Vapaa-ajattelijat olivat mukana opetusalan messuilla Educa 2023:ssa Helsingin Messukeskuksessa. Tässä yhteydessä Riku Salminen haastatteli YouTube-kanava UMT:lle (Uskomatonta, mutta totta) kansainvälisiä humanisteja Yvan Dheuria Belgiasta ja Lone Ree Milkæeria Tanskasta. Dheur on humanisti- ja vapaa-ajattelijajärjestö DeMensin ”International Officer”. Milkæer on Danish Humanist Societyn puheenjohtaja sekä Humanists Internationalin ”Professional Network Manager”. He olivat Vapaa-ajattelijain liiton ja Suomen Humanistiliiton vieraina samaan aikaan kun messut pidettiin. Vapaa-ajattelijain puolesta vierailua isännöi varapuheenjohtaja Antti Värri, ja koulujen tilannetta koskevaan keskusteluun osallistui myös hallituksen jäsen Esa Ylikoski.

Kuinka elämänkatsomustiedon opetus on järjestetty teidän maissanne?

Lone: Tanskassa on vain kristinuskon opetusta 7-luokalle asti. Mitään vaihtoehtoja ei ole, mutta opetus on tunnustuksetonta. 7-luokasta lähtien on mahdollista opettaa myös muista uskonnoista. Varsinaista elämänkatsomustiedon opetusta ei ole. Oppilas voi myös valita, ettei osallistu opetukseen lainkaan, jolloin hän yleensä on kotona tai lukee kirjastossa.

Yvan: Belgiassa on kaksi keskenään hyvin erilaista kieliryhmää, flaaminkieliset ja ranskankieliset. Molemmilla kielialueilla hieman alle 70% kouluista on katolisia. Kaikissa niissä on vain katolista opetusta ja sen lisäksi on muutamia juutalaisia tai islamiin keskittyneitä kouluja, joissa opetetaan vain näitä uskontoja. Kaikissa valtionkouluissa on kuusi eri uskontoa ja humanistinen elämänkatsomustieto.

Ranskankielisellä alueella on valmisteilla uudistus, jossa kaikki uskonnonopetus korvattaisiin ”kansalaistaidolla” julkisissa kouluissa. Flaaminkielisellä puolella maata tätä ei haluta tehdä, koska halutaan säilyttää lapsen uskonnon mukainen opetus.

Käyvätkö lapset kirkoissa tai harrastavat uskontoa muulla tavoin koulupäivän aikana?

Belgian katolisissa ja muissa uskonnollisissa kouluissa lapset käyvät kirkoissa, synagogissa jne, koulupäivän aikana, mutta julkisissa kouluissa tämä ei ole sallittua. Lapset voivat käydä kirkossa koulupäivän jälkeen, mutta ei sen aikana. Katolisissa kouluissa ei ole mitään rajoitusta.

Lone: Tanskassa laki kieltää tunnustuksellisen uskonnonopetuksen, mutta monista kouluista käydään muutaman kerran vuodessa (joulu, pääsiäinen) kirkossa.

Kuinka humanistit/vapaa-ajattelijat ovat järjestäytyneet maassanne ja mitkä ovat päätavoitteenne?

Lone: Tanskassa on kansallinen humanistiyhdistys ja ateistiyhdistys, sekä muutamia pieniä paikallisia yhdistyksiä. Humanistiyhdistyksillä ei ole mitään oikeuksia, eikä niitä ole tunnustettu maailmankatsomuksellisiksi toimijoiksi, eikä koulutusorganisaatioksi. Kun olemme pyytäneet esimerkiksi kirjaston tiloja ”humanistisen konfirmaation” järjestämiseen, se on kielletty, koska konfirmaatio on uskonnollinen tilaisuus. Mutta kun vetoamme siihen, ettemme ole uskonnollinen järjestö, ei sekään auta. Olemme vaatineet, että saisimme samat oikeudet kuin uskonnolliset järjestöt, mutta sitäkään meille ei ole myönnetty.

Tanskassa yli 70% kuuluu valtionkirkkoon. Päätavoitteemme on saada samat oikeudet, valtiontuki, humanistiset tilaisuudet jne, mitä valtionkirkollakin on.

Yvan: Belgiassa on ehkä Norjan jälkeen parhaiten järjestäytynyt humanistiorganisaatio. 1970-luvulla humanistit tunnustettiin samantasoiseksi järjestöksi kuin uskontokunnat, mukaan lukien suora valtiontuki. Tämän tuloksena Belgiassa on 500 henkilöä täyspäiväisesti palkattuina humanistisiin aktiviteetteihin, meillä on kiinteistöjä ympäri maata ja humanistijärjestöt ovat suuria. Laki vaatii meitä tekemään yhteisönrakennusta ja tarjoamaan henkistä tukea ja toimimaan uskonnottomien edunvalvontajärjestönä. Tällä hetkellä 80% valtion tuesta menee katoliselle kirkolle ja 15% humanistijärjestölle, loput 5% jakautuu pienuskonnoille.

Nämä 500 henkilöä toimivat eräänlaisina sekulaareina ”kappalaisina” sairaaloissa, armeijassa jne. Kehotan kaikkia maita taistelemaan uskontojen ylivaltaa vastaan. Niin kauan, kun valtio rahoittaa ja edistää jotain uskontokuntia, vaatikaa itsellenne samaa kohtelua.

Mitä palveluja tarjoatte?

Yvan: Belgiassa ranskankielisellä alueella järjestetään paljon konferenssejä ja tilaisuuksia, flaaminkielisellä alueella tarjotaan enemmän seremonioita, nimiäisiä, häitä ja hautajaisia. Myös uudenlaisia traditioita on syntynyt, kuten eroseremonioita. Kaikki tarjoamamme palvelut ovat maksuttomia ja niitä järjestävät työntekijämme saavat palkkansa valtiontuesta.

Me tarjoamme myös henkistä tukea. Tuemme apua pyytäviä ihmisiä taikauskosta ja uskonnoista vapaalla tavalla. Kollegani ympäri maata ovat täystyöllistettyjä näiden palvelujen parissa.

Lone: Tanskassa teemme pääsääntöisesti seremonioita, joista suurin on humanistinen konfirmaatio 14-vuotiaille. Tänä vuonna Kööpenhaminassa noin 600 nuorta osallistui konfirmaatioon. Tarjoamme myös puhujapalveluja häihin ja hautajaisiin, mutta koska meillä ei ole vihkilupaa, voimme tarjota vain seremoniallisen osuuden.

Nyt laitan hetkeksi Humanist Internationalin Euroopan kordinaattorin hatun päähäni ja kerron, että seremoniat ovat juuri se asia joka yhdistää eurooppalaisia humanisti- ja ateistijärjestöjä. Erityisesti konfirmaatiossa saamme viestiämme hyvin esille nuorelle yleisölle. Toinen euroopanlaajuisesti tarjottava palvelu olisi Yvanin mainitsema henkinen tukipalvelu tai ”kappalaisuus”, siinä olisi paljon kehittämistä yleiseurooppalaisella tasolla.

Mitä vinkkejä teillä olisi Suomen vapaa-ajattelijoille?

Lone: Meillä Tanskassa on pitkän tähtäimen suunnitelma kirkon ja valtion erottamiseksi, mutta lyhyen tähtäimen suunnitelma olisi saada meille vihkilupa ja elämänkatsomustieto kouluihin. Ehkä näillä askelilla päästään siihen, että Tanskan evankelisluterilaisen kirkon valtionkirkkoasema ja erikoisoikeudet saadaan kumottua.

Yvan: Haluan itseasiassa tehdä kannanoton:

Ensinnäkin: Kaikkialla maailmassa humanististen järjestöjen pitää aktivoida ja motivoida nuorisoa. Nuorisossa on meidän tulevaisuutemme. Belgiassa olemme ottaneet TikTokin ja vastaavat alustat haltuun ja onnistuneet puhuttelemaan nuoria ihmisiä.

Toiseksi: Yhdenvertaisuus! Teillä on upea maa, jossa on ehkä yksi maailman parhaista koulujärjestelmistä, mutta Suomessa yhdellä valtion tukemalla kirkkokunnalla on paljon erityisoikeuksia, joita Vapaa-ajattelijoiden tulisi vaatia myös itselleen. Olen saanut käsityksen, että te taistelette kirkon erioikeuksia vastaan, mutta suosittelen, että alatte vaatia näitä oikeuksia myös itsellenne.

Kolmanneksi: Kaikkien humanisti- ateisti- ja vapaa-ajattelijajärjestöjen pitäisi yhdistyä. Tämä mahdollistaa huomattavasti tehokkaamman työn yhteisen aatteen puolesta.

Neljänneksi: Teidän tulee olla ylpeitä identiteetistänne. Vapaa-ajattelijoina olette suvaitsevaisempia ja tasapuolisempia kuin yksikään uskonto. Tämä on fantastinen maailmankatsomus. Toisinaan uskonnot väittävät, että vapaa-ajattelijuus on hyvin nuori keksintö, mutta jo kreikkalaisissa filosofeissa oli vapaa-ajattelijoita. Tästä aatteesta kannattaa pitää kiinni ja taistella sen puolesta, koska siinä on koko ihmiskunnan tulevaisuus.

Ja viimeisimpänä: Teidän tulisi markkinoida uskonnottomia seremonioita niin, että niistä tulee standardimalli, eikä erikoisuus.

Kansainvälinen järjestö auttaa teitä mielellään tässä työssä. Toivotan teidät mahdollisimman suurilukuisina World Humanist Congressiin. Kööpenhaminaan 3-6.8. tänä vuonna.

Haastattelu löytyy Uskomatonta, mutta totta -Youtube-kanavalta: https://is.gd/lyed23.

”Kirkko erotettava valtiosta” – 120 vuotta Forssan kokouksesta

”Sosialidemokraattinen puolue Suomessa” hyväksyi puoluekokouksessaan vuonna 1903 Forssassa 11-kohtaisen ohjelman, jonka 5. kohta kuului seuraavasti:

Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.

”Sosialidemokraattinen puolue Suomessa” hyväksyi puoluekokouksessaan vuonna 1903 Forssassa 11-kohtaisen ohjelman, jonka 5. kohta kuului seuraavasti:

5. Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.

Ohjelman johdannossa ilmaisiin pyrkimys vapauttaa koko kansaa ”henkisen holhuunalaisuuden kahleista”.

Kysyimme Suomen Sosialidemokraattiselta Puolueelta ja Vasemmistoliitolta tämän vuosipäivän merkeissä muutaman kysymyksen.

Vastaajiksi tulivat SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski.

– –

Antton Rönnholm, SDP

Katsooko puolueenne olevansa elokuussa 1903 kokoontuneen puolueen työn jatkaja?

Kyllä SDP on sama vuonna 1899 perustettu puolue, jonka puoluekokous on 1903 Forssassa järjestetty.

Miltei kaikki muut ohjelman tavoitteen voidaan katsoa toteutuneen ainakin pääpiirteissään, mutta tämä ei. Mistä se johtuu?

Forssan ohjelma oli SDP:n periaateohjelma aina vuoteen 1952 asti ja todellakin, moni sen tavoitteista on toteutunut. Joskaan eivät kaikki. Esimerkiksi suoran demokratian toteuttaminen tai tuotantovälineiden sosialisointi eivät ole toteutuneet, kuten ei myöskään valtion ja kirkon erottaminen kokonaisuudessaan ja uskonnonopetuksen lopettaminen. Politiikkaa tehdään aina ajassa ja monipuoluejärjestelmässä myös valtasuhteiden määrittäessä reunaehtoja, ja näiden valossa kaikki tavoitteet eivät ole edistyneet. Kaikkien niiden osalta on kuitenkin tapahtunut muutoksia ja edistystä. Uskonnonvapaus on noista ajoista täysin mullistunut, koulujen elämänkatsomustiedon opetus tullut laajemmin saataville ja valtion ja uskonnollisten yhdyskuntien roolit ja yhteistyö ovat kehittyneet.

Miten puolueenne nyt suhtautuu kirkon ja valtion erottamiseen? Kannatatteko kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lopettamista?

SDP:ssä on käyty keskustelua kirkon ja valtion suhteesta säännöllisesti. SDP katsoo, että kirkon ja valtion suhde on monitahoinen kokonaisuus, johon liittyy mm. uskonnonvapaus, vihkimisoikeus, verotusoikeus sekä uskonnonopetus. Puolueen näkemys on, että yhä moniuskontoisempi, moniarvoisempi ja maallistuneempi yhteiskunta luo painetta valtion ja luterilaisen kirkon suhteelle, ja tätä tulee arvioida säännöllisesti. Tärkeää on tarkastella mm. sitä, miten kirkkokuntien yhteiskunnallisesti merkittävät tehtävät olisivat järjestettävissä tilanteessa, jossa kirkon erityisasemaa muutettaisiin.

Voisiko seuraava hallitus tehdä periaatepäätöksen kirkon ja valtion suhteen uudistamisen aloittamisesta ja esimerkiksi kirkko ja valtio -komitean perustamisesta?

Vaalien jälkeen käytävissä hallitusneuvotteluissa tämä on mahdollista sopia, mikäli neuvottelevat puolueet niin päättävät.

Miten puolueenne suhtautuu vaatimukseen uskonnonopetuksen poistamisesta kouluista? Tällä hetkellä koulun uskonnonopetuksen vaihtoehtona on elämänkatsomustiedon opiskelu. Kannatatteko elämänkatsomustiedon opiskelun sallimista myös kirkkoon liitetyille peruskoulun oppilaille ja lukiolaisille, eli valinnan vapautta uskonnon/elämänkatsomustiedon välillä?

Uskonnonopetuksesta kantamme on ollut tavoitella peruskoulujen uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon korvaamista kaikille oppilaille yhteisellä oppiaineella. Näin kahden katsomusoppiaineen tilalle tulisi uusi oppiaine, jossa tarjotaan oppilaalle ymmärrys oman uskonnon sisällöstä ja kulttuurihistoriallisesta taustasta sekä tutustutaan maailman eri uskontoihin oppilaan omasta vakaumuksesta riippumatta.

Hautaustoimen hallinto on nyt opetus- ja kulttuuriministeriössä kirkollisasiana. Eikö se pitäisi siirtää sosiaali- ja terveystoimen piiriin?

Tarvitaan perusteellinen selvitys siitä, mitä ovat kaikki ne asiat, joihin kirkon ja valtion erottaminen toisistaan vaikuttaisi ja selvityksen perusteella tehdä vaikutusarviointi hyödyistä.

Voitaisiinko lasten uskonnollisesta rekisteröinnistä väestötiedoissa luopua? Entä aikuisten, koko väestön kohdalla?

Tähän kysymykseen SDP:llä ei ole ollut muodostettua kantaa.

– –

Pia Lohikoski, Vas

Katsooko puolueenne olevansa elokuussa 1903 kokoontuneen puolueen työn jatkaja?

Henkilökohtaisesti olen kokenut hengenheimolaisuutta 1903 Forssan ohjelmaan ja itse allekirjoitan täysin myös tuon viidennen kohdan.

Tottakai Vasemmistoliitto on tuon työn jatkaja, mutta modernina punavihreänä vasemmistopuolueena katse on eteenpäin.

Miten puolueenne nyt suhtautuu kirkon ja valtion erottamiseen? Kannatatteko kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lopettamista?

Julkinen valta ei saa suosia eikä syrjiä ketään uskonnon tai uskonnottoman katsomuksen perusteella. Uskonnonvapaus on sivistysyhteiskunnan ja oikeusvaltion perusolettamia.

Puolueen linja rakentuu sille, että valtiolla ei pidä olla erityissuhdetta mihinkään uskontoon tai uskontokuntaan, ja että uskonto on jokaisen yksityisasia.

Aiemmin puolueen kanta on ollut, että kirkon veronkanto-oikeus ajettaisiin alas ja erityistehtävät siirrettäisiin valtiolle. Puolueohjelmissa tähän ei ole otettu vahvaa kantaa vähään aikaan, mutta esimerkiksi eri uskontokuntien ja uskonnottomien tulisi saada yhdenvertainen kohtelu hautauspalveluissa. Siksi erityistehtävien siirto valtiolle olisi kannatettavaa.

Miten puolueenne suhtautuu vaatimukseen uskonnonopetuksen poistamisesta kouluista? Tällä hetkellä koulun uskonnonopetuksen vaihtoehtona on elämänkatsomustiedon opiskelu. Kannatatteko elämänkatsomustiedon opiskelun sallimista myös kirkkoon liitetyille peruskoulun oppilaille ja lukiolaisille eli valinnan vapautta uskonnon/elämänkatsomustiedon välillä?

Peruskoulun opetussuunnitelman uudistuksen yhteydessä on nostettava tuntijakokehystä koko maassa. Uudistuksen yhteydessä on vihdoin aika myös uudistaa Suomen uskonnonopetus yhteisen katsomusaineen pohjalta. Koulun on oltava neutraali suhteessa kaikkiin uskontoihin.

Opetusministeri Andersson on nostanut esille kaksi eri vaihtoehtoa: Ensimmäinen olisi kaikille yhteinen katsomusaine, johon yhdistettäisiin piirteitä sekä elämänkatsomustiedosta ja uskonnonopetuksesta. Etuna olisi, että silloin kaikki oppilaat saisivat tietoa eri uskonnoista, ja he saisivat samalla pohtia kysymyksiä, joita käydään läpi vain elämänkatsomustiedon tunneilla.

Toinen vaihtoehto olisi kaikille valinnainen järjestelmä. Jokainen saisi vapaasti valita elämänkatsomustiedon tai uskonnon opetuksen riippumatta siitä, mihin uskonnolliseen yhteisöön kuuluu tai on kuulumatta. Parlamentaarisen työryhmän myötä olisi tarkoitus löytää asiaan ratkaisu.

Voisiko seuraava hallitus tehdä periaatepäätöksen kirkon ja valtion suhteen uudistamisen aloittamisesta ja esimerkiksi kirkko ja valtio -komitean perustamisesta?

Kunhan uskonnonopetuksen järjestämisestä löydetään ensin sopu, voisi esimerkiksi parlamentaarinen työryhmä lähteä pohtimaan myös tätä. Samassa yhteydessä olisi hyvä mahdollisuus pohtia siirtymistä pelkkään yhteen väestötietojärjestelmään, siis myös lasten uskonnollisesta rekisteröinnistä luopumista. Onko tähän valmiutta muissa puolueissa, en osaa sanoa, mutta ainakaan tällä hallituskaudella ei ole löytynyt hallituksesta riittävää halua avata keskustelua asiasta.

Vasemmistoliiton periaateohjelmassa (2022) sanotaan, että ”millään uskonnollisella yhdyskunnalla ei tule olla yhteiskunnassa julkisoikeudellista erityisasemaa” ja tavoiteohjelmassa vuosille 2022-25 vaaditaan, että ”Evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisoikeudellisesta erityisasemasta on luovuttava”. Nämä esitykset eivät kuitenkaan näy nyt Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelmassa. Ovatko ne kuitenkin mukana tavoitteissanne vaalien jälkeisiin hallitusohjelmaneuvotteluihin?

Kaikki ohjelmat ovat voimassa, osa pidemmällä aikavälillä, osa lyhyemmällä. Yleensä hallitusneuvotteluissa edetään sen mukaisesti, mitkä kysymykset hallitustunnustelija neuvotteluun asettaa ja sen mukaisesti sitten puolueen ohjelmien pohjalta niihin kysymyksiin vastataan.

Esa Ylikoski

Tulenkantajat -lehden (1932 – 39) ja Kirjailijan kustannusliikkeen vetäjä Erkki Vala (1902 – 1991) sai tuta 30 -luvun alkupuolen ummehtuneen, lapualaisnatsilaisen ilmapiirin.

Oikeusministeriö toimitti hänen niskaansa kolme jumalanpilkkaa koskevaa painokannetta. Valaa vainosi erityisesti oikeusministeriön hallitussihteeri Yrjö Orkamo. Hallitussihteeri näki heti punaista, jos jumalan nimi mainittiin väärässä paikassa.

Kanteista yksi koski Valan julkaisemaa suomennosta sata vuotta sitten ensi kertaa ilmestyneestä Jaroslav Haŝekin klassikosta Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa.

Niin kristillinen Kotimaa -lehti kuin IKL:n Ajan suunta kiinnittivät huomiota teoksen mielestään jumalanpilkkaa sisältäviin kohtiin. Etenkin kolmannen osan Halki Unkarin -lukuun, jossa kadetti Biegler matkaa taivaan porteille.

”Hla – hle – hlu – hla !”

”Tultuaan hutikkaan vänrikki Plescherin tarjoamista konjakkiryypyistä Biegler huutaa kumartuneena ulos vaunun ikkunasta yli aution seudun: Gottes Namen frisch drauf los! (Käykää päälle! Jumalan nimeen, käykää päälle!)”

Unessaan Biegler matkaa jo kenraaliksi ylennettynä autossa tarkastamaan haltuunsa uskottua prikaatia. Auton törmättyä vaununpyörän kokoiset tähdet vievät Bieglerin leijailemaan maailmankaikkeudessa, josta laskeutuu autonkuljettajan viereen. Kuljettaja kieltäytyy ajamasta taivaan portista sisään, koska paikalla on tungosta.

”Nyt vasta Biegler huomasi, että taivaan portilla tungeksijat olivat erilaisia invalideja, jotka sodassa olivat menettäneet jonkin ruumiinosansa, jota he kantoivat selkärepussa mukanaan – kuka päätä, kuka käsivarsia tai jalkoja.”

Portista päästettiin sisään ainoastaan tunnussanalla: jumalan ja keisarin puolesta. Sen Biegler kyllä muisti. Auto liukuu paratiisiin. Harjoituskentällä alokasenkeleitä opetetaan kiljumaan hallelujaa.

Taitamatonta alokasenkeliä opettava enkelikorpraali lyö tätä nyrkillä vatsaan ja karjuu.

”Etkö saa kitaasi auki, betlehemiläinen sika! Tuolla tavallako hallelujaa huudetaan, mitä? Tahtoisin tietää, kuka tolvana sinutkin on päästänyt paratiisiin, nauta! Koeta vielä kerran!”

”Hla-hle-hlu-hla.”

”Mitä, elukka, aitoko vielä paratiisissakin honottaa nenääsi. Yritä vielä kerran, sinä Libanonin seetri!”

Eteenpäin jatkavaan autoon kuului vielä takaapäin honottavan enkelialokkaan hätääntynyt: hla-hle-hlu-hla! Sekä enkelikorpraalin karjunta: hal-le-lu-ja, haal-lee-luu-jaa, Jordanin lehmä!

”Harjoituskentällä alokasenkeleitä opetetaan kiljumaan hallelujaa.”

Biegler näkee valonhohteen ympäröimän rakennuksen, joka oli yhtä suuri kuin Budĕjovicen Marian kasarmi. Rakennuksen ympärillä lentelevien kahden koneen välissään kannattavaan jättiläiskokoiseen liinakankaaseen oli kirjoitettu suunnattoman suurin kirjaimin:

K. u. K. GOTTES HAUPTQUARTIER (Jumalan keisarillis-kuninkaallinen päämaja)

Kaksi kenttäsantarmin pukuun puettua enkeliä kiskoo Bieglerin autosta ja vie hänet päämajaan muistuttaen käyttäytymään siivosti herra jumalan luona.

Jumalan huoneen seiniä koristivat Franz Josefin, Wilhelmin, kruununperillisen Karl Frans Josefin, kenraali Viktor Danklin, arkkiherttua Friedrichin ja yleisesikuntapäällikkö Kondrad von Hötzendorfin valokuvat. Keskellä huonetta seisoi herra jumala.

Keskenjääneen teoksen neljännen osan Hengellinen lohdutus -luvussa venäläisen vihollisen sotilaspuvussa liikkunut, omiensa sotavangiksi joutunut Šveijk saa selliinsä vieraakseen hengellisen lohduttajan kenttäpastori Martinecin.

Šveijk luulee pappia vangiksi ja toivottaa tulijan tervetulleeksi selliinsä valittaen, ettei kykene antamaan papille hengellistä lohdutusta. Hölmistynyt kenttäpastori saa toinnuttuaan sanotuksi aikoneensa lohdutuspuheensa aluksi puhua siitä, että hirttokuolema oli helppo sille, joka oli täysin selvittänyt välinsä jumalan kanssa.

Orkamo hävisi

Raastuvan sijaan pyhiä pykäliä koskeva juttu meni suoraan Turun hovioikeuteen.

Oikeus tuomitsi Valan kahdeksi kuukaudeksi äänestyksen jälkeen vankeuteen. Tuomittu valitti korkeimpaan oikeuteen vedoten perustuslakiin.

– Suomihan on kaksikielinen maa ja ruotsinkielistä Švejkiä myytiin vapaasti. Lähetin ruotsinkielisen kappaleen ja kirjakaupan ostoskuitin oikeudelle ja kysyin, miksi kansan enemmistöltä kielletään se, mikä on vähemmistölle sallittua.”

Korkein oikeus katsoikin, ettei kyse ollut jumalanpilkasta vaan ote kuuluisasta teoksesta, ja syyte kumottiin.

– Minut vapautettiin. Tietääkseni tämä oli ainoa painokanne, jossa oikeusministeriö ja hallitussihteeri Orkamo hävisivät. (Kirjailijat puhuvat, Tulenkantajat. Toim. Ritva Haavikko, SKS 1976)

Toisen kanteen hallitussihteeri voitti

Tulenkantajat -lehdessä syksyllä 1933 ja talvella 1934 julkaistuista, Pohjanmaalla hyvin tunnettua Nivalan konikapinaa käsittelevistä Pentti Haanpään kirjoituksista, Pulamiehet puhelevat ja Pulamiehet lähtevät liikkeelle, langetettiin sekä kirjoittajalle että Valan kustantamolle sakkotuomiot.

Tuomittujen katsottiin halventavaa esitystapaa käyttäen, raamattua lainaamalla, halventaneen laillista yhteiskuntajärjestystä.

”Herra poltti huoneensa”

Kolmannen kanteen Vala sai lehtimies Vihtori Huhdan Tulenkantajat -lehdessä vanhoja painokannejuttuja käsittelevästä artikkelista. Siinä Huhta kertoo turkulaisen sosialisti Taavi Tainion tuomitun muutamaksi kuukaudeksi vankeuteen, kun oli otsikoinut uutisen salamaniskun tuhoamasta kirkosta: ”Herra poltti huoneensa”.

– Kun Huhta kertoi tästä, niin eikös Orkamo heti syyttänyt meitä rikoksen uusimisesta. Sain taas painokanteen tsaarinaikaisista jutuista. Suomen siinä välissä itsenäistyttyäkin, olisi luullut, että jutut olivat jo vanhentuneet. No, sakkoihin ne vain johtivat. (emt.)

Vankilaan Valan vei 30-luvun kohistuin oikeustapaus, ns. Toivo Antikaisen -juttu. Vala sai painokanteen, kun lainasi Tulenkantajat -lehdessä pohjoismaisten lehtien ja englantilaisen Guardian -lehden juttuja. Niissä varoitettiin Suomea ulkopoliittisesti arkaluontoisesta oikeusjutusta.

Lehdet kummastelivat virallisen Suomen asettumista puolustamaan rauhan aikana Neuvosto – Karjalaan tehtyä sotaretkeä. Puna-armeijan upseerina valkoisia vastaan 1922 sotineen Antikaisen suksimiesjoukko kukisti valkoiset joukot Vienan-Karjalassa.

Vala tuomittiin 1937 puoleksi vuodeksi vankeuteen. Vankilat olivat tuolloin niin täynnä, että 6 kuukauden tuomiosta saattoi selvitä viidesosa-ajassa pelkällä vedellä ja leivällä.

– Minä valitsin veden ja leivän ja olin sitten 36 vuorokautta Katajanokalla. Kestin kuurin melko hyvin. (emt)

Valan yhtenä esikuvanaan pitämä kristitty anarkisti Arvid Järnefeltkin (1861 – 1932) sai jumalanpilkkatuomion. Tolstoilainen Järnefelt saarnasi Kirkkomellakkana tunnetussa tapauksessa Helsingin kirkoissa touko-kesäkuussa 1917 asianajaja, anarkisti Jean Boldtin kanssa rakkauden, veljeyden ja tasa-arvon oppiaan.

Järnefelt tuomittiin kirkkopuheet sisältävästä kirjastaan jumalan, raamatun ja kirkollisten tapojen halventamisesta kahden kuukauden vankeuteen. Tosin valtionhoitaja Mannerheim armahti hänet 1919.

Esa Aallas

BOHEEMI SATIIRIKKO, ANARKISTI JA KOMMUNISTI

Itävalta-Unkarin imperiumiin kuuluneessa Prahassa 1883 syntynyt Jaroslav Hašek osallistui jo koulupoikana kansallismielisiin mielenosoituksiin. Räyhääjänä pidetty nuorukainen erotettiin 1898 koulusta.

Äitinsä sai hankittua pojalleen apulaisen paikan apteekista. Apteekkari havaitsi pojan lahjakkaaksi ja kehotti äitiä jatkamaan poikansa opintietä. Jaroslav kävi toisen asteen kauppaopistoa 1899 -1902, vaikka vihasi sen periaatteita.

Kesti vain kuusi kuukautta, kun hän sai työstään pankkivirkailijana potkut.

Ensi juttunsa ilmestyi prahalaisessa lehdessä 1901. Siitä se lähti: satiiriset, kujeilevat tarinansa kävivät kaupaksi. Boheemiin elämäntyyliinsä kuului oluttuoppien tyhjentäminen ja kujeilu hengenheimolaisten kanssa Prahan kapakoissa sekä vaeltelu kotimaassaan nuuskimassa jutun juurta. Autokratiaa, monarkiaa ja niitä mielistelevää kirkkoa vihannut satiirikko kirjoitti myös anarkistilehteen ja laati lakkoilevien kaivostyöläisten lentolehtisiä.

Tammikuussa 1915 Itävalta – Unkarin armeijaan kutsuttu Hašek osoittaa haluttomuutensa taistella kotimaansa miehittäneen monarkian puolesta ja joutuu toistamiseen arestiin. Tyrmään joutuu myös veijarihahmonsa, prahalainen koirankaupustelija Josef Švejk, joka tekee verkalleen matkaa byrokratian ja sodan pyörteissä rintamalle ehtimättä sinne.

Syksyllä 1915 Hašek jää – onnekseen – vihollisen, tsaarin armeija vangiksi. Mutta pääsi pian tsaarin armeijan rinnalla sotineeseen tshekkoslovakialaiseen legioonaan. Sen tavoitteena oli itsenäinen Tshekkoslovakia.

Lokakuun vallankumouksen alettua Venäjällä oman maansa työväenluokkaa merkityksellisempänä itsenäisyysvoimana kuin legioonaa pitänyt Hašek liittyi bolshevikkiryhmään. Anarkistista tuli puna-armeijan riveissä propagandaa toimittanut kommunisti. Hän puolustaa Samaran kaupunkia puna-armeijan riveissä. Jo antikommunistisen tshekkilegioonan vallattua kaupungin, Hašekin onnistuu paeta legioonalaisia, joiden aie oli teloittaa hänet petturina. (Venäjä-vuosistaan on julkaistu toimitettu teos The secret history of my sojourn in Russia, 2017.)

Keväällä 1920 Jaroslav solmi kuolemaansa saakka kestäneen siviililiiton Alexandra Lvovan, Shuraksi kutsutun venäläisnaisen kanssa, vaikka sulho ei ollut virallisesti eronnut prahalaisen Jarmila Mayerin kanssa 1910 solmimastaan avioliitosta.

Puna-armeijan 5. armeijakunnan sivistystyön komissaariksi ylennyt Hašek oli jo asettumassa pysyvämmin Neuvostoliittoon, kunnes hänet vasten tahtoaan lähetetään tukemaan kotimaahansa kommunisteja. Jaroslav palasi Prahaan kera Shuran marraskuussa 1920.

Kommunistien kansanousuyritys kuitenkin epäonnistui neljä päivää ennen paluutaan. Viisi vuotta kotimaastaan poissa olleen Hašekin pettymys purkautui juopotteluna. Prahassa hän sai myös tuta olevansa monille persona non grata.

Hašek muuttaa Shuran kanssa Lipinicen pikkukaupunkiin sanellen sairasvuoteeltakin Švejkin seikkailuja niitä ylös panneelle opiskelijalle. Keskenjääneitä kertomuksia ehti kertyä 750 sivua sittemmin kymmenille kielille käännettyyn klassikkoonsa ennen menehtymistään tuberkuloosiin 39 -vuotiaana tammikuussa 1923. (EA)

Kaksi tietovisaa

Viime syksynä testasin parilla visalla miten eri puolia uskonnonvapaudesta ja ev.-lut. kirkosta tunnetaan. Vastaajat olivat tietysti suurimmalta osaltaan omia joukkoja, osin ehkä vastapuoleksi laskettavaa ja luultavasti vähemmän keskikentäksi laskettavaa.

Vastaukset eivät kerro mitään absoluuttisesti; sen sijaan ne saattavat hyvinkin kertoa siitä, mitkä asiat tunnetaan suhteellisesti ottaen muita paremmin tai huonommin. Lisäksi ja ehkä tärkeämpänä tämä oli kiva tapa levittää tietoa asioistamme.

Uskonnonvapaus-visa

Uskonnonvapauteen liittyviin kysymyksiin vastasi noin 500 henkeä. Hyvin tiedettiin rippisalaisuuden ehdottomuus ja että ET-opetus on estetty kirkon jäseniltä. Myös ns. katumuskuukauden tiesi enemmistö poistuneen, eli että ero uskontokunnasta astuu heti voimaan. Samoin tiedettiin että sairaalapappien palkkaa ei valtio maksa, toisin kuin sotilas- ja vankilappien, ja että piispojen nimittäminen siirtyi pois presidentiltä vuonna 2000.

Huonoiten tunnettiin jumalanpilkkalaki. Enemmistö luuli ettei lain perusteella ketään ole oikeasti tuomittu kymmeneen vuoteen, ja iso osa luuli lain kokonaan kumotuksi. Todellisuudessa lain mukaan voidaan tuomita vankeutta, joskin käytännössä tuomiot ovat olleet sakkoja.

Heikosti tiedettiin myös, että passikuvassa huivi on sallittu jos sen perustelee uskonnolla. Pienuskontojen valtiontuen ei enemmistö tiennyt olevan yli puoli miljoonaa euroa vuodessa. Samoin enemmistö luuli, että vanhemmat voivat liittää yli 12-vuotiaan uskontokunnan jäseneksi ilman lapsen omaa lupaa.

Meille tärkeässä kouluasiassa niukka enemmistö arveli Opetushallituksen ohjeessaan suosittelevan, ettei koulussa olisi mitään uskonnollista sisältöä. Iso osa tiesi, että ohje ei ota tähän kantaa; pienempi osa oletti ohjeen nimenomaan suosittelevan pitämään ainakin Suvivirren, jouluevankeliumin tms. koulun ohjelmassa.

Kirkkovisa kiinnosti vähemmän

Evankelis-luterilaista kirkkoa koskevaan visaan vastasi vain noin 150 henkeä.

Yleisesti vastaajat tiesivät paremmin, esimerkiksi kirkkoon kuuluvien osuuden sekä nyt että vuosituhannen vaihteessa.

Pahiten pieleen meni maininta pienemmästä valtionkirkosta. Ortodoksista kirkkoa nimittäin perustuslaki ei mainitse nimeltä, vain Suomen evankelis-luterilaisen kirkon. Rituaaleissa lähes yhtä moni arveli vauvoista kastettavan alle puolet kuin tiesi oikean vastauksen, joka on lähellä 65 %:ia. Nimittäin 50 %:n raja on alitettu vasta kirkollisten vihkimisten osuudessa kaikista avioliiton solmimisista.

Puolet tiesi, että ehtoollisviini tulee olla rypäleistä eikä esimerkiksi marjaviiniä. Liki yhtä moni luuli viinin värillä olevan väliä, ja osa arveli ettei alkoholiton viini olisi kelvannut.

Kummankin visan kaikki tilastot voi pyytää kirjoittajalta.

Jori Mäntysalo

Sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen synty liittyvät historiallisesti itsenäistymisen alkuun ja ovat kehittyneet samaan aikaan ja rinnakkain. Voidaan siis todeta, että nyt käytössä oleva uskonnollisesti neutraali sotilasvakuutus on yhtä perinteikäs kuin uskonnollinen sotilasvala.

Sotilasvalassa viitataan ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”, kun taas sotilasvakuutus annetaan ”kunnian ja omantunnon kautta” ilman uskonnollista julistusta.

Puolustusvoimilta saamamme selvityksen mukaan juhlallinen vakuutus on syntynyt jo ennen uskonnonvapauslain voimaantuloa vuonna 1923. Asiasta on säädetty osana 8.2.1919 annettua väliaikaista asevelvollisuuslakia, jonka yhteydessä juhlallinen vakuutus mainitaan vahvistetun 11.3.1919. Yksittäisistä vala- tai vakuutustilaisuuksista ei ole tietoja käytössä.

Kun sotilasvalaa on markkinoitu julkisuudessa ja alokkaille perinteisenä, on paikalla tiedottaa, että tosiasiassa sotilasvala ja juhlallinen vakuutus syntyivät historiallisesti samaan aikaan ja rinnakkain jo Suomen itsenäistymisen alussa.

Vapaa-ajattelijain liitto on esittänyt siirtymistä kaikille yhteiseen neutraaliin juhlalliseen velvoittautumiseen, jonka nimi voisi olla sotilasvala, sotilasvakuutus tai juhlallinen vakuutus. Perusteluna on mainittu, että seremonioiden tulisi yhdistää joukkoa eikä jakaa sitä uskonnon vuoksi. Puolustusvoiman ylipäällikkö tasavallan presidentti antaa juhlallisen vakuutuksen virkaan astuessaan.

Uskonnollisesti julistuksellinen vala on poistettu oikeuslaitoksessa, jossa on jossa on nyt käytössä kaikille yhteinen todistajan vakuutus ja tuomarin vakuutus. Tuomarin vakuutuksen antavat myös uudet ministerit.

Esa Ylikoski

Kun uskonnonopetuksen lopettaminen koulussa on vapaa-ajattelijain perustavoitteena, voimme edistää tämän tavoitteen toteutumista nyt oppilas oppilaalta. Se tapahtuu yksinkertaisesti niin, että huoltajat ilmoittavat oppilaan siirtyvän uskonnosta elämänkatsomustiedon opetukseen. Siis ET kyllä.

Vaikka katsomusaineen vaihtaminen voidaan periaatteessa toteuttaa milloin vain, luontevin aika on lukuvuoden vaihteessa, kesällä, luokalta toiselle siirryttäessä. Ilmoitus asiasta koululle kannattaa tehdä jo keväällä, niin rehtori näkee jo ennen kesälomien alkua ET:n opetusryhmien kasvavan.

Uskonnonopetuksessa on yhä oppilaita, jotka ovat oikeutettuja ET-opetukseen. Näin on voinut käydä myös ei-uskonnollisissa perheissä, jos ET:n opetusjärjestelyt olivat 1. luokalla koulua aloitettaessa huonot. Nyt tilanne on kuitenkin voinut tai voi 2023 parantua. Ja lapsi on kasvanut. ET-opetukseen voi siirtyä myös yläkoulussa 7-9 luokille. Tai jo alakoulun luokille 4-6.

Monien kirkosta eronneiden vanhempien taannoin vauvakastettuja lapsia on jäänyt kirkon jäseniksi, vaikka vanhemmat tai ainakin toinen heistä on eronnut kirkosta. Tilastot kertovat, että 30-49 vuotiaiden ikäryhmässä kirkon jäsenyysprosentti hyvin paljon alempi kuin kouluikäisten, 7-17-vuotiaiden jäsenyysprosentti. Niinpä jo peruskoulun alkaessa tai jokunen vuosi koulun alkamisen jälkeen on aivan hyvä aika erottaa lapsi kirkosta ja siirtää hänet ET-opetukseen. Nyt.

Vielä elokuussakin 2023 peruskoulun aloittaa lapsia, jotka saattavat olla kirkon jäseniä äidin yksipuolisella päätöksellä, vastoin isän toivetta. Vasta 1.3.2017 tuli voimaan laki, joka edellyttää molempien huoltajien suostumusta lapsen kirkkoon liittämiseen. Olisi hyvä idea päivittää lapsen asema nyt sen mukaiseksi, millaiseksi se olisi vauvana muodostunut tai nyt muodostuisi nykylain mukaan.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärän kasvu voi siis vauhdittua siten, että peruskoulun jo aloittaneita oppilaita siirretään aiempaa enemmän uskonnosta elämänkatsomustietoon. Se on mahdollista, kun lasten kirkosta erottaminen lisääntyy.

Samaan aikaan ET-opetukseen tulee peruskoulun ekaluokkalaisia vuosi vuodelta enemmän, koska ET-opetukseen oikeutettuja tulee vuosittain lisää. Vauvakasteiden ja alle 1-vuotiaiden kirkkoon liittäminen on vähentynyt viime vuosina huomattavasti.

On siis ET:n vahvistamisen aika myös nykyisen lainsäädännön mahdollisuuksia käyttäen. Voimme vähentää uskonnonopetusta oppilas oppilaalta. Se on erittäin tärkeä, konkreettinen asia, jota voimme jokainen edistää tiedottamalla eri kanavilla ja keskustelemalla ihmisen kanssa kasvokkain.

Jokainen voi vaikuttaa jollain lailla.

Lakimuutosta unohtamatta

Oma lukunsa elämänkatsomustiedon vahvistamisessa on ET:n avaaminen kaikille valittavissa olevaksi. Se epäilemättä lisäisi ET:tä opiskelevien määrää peruskouluissa ja lukioissa. Uskonnon ja ET:n ryhmäkoot tasoittuisivat.

Tämä paljon esillä ollut vaatimuksemme ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. ET:n avaaminen voidaan toteuttaa nopeasti varsin pienellä lakimuutoksella. Se edellytä mitään pitkää opetussuunnitelmatyötä eikä tuntijakopäätöstä, toisin kuin mahdolliset isommat uudistushankkeet. Siitä voitaisiin päättää eduskuntavaalien jälkeisen uuden hallituksen muodostamisen yhteydessä mahdollisen laajemman uudishankeen valmistelun aloittamisen ensimmäisenä askeleena.

ET:n avaaminen ja keskusteluissa esille ollut jokin suurempi oppiaineremontti eivät ole toistensa vastakohtia. ET:n avaaminen voi olla yksi keino luoda paremmat edellytykset isommalle uudistukselle, jos sellainen kuitenkin tulee poliittiselle agendalle eli seuraavien vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan.

ET:n nykyinen syrjintä pitäisi saada loppumaan nopeasti ennen kuin on minkäänlaista tarvittavaa luottamusta millekään sellaiselle uudistukselle, joka tarkoittaisi elämänkatsomustiedon lopettamista, likvidoimista

Kun opetussuunnitelma linjaa ”uskonnollisen, katsomuksellisen ja puoluepoliittisen sitouttamattomuuden”, evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollisten tilaisuuksien yhä jatkuva liittäminen koulupäivien ohjelmaan pitäisi saada loppumaan. Kun opetussuunnitelmaa ei nyt tältä osin noudateta, vallitsee suuri luottamuspula siihen, että mitään muutakaan opetussuunnitelmaa tulevaisuudessa noudatettaisiin, olipa aineen nimi mikä tahansa.

Nykyisen uskonnonopetuksen huoltajille mainostettu tunnustuksettomuus tai sitouttamattomuus toteutuu huonosti, edes oppikirjoissa, kuten KT Päivi Kovanen on osoittanut tutkailtuaan Otavan ja SanomaPron uusia 1-3 luokkien uskonnon oppikirjoja.

ET:n vahvistuminen ja avaaminen on avain tulevaisuuteen.

Elämänkatsomustiedon avaaminen on luonnollisesti erittäin ajankohtainen uudistusvaatimus myös siinä tapauksessa, että eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan uuden hallituksen ohjelmaan ei tule katsomusaineiden isompaa uudistushanketta. Siinä on kysymys edelleen lapsen oikeuksien sopimuksen sekä yhdenvertaisuuden toteuttamisesta.

Esa Ylikoski

Olemme hankkineet suoraan kunnista tietoja elämänkatsomustiedon oppilaiden määristä ja osuuksista lukuvuonna 2022-23. Viimeiset valtakunnalliset tilastotiedot katsomusaineiden valinnoista ovat valitettavan vanhoja, syyskuulta 2018 eli lukuvuodelta 2018-19.

Elämänkatsomustiedon oppilasosuudet ovat kasvaneet huomattavasti neljässä vuodessa 2018-2022. Kyseessä ei ole enää mikään marginaalinen oppiaine, vaikka paikoin maaseudulla sellaiselta on voinut vaikuttaa.

Elämänkatsomustiedon oppilasosuudet kasvavat lähivuosina, koska peruskoulun alaluokilla aineen osuus on selvästi suurempi kuin yläkoulussa. Samoin kasteen kautta kirkkoon liittyneiden osuus on vähentynyt alle peruskouluikäisten keskuudessa, ja sitä kautta lähivuosina uusien ekaluokkalaisten ikäpolvissa yhä useampi on nykysäännöillä oikeutettu elämänkatsomustiedon opetukseen.

Elämänkatsomustieto voitaisiin avata kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi pienellä lakimuutoksella hyvin nopeasti, koska oppiaineiden tuntijakoa ja ET:n opetussuunnitelmaa ei tarvitse muuttaa. ET on valmiina palvelukseen sen valinneille. Viesti vaalien jälkeisen hallituksen ohjelmaan: Lopetetaan syrjintä ja aletaan toteuttaa lapsen oikeuksien sopimuksen linjauksia välittömästi.

Esa Ylikoski

Elämänkatsomustiedon oppilasosuuksien kasvu peruskoulussa vuosina 2018-2022

Kunta 2018 – 2022 (+ %-osuuksina) – kasvu prosentteina

Helsinki  22,8 – 27,5 (+4,7)    +20,6
Espoo     13,0 – 18,9 (+5,9)    +45,4
Vantaa    13,7 – 18,7 (+5,0)    +36,5
Kerava     13,0 – 18,0 (+5,0)   +38,5
Tampere 11,5 – 16,9 (+4,4)   +47,0
Turku      13,0 – 16,8 (+3,8)    +29,2
Joensuu   7,0 –  11,5 (+4,5)   +64,3
Jyväskylä 7,2 –   8,1 (+2,5)    +34,7
Kaarina     5,2 –   8,1 (+2,9)    +55,8
Orimattila 4,9 –   8,0    (+3,1) +63,2 
Kajaani     3,7 –    6,1 (+2,4)    +64,9
Laukaa      4,0 –   5,9 (+1,9)    +37,5

Maaliskuussa ja huhtikuun alussa suomalaiset pohtivat taas kerran äänestämistä, ehdokkaita sekä molempien mielekkyyttä. Entä onko sillä vapaa-ajattelijalle väliä, kenet valitaan eduskuntaan tai jopa hallitusta muodostamaan? Mielestäni on.

Vaikka järjestömme ei ota kantaa puolueisiin, on niiden asettamilla ehdokkailla mahdollisuus vastata taas monien muiden lisäksi myös vapareiden vaalikoneeseen. Mäntysalon Jorille iso kiitos työstä, jonka taas kerran teki vaalikoneen pystyyn saamiseksi. Uskonnonvapaus.fi vaalikoneen löydät osoitteesta: https://uskonnonvapaus.fi/2023/vaalikone.html .

Kyse on kai pohjimmiltaan siitä, onko ehdokkaalla tai hänen edustamallaan liikkeellä ajattelussaan sekularismille tilaa? Ajaako ehdokas mahdollisesti valituksi tullessaan asioita sekularismin hengessä, vai raamattu taikka muu satukirja kainalossa.

Äänestäjän valintoihin vaikuttaa varmasti moni muukin asia. On melko varmaa, että äänestämättä jättäminen ei edistä muutosta yhteiskunnassa. Tarkoitan tässä nimenomaan maallistuvaan suuntaan tapahtuvaa muutosta.

Lainsäädäntöön vaikuttaminen kuitenkin alkaa äänestyskopista. Kirkko ei valtiosta irtoa tai jumalanpilkkapykälät rikoslaista poistu pelkästään vapareiden keskenään kokoontumisissa puhumalla. Sama koskee lehtikirjoituksia tai sosiaalisessa mediassa asioiden esillä pitämistä tai blogien kirjoittamista. En myöskään näe niin, että pelkillä lausunnoilla eri ministeriöihin ei tavoitteita kovin pian saavuteta.

Näillä sanoin en suinkaan tarkoita lainkaan, etteikö näillä kaikilla mainituilla toimilla olisi vaikutusta. Ehdottomasti on. Ja pidän tuota panosta erittäin tärkeänä keskustelun avauksina sekä kannanottoina yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin vapareiden näkökulmasta. Kaikki aktiivisesti jatkakaa ja kukoistakaa tällä saralla.

Se merkittävä tapa, jota juuri nyt pohdin, on osallistua itse ensisijaisesti äänestämällä kevään vaaleissa. Tietysti asiamme pitäminen esillä vaalien alla esimerkiksi vaalipaneelein tai muin keskustelutilaisuuksin on merkittävä panostus yhteiskuntavaikuttamisen osalta.

Eli toivotan kevään korvalla vapareille innostusta myös vaaliuurnille. Sillä ihmisillä, jotka ajattelevat, on väliä.

Jape

Kansalaisyhteiskunnan ja vapaaehtoistyön tärkeyttä kehutaan kyllä juhlapuheissa esimerkiksi poliitikkojen suulla vuolaasti, mutta taitaa olla niin, että kyse on lähinnä niiden iltaruskon ihailusta. Eikä tämä ole vain suomalainen ilmiö, vaan näyttäisi koskettavan koko läntistä yhteiskuntaa. Vapaaehtoistyölle ei ole ihmisten arjessa aikaa, eikä siihen osallistumista [tosiasiassa] juurikaan arvosteta.

Nyky-yhteiskunnan sankari tuntuu olevan se, joka omaan suoritukseensa äärimmäisesti keskittyen ja itsensä voittaen juoksee maratonin ja tekee siitä asiankuuluvan näyttävät somepostaukset – eivät ne vapaaehtoiset, jotka maratontapahtuman järjestämällä tekevät sen mahdolliseksi niin hänelle ja kuin muillekin. Vapaaehtoisia pidetään nykyään lähinnä vähän hassuina, kun uhraavat kallista vapaa-aikaansa moiseen sen sijaan, että tekisivät jotain osaamistaan ja työkykyään kehittävää ja sopivan someseksikästä, kuten kunnon nykykansalaisen kuuluisi.

Sama huuto käy niin vapaa-ajattelijoissa, urheiluseuroissa kuin muissakin yhdistyksissä, niin Suomessa kuin ulkomaillakin: mistä uusia aktiiveja, mistä ihmisiä hoitamaan taloutta, vetämään ryhmiä, järjestämään tapahtumia? Aktiiviset eläkeläiset ovat useiden – elleivät jo useimpien – vapaaehtoistyöhön perustuvien järjestöjen kantavia voimia, ja ilman heidän panostaan toiminta lakkaisi monessa paikassa. Elävä ja kehittyvä järjestötoiminta tarvitsee kuitenkin aktiiveja monista eri ikäryhmistä, nuorista varttuneempiin.

Sikäli kuin nykyinen yhdistysmaailman kehityssuunta jatkuu, oma veikkaukseni on, että kaltaisemme pienet ja keskisuuret, vapaaehtoispohjalla toimivat aatteelliset järjestöt tulevat seuraavan 20 vuoden aikana pitkälti katoamaan. Yhdistyskentälle tullee jäämään lähinnä palkatun ammattihenkilöstön pyörittämiä suurjärjestöjä, näiden lisäksi joitakin erityistehtäviä hoitavia ja erillistä rahoitusta nauttivia toimijoita, ja tietenkin lyhytikäisiä, ajastaan perustajiensa myötä katoavia pienyhdistyksiä.

Ehkä heiluri kuitenkin jossain kohtaa taas kääntyy toiseenkin suuntaan, ja tähän voivat varmastikin vaikuttaa eniten järjestöt itse – toisin sanoen niiden jäsenet – omalla työllään.

Loppuvuodesta Vapaa-ajattelijain liitolla on jälleen edessään liittokokous, jonka yhtenä keskeisenä tehtävänä on valita liiton päättävien toimielinten – liittohallituksen ja liittovaltuuston – jäsenet seuraaviksi kolmeksi vuodeksi. Tämä toki sillä oletuksella, että tehtäviin löytyy riittävästi vapaaehtoisia; ilman heitä toiminta käy jo sääntöjenkin pohjalta mahdottomaksi.

Toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi liittohallitus on nykyisten sääntöjen mukaisesti nimennyt työryhmän vapaaehtoisia etsimään, ja se onkin jo aloittanut työnsä kysymällä nykyisten jatkohalukkuutta ja ehdotuksia jäsenyhdistyksiltä uusiksi – tai palaaviksi – kasvoiksi liittotason toimintaan. Lopullinen ehdokasasettelu ja valinnat tehdään toki vasta liittokokouksessa.

Toivonkin siis jokaisen jäsenemme miettivän, löytyisikö aikaa ja intoa järjestömme kehittämiseen ja tavoitteidemme eteenpäin viemiseen. Uusia ideoita, uutta osaamista, uusia avauksia kaivataan kipeästi, jotta emme jää kuihtuvien järjestöjen joukkoon.

Riippumatta siitä, miten liiton saamille valtiontuille seuraavalla vaalikaudella käy, se tosiasia ei tule muuttumaan, että niukin resurssimme ovat jatkossakin ihmiset, ja heidän toimintaamme antamansa aika. Ilman ihmisiä ei ole liittoakaan. Toivottavasti emme ainakaan joudu toteamaan, että viimeinen sammuttaa sitten liekkimaljat lähtiessään.

Antti Värri
Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton varapuheenjohtaja

Tuusula. Ravintola Onnelan baariin on ahtautunut 50 autovuokraamon työntekijää. He ovat juuri lopettaneet joulubuffetin, kun astun esiin ja otan käteeni mikrofonin. Stand up -esitykseni alkaa.

”Hyvää pikkujoulua! Kuulin, että firmanne perustajat ovat vanhoillislestadiolaisia. Minä en tiedä lestoista paljon muuta kuin että olette kovia lisääntymään. Silti olen yllättynyt, että teitä on siinnyt tänne Onnelaan peräti 50 henkeä.”

Kun keksin jutun ennen keikkaa, se oli mielestäni hauska. Nyt yksikään ihminen huoneessa ei naura. Pahin mahdollinen alku illalle! Olen menettänyt yleisöni kymmenessä sekunnissa, ja keikkaa on vielä jäljellä 39 minuuttia ja 50 sekuntia.

Teen kaikkeni, jotta saisin yleisön mukaan. Käytän koko 19 vuoden ja yli tuhannen keikan kokemukseni stand upin tekemisestä, mutta puuha on turhaa.

Tasan 40 minuutin kuluttua show’n alusta keikan tilaaja nousee seisomaan ja keskeyttää esityksen. Hän johdattelee minut syrjemmälle ja kysyy: ”Eikö sinulle kerrottu firman taustoista?” Vastaan, että kerrottiin, mutta sanottiin että uskovaisuus ei mitenkään näy yrityksen arjessa.

Juhlassa näkyi.

Jälkeenpäin mietin, ovatko uskovaiset huumorintajuttomampia kuin muut. Muistan Keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen 60-vuotispäivät vuonna 2014, jossa kaikki muut nauroivat jutuilleni paitsi tuleva pääministeri Juha Sipilä. Huumorintajuttomia ovat, ainakin lestat!

Koomikkokollega on samaa mieltä. Uskovaisia ei naurata, koska heidän kokemuksensa maailmasta on niin erilainen kuin uskonnottoman. Ateistin havainnot elämästä eivät resonoi uskovaisen kanssa, sillä koomikon elämä on uskovaiselle vieras ja luultavasti vakavasti tuomittava. ”Eikä tarvitse mennä edes alkoholiin ja seksiin. Jo lapsen laittaminen päivähoitoon saattaa herättää hirvitystä.”

Kaksi viikkoa aikaisemmin: Hämeenlinna, Vaakuna. Minulla on stand up -keikka Vapaa-ajattelijoiden toimintaseminaarin iltaohjelmassa hotellin ravintolassa. Olosuhteet ovat vaativat. Taustamelu on kovaa ja hotellin mikrofoni pätkii. Viereisessä pöydässä istuu lapsia.

Kerron alkuun, kuinka viisi vuotta sitten minulle tarjottiin keikkapalkkioksi lääkkeitä. ”Mitähän teiltä vapareilta saan? Raamattuja ja pornolehtiä?” Juttu toimii siedettävästi, ja pääsen vauhtiin.

Perusjutut toimivat hyvin, mutta kaikki varta vasten tätä tilaisuutta varten kirjoitetut eivät. Esimerkiksi pohdinta siitä, voiko linnasta vapautunutta murhamies Late Johanssonia kutsua kirjaimellisesti ennemminkin ”vankilasta vapaa ajattelijaksi” kuin saarnamieheksi, ei aukea kuulijoille. Kertomukseni Nigeriasta, jossa asuin 12-14-vuotiaana, on menestys. ”Isäni antoi lemmikkiapinalle tyhjän hilseshampoopullon saunan jälkeen. Apina nakersi pulloa ja sairastui. Rukoilin sen puolesta koko yön, ja aamulla Jumala vastasi: apina kuoli.”

Vapaa-ajattelijoilla on tietysti normaali huumorintaju. Tutulle viiteryhmälle esiintymisessä on kuitenkin ongelmansa siinäkin. Vaarana on, että haluaa onnistua niin kiihkeästi, että yrittää liikaa.

Tämän vuoden lokakuu. Helsinki, Neljäs linja 1, Vapaa-ajattelijain liiton toimisto. Koska olen puhunut vuosikaudet työkseni, ajattelen laajentaa repertuaariani. Osallistun Pro-Seremoniain kaksipäiväiseen puhujakoulutukseen. Sen suoritettuani voin toimia ”pappina” uskonnottomissa tilaisuuksissa: nimiäisissä, häissä, hautajaisissa.

Saan kurssilla arvokkaita ohjeita puheeseen: suosi lyhyitä lauseita, vältä vieraita sanoja, käytä verbejä substantiivien sijaan. Saan vinkkejä mm. pukeutumisesta, etiketistä, asiakkaan kohtaamisesta ja esiintymisestä.

Olen esittänyt stand upia monissa häissä. Ne hermostuttavat aina. Jos jokaiselle koomikolle joskus sattuva lavakuolema osuu häihin, aviopari helposti kokee, että olet pilannut heidän elämänsä tärkeimmän päivän. Pro-Seremoniat-puhujana tällaista riskiä ei juuri ole, sillä puheet rakennetaan huolella asianosaisten haastattelujen pohjalta ja hyväksytetään etukäteen.

Ehkä juuri tämä seikka saa minut epäröimään uskonnottomaksi puhujaksi ryhtymistä. Koomikko on viihdyttäjä, joka esiintyy pääasiassa omia juttujaan kertoen. Uskonnoton puhuja on huomattavasti vakavampi esiintyjä. Naurattamaan tottunut mieleni ei ehkä kestä jatkuvaa tuntemattomien ihmisten surun kohtaamista, eikä ehkä ilojenkaan.

Risto K. Järvinen

Yhdenvertaisuuden puolesta

Vapaa-ajattelijat toimivat Suomessa uskontokuntiin kuulumattomien,
rationaalisesti ajattelevien, tavallisten ihmisten edunvalvonta- ja tukijärjestönä.
Tavoittelemme yhdenvertaisuutta kaikille, maailmankatsomuksesta riippumattta.

Kansainvälisten vieraiden haastattelu

”Kirkko erotettava valtiosta” – 120 vuotta Forssan kokouksesta

Antton Rönnholm, SDP

Pia Lohikoski, Vas

Švejkin seikkailujen suomennos poiki kanteen jumalanpilkasta

”Hla – hle – hlu – hla !”

Orkamo hävisi

Toisen kanteen hallitussihteeri voitti

”Herra poltti huoneensa”

Kaksi tietovisaa

Uskonnonvapaus-visa

Kirkkovisa kiinnosti vähemmän

Sotilasvakuutus ja sotilasvala ovat yhtä perinteisiä

Miten voimme nyt edistää elämänkatsomustiedon vahvistumista?

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärä lisääntyy nopeasti

On sillä väliä

Mistä juhlapuhe, siitä arkipuute

Minkä sanoin, sen sanoin

Vapaa-ajattelijain Liitto ry

uskonnonvapaus.fi