Artikkeli arkistot - Sivu 44 53:stä - Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Edellisen lehden Pääsihteerin palstalla totesin, että taikuus ei toimi: taikarituaalein ei voida saada maailmasta uutta luotettavaa tietoa.

On kuitenkin olemassa ja ihmiskunnan hallussa yksi taianomainen tapa selvittää ikuisia totuuksia, jotka ovat ehdottoman luotettavia. Se on matematiikka.

Yliopistomaailmassa käydään aina organisaatiouudistuksen sattuessa kissanhännänvetoa, onko matematiikka luonnontiede vai filosofiaa. Luonnontieteille matemaattiset työkalut ovat tietysti kriittisen tärkeitä, mutta itse matematiikalle luonto ja meitä ympäröivä universumi ovat vain eräs erikoistapaus yleisemmistä matemaattisista lainalaisuuksista. Itse asiassa kaiken luonnontieteen keskeisin löydös on se, että luonto noudattaa matematiikan lakeja.

Kuten tieteessä aina, tuokin havainto tietysti aiheuttaa lisää kysymyksiä. Miksi luonto noudattaa matematiikan lakeja? Kuinka syvälle sisäkkäin luonnossa on uusia matemaattisia rakenteita? Kykenemmekö löytämään ne kaikki — ja jos niitä on rajallinen määrä, mistä tiedämme löytäneemme kaikki?

Matemaatikot tosin kohauttavat olkiaan tällaiselle erityistapauksen tonkimiselle ja jatkavat matematiikan rakenteiden kartoittamista.

Kuinka tämä filosofinen peli ”matematiikka” sitten antaa meille taianomaisesti tietoa maailmasta? Kyse on siitä, että luonto noudattaa matematiikan lakeja, ja matemaattisten päätelmien ehdottomasta ja yleispätevästä luonteesta. Kun matemaattisella päättelyllä päädytään johonkin tulokseen, asia on todellakin niin ja myös pysyy sellaisena.

Uskonnollisten jumalan olemassaolotodisteluiden kerta toisensa jälkeen rähmälleen kaatuiluun pettyneet koettavat usein lohduttaa itseään väittämällä ettei olemassaolemattomuutta voi yleensäkään todistaa, eikä siten myöskään jumalan olemassaolemattomuutta. Matematiikka kuitenkin vilisee tällaisia olemattomuustodistuksia. Eräs yksinkertainen esimerkki on neliöjuuri kahden irrationaalisuus eli että ei ole olemassa kahta kokonaislukua m ja n, joiden suhde olisi neliöjuuri 2. Koska matematiikan mukaan tällaisia lukuja ei ole, niitä ei todellakaan tule löytymään etsipä miten kauan tahansa. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että matematiikka ei anna keinoja osoittaa tällaiset luvut. Matematiikka kertoo, että niitä ei kertakaikkiaan ole lainkaan.

Loppuosa jumalan olemassaolemattomuuden todistamista olisi saada jonkinlainen järjellisesti muotoiltu määritelmä jumalalle. Sitä ei ole toistaiseksi näkynyt, sen enempää kuin jumalia itseäänkään.

On toisaalta myös asioita, joihin matematiikkka ei anna vastausta. Kuuluisat Gödelin epätäydellisyyslauseet (jotka siis itsessään ovat todistettuja matemaattisen logiikan tuloksia) kertovat, että on olemassa kokonaislukuja koskevia väittämiä, joita ei voida todistaa todeksi. Tunnetaan lukuisia asioita, joita ei voi algoritmisesti ratkaista: esimerkiksi pysähtyykö annettu mielivaltainen Turingin kone millä tahansa syötteellä. Nämä matematiikan itse itselleen löytämät rajat koskevat kuitenkin vain kysymysten ratkeavuutta tietyssä tarkastelukehyksessä. On avoin kysymys, onko olemassa ns. universaalisti ratkeamattomia kysymyksiä, joihin on olemassa hyvin määritelty vastaus, mutta jota olisi yleisesti ottaen mahdotonta selvittää.

Arkisessa maailmassamme, joka on matematiikalle vain melko yksinkertainen yksittäistapaus, matemaattisista päätelmistä saadaan varsin maagiselta tuntuvalla tavalla tietoa. Esimerkiksi geometrian kaavoista saadaan mittausmenetelmiä, joissa tietyt asiat mittaamalla ja tietyt laskutoimitukset tekemällä saadaan määritettyä muita mittoja. Matematiikka kertoo meille maailman rakenteesta: auringon korkeuskulma, lipputangon korkeus ja sen varjon pituus suhtautuvat toisiinsa aina täsmälleen tietyllä tavalla.

Timo Karjalainen

Raamattua on käännetty ja väännetty lukuisille kielille. Suomenkielistä versiotakin on veivattu useampaan kertaan. Vaikka käännöksessä kuinka pyrittäisiin vastaavuuteen alkutekstin kanssa, se ei koskaan toteudu täydellisesti. Ei edes ”sanatarkassa” kääntämisessä. Puhumattakaan, kun aletaan ”ymmärtää” Raamatussa sanottua eli luetaan niin sanotusti rivien välistä alkuperäistä sanoitusta ja sävelletään se uudelleen. Näistä ymmärtämistavoista on ylitarjontaa. On muun muassa vertauskuvallista, historialliskriittistä, eksistentialistista ja feminististä tulkintaa, jolla lukijoita harhautetaan. Likaista peliä.

Takavuosina Kuopion yliopistossa oltiin valitsemassa uutta professoria. Yksi tiedekuntaneuvoston proffajäsen ei sulattanut sitä, että hänen suosikkinsa ei pärjännyt kisassa. Kaikissa kolmessa asiantuntijalausunnossa parhaaksi hakijaksi oli yksimielisesti nostettu muu hakija. Proffa vänkäsi, että jos lausuntoja luetaan rivien välistä, niin niissä selvästi annetaan ymmärtää… Tällöin puheenjohtaja keskeytti hänen vuodatuksensa todeten, että tässä vaiheessa meidän on pysyttävä ihan rivillä.

Eräs kuopiolainen ev. lut. piispa loihti vastauksen kysymykseen, mikä on suurin ja tärkein käsky, Matteuksen evankeliumin luvusta 22: ”Rakasta Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, sielustasi ja mielestäsi. Ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Rohkenin varovasti kritisoida Twitterissä tuota käskytystä. Kysyin, millainen on tyyppi, joka käskee, toistan käskee, rakastamaan itseään? Vihjasin kyseessä olevan käskynhaltijan, joka on narsistisen persoonallisuushäiriön riivaama. Sain vastaukseksi, että ”käsky on vain myöhempi satunnainen suomennos. Kymmenen ”käskyn” sijasta heprealaisen alkutekstin termi הדברים tarkoittaa kymmentä sanaa, siis periaatetta/prinsiippiä/elämänohjetta. Samaan viittaa latinankielinen ”Dekalogi” (”kymmenen” ja ”logos” = ”kymmenen sanaa”).

”Elävä Raamattu” -koulukunnan uskonoppineet vesittävät Raamatun kohtia, siis Jumalan sanaa, silloin, kun ne eivät tunnu enää istuvan nykyaikaan. Tai kun ne eivät ole joulunpyhäkristittyjen mieleen. Sellaisten kohtien vähätellään olevan vain ”vertauskuvallisia” tai ”runoutta”. Ainoastaan rivillä pysyvät ”originaalit”, tiukkapipoisimmat evangenitaalit, saarnaavat esimerkiksi helvetin kauhuista, ikuisesta tulimerestä, jonne syntisäkit roudataan rääkättäviksi. Mulkatessaan Raamatun ”käännös- tai kirjoitusvirheitä” eläväraamattulaiset, jotka horisevat helvetin piinan sijasta vain jostakin Kristuksesta eroon joutumisesta, ovat itse asialla juudaksia, pettureita, Saatanan kätyreitä.

Toisaalta Jumala sanoo jättävänsä meille rauhan ja kehottaa panemaan miekan tuppeen. Toisaalta hän korostaa verenhimoisesti, ettei ole tullut tuomaan rauhaa maan päälle, vaan miekan ja eripuraa. Tämän lupauksen sodan lietsonnasta Jumala on totisesti pitänyt. Mitenkä muotohistoriallinen Raamatun lukutapa tätä ja lukemattomia muita ristiriitaisuuksia tulkitsisi?

Kun Jumalan sanaa aletaan rukata uuteen uskoon, niin toimitaan vastoin Jumalan nimenomaista käskyä. No, ainakin Hänen ohjettaan. Kaukoviisaana ja kaikkivaltiaana Taivaan Isä yksiselitteisesti torpedoi tällaiset rivien välistä lukemiset. Viidennen Mooseksen kirjan luvussa 13 on selkeä käsky: ”Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.

Härski epärehellisyys on alusta lähtien ollut sisäänrakennettuna taikauskoon, valheista suurimpaan ja vaarallisimpaan.

Markku Myllykangas

Tämä hyvin kirjoitettu kasvutarina antoi minulle paljon uutta tietoa. Meni myös tunteisiin. Toivottavasti kirja tavoittaa heitä, jotka siitä eniten hyötyisivät, ruskeita tyttöjä, nuoria jotka kipuilevat perheensä kontrollikulttuurin ja islamin kanssa. Sekä heidän kanssaan kouluissa ja nuorisotyössä toimivia. Sekä meitä kaikkia valkoisia feministejä.

Ujuni Ahmed (s. 1987) muutti 3-vuotiaana Mogadishusta Suomeen. Kirja on hänen kasvukertomuksensa. Aikuisena hän on toiminut erityisesti naisten sukupuolielinten silpomista sekä ”kunniaan” liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Hän sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon vuonna 2020.

Ahmed kuvaa yksityiskohtaisesti tyttöjen tiukasti valvottua kasvatusta Itä-Helsingin somaliyhteisön perheissä. Huivin käyttö ja peittävä pukeutuminen olivat pakollisia. Mistään omasta valinnasta ei voinut puhua.

Yllättävää oli, miten laajaa koraanikouluissa käyminen oli viikonloppuisin, joka viikonloppu useita tunteja. Keppi ja säästelemätön lyöminen olivat imaamin ulkoa opetteluun perustuvan opetuksen tärkeimpänä välineenä. Virheistä rangaistiin avoimesti.

Ahmed kertoo perheensä tarinan kautta myös Somalian ja somalikulttuurin ikävästä käänteestä. Nimittäin perheen isoäidin valokuvat ja myös kertomukset paljastivat yllättäen, että elämä Somaliassa olikin vielä 1980-luvulla paljon vapaampaa kuin nyt Itä-Helsingin somaliyhteisössä. Naiset kulkivat tukka paljaana ja uivat meressä normaaleissa uikkareissa.

Miten saattoi käydä niin, että islamin fundamentalistinen tulkinta valtasi maahanmuuttajaperheet lähiöissä, Suomessakin, että suurin osa tytöistä on ympärileikattu, joko Suomessa tai ulkomailla, että pojat ja nuoret miehet on jallitettu sisarustensa kyttääjiksi ja sortajiksi?

Kirja kertoo myös selviytymisestä, itsenäistymisestä, vähittäisestä irtaantumisesta yhteisön ja perheen kontrollista kahden kulttuurin välissä. Kun keskustassa oli toisenlaista elämää, tytöt vaihtoivat vaatteita metrossa Kulosaaren jälkeen. Mistä kuitenkin välillä ”kävi käry”: kotiaresti ja käsi iskivät. Iso apu itsenäistymisessä oli myös Helsingin Tyttöjen talo.

Ujuni Ahmed kritisoi suoraan valkoisia feministejä. Hän sanoo kyllä saaneensa tukea kohdattuaan rasismia työssään. Mutta kun hänen oman yhteisönsä ihmiset ovat syrjineet ja maalittaneet häntä hänen mielipiteidensä, toimintansa tai ulkonäkönsä takia, tukea on tullut huomattavasti vähemmän. ”Kun Suomessa uutisoidaan esimerkiksi kunniaan liittyvästä väkivallasta, valkoisten feministien hiljaisuus on kylmäävää.”

Valitettavasti monet muslimimaat ovat menossa vain konservatiivisempaan suuntaan. Hän kirjoittaa: ”Haluan päästä lähemmäs maailmaa, jossa ihmisten oikeudet eivät riipu taustasta, sukupuolesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai yhteisöstä, johon on syntynyt.” Ja jatkaa: ”Oikeuksia ei voi saada, jos ei ole näkyvä. Niiden, joiden ei tarvitse pelätä, on autettava niitä, joiden tarvitsee, tulemaan näkyväksi.”

Esa Ylikoski

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin. WSOY, 2022.

Kuolemansurusta ja suremisen taidosta kirjoittavat Katriina Huttunen ja Mari Pulkkinen ovat lastensa kuolemaa syvästi surevia äitejä. Pulkkinen suree keskosten kuolemia 2017; Huttusen suru koskee hänen aikuisen lapsensa itsemurhaa 2016.

Heidän surukäsityksensä poikkeavat valtavirrasta. Heidän mielestään suru ei ole määräaikainen projekti, jonka yli pyritään surutyöllä. Surun ei tarvitse olla sankarillinen selviytymistarina eikä toipumista. Lohtukin voi etäännyttää surusta, jonka kanssa halutaan olla yhtä.

Huttunen protestoi: ”Suruni ei ole prosessi vaan vain surua. Suruni ei virtaa, vaan sen uoma on minussa ja minä siinä. Osaan elää surussani opettelemattakin. Elän tässä vaiheettomassa surussa. Surutyöni ei tekemällä lopu. Suruni ei ole muuttanut muotoaan, ja se on vanhempi kuin kuusi vuotta. Olen jäänyt suruuni, tämä suremiseni tapa on minulle ainoa oikea. Olen matkustanut surussani. Voin levätä surussani. Suruni lepää minussa. Muistaminen ei ole muistelemista. Surullani on enemmän resilienssiä kuin minulla. Minun elämäni jatkuu; kuolleella jatkuu kuolema.”

Hän jatkaa loppuun saakka: ”Toivo on viimeinen asia, mitä toivon. Itsemurhasurussa ei ole lohtua.”

Entäpä sitten suremisen taito? Ei ole hyvää surua ilman kuoleman hyväksymistä. On hyväksyttävä myös oman lapsen kuolema, on hyväksyttävä myös hänen itsemurhansa. On hyväksyttävä oma suru. On myös hyväksyttävä epäonnistuminen, jos mikään terapia ja saman kokeneiden vertaistuki ei tunnu auttavan.

Kirjoittajien uudissanalla suruhygienia viitataan suremisen edellytyksistä huolehtimiseen – että suru saisi olla mahdollisimman hyvää. Menetyksen kanssa eletään ilman tietoista yritystä ottaa siihen etäisyyttä, pyrkimystä kieltää kokemuksen merkityksellisyyttä. Tämä ei silti tarkoita, että surevan elämään ei mahtuisi muuta kuin menetys ja suru.

Kirjoittajat ovat menetystensä myötä tietoisesti tavoitelleet toisteisuutta jokapäiväiseen elämäänsä. Kirjoittajilla on myös ollut mahdollisuus surra työkseen, kirjoittaa surustaan, olla surun palveluksessa.

Mari Pulkkinen julkaisi vuonna 2016 kulttuurien tutkimuksen väitöskirjan Salattu, suoritettu ja sanaton suru: Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena. Huttusen koskettava esikoisteos Surun istukka ilmestyi kolme vuotta hänen 26-vuotiaan tyttärensä itsemurhan jälkeen.

Toisessa kirjassaan Mustaa valoa Huttunen kertoo surun kanssa elämisen rituaaleista, jossa keskeisellä sijalla on Helsingin Hietaniemen hautausmaa. Samalla saamme lukea paljon Hietaniemen kulttuurihistoriaa.

Huttusen tyttären tuhka on haudattu uurnassa kolumbaarioon, sisähautaan. Niitä oli jo antiikin Roomassa. Maatumaton keraaminen tai metallinen uurna on kätketty sisätiloihin, ja haudalla käynti tapahtuu sisätiloissa, jossa voi myös istua. Niitä on Suomessakin, mutta ei kovin paljoa.

Kolumbaariot ovat riippuvaisia krematorioista. Suomeen krematorioaate levisi kirkkoisien kiivaan ja vaikutusvaltaisen vastustuksen takia hitaammin kuin muihin pohjoismaihin. Kun Kuolleenpolttoyhdistys oli perustettu jo 1889, maamme ensimmäinen krematorio valmistui Hietaniemeen vasta vuonna 1926. Tai jo silloin, sillä se oli Suomen ainoa vuoteen 1964 saakka.

Kolumbaariossa käyntiin on Katriina Huttusella kuulunut ja kuuluu yhä myös kävely sinne ja takaisin hautausmaalla. Se on tuottanut paljon havaintoja, ajatuksia, muistiinmerkintöjä. Niitä on Mustan valon Muistiinpanoissa hautausmaalta liki 300, jokaisella oma sivunsa.

Kuolemansuruja ei tarvitse surra ”pois”, vaan niiden kanssa voi elää normaalia elämää. Se voi edistää myös luonnollista suhtautumista omaan kuolevaisuuteensa. Pablo Neruda suosittelee runossaan ottamaan joskus ”hautakylvyn”. Voisi ajatella, että sellaisen virkaa toimittaisivat myös rauhalliset kävelyt oman alueen hautausmaalla. Ja kävelyä Hietaniemen hautausmaalla voi suositella myös kaukaisemmille vieraille.

Esa Ylikoski

Katriina Huttunen ja Mari Pulkkinen 2021. Suremisen taito. Kirjoituksia kuolemansurusta. S&S. Katriina Huttunen 2020. Mustaa valoa. Muistiinpanoja hautausmaalta. S&S.
Katriina Huttunen 2019. Surun istukka. S&S.

Euroopassa on käyty 30-vuotinen ja 100-vuotinen sota. Tällaiset sotimisten kestot tuntuvat absurdeilta, mutta eräs Eurooppaakin koskettanut sota kesti 40 vuotta, eikä välttämättä ole vielä loppunut. Sotiminen on tehnyt kauheaa jälkeä maassa. Taliban on nyt jälleen vallan kahvassa ja maassa rauha. Mutta jos se ei suostu muodostamaan hallitusta, jossa kaikki eri ryhmittymät ovat mukana, tullaan Afganistanissa sotimaan jälleen aivan varmasti. Väkivaltaisuudet eivät muutenkaan ole maassa loppuneet

Ensimmäisen kerran kuulin Afganistan-sanan jo 60-luvun lopussa, afganistanin vinttikoirarotu. Siitä 10 vuoden kuluttua uutisoitiin Neuvostoliiton sotimisesta Afganistanissa. Kuten tiedettyä, kävi Neuvostoliitolle siellä yhtä huonosti kuin nyt näyttää käyvän Putinin Venäjälle Ukrainassa. Neuvostoliitto hävisi, mutta jännitteet jäivät, ja valtataistelu on jatkunut aina Talibanin paluuseen. Mutta kaikki eivät jaa Talibanin tiukan islamilaisia näkemyksiä yhteisten asioiden hoidosta, eikä paluusta uskonnolliseen pakkovaltaan. Tosin talibaneissakin on maltillisia ja monet ovat aivan tavallisia kylänmiehiä.

Maija Liuhto on asunut ulkomailla 16 vuotta. Yhteensä kuusi vuotta Afganistanissa Kabulissa ja Pakistanissa. Niinpä hänellä on hyvä kielitaito ja pohjatietämys alueen konflikteista. Näillä tiedoin hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, josta aukeaa ulkopuoliselle vähän median välittämää laajempi kuva. Afganistan ei ole vain Taliban, eikä se ollut vain hallitus, joka USA:n avulla soti Talibania vastaan. Afganistan on lukuisia eri heimoja, eri kieliä ja monenlaisia maisemia. Ja monenlaisia poliittisia asetelmia.

Taliban on sotien synnyttämä. Paradoksaalisesti sen perustajat olivat sotiin kyllästyneitä. Islam ei yhdistänyt eri sotapäälliköitä. Politiikkakaan ei ollut varsinainen syy eripuraan, vaan etnisyys. Etnisyys ja erilaiset luennat uskonnosta saivat aikaan sisällissodan ja Kabulin lähes totaalisen tuhon. Tässä ilmaantui Taliban. Tosin se koostui enimmäkseen pataaneista ja sen hallinto suosi omiaan – etniset vähemmistöt jäivät marginaaliin.

Kirja häivyttää ennakkokäsityksiä Afganistanista. Kaikki naiset eivät ole sorrettuja, eivätkä kaikki miehet väkivaltaisia ja sortajia. Varsinkin hazarat, tadzikit ja jotkut muut vähemmistöt voivat olla varsin liberaaleja. Ainakin kaupungeissa. Maaseudulla ollaan kyllä uskossa tiukempia. Ennen sotien alkua 70-luvulla maa oli varsin vapaa. Naiset kävelivät minihameissa ilman huntuja yliopistolle. Jo 20-luvulla kuningas Aman Allah Khan kielsi lapsiavioliitot ja teki burkan pitämisestä vapaaehtoista. Hän myös salli uskonnonvapauden aikana, jolloin sitä Suomessa ei ollut!

Mutta sitten esimerkiksi maaliskuussa 2015 eräs tiukkaan huiviin ja abayaan pukeutunut nainen meni arvostelemaan amuletinmyyjää moskeijan pihalla. Amuletit kun olivat taikauskoa ja islamin vastaisia. Myyjä ei hyvää tykännyt. Pian moskeijan huoltomies huusi naisen olevan amerikkalainen koraanin polttaja. Raivostunut väkijoukko pahoinpiteli naisen kuoliaaksi. Raakuuksiin eivät Afganistanissa ole syyllistyneet vain Taliban tai muut fundamentalistit, vaan aivan tavalliset kadunkulkijat. Maa täynnä ristiriitaisuuksia.

Kirja käsittää usean vuoden ajanjakson, joten Liuhto lienee pitänyt päiväkirjaa, koska tapahtumista on seikkaperäisiä tietoja päivämäärineen ja kellonlyömineen. Ja nimineen – nimiä kirja pursuaa niin, ettei perässä pysy, saati muista kuka kukin on. Vaikka kirja tarjoaa runsaasti tietoa Afganistanista ja sen kulttuurista, ei sitä tule pitää kattavana tietopakettina maasta. Se on kertomus erään maassa työskennelleen henkilön näkökulmasta ja kokemuksista tietyltä ajalta. Onhan kirjan nimikin ”Toimittajana Kabulissa”.

Afganistanista ei ole helppo kertoa koko tarinaa. Kuten Liuhto itsekin toteaa, hän yritti kertoa tarinan mahdollisimman monesta näkökulmasta: etnisten vähemmistöjen, kabulilaisten ja etelän maaseudun asukkaiden. Ja kuten yleensä, ei Afganistaninkaan tarina ole mustavalkoinen, eikä selkeä. Monilla tapahtumilla on erilaisia merkityksiä riippuen siitä, miltä puolelta niitä tarkastelee. Saati sitten, että tarkastelee niitä täältä kaukana Euroopassa.

Ja kuten kaikkialla muuallakin, tiedonvälitys ei Afganistanissakaan ole objektiivista. Tarinat, joita halutaan kuulla, myyvät, ja niitä myydään ja luetaan. Länsimaissa burka edusti naisten alistamista ja oli siten yksi oikeutus länsimaiden sotimiselle Afganistanissa. Totuudesta otetaan yksi sivu, joka tarjoillaan koko totuutena. Itse naisten alistaminen ja murhat, jotka siis ovat totta, ovat kuitenkin enimmäkseen lähisuvun tekemiä, siis kulttuurinen ilmiö.

Liuhto kertoo omakohtaisen tarinansa toimittajamaisen neutraalilla otteella ja tuomatta liikaa esiin omia näkemyksiään. Näkemyksetöntä tekstiä ei ole mukava lukea, ja sellainen tämä kirja ei kyllä ole.

Yki Räikkälä

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden kumottua maanlaajuisen aborttioikeuden, on keskustelu abortin moraalista herännyt taas myös täällä Suomessa. Sosiaalisessa mediassa olen törmännyt seuraavaan vanhaan aborttia vastustavaan argumenttiin. Nuori nainen on tullut raskaaksi ja harkitsee aborttia vaikean elämäntilanteen tai alkion geneettisen sairauden vuoksi. Hän ei kuitenkaan tee aborttia – joko omasta tahdostaan tai koska lainsäädäntö sen kieltää. Lapsen synnyttyä perheen elämä on odotetulla tavalla haasteellista ja raskasta. Kuitenkin, jos lapselta tämän vartuttua kysytään, olisiko hänen mielestään hänen äitinsä pitänyt tehdä abortti, hän vastaa vuoren varmasti: ”Ei, olen iloinen että minua ei abortoitu ja että olen olemassa.”

Onko johdonmukaista ajatella, että aborttia ei koskaan pitäisi tehdä, tai että se pitäisi jopa kieltää sillä perusteella, että kaikki ihmiset ovat iloisia siitä että heitä itseään ei abortoitu? Ei ole. Argumentti on virheellinen, sillä se sekoittaa alkion (joka sisältää vain potentiaalin ihmiseen) ja todellisen ihmisen. On itse asiassa jo virheellistä keneltäkään iloita siitä, että häntä ei abortoitu, sillä hän (ihminen) ei koskaan ollut mahdollisen abortin kohteena vaan ainoastaan häntä edeltänyt alkio. Potentiaali ei ole yhtä arvokas kuin ihminen, kuten näimme jo Vapaa-ajattelija -lehdessä 4/2017, jossa kerroin miten kiihkeinkin ”alkio on ihminen” -kristitty joutuu myöntämään pelastavansa tulipalosta mieluummin 5-vuotiaan tytön kuin tuhat alkiota.

Argumentin virheellisyys kirkastuu parhaiten viemällä ajatusleikki vielä pidemmälle. Kuvitellaan valtio, jossa aborttikiellon lisäksi suojaamaton seksi kaikissa mahdollisissa tilanteissa on pakollista, niin että kaikki naiset joutuvat synnyttämään maksimimäärän lapsia. Sitten kysytään jokaisen äidin kymmenenneltä lapselta: ”Oletko iloinen että olet olemassa? Olisitko mieluummin jäänyt syntymättä?” Epäilemättä nämäkin lapset ovat poikkeuksetta iloisia siitä että ovat olemassa, mutta tästä ilosta ei tietenkään voi päätellä, että pakkolaki olisi moraalisesti oikein. (Vaikka ainakin katolinen kirkko ja muutamat muut kristilliset lahkot lähestyvätkin tällaista kyseenalaista moraalia vastustamalla abortin lisäksi myös ehkäisyn käyttöä ja painostamalla lapsiluvun maksimoimiseen.)

Kaaos-teorian perhosefektin johdosta pienetkin muutokset maailmassa johtavat pitkällä tähtäimellä hyvin erilaisiin tulevaisuuksiin. Lukemattomista mahdollisista tulevaisuuksista valikoituu joka hetki vain pieni murto-osa toteutuvaksi. Jos Hitler ei olisi koskaan aloittanut toista maailmansotaa kaikkine siitä seuranneine kauheuksineen, ei meistä kukaan olisi olemassa – maailmassa tapahtumat olisivat menneet eri tavalla niin, että vanhempamme eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan tai ainakaan saaneet lapsina juuri meitä. Meidän sijastamme maapallolla kävelisivät toiset ihmiset. Kukaan meistä ei voi silti moraalisesti sanoa että oli hyvä, että Hitler aloitti toisen maailmansodan. Meidän on pikemminkin tunnustettava, että ilman toista maailmansotaa nykypäivän toiset ihmiset olisivat vähintään yhtä oikeutettuja olemassaoloonsa kuin me nyt.

Abortti sulkee oven yhden potentiaalisen lapsen olemassaololle, mutta se avaa tuhansia muita ovia uusille mahdollisesti paremmille mahdollisuuksille, myös toisten potentiaalisten lasten olemassaololle paremmissa olosuhteissa. Älkäämme antako oman olemassaolomme itsekeskeisen harhan estää parasta mahdollista tulevaisuutta, ketkä siellä sitten asuvatkaan.

Robert Brotherus

Ensimmäisen kerran näin Nadiifo Omerin televisiossa Perjantai-dokkari ohjelmassa joulukuussa 2021. Jo tuon ohjelman katsottuani kunnioitin hänen rohkeuttaan julkistaa uskonnottomuutensa, erityisesti koska hän erosi islamista ja koska hän on nainen. Tiesin jo ennestään, että eroaminen islamista voi aiheuttaa vakavia uhkia eroajalle jopa Suomessa, arabimaista puhumattakaan.

Toisen kerran sain tietoa Nadiifosta ja hänen vahvasta päätöksestään vuonna 2021 UUT:n eli Uskontojen uhrien tuki ry:n Muutos-lehdestä. Tämän vuoden syksyllä luin hänestä MTV-uutisten ja Helsingin Sanomien nettiartikkeleista. Niidenkin mukaan Omerin toiminta on niin vaikuttavaa, että halusin hiukan kertoa hänestä myös Vapaa-ajattelijan lukijoille.

Muutos- lehdessä kerrotaan, että Nadiifo julkaisi eronsa islamista vuonna 2020 muutettuaan kotoaan omaan asuntoon. Samalla hän luopui hijabin käytöstä. Ennen muuttoaan Omer oli kysynyt islamuskoisilta aikuisilta, että mitä he tekisivät, jos joku lapsista jättäisi islamin. Eräs aikuinen oli vastannut, että islamilaisen lain mukaan luopiot pitäisi tappaa!

Samassa artikkelissa Omer kertoo menettäneensä eron myötä enemmistön ystävistään. Hän oppi, että ainoastaan yhteiseen uskontoon perustuva ihmissuhde on erittäin hauras, sillä Nadiifon erottua islamista ystävät lähettivät hänelle uhkauksia ja panetteluja eri kanavien kautta. Se tuntui hänestä erittäin ahdistavalta.

MTV-uutisten artikkeli kertoo islamista eronneen Nadiifo Omerin tukalasta tilanteesta räväkämmin. Useiden vuosien ystävyys katkesi ja muuttui jopa vihamielisyydeksi. Omerille sanottiin, että ystävyys voisi olla mahdollista, jos hän palaisi islamiin. Häntä vähäteltiin ja solvattiin, huoriteltiin, nimiteltiin homoksi, uhkailtiin väkivallalla, myös raiskauksella. Hän on saanut satojen solvausviestien lisäksi tappouhkauksia. Omer kuitenkin jatkaa julkista uskonnottomuutensa julistamista, koska hän on saanut myös paljon kiitosta ja kannustusta niiltä muslimeilta, jotka eivät ole uskaltaneet kertoa uskonnottomuudestaan.

Omer jatkaa julkista uskonnottomuuttaan, koska uskonnottomana hän on vapaa uskonnon määrittelemistä säännöistä. Hän voi itse päättää kenen kanssa hän on ja mitä tekee. Suurimmaksi seikaksi hän nimeää ajattelun vapauden. Hän on vapautunut uskonnon määrittelemistä syyllisyydentunteista ja jatkuvasta Jumalan valvonnasta. Artikkelissa Omer paljastaa ajoittain katuneensa uskontonsa hylkäämistä. Toisaalta hän ymmärtää, että uskonnottomana hänen ei tarvitse elää enää valheessa.

Helsingin Sanomien julkaisussa Omerin sanotaan ihmetelleen jo lapsena uskontonsa tapoja, jotka vaikuttavat naisiin. ”Miksi naisten täytyi rukoilla miesten takana? Miksi naisille oli moskeijassa pienemmät tilat kuin miehille ja miksi naisten täytyi kulkea sisään sivuoven kautta? Miksi moniavioisuus oli sallittua vain miehille? Miksi kuukautiset olivat este uskonnollisiin menoihin osallistumiselle?” Naisen asemasta islamissa tulikin Omerille kynnyskysymys ja tärkein eron syy uskosta luopumiseen.

Nykyään Omer toimii aktiivisesti myös Buraq ry:ssä, joka on muslimitaustaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten etujärjestö. Nadiifo Omerilla on tuhansia seuraavia somekanavilla, Twitterissä ja Tiktokissa. Hän kirjoittaa siellä islamin jättämisestä ja tavoittaa entisiä muslimeita joka puolelta maailmaa. Hän käyttää nimimerkkiä @snadinadi.

HS:n julkaisussa kerrotaan myös, että Omer sai kerran palautetta vanhemmalta somalimieheltä. Mies kiitti Omeria, koska hän osoittaa, että somalitkin voivat olla ateisteja. Omer sanookin: ”Teen tätä sen takia, että ihmiset ymmärtäisivät, että ei ole yhtä yhtenäistä muslimimassaa, vaan on erilaisia ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavoin ja joilla on silti yhtäläinen oikeus olla olemassa.”

Julkaisu nimeää Nadiifo Omerin periaatteen ihmiseksi. Niin minäkin, sillä kaiken muun lisäksi tekstissä kerrotaan Omerin menevän asepalvelukseen tammikuussa, koska hänen mielestään ei ole reilua, että vain miehet joutuvat menemään sinne.

Lukemiseni jälkeen kysyin sähköpostilla Nadiifo Omerilta kaksi kysymystä.

1. Jännitätkö tai pelkäätkö, että joskus joku muslimi oikeasti tekee sinulle väkivaltaa uskonnottomuutesi takia?

– Minulla on sen verran luottoa ja uskoa suomalaisten muslimien mielenmaisemaan, etten halua uskoa kenenkään heistä satuttavan minua. Kun aloitin aktivismin olin todella harhaluuloinen ja peloissani, mutta kuten näkyy, mikään saamistani uhkauksista ei ole käynyt toteen. Pidän sitä siis hyvin epätodennäköisenä, mutta sen vaaran olemassaolo, oli sen vaaran toteutumisen mahdollisuus kuinka pieni tahansa, on hermoja raastava.

2. Joko armeijaan menosi on varmistunut? Mihin joukko-osastoon menet?

– On varmistunut! Menen Kaartin jääkärirykmenttiin Santahaminaan tammikuussa.

Kun itse keski-ikäisenä erosin kristinuskosta vuonna 2004, sen evl-kirkosta, niin en joutunut kohtaamaan minkäänlaisia uhkauksia ja solvauksiakin tuli vain yksi. Eräs läheinen sanoi, että nyt sitten olet Saatanan palvoja. Hämmästyin hänen väärinkäsitystään, mutta halveksunta tuli kyllä selväksi. Muut ihmiset olivat aivan hiljaa kuultuaan uskonnottomuudestani. Ajoittain se tuntui ikävältä ja aiheutti ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta.

En siis osaa kuvitella, miltä tuntuisi elää solvausten ja väkivallalla uhkausten paineessa. Ehkä joutuisin toistamaan itselleni sitä tosiasiaa, että suurin osa ihmiskunnasta on mieleltään sen verran terveitä, että he eivät siirry sanoista tekoihin. Ja suurin osa osaa käyttää sanojakin rakentavasti, vaikka olisikin eri mieltä kanssani. Onneksi Suomessa on ollut uskonnonvapaus jo sata vuotta. Se tosiasia pitäisi tiedottaa jokaiselle ääriuskovaisellekin.

Luotan Nadiifo Omerin pysyvän vahvana uskonnottomana ja selviävän kaikista sen aiheuttamista paineista. Jos joku lukija keksii toimintatapoja, joilla Vapaa-ajattelijain liitto voisi tukea ja auttaa ääriuskonnollisuudesta eronneita ihmisiä, niin kirjoitelkaa liittoon tai minulle, ristopuumalainen1958@gmail.com

Risto Puumalainen

LÄHTEET

https://www.uskontojenuhrientuki.fi/wp-content/uploads/2022/05/Muutos-2021-nettiversio.pdf

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/aktivisti-nadiifo-omer-menetti-suurimman-osan-laheisistaan-ja-sai-raiskausuhkauksia-jattaessaan-islamin-nykyisin-han-puhuu-uskonnottomuuden-puolesta-purkaakseen-ex-muslimiuden-tabumaisuutta/8475064#gs.fsdvdb

https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008974350.html

Vapaat ajattelijat Kari Hännikäinen Tampereelta ja Risto Puumalainen Jyväskylästä vastasivat Mikkelin Urheilupuiston koulun kutsuun ja osallistuivat kahdeksasluokkalaisten tiedettä ja uskoa käsittelevän työpajan yhteydessä järjestettyyn paneelikeskusteluun 7.–11.11. 2022. Paikalle oli kutsuttu myös pappi, ja tarkoitus oli keskustella uskonnollisen ja tieteellisen maailmankuvan välisestä suhteesta.

Tunti oli osa kouluviikkoa, jonka aikana oppilaat perehtyivät tieteeseen ja kriittiseen ajatteluun. Viikon tavoitteina edellä mainitun lisäksi oli saada tietoa eettisestä ja vastuullisesta elämäntavasta, ymmärtää uskonnollisen ja tieteellisen maailmankuvan suhdetta sekä oppia lähdekritiikkiä.

Hännikäinen oli paikalla maanantaina ja tiistaina. Hänen keskustelukaverinaan oli pappi Samu Turunen. Puumalainen keskusteli keskiviikkona Turusen kanssa ja torstaina sekä perjantaina pappi Maija Haaparannan kanssa. Kaikille keskustelijoille uskonnon opettaja oli lähettänyt kysymyksiä keskustelun pohjaksi.

Kuka olet? Miksi olet vapaa-ajattelija/pappi?
Mitä uskot? Mitä tiedät?
Millainen suhde sinulla on tieteelliseen tutkimukseen? Mikä siinä on kiinnostavaa? Mistä tieteellisestä tutkimustuloksesta olet ollut hämmentynyt?
Ovatko tiede ja usko ristiriidassa vai voiko niitä yhdistää toisiinsa?
Mitä ajattelet maailmankaikkeuden synnystä?
Mitä ajattelet ns. ihmeistä? (Joillakin ihmisillä on esim. kokemuksia, että enkeli on pelastanut heidät autokolarista tai että Jumala on parantanut sairaudesta.)
Mitä hyviä puolia ja uhkia liittyy mielestäsi uskonnolliseen maailmankuvaan ja toimintaan? Pitääkö uskonnonharjoittamista jotenkin rajoittaa ja miten? Miksi?
Mitä hyviä puolia ja mitä uhkia liittyy mielestäsi tieteelliseen maailmankuvaan ja toimintaan? Pitääkö tieteen harjoittamista jotenkin rajoittaa ja miten? Miksi?
Mitä haluat kysyä keskustelukumppanilta?

Opettajat pitivät ennen keskustelua alustuksen, jossa ansiokkaasti heräteltiin oppilaita miettimään erilaisia maailmankuvia. Alustuksen aikana oppilaat myös osallistuivat maailmankuvia käsittelevään Kahoot-visaan. Ja koska kyseessä olivat kasiluokkalaiset, niin tiistaina kakkossijalle pääsi ”Janis Petke”.

Väittelyn aikaansaaminen ei tarkoituksena

Keskustelijat esittelivät alussa itsensä ja kertoivat perustelunsa maailmankatsomukseensa. Papit tietenkin kertoivat uskovansa Jumalaan ja vapaa-ajattelijat tieteeseen. Omien tietojensa vähyyden tunnustivat kaikki keskustelijat.

Kari Hännikäisen ja Samu Turusen keskustelussa mietittiin myös sitä, mitä uskolla ja tiedolla varsinaisesti tarkoitetaan. Me vaparit usein vedämme yhtäsuuruusmerkin uskon ja uskonnon välille. Todellisuudessa usko on kuitenkin laaja käsite, jonka pohjalta voidaan rakentaa myös uskonnon kaltaisia uskomusjärjestelmiä tai järjestelmiä, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.

Tieteellisiä tutkimustuloksia koskevia varsinaisia hämmennyksen aiheita ei ollut kummallekaan osapuolelle ilmennyt. Hännikäinen totesi, että hämmennys edellyttäisi tieteellisen tutkimustuloksen olevan täysin ristiriidassa oman maailmankuvan ja todellisuuskäsityksen kanssa. Tällaisia tutkimustuloksia ei ole ilmaantunut.

Risto Puumalaisden suhde tieteelliseen tutkimukseen on luottavainen. Kiinnostavaa on se, että onko ihmiskunnan supernopeasti laajentuvalla tietomäärällä mitään rajaa. Milloin näemme mustan aukon taakse? Mitä kaikkea uutta aivoistamme vielä löytyykään?

Pappien mielestä usko ja tiede eivät ole ristiriidassa, vaan ne voidaan yhdistää. Hännikäinen painotti sitä, että uskon pitää seurata tiedettä. Jos usko tai uskonto vaikuttavat tieteeseen ja tietoon, tästä syntyy ristiriita.

Puumalaisen mielestä ristiriitoja ovat ainakin seuraavat: Tiede antaa uutta tietoa, mutta uskonto pitäytyy vanhassa keksityssä tarinassa. Tiede ei anna katteettomia lupauksia eikä uhkaile kidutuksella, mutta ainakin joihinkin uskontoihin ne kuuluvat. Tieteessä kriittinen ajattelu kuuluu oleellisesti kehitykseen, mutta uskonnoissa kritisointi on jopa kiellettyä. Fakta ja fiktio kannattaa pitää erillään.

Puumalainen kysyi molemmilta papeilta, että olisivatko he valmiita poistamaan Raamatusta helvetillä uhkailut. Kumpikaan ei ihmisenä hyväksynyt kidutusta, mutta Raamattua he eivät halunneet muuttaa, koska se on heidän mielestään Jumalan sanaa. He siis hyväksyvät sen, että Jumala uhkaa kaikkia ihmisiä ikuisella tulikidutuksella.

Myös oppilaita pyydettiin esittämään kysymyksiä vierailijoille. Kysymyksiä ei juuri tullut, mutta eräs oppilas tiedusteli naispapilta: ”Annatko sinä homoille naimaluvan?” Maija Haaparanta ilmoitti olevansa valmis vihkimään myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, mutta pahoitteli, ettei se ole kirkon kanta, ei ainakaan vielä.

Paneelin tarkoituksena ei ollut saada aikaan väittelyä, ja aika monessa asiassa keskustelukumppanin kanssa oltiinkin samoilla linjoilla. Eroja oli tietenkin mm. suhtautumisessa ihmeisiin ja yliluonnolliseen, mutta suhtautumisessa tieteeseen oltiin pääasiassa samoilla linjoilla.

Aihealue oli laaja ja aikaa paneeliin oli varattu yksi oppitunti, joten kysymyspalettia ei päästy loppuun. Esimerkiksi maailmankuvien hyvistä puolista ja uhkista ei päästy keskustelemaan lainkaan. Toisaalta oli havaittavissa, että kaikkien oppilaiden keskittyminen ei ihan kantanut viimeisille minuuteille. Tuon ikäisille yksi tunti taitaa olla maksimi tällaisesta aiheesta.

Suurin osa oppilaista ilmoitti, että heidän mielestään paneelikeskustelu toimi hyvin tai tosi hyvin Tiede ja usko -pajan tavoitteiden kannalta. Muutenkin saadun palautteen perusteella oppilaat tykkäsivät paneelista.

Kari Hännikäinen ja Risto Puumalainen

TAUSTATIETOA

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuonna 2014 määrättiin uskonnonopetuksessa opettamaan myös uskonnottomuutta. Samassa Opetushallituksen määräyksessä lukee myös seuraavaa: ” Opetuksessa voidaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntää vierailuja ja vierailijoita.”

Mikkeliläisen Urheilupuiston koulussa uskonnonopettaja toteutti opetussuunnitelmaa mallikkaasti ja kutsui paikalle myös meitä uskonnottomiakin vierailijoita. Muutkin uskonnon opettajat ovat kutsuneet vapaa-ajattelijoita kertomaan liitostaan ja uskonnottomuudestaan. Olemme enimmäkseen pystyneet vastaamaan kutsuun, ainakin etäyhteyksiä käyttäen.

Uskonnon opettaja!
Tilaa vapaa-ajattelija uskontotunnille kertomaan uskonnottomuudesta ja Vapaa-ajattelijain liitosta! Meidät tavoittaa sähköpostista kouluvierailut@vapaa-ajattelijat.fi

Kun olin noin 10 vuotias, ajattelin, että jos huomisen lehden sivuilla ei ole yhtään kuolinilmoituksia, uskon Jumalaan. Näin ei käynyt. Koulussa uskonnon tunneilla olin saanut kuulla, että Jumala on luonut maan ja taivaan ja on kaikkivaltias. Eipä vaan minun pyyntöäni pystynyt tekemään.

Uskonnon tunnit olivat helppoja, vaikka ihmettelin niitä tarinoita, voivatko ne olla totta?

Kävin aikoinani kristillisen kansanopiston. En tietenkään sen kristillisyyden takia, vaan koska se sijaitsi kotikaupungissani. Kun opisto oli loppunut, menin heti seuraavana päivänä seurakunnan toimistoon ja erosin kirkosta. En enää joutunut papin puheille, mutta minun piti täyttää kaavake, miksi erosin. Siksi, ettei minulla ollut varaa kirkon maksuun.

Kotini ei ollut uskonnollinen. Äiti kuului kirkkoon, isä oli eronnut. Kirkossa käynnit rajoittuvat sukulaisten häihin ja hautajaisiin. Isäni veli oli hankkinut marxismin-leninismin perusteet. Kun luin siitä, ettei tiede ole todistanut yhtään jumalaa, kaikki uskonnon varjolla pelottelut, synnintunnot, häpeät ja kahleet putosivat harteiltani.

Kiinnostuin sitten avaruudesta. Siihen aikaan ei ollut vielä kansantajuisia tämän alan kirjallisuutta. Joten, kiitos kosmologit Enqvist, Valtaoja ja Hawkins, olette tulleet apuun. Tiede voi todistaa maailman synnyn. Raamattu on vain kasa sivuja, jotka merkittiin muistiin yli 2000 vuotta sitten.

Uskonnosta puhuttaessa emme voi unohtaa historiaa ja avaruutta. Historia kertoo Raamatun syntyajan ja tärkeän kirjoitustaidon. Avaruus taas sen, miten vähän tiedettiin avaruudesta siihen aikaan.

Jumala edustaa sellaista kvanttifysiikkaa, jota tiede ei vielä tunne. Tämä jumala voi olla yhtä aikaa siellä ja täällä, hän voi samanaikaisesti nähdä sinne ja tänne. Kätevä isäntä, olisi mielenkiintoista tavata hänet. Tietääkseni avaruudessa on pimeää, kylmää ja jatkuva säteilyä. Siellä Jumala ja hybridi-Jeesus katsovat meitä sankan pilviverhon lävitse 24/7.

Avaruudessa on miljoonia, biljoonia tähtiä ja galakseja. Nykytietämyksen mukaan avaruus on ääretön. Tuntuu kummalta, että yksi Linnunrata-niminen galaksi, jolla on Maa-niminen kiviplaneetta, valikoituu joukosta, jolle täytyy olla omat säännöt ja käskyt Ja jos niitä ei noudata, joutuu helvettiin.

Mikä paikka on helvetti ja taivas? Riippuen siitä, missä maassa asut, taivas on eri paikassa ja helvetti myös?

Miksi minun pitäisi uskoa sellaiseen, mitä ei nähdä tai kuulla ja vielä maksaa siitä?

Tämähän on kauppiaan unelma, maksa tyhjästä.

En koskaan saarnaa ajatuksiani. Ehkä sen vuoksi olen saanut kaksi miestä eroamaan kirkosta ja lisääkin voi tulla.

Emme ole täällä jumalan armoilla, vaan luonnon armoilla.

Mirja Hanski-Kanto
Turku

”Täysin riippumatta, miten korruptoituneiksi, ahneiksi ja sydämettömiksi hallituksemme, yrityksemme, mediamme ja uskonnoliset ja hyväntekeväisyysjärjestömme muuttuvat, musiikki pysyy yhä suurenmoisena.

Jos satun joskus kuolemaan, Jumala minua varjelkoon, olkoon hautakirjotukseni tämä:

AINOA TODISTE JONKA HÄN TARVITSI JUMALAN OLEMASSAOLOSTA OLI MUSIIKKI

Kuulkaas, Vietnamissa käymämme katastrofaalisen ja idioottimaisen sodan aikana musiikki muuttui aina vain paremmaksi ja paremmaksi ja sitten vielä vähän. Me muuten hävisimme sen sodan. Indokiinaan voitiin palauttaa järjestys vasta kun meikäläiset potkittiin pois.

Se sota teki miljonääreistä ainoastaan miljardöörejä. Nykyinen sota (Irakin sota) tekee miljardööreistä triljardöörejä. Sitä minä kutsun edistykseksi.” -Kurt Vonnegut: Maaton mies

Kurt Vonnegut oli siis uskonnoton. Hän joutui toisessa maailmansodassa sotavangiksi ja joutui kokemaan Dresdenin pommituksen. Teurastamon kellarissa. Hän keräsi vankitovereineen pommituksen uhrien ruumiita kaduilta.

Lienee myös niin, että monet Saksan kaupunkien tuhopommituksista selvinneet, jotka uskossa olivat, menettivät sen. Vain pinttyneimmät uskovat pitivät uskonsa ja kuvittelivat kai, että se kauheus oli synnin ansiota. Monet juutalaiset, jotka selviytyivät keskitysleireistä, myös menettivät uskonsa siihen, että olisi olemassa jumala. So it goes, kuten Vonnegut usein totesi.

On helppo pitää uskon jumalaan, kun oma elämä on helppoa ja asiat lutviutuu. Kun on sitä ”siunausta”. Hankalaksi se muuttuu, kun suunnaton kärsimys tai sietämätön menetys osuu omalle kohdalle. Jobin kirja, jossa päähenkilön usko on horjumaton, on silkkaa propagandaa uskon puolesta, ei muuta.

On sanottu, että Natsi-Saksa oli perkeleen tekosia. Saatanallinen systeemi se kyllä olikin. Mutta maan kirkot olivat enimmäkseen Hitlerin takana. Vatikaani oli vaiti, vaikka tiedettiin mitä tapahtui ja sodan jälkeen auttoi natsirikollisia pakenemaan. Hitler oli lukenut paksun pastorin, Lutherin, teoksia tarkasti ja niinpä juutalaiset saatiin hyvin dehumanisoitua. Ne Jeesuksen tappajat.

Mutta saatanallista oli myös liittoutuneiden pommitukset. Ne maat, jotka tuhosivat Saksan kaupunkeja silmittömillä pommituksilla sodan loppuvaiheissa, jolloin oli jo selvää, että Saksa häviää, olivat kristittyjen vallitsemia maita. Englanti ja USA. Molemmissa vannottiin Jumalan nimeen. Dresden, Saksan Firenzeksi mainittu, oli taatusti noiden maiden sotapäälliköiden tiedossa arvokkaana kulttuurikaupunkina, eikä sillä ollut mitään strategista merkitystä, mutta niin vain se tieten tahtoen tuhottiin. Siviilejä tapettiin kylmästi ehkä peräti 200.000. Siitä ei puhuttu sodan jälkeen mitään, vaikka tuho oli suurempi kuin Hirosimassa. Dresden oli tarpeeton kosto. Hirosima ja Nagasaki olivat myös tarpeettomia kostoiskuja. Ja näyttö Neuvostoliitolle, että täältä pesee.

Voittaneiden valtioiden kansalaiset pitivät Natsi-Saksaa perkeleen valtiona ja siitä voittoa Jumalan tekona, vaikka natseissa oli uskovia siinä missä kristinuskon maissa tuolloin muutenkin. Osa natsipäälliköistäkin oli uskovia, joko kristinuskoisia tai okkultisteja. Vain harva oli ateisti. Voittajavaltioiden kansalaisten oli helppoa jatkaa uskoaan. Natsien hirmutekoja kokeneilla usko horjui. Hitlerin ja natsien juutalais- ym. vähemmistöihin kohdistunut viha ja julmuus ei ollut vapaan tahdon tulosta, vaan vuosisatojen juutalaisten dehumanisoinnin hedelmä. Amerikkalaisten atomipommitus ei ollut vain kenraalien vapaan valinnan tulosta, vaan nämä olivat saaneet koulutuksen, jossa pääpaino oli vihollisen tuhoamisella. Vihollinen ei ollut ihminen vaan objekti, joka piti tuhota. Kyse ei ollut tappamisesta tai murhaamisesta. Japanilaiset sitä paitsi olivat vääräuskoisia ja palvoivat aurinkojumalaa. Keisari Hirohiton täytyi amerikkalaisten vaatimuksesta ”alentaa” itsensä ihmiseksi radiopuheessaan japanilaisille.

Olisiko Saksan kaupunkien ja Tokion, Hiroshiman ja Nagasakin siviilejä murhattu sadoin tuhansin, mikäli ei olisi uskottu ja sotilaille uskoteltu saksalaisten kaikki tyynni olleen natseja ja japanilaisten epäjumalia palvovia keltaisia paholaisia ja sekasikiöitä? Näinhän on tapahtunut nyt jälleen täällä Euroopassa, Venäjällä Ukrainan järjettömässä offensiivissa.

Yki Räikkälä

(Julkaistu Satakunnan Vapaa-ajattelijoiden lehdessä SataVAPARI, Syksy 2022. Lehti on luettavissa netissä osoitteessa vapaa-ajattelijat.fi/satakunta/satavapari-lehti/)

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Se toimiva magia

Kymmenen sanaa

Häpeän voittamista ja hiljaisuuden rikkomista

Surukirjailijoiden sanoma: saa surra

Toimittajana maailman vaarallisimmassa maassa

Olisiko kiva jos sinut olisi abortoitu?

Rohkea nuori suomalainen nainen

Kouluvierailu Mikkelissä sai hyvää palautetta oppilailta

Väittelyn aikaansaaminen ei tarkoituksena

”Kahleet putosivat hartioiltani”

Sota ja vapaa tahto

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi