TAPAHTUMAT maailmalla nostavat esille uskontojen kielteisen roolin. Jos uskonnot eivät ole suoranainen sodan syy, niillä on usein ristiriitoja kiihdyttävä ja jyrkentävä vaikutus. Uskontojen lähtökohtana on oikeaoppisuus, mistä ei ole pitkä matka ääriasenteeseen, fundamentalismiin ja sitten tekoihin, myös väkivaltaan. Uskontojen kyky sovitteluratkaisuihin, kompromisseihin on usein huono.

Tämä korostuu myös Israelin/Palestiinan sodassa ja väkivallassa. Sekä Israelin valtion äärijuutalainen, nationalistinen johto että Gazan Hamasin ääri-islamilainen ja islamistinen johto ovat kumpikin pitkään vastustaneet ja sabotoineet tarjottua sovintoratkaisua. Siihen liittyvä väkivalta on ollut raakaa ja myös rakenteellista.

Yhdistyneet kansakunnat YK sekä kansainvälisen yhteisön enemmistö, myös Suomi, esittävät kompromissiksi vuoden 1967 rajoihin perustuvaa kahden valtion mallia, johon sisältyisivät pitkäkestoiset turvatakuut. Sille on tukea maltillisten juutalaisten, muslimien, kristittyjen ja uskonnottomien, niin israelilaisten kuin palestiinalaisten keskuudessa.

Kyvyttömyys kompromisseihin ei ole kuitenkaan täydellistä. Jos uskonriidat eivät ole olleet sodan syy, uskonnot ovat usein olleet hyvinkin taipuisia muuntumaan vallankäyttäjien apuvälineeksi, väkivallan ja sodan eri puolien tukijaksi. Tämä ilmenee nyt mm. Venäjän ortodoksisen eli ”oikeaoppisen” kirkon tuessa Venäjän sotatoimille Ukrainassa.

Paljon on maita, joissa valtio on taipunut uskonnollisten johtajien apuvälineeksi. Se on onnistunut hyvin niin shiioilta kuin sunneiltakin, niin Iranissa kuin Saudi-Arabiassa ja monissa muissa maissa. Niistä on tullut hengenvaarallisia paikkoja uskonnottomille ja uskosta luopuville, kun omasta katsomuksesta kertominen tulkitaan jumalanpilkaksi.

Niin shiiojen ja kuin sunnien uskonoppineet pyrkivät isolla rahalla levittämään islaminsa äärimmäisiä tulkintoja myös Eurooppaan, aina Suomeen asti. Monet muslimit ovat Suomessa eläneet ilman huivipakkoa naisille ja tytöille, kunnes sitä ja ikävämpiäkin tapoja on tuotu imaamien toimesta.

Viattomaksi ei jää buddhalaisuuskaan, sillä niin Sri Lankan sisällissodassa kuin Myanmarin tapahtumissa juuri buddhalaismunkeilla on ollut aktiivinen rooli väkivaltaan yllyttämisessä vääräuskoisia vastaan. Eikä Gandhin tappanut kiihkoileva hindu ole jäänyt vaille seuraajia Intiassa.

”Kirjan uskonnot” eivät ole nostaneet kansoja raakalaisuudesta, pikemminkin päinvastoin, mikä ilmenee myös Raamatusta, Koraanista ja muista vastaavista.

Uskonnottomuus ei silti ole varma tae väkivallattomuuteen ja rauhaan, koska me uskonnottomatkin olemme vain ihmisiä prosessien ja rakenteiden keskellä. Kuitenkin Modernin humanismin julistuksessa 2022 ja maailman humanistikongressin 2023 vetoomuksessa demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta on tärkeitä eettisiä ja järkiperäisiä ajatuksia sivistyksen ja rauhan edistämiseen. Toimikaamme niiden puolesta.

Uskonnottomuus ei ole puutostila, vaan vapautta uskontojen ”pyhien kirjojen” opinkappaleista. Uskonnottomat liittävät elämänkatsomukseensa ja maailmankuvaansa monia sisällöllisesti rikkaita, myönteisiä asioita ja käsitteitä. Siihen kuuluvat eettisyys ja vastuullisuus.

Humanismiin kuuluvat ihmislähtöiset arvot ja niiden puolustaminen uskondogmien käskyjen sijaan. Arvot ja yhteistyön muodot ovat ihmisyhteisöjen kehittämiä vuosituhansien aikana. Tarvitaan myös kansainvälistä yhteisvastuuta ihmisoikeuksien toteuttamiseksi.

Tiedepohjaiseen maailmankuvaan kuuluvat kehittyvyys ja kriittisyys sekä järkiperäinen ajattelu ja rationaalisuus uskomusten sijaan. Luonnollisuuden hyväksyminen, naturalismi, näkee jokaisen ihmisen ajallisena ainutlaatuisena persoonana ja samalla osana luonnon kiertokulkua yhdessä eläin- ja kasvikunnan kanssa.

Maalliseen, sekulaariin elämäntapaan, tapakulttuuriin ja henkisyyteen ei tarvita uskonnollisia hengellisiä palvontamenoja ja rituaaleja. Hyvää elämää tukee ja mahdollistaa myös kansalaisyhteiskunnan keskinäisapu ja yhteisöllisyys.

Vapaa-ajatteluun kuuluvat ajatuksen, omantunnon ja katsomuksen vapaus sekä sananvapaus. Niiden täyden toteutumisen edellytyksenä on ihmisten yhdenvertaisuus – myös uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Ihmisoikeudet ja demokratia ovat toistensa edellytyksiä. Ihmisoikeuksia, demokratiaa ja rauhaa pitää edistää ja puolustaa.