Perheen omat juhlat -kirja avuksi juhlien järjestäjälle ja juhlavieraalle.

 

Turun Vapaa-ajattelijat on ottanut myyntiin Anneli Aurejärvi-Karjalaisen kirjaa Perheen omat juhlat. Kirja käsittelee nykyjuhlintaa uskonnottoman näkökulmasta, mutta antaa tietoja myös eri aikojen ja uskontokuntien tavoista.

Kirja sisältää suuren määrän käytännöllisiä ohjeita ja ehdotuksia juhlien järjestämistä varten, sekä paljon mielenkiintoista taustoittavaa tietoa historiasta. Myös juhliin kutsuttu saa paljon vinkkejä mitä tuleman pitää.
Saatesanoissaan lukijalle Aurejärvi-Karjalainen toteaa, että ”siviilijuhlilla ei ole tiukkaa kaavaa, vaan jokainen tilaisuus on yksilöllinen ja ainutkertainen. Silti papittoman juhlan järjestäminen ei ole sen vaivalloisempaa kuin papillisenkaan”.

Häät, nimiäiset, aikuistuminen, hautajaiset. Vuodenkierron kohokohdat.

Kirjassa käydään läpi häät, nimiäiset, aikuistuminen, hautajaiset ja vuodenkierron kohokohdat. Kustakin juhlasta kerrotaan sen historiasta, tapojen muutoksista ja nykyisten lakimuutosten vaikutuksista viralliseen puoleen. Erityisesti kannustetaan tekemään juhlista oman näköiset, ja annetaan käytännöllisiä ideoita ja esimerkkejä juhlien suunnitteluun ja toteutukseen. Juhlien budjetoinnissa otetaan huomioon myös pienellä summalla liikkeellä olevat. Kirjoittajan kirpeät mielipiteet värittävät tekstiä ja kannustavat rohkeasti omiin valintoihin.

Raskaimmat juhlista lienevät hautajaiset. Hautajaisia käsitellään yhteensä 38 sivun verran. Onpa lukija hautauksen järjestäjä tai hautajaisiin kutsuttu, teksti auttaa häntä suhtautumaan tilanteisiin levollisesti ja antaa voimia monien asioiden huomioimisessa.
Selkeiden ohjeiden lisäksi kerrotaan mahdollisista toimista, mitä vainajan omaiset ja läheiset voivat tehdä, kuten ruumiin säilytys, katsominen, pesu ja pukeminen, kampaus ja ehostus sekä suruliputus. Lisäksi annetaan neuvoja omien hautajaisten suunnittelussa sekä kerrotaan suruviestien symboliikasta. Esimerkiksi ristin käytöstä opastetaan näin:

”Ristiä ei tule koskaan käyttää uskonnottoman kuolinilmoituksessa, vaikka sitä joskus pidetään ikään kuin vain vakiintuneena kuoleman vertauskuvana. Teloitusvälineenä risti toki viittaa kuolemaan, mutta idea on sen esittämisessä tyhjänä Jeesuksen ylösnousemuksen merkiksi. Risti siis periaatteessa symboloikin kristitylle elämää. Katsomusrajat ylittäväksi symboliksi siitä ei ole. Tämän paljastaa esimerkiksi se, etteivät muut uskontokunnat hyväksy ristikuviota käyttöönsä, eikä niitä yleensä sallita eläinten hautausmailla.”

Kirjan takakansi mainostaa kirjan olevan ”monipuolinen käsikirja siviilijuhlien järjestäjille”. Sitä se ehdottomasti onkin, mutta sopii myös käsikirjaksi siviilijuhliin kutsutuille ja yleisesti juhlaperinteestä kiinnostuneille. Kirjan mukana tulee päivityssivu, jossa uusien lakien ja asetusten tuomat muutokset kerrotaan.

Anneli Aurejärvi-Karjalainen: Perheen omat juhlat. Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin.
216 sivua.   WSOY Juva 1999.  ISBN 951-0-23761-2

Kirjan voi ostaa Turun Vapaa-ajattelijoiden kautta 15 euron hintaan.