Hyvää loppusyksyä, lukijat.
Vaikka säät eivät ole kovin loppusyksyisiksi ehtineet, niin kekriviikon loppua tässä jo eletään. Minullakin on viimeiset perunat ja porkkanat vielä kasvimaassa, sillä kun ei maa ole uhannut ruveta jäätymään, ei ole ollut kiirettä nostaa niitä vielä pois. Kaipa tässä kekriviikonlopun aikana se tulee tehtyä.
Vapaa-ajattelijaa tässä syksyn mittaan on mietityttänyt TV-sarja nimeltä Kaikki synnit, jonka ensimmäinen kausi on katsottavisssa Yle Areenalta. Toinen kausikin sarjaa on tehty, mutta sitä ei ainakaan vielä ole Areenassa eikä ilmoitettu, että olisi tulossakaan, se on katsottavissa jossain muualla.
Sarjan tapahtumissa keskeisenä on Pohjois-Pohjanmaan lestadiolainen uskontoyhteisö, mutta mikä mielenkiintoista, sarjassa on osansa myös vapaa-ajattelijayhdistyksellä. Tapahtumapaikkana on fiktiivinen Varjakka, joka sijoittuu johonkin Oulun eteläpuolelle, tosimaailman lähin vastine Varjakalle voisi olla Kempele tai Tyrnävä. Tapahtumapaikassa toimii sitten myös yhdistys nimeltä Varjakan vapaa-ajattelijat, jonka jäsenet myös kietoutuvat juonenkäänteisiin.
[Jälkikäteen lisään asioita vähän tutkittuani kommenttina, että Kempele on kyllä tv-sarjan Varjakan esikuvaksi aivan liian kaupunkimainen paikka. Kempele on aivan Oulun kyljessä, osana Oulun kaupunkiseutua, niin että lähes kaikki Kempeleen asukkaat asuvat samassa taajamassa, joka jatkuu yhtenäisenä Oulun keskustasta Kempeleeseen asti. Tv-sarjassa vilahtaneen seinäkartan mukaan Varjakka olisi jossain Oulun eteläpuolella, mutta vähän kauempana sen täytyy olla, Tyrnävä tai sitten samoilla seuduilla sijaitseva Liminka tai Lumijoki voisi olla lähin esikuva. Omakohtaisesti en tunne näistä kunnista mitään enempää kuin että olen joskus niistä läpi matkustanut matkalla Ouluun tai Lappiin, mutta Tyrnävä, Liminka tai Lumijoki näyttäisivät Varjakkaa muistuttavilta maaseutumaisilta kunnilta.]
Yhdistyksenä Varjakan vapaa-ajattelijat on vähintään yhtä fiktiivinen kuin Varjakka paikkana muutenkin, tai jopa vielä fiktiivisempi. Jos nimittäin Varjakka muuten vertautuu ehkä melko realistisesti johonkin Kempeleeseen tai Tyrnävään, en sarjaa katsovana vapaa-ajattelijana oikein löydä mitään yhtymäkohtaa Varjakan vapaa-ajattelijoitten ja tosielämästä tuntemieni vapaa-ajattelijoitten välillä.
Ensinnäkin Varjakka on jo paikkanakin vähän liian maaseutumainen ollakseen vapaa-ajattelijayhdistyksen toimipaikka. Vapariyhdistyksiä on lähinnä maakuntien keskuskaupungeissa, ei sitä pienemmissä paikoissa. Ei aivan kaikissa maakuntakeskuksissa kylläkään ole, ja toisaalta pikkukaupungeissa Raisio, Forssa ja Varkaus on vapariyhdistykset, mutta sitä maaseutumaisemmissa paikoissa ei ole. No, ei se tarkoita, etteikö joku voisi perustaa vapariyhdistyksen maalaispaikallekin.
Mikä ehkä merkittävämpää, sarjassa vapaa-ajattelijoina kuvatut henkilöt eivät oikein ole sellaisia, joita olisin missään tavannut vapaa-ajattelijayhdistyksen aktiivitoimijoina. Ei meissä ole niin radikaaleja tyyppejä, eikä yleensä juurikaan niin nuoria.
Mitenkään myönteisessä tai miellyttävässä valossa vapaa-ajattelijayhdistys ei sarjassa näyttäydy. En kuitenkaan jaksa siitä vetää herneitä nenääni, jos joku kirjoittaa fiktiivisen yhdistyksen erilaiseksi kuin mitä itse olen kokenut vastaavaa nimeä käyttävän yhdistyksen. Kyllähän fiktiota saa kirjoittaa ja siinä esittää asioita fiktiivisellä tavalla, ja tylsäähän fiktiosta tulisi, jos ei siinä vähän irroteltaisi asioita todellisesta muodostaan.
Itse tulin vapaa-ajattelijoihin mukaan 90-luvun puolivälissä, nuorena kyllä, mutta kuitenkin jo muutaman vuoden yli 20-vuotiaana, eli en aivan varsinaisesti nuorena siinä mielessä kuin mitä TV-sarjan Varjakan vapaa-ajattelijoitten aktiivitoimijat näyttävät olevan. Ja silloinkin olin aika poikkeus yhdistyksessä, jonka muut aktiivit olivat melkein kaikki sukupolven tai kaksikin minua vanhempaa ikäluokkaa. Ja kun tässä yli kaksi vuosikymmentä olen Turun vaparien toimintaa seurannut ja pyörittänyt, niin ei tässä missään vaiheessa mitenkään suurin joukoin ole nuorisoa pyörinyt. Joskus joitakin kyllä, mutta ei mitenkään joukoiksi asti. Mitä olen muita kuin Turun yhdistyksen vapareita kohdannut, niin ei heissä jäsenistö juurikaan erilaista ole.
Ja jos jonkin verran joskus nuoria vapaa-ajattelijoita onkin, eivät he juurikaan ole sellaisia radikaaleja anarkisteja, mitä television Varjakan porukka. Pidän oikeastaan vapaa-ajattelijoitten ongelmana sitä, että olemme tavoitteissamme liian varovaisia ja vaatimattomia, emme juurikaan lähde näkymään ja kuulumaan, vaan tyydymme yleensä filosofisesti pohdiskelemaan ja pyörittelemään asioita. Vapaa-ajattelija tuntuu yleensä ajattelevan, että kun hän on itselleen tehnyt selväksi sen, mitä uskonnot pohjimmiltaan ovat, niin se riittää, ja muut saavat sitten tehdä uskontojen suhteen mitä haluavat.
Esimerkiksi koulujen ET-opetuksen suhteen olemme kovin laiskoja edistämään asiaa. Emme kunnolla vaadi edes omille lapsillemme hyvää ET-opetusta, vaan tyydymme ajattelemaan, että jos ET on joten kuten olemassa, niin onhan se parempi kuin uskonnonopetus, eli varmaankin se sitten riittää. Ja jos lapsemme koulussa sitten ET-opetuksen lisäksi saa myös jossain muodossa uskontokasvatusta, niin meillä on taipumus ajatella, että eihän se varmaankaan lasta pilaa, kyllä hän siitä oppii kuitenkin itsenäisesti ajattelemaan, jos vanhempiensa taipumuksia vähänkin on perinyt.
Kyllä uskontokasvatus voi lapsen pilatakin, siitä meidän täytyisi olla täysin tietoisia.
Uskovaisethan sitten kyllä levittävät omaa sanomaansa, jos heille annetaan siihen tilaa. Heidän maailmankuvassaan uskonto on maallista elämää suurempi asia, kyllä he kokevat velvollisuudekseen tehdä kaikkensa muittenkin ihmisten puolesta, että muutkin lähtisivät noudattamaan uskontoa.
Vaparien tavoitteitten toteutumiselle voisi olla hyväkin, jos meissä olisi enemmän Varjakan porukan tapaista väkeä.
Tosielämässä Varjakan vapaa-ajattelijoita muistuttavia ovat lähinnä erilaiset ekoanarkistiset piirit. En ehkä ole koskaan laskenut itseäni ekoanarkistiksi, katson ekologisiakin kysymyksiä enemmän pitkien kehityslinjojen ja jatkuvuuden kautta, mutta olen kyllä eri vaiheissa ja eri paikoissa ollut ekoanarkistien kanssa tekemisissä ja jossain määrin hengessä mukana. Siellä toiminta näyttää aika samalta kuin Varjakan vapaa-ajattelijoissa.
Onko sitten yhteiskunta ekologiselta kannalta kehittynyt paljon parempaan suuntaan ekoanarkistien vaatimusten johdosta? Mielestäni ei. Kyllä ympäristöajattelun edistysaskelet on otettu vähitellen, demokraattisen päätöksenteon sisältä ja sovinnaisen tieteellisen tutkimustyön avulla, ei anarkistisista lähtökohdista. Ekoanarkisteilla on usein kovia ja idealistisia vaatimuksia, mutta ympäröivä yhteiskunta ei oikein lähde niitä toteuttamaan, ja tuntuu siltä, että ekoanarkisti sitten aikansa elämöityään väsyy tekemiseensä ja lopettaa sen. Ekoanarkistisia porukoita tulee ja menee toisensa jälkeen, jokainen ryhmä vuorollaan vaatii mitä vaatii, ja sitten aikansa vaadittuaan lopettaa toimintansa.
Niinpä ajattelen, että voisi olla hyvä, jos vapareissa olisi enemmän Varjakan vapaa-ajattelijoita muistuttavaa väkeä, mutta liikoja en odottaisi, jos olisikin. Kyllä asiat jossain määrin edistyvät näillä varovaisilla keinoilla, joita me käytämme. Ja kaikkein eniten tavoitteitamme on edistetty eräillä nörttimäisillä keinoilla, joilla merkittävä osuus suomalaisista on saatu eroamaan kirkosta. Se tehtiin koodaamalla nettiin palvelu, jolla kirkosta eroaminen on helppoa, ja siihen tarvittiin vain muutama nuori tai nuorehko tamperelainen vapaa-ajattelijanörtti.
Kuka sitten koodaisi pohjoisen lestadiolaisyhteisön päihin palvelun, jolla hekin eroaisivat uskonnollisesta yhteisöstään? Onnistuisiko se Varjakan vapaa-ajattelijoitten keinoin?
Mikko Mäkitalo, 30.10.2020