Nuoria uskonnottomia haetaan ilmastoasennetutkimukseen

Askarruttaako ilmastonmuutos? Kiinnostaako tutkimus? 

Tule mukaan tutkimushankkeen yhteistyöryhmään! Etsimme 15–18-vuotiaita nuoria Tampereen kaupunkiseudulta mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan kansainvälistä ilmastoasenteita ja -toimijuutta koskevaa tutkimusta. Ryhmä toimii eurooppalaisen tutkimusryhmän ja Tampereen yliopiston tutkijoiden yhteistyökumppanina koko hankkeen ajan. 

 Jos tulet mukaan, 

  • pääset oppimaan tutkimuksen tekemisen taitoja ja vaikuttamaan tämän tutkimuksen toteuttamiseen
  • pääset keskustelemaan asiantuntijoiden ja paikallisten päättäjien kanssa kestävän tulevaisuuden toteuttamisesta
  • pääset kertomaan omista mielipiteistäsi, arvoistasi ja tuntemuksistasi
  • pääset kehittämään uutta tapaa opettaa ilmastoasioita
  • saat todistuksen ryhmän toimintaan osallistumisesta
  • tutustut muihin aiheesta kiinnostuneisiin nuoriin Suomessa ja muualla Euroopassa 

Odotamme sinulta, että 

  • osallistut ryhmän tapaamisiin noin kerran kuussa (koronatilanteesta riippuen etä- tai lähitapaamisia Tampereella) 
  • kirjoitat tai äänität aihetta koskevia ajatuksiasi ylös tutkimuspäiväkirjaan 
  • osallistut yhdessä muun ryhmän kanssa viestintään vaikkapa kirjoittamalla blogiin tai postaamalla sosiaaliseen mediaan 
  • sitoudut mukaan vähintään puoleksi vuodeksi 

Emme odota sinun olevan ilmastotietäjä tai -aktivisti tai ajattelevan asioista tietyllä tavalla. Sen sijaan toivomme mukaan erilaisista taustoista tulevia nuoria, jotka haluavat avointa keskustelua. 

 CCC-CATAPULT on kolmevuotinen tutkimushanke, jossa tutkitaan nuorten ilmastotoimijuutta, arvojen ja toiminnan välistä kuilua ja sekä keinoja sen ylittämiseksi. Mukana on nuoria neljässä Euroopan maassa: Iso-Britanniassa, Irlannissa, Italiassa ja Suomessa.  

Tervetuloa mukaan! 

 Lisätietoja ja ilmoittautumiset: 

Essi Aarnio-Linnanvuori puh. 050 346 1567 tai sähköposti essi.aarnio-linnanvuori@tuni.fi  

Hankkeen tiedot Tampereen yliopiston sivuilla suomeksi: https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/ilmastokriisia-torjumassa-lasten-toimijuus-kaytantoihin-vaikuttamisessa-transformatiivisen