Kilpailuasu – vapaa vai pakollinen? (heinäkuu 2021)

Uskonnot ovat vallankäyttövälineitä. Mielestäni ne ovat ehkä ennen kaikkea vallankäyttövälineitä. Ovat ne muutakin, ovat ne muun muassa maailmankuvan jäsentäjiä, elämän rytmittäjiä ja lohdutuksen antajia, mutta mielestäni ennen kaikkea vallankäyttövälineitä.

Uskontojen kautta usein määräillään ihmisten pukeutumistapoja, joskus hyvinkin yksityiskohtaisesti. Etenkin islamin määrittämä hijab-tyylinen pukeutuminen on aihe, josta viime vuosina on paljon keskusteltu, ja olen blogikirjoituksissanikin käsitellyt sitä muutamaankin kertaan.

(Huom. Käytän tässä sanaa hijab merkityksessä “peittävä pukeutuminen”. Usein ajatellaan, että hijab tarkoittaa huntua, siis konkreettista vaatekappaletta, mutta sanan alkuperäisempi merkitys arabian kielessä on “peittäminen, peittävä pukeutuminen”, ja siinä merkityksessä käytän sitä tässä artikkelissa, kuten mielelläni muutenkin.)

Tässä viime päivinä hijab-pukeutumisen vaatimukset ovat nousseet mieleeni katsellessani Tokion olympialaisia. Useimmat urheilijathan esiintyvät nykyään varsin vähäisessä vaatetuksessa. Tokion kisoissa kuitenkin huomioni kiinnittyi siihen, että eräissä naisten juoksulajeissa hyvinkin moni käytti pitkälahkeisia ja pitkähihaisia urheilutrikoita. Niissä oli sitten erilaisia variaatioita, jollain oli nilkkoihin ulottuvat lahkeet, mutta pää täysin paljaana, kun taas toisen kilpailijan asuun kuului jopa hiukset peittävä huppu niin että asukokonaisuus oli jo aivan hijab-periaatteitten mukainen, vain kasvot näkyvissä ja kaikki muu peitettynä.

Hyvin systemaattisesti vaikutti siltä, että noissa peittävissä trikoissa kilpailevat urheilijat ovat Lähi-idän suunnalta tulevia naisia, siis käytännössä muslimimaista tulevia naisia. Miesten kilpailuissa erityisen peittäviä trikooasuja ei juuri näy, vaikka toki jotkut miehetkin syystä tai toisesta urheilevat pitkissä housuissa, eikä niitä juuri näy naisurheilijoillakaan muista kuin Lähi-idän maista. Syyn täytyy olla siinä, että islam enemmän tai vähemmän vaatii naisilta peittävää pukeutumista, sillä ei voi olla niin, että sattumalta juuri Lähi-idästä tulevat naiset omaehtoisesti haluaisivat urheilla pitkissä trikoissa, kun samaan aikaan kaikkialta muualta tulevat naiset ja kaikki miehet urheilevat shortseissa ja hihattomissa paidoissa.

Tuntuisi, että ilmiö on jotenkin aika uusi. En muista, että aiemmissa kisoissa olisi tietty kilpailijaryhmä, Lähi-idästä tulevat naiset, erottunut pukeutumisellaan, vaikka tämä nyt on tietysti vain mutua, en pysty millään tilastoluvulla osoittamaan, että juuri näissä kisoissa on hijab-tyyppisesti pukeutuneita urheilijoita enemmän kuin aiemmissa. Jos on tottakin, että hijab-tyyliä on olympiakisoissa entistä enemmän, ei se välttämättä tarkoita, että islam olisi kiristänyt otettaan urheilijoista. Se voi tarkoittaa sitäkin, että naisurheilijoita entistä enemmän tulee maista, joissa heiltä vaaditaan peittävää pukeutumista.

Ei tunnu oikein hyvältä eikä oikealta, että tietty ihmisryhmä, musliminaiset, alkaa urheilukentällä erottua muista leimallisella pukeutumisellaan. Mutta miten sitten tuollaista pukeutumissegregaatiota voisi ehkäistä? Voi tulla mieleen, että asetettaisiin kilpailusääntöihin määritelmiä urheiluasuille ja siten kiellettäisiin liian leimallisesti hijab-vaikutteiset urheiluasut. Se olisi kuitenkin ongelmallinen ratkaisu, sillä voisi käydä niin, että suurin osa musliminaisista estyisi osallistumasta urheilukilpailuihin. Jos eivät he ole itse päättäneet käyttää peittäviä asuja, niin eivät he välttämättä pystyisi päättämään ottaa käyttöön toisenlaisiakaan asuja, vaan tulisivat suljetuiksi pois urheilusta. Lienee parempi, että mahdollisimman suurella osalla maailman väestöä on mahdollisuus olla urheilutoiminnassa mukana, vaikka sitten pukeutumissäännöillä kahlittuna, kuin että osa sulkeutuisi kokonaan pois.

Parasta on varmaankin vain suhtautua erilaisiin asuihin mahdollisimman sallivasti ja luottaa siihen, että ajan mittaan valinnanvapaus voittaa. Eikä islamilainen maailma nytkään ole mikään sellainen monoliitti, jossa naiset, urheillessaan tai muuten, voisivat pukeutua vain yhdellä tavalla. Tokion kisoissakin on kuitenkin myös muslimimaita edustavia naisia pukeutuneina samanlaisiin lyhyisiin shortseihin ja hihattomiin paitoihin kuin mitä länsimaalaiset käyttävät.

Eräs kuriositeetti tuli vastaan, kun satuin katsomaan naisten nyrkkeilyottelua, jossa olivat vastakkain algerialainen ja tunisialainen. Heistä algerialainen otteli aivan tavallisessa nyrkkeilyasussa, joka jättää mm. polvet, sääret ja olkapäät paljaiksi. Tunisialaisella oli sinänsä samanlainen asu, mutta sen alla olikin pitkät trikoot, niin että kun nyrkkeilyssä vielä käytetään pääsuojusta, joka peittää hiuksetkin käytännössä kokonaan, oli tunisialaisen nyrkkeilyasu käytännössä hijab-pukeutumisen mukainen, vain kasvot näkyvissä. Yllättävää tässä oli, että näin oli pukeutunut nimenomaan tunisialainen, vaikka Tunisiaa yleensä pidetään arabimaitten joukossa liberaaleimpiin ja länsimaisimpiin kuuluvana, kuin taas Algeria on viime vuosikymmenet ollut uskonnollisen puoluediktatuurin hallitsema. Tämäkin osoittaa vain, että pukeutumissäännöstö ei ole muslimimaitten sisälläkään yksioikoinen ja yksiselitteinen. Yksilöillä on muslimimaitten sisälläkin eri tilanteita ja eri valintoja.

Eipä länsimaissakaan ole aina ollut itsestäänselvyys, että urheilijat, naisurheilijat varsinkaan, saisivat pukeutua siten kuin itse haluavat. Joskus 1930-luvulla naisurheilu otti ensi askeleitaan ja tennis oli ensimmäisiä lajeja, joita naisten ylipäätään sallittiin harrastaa. Sitä he harrastivat aluksi pitkissä hameissa, ja syntyi polemiikkia siitä, onko naisen sopivaa pukeutua niin, että tennistä pelatessa kengän ja hameenhelman välistä toisinaan vilahtaa kappale paljasta säärtä.

Siitä on tultu pitkä matka nykytilanteeseen, jossa naisurheilijat yleisesti harrastavat monenlaisia lajeja jossain bikinityyppisessä minimalistisessa asussa. Toisessa ääripäässä on sitten jouduttu pohtimaan, pakotetaanko urheilijoita joskus liiankin niukkoihin urheiluasuihin. Sitäkin on joissakin tapauksissa tapahtunut, kun urheilulajien lajiliitoissa on haluttu määritellä urheilijoille lajin sisällä yhdenmukaiset asut, ja määritelty ne äärimmäisen pieniksi. On sinänsä ymmärrettävääkin, että urheilulajit kilpailevat keskenään markkinoitten kassavirroista ja yleisöstä, ja siinä kilpailupaineessa joskus ajaudutaan hakemaan kilpailuetua pukemalla urheilijat äärimmäisen niukkoihin asuihin. Mutta jos sitten päädytään siihen, että kokonaiset joukkueet protestoivat liian pieniä urheiluasuja vastaan, on selvää, että jossain on menty pieleen ja urheilullinen tarkoituksenmukaisuus on asujen suunnittelussa unohtunut.

Mutta minkähän takia pikaluistelijat käyttävät kokovartalohaalaria? Kysymys tuli mieleeni vasta tätä artikkelia kirjoittaessani, kun mietin eri urheilulajien tyypillisiä asuja. Pikaluistelijat ovat kaikki, niin miehet kuin naisetkin, käytännössä hijabin vaatimusten mukaisesti puettuja, vain kasvot näkyvissä. Vastaus ei varmaankaan ole, että jää on kylmä elementti ja vaatii kehon lämmittämiseksi haalarin, sillä pikaluistelukilpailutkin käydään yleensä, ainakin huipputasolla, hallissa, eli kaiketi samanlaisissa oloissa kuin taitoluistelu, eivätkä taitoluistelijat verhoudu haalariin. Vastaus lienee ilmanvastuksen minimointi. Mahdollisimman yhtenäinen haalari on aerodynaamisin mahdollinen asu.

Miksi sitten pikajuoksijat eivät juokse kokovartalohaalarissa, jos se olisi aerodynaamisin asu?

Mikko Mäkitalo

30.7.2021

Jätä kommentti