Aika luopua koulupäivän jumalanpalveluksista

Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä myöskään uskontoon tai vakaumukseen liittyen. Niinpä myös uskonnottomien syrjimättömyyden toteutumista pitää arvioida ja edistää. Koulujen uudet yhdenvertaisuussuunnitelmat pitää ottaa tehokäyttöön. Uskonnottomien syrjintäkokemukset liittyvät evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin, joita koulut ovat liittäneet lukuvuoden ja työpäivän viralliseen ohjelmaansa.

Usein uskonnonharjoitusta tyrkytetään kaikille ensisijaisena ohjelmana, josta ”pois jääville” on jokin vaihtoehto ilman ohjelmakuvausta. Vaikka tasavertainen, hyvin valmisteltu ja tiedotettu ei-uskonnollinen ohjelma samaan aikaan jumalanpalveluksen kanssa olisi parempi kuin ei mitään tai huonosti valmisteltu ja tiedotettu ohjelma, kahden tai useamman rinnakkaisen katsomuksellisen ohjelman mallista on aika luopua.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu jumalanpalveluksien ymppääminen työpäivään, joten ei sellaista tarvita kouluissakaan. Suomessa on kaikilla hyvät mahdollisuudet osallistua oman uskontonsa yhteisiin tilaisuuksiin työpäivien, myös koulutyöpäivien ulkopuolella.

Laki vähintäänkin tukee luopumista: peruskoulu-, lukio- ja varhaiskasvatuslakien mukaan tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestäminen ei kuulu näiden kasvatus- ja oppilaitosten tehtäviin. Lisäksi opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden mukaan opetuksen tulee olla ”oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”. Jumalanpalvelus jos joku on sitouttavaa.

Mitä jos kunnat ja rehtorit alkaisivat toimia näiden säädösten perusteella. Esimerkki löytyy vaikkapa Reykjavikin kaupungin ohjeista kouluille. Eikä kysymys ole uskonnon kieltämisestä, sillä toki uskonnolliset voivat halutessaan rukoilla itsekseen tauoilla tai välitunneilla. Mainittakoon myös, että koulun yhteinen joulu- tai kevätjuhla on eri asia kuin ns. joulukirkko tai kevätkirkko.

Pakko valita oppilaan uskonnollisen ja ei-uskonnollisen ohjelman välillä on ongelmallinen uskonnonvapauteen kytkeytyvän yksityisyyden suojan näkökulmasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan julkisen vallan ei pitäisi velvoittaa tuomaan julki uskonnollista tai uskonnotonta katsomustaan. Valinta koko kouluyhteisön edessä voi olla ahdistavaa sekä kantasuomalaisille että maahanmuuttajaperheille.

Silti rohkenen suositella, että ei-uskonnollisen perheen huoltajat lukuvuoden alkaessa ilmoittavat koululle, että oppilas ei osallistu ”uskonnollisiin tilaisuuksiin”. Kun yhä useammat osallistuvat uskonnollisesti neutraaliin ohjelmaan, ne voivat yhtäältä kehittyä ja laajentua, ja toisaalta rehtorit voivat sitten helpommin päätyä tämän uskontoperustaisen kaksijakoisuuden kokonaan lopettamiseen.

Elämänkatsomustietoa vahvistamaan

Katsomusaineiden opetuksen valinnat ovat hieman eri asia kuin uskonnonharjoitukseen suhtautuminen, koska opetuksen tulee ops:n mukaan olla ”sitouttamatonta”. Koulun katsomuksellista yhdenvertaisuutta kehittäisi elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille valittavaksi katsomusaineeksi sekä opetusjärjestelyjen parantaminen.

Niinpä uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kehittämishaaste liittyy elämänkatsomustiedon (et) käytännön aseman parantamiseen. Kyse on lapsen ja nuoren pääsystä oikeuksiinsa, mahdollisuudesta saada syrjimättä et-opetusta. Monilla alueilla maata opetusryhmiä ei synny alimmilla luokilla, koska niiden syntymistä ei ainakaan tueta koulutoimessa niin kuin pitäisi. Tuntuu kuin lyhyenne olisi silloin ollut enne – tai rehtorin ohjenuora.

Joissakin kunnissa opetusjärjestelyt varsinkin alakoulujen osalta saatetaan kokea syrjiviksi esimerkiksi hyppytunnin vuoksi. Niinpä opetussisällöltään mainio elämänkatsomustieto on ollut vajaakäytössä, tosin osin myös vanhempien turhien pelkojen vuoksi. Kun yhä useammat valitsevat et:n, aineen tilanne kouluissa paranee. Ja epäkohtiin voidaan puuttua muun muassa kantelupukki-palvelun kautta.

Et:n avaaminen kaikille valittavissa olevaksi oppiaineeksi peruskoulussa ja lukiossa on yhdenvertaisuuden ja lapsen oikeuksien näkökulmasta perusteltu vaatimus, jota Vapaa-ajattelijat ja Humanistit esittävät. On paradoksaalista, että lukiolainen voi itse päättää, opiskeleeko lukiossa vai ei ja mitä kurssivalintoja tekee, mutta lapsena tapahtunut kirkkoon liittäminen kasteen kautta kieltää häneltä et:n suorittamisen katsomusaineena. Peruskoululaisen vanhempien tulee tietenkin myös saada oikeus valita katsomusaine riippumatta lapsijäsenyyksistä uskontokunnissa.

Esa Ylikoski
pääsihteeri, Vapaa-ajattelijain liitto