ESA YLIKOSKI
Uskomaton vapaus
Ilman uskontojen rajoituksia voit valita vapaasti ja päättää omasta elämästäsi
Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
Kirkon hautausmaamaksuihin korotuksia
Verotuksen muutokset korottavat maksettavaa kirkollisveroa ja hautausmaamaksuja
ESA YLIKOSKI
Valtiovarainministeriön esityksessä valtion budjetiksi 2026 esitetään ev.-lut. kirkon budjettirahoituksen leikkausta ensi vuodelle yli 18 miljoonaa euroa, jolloin rahoitus olisi 87 miljoonaa. Suurimmillaan summa on ollut yli 123 miljoonaa, mutta rahoitus väheni jo 2025.
Näin suurten leikkausten taustalla on kirkollisverotuksen kytkös kuntaverotukseen siten, että kirkollisveron tuotto on sekä tänä että ensi vuonna 40 miljoonaa aiempaa korkeampi ilman mitään kirkollisveron korotusta.
Tämän seurauksena kirkon jäsenet maksavat enemmän kirkollisveroa – ja nyt myös korkeampia hautausmaamaksuja. Myös muut kuin kirkon jäsenet, joiden omaisia on haudattu tai haudataan seurakuntien hautausmaille, maksavat pian korotettuja maksuja.
Uskonnottomien näkökulmasta kirkon tulisi käyttää valtion budjettirahoitus kokonaan hautaustoimen kustannuksiin ja käyttää lisääntynyt kirkollisverotuottonsa kulttuurihistoriallisten rakennusten korjaamiseen.
Siviilivihkimisen palveluja pitää kehittää eikä heikentää sekä yhdeksän muuta Vapaa-ajattelijain kannanottoa
Vapaa-ajattelijain toimintaan kuuluu myös lausuntojen antaminen ajankohtaisista aiheista
TOIMITUS
Kun avioliitoista nykyään noin 60 prosenttia solmitaan siviilivihkimisenä ja osuus kasvaa edelleen, siviilivihkimispaikkojen sulkeminen 14 paikkakunnalta heikentää vihkiparien palveluja kohtuuttomasti. Digi- ja väestötietovirasto DVV:n vihkipaikkojen vähennys lähes puolella heikentää myös ihmisten alueellista yhdenvertaisuutta. Siviilivihkimisen valitsevat myös monet eri uskontokuntien jäsenet.
Esitämme, että DVV korjaa tilanteen nopeasti perustamalla osa-aikaisia vihkipaikkoja paikkakunnille joista ne nyt poistettiin. Sopivia tiloja kyllä löytyy. Lisäksi Rakkausvirasto voisi tarjota pop up -tyyppisiä vihkipaikkoja myös muualla maassa.
Tilanne nostaa esiin myös yhteisöjen vihkimisoikeuksien hyvin epäyhdenvertaisen tilanteen. Vihkimisoikeus on myönnetty peräti 130 uskonnolliselle yhdyskunnalle, joista osa on hyvin pieniä, mutta laki vihkimisoikeudesta estää sellaisen myöntämisen uskonnottomien yhdistyksille. Järjestöillä on vihkimisoikeus esimerkiksi Norjassa, Islannissa ja pian Ruotsissa. Sellainen halutaan myös Suomeen: syrjivä tilanne pitää korjata mahdollisimman pian lakimuutoksella.
Virkapaikan ja -ajan ulkopuolella tapahtuvasta vihkimisestä veloitetaan 250 euroa ja matkakulut, mutta vihkijän saamisessa hääpaikalle haluttuna aikana on ongelmia. Siksi esitämme ns. vapaiden siviilivihkijöiden nimittämistä eri puolille maata samaan tapaan kuin erityisesti Lappiin on nimetty jo
pidempään.
Vapaa-ajattelijain liitto on vuonna 2025 antanut jo 10 lausuntoa, kannanottoa tai aloitetta, ks. vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot. Aiheina ovat olleet mm. neutraalit hautajaistilat, koulujen ja päiväkotien sitouttamattomuus, Yleisradio, arvonimilaki, yhdenvertaisuussuunnittelu, vankilapapit ja poliittisten päätösten sekulaarisuusvaatimus.
Uskomatonta, tavallista elämää
Arvostelussa Risto Puumalaisen suomalaista uskonnottomuutta esittelevä kirja Uskomatonta elämää Suomessa
Uskonnottomien elämä Suomessa on kokenut viimeisen sadan vuoden aikana valtavan muutoksen. Ennen Suomen itsenäisyyttä uskonnottomilla ei ollut kaikkia kansalaisoikeuksia, ja itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä uskonnottomia pidettiin jopa valtiollisena vaarana. Suomen hallitusmuoto ja uskonnon vapauslaki loivat kuitenkin pohjan uskonnottomien elämän normalisoitumiselle.
Nykyään uskontokuntiin kuulumattomia on Suomessa lähes kaksi miljoonaa. Risto Puumalainen halusi tietää, mitä uskonnottomat ovat kokeneet ja mitä he ajattelevat erilaisissa elämäntilanteissa ja päätöksissä. Niinpä hän haastatteli 39 uskomatonta henkilöä ja kirjoitti vastausten pohjalta mielenkiintoisen kirjan. Se kuvailee uskonnottoman ihmisen koko elinkaaren syntymän ja kuoleman välillä.
Yleisesti voidaan Puumalaisen mukaan sanoa, että kyselyyn osallistuneiden uskonnottomien elämä on aivan tavallisen suomalaisen elämää. Uskonnottomuus oli aikanaan poikkeavaa, mutta nykyään se on ainakin suurimmissa kaupungeissa jopa oletusarvo. Tästä huolimatta muutamissa elämäntilanteissa uskonnottomia edelleen syrjitään.
Jokaisen kyselyyn vastanneen tie uskonnottomuuteen on yksilöllinen, ainutkertainen ja kertomisen arvoinen. Lapsien uskonnottomat sanoivat olevan elämän lahja, ihania, rakkaita ja tervetulleita. Nimiäiset koettiin rennon juhlavaksi pienen perhe- ja ystäväpiirin tapahtumaksi, joka toi läheiset ihmiset yhteen ja liitti nimetyn vauvan sukuun.
Kyselyn perusteella päiväkodeissa ja peruskouluissa on yhä tehtävää yhdenvertaisuuden ja kaikkien katsomusten huomioimisessa. Pienissä kunnissa elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyt ovat usein niin hankalat, että uskonnonopetukseen osallistuminen on vaivattomampaa. Vastausten perusteella uskonnottomat häät olivat onnistuneet erittäin hyvin, juuri niin kuin hääpari halusi.
Uskonnottomien poliittisuudesta puhuttaessa törmää vieläkin yleistykseen, että kaikki uskonnottomat olisivat kommunisteja. Puumalaisen kyselyn uskonnottomat kuitenkin olivat poliittisesti erittäin hajanainen joukko. Äänet jakautuivat kymmenelle eri puolueelle, ja vain kolme vastaajista oli äänestänyt kommunisteja.
Uskonnottomien huomioiminen armeijassa on parantunut vuosikymmenien aikana. Pakollinen iltahartaus joka ilta on vain muisto historiasta. Uskonnottomuus tulee kuitenkin julkisesti esille nykyisissä valan vannomisen ja vakuutuksen antamisen toimintatavoissa, vaikka uskonnottomuus on yksi henkilötietojen erityisluokkaan kuuluvista tiedoista.
Kyselyyn osallistuneiden uskonnottomien vastaukset arvoista ja moraalista, hyvästä elämästä sekä elämän tarkoituksesta ja merkityksellisyydestä eivät tuoneet esille mitään radikaalia. Rehellisyys ja terveys olivat eniten arvostettavia asioita, ja uskonnottomat vaikuttivat lainkuuliaisilta ja moraalisilta kansalaisilta. Hyvästä elämästä kyselyyn osallistuneilla oli samanlaiset ajatukset kuin suomalaisilla yleisemminkin. Hyvä elämä on heidän mielestään kohtuullista ja tasaista elämää ilman liian suuria huolia.
Elämän tarkoituksesta tuli monenlaisia vastauksia. Suvun ja elämän jatkaminen mainittiin erittäin monessa vastauksessa. Suurin osa vastaajista koki elämänsä jopa erittäin merkityksellisenä. Kuolemasta kyselyyn vastaajat olivat käytännössä samaa mieltä: yksilön elämä päättyy kuolemaan. Eniten vastauksissa sanottiin kuoleman olevan elämän luonnollinen loppu, osa aineiden ikuista kiertokulkua alkuaineista alkuaineisiin.
Uskonnottomien hautajaisten järjestäminen voi edelleen olla vaikeampaa kuin uskonnollisten. Jos hautajaisten saattotilaisuus järjestetään arkun äärellä, uskonnottomien hautajaisten järjestäjät kohtaavat syrjintää, sillä kaikki seurakunnat eivät anna lupaa uskonnottoman saattotilaisuuden järjestämiseen kappelissaan eikä arkun äärellä järjestettäviin hautajaisiin löydy juuri muita sopivia tiloja.
Loppupäätelmässään Puumalainen toteaa, että nykyään uskonnottomana voi elää tavallista elämää ilman kirkon tai valtion varsinaista vainoa, vaikka valtion neutraalius eri katsomuksia kohtaan, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja erityisluokkien henkilötietojen kunnioittaminen eivät vielä täysin toteudukaan.
Kirjan voi hankkia mm. Tampereen Vapaa-ajattelijoiden nettikaupasta.
Mikä moka kirkossa! Katso kuva!
Sukulaistyttönsä konfirmaatioon tullut mies muistaa omat riparipäivänsä, nuoruuden tunteet ja sen, miten kaikki muuttui. Kolehtihaavin tullessa kohdalle isän antama neuvo tuottaa yllätyksen.
Keravan kirkko heinäkuussa 2025. Istun kolmannen rivin päässä keskikäytävän puolella. Nousen seisomaan, kun sukulaistyttö ja muut nuoret kävelevät albat yllään ristisaatossa ohitseni kohti alttaria. En tiedä miksi, mutta isken sukulaistytölle silmää.
En usko Jumalaan, en Jeesukseen, en Pyhään Henkeen. En kuulu kirkkoon ja vähät välitän koko instituutiosta ja sen jonninjoutavista sakramenteista. Mutta sukulaistytöstä välitän ja haluan osoittaa sen osallistumalla hänen konfirmaatioonsa.
Kävin oman rippikoululeirini 45 vuotta sitten samassa paikassa kuin sukulaistyttö, Vihdin Nuottakodossa. Hengenheimolaisen löysin yläasteen luokkakaverista Romppasesta, jonka kanssa en ”siviilissä” juurikaan hengaillut. Maaritiin minä ihastuin, ruskeasilmäiseen kaunottareen. Maaritin paras kaveri oli toinen Maarit, vaaleahiuksinen. Romppanen kiinnostui hänestä. Pyörimme kvartettina koko loppuleirin. Mitään syntiä ei tapahtunut, ei suudelmaa, ei edes viatonta pusua.
Kerran tosin Maarit alkoi yllättäen hieroa selkääni, kun makasin tuvassa kerrossängyn alalaverilla. Henkeni salpautui. Nyt se tapahtuu! Nainen koskettaa minua! Kun muut lähtivät syömään, jäin huoneeseen tasaamaan hengitystäni.
Kymmenen päivää leirillä samojen ihmisten kanssa synnytti yhtenäisyyden tunteen, me-hengen. Lopun lähestyessä vannottiin valoja, suunniteltiin suuria ja sovittiin, että pidetään yhteyksiä. Mikään suunnitelmista ja lupauksista ei toteutunut. Kaikki loppui kuin seinään sillä hetkellä, kun bussi kaartoi takaisin Keravan seurakuntakeskuksen pihaan. Lumous oli mennyttä. Konfirmaatiossa viikon päästä me jo vierastimme toisiamme. Näin käy joka kerta pitkien kokoontumisten, kurssien ja reissujen jälkeen, ainakin minulle. Olen alkanut kutsua ilmiötä ripariefektiksi.
Omalla kohdallani efekti iski jo paluumatkan alussa. Maarit vältteli katsettani bussissa ja haki istumapaikan keskeltä tyttöporukkaa niin, että minulla ei ollut mahdollisuutta päästä lähellekään häntä. Arvasin, mistä on kysymys. Kaikki tiesivät, että Maarit seurustelee Jarin kanssa. He olivat olleet pieniä julkkiksia koulussa, koska viettivät kaikki välitunnit toisiaan halaten ja pussaillen, pilkkahuudoista ja naurunremakasta välittämättä. Minä en voinut tehdä muuta kuin painaa otsan bussin viileään ikkunaan ja antaa maiseman piiskata surun mielestäni pois.
Arvostin sitä, että riparilla ei tuputettu uskoa. Se hiipi sisään hienovaraisemmin. Kun pappi soittaa kitaraa ja laulaa iltanuotiolla ”oi Jumala siipeni murtuneet ota käsiisi ihmeellisiin” ja kun ruskeasilmäinen kaunotar vieressäsi vilkaisee sinua hymyillen, kyyneleitä silmissään, niin nuori mieli haluaa uskoa yliluonnolliseen. Palasin kotiin muuttuneena poikana, viina- ja kiroilulakon aloittaneena. Lakot murtuivat jo ensimmäisenä iltana, kun naapurin Pepe houkutteli juomaan minttusuklaalikööriä. Sain kuulla, että Maaritin poikaystävä oli langettanut minulle tappotuomion.
Kului vuosia. Näin Romppasen juna-asemalla. Hänestä oli tullut lipevä liikemies, jonka suu puhui kohteliaisuuksia, mutta mieli oli tärkeämmissä tapaamisissa. Maarit käveli vastaan Tuusulan Krapihovilla. Hänen yllään oli valkoinen häämekko ja vieressään aviomies. Se ei ollut Jari välitunneilta. Jariin törmäsin Kestihovissa. Humalassa kysyin, onko tappotuomioni vielä voimassa. Hän ei muistanut koko asiaa. Rippipappini vihki minut avioliittoon 1994. Sama pappi veti 1996 Vihdin Nuottakodossa hiljaisuuden retriittiä, jonka aikana tyttäreni sai alkunsa. Kirkosta erosin ”täysin palvelleena” 2000-luvun alussa.
Ei ihme, että olen ruosteessa sukulaistytön konfirmaatiossa. Kun kolehtia kerätään, mokaan pahasti. Isä joskus neuvoi, miten selvitä tilanteesta, kun kolehti tulee kohdalle, mutta et halua laittaa sinne mitään. Silloin pitää näytellä, että tiputtaa kolikon toisella kädellä haaviin ja samaan aikaan napauttaa toisella kädellä vaivihkaa haavin pohjaa ulkopuolelta, jolloin kuulostaa siltä kuin kolikko olisi pussiin kilahtanut ja sielu taivaaseen vilahtanut.
En tiedä, miksi päätän kokeilla jekkua juuri nyt. Miten lapsellista ja typerää! Varsinkin, kun kikka menee täysin pieleen. Napautan haavin pohjaa liian rajusti. Siellä olevat kolikot lentävät ulos ja leviävät kirkon lattialle. Poimin niitä maasta naama punaisena ja soperran jotakin kolehdin kantajalle, joka tietysti sattuu olemaan sukulaistyttöni. Myöhemmin pyydän anteeksi, että saatoin hänet noloon tilanteeseen. Hän vastaa, että tilanne ei ollut yhtään nolo, koska kukaan ei onneksi tiedä, että olemme sukua.
Atefehin tarina nostaa tunteet pintaan
Kirja-arvostelussa Atefeh Sebdanin Oman onneni nojassa. Nuoren iranilaisnaisen selviytymistarina. Atena, 2025.
YKI RÄIKKÄLÄ
Lähi-itä on uskontojen ja jumalten valintamyymälä. Siellä ovat maailmanuskontojen jumalat syntyneet ja eri puolille levinneet. Tämä alue, missä kolme eri uskontoa eniten ovat kulttuureja muovanneet, on myös yksi levottomimpia ja väkivaltaisimpia alueita maailmassa, mikä Gazan tapahtumien myötä on konkretisoitunut.
Atefeh Sebdani kirjoittaa elämästään iranilaissyntyisenä pakolaislapsena sekä nousustaan koulutettuna kansalaisena Ruotsissa keskiluokkaan. Tarinan alku on hurja matka eri maissa ja monilla eri kulkuvälineillä vaihtuvine aikuisine. Viisivuotiaalla Atefehillä on mukanaan pikkusisar ja pikkuveli. He ovat kolmistaan ilman omia vanhempiaan.
Kirjaa lukiessa alkoi vaivata se, mikä kaikki Atefehin kertomassa on todellisuudessa tapahtunutta, mikä valemuistoja ja mikä suoranaisesti fiktiota. Ei ole uskottavaa, että 38-vuotias muistaisi tarkasti, mitä on tapahtunut tämän ollessa neljävuotias ja siitä vuosi kerrallaan eteenpäin. Jos hän oikeasti muistaisi tapahtumat niin kuin kirjassa kirjoittaa, olisi hän savantti, erityislahjakas autisti. Mutta tällainen ei kykenisi kirjan kirjoittamiseen. Sekään ei auttanut, että Atefeh vähän väliä kehuskelee itseään. Koulunkäynti sujuu hienosti ja hän tuntuu olevan älykkäämpi kuin kaikki muut.
Mielenkiintoisia yksityiskohtia ikivanhan heimokulttuurin jäänteistä on mm. se, että Ruotsissa sijaisperheen äiti, myös iranilainen pakolainen, kuivaa kylvyn jälkeen pyyhkeellä esikoispoikansa, ”prinssin”. Sijaisäiti myös hankkii Atefehille seksikkäitä alusvaatteita, eikä haittaa yhtään, että oma prinssi aikoo naida sisarpuolensa.
Tuntuu erikoiselta, että Atefeh olisi selvinnyt vaurioitta siitä, että sijaisperheen isä osoitti tunkkaista kiinnostusta esipuberteettiseen tytärpuoleensa ja siitä, että sijaisperheen esikoispoika käytti hyväksi murrosikään tullutta Atefehia mennen tullen, passuutti itseään ja oli halukas menemään tämän kanssa naimisiin.
Mutta sitten kirjan loppupuolella, kun Atefeh saa jo aikuisena uuden yhteyden äitiinsä Melikaan, kaikki mitä aiemmin epäilin, jäi taka-alalle. Puhelinkeskustelujen aikana monet Atefehin aiemmat epämääräiset muistot osoittautuivat oikeasti tapahtuneiksi. Yli 20 vuoden erossa olo olikin ollut Atefehin äidin tahdon vastainen. Tämä kaikki tuotti lukijalle melkoisen tunnekuohun.
Atefeh on kirjoittanut kirjansa taidolla. Vasta lopussa ilmenee, että tarinan tragedia onkin Atefehin äidin elämä. Vastentahtoisesti tämä oli joutunut Kansan Mujahedin -järjestöön ja eroamaan omista lapsistaan vuosikymmeniksi. Pakottajina olivat oma aviomies ja järjestö, jolle henkilökohtaiset elämät eivät merkinneet mitään. Äiti sai soittaa Ruotsissa asuville lapsilleen kerran vuodessa vain muutaman minuutin puhelun. Äidin kohtalo tarinassa on musertava. Atefeh on selviytyjä, äiti uhri, jonka oma elämä riistettiin.
Kansan Mujahedin oli järjestö, joka vastusti Iranin islamilaista pappisvaltaa. Mutta sen keinot ja jäsenien sitouttaminen oli yhtä ankaraa kuin minkä tahansa islamistisen tms. autoritäärisen hallinnon. Yksilön elämällä ei ollut merkitystä. Paitsi johtajilla, jotka elivät pidäkkeettömän leveästi ja vauraasti.
Sekularisoitumiskehityksen ja ikivanhoista perinnäistavoista irtaantumisen kuvauksena kirja toimii. Uskottavuuden puute on oma vaikutelmani, enkä lyhyellä nettiselailulla sille pohjaa löytänyt. Mutta omaelämäkertana en tätä lukisi, ainakaan lapsuusajoista. Ehkä tämä osuus on eräänlaista autofiktiota, jossa pääkohdat ovat oikeista tapahtumista, mutta kaikki muu keksityillä elementeillä täydennetty. Ehkä monet yksityiskohdat ovat myös valemuistoja: tapahtumia, jotka on muistettu väärin tai niitä ei oikeasti koskaan tapahtunutkaan.
Vaikka tarina on huikea ja riipaisevakin, varsinkin äidin osa, jätti kirja kuitenkin vähän viileäksi. Loppuun vielä äidin vuosien erossa olon jälkeen lähettämä sähköpostiviesti:
Kun minun piti lähettää teidät matkaan olit viisi vuotta ja pyysin sinua pitämään huolta Aminista ja Mussesta ja kun sinun kasvoillasi valuivat kyyneleet sanoit ”äiti älä ole surullinen, minä pidän huolta veljistäni ja katson heidän peräänsä” ja minä itkin kun erosin teistä.
Avioliitto nyt vain ei kuulu kaikille
Kirkon sekavat Raamattuun pohjautuvat tulkinnat avioliitosta, sukupuolisuudesta ja muista ihmisoikeuksista kiinnostavat vain kirkkoa itseään
YKI RÄIKKÄLÄ
Kirkkomme lienee nyt kahden maan instituutio – lainatakseni erästä Jaakko Löytyn laulun sanoitusta (Kahden maan kansalainen). Kirkolliskokous toukokuussa odotetusti hylkäsi piispojen sinänsä absurdin esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä. Arkkipiispamme mukaan ”kirkko elää mukana maailman muutoksessa”. Hän myös lisäsi: ”Jos kirkko ei ota maailman muutosta vakavasti, se ei itse lopulta kykene muuttamaan maailmaa.”
Herra mun vereni! Toivottavasti kirkko vain ei enää pääsisi maailmaa muuttamaan. Se ja uskonnot ylipäätään ovat maailmaa jo kylliksi muuttaneet. Mihin suuntaan, siitä voi olla montaa mieltä. Evoluutio on sokea, eikä se tarkoita kaiken kehittymistä parempaan suuntaan. Ihmiselle kehittyi aikoinaan abstrakti ajattelukyky, mutta animistiset vaistot jäivät. Uskonnot kehittyivät väistämättä. Voltaire valistusaikana totesi ironisesti: ”Jos jumalaa ei olisi, hänet olisi keksittävä”. Niinkin voi ajatella. Minulle kylläkään ei olisi moisen entiteetin idea päähän pälkähtänyt.
Koska meillä on uskonnot, meillä on niiden dogmien mukaiset eettiset ja moraaliset säännöt. Ja instituutio, joka laatii näiden dogmien mukaan paragraafit, miten kuuluu elää. Suomessa kirkolliskokous määrää, missä kaappi kirkossa seisoo ja kuka käskee. Ja keitä siunataan. Koteja voidaan siunata, toukopelto voidaan siunata, auto voidaan siunata, huvipuistokin voidaan siunata. Mutta samansukupuolisten avioliitto? Joku roti sentään!
Maailma on muuttunut paljon varsin lyhyessä ajassa. Kirkko ei sitä ole muuttanut, vaan on itse joutunut muuttumaan aikojen myötä. Aikoinaan kirkolla oli kaikki valta maan päällä ja taivaissa, joten ei ollut kirkossa kuulutettu Pasin ja Pekan tai Lissun ja Anelman avioliitto. Suomen demokratiassa saman sukupuolisten avioliitto on laissa turvattu. Kirkon teokratiassa se on tuomittu.
Kulttuurintutkija Pascal Boyer esitti kirjassaan Ja ihminen loi Jumalat kysymyksen, miksi uskonto synnyttää voimakkaita tunteita. Tai miksi uskonnot aina vain pysyvät, vaikka on olemassa paljon luovempia tapoja ajatella maailmaa? Tai miksi uskonnot johtavat usein suvaitsemattomuuteen ja julmuuksiin? Kirkolliskokouksen päätös nivoutuu hienosti tähän kontekstiin. Uskontojen ihmisten käyttäytymistä kontrolloivat dogmit ovat absurdeja, mutta erityisen julmia silloin, jos joku ihmisoikeuksiin kuuluva asia, kuten avioliitto, rajataan jonkun ryhmän ulkopuolelle syntyominaisuuksien vuoksi.
… Mutta suurin niistä on rakkaus.
– Paavali
Kirkolle sukupuolisensitiiviset asiat ovat aina vain ongelmallisia. Itse avioliittoinstituutio kuitenkin on enemmänkin juridinen sopimus. Kahden ihmisen välinen rakkaus ei tuota instituutiota sinetikseen kaipaa. Aikoinaan avioliitto itse asiassa oli juuri juridinen sopimus – kahden suvun välinen kauppa. Kirkot joka puolella ovat näitä sitten siunanneet vuosisatojen aikana. Rakkaudella ei niin ole ollut väliä. ”Naimakauppa” se on edelleen teokraattisissa yhteiskunnissa.
Kirkolliskokous ei tietenkään käsittele muita Mooseksen käskyissä esitettyjä seikkoja, kuten kahden eri kuidun sekoittamista vaatteessa, orjien pitämisen oikeutta, tottelemattoman lapsen tai huorintekijöiden kivittämisiä ym. mukavia juttuja. Eihän Raamattua tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Kuka nyt ottaisikaan…
Kirkon sisällä teologisesti tiukimmilla, kirkolliskokouksen edustajistakin suurimmalla osalla, sukupuoliasiat ja siveellisyys kiristävät vannetta pään ympärillä ja vähän muuallakin. Tätä kuvaa hyvin taivasuskovien mielenkiintoinen käsitys, että taivaassa ei ole enää sukupuolia. Gloria in excelsis Deo! Mielenkiintoisesti nämä kuitenkin mieluusti esittävät, että ”Jumala loi heidät mieheksi ja naiseksi”. Ota tästä sitten selvää.
Muuten, tästä kirkolliskokouksen päätöksestä ei seurannut erovyöryä tai eropiikkiä. Vain muutamia satoja tavallista enemmän. Tästä voi päätellä ainakin sen, että suurta osaa kansasta ei voisi vähempää kiinnostaa – kirkko kipuilkoon omien dogmiensa, jumalansa määräysten ja maallisen järjestyksen välissä. Siitä vain. Ja kun väki siellä vähenee, on pian joltisenkin yksi ja sama, mitä ne siellä kirkon sisällä pähkäilevät.
Laura Mäntysalo Pro-Seremoniain vetäjäksi – uskonnottomia puhujia tarvitaan
Haastattelussa uskonnottoman tapakulttuurin palveluja tarjoavan Pro-Seremoniain uusi vetäjä Laura Mäntysalo
ESA YLIKOSKI
Pro-Seremoniat on toiminnallaan mahdollistanut uskontokuntiin kuulumattomien perheiden surun ja ilon hetkiin puhujapalvelua, neuvoja tilaisuuden järjestämiseen tai konkreettista apua esimerkiksi todistusten muodossa. Toiminnan sydän oli 26 vuotta Anneli Aurejärvi-Karjalainen, joka keväällä 2025 siirtyi hyvin ansaituille eläkepäiville Pro-Seremoniain yhtiökokouksen omistusjärjestelyjen ja henkilövaihtojen myötä.
Onko Pro-Seremoniat nyt aivan uusilla tuulilla tai kenties tuuliajolla? Joku voi noinkin miettiä, mutta uusi toimitusjohtaja Laura Mäntysalo vakuuttaa hymyillen, ettei niin missään tapauksessa ole. Pro-Seremoniat tarjoaa jatkossakin puhuja- ja muusikkopalveluja, todistuksia, juhlakäsikirjaa ja neuvoja.
Tottakai pieniä uudistuksia on tiedossa, sillä eri ihmisten tapa tehdä on erilainen, mutta perusperiaatteet ja suunta pysyvät vakaasti samana: uskonnottoman juhlakulttuurin vakiinnuttaminen entistä vahvemmin osaksi suomalaisten arkea. Uskonnottomien järjestöjen ja puhujien edustus yhtiön hallituksessa on luonnollisesti tärkeä tuki uudessa vaiheessa.
Aivan kokemattomissa käsissä ei silti palvelukeskus ole – Laura on ollut mukana jo 20 vuoden ajan niin puhujana, uusien puhujien kouluttajana kuin osaltaan toimiston pyörittäjänä.
“Alun perin lähdin mukaan vapaa-ajattelijatoiminnan kautta ja pian huomasin kuinka antoisia puhujatoimeksiannot ovatkaan – pääsen tutustumaan ihmisiin, oppimaan sitä kautta paljon erilaisia asioita ja vielä auttamaan ihmisiä omannäköisten seremonioiden rakentamisessa.”
Myös uskonnottoman juhlaperinteen tarjonnan merkitys sekulaarin yhteiskunnan rakentajana on hänestä merkityksellistä ja inspiroivaa.
”Maailman muuttuessa myös juhlat muuttuvat”, pohtii Mäntysalo. Useimmiten juhlapuhuja osallistuu hautajaisiin – onhan se tilaisuus, jossa lähimpien on vaikeinta itse rakentaa seremonia ja pitää saattopuhe. Luonnollisesti ammattilainen tuo arvokkuutta ja rakennetta myös perinteisiin iloisiin juhliin, kuten häihin ja nimiäisiin.
Puhujaa saatetaan kaivata myös aviolupausten uudistamisseremoniaan, isomman lapsen kummijuhlaan tai vaikkapa nimenmuutosjuhlaan. Tässäpä uusia virikkeitä sekulaariin tapakulttuuriin!
”Ensisijaisesti ammattipuhujaa kaivataan yhä seremoniallisissa elämänkaarenjuhlissa eli hautajaisissa, häissä ja nimiäisissä. Ylioppilasjuhlaan, valmistujaisjuhlaan tai viisikymppisille ei meitä juurikaan kysellä – joskin eipä niihin pappiakaan paikalle kaivata”, naurahtaa Laura.
”Emme toki ole mitään ’papin korvikkeita’”, hän jatkaa vakavammin, “vaikka teemmekin saman tyyppisiä asioita”.
Maallistuvan yhteiskunnan tavat kehittyvät ja siviilijuhlat ovat joustavia muuttumaan ihmisten toiveiden ja tarpeiden mukaan.
”Mitään ei ole pakko tehdä – kaiken voi tehdä”, Laura Mäntysalo kertoo usein sanovansa perheille. Se muistuttaa siitä, että uskonnoton voi valita eri perinteistä mieluisat osat, lisätä omia ideoita ja juhlia juuri niin kuin haluaa.
Tottakai on olemassa hyväksi havaittuja tapoja ja tilaisuuden kulkuja, joihin on hyvä nojautua, erityisesti silloin, jos osa juhlaväestä saattaa kaivata paikalle uskonnollista sisältöä sen tuttuuden vuoksi tai ei ole erityistä ajatusta millä tavoin haluaisi toimia.
Erilaisia ideoita löytää hyvin Perheen omat juhlat -käsikirjasta, jota toimiston muuton tohinassa löytyi vielä Annelin autotallista.
”Nyt on hyvä hetki laittaa se tarjoukseen”, keksii Laura.
Kesäkuun alusta lähtien kirjan saa kympillä Vapaa-ajattelijoiden toimistolta Tampereelta tai Helsingistä niiden ollessa auki sekä sopimuksen mukaan noudettuna Tampereelta Pro-Seremoniain toimistolta. Kirjan saa ostettua postikuluja vastaan verkkokaupan tai sähköpostin kautta.
”Soitelkaa sitten, kun tiedätte, millaisen juhlan haluatte tai tarvitsette – tai vaikka jo ennen, niin keksitään yhdessä!” Laura Mäntysalo kannustaa lopuksi Vapaa Ajattelijan lukijoita ja pyytää myös kertomaan tuttaville Pro-Seremoniain palveluista.
Pro-Seremoniat järjestää myös koulutusta ja valmennusta puhujaksi pyrkiville. Maallistumisen myötä kysyntä kasvaa ja puhujien määrän ja alueellisen kattavuuden lisääntyminen taas lisää kysyntää.
Miksi olet vapaa-ajattelija?
”On hyvä tietää, että en ole yksin” – Helsingin seudun vapaa-ajattelijain jäsenkyselyn satoa
ESA YLIKOSKI
Lehtemme pieni kesäkysely paljastaa, mitä vapaa-ajattelijat ajattelevat jäsenyydestään Helsingin seudun vapaa-ajattelijoissa. Saamamme alle sata vastausta ei ole tilastollinen totuus, mutta totuuden siemeniä löytyy jokaisesta vastauksesta. Tulokulmia, näkemyksiä ja painotuksia on seuraavissa poiminnoissa erilaisia, mutta se on vapaa-ajattelun rikkaus.
Kysyimme aluksi, mikä jäsenille on tärkeintä vapaa-ajattelijain toiminnassa ja jäsenyydessä.
•••
YHTEISKUNTAVAIKUTTAMINEN
- Yhteiskunnallinen ulottuvuus ja vaikuttaminen siihen, että Suomi olisi neutraali uskonnollisesti.
- Kirkon ja valtion eron edistäminen, jotta kaikilla on yhtenäiset oikeudet sekä velvollisuudet.
- Uskonnottomien asioiden ja edun esilläpito. Meille kuuluu samat oikeudet kuin uskonnollisille yhteisöille, esimerkiksi vihkimisoikeus ja omat hautausmaat.
- Yhteiskunnallinen tasavertaisuus, uskonnottoman tapakulttuurin esille tuominen ja vaaliminen sekä alaikäisten indoktrinaation vastustaminen.
- Etujärjestötoiminta, joka kyseenalaistaa kirkon ja laajemmin uskontojen aseman yhteiskunnassa. Ihmisen täytyy voida elää vapaana uskonnosta ja sen tuputtajista.
- Edunvalvonta koulussa, Prometheusleirit, Pro-Seremoniain uskonnottomat puhujapalvelut.
- Toivon olevani osa vaikuttavaa yhteiskunnallista muutosta. On aika erottaa valtio kirkosta, lopettaa kirkon verotusoikeus, vetää uskonto pois politiikasta ja päätöksenteosta. USA aborttikieltoineen on esimerkki, kuinka lyhyessä ajassa voidaan mennä vuosikymmeniä taaksepäin ihmisoikeuksissa.
- Olen huomannut entistä paremmin seurakuntien harjoittaman vääryyden uskonnon nimissä.
- Elämänkatsomustiedon säilyttäminen omana oppiaineena. Ev.lut. kirkolla on vielä niin paljon valtaa, että jos suostutaan ns. yhteiseen oppiaineeseen, sen sisältö tulee taatusti olemaan uskonnollista ja kaukana tieteellisyydestä tai totuuden hakemisesta.
- Uskonnollisten yhteisöjen, ennen kaikkea ev.lut. kirkon etuoikeuksien poistaminen.
- On lohduttavaa tietää, että on olemassa kanava, jonka avulla voi vaikuttaa ja pyrkiä muuttamaan nykyistä valtion ja kirkon suhdetta. Ranskassa se on toteutunut. Miksi ei Suomessa?
- Ollut hienoa huomata kuinka vapaa ajattelijoiden tekeminen muuttaa kirkon asemaa koko ajan. Pidän kirkkoa ihan ok juttuna, mutta yhteiskuntaan se ei kuulu.
- Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen toiminta kuuluvat yhteen. Tärkeätä on jakaa tietoa jäsenille ja myös muille uskonnottomista vaihtoehdoista, kuten esimerkiksi Krematoriosäätiön ylläpitämästä hautauskappelista Helsingin Hietaniemessä.
•••
JÄRKIPERÄINEN VAPAA AJATTELU JA YHTEISÖLLISYYS
- Minulle tärkeintä on ajattelun vapaus, haluan edistää sitä koko yhteiskunnassa.
- Olla kosketuksessa rationaaliseen ajatteluun ja järkeviin ihmisiin.
- Tärkeintä on rationaalisen maailmankuvan avaaminen ja puolustaminen kaikkialla.
- Haluan tukea järjen ääntä kaiken huuhaan ja salaliittoteorioiden torjumiseksi.
- Uskontojen ja kirkon vallan ja merkityksen vähentäminen.
- Riippumattomuus puolueista ja muista asiaankuulumattomista etujärjestöistä.
- Tieteellisen maailmankuvan ja kriittisen ajattelun omaksuminen on tärkeimpiä asioita vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien säilyttämisen kannalta. Pseudotiedettä ja vaihtoehtohoitoja levittävät tahot saavat tällä hetkellä liian vapaasti myydä palvelujaan ilman todistustaakkaa toimivuudesta. On mielestäni absurdia, että tällainen sallitaan niin suuressa määrin (esimerkiksi aiemmin kaatunut niin sanottu puoskarilaki).
- Saan kaikupohjaa ajatteluuni, ja se on tärkeää, koska työskentelen nuorten parissa, joista monet pohtivat hyvin paljon näitä kysymyksiä.
- Tärkeintä on kuuluminen yhteisöön. Se vastaa parhaiten omaa arvomaailmaani ja maailmankuvaani.
- Livetapaamiset, kiva tavata samanhenkisiä ihmisiä.
- Pysyn ajan hermolla, muun muassa lehden ja yleisen keskustelun ansiosta.
•••
TUKIJÄSENYYS
- Näen itseni lähinnä tukijäsenenä. Luen lehden, maksan jäsenmaksun, mutten osallistu muuten.
- Tärkeintä on toiminnan tukeminen jäsenmaksun muodossa ja itselle tärkeiden aiheiden seuraaminen jäsenkirjeistä.
- Tuntuu hyvältä tukea aatetta.
- Jäsenyys itsessään on jo alusta alkaen ollut henkisenä tukena. Olin ajatusteni kanssa aika yksin; kun uskonnottomuus tuli sattumalta puheeksi, en osannut ollenkaan odottaa järkyttyneitä reaktioita kanssaihmisiltä. Vapaa Ajattelija -lehti on myös ollut minulle erittäin tärkeä.
- On hyvä tietää, etten ole aivan yksin tällä kahelien uskovaisten planeetalla.
- En ole aktiivinen toimija muun elämän hektisyyden takia, mutta tuntuu hyvältä kuulua ryhmään, jolta voi tarvittaessa kysyä asiantuntevia neuvoja. Kenties itsekin jossain vaiheessa mielelläni alkaisin aktiivijäseneksi.
•••
MIKSI LIITYIT JÄSENEKSI?
- Halusin, että lapsiani ei pakoteta harjoittamaan uskontoa koulussa, päiväkodissa tai vastaavissa.
- Uskonnottomien oikeuksien ajaminen on minulle tärkeää ja tasa-arvo uskonnollisten ja uskonnottomien välillä eli se, että seisomme ”samalla viivalla”.
- Oli ongelmia lapsen uskonnottomuuden ja ET-opetuksen kanssa koulussa.
- Haluan edistää sekulaaria yhteiskuntaa.
- Vapaa-ajattelijat ajavat minun ja lapseni etua.
- Pidän tärkeänä, että uskonto ei ole määräävä tekijä yhteisistä asioista päätettäessä. Olemme juuri päässeet aika hyvin eroon kristillisen kirkon vaikutusvallasta, mutta uutena uhkana nousee islam.
- Koulut pitää saada uskontovapaiksi. ET kuuluu kaikkien oppivelvollisuuteen ja mahdollinen kirkollinen kasvatus perheille.
- Koen valtionkirkkojärjestelyn erittäin epäoikeudenmukaisena. Lisäksi haluan itselleni hautajaiset maallisin menoin.
- Tämä on ainoa yhdistys, joka ajaa kirkon ja valtion eroa ja puolustaa uskonnottomia ihmisiä.
- Teemu Laajasalo vähätteli vapaa-ajattelijoita ja vertasi vaparien ja seurakuntien jäsenmäärää.
- Ajattelin olla yksi jäsen lisäämään sekulaarisen järjestön painoarvoa.
- Halusin tukea asiaa ja näkyä tilastoissa vakaumuksellisena uskonnottomana.
- Halusin kannattaa yhdistystä, joka ajaa valtion ja kirkon eroa.
- Haluan, ettei jollain keksityllä kirjalla kuten esimerkiksi Raamatulla voida perustella yhtäkään tekoa yhteiskunnassamme. En kuitenkaan voi tilanteelle mitään – ainoa, minkä voin edes kuvitella auttavan, on vapaa-ajattelijat.
- Vapaa-ajattelijoiden mielenmaisema perustuu tieteelliseen maailmankuvaan ja rationaaliseen ajatteluun.
- Uskonto on epärehellisyyttä ja henkistä väkivaltaa, josta pysyn mahdollisimman kaukana. En pysty itse osallistumaan keskusteluun uskonnosta, koska se ahdistaa liikaa. Olemalle jäsen osoitan tukeni teille, jotka pystytte ottamaan kantaa ja vaikuttamaan niin, että uskonnon ote ihmisistä ja yhteiskunnasta heikkenisi.
- Nykyään tuntuu, että on entistä tärkeämpää kannattaa ja kuulua omanhenkisiin ryhmiin ja yhdistyksiin.
- Päivi Räsänen olisi liian helppo vastaus. Koko ilmapiiri viime presidentinvaalien aikaan. Suomi tarvitsee vastavoiman, ja tukemalla vapaa-ajattelijoita koen olevani osa yhteisöä, mikä jakaa arvoni.
- Kristinuskon oppien omituisuus ja järjenvastaisuus.
- En usko höpöukkoihin, ja lehtenne on kiinnostava siitäkin syystä.
- Olin iloisesti yllättynyt ja hämmästynyt, miten vapaa-ajattelijoiden kirjoitusten ajatukset vastasivat paljolti omiani. En tiennyt, että on olemassa ryhmä, joka miettii uskonasioita saman tapaisesti kuin minä ja että on olemassa järjestö, johon voi liittyä.
- Olin harmistunut jumaluskoisten ahdistavasta valta-asemasta yhden totuuden mainostamisessa.
- Olisin liittynyt jo aiemmin 1980, mutta kun kuulin, että melkein kaikki jäsenet ovat poliittisesti vasemmalla, en liittynyt. Myöhemmin liityin, koska ajan kirkon ja valtion erottamista toisistaan, järkisyistä.
- Uskonnottomuus mahdollistaa tieteellisen maailmankuvan ja humanistisen elämäntavan huomioiden empatian toisia eläviä ja luontoa kohtaan. Myös jälkipolvien.
- Yhdistys tekee mielestäni tärkeää tiedotus- ja vaikutustyötä muun muassa ajaessaan uskontokuntaan kuulumattomien oikeuksia ja yrittäessään edistää esimerkiksi sitä, että kaikilla olisi oikeus elämänkatsomustiedon opiskeluun.
- Liityin ateisti-isäni kuoltua, kun hihhuliäitini järjesti uskonnolliset hautajaiset.
- Kristinuskon käsittämätön ja järjenvastainen oppirakennelma, uskontojen ylimitoitettu vaikutusvalta politiikassa ja mediassa.
- Tieto siitä, että peruskoulussa opetetaan uskontoa ja valtion kirkkoon kuulumattoman äidin oli anottava koulun rehtorilta lupaa virkatodistuksineen, jotta lapseni ei olisi pakko osallistua uskonnon opetukseen. Pidin tilannetta loukkaavana ja yhdenvertaisuuden vastaisena.
- Ainoa yhdistys, mihin kuulun ja todennäköisesti myös ainoa, johon tulen kuulumaan. Ärsyttää vielä tähän maailman aikaan kirkon ote yhteiskunnasta.
- Olisi todella tärkeää verkostoitua ja keksiä tehokkaampia keinoja tieteellisen maailmankuvan ja sekularismin edistämiseksi yleisön keskuudessa.
•••
MITEN KUULIT VAPAA-AJATTELIJOISTA ENSIMMÄISEN KERRAN?
- Voima-lehden välissä olleesta lehtisestä 2016.
- Vapaa Ajattelija -lehdestä. Löysin sen junan penkiltä ja ihmettelin, kuinka samalla tavalla ajattelenkaan kuin lehdessä kirjoitettiin.
- Internetistä, kun perehdyin pakkouskontoon ja ateistien oikeuksiin.
- Eroakirkosta -sivun kautta, kun se ensimmäisen kerran tuli netissä käytettäväksi.
- Olin yhdistyksen edustajana jäsenemme hautajaisissa. Tilaisuus oli uskonnollinen, mutta haudalla vapaa-ajattelijoiden edustaja kertoi, että vainaja oli ollut heidän aktiivijäsenensä.
Mitään uskontoa ei voi pitää ”rauhan uskontona”
Haastattelussa politiikan tutkija Teivo Teivainen
ESA YLIKOSKI
Olet ollut kevään ja kesän aikana mediassa paljon esillä maailmanpoliittisiin kriiseihin liittyen ja myös uuden kirjasi Hakaristin historia vuoksi. Mikä on ollut parasta ja pahinta kansainvälisesti kommentaattorina?
– Maailmanpolitiikan ilmiöiden julkinen kommentointi on osa työtäni, ja pidän siitä. Toimittajien ja kanssakeskustelijoiden kanssa pääsee usein oppimaan uutta ja selkeyttämään omia ajatuksiaan. Uudesta hakaristikirjastani on erityisen mieluisaa keskustella. Suomen historian tutkimuksessa on ollut hakaristin muotoinen aukko, ja hakaristin käytön historiasta löytyy monia ulottuvuuksia, jotka auttavat yleisemminkin pohtimaan suomalaista nationalismia eri vaiheissa. Yhtenä sivujuonteena kirjassani on myös pohdintaa Mannerheimin kirjeistä paikantamistani antisemitistisistä muotoiluista, mistä jo ennen kirjan ilmestymistä syntyi jonkin verran julkista keskustelua, johon oli ilo osallistua.
Kerrotko lyhyesti, mikä on ollut hakaristin uskonnollinen rooli sen eri vaiheissa.
– Kirjassani on lukuja aasialaisesta hakaristin käytöstä. Aasiassa hakaristi on pitkään ollut osa intialaisperäisten uskontojen kuvastoa, erityisesti hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa ja jainilaisuudessa. Siinä mielessä Aasiassa on esimerkiksi Suomea helpompi argumentoida, että hakaristillä ei ole juuri mitään tekemistä saksalaisten käyttämän version kanssa. Samalla tuon esiin, että esimerkiksi Intian nykyhallituksen taustalla olevien hakaristiä käyttävien ja muslimivähemmistöä vainoavien äärihindujärjestöjen toimissa on myös poliittisen nationalismin väkivaltaisia piirteitä.
Miltä näyttää tieteen, tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen asema länsimaissa tällä hetkellä?
– Donald Trumpin toinen presidenttikausi käynnistyi monenlaisilla hyökkäyksillä tieteellistä ajattelua ja yliopistoja vastaan. Se on kenties tärkein ilmaus tieteen aseman heikentymisestä länsimaissa.
Miltä näyttää ”kirjan uskontojen” rooli maailman politiikan sodissa ja konflikteissa tällä hetkellä?
– Uskonnot voivat tuoda perusteluja ja kannustimia monenlaiselle väkivallalle. Tämä on viimekin vuosina ollut ilmeistä esimerkiksi Lähi-idässä, Intiassa, Venäjällä ja Myanmarissa. Toisaalta uskontojen pyhistä kirjoista voi myös löytää inspiraatiota sovitteluun ja rauhanomaiseen toimintaan. Buddhalaismunkit Sri Lankassa ja Myanmarissa tai kiihkoilevat hindut ja valtiovalta Intiassa ovat myös väkivaltaisuuksien subjekteja.
”Rauhan uskonnot” ovat harvinaisia?
– Melkein kaikista uskonnoista löytyy sekä rauhanomaisuuteen että väkivaltaan viittaavia osia. Joistakin jotain enemmän kuin toisista. Sikäli juuri mitään uskontoa ei voine pitää yksinomaan ”rauhan uskontona”.
Suomen perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa on säädetty, että ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen vuoksi. Eikö syrjintäkielto tarkoita myös, että ketään ei saa suosia eikä syrjiä ilman perusteltua syytä? Miksi kaikkivaltiaaseen ja iankaikkiseen elämään uskovat ovat valtiovallan, poliittisten vallankäyttäjiemme silmissä arvokkaampia ihmisiä kuin ne, jotka vaan eivät usko noihin uskomuksiin?
– Perinteet istuvat joskus aika lujassa.
Miltä Suomen valtiokirkollinen järjestelmä, ev.-lut. kirkon julkisoikeudellinen erityisasema, näyttää kansainvälisesti?
– Esimerkiksi Uruguayssa koulut ja julkinen valta yleensäkin on paljon Suomea selkeämmin määritelty sellaisiksi, että millään uskolla tai uskomusjärjestelmällä ei olisi niissä erityisasemaa.
Oletko itse kokenut syrjintää uskontoon tai vakaumukseen liittyen?
– En ainakaan kovin vakavaa. Twitter-huutelua ei nyt taideta laskea mukaan.
Koska yliopiston avajaiset voidaan järjestää ilman sen ohjelmaan liitettyä jumalanpalvelusta? Rinnakkainen tilaisuus jumalanpalvelukselle tuli noin kymmenen vuotta sitten.
– En osaa sanoa. Nythän nuo kaksi rinnakkaista tilaisuutta on aiempaa selkeämmin määritelty keskenään tasavertaiseksi.
Elämänkatsomustieto täyttää 40 vuotta elokuussa. Miten kommentoit sitä, että ev.-lut. tai ort. kirkon jäseneksi liitetyillä lapsilla ja nuorilla ei ole oikeutta osallistua ET-opetukseen?
– Vaikuttaa siltä, että tähän on nyt hiukan aiempaa enemmän muutospaineita. Olen nähnyt monia kommentteja, joissa kommentoija on ihmetellyt tällaista aiemmin hänelle tuntematonta käytäntöä. Tavallaan se osoittaa, että ihan perinteinenkin valistustyö voi olla tehokasta. Tietoisuus epäkohdista on usein edellytys niiden muuttamiselle.
Oletko tutustunut ET:n opetussuunnitelmaan, jonka mukaan ”opetuksen lähtökohtana ovat valmiiden oppijärjestelmien sijaan oppilaiden elämismaailma ja sen ilmiöt”?
– Kuulostaa kohtalaisen järkevältä lähtökohdalta, mutta en ole siihen syvällisesti perehtynyt.
Voitko antaa vinkkejä, miten vapaa-ajattelijat, humanistit, rationalistit ja muut uskonnottomat voisivat paremmin edistää valtion ja kirkon eroa?
– Keinoja on varmasti monia. Itse olen liberalismin aatehistoriasta kiinnostuneena pitänyt joskus järkevänä nostaa esiin uskonnon ja valtion eron merkitystä nimenomaan liberalismissa. Kaikki eivät varmasti tule koskaan olemaan sitä mieltä, että valtioiden tulisi olla uskontoneutraaleja tai tasapuolisia kaikkia uskomusjärjestelmiä kohtaan. Mutta arvelisin, että voi olla kohtuullisen monta ihmistä, jotka pitävät itseään jonkin sortin liberaalina mutta eivät ole vain tulleet ajatelleeksi, missä määrin yhden uskonnon suosiminen sotii liberalismin perusajatuksia vastaan.