Tänä vuonna olin poikkeuksellisesti jopa iloinen siitä, että kalenterissa on helatorstai. Se kun sattui tänä vuonna olemaan poikani syntymäpäivä, mikä tarkoitti, että pystyimme pitämään synttärijuhlan varsinaisena syntymäpäivänä.
Yleensä ajattelen, että sellaisia yleisiä juhlapäiviä kuin pääsiäinen ja helatorstai ei lainkaan tarvittaisi. Ne vain turhaan rikkovat viikkorytmiä, työpaikkoja joudutaan pitämään kiinni, kun työntekijöille on säädetty niihin yleinen vapaapäivä, ja sitten vielä joulun ja pääsiäisen tapaiset suuret juhlapyhät aiheuttavat liikenneruuhkia teille, kun lähes kaikkien on päästävä samaan aikaan jonnekin juhlapyhän takia.
Kyllähän ihmiset juhlia voivat ja saavat ilman, että kaikkien pitäisi tehdä sitä samaan aikaan. Pääsiäisen, helatorstain, joulun ja loppiaisen sijaan määrittelisin viikkorytmin kulkemaan ympäri vuoden tasaisena työpäivien ja vapaapäivien vuorotteluna, mutta lisäisin työntekijöille vastaavan määrän sellaisia vapaapäiviä, jotka he saisivat käyttää silloin kun itse haluavat. Sehän tarkoittaisi vain tiettyä lisämäärää ns. pekkaspäiviä, nehän ovat nykyäänkin vapaapäiviä, jotka työntekijä saa pääsääntöisesti pitää itse haluamanaan ajankohtana.
Ihmiset voivat esimerkiksi pääsiäistä halutessaan juhlia ottamalla pekkaspäiviä silloin, kun heidän mielestään on sopiva ”pääsiäisen” aika, olkoon se sitten jonkun mielestä uskonnollisesti määräytyvä ajankohta, jonkun mielestä joku muu ajankohta. Hyvä vain, jos työpaikat voidaan pitää käynnissä ja tiet ruuhkattomina, jos vain osa viettää pääsiäistä samaan aikaan.
Yleisinä juhlapäivinä säilyttämistä kannattaisin lähinnä vuodenvaihteeseen ajoittuvien joulun ja uudenvuoden kohdalla. Pimeimpään ajankohtaan sijoittuva juhlapäivien jakso antaa ihmisille niin mukavan mahdollisuuden kunnolliseen rauhoittumiseen, että voisin jopa harkita, että yleisiä vapaapäiviä siinä kohdassa laajennettaisiin koko talvipäivänseisauksen ja uudenvuoden väliselle ajalle. Tietenkään yhteiskunta ei voi täysin pysähtyä kahdentoista päivän ajaksi, eivät kaupat voi olla niin kauaa kiinni, mutta jossain muodossa muodostaisin siihen kohtaan entistäkin suuremman juhlapäiväjakson, joka johdattaisi ihmisen kunnollisen rauhoittumisen kautta uuteen vuoteen ja lisääntyvän valon aikaan.
Jossain muodossa kyllä kiinnittäisin joulunkin osaksi normaalia viikkorytmiä ehkä niin, että se muodostaisi joka vuosi jonkinlaisen pitkän viikonlopun. Samoin uudenvuodenpäivä saisi mielellään olla joka vuosi samana viikonpäivänä. Millaisen rekonstruktion tämä sitten vaatisi kalenterilta ja miten se saataisiin millään järkevällä tavalla voimaan, kun maailman eri maissakin pitäisi kuitenkin olla koko ajan käytössä jollain tavalla yhdenmukainen kalenteri, siihen minulla ei ole yksiselitteistä mallia.
Saiko tämänvuotinen sattuma minut sitten muuttamaan mieltäni ja kannattamaan helatorstaita siksi, että poikani saisi ehkä joskus toisenkin kerran viettää syntymäpäiväjuhlaa varsinaisena syntymäpäivänään? Eipä saanut. Helatorstai liikkuu kalenterissa nelisenkymmentä päivää pitkän jakson sisällä satunnaisesti, joten poikani syntymäpäivä osuu ehkä kaksi kertaa hänen koko elämänsä aikana helatorstaihin. Eipä kannata sen takia kannattaa helatorstain olemassaoloa.
Lopuksi toivotan lukijoille hyvää kesää. Se alkuahan voi juhlistaa esimerkiksi alla olevan Suvilaulun sanoin.
Suvilaulu
1.
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen,
kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt lämpöänsä suopi
taas paiste auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.
2.
Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa,
puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Kun lintuin laulun soinnut
ne mieltä elvyttää,
niin metsät, maat ja mannut
on täynnä elämää.
3.
Niin joutui armas aika
ja suven ihanuus,
tää vehreys, sen taika
on aina yhtä uus.
On täällä tuulten tuomaa
ja vetten virtaamaa,
sen mielihyvin huomaa,
on meillä valon maa.
Mikko Mäkitalo, 31.5.2019