Kalenteri on taas ehtinyt kekriviikolle. Tällä kertaa Turun Vapaa-ajattelijatkin yhdistyksenä tavallaan osallistuu kekrin viettoon, sillä järjestämme lauantaina tapahtuman, ei tosin aivan kekrin nimellä, vaan Epäpyhäinpäiväksi otsikoituna. Tälläkään kertaa en tässä tarinoi kekristä enempää kuin että linkitän tähän taas vuoden 2012 kekriartikkelini:
https://vapaa-ajattelijat.fi/turkuvanha/?q=node%2F37
Muuten tämä syksy tuntuu mediassa pyörineitten uutisaiheitten osalta olleen melko uskontovapaa. Suomessa kohistiin alkusyksyllä Timo Soinin aborttikannanotoista, mutta sekin keskustelu on jo viimeistään syyskuussa laantunut.
Soini ei varmaankaan aborttikannastaan luovu, vaikka kuka hänelle mitä perustelisi abortin tarpeellisuudesta. Hän on kantansa uskonnollisilla perusteilla naulannut kiinni eikä sitä enempää perustele eikä vastaan puhuvia perusteluja kuuntele. Hyvä sentään, että Suomen poliittinen kenttä mitä luultavimmin vapautuu Soinista ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Viime päivien yksi suuri uutinen on Yhdysvalloissa synagogaan tehty joukkosurmaisku. Yhdysvaltojen historian suurin juutalaisia vastaan suunnattu isku, kerrotaan.
Yhdysvallathan on aina ollut juutalaisten kannalta suhteellisen turvallinen maa. Monessa muussa paikassa juutalaisia tunnetusti on vihattu ja surmattu oikein joukolla (ei pelkästään Saksassa natsiaikaan, muistettakoon mm. Venäjällä tehdyt pogromit jo natsi-Saksan aikaa ennen ja vastaavat vainot monessa muussa maassa), mutta Yhdysvallat on aina ollut juutalaisten hyvä turvapaikka, johon muualla koettuja vainoja on voinut paeta. Siellä juutalaisilla on ollut erittäinkin arvostettu asema hallinnossa ja kulttuurielämässä. Amerikkalaisessa populaarikulttuurissakin on totuttu siihen, että esimerkiksi tv-sarjan roolihahmoissa on joku juutalainen, joka ei erityisesti eroa muista muuten kuin että hän toisinaan sattuu viettämään jotain bar mitzva -juhlaa tms., eikä kukaan näe siinä mitään ihmeellistä.
Yhdysvalloissa on viimeistään syyskuun 2001 tapahtumista lähtien kasvanut epäluulo muslimeja kohtaan. Viime vuosina on alkanut nousta nationalismin aalto, jossa pelätään muittenkin amerikkalaisesta kantaväestöstä poikkeavien väestöryhmien vaikutusta, erityisesti latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten. Onko nyt saman ilmiön uutena ulottuvuutena, että juutalaiset ovat joutumassa uskontonsa takia entistä enemmän vaaraan?
Viime syksynä kirjoitin blogiartikkelin, jossa kyselin, miksi rohingya-muslimit ja muut vastaavissa vaikeuksissa olevat vähemmistöuskontolaiset eivät vain jätä uskontoaan ja sillä tavalla pääse helposti eroon ainakin osasta ongelmiaan:
Voisinko nyt sitten vastaavasti juutalaisille sanoa, että jättäkää vain uskontonne, sillähän te niistä vainoista pääsette?
Eipä se varmaankaan ole niin yksinkertaista, että pelkkä uskonnosta luopuminen keneltäkään kaikkia ongelmia noin vain poistaisi. Kuitenkin on kovin eri asia kehottaa rohingya-muslimia luopumaan uskonnostaan kuin kehottaa juutalaista samaan. Miksi?
Juutalaisuuden katsotaan yleensä olevan muutakin kuin uskonto. Se on kansallinen identiteetti, josta on vaikea luopua. Varmasti juutalaisesta uskosta voi luopua siinä missä mistä tahansa muustakin uskonnosta toteamalla, että juutalainen jumala on yhtä paljon ihmisen luomus kuin kaikki muutkin jumalat ja että juutalaiset opinkappaleet ovat aivan yhtä paljon ihmisen sepitettä kuin muittenkin uskontojen, mutta juutalainen, joka toteaa niin, ei automaattisesti lakkaa olemasta juutalaisia koskevien epäilyjen kohteena. Juutalaisia vihaavat yhteisöt ovat kehittäneet pitkällekin meneviä teorioita siitä, miten juutalaisilla on aivan sisäänrakennettuna geneettisenä piirteenä jotain alempiarvoiseksi tekeviä tekijöitä, ja vielä nykyäänkin henkilöitä, joilla on vain osittainkin juutalaista sukutaustaa, sanotaan ”puolijuutalaisiksi” tai ”osittain juutalaisiksi”.
Mikä sitten olisi neuvoksi juutalaisille olosuhteissa, joissa ympäröivä yhteiskunta uhkaa kääntyä heitä vastaan ja uhkaa jopa väkivallalla? Mitään yksinkertaista yleispätevää ratkaisua en osaa sanoa, mutta uhkaan ei ainakaan pidä reagoida käpertymällä liioitellusti sisäänpäin ja erottautumalla. Juutalaisyhteisö saa varmimmin elää rauhassa valtaväestön keskellä olemalla mahdollisimman avoin ja valtaväestön arkielämästä erottumaton. Eihän juutalaisuuden tarvitse juutalaiselle olla sen kummempi asia kuin vaikkapa lentopallon pelaaminen lentopallon harrastajalle – asia, jota käydään ehkä kerran viikossa harrastamassa, eikä tehdä siitä sen suurempaa numeroa.
Länsimaissa asuvat muslimit usein erottuvat muusta väestöstä kovin selvästi jo pukeutumisellaan. Eivät kaikki, ja etenkään miehet useinkaan eivät, mutta naispuoliset muslimit usein kyllä. Pelkän pukeutumisen ei tarvitsisi herättää muussa väestössä antipatiaa ja epäluuloa, mutta jotenkin se silmiinpistävän erottautuva pukeutuminen vain rakentaa väestöryhmien välille rajalinjoja. Niitä vastaan sitten monissa länsimaissa on jo reagoitu kieltämällä lailla burkhia ja hijab-tyyppistä pukeutumista.
Pidän erittäin epäsuotavana, että uskontojen välisten jännitteitten ongelmiin pitää reagoida kieltämällä määrättyjä vaatekappaleita. Varsinainen ongelmakaan eivät ole itse vaatekappaleet, vaan se, että lähes kaikki hijab-kaapujen käyttäjät ovat kuitenkin käytännössä enemmän tai vähemmän pakotettuja niitten käyttämiseen. Lainsäädäntötoimienkin pitäisi kohdistua enemmän tähän pakottamiseen kuin itse vaatekappaleisiin, mutta ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin ja niihin liittyviin valtasuhteisiin kiinni pääseminen on joskus kovin vaikeaa, paljon vaikeampaa kuin tiettyä vaatetta julkisesti käyttävän ihmisen osoittaminen ja kiinniottaminen.
Juutalaisten julkiseen esiintymiseen ei ainakaan Suomessa liity mitään sellaista silmiinpistävää olemuksellista piirrettä kuin musliminaisia leimaava hijab-pukeutuminen. Joittenkin äärijuutalaisten harrastama erityispukeutuminen on kaukainen, lähinnä Israelista tulevasta uutiskuvastosta tunnettu erikoisuus, ei Suomen arkipäivää. Kadulla vastaan tulevaa juutalaista ei erota muusta vastaantulijasta eivätkä muutamat Suomessa olemassa olevat synagogatkaan katukuvassa pistä silmään. Siksi meillä juutalaiset saavat rauhassa olla juutalaisina olemassa, ei heitä ole täällä koskaan vainottu, jotain tunnonvaivoja me suomalaiset saamme tuntea siitä, että muutamia juutalaisia luovutettiin täältä natsi-Saksan käsiin, jossa he joutuivat keskitysleireille, muuten suomalaisen ja suomenjuutalaisen väestön suhteet ovat jokseenkin ongelmattomat.
Jos nyt lyhyesti sanottuna jotain voin maailmalla vihan kohteeksi joutuville juutalaisille ja muillekin vähemmistöryhmille neuvoa, niin: malttia, avoimuutta, oman tapakulttuurin mutkatonta esilletuomista ja valtaväestöstä erottumisen korostamisen välttämistä. Nälillä keinoilla meillä Suomessa juutalaiset ovat aina olleet jokseenkin hyvissä väleissä valtaväestön kanssa.
Mikko Mäkitalo, 30.10.2018