Kekriviikko, josta olen ottanut tavakseni näitten blogieni lukijoita säännöllisesti näin lokakuun lopussa muistutella, on tällä kertaa päässyt jo aivan viimeisille tunneilleen tätä kirjoittaessani, joten ilmeisesti jotakuinkin kaikki, jotka tämän lukevat, pääsevät lukemaan sen vasta marraskuun puolella ja kekriviikon jo päätyttyä. No, ei se mitään, ja onhan siellä ensi viikolla sitten vielä pyhäinpäivä, joka historialtaan on variaatiota samasta juhlaperinteestä, joka meillä on tunnettu kekrinä.
Pyhäinpäivä tunnetaan sisällöltään lähinnä vainajien muistopäivänä. Toiselta merkitykseltään se on myös marttyyrien muistopäivä, vaikka sitä puolta nykyihminen harvemmin ajattelee tai muistaa. Tässä sana marttyyri pitää tietysti ymmärtää alkuperäisessä merkityksessään, uskonsa puolesta kuolleena ja siksi pyhimykseksi julistettuna henkilönä. Marttyyriksi tässä alkuperäisessä merkityksessä ei siis voi tullakaan olematta samalla vainaja.
Nykymaailmassa ei marttyyreitä sanan varsinaisessa merkityksessä oikeastaan olekaan, mutta itse sana on ahkerassa käytössä, merkitykseltään paljon lieventyneenä tarkoittamaan ihmistä, joka jollain tavalla kärsii jonkin mielipiteensä tai vakaumuksensa takia. Kärsimykseksi tässä nykymerkityksessä voi riittää pelkkä mielipahan saaminen mielipiteen saaman kritiikin johdosta. Ihan mukavaa tietysti, että maailma on muuttunut sen verran vähemmän brutaaliksi, että marttyyreitä alkuperäisessä brutaalissa merkityksessä ei enää juuri ole, mutta en tiedä, onko sitten ollut kovin tarpeellista siirtää sanan merkitys niin kauas alkuperäisestä.
Onhan toisaalta nykymaailmassa ihmisiä, jotka ovat valmiita kuolemaan uskonsa johdattamina. Terroristi lentää päin pilvenpiirtäjää, tietäen varmasti kuolevansa, mutta on vain siinä vakaumuksessa, että uskon puolesta se kannattaa tehdä. On erilaisia taistelijoita, jotka ovat valmiita käymään sotaan uskonsa puolesta. Ja voidaanhan vaikka rokotuksista kieltäytyvätkin laskea loogisesti samaan ryhmään, täytyyhän heidänkin tietää, että he ottavat ainakin kohonneen todennäköisyyden kuolla, jos eivät suoranaisesti varmaa kuolemaa, uskomuksensa johdattamina. Mutta näitä nyt ei sitten taas nykyisessä kielenkäytössä oikein kutsuta marttyyreiksi, koska marttyyri on kuitenkin sellainen, jonka täytyy vakaumuksensa puolesta kärsiessään saada jonkinlaista glooriaa.
Sanaan marttyyri jäin tänään sen verran kiinni, että tulin lukaisseeksi nettilähteistä (mm. wikipedia) sen etymologian. Olen tähän asti ajatellut, että se on muokkautunut latinan sanasta moriturus, mutta tänään opin, että niin ei olekaan, vaan se palautuukin kreikan sanaan martys, joka tarkoittaa todistajaa.
Latinan moriturus on sana, jonka merkitystä on vähän vaikea suoraan suomentaa, mutta yleensä se suomennetaan “kuolemaan vihkiytynyt” tai “kuolemaan menevä”. Voisihan sen suomentaa myös yksinkertaisesti “kuoleva”, mutta pitää huomata, että latinan moriturus sisältää futuurin, jota suomen sana “kuoleva” ei sellaisenaan ilmaise. Sana on yleisesti tunnettu lauseesta “Ave Caesar, morituri te salutant”, joka voidaan suomentaa “Terve Caesar, kuolemaan vihkiytyneet tervehtivät sinua”. On uskottu, että gladiaattoreilla olisi ollut yleisenä tapana tervehtiä keisaria näin mennessään taisteluun, joka tiedetysti usein johti kuolemaan, mutta tämä nyt ei välttämättä ole aivan tottakaan.
Latinan sana moriturus sopisi kyllä merkityksensä puolesta hyvinkin olemaan lähtökohta sanalle marttyyri, sillä kyllähän marttyyri (alkuperäisessä merkityksessään siis) oli juurikin ihminen, joka hyvinkin tiesi olevansa kuolemanvaarassa pitäessään kiinni kristillisestä uskostaan, joka kristinuskon alkuaikojen tapahtumaympäristössä oli ankarasti kielletty. Vaikeampi on ymmärtää, miten todistajaa tarkoittava sana on muuntunut marttyyrin merkitykseen. Mutta niin se sitten ilmeisesti on, että sanat moriturus ja marttyyri ovat sitten kuitenkin vain sattumalta niinkin samantapaisia ja samalla merkitykseltään lähellä toisiaan.
Siten myös yllä olevaan otsikkoon alkusointuisesti muotoilemani lausahdus ei, toisin kuin olen ajatellut, sisälläkään kahta samaan kuolemaa tarkoittavaan sanaperheeseen kuuluvaa sanaa, vaan kaksi pelkästään sattumalta samoin alkavaa sanaa.
Se nyt varmaankin kuitenkin on faktaa, että sana marraskuu sisältää kuolemaa tarkoittavan sanan, joka etymologialtaan palautuu samaan kantaan kuin latinan kuolemista ja kuollutta merkitsevät sanat morire, mortus ym. Marraskuun nimeen tämä sana on päätynyt siksi, että luonto marraskuun tullessa kuolee, tai näyttää kuolevan. Puut pudottavat lehtensä, monet eläimet vaipuvat horrokseen, jotkut eläinlajit jopa tavallaan kuolevat pois talveksi jättäen jälkeensä munina tai toukkina talvehtivat jälkeläiset, joista sitten keväällä ikään kuin syntyy uudelleen uusi sukupolvi. Siksi meillä on marraskuu, kuollut kuu.
Mutta onko sitten sattumaa, että juuri marraskuussa on vainajien muistopäivä? Vaikka sanojen marttyyri ja marraskuu alkusointuisuus ilmeisesti on vain sattumaa, pitäisin silti vainajien muistamista juuri tähän aikaan muuna kuin sattumana. On minusta kuitenkin jollain tavalla loogista, että se on sijoitettu ajankohtaan, jolloin luontokin ympärillä näyttää kuolevan.
Mikko Mäkitalo
31.10.2021