Tampereella kirkosta erosi 3900

Vuoden 2022 aikana isommasta valtionkirkosta erosi 3899 tamperelaista. Heistä yli puolet oli alle 30-vuotiaita, ja jäljelle jäävästä osasta puolet 30-39 -vuotiaita. Eroaminen ei missään vaiheessa lopu, muutama erosi vasta 80 täytettyään, mutta on aika harvinaista vanhemmissa ikäluokissa. Sukupuolten välillä ei ollut kovin olennaista eroa.

Liittyjät ovat vanhempia, suurin joukko on 30-39 -vuotiaat.

Puolet eroajista käytti eroakirkosta.fi-palvelua. Kotikenttäetua ei siis tullut: Osuus oli sama kuin koko maassa, vaikka palvelu on alkuaan Tampereella kehitetty.

Eronneiden määrä oli 2,7 % seurakuntien jäsenmäärästä, kun koko maan luku oli 1,8 %. Isoissa kaupungeissa erotaan aina enemmän, mutta esimerkiksi Turkuun verrattunakin olemme selvästi edellä: siellä erosi 2,3 % jäsenistä.

Tamperelaisista kuuluu edelleen kirkkoon 58 %. Alle puoleen on jäsenmäärä pudonnut vasta Helsingissä ja Vantaalla, meillä se tapahtuu nykyiselläkin vauhdilla vasta viiden vuoden kuluttua ja luultavasti ei aivan niinkään pian.