Monesta asiasta en voi vanhempiani kiittää, mutta iso kiitos kuuluu siitä, että he eivät tyrkyttäneet minulle mitään uskontoa. Olen kokonaan säästynyt uskontojen aivopesulta. Tämä, että vanhempani eivät tunkeneet minulle mitään uskontoa, on mahdollistanut minulle avoimen ja tutkivan elämänasenteen.
Muistan lapsuudesta joitain hauskoja yksityiskohtia koskien uskontoa ja uskonnollista kirjallisuutta. Lapsuuden kodissani oli tapana siivota kirjahylly vuosittain. Eli kirjahyllyn kaikki kirjat otettiin pois hyllystä ja niistä pyyhittiin pölyt. Nämä kirjahyllyn siivouskerrat olivat ainoita kertoja, kun pidin raamattua kädessäni.
Toinen muisto koskee rippikoulua. Hassua sinänsä, että olen käynyt rippikoulun. Varmaakin rippikoulun käyminen oli Heinolassa sosiaalinen normi, josta ei voinut poiketa ilman ikäviä seurauksia.
Mutta itse rippikoulusta muistan hyvin, kun ennen varsinaiselle rippileirille pääsyä, piti käydä tutustumassa seurakunnan erilaisiin tapahtumiin. Erikoisin kokemus oli, kun menin seurakunnan nuorisotilaan. Jotenkin seurasin siellä olevia uskovaisia nuoria, kuin joitain kummajaisia. Ajattelin, että miten tuo voi olla mahdollista, että joku on aivan oikeasti omalla naamalla uskovainen.
Sysäyksen uskontojen tutkimiseen sain isäni kautta. Hän oli armoitettu kommunismin vihaaja. Tämä on helppo ymmärtää, olihan hän evakko. Isäni jaksoi jauhaa, kuinka pahoja kommunistit ovat. Tiukka puhe kommunismin pahuudesta oli poikkeuksellista suomettuneessa Suomessa. Virallinen puhe Neuvostoliitosta ja kommunisteista, oli suuressa ristiriidassa isäni puheiden kanssa. Tämä tietenkin herätti kysymyksen, mikä on todellisuus. Tuli sitten jonkin verran tutkittua, mitä pitää sisällään sellainen ideologia, kuin kommunismi. Kommunismin jälkeen kummastelin fasismia tai pitäisi varmaankin sanoa natsismia.
Näiden jälkeen sitten tajusin, että onhan meillä oma kotoinen ideologia. Ei poliittinen, vaan uskonnollinen ideologia, eli kristinusko. Tämän ideologian kanssa olenkin sitten viettänyt paljon aikaa. Kiinnostus kristinuskoa kohtaan toi mukaan muutkin uskonnot, kuten islamin.
Johtuen varsin vaikeasta lapsuudestani, en voi millään käsittää joitakin kristinuskon peruskäsitteitä. Ensimmäinen vastenmielinen ajatus on, että vanhempia pitää kunnioittaa. Tämä on erittäin julmaa ja vaikean lapsuuden eläneiden lasten halventamista. Toinen hullu ajatus on, että mies on perheen pää. Tämä väite on aiheuttanut enemmän väkivaltaa, kuin mikään muu väite maailmassa.
Suurimmalle osalle miehistä yhtään isomman yksikön kuin oman itsensä, johtaminen on ylivoimainen tehtävä. Merkittävä osa miehistä ei pysty johtamaan edes itseään. Johda siinä sitten kokonaista perhettä. Perhe, jossa mies kuvittelee olevansa jonkin uskonnollisen käskyn velvoittamana johtaja, on perheen irvikuva ja naiselle äärimmäisen vaarallinen paikka. Totuushan on se, että vain heikoilla miehillä on tarvetta pompottaa ja käskeä naisia.
Muistan yhden mielenkiintoisen keskustelun, jonka kävin isäni äidin kanssa. Hän moitti minua siitä, kun en suhtautunut isääni kunnioittavasti. Tähän totesin, että isäni ei ole osallistunut minun elämään rakentavasti muulloin, kuin siittämisen tapahtumaan. Taisin todeta hänelle vielä, että mitä minä tiedän, niin tämän tapahtuma ei ole miehelle kovinkaan vastenmielinen ja vaativa tapahtuma.
Vanhempia ei kuulu kunnioittaa, jos he eivät ole tätä kunnioitusta kunnolla ansainneet. Vanhempi voi myös menettää kunnioituksen heti, kun käyttäytyy niin, että ei enää ansaitse kunnioitusta. En tiedä, pystyisinkö sanomaan näin, jos minun pääni olisi lapsena tungettu täyteen uskontoa.
Uskonnottomuus on mahdollistanut sen, että en ole elämässäni tukeutunut vanhoihin tunkkaisiin konservatiivisiin arvoihin, vaan olen pystynyt näkemään elämän uudessa ja jatkuvasti uudistuvassa valossa.
Nykyään onkin varsin jännää elää uskonnottomana, kun uskonnolliset ja konservatiiviset voimat nostavat päätään ja pyrkivät hallitsemaan kaikkien ihmisten elämää. On varsin tavallista, että uskonnolliset ja konservatiiviset ihmiset kuvittelevat, että heillä on paras tieto, kuinka kaikkien ihmiset tulee elää elämänsä. Heille ei riitä, että heidän omat kannattajat tottelevat heidän ahdistavia arvojaan, vaan he vaativat kaikkien tottelevan heidän arvojaan. Kai he kuvittelevat, että helvetin tulet iskevät maahan, jos he eivät saa kaikkia samaan ruotuun ja vieläpä heidän määrittämäänsä ruotuun.
Syy siihen, miksi uskonnolliset ja konservatiiviset voimat nostavat ja ovat nostaneet päätään koko maailmassa, mm. USA:ssa, Euroopassa ja Lähi-Idässä, on pelko, että oman viiteryhmän suhteellinen valta-asema heikkenee. Mutta eipä taida olla paluuta vanhoihin uskonnolliskonservatiivisiin arvoihin, onhan maallistuminen ja tieteen kehitys erittäin nopeaa. Ja onneksi lähinnä vain islamiaisessa vaikutuspiirissä käytetään edelleen uskontojen vanhaa ja ainutta tehokasta tapaa pitää yllä uskonnolliskonservatiivisia arvoja, eli väkivaltaa. Tästä muslimien käyttämästä väkivallan muodosta käytetään virheellisesti nimeä kunniaväkivalta. Oikeampi nimi on yhteisöväkivalta, onhan tarkoitus pitää yhteisö puhtaana ja järjestyksessä.
Uskonnottomien tärkein tehtävä on pitää huoli, että minkään uskonnon tukahduttavat ja epätasa-arvoiset arvot eivät palaa nykyaikaiseen demokraattiseen yhteiskuntaan.
Petri Karisma
Lehtori, diplomi-insinööri