Yhdistyksessä aiemmin tapahtunutta
makimik / 9.9.2017

 

Jumalattomat juhlamenot – uskonnottomat seremoniat nimiäisistä hautajaisiin 18.4.2018

Turun Vapaa-ajattelijat ry. järjesti kaikille avoimen tilaisuuden, jossa jaettiin tietoa erilaisten uskonnottomien perhejuhlien järjestämisestä. Illan aikana jaettiin kokemuksia ja ideoita esimerkiksi nimenantotilaisuuden, Prometheus-leirijuhlan (aikuistumisjuhlan), häiden ja hautajaisten järjestämisestä uskonnotonta vakaumusta noudattaen.

Luentotilaisuus järjestettiin keskiviikkona 18.4. klo 18.00 alkaen Tuurintuvassa (Tuureporinkatu 14). Tapahtumassa kahvitarjoilu.

Uskontokuntiin kuulumattomien osuus on vahvassa nousussa, mikä lisää tarvetta maallisten tilaisuuksien järjestämiselle perhepiirissä. Uskonnollisten yhteisöjen tarjoamat perinteiset tavat, kuten kaste, rippi tai kirkkovihkiminen, voivat tuntua vierailta eivätkä sovi omaan maailmankatsomukseen. Saattaa myös käydä niin, että sekulaaria hautausta toivonut läheinen kuolee, mutta yhdelläkään omaisella ei ole kokemusta hautajaisten järjestämisestä ilman pappia.

Uskonnottomien juhlien järjestämisessä niiden vapaamuotoisuus ja tuttujen kaavojen puute hämmentää monia, sillä sekulaarinen tapakulttuuri ei ole vielä vakiintunut yhteiskuntaan. Luentotilaisuudessa kerrotaan käytännön faktatietoja esimerkiksi nimenantoon ja hautaukseen liittyvästä lainsäädännöstä, mutta myös vinkkejä omanlaisen perhetapahtuman järjestämiseen ilman uskonnollisia perinteitä.

Sekulaaria tapakulttuuria esittelemässä oli mm. Pro-Seremoniat-palvelun edustaja Laura Mäntysalo. Prometeus -leirin tuki ry:n Venla Hannuksela kertoi aikuistumisjuhlista. Riitta Vehanen hautaustoimisto Pietetistä vastasi kysymyksiin siviilihautajaisista.

 

Turun ja Satakunnan Vapaa-ajattelijoiden yhteinen lauantai 24.2.2018

Turun ja Satakunnan vapaa-ajattelijat tapasivat 24.02 lauantaina  Turussa. Keskustelimme mm. Jumalattomien kesäpäivien ohjelmasta Porissa heinäkuun 21.päivä. Ohjelmassa on luvassa alustuksia ja musiikkia. Tapahtumaan on kutsuttu myös  Forssan ja Tampereen vapaa-ajattelijat. Tapahtuman tarkoitus on koota vapaa-ajattelijoita yhteen, mutta myös saada paikalle uusia yhdistystoiminnasta kiinnostuneita. Molemmilla yhdistyksillä oli keskiössä yleisötapahtumien järjestämisen lisäksi myös ET-opetuksen korostaminen, ja opetuksessa menestyvien opiskelijoiden palkitseminen stipendeillä.

 

Maallista joulua 13.12.2017

Tänä vuonna järjestetään toisen kerran Maallista joulua! -konsertti, jossa esitetään ainoastaan sekulaarisia joululauluja. Joulumieli ei ole pelkästään kristittyjen etuoikeus, joten tarjoamme mahdollisuuden virittyä keskitalven juhlaan maallisissa merkeissä. Konsertin musiikkipuolesta vastaavat Katariina Lappi (laulu) ja Iida Isotalus (säestys ja laulu).

Tilaisuus on Ravintola Koulun historianluokassa. Konsertti alkaa klo 18, historianluokka on varattu käyttöömme klo 17.30 lähtien. Konserttiin on ilmainen sisäänpääsy, käsiohjelmamaksu 5 euroa. Koulun ruoka- ja juomavalikoimasta löytyy konserttitarjoiluja omakustannehintaan.

Tervetuloa nauttimaan kiireettömästä konserttitunnelmasta vuoden pimeimmän ajan keskellä!

 

Turun kirjamessuilla 6.-8.10

- Turun vapaa-ajattelijat ry järjesti sunnuntaina 15.40-17.00 Sekulaari kirjallisuus-paneelin. Paneelissa ovat mukana seuraavat kirjailijat: Suomen tämän hetkin suurin kirjallinen lupaus Miki Liukkonen, Lapin yliopiston politologian yliopistonlehtori Aini Linjakumpu, psykoterapeutti ja kulttuuriantropologi Katriina Järvinen sekä pelialan moniosaaja Mike Pohjola. Paneelin juontaa Vapaa-ajattelija-lehden toimitussihteeri ja VTM Eero Suorsa.    - Turun ja Satakunnan yhdistykset ja Vapaa-ajattelijain liitto esitteli toimintaansa omalla messuosastolla.

   

Luentotilaisuus "Uskomisen usvaa - tietämisen tuskaa" 19.9.2017

Turun Yliopiston Janus-salissa, Kaivokatu 12, tiistaina  klo 16-19.

Uusi käsite vaihtoehtoinen totuus on esitelty maailmalla, maahanmuuttajia demonisoidaan ja evoluutio-opin perusteet halutaan hylätä. Mikä on totuus? Onko totuuteen pyrkiminen vanhanaikaista?

Koulutuksen ja tieteen tekemisen tulevaisuudesta alustavat dosentti Eero Salmenkivi, professori emeritus Ilkka Niiniluoto Helsingin Yliopistosta ja filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja Jaakko Lindfors. Luentojen pohjalta keskustelua koulutuksen ja yliopistojen roolista tiedepohjaisen maailmankuvan puolustajana, uskonnoista ja uskomuksista vapautumisen tarpeellisuudesta sekä koulutuksen muuttumisesta kuluneen sadan vuoden aikana.

Luentojen otsikot:

-Eero Salmenkivi: ”Usvaa ja tuskaa elämänkatsomustiedossa”

-Ilkka Niiniluoto: ”Tiede, totuus ja elämä"

-Jaakko Lindfors: "Filosofian opetus uskonnon kahleissa"

 

 

 

Kesäretken terveiset Raumalta

Turun Vapaa-ajattelijoiden kolmen hengen porukka kävi tapaamassa satakuntalaisia vapaa-ajattelijoita Raumalla. Aiheena oli vapaa-ajattelijatoiminta ja ideoiden vaihto. Lounastimme Vanhan Rauman sydämessä ja tutustuimme maailmanperintökohteen monivivahteisiin näkymiin.Molemmat yhdistykset jakavat kaksi elämänkatsomusstipendiä keväisin. Olimme tyytyväisiä siihen, että pystymme palkitsemaan oppiainetta harrastavia koululaisia.Tiedotuksessa todettiin olevan parantamisen varaa. Satakuntalaiset alkavat uusia kotisivujaan toimivammalle pohjalle tänä kesänä, vaikkakin jäsenlehti Vapaamielinen jakaakin tietoa toiminnasta. Turkulaisten kotisivut ovat vielä kehittelyvaiheessa. Ideoimme myös Turun kirjamessuille osallistumista näkyvyyden parantamiseksi.Keskustelimme lisäksi satakuntalaisten omistuksessa olevasta hautausmaasta Siikaisissa. Painopisteen siirtäminen uurnahautauksiin vastaisi nykyistä kysyntää hautauksissa ja helpottaisi hautausmaan huoltoa. Koska turkulaisilta puuttuu oma uskonnottomien hautausmaa, saattaa Turun suunnasta löytyä kiinnostuneita avustajia satakuntalaisten tueksi.Kesällä molemmat yhdistykset ovat järjestäneet kesätapaamisia, turkulaiset jäsentapaamisen elokuussa, ja satakuntalaiset Jumalattomat kesäpäivät heinäkuussa, tänä vuonna kolmannen kerran.

Kuvassa satakuntalaiset herrat puheenjohtaja Jukka Kimin johdolla ja turkulaiset rouvat valokuvaaja mukaanluettuna maailmaa parantamassa Raumalla.

Ritva Ahonen

 

Humaanisti maallinen – Turun vapaa-ajattelijoiden keskustelutilaisuus uskonnottomien elämänkatsomuksista.   Helmikuu 2017

Turun vapaa-ajattelijat järjestivät keskustelutilaisuuden elämänkatsomuksista uskontotieteilijä Janne Kontalan väitöskirjan pohjalta.  Kontala esitteli väitöskirjansa Emerging Non-religious Worldview Prototypes. A Faith Q-sort-study on Finnish Group-affiliates, jonka aihe on uskonnottomissa järjestöissä mukana olevien henkilöiden maailmankatsomukset. Kontala on tutkimuksessaan haastatellut Vapaa-ajattelijain liiton, Humanistiliiton, Skepsiksen sekä Prometheus-leirin tuki ja Pääkaupunkiseudun ateistit -yhdistysten jäseniä ja yhdistyksiin yhteydessä oleva henkilöitä . Tutkimuksessa löydettiin kolme erilaista maailmankuvaprototyyppiä. Prototyypit eroavat toisistaan kolmella osa-alueella: uskontoa ja henkisyyttä koskevissa asenteissa, sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa suuntautumisessa, sekä tunteissa ja kokemuksellisuudessa: 1. ”Tyytyväisillä altruisteilla” on yhteiskunnallisia huolenaiheita, he hylkäävät uskonnon ja henkisyyden kohtalaisella voimakkuudella ja ovat tunne-elämältään vakaita ja tyytyväisiä. 2. ”Kokemuksellisesti henkiset” ovat yksilökeskeisempiä ja hylkäävät perinteisen uskonnollisuuden mutta ovat avoimia henkisyydelle, sekä arvostavat syviä ja elävöittäviä kokemuksia. 3. ”Yhteisölliset uskonnonhylkääjät” suosivat samanhenkistä seuraa, hylkäävät päättäväisesti ja systemaattisesti sekä uskonnon että henkisyyden ja ovat tunne-elämältään tyytyväisiä huolimatta joistain viitteistä kielteisten kokemusten huomioimiseen. Tilaisuudessa Kontala kertoo lisää väitöskirjatutkimuksessaan havaituista uskonnottomista elämänkatsomuksista sekä vastaa osallistujien kysymyksiin.

[caption id="attachment_450" align="aligncenter" width="208"] Janne Kontala[/caption]

[caption id="attachment_451" align="aligncenter" width="209"] Janne Kontala[/caption]  

Uskonnoton joulukonsertti.  Joulukuu 2016

   

Keskustelutilaisuus MAAHANMUUTTAJAT JA KOTOUTUMISEN HAASTEET. Tammikuu 2016

Myös oma suhtautumisemme pakolaisiin vaikuttaa heidän kotoutumismahdollisuuksiinsa. Jos he jäävät kantaväestön yhteisöjen ulkopuolelle, uhkana on kotoutumisen epäonnistuminen ja jopa syrjäytyminen. Voimme ottaa tosiasiana sen, että monet tulevat jäämään tänne ja tulevat muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa ja sen kaikkia jäseniä. Tästä syntyy mahdollisuus keskusteluun yhteisistä koko maapalloa koskevista aiheista. Pakolaiset tuovat Euroopan ulkopuolisen maailman ulottuvillemme ja arkeemme.

Turun Vapaa-ajattelijat ry järjestää keskustelutilaisuuden aiheesta maahanmuuttajien uskonnolliset ja kulttuuriset taustat ja kotoutuminen. Tarkoituksena on selvitellä miten erityisesti pakolaisten vastaanotto ja turvapaikanhakijoiden kotoutus on järjestetty Turun seudulla ja miten on huomioitu heidän lähtömaidensa uskonnollinen ympäristö ja siihen liittyvät jännitteet. Tähän liittyy myös osaltaan keskustelu koulujen katsomusaineopetuksen kehittämisestä.

Keskustelun alustajat:

Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri, Annalena Sjöblom: Pakolaistilanne maailmalla, turvapaikanhakijoiden vastaanottotyö Maahanmuuttopäällikkö Kalle Myllymäki ELY-keskuksesta Daisyliitto, Katri-Maria Hirvonen: Kotoutumisen mahdollisuudet Lukio-opettaja Jaakko Lindfors: Katsomusaineopetuksen kehittäminen

Toivomme saavamme mukaan myös monia maahanmuuttajataustaisia uusturkulaisia.

 

Uskomaton vaalipaneeli.  21.3.2015

pidettiin pääkirjaston Studiossa kello 13 – 16.Viiden puolueen edustuntavaaliehdokkaat vastaamassa yleisön esittämiin kysymyksiin olivat Juha Haapakoski, Kokoomus, Mika Maaskola, Sdp, Tuomo Liljenbäck, Vihreät, Johannes Yrttiaho, Vasemmistoliitto ja Jouko Miettinen, Itsenäisyyspuolue.

 

Vapaa-ajattelijain liitto tiedottaa:

Näkövammaisten Keskusliitto ry tarjoaa vähintään 50 % haitta-asteen näkövammaisille käyttöön Luetus-ohjelman, jonka avulla voi lukea erilaisia lehtiä tietokoneella niin, että kone lukee digitaaliset lehdet syntetisoidulla äänellä. Myös Vapaa Ajattelija on tällä tavalla luettavissa.Polku on seuraava: Ensin kirjaudutaan THP:n jakelusivulle https://thp.nkl.fi . Käyttäjätunnus ja salasana tarvitaan. Kirjautumisen jälkeen avautuvalta sivulta Luetus-julkaisut > Asiakkaiden omat julkaisut > Lehdet Siellä lehdet ovat aakkosjärjestyksessä eli Vapaa Ajattelija on aivan alhaalla.

 

Kesätapaamisen 2014 kaikuja

Kiitokset kaikille kesätapaamiseemme elokuussa 2014 osallistuneille! Istuimme porukalla syömässä ja keskustelemassa Hirvensalon Aurinkolahdessa, ja mukaan oli kerinnyt muutama Raision Vapaa-ajattelijoistakin. Mukavaa kun kävitte!

Uskonnonvapaudesta kouluissa ja armeijassa alusti liittomme pääsihteeri Esa Ylikoski. Monille lasten vanhemmille ja lapsille koulujen käytänteet ovat uskonnonvapautta loukkaavia eikä tilanne näytä parantuneen vuosien varrella. Pieni askel eteenpäin saattaisi olla elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille oppilaille, myös luterilaiseen kirkkoon kuuluville. Armeijassa varusmiesten valan ja vakuutuksen yhdistäminen sisällöltään uskonnottomaksi ja pappien toimenkuvan tarkentaminen vähentäisivät kirkon perusteetonta vaikutusvaltaa armeijassa.

Keskustelimme myös uskonnottoman puhujatoiminnan laajentamisesta Turun seudulla. Vaikka meillä on useita puhujia, lisää kaivataan. Uskonnottomat nimiäiset, häät ja hautajaiset lisääntyvät koko ajan.

Pitkään puhujana toiminut Tauno Lehtonen kertoi esimerkein puheen pitämisestä ja puhetilanteista. Kokenut puhuja selviytyy odottamattomistakin tilanteista, mutta aloittelevan ei tarvitse enää oppia kaikkea kantapään kautta. Pro-Seremoniat on järjestämässä lokakuussa puhujakurssia Helsingissä, johon voimme ryhmänä Turunkin seudulta ottaa osaa.

Syksyn edetessä sekä koulujen uskonnonvapaustilanteen seuraaminen että puhujakoulutukseen osallistuminen ovat ajankohtaisia. Myös keväällä aloitettu jäsenkeskustelu saattohoidon järjestämisestä sekä eutanasiasta on tärkeää.

 

Kevätkokous 7.4.2014

Hyväksyttiin yhdistyksen uudet säännöt ja kannanotto eutanasiaan.

 

Keskustelutilaisuus eutanasiasta 16.4.2014

Alustajina olivat vastaava hoitaja Merja Leinonen Karina-kodista sekä puheenjohtaja Jaakko Ojanne eutanasian laillistamista ajavasta Exitus ry:stä. Keskustelutilaisuuden ja kevätkokouksessa hyväksytyn kannanoton pohjalta tehtiin Vapaa-ajattelijain liittokokoukselle aloite koko liiton kannaksi eutanasiaan. Liittokokous päätti olla muodostamatta liitolle kannanottoa, vaikka keskustelun ilmapiiri sielläkin oli asialle myönteinen. Tarvetta eutanasiasta keskustelemiseksi on selvästi olemassa, joten asiaa on syytä pitää eri muodoissa esillä. Katso myös artikkeli Ajatuksia eutanasiasta.

 

Aiempia yleisötilaisuuksia ovat olleet mm:

6.5.2012 Peruskoulun tuntijakouudistus. 19.3.2011 Uskomaton vaalipaneeli eduskuntavaaliehdokkaille, panelisteina Kimmo Hollmen (Kokoomus), Jiri Keronen (Muutos 2011), Taru Pätäri (Sdp), Saska Tuomasjukka (Vihreät), Jyrki Yrttiaho (Vasemmistoliitto). Paneeli on kokonaisuudessaan videoituna katsottavissa internetin YouTubessa, seitsemänä 15 minuutin pätkänä. 17.4.2010 Uskonto ja seksuaalisuus, puhujina dosentti Tiina Mahlamäki Turun yliopistosta, kirkkoherra Jouni Lehikoinen Mikaelin seurakunnasta ja Tarja Koivumäki SETA ry:stä. 28.11.2009 Galilei ja me – tähtitieteellinen maailmankuva Galilein aikan ja meidän aikanmme. Alustajina olivat Turun yliopiston tähtitieteilijä Hannu Karttunen ja Turun Ursan puheenjohtaja Marko Grönroos. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti mm. tähtitieteellisen maailmankuvan esilletuloa nykyisessä kouluopetuksessa. 22.11.2008 aiheena Onko lapsella oikeus uskonnottomuuteen, puhujina Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelä, luokanopettaja Pirkko-Liisa Kronbäck ja kansanedustaja Jyrki Yrttiaho 25.4.2009 aiheena Elämän synty ja kehitys – Sattuman satoa vai pilattu projekti, puhujina perinnöllisyystieteen emeritusprofessori Pette Portin ja kreationistinen pienyrittäjä/edustaja Markku Puntanen