsomustietoa, vaan hänen on pakko osallistua ev-lut-uskonnon opetukseen – pääsy ET-opetukseen avautuu vasta, kun hänet erotetaan kirkosta. Kyllä, siis erotetaan – lukiolainenkaan ei voi alaikäisenä itse päättää omasta kirkkoon kuulumisestaan, vaan siihen asti kun hän täyttää 18 vuotta, pitää saada vähintään vanhempien lupa valtionkirkosta eroamiseen, eivätkä kaikki vanhemmat tätä missään tapauksessa salli.

Alaikäinen voi toki 15-vuotiaana liittyä lähes mihin tahansa kerhoon tai yhdistykseen, myös uskonnollisiin, mutta kirkosta eroaminen ei vaan onnistu… Muuten pystyy lukiolainen valitsemaan vapaasti, täysin ilman vanhempien lupaa, kaikki muut aineet joita lukiossa opiskelee, mutta ei katsomusainetta jos hän kuuluu kirkkoon. Tässä on selkeästi jonkinlainen kaava. Vedän folihatun tiukasti korville ja kuvittelen, millaisia tarkoitusperiä, poliittista vaikuttamista ja vallankäyttöä tämän taustalla voisi kuvitella olevan.

Suomi on hyvin sekulaari maa, jossa kirkon tutkimuskeskuksenkaan mukaan enemmistö ei usko, jos kohta mihinkään, ei ainakaan siihen jumalaan, josta valtionkirkkomme opettaa. Silti täällä lähes 70% väestöstä kuuluu kirkkoon. Vielä suurempi prosentti on rippikoulun käymisessä – noin 85% 15-vuotiaista käy konfirmoimassa, eli vahvistamassa seurakunnan jäsenyytensä. Nuoret aikuiset taas ovat suurin ryhmä kirkosta eroavissa, eli ilmeisesti täysi-ikäisyyden saavutettuaan yhä usemmalla uskontojen lumous haihtuu ja niin sanotusti järki voittaa?

ET-opetusta nauttii alle kymmenen prosenttia koululaisista. Näistä iso osa ei lähde rippikouluun, vaan käy esimerkiksi Prometheus-leirin, joka aikoinaan syntyi eräänlaiseksi vaihtoehdoksi selkeän indoktrinoivalle rippikoululle. Uskonnonopetuksessa on siis oltava jotain sellaista, joka ET:stä puuttuu ja joka saa enemmistön lapsista oikeasti haluamaan rippileirille ja pysymään kirkon jäseninä? Tämä siitä huolimatta, että kaikkien katsomusaineiden opetuksen pitäisi olla Suomessa täysin tunnustuksetonta? Jotain siellä uskonnontunnilla selvästi tapahtuu…

Koska uudet veronmaksajat ovat kirkolle elinehto, pitää sen lobata poliittisesti ja vaikuttaa suoraan päättäjiin, ettei elämänkatsomustietoa avata kirkon jäsenille. Suomessa kirkkoon kuuluminen on vielä toistaiseksi käytännössä normi ja normisuomalaiselle normin ulkopuolisuus on kauhistus – tämä pitää vanhemmat kirkon jäseninä ja sama syy ilmeisesti estää kirkosta eronneitakaan laittamasta lastaan ET-opetukseen. Silmätikuksi joutuminen ja itsestään numeron tekeminen ei nyt vaan kuulu normikulttuuriimme. Tämä on kirkolle hyväksi, koska se tarkoittaa sitä, että vaikka uskonnonopetus onkin pakollista, eikä valinnanvapautta ole, ei ET-opetukseen pääseminen vielä toistaiseksi tunnu olevan riittävä syy kirkosta eroamiselle?

Onko siis niin, että kirkolliset taustavaikuttajat tulevat torppaamaan tämän valinnanvapauden omalla vaikutusvallallaan niin kauan, kun enemmistö suomalaisista kuuluu edes nimellisesti kirkkoon? Onko uskonnonoptus oikeasti kuitenkin kirkon jäsenyyteen johdattavaa ja sitouttavaa? Jos näin on, pitäisikö kaikkien jumalaan uskomattomien erota kirkosta jo pelkästään siitä syystä, ettei valtio määrittelisi meille mihin katsomusaineeseen saamme lapsemme laittaa?

Kun kirkon jäsenmäärä lähitulevaisuudessa alittaa 50% haamurajan maanlaajuisesti, alkaa uskonnollisten tahojen vipuvoima ja ote poliittisiin päättäjiin selvästi heiketä. Silloin viimeistään saadaan katsomusaineasiakin kuntoon Suomessa, kun poliitikot lakkaavat kuuntelemasta kirkon lobbareita. Politiikassa kun pelataan äänimäärillä ja kansanedustajien äänestyskäyttäytyminen on julkista tietoa he siis tuppaavat pääsääntöisesti äänestämään niin, että miellyttävät mahdollisimman montaa.

Sitä odotellessa 😉

Opetushallituksen ohjeessa (12.1.2018) on edistysaskelten lisäksi yhä ongelmia aiheuttava kohta: ”Opetuksen järjestäjät voivat päättää, järjestetäänkö esi- ja perusopetuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, ja uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia.”

Erityisen ongelmallinen siinä on uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia koskeva kohta. Toisin kuin uskonnollisia tilaisuuksia koskeva kohta se ei edes vastaa perustuslakivaliokunnan linjauksia (mietintö 2/2014 vp) eikä oikeuskaslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen mietintöjä.

Silti uskonnollisten toimitusten, kuten ruokarukoukset järjestäminen lisättiin Opetushallituksen ohjeisiin vuonna 2014. Ne pujautettiin ohjeisiin ”muina miehinä” ilman perustuslakivaliokunnan mietinnön antamaa virikettä ja oikeutusta.

Päivittäisen uskonnollisen rituaalin järjestäminen koulun toimesta on erittäin ongelmallinen indoktrinaatiokiellon ja syrjintäkiellon näkökulmista. Siinä ”määrä muuttuu laaduksi”. Joka päivä toistuva johdettu, ääneen lausuttava ruokarukoiluttaminen on indoktrinaatiota paljon suuremmassa määrin kuin harvemmin järjestettävä tilaisuus.

Oppilaan mahdollisuus välttyä tällaiselta päivittäiseltä rituaalilta ilman syrjintää on erittäin hankalaa, käytännössä mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että oppilaita ei voida ilman leimautumisen vaaraa siirtää toiseen tilaan rukoushetken ajaksi.

Länsi- ja Sisä-Suomen AVI onkin katsonut (27.3.2018), että koulussa ei tule lukea ääneen yhteisiä ruokarukouksia, jos tämän seurauksena yksikin oppilas, jonka huoltajat ovat ilmoittaneen, ettei oppilas osallistu koulussa järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuksiin, joutuisi osallistumaan rukoilutilanteisiin edes passiivisesti.

Toivottavasti tämä linjaus saatetaan nopeasti käytäntöön. Opetushallituksen tulee pikaisesti muuttaa ohjeitaan tältä osin. Kuntien opetustoimen tulee välittää tietoa kouluille ja varhaiskasvatukseen. Päiväkotien ja koulujen kannattaa toimivuoden 2018-19 suunnitelmissaan selkeästi luopua ruokarukoiluttamisesta ja yksin teoin myös uskonnollisista tilaisuuksista.

Ruokarukoiluttaminen on ongelma myös pienten koululaisten iltapäivätoiminnassa. Seurakuntien kuntien tilauksesta tai tukemana järjestämässä iltapäivätoiminnassa on välipalan jakamisen yhteyteen järjestetty ruokarukous, vaikka kyseessä on julkiseen palveluun liittyvä toiminta eikä seurakuntien omaehtoinen, omalla rahoituksella tapahtuva toiminta.

Uskonnollisiin toimituksiin ja tilaisuuksiin liittyy yksityisyyden suojan näkökulma. Päättäessään oppilaan osallistumisesta perhe joutuu vasten tahtoaan tuomaan julki uskonnollisuuttaan tai ei-uskonnollisuuttaan, vaikka kyseessä on arkaluontoinen tieto, jonka moni perhe haluaisi pitää yksityisasianaan.

Lisättäköön vielä, että toisaalta mikään ei kiellä keneltäkään yksilöllistä ruokarukousta itsekseen, muita häiritsemättä, vaikka päiväkodin tai koulu henkilöstö ei lapsille ääneen lausuttua kollektiivista rituaalia johdakaan. Suomalaiseen kulttuuriin ja työelämään ei kuulu, että lounailla pomo johtaisi yhteisiä ruokarukouksia, eikä aamuhartauksiakaan pidetä. Kuulemma ei edes Kirkkohallituksessa. Niinpä nyt on korkea aika saada ruokarukoiluttaminen pois päiväkodeista ja kouluista.

AvainsanatOpetushallitus OPH:n ohjeet päiväkoti peruskoulu ruokarukoiluttaminen ruokarukous uskonnolliset toimitukset uskonnonharjoitus uskonnonvapaus vapaa-ajattelijat

Arvoisa rehtori!
Toivotamme voimia lukuvuoden päättämistoimiin sekä hyvää kesää ja kesälomaa! Samalla rohkenemme kohdistaa huomiota tulevaan lukuvuoteen, jota varmaan valmistellaan monin osin jo ennen lomaa.

Uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta esiin nousee Opetushallituksen uskonnollisista tilaisuuksista tammikuussa 2018 antamien uusien ohjeiden soveltaminen lv 2018-19.

Ohjeissa todetaan: ”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” Lisäksi vinkataan: ”Koulu voi sopia, että oppilaille ja näiden huoltajille tiedotetaan mahdollisuudesta osallistua vapaa-aikana eri seurakuntien ja uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiin tilaisuuksiin kuten joulu- ja kevätkirkkoon.”

Tämä on hyvä malli kahden rinnakkaisen tilaisuuden organisoinnin sijaan. Silloin ei tarvitse järjestää jumalanpalvelusten ja hartauksien kanssa samanaikaista erillistä ei-uskonnollista toimintaa, jonka ”tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään”. Eikä huolehtia, ettei ”uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia”.

Kun ops-perusteiden mukaan opetuksen tulee olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”, on luonnollista, että uskonnonharjoitus, kuten jumalanpalvelukset ja aamuhartaudet, jäävät lukuvuoden työsuunnitelmien ja koulupäivien ulkopuolelle. Lainkaan mukaan koulun tehtäviin ei kuulu uskonnonharjoituksen tai uskonnollisten toimitusten, kuten ruokarukousten järjestäminen. Eivät ne kuulu aikuistenkaan työpäiviin ja siten suomalaiseen kulttuuriin. Uskonnonharjoitukset ovat perheen ja mahdollisen uskontokunnan asia.

Näin koulun henkilökunta voi yhdessä oppilaiden ja vanhempien kanssa keskittyä koulun yhteisiin tehtäviin ja tilaisuuksiin. Opetukseen liittyvät opintokäynnit ja vierailut ovat asia erikseen. Niitä on hyvä järjestää monipuolisesti erilaisten kansalaisjärjestöjen, puolueiden ja myös uskonnollisten ja katsomuksellisten yhteisöjen kanssa.

Kun uskonnonopetuksessakin ops:n mukaan tutustutaan myös uskonnottomuuteen, Vapaa-ajattelijain liiton ja yhdistysten edustajat ovat valmiita vierailemaan kokemusasiantuntijoina oppitunneilla ja teemapäivissä.

Samalla toivon, että kouluissa edistetään uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien oppilaiden pääsyä elämänkatsomustiedon opetukseen – erityisesti niissä kouluissa, joissa ei ole vielä ollut aineen opetusryhmiä. Uusia ryhmiä voidaan muodostaa, kun kartoitetaan uuden lukuvuoden tilanne eri luokkatasojen oppilaiden perheiden kanssa. Eka luokalle tehdyn, ryhmän puuttumisen vuoksi pakotetun valinnan ei tarvitse olla pysyvä koko peruskoulun ajan. Kesä on hyvä aika oppilaalle siirtyä uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon.

Opetusryhmien ja et-oppilaiden määrän lisääntyminen lukuvuonna 2018-19 on samalla valmistautumista elämänkatsomustiedon vapauttamiseen kaikkien valittavaksi.

Lukiolain valmistelun yhteydessä ET:n avaamista ovat kannattaneet muun muassa lapsiasiavaltuutettu, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto, Kuntaliitto ja Lukiolaisten liitto, sekulaarijärjestöjen lisäksi. Vaikka avaaminen ei sisälly hallituksen esitykseen lukiolaista, myös eduskunnassa on laajapohjaista tukea muutokseen, joka tapahtunee ennen pitkää sekä peruskoulun että lukion kohdalla.

Ystävällisin terveisin

Avainsanatelämänkatsomustieto koulu lukiolaki Opetushalllitus uskonnollliset tilaisuudet uskonnonharjoitus Vapaa-ajattelijain liitto

Yleinen perustelu uskonnon asemalle valtiossa on lukumäärä. Kun suurin osa kuuluu luterilaiseen kirkkoon, on luontevaa että koulussakin on luterilaisia jumalanpalveluksia. Kun suurin osa on kristittyjä, kuuluu kristillinen sotilasvala varusmiehille. Sama kaava toistuu muissakin asioissa.

Perustelu on suurelta osin kehäpäätelmä.

Eräässä koulussa tarjottiin aitona neutraalina valintana kaikille oppilaille joko pääsiäiskirkkoa tai erästä muuta retkeä. Selvä enemmistö valitsi muun retken, ja tilaisuuden jälkeen vielä opettajalle oli kerrottu että joku oli laittanut lapsensa kirkkoon kun oletti sinne menevän kaikkien muidenkin.

Neutraalin sotilasvakuutuksen valitsee valan sijaan harva. Osuus kuitenkin vaihtelee varuskunnasta toiseen, ja kun tiedotus on ollut neutraalia on useampi valinnut vakuutuksen. Mielenkiintoista olisi nähdä käänteinen valinta: paraatiin kuuluu juhlallinen vakuutus, mutta joka haluaa, voi sen sijaan mennä komentajan huoneeseen vannomaan uskonnollisen valan…

Selkein esimerkki on tietysti jumalanpalvelusten kävijämäärä. Tavallisissa pääjumalanpalveluksissa käyntejä on kolmisen miljoonaa vuodessa, kirkon jäseniä noin neljä miljoonaa. Keskimäärin siis käyntejä on vähemmän kuin yksi vuodessa, ja käytännössä valtava enemmistö ei liene elämänsä aikana kertaakaan tavallisena sunnuntaina kirkossa ollut.

Samaan aikaan koulaisjumalanpalveluksissa käyntejä tulee yli 800 tuhatta. Lisäksi kirkkoon viedään esimerkiksi varusmiehiä. Oman pienen lisänsä tuovat myös valtiopäivien avajaisten jumalanpalvelus ja vaikkapa yliopistojen tohtoripromootioihin sisällyttämät tilaisuudet.

Kun valittavana on sunnuntai-aamuna kirkko tai kävelyretki, yli 98 % lähtee kävelylle.

Niinpä, jos me todella haluaisimme mennä aidon enemmistön mukaan, lopettaisimme saman tien koulujen kirkkokäynnit. Ja, itse asiassa, lopettaisimme myös enemmistöä nyt keinotekoisesti ylläpitävän kirkollisverojärjestelmän.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies moitti 22.3.2018 antamassaan päätöksessä sitä, että uskonnollisille päivänavauksille ei oltu oululaisessa peruskoulussa järjestetty lainkaan vaihtoehtoa. Apulaisoikeusasiamies moitti myös tilaisuuksista tiedottamista. Tämä on suivaannuttanut Kirkko ja kaupunki- lehden päätoimittajan ja papin Jaakko Heinimäen, joka pääkirjoituksessaan 12.4.2018 purkaa tuntojaan asian tiimoilta. Samalla hän paljastaa oman onnettoman puutteellisen käsityksensä nykyaikaisesta uskonnon ja omantunnon vapaudesta.

Heinimäki toteaa: ” Toisesta vakaumuksesta kuulemisen ei tarvitsisi aiheuttaa allergista reaktiota eikä jokaista tilaisuutta varten tarvitsisi olla vaihtoehtoista toimintaa.”

Toisesta vakaumuksesta kuuleminen ei tietenkään aiheuta allergisia reaktioita. Se mikä aiheuttaa, on lasten pakottaminen uskonnonharjoittamiseen. Tuolla yllä olevalla sitaatilla Heinimäki haluaa siis pyyhkiä lattiaa Suomen perustuslailla ja tehdä vapaudesta velvollisuuden. Heinimäen käsityksen mukaan uskonnonvapaus koulussa toteutuu, kun kaikki lapset pakotetaan uskonnonharjoittamiseen ilman vaihtoehtoja. Mikä ihanan tunkkainen tuulahdus 1800-luvulta.

Heinimäki ei myöskään tunnu sisäistävän yksityisen ja yksilöllisyyden eroa, ei näiden suhdetta julkiseen eikä julkisen vallan käsitettä. Vakaumukset ovat yksilöllisiä asioita. Niiden ilmaisuun on yksilöllä oikeus. Tätä oikeutta yksilö voi harjoittaa joko yksityisesti, yhteisöllisesti tai julkisesti. Yksilöllä ole kuitenkaan oikeutta pakottaa tai painostaa muita harjoittamaan omaa vakaumustaan. Julkisella vallalla ei ole uskonnon tai omantunnon vapautta. Ts. koulu ei ole se taho, jolla on oikeus harjoittaa uskontoa.

Mikään tuosta ei päde Heinimäen todellisuudessa. Hän antaa ymmärtää, että jos koulu ei järjestä uskonnollisia tilaisuuksia, joihin kaikkien on osallistuttava, ”uskonnot suljetaan kokonaan julkisen elämän ulkopuolelle, yksityisasiaksi, jota ei pidä esitellä julkisesti.” Odotan innolla, koska Heinimäki alkaa vaatia, että verotoimisto, poliisi, sairaanhoito, KELA, sosiaalitoimi ja Maanmittauslaitos pakottavat asiakkaansa rukoushetkeen ilman vaihtoehtoa, jotta saamme uskonnot ”hyväksytyksi julkiseen elämään”.

Omasta mielestäni on täysin hyväksyttävää, että uskonnot näkyvät julkisessa tilassa (esim. koulussa) yksilöiden välityksellä. Mutta koulu ei ole yksilö. Kun koulu järjestää uskonnollisen tilaisuuden, se käyttää julkista valtaa, jonka kohteena yksilöt ovat. Tästä syystä julkista valtaa koskee neutraalisuuden ja puolueettomuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuus, mihin apulaisoikeusasiamieskin päätöksessään viittaa. Heinimäki joko ei ymmärrä tätä eroa tai ymmärtää mutta kokee muut asiat tärkeämmiksi.

Heinimäki kirjoituksessaan jälleen solvaa allergisiksi niitä, jotka eivät halua osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin. Hänen ulostulostaan tekee erityisen ällöttävän se, että kyse on haavoittuvaisessa asemassa, pakollisen peruskoulun piirissä olevien lasten ihmisoikeuksien toteutumisesta. Heinimäellä ei ainkaan ole pelkoa siitä, etteikö hänen sielunsa mahtuisi taivaaseen: se vaikuttaa aika pieneltä.

Olen yhdestä asiasta hänen kanssaan samaa mieltä. Meitä on tässä maailmassa kaikenlaisten katsomusten omaavia ihmisiä ja meidän on mietittävä, miten me täällä keskenämme tulemme toimeen. Uskonnollisuuteen pakottaminen ei kuitenkaan ole minun ratkaisuni.

Luettavaa Jaakko Heinimäelle:

Suomen perustuslaki

Hallberg ym.: Perusoikeudet

OPH:n ohje koskien mm. uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä perusopetuksessa (missä muuten sanotaan: ”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.”)

AvainsanatHeinimäki päivänavaus uskonnonvapaus

Tämä artikkeli julkaistiin alunperin Aamulehdessä Lukijat-palstalla 7.4. Sitä oli kuitenkin editoitu hiukan, joten tässä se on nyt alkuperäisenä. Tästä aiheesta on käyty vilkasta keskustelua niin Kantelupukki-palvelun Facebook-ryhmässä kuin muuallakin sosiaalisessa mediassa. Taustalla ovat Opetushallituksen uudistetut ohjeet, joiden mukaan kouluissa on tarjottava kaikille sopivia tilaisuuksia ja jos uskonnollista ohjelmaa päätetään järjestää, sille on tarjottava tunnustukseton vaihtoehto, jonka pitää olla kaikille vapaasti valittavissa, myös kirkon jäsenten lapsille.

Sari Essayah kirjoitti Aamulehdessä 28.3. olevansa sitä mieltä, että Valkeakosken varhaiskasvatuksen linjaus olla viemättä lapsia jumalanpalveluksiin on väärä tulkinta uudesta varhaiskasvatussuunnitelmasta.

Samaan tulkinnan ovat kuitenkin tehneet myös monet muun Suomen kunnat. Nämä kunnat ovat Essayahin mielestä tulkinneet väärin Opetushallituksen varhaiskasvastussuunnitelmaa koskevan ohjeistuksen kohtaa, jossa uskonnon harjoittaminen todetaan vapaaehtoisuuteen perustuvaksi. Lisäksi Opetushallitus ohjeistaa, että pelkän osallistumattomuuden sijaan pitää uskonnolliselle tilaisuudelle olla aina vastaava, uskontoihin sitouttamaton vaihtoehto. Näiden kahden vaihtoehdon on lisäksi oltava vapaasti valittavissa kaikille oppilaille, riippumatta siitä millaista maailmankatsomusta heidän perheensä edustaa, eli myös kirkon jäsen saa valita osallistuuko hän jumalanpalvelukseen vai esimerkiksi nukketeatteriesitykseen.

Päiväkoti-ikäisillä lapsilla on harvoin suuria haluja harjoittaa Essayahin penäämää positiivista uskonnonvapautta, vaan lasten puolesta jumalanpalveluksiin osallistumisesta päättävät vanhemmat, ei opettaja. Tässä näyttäisi olevan suurin epäkohta Essayahin mielestä. Minusta tällainen mielipide on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen pitää lapsen tapauksessa olla nimenomaan hänen vanhempiensa valinta – ei koulun, päiväkodin tai minkään ulkopuolisen tahon. Uskonnonvapaus on Perustuslain ja kansainvälisten sopimusten takaama, vahva yksilönoikeus. Jokainen Suomen kansalainen on vapaa harjoittamaan omaa uskontoaan. Uskonnonvapaus ei tarkoita vapautta harjoituttaa uskontoa muiden ihmisten lapsilla.

Kun Lentävänniemen koulu antoi perheille tänä vuonna todellisen vapauden valita pääsiäisjumalanpalveluksen ja koulun yhteisen juhlan välillä, valitsi ylivoimainen enemmistö uskonnottoman vaihtoehdon. Se on hyvin selkeä indikaatio. Joissakin oppilaitoksissa ja kunnissa on päädytty siihen, että on helpompaa järjestää vain yksi, tunnustukseton tilaisuus sen sijaan, että järjestetään useita erillisiä. Yhden yhteisen, tunnustuksettoman tilaisuuden käytäntö tulee suurella todennäköisyydellä yleistymään. Sen lisäksi, että se tukee yhdenvertaisuutta, se myös säästää koulun resursseja.

Eikä Sari Essayahin tai muidenkaan kannata olla uskonnonvapauden toteutumisesta huolissaan. Minulle on usean kirkon työntekijän toimesta vakuutettu, että jumalanpalveluksissa saa käydä ihan niin usein kuin haluaa, koulu- ja tarha-ajan ulkopuolellakin…

Evankelis- luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä vaihtelee eri ikäryhmissä suuresti. Sitä vastaavasti vaihtelee uskontokuntiin kuulumattomien osuus. Kirkkoon kuulutaan eniten vanhimmissa ikäluokissa sekä – ehkä yllättäen – kouluikäisten lasten ja nuorten keskuudessa.

Kirkkoon kuuluu nyt alle 71 prosenttia kaikenikäisistä ja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia on noin 26 prosenttia. Lapsiperheiden vanhempien ikäluokassa, 30-45-vuotiaissa kirkkoon kuuluvuus on pudonnut alle 60 prosentin. Kuitenkin heidän lastensa, 10-20-vuotiaiden ikäluokassa kirkkoon kuluvuus oli yli 80 prosentin tasoa!

Kyse on siitä, että vielä 10-20 vuotta sitten 85 prosenttia lapsista kastettiin kirkon jäsenyyteen. Sen jälkeen yli 600 000 aikuista on eronnut kirkosta pääasiassa nettipalvelun kautta. Kirkosta eronneet lapsen vanhemmat eivät ole kuitenkaan tilastojen mukaan juurikaan erottaneet lapsiaan kirkosta.

Lapsen kirkosta erottaminen tai liittäminen ei ole yhtä yksinkertaista kuin aikuisen. Siihen vaaditaan kirjallinen ilmoitus, johon tarvitaan molempien huoltajien allekirjoitukset. Lisäksi tarvitaan 12 vuotta täyttäneen suostumusallekirjoitus. Paperi pitää postittaa tai viedä maistraattiin.

Jostain syystä eroakirkosta-palvelun tai maistraattien nettisivuilla ei ole lomaketta, joka olisi tarkoitettu nimenomaan lasten erottamiseen tai liittämiseen. Voi toki käyttää lomaketta, joka on sekä aikuisen että lasten uskonnollisen aseman muuttamiseen, ja jättää aikuisen kohta tyhjäksi, mutta lapsen eroilmoituksen voi kirjoittaa nimineen ja henkilötunnuksineen myös ilman mitään lomaketta.

Jostain syystä lasten uskonnollinen asema on jäänyt sivuun kirkon jäsenmäärän kehitystä koskevassa julkisessa keskustelussa.

Kyselytutkimuksen mukaan noin 55 prosenttia suomalaisista identifioi itsensä ei-uskonnollisiksi. Myös nuorisobarometrin kyselyssä 53 prosenttia piti itseään ei-uskonnollisena. Myös tätä taustaa vasten tuntuisi luonnolliselta, että monessa perheessä lasten ja aikuisten uskonnollinen asema harmonisoitaisiin. Toisin sanoen, jos aikuiset eivät enää kuulu uskonnolliseen yhdyskuntaan, miksi lasten pitäisi yhä kuulua?

Virikettä asian pohdinnalle antaa peruskoulun ja lukion uskonnonopetuksen pakollisuus kirkkoon kuuluville lapsille ja nuorille. Tämä tarkoittaa kieltoa valita elämänkatsomustieto (et) katsomusaineeksi. Uuden lukiolain luonnoksessa esitetään edelleen et:n valintakieltoa. Kun nuori saa muutoin itse päättää, opiskeleeko lukiossa vai ei ja mitä kurssivalintoja tekee, elämänkatsomustiedon kielto kirkon jäsenyyden vuoksi tuntuu omituiselta nuoren itsemääräämisoikeuden sekä lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta.

”Lapsi saa sitten itse valita, kun täyttää 18 vuotta” -ajatus voi toimia myös niin, että nuori voi liittyä kirkkoon sitten kun täyttää 18 vuotta. Liittyjän ei tarvitse edes maksaa kirkollisveroa liittymisvuotena, mutta eroaja joutuu maksamaan kirkollisveroa koko erovuoden loppuun asti.

Avainsanatelämänkatsomustieto kirkon jäsenyys kirkosta eroaminen. uskonnonopetuksen pakolisuus lapsen oikeudet uskonnottomat uskontokuntiin kuulumattomat

Maamme hallituksessa on neljä vuonna 2017 aloittanutta ministeriä, jotka eivät ole antaneet lain mukaista tuomarin vakuutusta. Valtiosihteeri Paula Lehtomäen unohduksen ja sitten tahallisen inttipäisyyden vuoksi, sekä omalla myötävaikutuksellaan, ministerit ovat antaneet vanhentuneen uskonnolliseen tuomarin valan (samalla kun antoivat virkamiesvalan virkavakuutuksen sijaan).

Tekosyynä tälle oli vanhentunut asetus, jota ei oltu ehditty muuttaa tuomarin vakuutukseen siirtymistä koskevan lakimuutoksen vuoksi. Kuitenkin jo peruskoulun yhteiskuntaopissa opetetaan säädösten hierarkiaa eli arvojärjestystä niin, että laki on vahvempi kuin asetus. Oikeuskanslerin piti tämä kertoa valtioneuvoston kanslialle. Lisäksi oikeuskansleri velvoitti saattamaan alemmat säädökset lain mukaisiksi. Nyt ilmeisesti aiotaan muuttaa lakiakin.
Alla tiedoksi liiton lausunto asiaan

Vapaa-ajattelijain Liitto ry LAUSUNTO

Uskonnollisista valoista yhteiseksi neutraaliksi vakuutukseksi

Valtioneuvoston kanslian hankkeeseen ”Valtioneuvostolain muuttaminen; valat ja vakuutukset”, VNK016:00/2017, viitaten Vapaa-ajattelijain liitto ry lausuu seuraavaa:

Suunta on ollut kohti uskonnollisten valojen poistamista. Kalastuksenvalvojan vala ja vakuutus poistuivat 2012. Todistajan valasta ja vakuutuksesta tehtiin kaikille samanlainen vakuutus 2016;
tuomarin ja lautamiehen osalta sama muutos tapahtui 2017. Virkavakuutus/-vala on jäljellä, mutta senkin antavien määrä on supistunut. Valtioneuvoston kanslian hankkeeseen ”Valtioneuvostolain muuttaminen; valat ja vakuutukset”, VNK016:00/2017, viitaten Vapaa-ajattelijain liitto ry lausuu seuraavaa.

Tämä vastaa yleistä lainsäädännön muutosta. Uskonnon sekoittamista maallisiin lakeihin pidetään koko ajan vähemmän suotavana. Tämä kehitys on hyvä asia.

Jos juhlallinen lupautumisen muoto uusille ministereille ja virkamiehille halutaan säilyttää, sen tulee olla kaikille samanlainen ja uskonnollisesti neutraali. On ehkä luontevampaa kutsua tätä
vakuutukseksi, joskin jo nyt esimerkiksi lääkärin vala ja poliisin eettinen vala eivät ole uskonnollisia. Sisältö on nimeä tärkeämpi.

Tuomarin uskonnollinen vala poistui hyvin yksinkertaisella perustelulla: ”Tuomarin tehtävä on maallinen tehtävä.” Sama soveltuu ministereihin ja virkamiehiin. Todistajan valan osalta viitattiin
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n ratkaisuun, jossa ei pidetty hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa. Ainakin virkamiesten osalta tämän perustelun voi nähdä pätevän.

Vertailuna muistutamme, että tasavallan presidentti ja eduskunnan puhemies antavat aina neutraalin vakuutuksen ryhtyessään toimeensa.

Ehdotamme, että samalla kertaa sekä virkavala että ns. ministerin vala muutetaan yhdeksi neutraaliksi vakuutukseksi.

Kunnioittavasti
Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Kaj Torrkulla Esa Ylikoski
puheenjohtaja pääsihteeri

Avainsanatministerin vakuutus ministerin vala tuomarin vakuutus valtioneuvostolaki valtioneuvoston kanslia Vapaa-ajattelijain liitto virkavakuutus virkavala

Peruskoulun ja lukion katsomusainekeskustelussa on hyvä muistaa yksi nopea uudistusmahdollisuus oppiainejakoa muuttamatta.

Elämänkatsomustieto (ET) sopii opetussuunnitelmansa perusteella hyvin peruskoulussa ja lukiossa kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi uskonnon rinnalla. Ev.-lut. ja ort. kirkon jäseniksi liitetyille lapsille lailla säädetty kielto opiskella ET:tä on vanhentunutta valtiollista holhousta.

Valinnanmahdollisuuden epääminen ET:n ja uskonnon väliltä on kyseenalainen myös Lapsen oikeuksien sopimuksen valossa, kun ”lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti”. Lapsiahan ovat myös nuoret, ja lukiolaisen kehitystason on katsottu oikeuttavan hänet itse valitsemaan muut kurssivalinnat ja jopa sen, opiskeleeko lukiossa vai ei. Miksi ei katsomusaineen valintaa?

Eivätkä peruskoululaisenkaan huoltajat tarvitse valtiokirkollista holhousta tässä asiassa. Monissa perheissä ET saattaa vastata uskonnonopetusta paremmin perheen katsomuksellista tilannetta, vaikka lasta ei kirkon jäsenyydestä haluttaisikaan erottaa.

ET:n avaaminen kaikille valittavaksi vahvistaisi tämän vielä paikoin vajaakäytössä olevan aineen opetustarjontaa ja siten edistäisi uskonnonvapautta sekä lasten pääsyä oikeuksiinsa kautta maan. Toki muitakin myönteisiä erityistoimia ET:n vajaakäyttöä vähentävien uusien opetusryhmien aloittamiseen kouluissa ja kunnissa tarvitaan.

ET:n avaamista koskeva eduskunta-aloite on parhaillaan sivistysvaliokunnassa, joka poiketen huonosta tavasta voisi nostaa sen hyllyltä pikaiseen käsittelyyn. Yllättäkää kaikki ja tehkää se!

Kantar TNS:n tekemän mielipidetutkimuksen mukaan 75 prosenttia suomalaisista tukee valinnanmahdollisuuden sallimista.

Vaihtoehtona kansanedustajien vetkuttelulle on kansalaisaloitteen nimienkeräyksen aloittaminen. Vapaa-ajattelijain liitto tukee mahdollista kansalaisaloitetta ET:n avaamiseksi kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi.

Avainsanatelämänkatsomustieto katsomusaine lapsen oikeudet lukio perusopetus uskonnonvapaus

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Toisen mokkasiineissa kulkemisesta

Miksi elämänkatsomustietoa ei avata kaikille?

Ruokarukoiluttaminen pois päiväkodeista ja kouluista

Avoin kirje rehtoreille

Lukumääräargumentti on kehäpäätelmä

Jaakko Heinimäen uskonnonvapaudessa vapaus on liikaa

Uskonnonvapaus ei vaadi koulujumalanpalveluksia

Huomio lasten uskonnolliseen asemaan

Vapaa-ajattelijat esittävät: Uskonnollisista valoista neutraaliksi vakuutukseksi

ET:n avaaminen tukisi lasten oikeuksia

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi