Uskonnot aiheuttavat konflikteja. Tämä ei kai ole kummoinenkaan uutinen.
Eräs tämän syksyn mittaan kansainvälisiin uutisaiheisiin noussut konflikti on Burman rohingya-muslimien ja buddhalaisen valtaväestön tilanne. Miljoonan (tai ehkä parin) verran islaminuskoista väestöä asuu maassa, jonka yli 50 miljoonasta asukkaasta suuri enemmistö on buddhalaisia.
Minulla ei ole Burman tilanteesta sellaista asiantuntemusta, että voisin ruveta sanomaan, kuka siellä on konfliktiin enemmän syyllinen kuin joku toinen, mutta yleisellä tasolla voi sanoa, että selvää on, että ainakin osa konfliktista johtuu uskonnosta. Ei se varmaankaan ole ainoa syy, asiaanhan kietoutuu historiallisia ja maahanmuuttoon liittyviä syitä, rohingya-väestöä pidetään oikeastaan maahanmuuttajina, joita vaaditaan palaamaan sinne, mistä ovat tulleet, mutta poistamalla uskontojen välinen jännite siellä voitaisiin poistaa ainakin yksi konfliktinlähde.
Kysymys, joka tekisi mieli esittää rohingya-väestölle, onkin: Jos kerran tilanteessa hiertää se, että olette muslimeja buddhalaisen enemmistön maassa, niin miksi ette sitten yksinkertaisesti luovu uskonnosta ja jatka elämäänne?
No, eihän asia tietenkään ole noin yksinkertainen. Vaikka oletettaisiin, että uskonnosta luopuminen poistaisi koko konfliktin, eivät ihmiset noin vain yksinkertaisesti pysty luopumaan uskonnosta. Yhteisön tasolla tulee vastaan se, että uskonto luo ihmisyhteisölle perinteitä ja identiteettiä, joita ei voida noin vain pyyhkäistä pois päättämällä luopua uskonnosta. Yksilön tasolla uskonnosta luopuminen ei läheskään kaikilta onnistu, sillä meissä ihmisissä on eri tavoin ajattelevia, eikä kaikille sovi sellainen maailmankatsomus, josta yhtäkkiä vain pyyhkäistäisiin pois uskonto.
Itselleni uskonnosta luopuminen kyllä oli juuri niin pikkujuttu, että tietyssä vaiheessa vain totesin, että ei minun maailmankuvani tarvitse uskontoa mihinkään – ja se siitä. Kyllähän minuakin on yritetty sikäli kasvattaa kristityksi, että olen käynyt pyhäkoulua, joka siihen aikaan oli kotikylälläni yleinen tapa, muistaakseni jo alle kouluikäisestä lähtien, ja olen käynyt koulun uskonnonopetuksen ja rippikoulun. Sitten siinä 15-vuotiaana vain totesin, että olen oppinut maailmasta sen verran asioita, biologian, tähtitieteen ja ehkä aatehistoriankin kannalta, että voin todeta, että jumalia ei ole ja uskonnot ovat pelkästään ihmisen konstruoimia oppeja, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Totesin, että olen ateisti ja että viimeistään 18-vuotiaana eroan kirkosta, kuten sitten teinkin.
Oman maailmankuvani kannalta se oli sitten siinä. Ei minun ole sen jälkeen tarvinnut maailmankuvalliselta kannalta pohtia suhdettani uskontoon, uskonnot ovat ihmisen keksimiä ajatusrakennelmia, joita minun maailmankuvani ei vain mihinkään tarvitse. Yhteiskunnalliselta ja institutionaaliselta kannalta suhteeni uskontoon ei sitten kylläkään ollut aivan siinä. Alun perin ehkä ajattelin, että kunhan eroan kirkosta, niin sen jälkeen minulla ei tarvitse olla mitään suhdetta uskontoihin. Todellisuudessa uskonnosta ei tietenkään aivan niin helpolla pääse, olihan minun sitten ajan mittaan huomattava, että kirkko on kuitenkin yhteiskunnallinen vallankäyttäjä, jonka vaikutuksesta ei kokonaan vapaudu eroamalla sen jäsenyydestä. Niinpä sitten päädyin vapaa-ajattelijayhdistyksenkin aktiivijäseneksi, muodostaakseni vastavoimaa uskonnollisen vallankäytön vaikutuksille.
Mutta vaikka tiedostammekin, että uskontoa ei yhteiskunnallisena ilmiönä noin vain pyyhkäistä pois eikä kaikille uskonnoton maailmankatsomus edes sovi, niin esittämäni kysymys on silti relevantti. Toistankin sen tässä yleistetyssä muodossa: Jos ongelmanne on, että asutte vähemmistöuskonnon edustajana sellaisen väestön seassa, joka ei hyväksy uskontoanne, niin miksi ette yksinkertaisesti luovu uskonnosta ja jatka elämäänne?
Tämä on kysymys, jota meidän on syytä esittää niin rohingya-muslimeille kuin monille muillekin, erityisesti vielä kehotuksen muodossa: Jos ongelmanne on uskonto, jota valtaväestö ei hyväksy, niin luopukaa sitten vain uskonnosta, sittenpä teillä on ainakin yksi ongelma vähemmän.
Kyllä suurin osa ihmisistä pystyy luopumaan uskonnosta. Suurin osa suomalaisista on maailmankuvalliselta kannalta käytännössä luopunut uskonnosta. Toki täällä kirkkoon kuuluu vielä 70 prosenttia väestöstä ja osa kirkkoon kuulumattomista on jonkin uskonnon harjoittajia, mutta kirkkoon kuuluvista suurin osa elää käytännössä ilman uskonnollista maailmankuvaa. Hyvin moni kuuluu kirkkoon aivan muusta syystä kuin uskonnollisen maailmankuvan takia, syistä, joita en rupea tässä erittelemään.
Kyselytutkimuksissa on viime aikoina saatu tuloksia, joitten mukaan karkeasti ottaen puolet suomalaisista uskoo jumalaan tai johonkin muuhun korkeampaan voimaan. Heistä karkeasti ottaen ehkä yleensä puolet ilmoittaa uskovansa jumalaan siten kuin kirkko opettaa, mutta hekin ovat vain joten kuten ja vaihtelevan tasoisesti selvillä siitä, miten kirkko itse asiassa opettaa. Tästä päättelisin, että ehkä 10 – 20 prosenttia suomalaisista on maailmankuvaltaan uskonnollisia siinä mielessä, että uskovat kirkon oppien mukaan ja myös tietävät, mitä se oppi sisältää. Ja trendi on systemaattisesti laskeva, nuoret uskovat vähemmän kuin vanhemmat ja uskovien osuus laskee tutkimuksissa kerta kerralta pienemmiksi, joten henkilökohtaisesti uskonnollista maailmankuvaa edustavien ihmisten osuus on asettumassa ehkä jonnekin 10 prosentin tasolle, jos niinkään suureksi. Eli ehdottomasti suurin osa ihmisistä pystyy luopumaan uskonnosta.
Siispä kaikki maailman muslimit, niin rohingyat kuin muutkin, yhtykää – meihin ateisteihin. Eihän teidän edes tarvitse enää kuin luopua siitä yhdestä jumalasta, niin olette kelpo ateisteja. Miettikää hinduparkoja, joitten pitäisi luopua miljoonista eri jumalista, tai buddhalaisia, jotka eivät oikein edes tiedä, onko heillä jokin jumala, josta pitäisi luopua.
Mikko Mäkitalo, 30.11.2017