Huhtikuun loppupäivinä mediaan syntyi kohu kansanedustaja Hussein al-Taeen vanhoista nettikirjoituksista, joissa nähdään olevan rasismia, väkivallan lietsontaa ja suvaitsemattomuutta.
Media rakastaa kohuja, poliittinen valtapeli kaivaa esiin asiat, joilla saadaan vastustajaa mustamaalattua. Kohu tästä on saatu aikaan, mutta tästäkin kohusta paljastuu kovin vähän varsinaisia villoja, kun asian ytimeen pureutuu.
Yleisellä tasolla tämä koko tapaus on kyllä esimerkki siitä, että uskonnot ovat omiaan tuottamaan ihmisten välille riitaa ja kansankiihotusta. Jospa kaikki vain ymmärtäisivät luopua uskonnosta…
Yksityiskohtiin jos mennään, luettuani ne Hussein al-Taeen kirjoitukset niin alkuperäisinä kuin mitä niihin julkisuuteen tuotujen kuvakaappausten kautta pääsee käsiksi, eipä niissä oikeastaan mitään vakavaa ja raskauttavaa ole. Sekavia kommentteja, pahan mielen purkauksia, joista kirjoittajan ei pitäisi voida olla jälkeenpäin ylpeä, kuten Hussein al-Taee selvästi ei olekaan, vaan pahoittelee kirjoittamaansa.
Totuuteen pyrkiäksemme, kun joissakin uutisoinneissa on väitetty, että al-Taee myöntää valehdelleensa, ettei muista noita vanhoja kirjoituksiaan: nähdäkseni ei myönnä. Ei hän ainakaan varsinaisessa anteeksipyynnössään
https://rauhantaee.fi/blogihussein/-al-taeen-anteeksipyynto sellaista sanamuotoa käytä, että hän olisi missään vaiheessa valehdellut. Oleellisin tiivistyy ehkä näihin lauseisiin: ”Pyydän anteeksi myös sitä, etten ole kyennyt avaamaan vanhoja tekstejä ja ajatteluni muutosta sitä kysyneille toimittajille, tukijoille ja muille ihmisille. Ymmärrän, että toimintani on hämmentänyt tilannetta lisää hetkenä, jolloin avoimuuden vaatimus on ollut täysin perusteltu ja oikeutettu. Toimin typerästi, koska olen halunnut painaa tämän osan menneisyyttä taakseni. Vanhojen kirjoitusten tultua julki olin häpeissäni eikä minulla ollut oikeita sanoja selittää taustaa, josta ne ajatukset tulivat.”
En minä tuota al-Taeen muotoilua ihmettele enkä moiti. En itsekään aina heti tunnista omia vanhoja kirjoituksiani.
Minun ajatteluni ei kuitenkaan edes elämäni aikana ole käynyt läpi kovin suuria periaatteellisia muutoksia. Joskus olen lukenut lukioaikaisia aineitani, joita on tallessa joitakin (harmikseni ei kaikkia), ja yllättynyt siitä, että kokonaisuutta tarkastellen maailmankuvani ja ajattelutapani on säilynyt hyvinkin samana. Kolmen vuosikymmenen takaisista lukiolaisen kirjoituksistani näkyy yleisesti ottaen se aivan sama rationaalisesti, analyyttisesti ja totuuteen tähtäävästi maailmaa tarkasteleva ja ympäristön tilasta huolestunut ateisti, jollainen olen nykyäänkin. Vaikka olen joskus luullut kokeneeni aikuisiällä aika voimakkaankin ekologisen heräämisen ja ajattelutavan muutoksen, niin lukioaikaisia tekstejäni lukemalla huomaan, että en kuitenkaan ole. Mitä nyt nuoruuden ehdottomuus ja mustavalkoisuus on elämänkokemuksen karttuessa vähän liudentunut, ja tietty älyllinen terävyys taas ehkä vähän kadonnut, niin muuten ajattelen pääpiirteissään hyvinkin samalla tavalla nyt kuin silloin.
Ja sitten kuitenkin, kun katsotaan joskus kirjoittamiani yksityiskohtia, niin en aina tunnista niitä omikseni enkä heti ymmärrä, miksi olen kirjoittanut jotain juuri niin kuin olen kirjoittanut.
Tähän kun vertaan sitä, mitä Hussein al-Taee on vanhoista kirjoituksistaan nyt sanonut, en ihmettele. Al-Taee on kokenut elämässään ja ajattelussaan suuria muutoksia, hän on kotoisin sekasortoisesta Irakista ja päätynyt pakolaisena Suomeen ja täällä omaksunut paljon uudenlaista ajattelua. En ihmettele, että ihminen on voinut kirjoittaa jotain, mitä hän jälkeenpäin häpeää, mutta en ihmettele sitäkään, että hän ei jälkeenpäin heti osaa pitää niitä ominaankaan, vaan epäilee, että kysymyksessä voisi olla jopa hänen kirjoitustensa tarkoitushakuinen vääristely. Ja tarkemmin ajateltuaan kuitenkin myöntää, että kyllä ne hänen omiaan ovat.
Myöntäkää vain kaikki muutkin: Ette te muista omia kirjoituksianne, ettekä aina itse heti ymmärrä niitä. Sallikaa ihmiselle erehtyminen ja omien ajattelutapojensa korjaaminen.
Mitä tulee siihen, että eräs rikosoikeuden professori meni jo julistamaan al-Taeen kirjoitusten täyttävän rikoksen tunnusmerkit nimikkeillä kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen, se on professorin oman hännän nostelua. Rikoslain pykälä uskonrauhan rikkomisesta on ylipäätään turha lakipykälä, jonka saisi yksinkertaisesti kumota pois. Eivät uskonnot tarvitse mitään sen enempää lainsuojelua kuin minkä kaikki muukin toiminta yleistä järjestystä ja ajattelun ja kokoontumisen vapautta turvaavien lakien nojalla muutenkin saa. Kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan al-Taeen kirjoitukset ovat aivan liian sekavia.
Minun puolestani tämä Hussein al-Taeen vanhojen kirjoitusten tapaus saisi riittää sillä, että hän on hölmöjä tuotoksiaan pahoitellut ja selvästi sanoutunut niistä irti.
Kunhan vielä siitä uskonnosta kokonaan luopuisi, niin kaikki olisi hyvin.
Mikko Mäkitalo, 30.4.2019