Heti alkuun muistutettakoon, että eutanasia on arvokysymys. Se, onko ihmiselämällä jokin absoluuttinen arvo ja onko sen ennenaikaisessa päättämisessä jotain perustavanlaatuisesti väärää perustuu itse kunkin arvoihin. Kysymys ei niinkään ole ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään kuin yhteiskunnan velvollisuudesta auttaa ihmistä kuolemaan tämän niin halutessa. Faktoja voidaan esittää puolesta ja vastaan, mutta loppujen lopuksi kysymys on mielipideasiasta. Itse kannatan eutanasian laillistamista, mutta en antaisi kenellekään absoluuttista oikeutta siihen.

Jos ikäihminen on parantumattomasti sairas, elinajanodote on lyhyt, ja tiedossa on kovaa ahdistusta ja kärsimystä niin mielestäni on vaikea perustella miksi hänellä ei olisi oikeutta eutanasiaan. Kaikkien kipuja/hengenahdistusta/henkistä ahdistusta ei voida lääketieteen keinoin täysin auttaa, joten armokuolema voisi tässä tapauksessa olla humaani ratkaisu. Yhtä helppo esimerkki toisessa ääripäässä on terve nuori, joka on esimerkiksi yllättäen päättyneen ihmissuhteen jälkeen niin ahdistunut että toivoo kuolevansa. Eutanasia tässä tapauksessa olisi täysin moraalitonta, suorastaan murha. Vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen juuttuu helposti toivottomuuteen eikä näe toivoa tulevaisuudessa, vaikka sitä olisikin. Tässä tapauksessa lähimmäisten (ja yhteiskunnan) tehtävä on tukea ihmistä vaikean ajan yli, ei auttaa häntä kuolemaan. Toisessa tapauksessa yhteiskunta olisi velvoitettu auttamaan ihmistä kuolemaan, toisessa ei – eli absoluuttista oikeutta eutanasiaan ei olisi. Miten tehdä rajanveto näiden ääripäiden välille? Kenellä on oikeus eutanasiaan ja kenellä ei?

Mitään helppoa tai absoluuttista rajaa ei ole eikä tule. Mitä jos ihmisellä on tauti, josta paranemismahdollisuus on 90 %, mutta on 10 % mahdollisuus että hän vain kärsii turhaan hoidoista? Omalla kohdallaan valtaosa ottaisi vastaan hoidot, mutta miten pitää suhtautua ihmiseen joka mieluummin luopuu elämästään? Entä jos taudista selviämisen mahdollisuus olisi 50 %? Entä jos vain 10 % tai 1 %? Tätä todennäköisyyttä ei ihminen itse pysty arvioimaan, vaan siihen tarvittaisiin monen eri lääketieteen alan asiantuntemusta.

Eikä kysymystä tietenkään pidä pohtia pelkästään lääketieteelliseltä kantilta, vaan kokonaisuutena. Esimerkiksi miten henkilön lähipiiri vaikuttaa eutanasia-oikeuteen? Voidaanko eutanasia myöntää ihmiselle jolla on lapsia elätettävänään? Taloudelliseen ahdinkoon jäävät perheenjäsenet tarvitsevat yhteiskunnan tukea, joten päätös koskee epäsuorasti kaikkia veronmaksajia, mikä tulee mielestäni ottaa huomioon päätöstä tehdessä.

Eutanasia on lääketieteellinen toimenpide, joten mielestäni perusteiden sen toteuttamiseen pitää myös olla lääketieteellisiä. En keksi yhtä ainutta tilannetta, jossa yhteiskunnalla olisi velvollisuus auttaa tervettä ihmistä kuolemaan. Potilaan oma lääkäri ei myöskään (tietenkään) voisi päätöstä tehdä, mutta hän voisi olla se henkilö, joka ottaa vastaan potilaan eutanasiahakemuksen, lähettää sen eteenpäin, ja keskustelee toimenpiteestä. Itse päätöksenteko pitäisi keskittää jollekin valtakunnalliselle eutanasiakomitealle, joka tapaisi jokaisen potilaan henkilökohtaisesti ja käsittelisi tapaukset yksilöllisesti. Luonnollisesti myös komitean päätöksenteko riippuisi ajan hengestä, silloisen yhteiskunnan arvoista.

Eli jokaisella tulisi olla oikeus pyytää eutanasiaa, mutta kenelläkään ei olisi siihen automaattista oikeutta, vaan päätös tehtäisiin pääosin lääketieteellisin perustein ja siihen vaikuttaisi myös henkilön sosiaalinen konteksti. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, mitä mieltä sinä olet? Turun vapaa-ajattelijoiden kevättapahtumassa pohditaan tänä vuonna eutanasiaa, ja keskustelua voi jo etukäteen viritellä tänne nettisivulle, vaikka tämän tekstin kommentteihin.

Antti Ellonen
Kirjoittaja on lääkäri ja Turun Vapaa-ajattelijoitten varapuheenjohtaja