Rippijuhlan tunnelmia (maaliskuu 2018)

Olin äskettäin sukulaispojan rippijuhlissa. Silloin, kun itse olin rippikouluiässä, kotiseudullani oli vielä käytännössä itsestäänselvyys, että kaikki käyvät rippikoulun. Vaikka meillekin rippikoulun alussa huomautettiin, että eihän tämä rippikoulu mikään pakollinen ole, niin jotenkin järjestelmä oli onnistuttu rakentamaan sellaiseksi, että ei sitä oikein olisi voinut käymättäkään jättää. Jotain on sentään muuttunutkin, eikä rippikoulu nykyään läheskään kaikkien nuorten … Lue lisää

Talven selkä taittuu (helmikuu 2018)

Hyvää Kalevalan päivää! Olen tässä viime päivinä tullut ajatelleeksi, että helmikuu on aika mukavaa vuodenaikaa siksi, että siihen ei suomalaisessa elämänmenossa liity oikeastaan mitään leimallisesti uskonnollista juhlaa. Suomalaista vuodenkiertoahan hallitsee ennen kaikkea joulu, jota odotetaan ja valmistellaan jo viikkoja jos ei kuukausiakin etukäteen. Joulun jälkitunnelmissa mennään sitten ainakin loppiaiseen tai vielä nuutinpäiväänkin eli tammikuun 13. … Lue lisää

Turun Vapaa-ajattelijat noususuuntaan (tammikuu 2018)

Runsas vuosi sitten, blogissa joulukuussa 2016, kirjoitin yhdistyksemme jäsenmäärän laskusta. Jäsenmäärä oli kahtena peräkkäisenä vähentynyt noin kymmenellä ja muutaman vuoden takaisista yli sadan jäsenen määristä oli pudottu 79:ään. Nyt voin kertoa pienen ilouutisen: Päättyneen vuoden jäsenmäärä nousi 80:een eli yhden suuremmaksi kuin edellisvuonna. Näin ollen laskusuuntaus on siis ainakin pysähtynyt, vaikka ei tässä yhden jäsenen … Lue lisää

Rohingyat ja muut, luopukaa ongelmastanne (marraskuu 2017)

Uskonnot aiheuttavat konflikteja. Tämä ei kai ole kummoinenkaan uutinen. Eräs tämän syksyn mittaan kansainvälisiin uutisaiheisiin noussut konflikti on Burman rohingya-muslimien ja buddhalaisen valtaväestön tilanne. Miljoonan (tai ehkä parin) verran islaminuskoista väestöä asuu maassa, jonka yli 50 miljoonasta asukkaasta suuri enemmistö on buddhalaisia. Minulla ei ole Burman tilanteesta sellaista asiantuntemusta, että voisin ruveta sanomaan, kuka siellä … Lue lisää

Luther on kuollut, kuolkoot Lutherin opit (lokakuu 2017)

Hyvää kekriviikkoa, lukijat! Pihallamme on vielä kaksi omenaa puussa ja muutamia porkkanoita maassa, joten ehkä tässä jokin pikkuinen kekrisyöminki tulee pidetyksi. Muuten ei kekristä enempää tällä kertaa kuin että aiempien vuosien kirjoitukseni siitä ovat edelleen ajankohtaisia: Artikkelini vuonna 2012 Mutta sitten täysin toiseen asiaan: Tänään on kulunut 500 vuotta Lutherin johtaman uskonpuhdistuksen alkamisesta. Sitähän sitten … Lue lisää

Puolivirallinen kirkko puoliuskottavana hädänalaisten auttajana (syyskuu 2017)

Luterilaisen kirkon seurakunnissa tarjotaan apua ja turvaa sellaisille turvapaikanhakijoille, joille viranomaiset eivät ole myöntäneet turvapaikkaa ja oleskelulupaa Suomessa. Näitä seurakunnissa jopa piilotellaan ja siten estetään viranomaisia toteuttamasta heidän palauttamistaan lähtömaahan. Ei siinä mitään, että viranomaisten päätöksiä kyseenalaistetaan. Oleellinen osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa on, että viranomaisten päätökset voidaan kyseenalaistaa ja että viranomaisten toimintaa voidaan jopa tarkoituksellisesti estää. … Lue lisää

Jehovan todistajien kieltämisestä (elokuu 2017)

Pitkin kevättä ja kesää on käyty pientä polemiikkia siitä, että Venäjä on päättänyt kieltää Jehovan todistajien toiminnan. Sitä on pidetty uskonnonvapauden ongelmana, kuten se tietysti onkin, rajoittaahan tietyn uskonnon kieltäminen aina uskonnonvapautta. Toinen puoli asiassa on, että Jehovan todistajat on hyvin ongelmallinen uskonto. Kyllähän Jehovan todistajat päällisin puolin ovat rauhallisia ihmisiä, jotka vain ovat syvästi … Lue lisää

En muslim igen

Lontoon viime viikon terrori-iskusta alkavat olla faktat sen verran selvillä kuin ne tulevat olemaankaan. Tekijän varsinaista motiivia ei ehkä koskaan saada tietää, mutta tiedetään, että hän oli Englannissa syntynyt muslimi. Sukutaustaltaan osin maahanmuuttajataustainenkin, mutta ei kuitenkaan muslimiyhteisössä kasvanut, vaan vasta aikuisiällä muslimiksi kääntynyt. Jotain päätelmiä tästä voidaan tehdä. Säännönmukaisesti nykyään mediassa esille nousevien terrori-iskujen tekijät … Lue lisää

Suruadressit myynnissä

Turun vapaa-ajattelijat myyntiin Vapaa-ajattelijain liiton kustantamia adresseja. Suruadressi on kooltaan 30 x 21 cm ja siinä on ajaton kynttilä- ja kukka-aihe graafisin somistein. Kannessa on Vapaa-ajattelijain liiton tunnus sekä teksti ”Osanotto suruun”. Sisäaukeamalla on valkeassa kentässä teksti ”muistoa kunnioittaen ja suruun osaa ottaen” sekä tilaa vainajan nimelle ja muistosanoille. KATSO TÄSTÄ ADRESSIN KUVA Nyt myynnissä … Lue lisää

Eutanasia ehkä tulossa

Viimeksi blogin kirjoittaessani lupailin pyrkiä taas tahtiin, että noin kerran kuussa ilmestyisi uusi blogikirjoitus. Ehtipä sitten heti taas kulua kaksi kuuta ennen kuin tämä seuraava ilmestyi. Mutta pyritään mainittuun tahtiin edelleen. Eduskuntaan on äskettäin tullut kansalaisaloite eutanasian mahdollistamisesta. Kansalaisaloitteen voi lukea parhaiten täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2212 Me vapaa-ajattelijat olemme yleisesti ottaen eutanasian sallivalla kannalla. Turun vapaa-ajattelijat on … Lue lisää